Lue keskustelun säännöt.
Miksi parisuhteessa jos ei halua naimisiin?
13.01.2019 |
Muutin miehen takia 100km päähän. Ei oltu pitkään seurusteltu mutta unelma mies ja puhuttiin avioliitosta ja lapsista.. mulla oli hänestä heti se tunne että tässä mun tuleva aviomies että tätä hyvää on kannattanut odottaa.
Puoli vuotta yhteiseloa ja melkein heti yhteenmuuton jälkeen mies sanoi että ei hän halua naimisiin tai lapsia. Haluaa kyllä olla yhdessä ja että asutaan yhdessä, hänestä meillä on hyvä elämä ja sanoo että tykkää asua kanssani, meillä on mukavaa jne.
Itselläni on hieman hälytys kellot soinut jo siitä lähtien kun mies sanoi ettei naimisiin tai lapsia halua. Ei ole ollut varma ja koska ollut aiemmin naimisissa ei enää sitä halua ja tietää sen nyt.
Olen tässä miettinyt, että mikä on mun rooli tässä funktiossa.. asumme miehen talossa ja en ole osallistunut remontointikuluihin (asumiskuluihin kyllä puoliksi) ja totesin että en maksa remontoinnista niin kauan kun kyseessä ei ole myös minun omaisuus. Mies vastasi:” tämä talo ei tule koskaan olemaan puoliksi sinun”.
Onkohan tämä suhde menossa mihinkään.. itse voisin olla periaatteessa tyytyväinen tähänkin jos vaan pystyisin luottaa siihen että mies todella on tosissaan vaikka ei elämäänsä sinänsä haluakaan jakaa.
Minä luovuin aika paljosta hänen vuokseen. Tienaan enemmän ja ajan pitkää työmatkaa. Sen verran miehen talousasioista tiedän, että ei hänellä olisi varaa ja mahdollisuuksia asua yksin talossaan, ainakaan tässä vaiheessa.
Onko täällä ketään joka on tavannut uuden kumppanin kenen kans haluaa olla loppuelämänsä ja rakastaa kyllä, mutta silti ei halua naimisiin/lapsia/jakaa mitään omaisuutta? Herkästi tulkitsee tuon jos toinen ei noita halua, että kumppani ei rakasta.. mies sanoo että siitä ei ole kyse. Onko jotkut parisuhteet vain tällaisia?
Kommentit (148)
Asumisjärjestelystä olisin onnesta soikea, mutta lapsiasiasta en joustaisi vaan päättäisin erota.
Mielelläni asuisin talossa ilman vastuuta vain puolet kuluista maksaen. Samalla laittaisin entiset vuokrattavat suoraan säästöön tai ottaisin lainaa kaksiota varten, jonka vuokraisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voiko kukaan olla tyytyväinen tuohon tilanteeseen että asuu jonkun toisen talossa tietäen että se ei koskaan tule olemaan oma koti. Mistä motivaatio sietää remonttia, sisustaa, ostella sinne sopivia huonekaluja jne? Ap on vain vieraana tuossa talossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On olemassa ohmisiä, jotka eivät periaatteesta mene nainisiin. Heitä on vähemmän kuinnihmisiä, jotka toitottaa samaa, mutta kun puoliso vaihtuu, niin sitten yhtäkkiä haluavatkin naimisiin. Tämä on niin nähty...
Hälyttävää aloituksessa on se, että mies on todennut, ettei se talo tule koskaan olemaan ap:n. Eli mies ei näe yhteistä tulevaisuutta? Jos ajattelisi, että ollaan yhdessä elämän loppuun asti, niin tokihan sitten vähintään testamentin haluaisi toiselle tehdä, jotta toinen ei jää tyhjän päälle.
Niin.. ja kun mä ajattelin tänne muuttaessa että nyt tässä se on, että kaikkien vuosien jälkeen löytyi se oikea. En tiedä.. toisaalta jos olisin tässä nyt vaan sit siihen asti ku tätä kestää ja lähden sit eteenpäin. Kiva olisi nauttia hetkestä eikä ajatella sitä että kuitenkin tämä loppuu. Ja ahdistaa kun alkuun mies antoi ymmärtää että jakaa nämä haaveet ja sitten kun olen täällä hänen elämäänsä kustantamassa ne haaveet miehellä muuttuikin. Mutta on mussakin se vika, että oon tosi miellyttämisen haluinen ja tosi sinisilmäinen. olen joutunut elämässä niin usein tilanteisiin jossa mua on huijattu kun uskon liian herkästi kaiken mitä mulle sanotaan.
Jos muuttaisin omaan asuntoon johonkin lähelle, sittenhän sen näkisi haluaako mies enää seurustella vai hankkisiko se tänne jonkun muun jakamaan elinkustannuksia ja hoitamaan kotia.. -ap
Kannatan hetkessä elämistä, eli sitä että on jossain tilanteessa, joka tuntuu hyvältä, niin kauan kuin sitä kestää. Tämä SILLOIN kun se on MINULLE hyvä tilanne. Ap:n tapauksessahan se ei ole näin, vaan hän nyt tässä ajattelee hengailevansa vaikka suunta ei näytä itselle edulliselta. Ei tuossa minulle jäisi muuta vaihtoehtoa kuin vähin ääniin hommata kämppä ja työ muualta, ja jättää moinen miehimys etsimään itselle se taloudenhoitaja, kulujen maksaja ja äitipuoli, ilman että nainen saa siitä muuta kuin hengailuseuraa joksikin aikaa. Älä hyvä ihminen käytä ainoaa elämääsi sellaisessa parisuhteessa roikkumiseen, josta sinulle ei jää käteen mitään! Ei avioliittoa, ei omaisuutta josta kuitenkin nyt maksat, ei omia jälkeläisiä, ei mitään mitä itse elämältäsi haluat. Älä siis jatka enää toisen elämän elämistä niin kuin hän itse haluaa, vaan ala elämään sitä elämää jonka haluat itse elää. Älä käytä nyt nuoruutesi vuosia vain toisen miellytämiseen, äläkä mene siihen lankaan että muuta ei muka kohdallesi enää tule. Tulee ihan varmasti, kun pidät silmät ja sydämen auki.
Vierailija kirjoitti:
No voiko kukaan olla tyytyväinen tuohon tilanteeseen että asuu jonkun toisen talossa tietäen että se ei koskaan tule olemaan oma koti. Mistä motivaatio sietää remonttia, sisustaa, ostella sinne sopivia huonekaluja jne? Ap on vain vieraana tuossa talossa.
Minä asuin tyytyväisenä miehen omistamassa asunnossa. Yhdessä katsottiin huonekalut, mutta hän halusi maksaa ne. Sain säästettyä kuukaudessa noin 800 euroa, jotka mies vielä sijoitti erittäin hyvin puolestani (finanssialalla töissä). Lopulta ostin itselleni asunnon, jonka laitoin vuokramarkkinoille.
Oltiin kymmenen vuotta yhdessä. Nyt asun tässä ostamassani asunnossa.
Mies puhuu naiselle avioliitosta ja yhteisten lasten hankkimisesta vain kahdesta syystä. Joko siksi, että oikeasti niitä haluaa. Tai siksi, että yrittää niillä puheilla manipuloida naisen johonkin kuvioon, missä mies hyötyy siitä naisesta jollain haluamallaan tavalla. Mikäli mies oikeasti haluaa avioliiton ja lapsia kyseisen naisen kanssa, niin pitää tapahtua isoja ikäviä asioita, jotta miehen mieli muuttuisi (esim. isoja riitoja, pettämistä, vakavaa luottamuspulaa tms.) Ap ei mainitse mitään pahoja riitoja tai sellaisia heillä olleen, eli ei ole mitään syytä olettaa, että miehen mieli olisi voinut yhtäkkiä muuttua. Joten johtopäätös on, että mies on puhunut niistä manipuloidakseen ap:ta.
Olennainen kysymys on, että voiko ap elää parisuhteessa, jossa mies on tarkoituksella manipuloinut häntä, valehdellut hänelle hyvin tärkeissä asioissa ja jossa näin ollen on luottamus mennyt mieheen.
Ja toinen olennainen kysymys on, että haluaako ap ihan oikeasti luopua perhehaaveistaan ja lapsihaaveistaan. Ap ei ilmeisesti ole mikään 25-vuotias, joten aikaa hengailla hengailusuhteessa ei lasten hankkimisen näkökulmasta ole vuosia enää. Ap jos sinulla on yhtään sellainen olo, että haluaisin elämässäsi joskus oman lapsen, niin eroa heti. Tämän miehen kanssa et nimittäin sitä tule saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on jallittanut sinut elämään hänen elämää ja hänen haaveita, ja sinä olet mennyt lankaan. Nyt elätte miehen taloa, miehen lapsia, miehen kotipaikkakuntaa, miehen talon remonttia, miehen haavetta loppuelämästä ilman uusia lapsia ja ilman avioliittoa. Sinun yhdellekään haaveelle ei ole siinä elämässä tilaa. Eikä siinä elämässä ole tilaa sinun talolle (teidän yhteiselle talolle), sinun lapsille (teidän yhteisille lapsille), sinun haaveille teidän yhteisistä asioista, sinun toiveelle avioliitosta. Teidän nykyisessä elämässä ei ole käytännössä sinua ollenkaan, on vain mies, ja sinun rooli on palvella miestä, miehen juttuja ja miehen haaveita ja luopua itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Mies on jallittanut sinut elämään hänen elämää ja hänen haaveita, ja sinä olet mennyt lankaan. Nyt elätte miehen taloa, miehen lapsia, miehen kotipaikkakuntaa, miehen talon remonttia, miehen haavetta loppuelämästä ilman uusia lapsia ja ilman avioliittoa. Sinun yhdellekään haaveelle ei ole siinä elämässä tilaa. Eikä siinä elämässä ole tilaa sinun talolle (teidän yhteiselle talolle), sinun lapsille (teidän yhteisille lapsille), sinun haaveille teidän yhteisistä asioista, sinun toiveelle avioliitosta. Teidän nykyisessä elämässä ei ole käytännössä sinua ollenkaan, on vain mies, ja sinun rooli on palvella miestä, miehen juttuja ja miehen haaveita ja luopua itsestäsi.
Tämä kuvastaa kyllä tilannetta. Asiasta on taas vasta keskusteltu miehen kanssa. Ennen kuin teen mitään ratkaisuja voisin tuoda esiin näitä seikkoja kun taas puhutaan asiasta miehen kanssa. Koitan vaan nyt jaksaa eteenpäin hetken ja katson miten meillä menee. Minulla on semmoinen olo että minulla ei ole enää mitään menetettävää kun ei ole mitään mitä suhteelta pitkässä juoksussa voin saadakaan. Olen niin hämmentynyt tästä kaikesta ja väsynyt kun en ole saanut nukuttua kun tuntuu siltä kuin olisin elänyt jossain mielikuvitusmaailmassa, nyt kun nämä asiat on puhuttu miehen kanssa selviksi. Kai sisimmässäni tiedän nyt, miten asia on. Ja se on niin että luulen ettei miehen minuun tuntema rakkaus ole sellaista kuin pitäisi, että hän haluaisi elämänsä jakaa. Ja nyt minun pitäisi vaan pystyä hyväksymään tämä todellisuus eikä elää enää missään kuvitelmissa. Tällä hetkellä on tosi vaikea saada ajatuksia selväksi, koitan ottaa omaa aikaa miettiä asioita ja edetä kun ajatukset on selvemmät. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat yleensä ovat juuri sitä miltä ne näyttävät. Mies ei tahdo lapsia eikä halua avioitua. Jos itse näet tulevaisuutesi toisessa valossa, tämä mies ei ilmeisesti ole sulle oikea?
Juuri näin. Teillä on klassinen tilanne jossa haluatte suhteelta ja elämältä eri asioita. Ennemmin tai myöhemmin teidän täytyy käsitellä tämä dilemma ja on ainoastaan teistä kahdesta kiinni miten ja milloin sen teette.
Mä olen ihan valmis sinänsä elämään näin ja oon miettinytkin että minähän voin säästää rahaa tässä asuessa sen verran että sitten voin ostaa oman kodin jos ja kun ero vaikka sitten tulisikin. Että en sinänsä jää tyhjän päälle. En vaa pääse yli siitä tunteesta että tämä on osittain jonkinlainen hyötysuhde.. en mä aio miestä naimisiin tai lapsiin painostaa, ei semmoinen toimi. Mutta onko useinkin parisuhteet hieman hyötysuhteita myös? Vai tajuaako mieskin lopulta ettei halua olla mun kans ja sit mä oon vaa uhrannut vuosia.. mut jos niistä vuosista on nauttinut niin onko se sit edes uhraus.. Tuntuu että tämä asia on jo pilannut meidän suhteen kun mies joutui sanoo ettei halua naimisiin tai lapsia. Jokin kepeys hävisi suhteesta.. ehkä minun puolelta kun selviää ettei toinen aio jakaa elämää. Ehkä munkin on vaan omaksuttava se tapa. -ap
Ap, tuo on tosi paha juttu että hän oli lupaillut sulle avioliitosta ja lapsista. Sitten kun olit muuttanut niin toinen ääni tuli kelloon. Eli kylmä totuus. Itse olen samassa tilanteessa, luvattiin naimisiinmenot, yhteisen asunnon ostot sun muut. Otin asian puheeksi syksyllä (avoliitossa ja edelleen siinä vuokrayksiössä mihin muutettiin, oltu nyt 3v yhdessä), että olisiko vaikkapa talvihäät jotain, ja siis mitään isoja prinsessa häitä en vaadi vaan ihan pienimuotoinen tilaisuus riittäisi kuten mieheni kanssa oli puhettakin. Asuntojakin katseltiin tuossa kesällä mutta kaikissa oli jotain "vikaa". En tajunnut vielä siinäkään vaiheessa mitään. Vaan enää hän ei haluakaan kanssani naimisiin vaan sanoi että katsotaan MUUTAMAN VUODEN PÄÄSTÄ. Mietiskelin asiaa loppuvuoden ja nyt on se tilanne että etsin parhaillaan itselleni asuntoa. Ja kohta uutta miestäkin kunhan saan sen asunnon ensin. Tämä on tässä.
Jotkut kirjoitti ketjussa että elävät loppuiän avoliitossa ja se on heille ok - okei, se on okei kun näin on hyvä kummallekin. Mutta jos toinen on lupaillut lapsia ja avioliittoa ja sitten vetää sanansa takaisin, se on aivan eri asia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on jallittanut sinut elämään hänen elämää ja hänen haaveita, ja sinä olet mennyt lankaan. Nyt elätte miehen taloa, miehen lapsia, miehen kotipaikkakuntaa, miehen talon remonttia, miehen haavetta loppuelämästä ilman uusia lapsia ja ilman avioliittoa. Sinun yhdellekään haaveelle ei ole siinä elämässä tilaa. Eikä siinä elämässä ole tilaa sinun talolle (teidän yhteiselle talolle), sinun lapsille (teidän yhteisille lapsille), sinun haaveille teidän yhteisistä asioista, sinun toiveelle avioliitosta. Teidän nykyisessä elämässä ei ole käytännössä sinua ollenkaan, on vain mies, ja sinun rooli on palvella miestä, miehen juttuja ja miehen haaveita ja luopua itsestäsi.
Tämä kuvastaa kyllä tilannetta. Asiasta on taas vasta keskusteltu miehen kanssa. Ennen kuin teen mitään ratkaisuja voisin tuoda esiin näitä seikkoja kun taas puhutaan asiasta miehen kanssa. Koitan vaan nyt jaksaa eteenpäin hetken ja katson miten meillä menee. Minulla on semmoinen olo että minulla ei ole enää mitään menetettävää kun ei ole mitään mitä suhteelta pitkässä juoksussa voin saadakaan. Olen niin hämmentynyt tästä kaikesta ja väsynyt kun en ole saanut nukuttua kun tuntuu siltä kuin olisin elänyt jossain mielikuvitusmaailmassa, nyt kun nämä asiat on puhuttu miehen kanssa selviksi. Kai sisimmässäni tiedän nyt, miten asia on. Ja se on niin että luulen ettei miehen minuun tuntema rakkaus ole sellaista kuin pitäisi, että hän haluaisi elämänsä jakaa. Ja nyt minun pitäisi vaan pystyä hyväksymään tämä todellisuus eikä elää enää missään kuvitelmissa. Tällä hetkellä on tosi vaikea saada ajatuksia selväksi, koitan ottaa omaa aikaa miettiä asioita ja edetä kun ajatukset on selvemmät. -ap
Tiedätkö ap.. Sinusta tulee sellainen vaikutelma kuin jotenkin yrittäisit kysellä mieheltä, että pitäisikö teidän erota. Ei sinun sitä vastausta häneltä kannata kysellä vaan itseltäsi. Mieti, mitä SINÄ ITSE elämältäsi ja parisuhteeltasi haluat ja tarvitset. Ja saatko ne nykyisessä elämäntilanteessasi. Miehen mielipiteellä ei ole väliä. Kyse on sinun omasta elämästäsi, omista haaveistasi, ja olet niistä yksin itse vastuussa. Tunnut kyselevän mieheltä, että kuinka paljon hän sinua rakastaa ja rakastaako oikeasti, mutta en oikein tiedä mikä vastaus tuossa voisi olla ok vastaus. Jos mies vakuuttaa sinulle rakastavansa, niin mistä tiedät, että hän ei valehtele. Jos taas mies tekee jotain "rakkauden tekoja", niin mistä tiedät, että ne tarkoittaa avioliittoa ja yhteistä lasta tulevaisuudessa? Ja mitä väliä vaikka mies aidosti ja oikeasti rakastaisi sinua, jos hän ei kerta kaikkiaan enää halua lasta, ja sinä haluat ainakin yrittää saada lapsen.
Pystytkö lähtemään edes vaikka ensi viikonlopuksi yksin jonnekin muualle pariksi päiväksi? Esim. ihan vain hotelliin jonnekin toiseen kaupunkiin kahdeksi yöksi? Sinä tarvitset nyt etäisyyttä miehestä ja siitä miehen talosta, jotta saat selvitettyä päätäsi.
Tämän viestin sinulle kirjoitti eräs, joka on lähtenyt kahdesta seurustelusuhteesta siksi, että kävi selväksi, että mies ei enää tai koskaan haluakaan lapsia, ja oma lapsihaave tuntui niin arvokkaalta asialta, että siitä ei voinut tinkiä. Ja joka lopulta löysi parisuhteen, jossa oli yhteiset unelmat, ja sai esikoisen 38-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No voiko kukaan olla tyytyväinen tuohon tilanteeseen että asuu jonkun toisen talossa tietäen että se ei koskaan tule olemaan oma koti. Mistä motivaatio sietää remonttia, sisustaa, ostella sinne sopivia huonekaluja jne? Ap on vain vieraana tuossa talossa.
Varsin monet asuvat vuokralla ja ovat ihan tyytyväisiä tilanteeseen, vaikka asunto ei tule koskaan olemaan oma koti ja silti kyetään sietämään remontteja, sisustellaan jne. Tuo lapsiasia on aloittajan kohdalla mielestäni huomattavasti merkittävämpi juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voiko kukaan olla tyytyväinen tuohon tilanteeseen että asuu jonkun toisen talossa tietäen että se ei koskaan tule olemaan oma koti. Mistä motivaatio sietää remonttia, sisustaa, ostella sinne sopivia huonekaluja jne? Ap on vain vieraana tuossa talossa.
Varsin monet asuvat vuokralla ja ovat ihan tyytyväisiä tilanteeseen, vaikka asunto ei tule koskaan olemaan oma koti ja silti kyetään sietämään remontteja, sisustellaan jne. Tuo lapsiasia on aloittajan kohdalla mielestäni huomattavasti merkittävämpi juttu.
Vuokralla asumiseen on tyytyväisiä ne, jotka haluavat asua vuokralla. Ap sensijaan haluaa omistaa osan kodista, jossa asuu, ja ap:n mies estää häneltä tämän. Et voi verrata sitä sellaisiin, jotka itse hakeutuu vuokra-asuntoon omista syistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voiko kukaan olla tyytyväinen tuohon tilanteeseen että asuu jonkun toisen talossa tietäen että se ei koskaan tule olemaan oma koti. Mistä motivaatio sietää remonttia, sisustaa, ostella sinne sopivia huonekaluja jne? Ap on vain vieraana tuossa talossa.
Varsin monet asuvat vuokralla ja ovat ihan tyytyväisiä tilanteeseen, vaikka asunto ei tule koskaan olemaan oma koti ja silti kyetään sietämään remontteja, sisustellaan jne. Tuo lapsiasia on aloittajan kohdalla mielestäni huomattavasti merkittävämpi juttu.
Vuokralla asumiseen on tyytyväisiä ne, jotka haluavat asua vuokralla. Ap sensijaan haluaa omistaa osan kodista, jossa asuu, ja ap:n mies estää häneltä tämän. Et voi verrata sitä sellaisiin, jotka itse hakeutuu vuokra-asuntoon omista syistään.
Ei kai kukaan ole estänyt ap:tä ostamasta itselleen asuntoa ja muuttamasta sinne? Jos haluaa asua omistusasunnossa, ostaa sellaisen. Ja onhan niitäkin ihmisiä, joilla koti on vain toisen ja ennen avioliittoa on tehty avioehto. Siltikin he kykenevät elämään yhdessä. Aloittajan haaveethan eivät avioliiton ja lastenkaan osalta tule täyttymään suhteessa nykyisen miehen kanssa, joten ei muuta kuin uutta elämää kohti. Ja seuraavan miehen kanssa ei hynttyitä yhteen lyhyen tuntemisen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ainakin tosi vanhanaikaiselta ja et-itsenäiseltä. Avioliitto ei tarkoita YHTÄÄN MITÄÄN sen kannalta, kestääkö suhde.
Lisäksi se on RAHALLISESTI SITOVA joskus ihan epäreilu sopimus, jollaisen vain hullu solmii, jos hänellä on jo omaisuutta ja rahaa. Jo elatusvelvollisuus tekee avioliitosta ihan perseen. Jos tuleva kumppanini ei selviä elämisestä itse tai ei ole niin rakas, että haluan SOPIMUKSISTA HUOLIMATTA elättää häntä, niin aivan v*ttua. En rupea.
Näinkin on. Mutta kannattaa tehdä kaiken pois sulkeva avioehto. Ja se elatusvelvollisuus on, totta. Mutta se loppuu tasan siihen hetkeen kun avioeropaperit pistetään vireille.
Siinä ei se köyhempi pääse yhtään rahastamaan näin toimien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voiko kukaan olla tyytyväinen tuohon tilanteeseen että asuu jonkun toisen talossa tietäen että se ei koskaan tule olemaan oma koti. Mistä motivaatio sietää remonttia, sisustaa, ostella sinne sopivia huonekaluja jne? Ap on vain vieraana tuossa talossa.
Varsin monet asuvat vuokralla ja ovat ihan tyytyväisiä tilanteeseen, vaikka asunto ei tule koskaan olemaan oma koti ja silti kyetään sietämään remontteja, sisustellaan jne. Tuo lapsiasia on aloittajan kohdalla mielestäni huomattavasti merkittävämpi juttu.
Vuokralla asumiseen on tyytyväisiä ne, jotka haluavat asua vuokralla. Ap sensijaan haluaa omistaa osan kodista, jossa asuu, ja ap:n mies estää häneltä tämän. Et voi verrata sitä sellaisiin, jotka itse hakeutuu vuokra-asuntoon omista syistään.
Ei kai kukaan ole estänyt ap:tä ostamasta itselleen asuntoa ja muuttamasta sinne? Jos haluaa asua omistusasunnossa, ostaa sellaisen. Ja onhan niitäkin ihmisiä, joilla koti on vain toisen ja ennen avioliittoa on tehty avioehto. Siltikin he kykenevät elämään yhdessä. Aloittajan haaveethan eivät avioliiton ja lastenkaan osalta tule täyttymään suhteessa nykyisen miehen kanssa, joten ei muuta kuin uutta elämää kohti. Ja seuraavan miehen kanssa ei hynttyitä yhteen lyhyen tuntemisen perusteella.
Joo. Mutta mies on ehdottomasti kieltäytynyt ap:n halusta omistaa yhteinen asunto ja ilmoittanut, että hän omistaa yksin sen asunnon missä he yhdessä asuvat (että miehelle ei kelpaa asua ap:n omistamassa asunnossa, ei vuokra-asunnossa, ei yhteisesti omistetussa asunnossa). Eli sanellut suhteen ehdoksi sen, että ap joko asuu miehen yksin omistamassa asunnossa tai suhdetta ei ole. Eli sikäli estänyt.
Kuulostaa mun ja mun EXÄN suhteelta. Ei ole menossa tuosta mihinkään. Itse jäin siis lopulta puille paljaille avoerossa, vaikka olin osallistunut asumiskustannuksiin, sisustanut jne.. Mikäänhän ei ollut koskaan minun.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa mun ja mun EXÄN suhteelta. Ei ole menossa tuosta mihinkään. Itse jäin siis lopulta puille paljaille avoerossa, vaikka olin osallistunut asumiskustannuksiin, sisustanut jne.. Mikäänhän ei ollut koskaan minun.
Ja jostain syystä ap ei ole kommentoinut, kun täällä on kysytty että mitä hän tarkalleen ottaen maksaa niistä asumiskuluista eli miehen lainaa lyhentää ehkä.
En maksa miehen lainasta.
Täällä on tullut hyviä neuvoja ja näkökulmia.
Pyrin nyt ensisijaisesti
- ottamaan välimatkaa mieheen jotta saan ajatukset selväksi. Minulla on tulossa lyhyt työmatka jossa iltaisin aikaa miettiä asioita
- miettimään mitä minä haluan ja toteutuuko mikään siitä nyt tässä suhteessa. Ts riittääkö pelkkä kumppani ilman yhteistä kotia ja lasta ? Avioliittovastaisuus on helpoin hyväksyä jos elämä jaetaan muuten.
Tämän ketjun myötä havahduin tosiaan siihen että yhteisiä unelmia miehen kanssa ei ole.. esim unelma yhteisestä talosta mahdoton toteuttaa ja tietenkin minulle siten myös unelma omasta talosta. Ellen muuta sitten pois omilleni omaan taloon.. enkä minä nyt sellaista halua. Haluan tietenkin edes sen vähän perhe-elämän mitä miehen ja hänen lasten kanssa saa. Tämä on minusta ongelma pitkässä juoksussa. Mutta sitähän ei tiedä jos mies vaikka 10v jälkeen olisi valmis myymään puolet talosta mulle, vaikka sanoikin kyllä nyt että talo ei tule koskaan olemaan puoliksi minun.
Luulen että tässä asian ydin on se, että minä haluan perhe-elämää ja mies edellisestä avioliitostaan eronneena ei enää halua. Hänellä ei ole lapset vuoroviikoin joten saa elää suht vapaasti. Minä olen kotona antamassa seksiä ja seuraa, lapset silloin tällöin käymässä ja mies säästää asumiskuluissa ja joku tekee puoliksi kotityötkin. Miehelle ihannetilanne, ymmärrän kyllä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
En maksa miehen lainasta.
Täällä on tullut hyviä neuvoja ja näkökulmia.
Pyrin nyt ensisijaisesti
- ottamaan välimatkaa mieheen jotta saan ajatukset selväksi. Minulla on tulossa lyhyt työmatka jossa iltaisin aikaa miettiä asioita
- miettimään mitä minä haluan ja toteutuuko mikään siitä nyt tässä suhteessa. Ts riittääkö pelkkä kumppani ilman yhteistä kotia ja lasta ? Avioliittovastaisuus on helpoin hyväksyä jos elämä jaetaan muuten.Tämän ketjun myötä havahduin tosiaan siihen että yhteisiä unelmia miehen kanssa ei ole.. esim unelma yhteisestä talosta mahdoton toteuttaa ja tietenkin minulle siten myös unelma omasta talosta. Ellen muuta sitten pois omilleni omaan taloon.. enkä minä nyt sellaista halua. Haluan tietenkin edes sen vähän perhe-elämän mitä miehen ja hänen lasten kanssa saa. Tämä on minusta ongelma pitkässä juoksussa. Mutta sitähän ei tiedä jos mies vaikka 10v jälkeen olisi valmis myymään puolet talosta mulle, vaikka sanoikin kyllä nyt että talo ei tule koskaan olemaan puoliksi minun.
Luulen että tässä asian ydin on se, että minä haluan perhe-elämää ja mies edellisestä avioliitostaan eronneena ei enää halua. Hänellä ei ole lapset vuoroviikoin joten saa elää suht vapaasti. Minä olen kotona antamassa seksiä ja seuraa, lapset silloin tällöin käymässä ja mies säästää asumiskuluissa ja joku tekee puoliksi kotityötkin. Miehelle ihannetilanne, ymmärrän kyllä.
-ap
No et tiedäkään, mutta haluatko odottaa 10 vuotta, ja huomata, että ei ole valmis. Ja vaikka olisikin, niin hmm hmm. Minusta kuulostaa ihan kamalalta, että mies, jonka kanssa olet ollut yhdessä reilu puoli vuotta (eli elätte kuumista ihastumisen huumavaihetta) sanoo, että "et tule koskaan saamaan osuutta tästä minun talosta". Oliko teillä joku riita, kun noin törkeästi ja kylmästi sanoi, että ei voisi vähempää kiinnostaa yhteinen omistusasunto kanssasi, eikä tule koskaan kiinnostamaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En maksa miehen lainasta.
Täällä on tullut hyviä neuvoja ja näkökulmia.
Pyrin nyt ensisijaisesti
- ottamaan välimatkaa mieheen jotta saan ajatukset selväksi. Minulla on tulossa lyhyt työmatka jossa iltaisin aikaa miettiä asioita
- miettimään mitä minä haluan ja toteutuuko mikään siitä nyt tässä suhteessa. Ts riittääkö pelkkä kumppani ilman yhteistä kotia ja lasta ? Avioliittovastaisuus on helpoin hyväksyä jos elämä jaetaan muuten.Tämän ketjun myötä havahduin tosiaan siihen että yhteisiä unelmia miehen kanssa ei ole.. esim unelma yhteisestä talosta mahdoton toteuttaa ja tietenkin minulle siten myös unelma omasta talosta. Ellen muuta sitten pois omilleni omaan taloon.. enkä minä nyt sellaista halua. Haluan tietenkin edes sen vähän perhe-elämän mitä miehen ja hänen lasten kanssa saa. Tämä on minusta ongelma pitkässä juoksussa. Mutta sitähän ei tiedä jos mies vaikka 10v jälkeen olisi valmis myymään puolet talosta mulle, vaikka sanoikin kyllä nyt että talo ei tule koskaan olemaan puoliksi minun.
Luulen että tässä asian ydin on se, että minä haluan perhe-elämää ja mies edellisestä avioliitostaan eronneena ei enää halua. Hänellä ei ole lapset vuoroviikoin joten saa elää suht vapaasti. Minä olen kotona antamassa seksiä ja seuraa, lapset silloin tällöin käymässä ja mies säästää asumiskuluissa ja joku tekee puoliksi kotityötkin. Miehelle ihannetilanne, ymmärrän kyllä.
-ap
No et tiedäkään, mutta haluatko odottaa 10 vuotta, ja huomata, että ei ole valmis. Ja vaikka olisikin, niin hmm hmm. Minusta kuulostaa ihan kamalalta, että mies, jonka kanssa olet ollut yhdessä reilu puoli vuotta (eli elätte kuumista ihastumisen huumavaihetta) sanoo, että "et tule koskaan saamaan osuutta tästä minun talosta". Oliko teillä joku riita, kun noin törkeästi ja kylmästi sanoi, että ei voisi vähempää kiinnostaa yhteinen omistusasunto kanssasi, eikä tule koskaan kiinnostamaankaan.
Ei ollut riitaa. Saunassa oltiin ja keskusteltiin remontin kuluista. Oon luvannut että remontissa voin auttaa, samoin sukulaiseni joka on ammattilainen. Mainitsin siinä että itse remonttikuluihin en kuitenkaan viitsi osallistua, niin kauan kun en omista puolta talosta, mutta muuten mielelläni autan. Silloin mies sanoi noin. Viime viikolla. Ensi kerran mies sanoi alle 2kk yhteenmuuton jälkeen ettei hän NYT olekaan varma haluaako naimisiin tai lapsia lisää koskaan. En sen jälkeen ottanut asiaa esille kun en halunnut painostaa. Nyt joulun pyhinä puhuttiin asiasta ja viime vkolla tuon jälkeen kun mies sanoi tuon talokommentin. Kun mulle tuli se olo, että mikähän minun funktio tässä kaikessa nyt oikein sitten on.. -ap
Sama kuin kysyisi miksi joku haluaa seksiä vaikka ei halua suurperhettä.