Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole ystäviä, enkä niitä kaipaa. Olenko outo?
Niin, olen 25v naimisissa oleva äiti, jolla ei ole ystäviä. Enkä kaipaa ystäviä, monesti ajattelen, että onneksi ei ole niitä. Koen jotekin kuluttavana ajatuksen, että pitäisi hirveästi huolehtia ystävyyssuhteista ja viettää aikaa heidän kanssaan, olla puheissa ja tekemisissä jne.
Minulla on kyllä ollut ystäviä, teininä en kokenut kuluttavana ylläpitää niitä suhteita. Kuitenkin useita ystäviä vain tippui pois kun menimme opiskelemaan eri paikkoihin ja yhteydenpito jäi ja tuli opiskelupaikoista uusia ystäviä.
Yksi ystävä minulle kuitenkin jäi, joka oli kauan hyvä ystäväni. Vietimme paljon aikaa hänen kanssaan ja jossain kohtaa sitten hän alkoi enemmän viettää aikaa toisen kaverini kanssa, joka tuli uudesta opiskelupaikasta. Jäin selvästi "varalle", minulle ystäväni soitti jos ei ollut muitakaan, mutta meillä oli aina hauskaa yhdessä. Hän myös kertoi minulle, että haluaisi mieluummin viettää aikaa minun kanssani, mutta tämä kaveri sai aina kauhean hepulin, jos ystäväni ei viettänyt aikaa hänen kanssaan, kun hänelle sopi.
Lisäksi tähän komboon tuli lisäksi ihminen, jota en oikein tuntenut sen enempää, että hän oli aivan järkyttävän ilkeä. Muistan kun laitoin pitkän viestin facebookissa tälle ystävälleni, miten olin kyllästynyt olemaan varalla, miksei hnä vietä aikaa minun kanssani jos tahtoo, kuten hän minulle sanoi jne. Ystäväni soitti minulle, mutta kun vastasin, tämä ilkeä tyttö/nainen olikin puhelimessa ja haukkui minua/nälvi minua siihen asti, että katkaisin puhelun. Sen jälkeen hän alkoi pommittamaan minua ystäväni puhelimesta, kunnes minun oli pakko estää hänen numeronsa.
Ei se toki siihen jäänyt, vaan sitten hän alkoi aina jonkun muun numerosta pommittamaan minua, joten vaihdoin numeroni kun sain tarpeekseni. Homma jatkui tietysti myös facebookissa ja kaupungilla, jos hän/he näkivät minut jne.
Kirjoitus kuulostaa todella teinimäiseltä, mutta me olimme teinejä tuohon aikaan, joten siinä isoin syy. Luulen, että tuo on iso syy siihen, miksen kaipaa ystäviä ympärilleni, pelkään taas jääväni yksin tuolla tavalla.
Minulla on rankka lapsuus ja paljon hylkäämistä jo lapsuuden ajoilta, luulen siksi tuon vaikuttaneen minuun aika vahvasti. Olenko outo, kun en kaipaa ystäviä?
Kommentit (250)
Edellinen postittaja sotkee nyt ystävyyden ja sosiaalisen kontaktien tarpeen. Itsekään en koe kaipaavani ystäviä. Minulle riittää sosiaalisiksi kontakteiksi se, että vaihdan muutaman sanan kaupan lihatiskillä, kassalla, tai töissä "työkavereiden" kanssa. Samaten voin todellakin kirjoitella foorumeille (tosin yleensä harrastusfoorumeille) ja saada sieltä vastakaikua samasta asiasta kiinnostuneille.
En silti lähde työkavereiden kanssa kahville tai pikkujouluihin tms. Enkä rehellisesti sanoen viitsi lähteä jonkun luokse vierailemaan. Vastaavasti ei minulla ole mitään sitä vastaan, että joku esim. tulee hakemaan Torissa myymäni tavaran, ja samalla jutellaan niitä näitä, mutta en jaksaisi katsella jatkuvia vieraita (esim. kerran viikossa kylään tunkevia!).
Jos oikeasti kaipaan jotain sosiaalista kanssakäyntiä, mitä tapahtuu ehkä kerran tai pari vuodessa, niin lähden vaikka jonnekin festareille tai harrastustapahtumaan. Sitten sieltä tyytyväisenä pois todeten, että onneksi tätä ihmispaljoutta ei tarvitse katsella jatkuvasti! En myöskään kaipaa millään tapaa pysyvää parisuhdetta ja pelkkä ajatus omista lapsista ahdistaa!
Lisäksi en ymmärrä tuota "turvaverkko" ajattelumallia mihin viitattiin ensimmäisellä sivulla. Nykyisin saa rahalla kaikkea. Jos joskus vanhana olen liian huonokuntoinen hoitamaan itseäni, niin eiköhän jostain saa rahalla jonkun asioita hoitamaan! Jos ei onnistu, niin sitten johonkin palvelutaloon, missä voi niitä sosiaalisia kontakteja toisten vanhusten kanssa rakennella wanhalla iällä.
Toki tämä kaikki on "omituista" jos katsotaan valtavirran näkökulmasta. Se ettei halua ystäviä, se ettei halua parisuhdetta, se ettei halua lapsia. Se on omituista, koska näitä ei mielletä normeiksi - koska eihän ne ole. Ei niissä silti mitään vikaa ole edes yhteiskunnan puolesta! Suomessa kun perusarvoihin kuuluu yksilön valinnanvapaus näissä asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sitä omaa erityisyyttä pitää väkisellä yrittää vaalia, varsinkin kun sitä ei ole? Tämäkin ketju täynnä itsellisiä ja ketään kaipaamattomia mammoja, joilla ylläripylläri on se perusvarustus eli mies ja kakarat helmoissa. Kai te nyt olette miestenne ja lastenne kanssa myös ystäviä? Uskokaa pois me 7 miljardia tällä pallolla ollaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia, saati spessulumihiutaleita.
Olen introvertti, ja jo lapsena tuntui, että olen vääränlainen, kun en olisi aina halunnut lähteä leikkimään jonkun kanssa. Myöhempi koulukiusaaminen jätti myös jäljet, enkä luota ihmisiin. En aina ole varma, olenko yksin omasta halusta vai koska en muuta osaa. Minulla on kyllä perhe ja hyvä työ ja kiinnostuksen kohteita, ja nautin elämästä näin. Mutta tiedän, että voin vielä vanhana päätyä tilanteeseen, jossa minulla ei ole ketään johon tukeutua. Toisaalta ei kai sen estäminen ole ihan oikea syy hankkia/ylläpitää ystävyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Huvittava ketju, kaikki ystäviä vailla olevat jotka eivät muka kaipaa ketään, keskustelevat täällä koska selvästi tarvitsevat sosiaalisia kontakteja. Niin, teillä on tarve vaihtaa mielipiteitä muiden ihmisten kanssa. Oikeasti erakot ei koe tarvetta jutella muille av-palstalla.
Tämähän on nimenomaan helppo korvike ihmissuhteille, ei vaadi mitään ja avattavissa ja suljettavissa silloin kun huvittaa. Luen myös kirjoja ja katson elokuvia, vaikka ne ovat muiden ihmisten tekemiä! Erakkona metsässä eläminen on turhan vaivalloista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä omaa erityisyyttä pitää väkisellä yrittää vaalia, varsinkin kun sitä ei ole? Tämäkin ketju täynnä itsellisiä ja ketään kaipaamattomia mammoja, joilla ylläripylläri on se perusvarustus eli mies ja kakarat helmoissa. Kai te nyt olette miestenne ja lastenne kanssa myös ystäviä? Uskokaa pois me 7 miljardia tällä pallolla ollaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia, saati spessulumihiutaleita.
Mies ja lapset ovat parhaat ystäväni, mutta ystävillä ei yleensä tarkoiteta sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä omaa erityisyyttä pitää väkisellä yrittää vaalia, varsinkin kun sitä ei ole? Tämäkin ketju täynnä itsellisiä ja ketään kaipaamattomia mammoja, joilla ylläripylläri on se perusvarustus eli mies ja kakarat helmoissa. Kai te nyt olette miestenne ja lastenne kanssa myös ystäviä? Uskokaa pois me 7 miljardia tällä pallolla ollaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia, saati spessulumihiutaleita.
Mies ja lapset ovat parhaat ystäväni, mutta ystävillä ei yleensä tarkoiteta sitä.
Lapset joutuvat kestämään äitiään , kunnes pystyvät muuttamaan omilleen.
Kyseessä riippuvuus/huoltosuhde.
Minun koirani on paras ystäväni.
Suom: ystävän voi ostaa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä omaa erityisyyttä pitää väkisellä yrittää vaalia, varsinkin kun sitä ei ole? Tämäkin ketju täynnä itsellisiä ja ketään kaipaamattomia mammoja, joilla ylläripylläri on se perusvarustus eli mies ja kakarat helmoissa. Kai te nyt olette miestenne ja lastenne kanssa myös ystäviä? Uskokaa pois me 7 miljardia tällä pallolla ollaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia, saati spessulumihiutaleita.
Mies ja lapset ovat parhaat ystäväni, mutta ystävillä ei yleensä tarkoiteta sitä.
Kas..tuopa oiva keino
taidampa synnyttää itselleni pari ystävää:)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen asperger. Kaipaan puolisoa, ja lapsia. En kavereita. Tai edes "ystäviä".
Nyt kapakkiiin ja minimekko päälle.
Annat jonkun panna
Ja kas: saat lapsen ja ystävän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä 26v äiti. Vasta äidiksi tullessa olen kaivannut ystäviä ja onneksi hyvä kaverini sai myös vauvan, niin välimme ovat lämmenneet uudestaan :) Se sitten riittääkin. En jaksa sitä sosiaalista peliä isommissa porukoissa. Tuntuu kuin näytelmää katsoisi kun ihmiset "minglaa" keskenään.
onneksi hyvä kaverini sai myös vauvan, niin välimme ovat lämmenneet uudestaan :)
vauvvaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 26v äiti. Vasta äidiksi tullessa olen kaivannut ystäviä ja onneksi hyvä kaverini sai myös vauvan, niin välimme ovat lämmenneet uudestaan :) Se sitten riittääkin. En jaksa sitä sosiaalista peliä isommissa porukoissa. Tuntuu kuin näytelmää katsoisi kun ihmiset "minglaa" keskenään.
onneksi hyvä kaverini sai myös vauvan, niin välimme ovat lämmenneet uudestaan :)
Olen saanut taloyhtiön hiekkalaatikolta uusia ystäviä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko lapsi ottaa eron äidistään/parhaasta ystävästään?
Vierailija kirjoitti:
Voiko lapsi ottaa eron äidistään/parhaasta ystävästään?
vastaus on ei
lapsi tarvitsee jonkun hoitamaan itseään...rakkaus on tästä kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun koirani on paras ystäväni.
Suom: ystävän voi ostaa .
Minä käyn uorissa
Suom: rakkautta voi ostaa
Vierailija kirjoitti:
Minun koirani on paras ystäväni.
Suom: ystävän voi ostaa .
Voiko koira ottaa eron omistajastaan?
Täällä toveri!
Olen myös 25 vuotias, on puoliso sekä puolison kanssa yhteisiä lapsia kaksi kappaletta ja kolmas tulossa.
Ennen oli kavereita ja ystäviä, mutta tuntuu että viihdyn paremmin näin yksinäni- monet sitä ihmettelee ja pitää outona. Jos lähden viihteelle, lähden sinne puolison ja hänen kavereidensa kanssa. Omat kaveri ja ystävyyssuhteet ovat olleet järkyttävää salkkaridraamaa, enkä sellaista kaipaa elämääni energioitani kuluttamaan.
Arkena haluan keskittyä täysin perheeseeni sekä itseeni, ei mulla olisi edes aikaa ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen postittaja sotkee nyt ystävyyden ja sosiaalisen kontaktien tarpeen. Itsekään en koe kaipaavani ystäviä. Minulle riittää sosiaalisiksi kontakteiksi se, että vaihdan muutaman sanan kaupan lihatiskillä, kassalla, tai töissä "työkavereiden" kanssa. Samaten voin todellakin kirjoitella foorumeille (tosin yleensä harrastusfoorumeille) ja saada sieltä vastakaikua samasta asiasta kiinnostuneille.
En silti lähde työkavereiden kanssa kahville tai pikkujouluihin tms. Enkä rehellisesti sanoen viitsi lähteä jonkun luokse vierailemaan. Vastaavasti ei minulla ole mitään sitä vastaan, että joku esim. tulee hakemaan Torissa myymäni tavaran, ja samalla jutellaan niitä näitä, mutta en jaksaisi katsella jatkuvia vieraita (esim. kerran viikossa kylään tunkevia!).
Jos oikeasti kaipaan jotain sosiaalista kanssakäyntiä, mitä tapahtuu ehkä kerran tai pari vuodessa, niin lähden vaikka jonnekin festareille tai harrastustapahtumaan. Sitten sieltä tyytyväisenä pois todeten, että onneksi tätä ihmispaljoutta ei tarvitse katsella jatkuvasti! En myöskään kaipaa millään tapaa pysyvää parisuhdetta ja pelkkä ajatus omista lapsista ahdistaa!
Lisäksi en ymmärrä tuota "turvaverkko" ajattelumallia mihin viitattiin ensimmäisellä sivulla. Nykyisin saa rahalla kaikkea. Jos joskus vanhana olen liian huonokuntoinen hoitamaan itseäni, niin eiköhän jostain saa rahalla jonkun asioita hoitamaan! Jos ei onnistu, niin sitten johonkin palvelutaloon, missä voi niitä sosiaalisia kontakteja toisten vanhusten kanssa rakennella wanhalla iällä.
Toki tämä kaikki on "omituista" jos katsotaan valtavirran näkökulmasta. Se ettei halua ystäviä, se ettei halua parisuhdetta, se ettei halua lapsia. Se on omituista, koska näitä ei mielletä normeiksi - koska eihän ne ole. Ei niissä silti mitään vikaa ole edes yhteiskunnan puolesta! Suomessa kun perusarvoihin kuuluu yksilön valinnanvapaus näissä asioissa.
Miksi ajattelet, että menetät terveytesi vasta vanhana? Miten hyvin pärjäät ilman turvaverkkoa, jos sairastut nuorena? Luuletko, että kunnan sosiaali- ja vammaispalvelut tukevat mielellään ystävätöntä ja työkyvytöntä sinkkuaikuista? (vastaus on riippuu sairaudesta/ei).
Rahaa alkaa kulua aika paljon, kun usein tarvitsee hoiva-apua ja autokyytejä.
Vierailija kirjoitti:
Huvittava ketju, kaikki ystäviä vailla olevat jotka eivät muka kaipaa ketään, keskustelevat täällä koska selvästi tarvitsevat sosiaalisia kontakteja. Niin, teillä on tarve vaihtaa mielipiteitä muiden ihmisten kanssa. Oikeasti erakot ei koe tarvetta jutella muille av-palstalla.
Tätä mäkin naureskelen. Samoin sarjojen katselu tai lukeminen on eläytymistä toisten elämään, jossa on usein niitä ihmissuhteitakin. Suht harvinaisia varmaan introvertit, jotka nauttivat pelkästään luonnosta, tuvassa istumisesta ilman viihdykkeitä ja jostain puhtaan älyllisestä toiminnasta. Nettisosiaalisuus on tavallaan vaan laiskempaa ja mukavuudenhaluisempaa sosiaalisuutta.
Minulla on kyllä ystäviä ja koen tarvitsevani ystävyyssuhteita, mutta etenkin naispuolisten ystävien kohdalla välillä rassaa pari asiaa. Ensinnäkin, en jaksa jatkuvaa yhteydenpitoa, jota moni tuntuu kaipaavan, esim. inhoan tiivistä viestittelyä. Toiseksi, joillakin on ikävä tapa puuttua toisen elämään, vaikka tarkoittavatkin sitä hyvällä. Tämä näkyy etenkin ihan hyväntahtoisena neuvomisena, joka itselläni nostaa valitettavasti niskakarvat heti pystyyn. Kaikista parhaiten viihdyn sellaisten ystävien kanssa, jotka ymmärtävät ettei koko ajan tarvitse olla tekemisiä (esim. muutamien viikkojen väli sopiva) ja yhteys säilyy silti ja ne, jotka kunnioittavat omia valintoja, tunteita ja elämää eivätkö ole aina niin hanakasti neuvomassa ja "auttamassa".
Huvittava ketju, kaikki ystäviä vailla olevat jotka eivät muka kaipaa ketään, keskustelevat täällä koska selvästi tarvitsevat sosiaalisia kontakteja. Niin, teillä on tarve vaihtaa mielipiteitä muiden ihmisten kanssa. Oikeasti erakot ei koe tarvetta jutella muille av-palstalla.