Lue keskustelun säännöt.
Menetty sukupolvi (80-95)
11.01.2019 |
No niin. Siinähän se nyt on, oikein tutkijan kirjaan kirjoitettuna, jos ei jollekin vielä ollut selvää.
Eli 1980 - 1995 -vuosina syntyneet kärsivät eniten edellisten sukupolvien suhailuista. Ei tuu eläkettä, ei.
Ja muutkin edut+ura on vähän niin ja näin.
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo viitattu selvitys on vuodelta 2016.
Lisäksi on täysin loogista, että 1990-luvulla eläkeläisten tulot olivat selkeästi edellistä sukupolvea korkeampia, koska heidän vanhemmillaan ei välttämättä ollut mitään työeläketuloja. Koko kansaa koskeva työeläkejärjestelmä kun "keksittiin" vasta 60-luvulla, siihen asti työn kautta saatava eläke koski yksittäisiä ammattiryhmiä.
Lisäksi kultaisella 60-luvulla oli tavallista mennä töihin 15v iässä. Silloin 30v iässä oli takana jo melkoinen työrupeama eikä vasta etsitty ensimmäistä työpaikkaa kuten nyt. Eikä silloin ollut asumistukijärjestelmää tai automaattista toimeentulotukisysteemiä, joten oli pakko mennä töihin, jos halusi ruokaa. Nykysysteemi antaa luvan olla tuloton ja juuri siitä syntyy nykyinen tilastoharha, jonka mukaan meillä olisi menetetty sukupolvi.
Lue tarkemmin se viitattu Kinnusen ja Mäki-Fräntin juttu. Sieltä selviää, että Y-sukupolvessa on erittäin hyvin menestyneitä ja täysiä luusereita, tulokehityksen ero sukupolven sisällä on valtava. Yksi selittävä tekijä on koulutus. Jos sitä on, on todennäköisesti tulojakin.8 alapeukkua lyhyessä ajassa. Tämä jos mikä todistaa sen, että Y-sukupolvi ei hyväksy faktoja, he haluavat klikkiotsikkoja, joiden takaa paljastuu pelkkää silkkoa. Sieltä jo mainitusta Kinnusen ja Mäki-Fräntin selvityksestä kun löytyy sellainenkin ikävä fakta, että Y-sukupolvessa on suhteessa paljon enemmän hyvintienaavia kuin edellisessä sukupolvessa on. Silti halutaan reppanoiden sukupolvikokemus.
Yhyy-sukupolvi.
Noille jos kertoo muutamia faktoja vaikkapa 60-luvun alussa syntyneen elinkaaresta ja kokemuksista, vastauksesta käy selväksi että umpihangessa kouluun hiihtäneiden aikaisempien sukupolvien todelliset kokemukset ovat täysin epärelevantteja, koska aikaisemmat sukupolvet eivät ole olleet oikeutettuja mihinkään samalla tavalla kuin nykyiset ovat.
Täällähän on humoristeja paikalla. Vai ovat 60-luvulla syntyneet, voimakkaan kaupungistumisen aikakautena kasvaneet lapset hiihtäneet umpihangessa kouluun? Mie repeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo viitattu selvitys on vuodelta 2016.
Lisäksi on täysin loogista, että 1990-luvulla eläkeläisten tulot olivat selkeästi edellistä sukupolvea korkeampia, koska heidän vanhemmillaan ei välttämättä ollut mitään työeläketuloja. Koko kansaa koskeva työeläkejärjestelmä kun "keksittiin" vasta 60-luvulla, siihen asti työn kautta saatava eläke koski yksittäisiä ammattiryhmiä.
Lisäksi kultaisella 60-luvulla oli tavallista mennä töihin 15v iässä. Silloin 30v iässä oli takana jo melkoinen työrupeama eikä vasta etsitty ensimmäistä työpaikkaa kuten nyt. Eikä silloin ollut asumistukijärjestelmää tai automaattista toimeentulotukisysteemiä, joten oli pakko mennä töihin, jos halusi ruokaa. Nykysysteemi antaa luvan olla tuloton ja juuri siitä syntyy nykyinen tilastoharha, jonka mukaan meillä olisi menetetty sukupolvi.
Lue tarkemmin se viitattu Kinnusen ja Mäki-Fräntin juttu. Sieltä selviää, että Y-sukupolvessa on erittäin hyvin menestyneitä ja täysiä luusereita, tulokehityksen ero sukupolven sisällä on valtava. Yksi selittävä tekijä on koulutus. Jos sitä on, on todennäköisesti tulojakin.8 alapeukkua lyhyessä ajassa. Tämä jos mikä todistaa sen, että Y-sukupolvi ei hyväksy faktoja, he haluavat klikkiotsikkoja, joiden takaa paljastuu pelkkää silkkoa. Sieltä jo mainitusta Kinnusen ja Mäki-Fräntin selvityksestä kun löytyy sellainenkin ikävä fakta, että Y-sukupolvessa on suhteessa paljon enemmän hyvintienaavia kuin edellisessä sukupolvessa on. Silti halutaan reppanoiden sukupolvikokemus.
Yhyy-sukupolvi.
Noille jos kertoo muutamia faktoja vaikkapa 60-luvun alussa syntyneen elinkaaresta ja kokemuksista, vastauksesta käy selväksi että umpihangessa kouluun hiihtäneiden aikaisempien sukupolvien todelliset kokemukset ovat täysin epärelevantteja, koska aikaisemmat sukupolvet eivät ole olleet oikeutettuja mihinkään samalla tavalla kuin nykyiset ovat.
Mun mies on syntynyt Kainuussa 1960-luvun alussa. Kaikilla ei ollut tietä eikä sähköä. Siellä kalastettiin ja marjastettiin henkensä pitimiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo viitattu selvitys on vuodelta 2016.
Lisäksi on täysin loogista, että 1990-luvulla eläkeläisten tulot olivat selkeästi edellistä sukupolvea korkeampia, koska heidän vanhemmillaan ei välttämättä ollut mitään työeläketuloja. Koko kansaa koskeva työeläkejärjestelmä kun "keksittiin" vasta 60-luvulla, siihen asti työn kautta saatava eläke koski yksittäisiä ammattiryhmiä.
Lisäksi kultaisella 60-luvulla oli tavallista mennä töihin 15v iässä. Silloin 30v iässä oli takana jo melkoinen työrupeama eikä vasta etsitty ensimmäistä työpaikkaa kuten nyt. Eikä silloin ollut asumistukijärjestelmää tai automaattista toimeentulotukisysteemiä, joten oli pakko mennä töihin, jos halusi ruokaa. Nykysysteemi antaa luvan olla tuloton ja juuri siitä syntyy nykyinen tilastoharha, jonka mukaan meillä olisi menetetty sukupolvi.
Lue tarkemmin se viitattu Kinnusen ja Mäki-Fräntin juttu. Sieltä selviää, että Y-sukupolvessa on erittäin hyvin menestyneitä ja täysiä luusereita, tulokehityksen ero sukupolven sisällä on valtava. Yksi selittävä tekijä on koulutus. Jos sitä on, on todennäköisesti tulojakin.8 alapeukkua lyhyessä ajassa. Tämä jos mikä todistaa sen, että Y-sukupolvi ei hyväksy faktoja, he haluavat klikkiotsikkoja, joiden takaa paljastuu pelkkää silkkoa. Sieltä jo mainitusta Kinnusen ja Mäki-Fräntin selvityksestä kun löytyy sellainenkin ikävä fakta, että Y-sukupolvessa on suhteessa paljon enemmän hyvintienaavia kuin edellisessä sukupolvessa on. Silti halutaan reppanoiden sukupolvikokemus.
Yhyy-sukupolvi.
Noille jos kertoo muutamia faktoja vaikkapa 60-luvun alussa syntyneen elinkaaresta ja kokemuksista, vastauksesta käy selväksi että umpihangessa kouluun hiihtäneiden aikaisempien sukupolvien todelliset kokemukset ovat täysin epärelevantteja, koska aikaisemmat sukupolvet eivät ole olleet oikeutettuja mihinkään samalla tavalla kuin nykyiset ovat.
Täällähän on humoristeja paikalla. Vai ovat 60-luvulla syntyneet, voimakkaan kaupungistumisen aikakautena kasvaneet lapset hiihtäneet umpihangessa kouluun? Mie repeen.
Helsinki ei ole koko Suomi. Vielä 80-luvulla mun lukiokaveri hiihti bussille että pääsi lukioon
Vierailija kirjoitti:
Meillä on työpaikalla korkeasti palkattujen asiantuntijoiden osasto, jossa työntekijöiden keski-ikä on reilusti yli viidenkympin. Osastolle on jo 15 vuotta yritetty epätoivoisesti rekrytoida nuoria työntekijöitä. Jokainen "onnistunut" rekry on päätynyt siihen että rekrytoitu lähtee noin vuoden kuluessa. Työ on liian ikävää ja vaativaa.
Tai eivät sovi yhteisöön ja ylikuormittuvat kun nuorille innokkaille työnnetään liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan siitä, että Y-sukupolven lastenhankintahaaveet on murskattu epävarmoilla työsuhteilla ja muiden maksajiksi pakottamisella. On se kiva, että lisää "joskus tulevaisuudessa" maksavaa porukkaa vain lisätään. Ikävää on se, että meidän sukupolvi ei lisäänny, jotta heidän elinkustannuksensa kyetään maksamaan.
Koko ajatusjatkumo tässä on järjetön.
MInusta on outoa, että vielä 80-luvulla lapsia saatiin, vaikka ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta (äidit joutuivat jäämään kotiin lasten kanssa) ja asuttiin ahtaasti. Miksi ne teki 1-3 ipanaa, jos naisten elämä oli epävarmoja työsuhteita ja eläkettä kerryttämättömiä vuosia?
80-luvulla oli äitiysloma 6kk ja sen jälkeen naiset menivät takaisin palkkatöihin. Työsuhteet eivä olleet epävarmoja vaan vakituisia ja varmoja. Palkatkin sen verran hyviä, että oli varaa laittaa lapset yksityiselle hoitajalle.
En tiedä ketään oman ikäistäni, jonka äiti olisi ollut kotirouvana.
Mistä ihmeestä puhut? Olen syntynyt -67, eikä minun ikäpolvessa kenelläkään ollut lastenhoitajaa tai kotiäitiä. Lähdin kouluun yksin, tulin kotiin yksin, ei iltapäiväkerhoja, ei isovanhempia. Meidän sukupolvelle oli lähiöt ja avainkaulalapset.
Vanhemmat teki 15-vuotiaasta töitä, äitiyslomalta vietiin 3kk vanha lapsi hoitoon, jos sellaisen onnistui löytämään.
Asuntolainan korot jotain 10%, ja maksuaika lyhyt, joten molemmat vanhemmat teki ihan sairaasti töitä. Isä teki töitä korjaamolla päivän, ylitöitä illat ja viikonloput. Äiti lähti leipomolle aamuneljältä, viikonloput teki keikkaa pitopalvelussa tai teki ompelutöitä.
Näillä se vaatimaton asunto on maksettu, jonka arvo nykyisin ei ole kummoinen.Itse olen valmistunut vuonna 1991 täyteen lamaan. Kellään ei ollut töitä. Akateemisella lopputukinnolla asuin purkutaloissa tai kommuuneissa, päivisin möin torilla perunaa, iltaisin siivosin markettia, ja viikonloppuisin tarjoilin tai tein pitopalvelukeikkaa. Osa tarjoili tissit paljaana koska muuta ei ollut.
Ensimmäisen alan työn sain 1997, eli seitsemän vuotta tuota. Lapsen sain pätkätöiden välissä, pesin hänet keittiön altaassa, meillä oli pihasauna.
Ensimmäisen vakityön sain nelikymppisenä.Joten nykyään varmaan näytän teille tyypiltä joka on syntynyt kultalusikka suussa, koska minulla on työ ja asunto.
Kenelläkään ei ollut töitä -91, mutta itse teit kolmea? Ei täsmää. Monelle koulutetullekaan Y-sukupolvelaiselle ei löydy edes sitä yhtä, vaikka olisi valmis hanttihommiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo viitattu selvitys on vuodelta 2016.
Lisäksi on täysin loogista, että 1990-luvulla eläkeläisten tulot olivat selkeästi edellistä sukupolvea korkeampia, koska heidän vanhemmillaan ei välttämättä ollut mitään työeläketuloja. Koko kansaa koskeva työeläkejärjestelmä kun "keksittiin" vasta 60-luvulla, siihen asti työn kautta saatava eläke koski yksittäisiä ammattiryhmiä.
Lisäksi kultaisella 60-luvulla oli tavallista mennä töihin 15v iässä. Silloin 30v iässä oli takana jo melkoinen työrupeama eikä vasta etsitty ensimmäistä työpaikkaa kuten nyt. Eikä silloin ollut asumistukijärjestelmää tai automaattista toimeentulotukisysteemiä, joten oli pakko mennä töihin, jos halusi ruokaa. Nykysysteemi antaa luvan olla tuloton ja juuri siitä syntyy nykyinen tilastoharha, jonka mukaan meillä olisi menetetty sukupolvi.
Lue tarkemmin se viitattu Kinnusen ja Mäki-Fräntin juttu. Sieltä selviää, että Y-sukupolvessa on erittäin hyvin menestyneitä ja täysiä luusereita, tulokehityksen ero sukupolven sisällä on valtava. Yksi selittävä tekijä on koulutus. Jos sitä on, on todennäköisesti tulojakin.8 alapeukkua lyhyessä ajassa. Tämä jos mikä todistaa sen, että Y-sukupolvi ei hyväksy faktoja, he haluavat klikkiotsikkoja, joiden takaa paljastuu pelkkää silkkoa. Sieltä jo mainitusta Kinnusen ja Mäki-Fräntin selvityksestä kun löytyy sellainenkin ikävä fakta, että Y-sukupolvessa on suhteessa paljon enemmän hyvintienaavia kuin edellisessä sukupolvessa on. Silti halutaan reppanoiden sukupolvikokemus.
Yhyy-sukupolvi.
Noille jos kertoo muutamia faktoja vaikkapa 60-luvun alussa syntyneen elinkaaresta ja kokemuksista, vastauksesta käy selväksi että umpihangessa kouluun hiihtäneiden aikaisempien sukupolvien todelliset kokemukset ovat täysin epärelevantteja, koska aikaisemmat sukupolvet eivät ole olleet oikeutettuja mihinkään samalla tavalla kuin nykyiset ovat.
Täällähän on humoristeja paikalla. Vai ovat 60-luvulla syntyneet, voimakkaan kaupungistumisen aikakautena kasvaneet lapset hiihtäneet umpihangessa kouluun? Mie repeen.
Helsinki ei ole koko Suomi. Vielä 80-luvulla mun lukiokaveri hiihti bussille että pääsi lukioon
So? Ei niitä lukioita oo syrjäkyliin ainakaan lisää tullut nytkään. Enemmänkin toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo viitattu selvitys on vuodelta 2016.
Lisäksi on täysin loogista, että 1990-luvulla eläkeläisten tulot olivat selkeästi edellistä sukupolvea korkeampia, koska heidän vanhemmillaan ei välttämättä ollut mitään työeläketuloja. Koko kansaa koskeva työeläkejärjestelmä kun "keksittiin" vasta 60-luvulla, siihen asti työn kautta saatava eläke koski yksittäisiä ammattiryhmiä.
Lisäksi kultaisella 60-luvulla oli tavallista mennä töihin 15v iässä. Silloin 30v iässä oli takana jo melkoinen työrupeama eikä vasta etsitty ensimmäistä työpaikkaa kuten nyt. Eikä silloin ollut asumistukijärjestelmää tai automaattista toimeentulotukisysteemiä, joten oli pakko mennä töihin, jos halusi ruokaa. Nykysysteemi antaa luvan olla tuloton ja juuri siitä syntyy nykyinen tilastoharha, jonka mukaan meillä olisi menetetty sukupolvi.
Lue tarkemmin se viitattu Kinnusen ja Mäki-Fräntin juttu. Sieltä selviää, että Y-sukupolvessa on erittäin hyvin menestyneitä ja täysiä luusereita, tulokehityksen ero sukupolven sisällä on valtava. Yksi selittävä tekijä on koulutus. Jos sitä on, on todennäköisesti tulojakin.8 alapeukkua lyhyessä ajassa. Tämä jos mikä todistaa sen, että Y-sukupolvi ei hyväksy faktoja, he haluavat klikkiotsikkoja, joiden takaa paljastuu pelkkää silkkoa. Sieltä jo mainitusta Kinnusen ja Mäki-Fräntin selvityksestä kun löytyy sellainenkin ikävä fakta, että Y-sukupolvessa on suhteessa paljon enemmän hyvintienaavia kuin edellisessä sukupolvessa on. Silti halutaan reppanoiden sukupolvikokemus.
Yhyy-sukupolvi.
Noille jos kertoo muutamia faktoja vaikkapa 60-luvun alussa syntyneen elinkaaresta ja kokemuksista, vastauksesta käy selväksi että umpihangessa kouluun hiihtäneiden aikaisempien sukupolvien todelliset kokemukset ovat täysin epärelevantteja, koska aikaisemmat sukupolvet eivät ole olleet oikeutettuja mihinkään samalla tavalla kuin nykyiset ovat.
Täällähän on humoristeja paikalla. Vai ovat 60-luvulla syntyneet, voimakkaan kaupungistumisen aikakautena kasvaneet lapset hiihtäneet umpihangessa kouluun? Mie repeen.
Sie saat revetä rauhassa. "Umpihangessa hiihtäminen" on juuri se kulunut vitsi jota sinunlaisesti käyttävät kun haluavat mitätöidä esimerkiksi sen tiedon että 60-luvun lapset odottivat seuraavaa linja-autoa kirkonkylän baarissa kaksi tuntia että pääsisivät koulusta kotiin. Älysi oikein loistaa kun annat ymmärtää että 60-luvun voimakas kaupungistuminen vähentää hiihtämistä maaseudulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan siitä, että Y-sukupolven lastenhankintahaaveet on murskattu epävarmoilla työsuhteilla ja muiden maksajiksi pakottamisella. On se kiva, että lisää "joskus tulevaisuudessa" maksavaa porukkaa vain lisätään. Ikävää on se, että meidän sukupolvi ei lisäänny, jotta heidän elinkustannuksensa kyetään maksamaan.
Koko ajatusjatkumo tässä on järjetön.
MInusta on outoa, että vielä 80-luvulla lapsia saatiin, vaikka ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta (äidit joutuivat jäämään kotiin lasten kanssa) ja asuttiin ahtaasti. Miksi ne teki 1-3 ipanaa, jos naisten elämä oli epävarmoja työsuhteita ja eläkettä kerryttämättömiä vuosia?
80-luvulla oli äitiysloma 6kk ja sen jälkeen naiset menivät takaisin palkkatöihin. Työsuhteet eivä olleet epävarmoja vaan vakituisia ja varmoja. Palkatkin sen verran hyviä, että oli varaa laittaa lapset yksityiselle hoitajalle.
En tiedä ketään oman ikäistäni, jonka äiti olisi ollut kotirouvana.
Mistä ihmeestä puhut? Olen syntynyt -67, eikä minun ikäpolvessa kenelläkään ollut lastenhoitajaa tai kotiäitiä. Lähdin kouluun yksin, tulin kotiin yksin, ei iltapäiväkerhoja, ei isovanhempia. Meidän sukupolvelle oli lähiöt ja avainkaulalapset.
Vanhemmat teki 15-vuotiaasta töitä, äitiyslomalta vietiin 3kk vanha lapsi hoitoon, jos sellaisen onnistui löytämään.
Asuntolainan korot jotain 10%, ja maksuaika lyhyt, joten molemmat vanhemmat teki ihan sairaasti töitä. Isä teki töitä korjaamolla päivän, ylitöitä illat ja viikonloput. Äiti lähti leipomolle aamuneljältä, viikonloput teki keikkaa pitopalvelussa tai teki ompelutöitä.
Näillä se vaatimaton asunto on maksettu, jonka arvo nykyisin ei ole kummoinen.Itse olen valmistunut vuonna 1991 täyteen lamaan. Kellään ei ollut töitä. Akateemisella lopputukinnolla asuin purkutaloissa tai kommuuneissa, päivisin möin torilla perunaa, iltaisin siivosin markettia, ja viikonloppuisin tarjoilin tai tein pitopalvelukeikkaa. Osa tarjoili tissit paljaana koska muuta ei ollut.
Ensimmäisen alan työn sain 1997, eli seitsemän vuotta tuota. Lapsen sain pätkätöiden välissä, pesin hänet keittiön altaassa, meillä oli pihasauna.
Ensimmäisen vakityön sain nelikymppisenä.Joten nykyään varmaan näytän teille tyypiltä joka on syntynyt kultalusikka suussa, koska minulla on työ ja asunto.
Kenelläkään ei ollut töitä -91, mutta itse teit kolmea? Ei täsmää. Monelle koulutetullekaan Y-sukupolvelaiselle ei löydy edes sitä yhtä, vaikka olisi valmis hanttihommiinkin.
Kuukausituloni oli 500 euroa, joka koostui satunnaisesta silpusta. Torikeikkaa oli ehkä kesällä kolme viikkoa, pitopalvelua kesällä ehkä neljä viikonloppua joihin hälytettiin samana päivänä. Siivousta oli kolme tuntia iltaisin ehkä kolmena päivänä viikossa.
Ei mitään tukia saatavilla tietenkään.
Olisitte siis ihan valmiita tekemään tätä koulutettuina ihmisinä nykyäänkin, ja mielestänne olin etuoikeutettu ja suorastaan hyvässä asemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan siitä, että Y-sukupolven lastenhankintahaaveet on murskattu epävarmoilla työsuhteilla ja muiden maksajiksi pakottamisella. On se kiva, että lisää "joskus tulevaisuudessa" maksavaa porukkaa vain lisätään. Ikävää on se, että meidän sukupolvi ei lisäänny, jotta heidän elinkustannuksensa kyetään maksamaan.
Koko ajatusjatkumo tässä on järjetön.
MInusta on outoa, että vielä 80-luvulla lapsia saatiin, vaikka ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta (äidit joutuivat jäämään kotiin lasten kanssa) ja asuttiin ahtaasti. Miksi ne teki 1-3 ipanaa, jos naisten elämä oli epävarmoja työsuhteita ja eläkettä kerryttämättömiä vuosia?
80-luvulla oli äitiysloma 6kk ja sen jälkeen naiset menivät takaisin palkkatöihin. Työsuhteet eivä olleet epävarmoja vaan vakituisia ja varmoja. Palkatkin sen verran hyviä, että oli varaa laittaa lapset yksityiselle hoitajalle.
En tiedä ketään oman ikäistäni, jonka äiti olisi ollut kotirouvana.
Mistä ihmeestä puhut? Olen syntynyt -67, eikä minun ikäpolvessa kenelläkään ollut lastenhoitajaa tai kotiäitiä. Lähdin kouluun yksin, tulin kotiin yksin, ei iltapäiväkerhoja, ei isovanhempia. Meidän sukupolvelle oli lähiöt ja avainkaulalapset.
Vanhemmat teki 15-vuotiaasta töitä, äitiyslomalta vietiin 3kk vanha lapsi hoitoon, jos sellaisen onnistui löytämään.
Asuntolainan korot jotain 10%, ja maksuaika lyhyt, joten molemmat vanhemmat teki ihan sairaasti töitä. Isä teki töitä korjaamolla päivän, ylitöitä illat ja viikonloput. Äiti lähti leipomolle aamuneljältä, viikonloput teki keikkaa pitopalvelussa tai teki ompelutöitä.
Näillä se vaatimaton asunto on maksettu, jonka arvo nykyisin ei ole kummoinen.Itse olen valmistunut vuonna 1991 täyteen lamaan. Kellään ei ollut töitä. Akateemisella lopputukinnolla asuin purkutaloissa tai kommuuneissa, päivisin möin torilla perunaa, iltaisin siivosin markettia, ja viikonloppuisin tarjoilin tai tein pitopalvelukeikkaa. Osa tarjoili tissit paljaana koska muuta ei ollut.
Ensimmäisen alan työn sain 1997, eli seitsemän vuotta tuota. Lapsen sain pätkätöiden välissä, pesin hänet keittiön altaassa, meillä oli pihasauna.
Ensimmäisen vakityön sain nelikymppisenä.Joten nykyään varmaan näytän teille tyypiltä joka on syntynyt kultalusikka suussa, koska minulla on työ ja asunto.
Kenelläkään ei ollut töitä -91, mutta itse teit kolmea? Ei täsmää. Monelle koulutetullekaan Y-sukupolvelaiselle ei löydy edes sitä yhtä, vaikka olisi valmis hanttihommiinkin.
Koulutetut Y-sukupolvelaiset menevät hanttihommiin jos sinne saa ratsastaa lentävällä lehmällä.
Olen eri vastaaja kuin edellinen. Sattumoisin kuitenkin minäkin tein kolmea osa-aikaista hanttihommaa 90-luvun alussa. Sain vakkarihomman ja urani lähti nousuun kun olin yli 35-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan siitä, että Y-sukupolven lastenhankintahaaveet on murskattu epävarmoilla työsuhteilla ja muiden maksajiksi pakottamisella. On se kiva, että lisää "joskus tulevaisuudessa" maksavaa porukkaa vain lisätään. Ikävää on se, että meidän sukupolvi ei lisäänny, jotta heidän elinkustannuksensa kyetään maksamaan.
Koko ajatusjatkumo tässä on järjetön.
MInusta on outoa, että vielä 80-luvulla lapsia saatiin, vaikka ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta (äidit joutuivat jäämään kotiin lasten kanssa) ja asuttiin ahtaasti. Miksi ne teki 1-3 ipanaa, jos naisten elämä oli epävarmoja työsuhteita ja eläkettä kerryttämättömiä vuosia?
80-luvulla oli äitiysloma 6kk ja sen jälkeen naiset menivät takaisin palkkatöihin. Työsuhteet eivä olleet epävarmoja vaan vakituisia ja varmoja. Palkatkin sen verran hyviä, että oli varaa laittaa lapset yksityiselle hoitajalle.
En tiedä ketään oman ikäistäni, jonka äiti olisi ollut kotirouvana.
Mistä ihmeestä puhut? Olen syntynyt -67, eikä minun ikäpolvessa kenelläkään ollut lastenhoitajaa tai kotiäitiä. Lähdin kouluun yksin, tulin kotiin yksin, ei iltapäiväkerhoja, ei isovanhempia. Meidän sukupolvelle oli lähiöt ja avainkaulalapset.
Vanhemmat teki 15-vuotiaasta töitä, äitiyslomalta vietiin 3kk vanha lapsi hoitoon, jos sellaisen onnistui löytämään.
Asuntolainan korot jotain 10%, ja maksuaika lyhyt, joten molemmat vanhemmat teki ihan sairaasti töitä. Isä teki töitä korjaamolla päivän, ylitöitä illat ja viikonloput. Äiti lähti leipomolle aamuneljältä, viikonloput teki keikkaa pitopalvelussa tai teki ompelutöitä.
Näillä se vaatimaton asunto on maksettu, jonka arvo nykyisin ei ole kummoinen.Itse olen valmistunut vuonna 1991 täyteen lamaan. Kellään ei ollut töitä. Akateemisella lopputukinnolla asuin purkutaloissa tai kommuuneissa, päivisin möin torilla perunaa, iltaisin siivosin markettia, ja viikonloppuisin tarjoilin tai tein pitopalvelukeikkaa. Osa tarjoili tissit paljaana koska muuta ei ollut.
Ensimmäisen alan työn sain 1997, eli seitsemän vuotta tuota. Lapsen sain pätkätöiden välissä, pesin hänet keittiön altaassa, meillä oli pihasauna.
Ensimmäisen vakityön sain nelikymppisenä.Joten nykyään varmaan näytän teille tyypiltä joka on syntynyt kultalusikka suussa, koska minulla on työ ja asunto.
Kenelläkään ei ollut töitä -91, mutta itse teit kolmea? Ei täsmää. Monelle koulutetullekaan Y-sukupolvelaiselle ei löydy edes sitä yhtä, vaikka olisi valmis hanttihommiinkin.
Kuukausituloni oli 500 euroa, joka koostui satunnaisesta silpusta. Torikeikkaa oli ehkä kesällä kolme viikkoa, pitopalvelua kesällä ehkä neljä viikonloppua joihin hälytettiin samana päivänä. Siivousta oli kolme tuntia iltaisin ehkä kolmena päivänä viikossa.
Ei mitään tukia saatavilla tietenkään.
Olisitte siis ihan valmiita tekemään tätä koulutettuina ihmisinä nykyäänkin, ja mielestänne olin etuoikeutettu ja suorastaan hyvässä asemassa?
500 eurolla eli 3500 markalla sai huomattavasti enemmän tuolloin kuin nykyään, mitä valitat
Vierailija kirjoitti:
Minua oikeasti pelottaa missä tilanteessa meillä ollaan 30 vuoden päästä kun eläkkeelle jää paljon ihmisiä, joiden työura on rikkonainen työttömyyden, pätkätöiden, alanvaihtojen jne jne vuoksi.
Kun tähän yhtälöön lisätään se, kuinka vähän eläkettä kertyy näiden eläkeuudistusten jälkeen (2004 ja 2015) niin meillä tulee olemaan todella iso joukko ihmisiä, joiden eläke on siellä 1000 euron paikkeilla tai pahimmillaan jopa alle.
Onnekkaita tässä joukossa ovat ne, joiden (hyvää eläkettä) nauttineet vanhemmat jättävät perintöä. Mutta eihän kaikilla ole omaisuutta ja osa parempiosaisistakin hassaaa niin eläkkeensä kuin omaisuutensakin....
Kun tätä miettii tuntuu koomisiltä nykyisten hyvätuloisten (yli 2500 eläkettä nauttivien) eläkeläisten vinkuna kuinka he ovat vääryyttä kärsineet ja heidän eläkkeitä pitää nostaa niin ja niin paljon...
Mun vanhemmilta jää perinnöksi kesämökki. Mulla, nyt 45-vuotiaalla pienituloisella ei ole IKINÄ varaa pitää sitä mökkiä kaikkine maksuineen, eli joudun myymään pois. Tai voihan olla että vanhemmat myy pois ja käyttää rahat hoitokotiin. Mun pahin pelko on että perin eikä mene kaupaksi ja minä maksan kulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on työpaikalla korkeasti palkattujen asiantuntijoiden osasto, jossa työntekijöiden keski-ikä on reilusti yli viidenkympin. Osastolle on jo 15 vuotta yritetty epätoivoisesti rekrytoida nuoria työntekijöitä. Jokainen "onnistunut" rekry on päätynyt siihen että rekrytoitu lähtee noin vuoden kuluessa. Työ on liian ikävää ja vaativaa.
Tai eivät sovi yhteisöön ja ylikuormittuvat kun nuorille innokkaille työnnetään liikaa.
Ehdottomasti, miksi jonkun pitäisi raataa ja sietää vanhoja työkavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu ja sekin on palstalla paljon puhuttu juttu, että nämä nyky isovanhemmat eivät paljoa vanhemmuuteen panostaneet. Lapset olleet käytännössä aikuisten tunteiden vastaanottajia ja monissa perheissä henkisenä tukena vanhemmille - saamatta itse ikinä apua omiin tunnemylläköihin.
Ja juuri tämä polvi peräänkuuluttaa isovanhempien oikeuksia, kritisoi jälkipolveaan ja kuvittelee olevansa ylivertainen lastenkasvatuksessa. Joko kritisoivat ja eivät auta, tai sitten yrittävät tunkea vanhempien paikalle hoitamaan (taas) omia traumoja puolustuskyvyttömien lasten avulla.
Uskallan väittää, että 40-50-luvulla syntynyt polvi on narsistinen polvi. Omaa heikkoa itsetuntoa pönkitetään toisten kustannuksella.
Naulan kantaan! Mun vanhemmat on aina olleet röyhkeitä ja itsekkäitä, aikuisten ehdoilla mentiin aina ja aikuisten tarpeet täytettiin, viis lapsista. Mut lsitettiin 3 kk iässä hoitoon ja KAIKKI viikonloput olin mummolassa pikkutaaåerosta alkaen. Kesälomat, siis KOKO LOMA oltiin mummoloissa koululaisina, siis se vanhempien 4 vkon lomakin jonka he hiettivät kaksin ilman lapsia ”parisuhdetta hoitaen”.
Mummot sutto joka VIIKKO 2-7 päivänä viikossa ainakin liki 15 vuoden ajan.
Miehellä sama juttu eli oli psljon mummolassa.No mitäpäs nyt nämä mun ja miehen vanhemmat isovanhrmpina? Kumpikaan ei ole KERTAAKAAN AUTTANUT mitenkään. Ei kuulemma kiinnosta kun pitää nyt viimeinkin (!) elää itselleen. Eivät ole kertaakaan hoitaneet, eivät käy eikä soittele. Ei mitään kiinnostusta.
No auttoiko ne sitten niitä omia vanhempia jotka hoisivat käytännössä ainakin neljäsosan koko lastenhoidosta? Jotka tuhansia tunteja viikkoja putkeen hoitivat palkatta meitä lapsenlapsia? No ei TIETENKÄÄN! Ne mummot ja pspat jätettiin selviämään itse mutta niiden perinnöt sit kyllä kelpas. Kun isovanhemnat kuolivat, isäni möi kaikki metsät ja osti nelivetobemarin, moottoripyörän, urhriluauton ja loput pantiin reissaamiseen. Vanhempani hummasivat viidessä vuodessa kaikki perinnöt ja meille ei sit jäänyt mitään.
Suuret ikäluokst on ahnein ihmisperse ikäluokka kautta maailman historian. Mulle, mulle, minä, minä!
Aivan totta - aamen.
Muistakaa kaikki tällaiset vanhemmat omistavat antaa heidän maistaa omaa lääkettään, kun makaavat sairaalapedissä/vanhainkodissa yksinään! Siinäpä ihmettelevät sitten, kun lapset ja lapsenlapset eivät tule käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No Y-sukupolvihan on nimenomaan ensimmäinen, joiden työelämään siirtymisen aikoina sallittiin rekrytointifirmojen massiivinen toiminta Suomessa. Ja nyt voimme kaikki nähdä, millainen vaikutus sillä on ollut Y-sukupolven työllistymiseen. Monille ei ole työtä lainkaan ja monille on myös vain määräaikaista silpputyötä.
Y-sukupolvi on myös sukupolvi, jolle lupailtiin varmoja työpaikkoja, kun massiivinen työvoimapula viimeistään suurten ikäluokkien eläköityessä iskisi. Miten kävikään? Ei palkattu uusia tilalle samaa määrää vaan jaettiin työtehtävät muille. Työelämän tahti ja vaatimukset kiristyi. Samaan aikaan iski vielä teknologinen murros, joka vei enemmän työpaikkoja kuin lisäsi niitä.
Juu, minäkin muistan tämän lupauksen. Opettajat sitä hehkuttivat ollessani lukiossa. Hah! Hah!
Vm. 92
Vierailija kirjoitti:
Y-sukupolvi = ynisijöitä.
Suuret ikäluokat = ahneita egoisteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan siitä, että Y-sukupolven lastenhankintahaaveet on murskattu epävarmoilla työsuhteilla ja muiden maksajiksi pakottamisella. On se kiva, että lisää "joskus tulevaisuudessa" maksavaa porukkaa vain lisätään. Ikävää on se, että meidän sukupolvi ei lisäänny, jotta heidän elinkustannuksensa kyetään maksamaan.
Koko ajatusjatkumo tässä on järjetön.
MInusta on outoa, että vielä 80-luvulla lapsia saatiin, vaikka ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta (äidit joutuivat jäämään kotiin lasten kanssa) ja asuttiin ahtaasti. Miksi ne teki 1-3 ipanaa, jos naisten elämä oli epävarmoja työsuhteita ja eläkettä kerryttämättömiä vuosia?
80-luvulla oli äitiysloma 6kk ja sen jälkeen naiset menivät takaisin palkkatöihin. Työsuhteet eivä olleet epävarmoja vaan vakituisia ja varmoja. Palkatkin sen verran hyviä, että oli varaa laittaa lapset yksityiselle hoitajalle.
En tiedä ketään oman ikäistäni, jonka äiti olisi ollut kotirouvana.
Mistä ihmeestä puhut? Olen syntynyt -67, eikä minun ikäpolvessa kenelläkään ollut lastenhoitajaa tai kotiäitiä. Lähdin kouluun yksin, tulin kotiin yksin, ei iltapäiväkerhoja, ei isovanhempia. Meidän sukupolvelle oli lähiöt ja avainkaulalapset.
Vanhemmat teki 15-vuotiaasta töitä, äitiyslomalta vietiin 3kk vanha lapsi hoitoon, jos sellaisen onnistui löytämään.
Asuntolainan korot jotain 10%, ja maksuaika lyhyt, joten molemmat vanhemmat teki ihan sairaasti töitä. Isä teki töitä korjaamolla päivän, ylitöitä illat ja viikonloput. Äiti lähti leipomolle aamuneljältä, viikonloput teki keikkaa pitopalvelussa tai teki ompelutöitä.
Näillä se vaatimaton asunto on maksettu, jonka arvo nykyisin ei ole kummoinen.Itse olen valmistunut vuonna 1991 täyteen lamaan. Kellään ei ollut töitä. Akateemisella lopputukinnolla asuin purkutaloissa tai kommuuneissa, päivisin möin torilla perunaa, iltaisin siivosin markettia, ja viikonloppuisin tarjoilin tai tein pitopalvelukeikkaa. Osa tarjoili tissit paljaana koska muuta ei ollut.
Ensimmäisen alan työn sain 1997, eli seitsemän vuotta tuota. Lapsen sain pätkätöiden välissä, pesin hänet keittiön altaassa, meillä oli pihasauna.
Ensimmäisen vakityön sain nelikymppisenä.Joten nykyään varmaan näytän teille tyypiltä joka on syntynyt kultalusikka suussa, koska minulla on työ ja asunto.
Kenelläkään ei ollut töitä -91, mutta itse teit kolmea? Ei täsmää. Monelle koulutetullekaan Y-sukupolvelaiselle ei löydy edes sitä yhtä, vaikka olisi valmis hanttihommiinkin.
Kuukausituloni oli 500 euroa, joka koostui satunnaisesta silpusta. Torikeikkaa oli ehkä kesällä kolme viikkoa, pitopalvelua kesällä ehkä neljä viikonloppua joihin hälytettiin samana päivänä. Siivousta oli kolme tuntia iltaisin ehkä kolmena päivänä viikossa.
Ei mitään tukia saatavilla tietenkään.
Olisitte siis ihan valmiita tekemään tätä koulutettuina ihmisinä nykyäänkin, ja mielestänne olin etuoikeutettu ja suorastaan hyvässä asemassa?500 eurolla eli 3500 markalla sai huomattavasti enemmän tuolloin kuin nykyään, mitä valitat
Vaikea sulle on tätä avata kun et halua. Tuloni olivat 3000 markkaa. Siitä 1000 markkaa meni vuokraan, joka oli yksiö vanhassa purkukuntoisessa puutalossa, jossa katto vuoti ja makuuhuoneessa oli talvella 14 astetta lämmintä. Nukuin pipo päässä. Lopulla suurista rahoistani sain saarioisten einespitsaa, bussikortin, lankapuhelimen, ja vaatteet pelastusarmeijan kirpputorilta. Kalusteet löydettiin roskalavalta, paitsi sohva pelastusarmeijasta.
Mutta olihan se rahan arvo eri, ei nykyään tietysti tuollaista elintasoa saisi 500 eurolla.
Olin ihan tyypillinen reilu parikymppinen 90-luvun lamassa. Muutama kaveri muutti takaisin vanhempiensa luokse kun ei ollut rahaa ruokaan tai lapsen ruokaan.
Moni lähti ulkomaille töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan siitä, että Y-sukupolven lastenhankintahaaveet on murskattu epävarmoilla työsuhteilla ja muiden maksajiksi pakottamisella. On se kiva, että lisää "joskus tulevaisuudessa" maksavaa porukkaa vain lisätään. Ikävää on se, että meidän sukupolvi ei lisäänny, jotta heidän elinkustannuksensa kyetään maksamaan.
Koko ajatusjatkumo tässä on järjetön.
MInusta on outoa, että vielä 80-luvulla lapsia saatiin, vaikka ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta (äidit joutuivat jäämään kotiin lasten kanssa) ja asuttiin ahtaasti. Miksi ne teki 1-3 ipanaa, jos naisten elämä oli epävarmoja työsuhteita ja eläkettä kerryttämättömiä vuosia?
80-luvulla oli äitiysloma 6kk ja sen jälkeen naiset menivät takaisin palkkatöihin. Työsuhteet eivä olleet epävarmoja vaan vakituisia ja varmoja. Palkatkin sen verran hyviä, että oli varaa laittaa lapset yksityiselle hoitajalle.
En tiedä ketään oman ikäistäni, jonka äiti olisi ollut kotirouvana.
Mistä ihmeestä puhut? Olen syntynyt -67, eikä minun ikäpolvessa kenelläkään ollut lastenhoitajaa tai kotiäitiä. Lähdin kouluun yksin, tulin kotiin yksin, ei iltapäiväkerhoja, ei isovanhempia. Meidän sukupolvelle oli lähiöt ja avainkaulalapset.
Vanhemmat teki 15-vuotiaasta töitä, äitiyslomalta vietiin 3kk vanha lapsi hoitoon, jos sellaisen onnistui löytämään.
Asuntolainan korot jotain 10%, ja maksuaika lyhyt, joten molemmat vanhemmat teki ihan sairaasti töitä. Isä teki töitä korjaamolla päivän, ylitöitä illat ja viikonloput. Äiti lähti leipomolle aamuneljältä, viikonloput teki keikkaa pitopalvelussa tai teki ompelutöitä.
Näillä se vaatimaton asunto on maksettu, jonka arvo nykyisin ei ole kummoinen.Itse olen valmistunut vuonna 1991 täyteen lamaan. Kellään ei ollut töitä. Akateemisella lopputukinnolla asuin purkutaloissa tai kommuuneissa, päivisin möin torilla perunaa, iltaisin siivosin markettia, ja viikonloppuisin tarjoilin tai tein pitopalvelukeikkaa. Osa tarjoili tissit paljaana koska muuta ei ollut.
Ensimmäisen alan työn sain 1997, eli seitsemän vuotta tuota. Lapsen sain pätkätöiden välissä, pesin hänet keittiön altaassa, meillä oli pihasauna.
Ensimmäisen vakityön sain nelikymppisenä.Joten nykyään varmaan näytän teille tyypiltä joka on syntynyt kultalusikka suussa, koska minulla on työ ja asunto.
Kenelläkään ei ollut töitä -91, mutta itse teit kolmea? Ei täsmää. Monelle koulutetullekaan Y-sukupolvelaiselle ei löydy edes sitä yhtä, vaikka olisi valmis hanttihommiinkin.
Kuukausituloni oli 500 euroa, joka koostui satunnaisesta silpusta. Torikeikkaa oli ehkä kesällä kolme viikkoa, pitopalvelua kesällä ehkä neljä viikonloppua joihin hälytettiin samana päivänä. Siivousta oli kolme tuntia iltaisin ehkä kolmena päivänä viikossa.
Ei mitään tukia saatavilla tietenkään.
Olisitte siis ihan valmiita tekemään tätä koulutettuina ihmisinä nykyäänkin, ja mielestänne olin etuoikeutettu ja suorastaan hyvässä asemassa?500 eurolla eli 3500 markalla sai huomattavasti enemmän tuolloin kuin nykyään, mitä valitat
Vaikea sulle on tätä avata kun et halua. Tuloni olivat 3000 markkaa. Siitä 1000 markkaa meni vuokraan, joka oli yksiö vanhassa purkukuntoisessa puutalossa, jossa katto vuoti ja makuuhuoneessa oli talvella 14 astetta lämmintä. Nukuin pipo päässä. Lopulla suurista rahoistani sain saarioisten einespitsaa, bussikortin, lankapuhelimen, ja vaatteet pelastusarmeijan kirpputorilta. Kalusteet löydettiin roskalavalta, paitsi sohva pelastusarmeijasta.
Mutta olihan se rahan arvo eri, ei nykyään tietysti tuollaista elintasoa saisi 500 eurolla.
Olin ihan tyypillinen reilu parikymppinen 90-luvun lamassa. Muutama kaveri muutti takaisin vanhempiensa luokse kun ei ollut rahaa ruokaan tai lapsen ruokaan.
Moni lähti ulkomaille töihin.
Tai siis huone se oli, yhteiskeittiö ja yhteisvessa ja suihku käytävällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Y-sukupolvi = ynisijöitä.
Suuret ikäluokat = ahneita egoisteja.
Suuret ikäluokat on kohta kahdeksankymppisiä, hekö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ja serkkunsa ovat lähestulkoon kaikki tuon Y-sukupolven edustajia. Jokainen heistä on töissä tai yrittäjänä, vain kaksi on tehnyt ensin määräaikaisia töitä ja saanut vasta sitten vakipaikan, muut yhdeksän ovat saaneet ensiyrittämällä toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen. Heitä kaikkia yhdistää yksi asia: jokaisella on korkeakoulututkinto.
He olivat ehkä viimeinen sukupolvi, joka oli koulussa oppimassa, ei päivähoidossa. Osa ei opiskellut ja se näkyy nyt tuloissa. Koulutustason kasvaessa katosivat hanttihommat ja nyt on oikea aika itkeä sitä, että ei löydy töitä osaamattomille ja kouluunhan en mene, jos siitä ei makseta kunnon palkkaa.
Mullakin on tuore korkeakoulututkinto (FM). Alakohtaistakin, mutta täällä ei ole tiedossa muuta kuin pätkä- ja projektihelvettiä, jos sitäkään. Onneksi on edelleen se vakityö, joka salli muutaman vuoden seikkailun....Silti, olen tosi kiitollinen, ettei enää ole pieniä lapsia tai asuntolainaa, nuoret perheet eivät ole kivassa välissä. Maailma on muuttunut aika lailla, samoin työelämä, eivätkä vain parempaan suuntaan.
9
Kun olin lapsi 80-luvulla, perheemme asui kaksiossa (2 lasta). Silloin se oli ihan normaalia. Nyt pariskunnat ostavat ensiasunnoksi kolmion, vaikka ei ole edes tarkoitusta hankkia lapsia. Iso asuntolaina on oma valinta.
Ja sitten jäätiin a) kahden asunnon loukkuun, kun lama tuli tai b) asumaan kahdestaan liian isoon asuntoon.
Meillä on työpaikalla korkeasti palkattujen asiantuntijoiden osasto, jossa työntekijöiden keski-ikä on reilusti yli viidenkympin. Osastolle on jo 15 vuotta yritetty epätoivoisesti rekrytoida nuoria työntekijöitä. Jokainen "onnistunut" rekry on päätynyt siihen että rekrytoitu lähtee noin vuoden kuluessa. Työ on liian ikävää ja vaativaa.