Menetty sukupolvi (80-95)

Jonkun tutkimuksen mukaan älykkyysosamäärä on korkein 1978 syntyneillä, sen jälkeen tasaisesti laskenut. Joten sikäli ymmärrettävää, jos ei ole älyä, niin minkäs mahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ja serkkunsa ovat lähestulkoon kaikki tuon Y-sukupolven edustajia. Jokainen heistä on töissä tai yrittäjänä, vain kaksi on tehnyt ensin määräaikaisia töitä ja saanut vasta sitten vakipaikan, muut yhdeksän ovat saaneet ensiyrittämällä toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen. Heitä kaikkia yhdistää yksi asia: jokaisella on korkeakoulututkinto.

He olivat ehkä viimeinen sukupolvi, joka oli koulussa oppimassa, ei päivähoidossa. Osa ei opiskellut ja se näkyy nyt tuloissa. Koulutustason kasvaessa katosivat hanttihommat ja nyt on oikea aika itkeä sitä, että ei löydy töitä osaamattomille ja kouluunhan en mene, jos siitä ei makseta kunnon palkkaa.

Olet huono trolli

Minusta tätä y-sukupolvea, tai mikäli onkaan, leimaa valittamisen ja kadehtimisen kulttuuri. En hetkeäkään väitä, etteikö tässä ajassa olisi isoja haasteita, mutta tuntuu kuin nuoret aikuiset kuvittelisivat kaiken olleen haasteetonta ennen.

Lohdutuksen sanasena, elämä jatkuu ja jokainen luovii sen tavallaan ja niistä lähtökohdista, mitkä on kohdalle osuneet. Luultavasti aika harva haluaisi palata aikaan 30v tai 50v tai 70v takaperin, isoja haasteita oli silloinkin, mutta niistä on selvitty.

Olen itse vm -75 ja vaikka pätkätyökierrettä olikin alkuun, sain luotua kuitenkin nousujohteisen uran ja vakityöpaikassa (ja siellä hyvässä arvostetussa asemassa) oli helppo jäädä äitiyslomille ja tehdä kolme lasta, kun oli turvallinen paluuoikeus vanhaan työhön.

Mutta se mikä mietityttää on se että MIKSI yhteiskunta muuttui tällaiseksi? Ihmiset on nykyään niin...outoja. Esim minulle, joka on hyvässä työssä, veroprosentti 50%, on tultu USEASTI aukomaan päätä lasten kanssa liikkuessa. Kommentoitu ilkeästi ”onkos noilla isää vai taitaa olla eri isä jokaisella”, ”vielä kun itse elättäisit nuo pentusi”, ” minun pitää sinunkin pentusi elatusmaksaa”.

Kommentoijatovat kaikki olleet niitä sen sosiaaliluokan ihmisiä joita MINÄ elätän... mutta siis mistä ihmeestä tuollainen viha kumpuaa?

Ja miten yhtäkkiä maailma muuttui tällaiseksi? Kun aloitin työurani 20v sitten oli töissä leppoisaa eikä hampaat irvessä tais-teltu ja puuko-tettu kollegaa. Ei ollut nais-vi-haajia ulisemassa eikä äitejä halveksittu ja arvosteltu.

Tässä 20 vuodessa ihana kaunis rakastamani Suomi on pilattu. En tajua mitä tapahtui. Hsluaisin tietää juurisyyn sille miksi tää pahoinvointi on nyt tätä luokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tätä y-sukupolvea, tai mikäli onkaan, leimaa valittamisen ja kadehtimisen kulttuuri. En hetkeäkään väitä, etteikö tässä ajassa olisi isoja haasteita, mutta tuntuu kuin nuoret aikuiset kuvittelisivat kaiken olleen haasteetonta ennen.

Lohdutuksen sanasena, elämä jatkuu ja jokainen luovii sen tavallaan ja niistä lähtökohdista, mitkä on kohdalle osuneet. Luultavasti aika harva haluaisi palata aikaan 30v tai 50v tai 70v takaperin, isoja haasteita oli silloinkin, mutta niistä on selvitty.

Minä ainakin olen nähnyt, millaista elämä oli vanhemmillani ja millainen lapsuus minulla oli. En koskaan pysty samaan vaikka olen paremmin koulutettu.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse vm -75 ja vaikka pätkätyökierrettä olikin alkuun, sain luotua kuitenkin nousujohteisen uran ja vakityöpaikassa (ja siellä hyvässä arvostetussa asemassa) oli helppo jäädä äitiyslomille ja tehdä kolme lasta, kun oli turvallinen paluuoikeus vanhaan työhön.

Mutta se mikä mietityttää on se että MIKSI yhteiskunta muuttui tällaiseksi? Ihmiset on nykyään niin...outoja. Esim minulle, joka on hyvässä työssä, veroprosentti 50%, on tultu USEASTI aukomaan päätä lasten kanssa liikkuessa. Kommentoitu ilkeästi ”onkos noilla isää vai taitaa olla eri isä jokaisella”, ”vielä kun itse elättäisit nuo pentusi”, ” minun pitää sinunkin pentusi elatusmaksaa”.

Kommentoijatovat kaikki olleet niitä sen sosiaaliluokan ihmisiä joita MINÄ elätän... mutta siis mistä ihmeestä tuollainen viha kumpuaa?
Ja miten yhtäkkiä maailma muuttui tällaiseksi? Kun aloitin työurani 20v sitten oli töissä leppoisaa eikä hampaat irvessä tais-teltu ja puuko-tettu kollegaa. Ei ollut nais-vi-haajia ulisemassa eikä äitejä halveksittu ja arvosteltu.

Tässä 20 vuodessa ihana kaunis rakastamani Suomi on pilattu. En tajua mitä tapahtui. Hsluaisin tietää juurisyyn sille miksi tää pahoinvointi on nyt tätä luokkaa.

Koska kilpailu on kovaa harvoista työpaikoista.

Minäkään en saa perintöjä, koska molemmat vanhemmat haluavat mennä naimisiin uusien kumppaniensa kanssa jotka puolestaan haluavat lopettaa työt ja elää vanhempieni rahoilla. Olisivat voineet edes vähän jättää niin voisi tehdä uuden sukupolven tänne mutta ei tässä tilanteessa uskalla hankkia lapsia.

Y-sukupolvi = ynisijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse vm -75 ja vaikka pätkätyökierrettä olikin alkuun, sain luotua kuitenkin nousujohteisen uran ja vakityöpaikassa (ja siellä hyvässä arvostetussa asemassa) oli helppo jäädä äitiyslomille ja tehdä kolme lasta, kun oli turvallinen paluuoikeus vanhaan työhön.

Mutta se mikä mietityttää on se että MIKSI yhteiskunta muuttui tällaiseksi? Ihmiset on nykyään niin...outoja. Esim minulle, joka on hyvässä työssä, veroprosentti 50%, on tultu USEASTI aukomaan päätä lasten kanssa liikkuessa. Kommentoitu ilkeästi ”onkos noilla isää vai taitaa olla eri isä jokaisella”, ”vielä kun itse elättäisit nuo pentusi”, ” minun pitää sinunkin pentusi elatusmaksaa”.

Kommentoijatovat kaikki olleet niitä sen sosiaaliluokan ihmisiä joita MINÄ elätän... mutta siis mistä ihmeestä tuollainen viha kumpuaa?

Ja miten yhtäkkiä maailma muuttui tällaiseksi? Kun aloitin työurani 20v sitten oli töissä leppoisaa eikä hampaat irvessä tais-teltu ja puuko-tettu kollegaa. Ei ollut nais-vi-haajia ulisemassa eikä äitejä halveksittu ja arvosteltu.

Tässä 20 vuodessa ihana kaunis rakastamani Suomi on pilattu. En tajua mitä tapahtui. Hsluaisin tietää juurisyyn sille miksi tää pahoinvointi on nyt tätä luokkaa.

Minäpä kerron: feministien vika!

Hyvin suuret ikäluokat luovivat tämän homma.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi oma lapsi syntyi v.1996. Hänellä on hyvä työpaikka ja juuri osti asunnon itselleen. Ei ole tarvinnut päivääkään olla työttömänä.

Oma lapseni syntyi 1992 ja sama "kohtalo", itselläni paljon huonompi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu ja sekin on palstalla paljon puhuttu juttu, että nämä nyky isovanhemmat eivät paljoa vanhemmuuteen panostaneet. Lapset olleet käytännössä aikuisten tunteiden vastaanottajia ja monissa perheissä henkisenä tukena vanhemmille - saamatta itse ikinä apua omiin tunnemylläköihin.

Ja juuri tämä polvi peräänkuuluttaa isovanhempien oikeuksia, kritisoi jälkipolveaan ja kuvittelee olevansa ylivertainen lastenkasvatuksessa. Joko kritisoivat ja eivät auta, tai sitten yrittävät tunkea vanhempien paikalle hoitamaan (taas) omia traumoja puolustuskyvyttömien lasten avulla.

Uskallan väittää, että 40-50-luvulla syntynyt polvi on narsistinen polvi. Omaa heikkoa itsetuntoa pönkitetään toisten kustannuksella.

Naulan kantaan! Mun vanhemmat on aina olleet röyhkeitä ja itsekkäitä, aikuisten ehdoilla mentiin aina ja aikuisten tarpeet täytettiin, viis lapsista. Mut lsitettiin 3 kk iässä hoitoon ja KAIKKI viikonloput olin mummolassa pikkutaaåerosta alkaen. Kesälomat, siis KOKO LOMA oltiin mummoloissa koululaisina, siis se vanhempien 4 vkon lomakin jonka he hiettivät kaksin ilman lapsia ”parisuhdetta hoitaen”.

Mummot sutto joka VIIKKO 2-7 päivänä viikossa ainakin liki 15 vuoden ajan.

Miehellä sama juttu eli oli psljon mummolassa.

No mitäpäs nyt nämä mun ja miehen vanhemmat isovanhrmpina? Kumpikaan ei ole KERTAAKAAN AUTTANUT mitenkään. Ei kuulemma kiinnosta kun pitää nyt viimeinkin (!) elää itselleen. Eivät ole kertaakaan hoitaneet, eivät käy eikä soittele. Ei mitään kiinnostusta.

No auttoiko ne sitten niitä omia vanhempia jotka hoisivat käytännössä ainakin neljäsosan koko lastenhoidosta? Jotka tuhansia tunteja viikkoja putkeen hoitivat palkatta meitä lapsenlapsia? No ei TIETENKÄÄN! Ne mummot ja pspat jätettiin selviämään itse mutta niiden perinnöt sit kyllä kelpas. Kun isovanhemnat kuolivat, isäni möi kaikki metsät ja osti nelivetobemarin, moottoripyörän, urhriluauton ja loput pantiin reissaamiseen. Vanhempani hummasivat viidessä vuodessa kaikki perinnöt ja meille ei sit jäänyt mitään.

Suuret ikäluokst on ahnein ihmisperse ikäluokka kautta maailman historian. Mulle, mulle, minä, minä!

Melko yleistämistä leimata kokonainen ikäluokka siksi, että sinulla on todella itsekkäät vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tätä y-sukupolvea, tai mikäli onkaan, leimaa valittamisen ja kadehtimisen kulttuuri. En hetkeäkään väitä, etteikö tässä ajassa olisi isoja haasteita, mutta tuntuu kuin nuoret aikuiset kuvittelisivat kaiken olleen haasteetonta ennen.

Lohdutuksen sanasena, elämä jatkuu ja jokainen luovii sen tavallaan ja niistä lähtökohdista, mitkä on kohdalle osuneet. Luultavasti aika harva haluaisi palata aikaan 30v tai 50v tai 70v takaperin, isoja haasteita oli silloinkin, mutta niistä on selvitty.

Minä ainakin olen nähnyt, millaista elämä oli vanhemmillani ja millainen lapsuus minulla oli. En koskaan pysty samaan vaikka olen paremmin koulutettu.

Niin, selkeästi mittaat elämänlaatua talouden mittareilla, eikä se sinänsä väärin ole. Mutta haluaisitko aidosti, kokonaisuutena, elää vaikka ajassa 35v taaksepäin, tai milloin nyt vanhempasi ovat olleet nuoria aikuisia? Huomioiden ihan kaiken, ei vain rahatilanteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 78, ja vähän ihmettelen tätä keskustelua. Kuten aina näitä, joissa voivotellaan kurjuutta nykysuomessa.

Eläkesysteemi on mennyt päin puuta, se myönnettäköön ja on epäreilu itseni ikäisille ja nuoremmille. Mutta muuten, enpä tiedä. Meillä on paljon etuja, jotka rakennettiin, kun Suomi eli kokonaisuutena huikeaa talouskasvua sotien jälkeen. Se on aika luonnollista, että tulot ovat voineet tuplaantua sukupolvesta toiseen, koska koko yhteiskunta on noussut köyhästä vauraaksi. Ja on itsestään selvää, että se nousu ei jatku ikuisesti.

Mitä tulee töiden epävarmuuteen, sitä on nuorilla ollut aina. Ja nythän tilastojen valossa pätkätöiden ja osa-aika töiden osuus on pienentynyt viime vuodet.

Se, että monella on henkilökohtaisesti huono suhde vanhempiinsa tms on ihan eri keskustelu. Sanotaan nyt niin, että nuo ajat eivät varsinaisesti ruokkineet mitään kiintymysvanhemmuutta.

Mene katsomaa työpaikoille ja työmaille minkälainen kulttuuri siellä on. Ei lue takkien selässä yhdelläkään nuorella firman nimeä jolle töitä tekevät. Aamusta alkaen alkaa se vittuilu ja "paskahommien" nakittaminen ja viikon päästä vaihdetaan taas eri firmaan missä on taas uudet kuviot ja vittuilu jatkuu.

Työntekijöitä vaihdellaan tarpeen mukaan kuin joitain työkaluja konsanaan.

Koskaan ei pääse siihen pisteeseen että olisi jo ns. vanha tekijä vaan vuodesta toiseen raadetaan "keltanokkana" vaikka on jo kokemusta vaikka mistä mutta minkäs teet kun joutuu siihen nakituskierteeseen mistä ei pääse pois.

Sitten vanhat jäärät istuvan perseellään ja ihmettelevät koko touhua. Toisaalta myös he joutuvat siihen nakkihommakierteeseen jos tulee jostain syystä monoa perseelle ja seuraava työnhaku tapahtuukin sitten rekryfirman kautta.

Huonot on ajat ahkerien, nuorten työntekijöiden kannalta. Tietysti ne joita ei tekeminen kiinnosta, tekemättäkin elää aika hyvin tässä maassa.

Minun lapsillani, ikähaarukka 17-32v on ollut selkeästi helpompi ja vauraampi nuoruus kuin itselläni oli. Olen 60-luvulla syntynyt.

zss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 78, ja vähän ihmettelen tätä keskustelua. Kuten aina näitä, joissa voivotellaan kurjuutta nykysuomessa.

Eläkesysteemi on mennyt päin puuta, se myönnettäköön ja on epäreilu itseni ikäisille ja nuoremmille. Mutta muuten, enpä tiedä. Meillä on paljon etuja, jotka rakennettiin, kun Suomi eli kokonaisuutena huikeaa talouskasvua sotien jälkeen. Se on aika luonnollista, että tulot ovat voineet tuplaantua sukupolvesta toiseen, koska koko yhteiskunta on noussut köyhästä vauraaksi. Ja on itsestään selvää, että se nousu ei jatku ikuisesti.

Mitä tulee töiden epävarmuuteen, sitä on nuorilla ollut aina. Ja nythän tilastojen valossa pätkätöiden ja osa-aika töiden osuus on pienentynyt viime vuodet.

Se, että monella on henkilökohtaisesti huono suhde vanhempiinsa tms on ihan eri keskustelu. Sanotaan nyt niin, että nuo ajat eivät varsinaisesti ruokkineet mitään kiintymysvanhemmuutta.

Mene katsomaa työpaikoille ja työmaille minkälainen kulttuuri siellä on. Ei lue takkien selässä yhdelläkään nuorella firman nimeä jolle töitä tekevät. Aamusta alkaen alkaa se vittuilu ja "paskahommien" nakittaminen ja viikon päästä vaihdetaan taas eri firmaan missä on taas uudet kuviot ja vittuilu jatkuu.

Työntekijöitä vaihdellaan tarpeen mukaan kuin joitain työkaluja konsanaan.

Koskaan ei pääse siihen pisteeseen että olisi jo ns. vanha tekijä vaan vuodesta toiseen raadetaan "keltanokkana" vaikka on jo kokemusta vaikka mistä mutta minkäs teet kun joutuu siihen nakituskierteeseen mistä ei pääse pois.

Sitten vanhat jäärät istuvan perseellään ja ihmettelevät koko touhua. Toisaalta myös he joutuvat siihen nakkihommakierteeseen jos tulee jostain syystä monoa perseelle ja seuraava työnhaku tapahtuukin sitten rekryfirman kautta.

Huonot on ajat ahkerien, nuorten työntekijöiden kannalta. Tietysti ne joita ei tekeminen kiinnosta, tekemättäkin elää aika hyvin tässä maassa.

Jännää. Meidän työpaikalla on paljon nuoria. Vakkarisopimuksen saa, jos osaa hommansa tai oppii nopeasti ja on ahkera. Palkka nousee ikävuosien karttuessa ja ylenemään pääsee.

Mutta toki on paikkoja ja paikkoja, aina ollut.

Vierailija kirjoitti:

"Menet vaan sinne työnatajalle suoraan hakemaan töitä. Kyllä hyvälle työntekijälle aina töitä löytyy."

- Jonkun äiti/isä 2000-luvun alussa. 

::)

Näin mä sain töitä tuolla lailla vielä v. 2002. Soitin ja sanoin, että olisko töitä, olin vielä raskaanakin, enkä ollut sellaista työtä ennen tehnyt. Sain kolmen kuukauden pätkän. Mä ostin auton että pystyin käymään siellä, kauheasti ei jäänyt voittoa mutta sain sen kokemuksen mun cv:hen. Sillä työtodistuksella sain seuraavan 1,5 vuoden pätkän, ja sillä sitten vakipaikan.

Kyllä hyvälle työntekijälle aina töitä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo viitattu selvitys on vuodelta 2016.

Lisäksi on täysin loogista, että 1990-luvulla eläkeläisten tulot olivat selkeästi edellistä sukupolvea korkeampia, koska heidän vanhemmillaan ei välttämättä ollut mitään työeläketuloja. Koko kansaa koskeva työeläkejärjestelmä kun "keksittiin" vasta 60-luvulla, siihen asti työn kautta saatava eläke koski yksittäisiä ammattiryhmiä.

Lisäksi kultaisella 60-luvulla oli tavallista mennä töihin 15v iässä. Silloin 30v iässä oli takana jo melkoinen työrupeama eikä vasta etsitty ensimmäistä työpaikkaa kuten nyt. Eikä silloin ollut asumistukijärjestelmää tai automaattista toimeentulotukisysteemiä, joten oli pakko mennä töihin, jos halusi ruokaa. Nykysysteemi antaa luvan olla tuloton ja juuri siitä syntyy nykyinen tilastoharha, jonka mukaan meillä olisi menetetty sukupolvi.

Lue tarkemmin se viitattu Kinnusen ja Mäki-Fräntin juttu. Sieltä selviää, että Y-sukupolvessa on erittäin hyvin menestyneitä ja täysiä luusereita, tulokehityksen ero sukupolven sisällä on valtava. Yksi selittävä tekijä on koulutus. Jos sitä on, on todennäköisesti tulojakin.

8 alapeukkua lyhyessä ajassa. Tämä jos mikä todistaa sen, että Y-sukupolvi ei hyväksy faktoja, he haluavat klikkiotsikkoja, joiden takaa paljastuu pelkkää silkkoa. Sieltä jo mainitusta Kinnusen ja Mäki-Fräntin selvityksestä kun löytyy sellainenkin ikävä fakta, että Y-sukupolvessa on suhteessa paljon enemmän hyvintienaavia kuin edellisessä sukupolvessa on. Silti halutaan reppanoiden sukupolvikokemus.

Yhyy-sukupolvi.

Noille jos kertoo muutamia faktoja vaikkapa 60-luvun alussa syntyneen elinkaaresta ja kokemuksista, vastauksesta käy selväksi että umpihangessa kouluun hiihtäneiden aikaisempien sukupolvien todelliset kokemukset ovat täysin epärelevantteja, koska aikaisemmat sukupolvet eivät ole olleet oikeutettuja mihinkään samalla tavalla kuin nykyiset ovat.  

Eiköhän ruveta muuttamaan maailmaa paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattakaan siitä, että Y-sukupolven lastenhankintahaaveet on murskattu epävarmoilla työsuhteilla ja muiden maksajiksi pakottamisella. On se kiva, että lisää "joskus tulevaisuudessa" maksavaa porukkaa vain lisätään. Ikävää on se, että meidän sukupolvi ei lisäänny, jotta heidän elinkustannuksensa kyetään maksamaan.

Koko ajatusjatkumo tässä on järjetön.

MInusta on outoa, että vielä 80-luvulla lapsia saatiin, vaikka ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta (äidit joutuivat jäämään kotiin lasten kanssa) ja asuttiin ahtaasti. Miksi ne teki 1-3 ipanaa, jos naisten elämä oli epävarmoja työsuhteita ja eläkettä kerryttämättömiä vuosia?

80-luvulla oli äitiysloma 6kk ja sen jälkeen naiset menivät takaisin palkkatöihin. Työsuhteet eivä olleet epävarmoja vaan vakituisia ja varmoja. Palkatkin sen verran hyviä, että oli varaa laittaa lapset yksityiselle hoitajalle.

En tiedä ketään oman ikäistäni, jonka äiti olisi ollut kotirouvana.

Mistä ihmeestä puhut? Olen syntynyt -67, eikä minun ikäpolvessa kenelläkään ollut lastenhoitajaa tai kotiäitiä. Lähdin kouluun yksin, tulin kotiin yksin, ei iltapäiväkerhoja, ei isovanhempia. Meidän sukupolvelle oli lähiöt ja avainkaulalapset.

Vanhemmat teki 15-vuotiaasta töitä, äitiyslomalta vietiin 3kk vanha lapsi hoitoon, jos sellaisen onnistui löytämään.

Asuntolainan korot jotain 10%, ja maksuaika lyhyt, joten molemmat vanhemmat teki ihan sairaasti töitä. Isä teki töitä korjaamolla päivän, ylitöitä illat ja viikonloput. Äiti lähti leipomolle aamuneljältä, viikonloput teki keikkaa pitopalvelussa tai teki ompelutöitä.

Näillä se vaatimaton asunto on maksettu, jonka arvo nykyisin ei ole kummoinen.

Itse olen valmistunut vuonna 1991 täyteen lamaan. Kellään ei ollut töitä. Akateemisella lopputukinnolla asuin purkutaloissa tai kommuuneissa, päivisin möin torilla perunaa, iltaisin siivosin markettia, ja viikonloppuisin tarjoilin tai tein pitopalvelukeikkaa. Osa tarjoili tissit paljaana koska muuta ei ollut.

Ensimmäisen alan työn sain 1997, eli seitsemän vuotta tuota. Lapsen sain pätkätöiden välissä, pesin hänet keittiön altaassa, meillä oli pihasauna.

Ensimmäisen vakityön sain nelikymppisenä.

Joten nykyään varmaan näytän teille tyypiltä joka on syntynyt kultalusikka suussa, koska minulla on työ ja asunto.