Menetty sukupolvi (80-95)
No niin. Siinähän se nyt on, oikein tutkijan kirjaan kirjoitettuna, jos ei jollekin vielä ollut selvää.
Eli 1980 - 1995 -vuosina syntyneet kärsivät eniten edellisten sukupolvien suhailuista. Ei tuu eläkettä, ei.
Ja muutkin edut+ura on vähän niin ja näin.
Kommentit (245)
Kristiina xx kirjoitti:
Mulla on 23-vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä.
Taitaa olla uusi ilmiö, että korkeakouluista valmistuu 24-25-vuotiaita maistereita, jotka eivät ole koskaan olleet missään töissä. Vaikeaa siinä vaiheessa päästä mihinkään töihin, kun aina löytyy sellaisia hakijoita, joilla on työkokemusta
23-vuotias? Huutista! Tuu sitte puhumaan ku on 43-vuotias ja samassa jamassa.
t. nimim. kokemusta on
Olen syntynyt -80 ja mulla oli asiat vielä ihan hyvin ja sain hyvän pohjan nuorena elämälleni työelämän suhteenkin. Vakkaritöitä vielä sai mun työuran alussa, nopeasti ne siitä kyllä vähenikin sitten ja nykyään uudet saa aina pätkiä! Itse olen nykyisessä vakkarityössäni ollut jo yli 10 vuotta.
Olen yrittänyt asiasa monesti puhua, mutta suurten ikäluokn edustajat leimaavat minut jopa Pietarin trollitehtailjaksi.
Minua surettaa moni asia. Vanhuksiltamme on viety vaipat. Nuorilta maksuton opiskelu, kansalaisilta yleensä turvallinen ja riittävä perusterveydenhoito, jos sitä ei itse hanki yksityiseltä. Eräs sukupolvi vain vieläkin kiroilee että kaikki pitää kantaa valmiina pöytään. Sieltä mersun ratista.
On toki niin että tässäkin on yleistämisen vaara. Omat vanhempani kuuluvat suureen ikäluokkaan, mutta ei heitä rahalla ole siunattu. Mutta mua kyllä kieltämättä ottaa päähän se että yksittäistapaukset tulevat tähänkin ketjuun kertomaan "vastaesimerkkejä" tyyliin "Olen syntynyt vuonna 85, ja minulla on varakkuutta miljoona, joten tämä väite on pötyä". Keskustelun täytyy perustua tilastoihin.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi oma lapsi syntyi v.1996. Hänellä on hyvä työpaikka ja juuri osti asunnon itselleen. Ei ole tarvinnut päivääkään olla työttömänä.
alapeukuista näkee että lukijoista suurin osa näitä....
ihan omista mieltymyksistään se on kiinni mitä elämältä haluaa,,ellei nyt sairasvuoteessa tai rullatuolissa elä
kun yks kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi oma lapsi syntyi v.1996. Hänellä on hyvä työpaikka ja juuri osti asunnon itselleen. Ei ole tarvinnut päivääkään olla työttömänä.
alapeukuista näkee että lukijoista suurin osa näitä....
ihan omista mieltymyksistään se on kiinni mitä elämältä haluaa,,ellei nyt sairasvuoteessa tai rullatuolissa elä
Samaa mieltä, että ns perustason elämään on kaikilla terveillä mahdollisuus lähtökohdista huolimatta. Jos on siis tehnyt järkeviä valintoja mm. Koulutusvalinnan suhteen. Siis vakituinen työpaikka jossa bruttopalkka 2000-3000 eur, omistus tai asumisoikeusasunto, mitäs muuta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Menet vaan sinne työnatajalle suoraan hakemaan töitä. Kyllä hyvälle työntekijälle aina töitä löytyy."
- Jonkun äiti/isä 2000-luvun alussa.
::)
Näin mä sain töitä tuolla lailla vielä v. 2002. Soitin ja sanoin, että olisko töitä, olin vielä raskaanakin, enkä ollut sellaista työtä ennen tehnyt. Sain kolmen kuukauden pätkän. Mä ostin auton että pystyin käymään siellä, kauheasti ei jäänyt voittoa mutta sain sen kokemuksen mun cv:hen. Sillä työtodistuksella sain seuraavan 1,5 vuoden pätkän, ja sillä sitten vakipaikan.
Kyllä hyvälle työntekijälle aina töitä löytyy.
'
Hahhaahh. Good one!
Kristiina xx kirjoitti:
Mulla on 23-vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä.
Taitaa olla uusi ilmiö, että korkeakouluista valmistuu 24-25-vuotiaita maistereita, jotka eivät ole koskaan olleet missään töissä. Vaikeaa siinä vaiheessa päästä mihinkään töihin, kun aina löytyy sellaisia hakijoita, joilla on työkokemusta
Tämä on näkynyt kehityksenä jo parikymmentä vuotta. Itse ja ne kaverit, jotka työskentelivät opiskelun ohessa, ovat myöhemminkin työllistyneet helpommin kuin ne, jotka eivät työskennelleet ja valmistuivat ilman työkokemusta tai vain pakollisen harjoittelun käyneenä.
Työskentelyyn opiskelujen aikana ei välttämättä olisi ollut toimeentulon vuoksi tarve mutta se kannatti jatkoa varten. Samoin on myös havaittavissa, että ne jotka työskentelivät, ovat pystyneet matkustelemaan ja taloudellinen tilanne on nyt parempi sillä niistä rahoista on myös jäänyt sukan varteen (jos rahoja ei juhlinut) ja asp-säästöön asunnon hankintaa varten.
Vierailija kirjoitti:
Tää on hirveetä luettavaa. Sukupolvi jolle on hoidettu kaikki, eskarit, terveyden- ja hammashoito, peruskoulu, koulutus, opintorahat ja uudet opiskelija-asunnot, subjektiiviset päivähoidot, onkin nyt niin hemmoteltua, että heidän omasta mielestä vanhuksista huolehtiminen on turhaa rahan tuhlausta ja pois heidän elintasosta.
AMEN
Isosisko, 1990.
Olen ylpeä, että sen ikäiseksi hänellä on työkokemusta parturi-kampaaja alalta. Tällä hetkellä yrittäjä.
Omakotitalo, jossa asuu aviomiehen ja poikansa kanssa. Lapsen isä eri kuin tämä "aviomies".
Itse olen 1995. Työtön. Siitä huolimatta, olen asunut kolme vuotta pois kotoa.
Syyt > ammatinvalinta, neurologinen piirre mikä on hidastunut kehitystäni lapsesta saakka, sekä puute työnhakutaidoissa.
Molemmat ollaan elossa, sekä käyn tällä hetkellä ammatillista kuntousta mikä tähtää työllistymiseen.
Me muutimme nyt pois Suomesta. Meille ei ollut siellä tarjolla muuta kuin lehdessäkin mainittu "suurten ikäluokkien mailapoikana olo". Uudessa maassa voi edes omilla taidoilla ja ahkeruudella päästä etenemään. Saimme Suomeen vrt jo paremmat asemat. Kehotan jokaista harkitsemaan tätä vaihtoehtoa.
Suurimpana positiivisena asiana uudessa maassa olen kokenut ilmapiirin: ensimmäistä kertaa elämässämme koemme ihmisarvoa. Arvostuksen puute on Suomen suurin ongelma.
Minä ja kaikki tuntemani sukupolveni edustajat ovat elintasoputoajia. Tai yksi ei ole, vanhempiinsa nähden, mutta hänen miehensä on. Noh, onneksi kärsitään yhdessä.
Asun miehen kanssa kahdestaan 130m2 omakotitalossa, käyn töissä ja mulla on amk-tason koulutus. Perintöä on tulossa äidin puolelta, isä myynyt kaiken omaisuuden ja käyttänyt viinaan.
Olisi kiva tietää kuinkahan moni sukupolvi Y:stä joutuu hankkimaan toisen korkeakoulututkinnon, ennen kuin täyttää edes 40-ikävuotta. Omien kokemuksieni perusteella luku on aika suuri.
Olen itse ysärin alun lapsia, ja opiskelen nyt jo toista tutkintoani täysin uudelta alalta. En työllistynyt edellisen tutkintoni avulla kuin lyhyihin määräaikaisuuksiin, ja vaihdoin alaa kun noita määräaikaisuuksia olisi pitänyt alkaa tekemään jonkun Baronan kautta. Valmistuttuani en ole kyennyt suunnittelemaan elämääni 3-6kk pidemmälle, koska sen pidempää työsuhdetta minulle ei ole ikinä luvattu.
Tämän toisen tutkinnon hankkiminen huolettaa sekin vähän minua. Mitkä ovat todennäköisyydet saada valmistumisen jälkeen vakaa pitkäaikainen työpaikka, kun ei se edellisenkään tutkinnon avulla onnistunut? Käyn taas uudet 2-3 vuotta tutkintoa, ja pahimmillaan lopputulos on sama. Työpaikkojen rekryt ovat kuin Tinderin pelaaminen. Työnantajalla ei tarvitse olla kuin outo olo, niin minut swaipataan työhaastattelun jälkeen vasemmalle, sillä takanani on loputon jono uusia hakijoita joista voi löytää sen perfect matchin.
Hallituskin on onnistunut hyvin reagoimaan sukupolvi Y:n nopeaan uudelleenkouluttautumiseen. Yliopistojen pääsykokeet muutetaan yhä vahvemmin suosimaan suoraan lukiosta hakevia, eli drop outit sekä me alanvaihtajat jäämme todennäköisemmin ulos. Mitä h-vettiä taas?
Mielenkiinnolla odotan kuinka sirpaleisia työuria meidän sukupolveltamme löytyy "eläke"iän (ihan kun me jotain eläkettä rahana tultaisiin saamaan, vaikka töistä saisikin jäädä pois) kynnyksellä. Monet ovat varmaan vaihtaneet 3-4 kertaa alaa, työkokemusta on kymmenistä työpaikoista ja pisimmät työsuhteet ovat hyvä jos kymmentä vuotta. Oi aikoja, kun suurten ikäluokkien ihmiset kävelivät peruskoulun päättöjuhlasta iltavuoroon, ja jäivät samoista töistä eläkkeelle 45 vuotta myöhemmin. Meidän sukupolvesta tuskin kukaan kykenee tuohon.
Ihan itku tuli kun luin tämän Suomen historian karmeimman kohtalon kokeneen menetetyn sukupolven kärsimyksistä. Joku mummi osasi kertoa että hänen lapsenlapsensa ovat joutuneet tekemään hirveän kovasti töitä ja osa ei toisaalta pääse töihin sitten millään. Osa taas tekee vain vähän töitä ja sekin on hirveää. Ja sitten tätä sukupolvea piinataan YT-neuvotteluilla ja epävarmoilla työpaikoilla. Miten voi olla, että yksi sukupolvi joutuu kokemaan kaiken tämän? Lisäksi he joutuvat elättämään kaikki muut sukupolvet! Jo 46-vuotiaina heistä tulee yhteiskunnan nettomaksajia!
Jotakin mätää tässä systeemissä on. Miksi ihmeessä jonkun haudan partaalla hoippuvan keskimääräisen Sylvin pitää saada 1241€/kk bruttoeläkettä kun se ei tee mitään muuta kuin hoippuu ja sairastaa?
Olen niin ylpeä tästä Suomen kolmekymppisten tiedostavasta ja humaanista sukupolvesta.
Vierailija kirjoitti:
Surullisena kuuntelin suuriin ikäluokkiin kuuluvan naisen kertomusta siitä, miten hän pääsi valtiolle ministeriöön vakitöihin suoraan ylioppilaskirjoitusten jälkeen, koska osasi kirjoittaa nopeasti kirjoituskoneella. Siellä lojui eläkeikään saakka.
Minulla ei olisi puhettakaan päästä yhtään minnekään töihin ja vielä vakituiseksi sillä, että osaan kirjoittaa tietokoneella nopeasti.
Saatikka valtiolle ministeriöön.
Näissä vanhoissa valtion työsuhteissa on myös hyvät eläke-edut. Ja valtio maksaa joku päivä hautajaiset.
Ei pysty USA tuomaan suomalaisten pöytään sitä leipää minkä Neuvostoliitto pystyi.
Siksi on erittäin outoa, että annamme niille persettä tähän malliin.
On meinaan aika selkeä tuo taitekohta 90-luvun vaihteesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty USA tuomaan suomalaisten pöytään sitä leipää minkä Neuvostoliitto pystyi.
Siksi on erittäin outoa, että annamme niille persettä tähän malliin.
On meinaan aika selkeä tuo taitekohta 90-luvun vaihteesta.
Buahhahhaa, jutut senkun paranee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty USA tuomaan suomalaisten pöytään sitä leipää minkä Neuvostoliitto pystyi.
Siksi on erittäin outoa, että annamme niille persettä tähän malliin.
On meinaan aika selkeä tuo taitekohta 90-luvun vaihteesta.
Buahhahhaa, jutut senkun paranee.
Näin se näyttäisi olevan.
Suomessa oli vielä 80-luvulla esim. lukuisia isoja telakoita. Itään meni laivoja ja öljynporauslauttoja sen minkä ehdittiin hitsata. Rakennusfirmoilla oli jättimäisiä megaprojekteja... tunnetuimpia suomalaisten toteutuksia Tallinnan olympia-puitteet, Kostamuksen kaupunki tehtaineen päivineen. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
... Kyllä paljon edullisemmallakin pääsee, jos alle 40 m2 yksiö riittää. En tiedä, mistä tuon 250 000 eur repäisit.