Lue keskustelun säännöt.
Menetty sukupolvi (80-95)
11.01.2019 |
No niin. Siinähän se nyt on, oikein tutkijan kirjaan kirjoitettuna, jos ei jollekin vielä ollut selvää.
Eli 1980 - 1995 -vuosina syntyneet kärsivät eniten edellisten sukupolvien suhailuista. Ei tuu eläkettä, ei.
Ja muutkin edut+ura on vähän niin ja näin.
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty USA tuomaan suomalaisten pöytään sitä leipää minkä Neuvostoliitto pystyi.
Siksi on erittäin outoa, että annamme niille persettä tähän malliin.
On meinaan aika selkeä tuo taitekohta 90-luvun vaihteesta.
Buahhahhaa, jutut senkun paranee.
Näin se näyttäisi olevan.
Suomessa oli vielä 80-luvulla esim. lukuisia isoja telakoita. Itään meni laivoja ja öljynporauslauttoja sen minkä ehdittiin hitsata. Rakennusfirmoilla oli jättimäisiä megaprojekteja... tunnetuimpia suomalaisten toteutuksia Tallinnan olympia-puitteet, Kostamuksen kaupunki tehtaineen päivineen. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Tosi on että kun Neuvostoliitto kaatui, siitä se lama meille iski, tuottoisa idänkauppa ja sen mukana teollisuus loppui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eu-pakotteet Venäjää vastaan osuu kipeimmin Suomeen. Mutta mitäpä Suomen päättäjät meistä, pääasia että pokkuroidaan Euroopan herroja sujuvasti viidellä kielellä. Jos suomalaisille politiikoilla olisi ollut munaa, niin ne olisi kättelyssä ilmoittaneet herroille, että suuret maat saa ratkaista valtataistelunsa keskenään eikä Suomella ole vara heikentää yhtään taloutta. Mutta ei, sen sijaan rajaportit oli sepposen selällään ja kulut kasvoi.
Itse olen syntynyt 80-luvun lopulla, ja minulla on yliopistotutkinto ja vakituinen työ. Olen ollut 18v lähtien kesätöissä, ja opiskelunkin ajan olin koko ajan kaupan kassalla töissä. Sen takia sainkin maksaa KELA:lle pari tonnia takaisin opintotukia. Että tällä tavoin ahkeria yksilöitä rankaistaan meidän yhteiskunnassamme!
Ymmärrän toki, että kaikille ei välttämättä löydy töitä, mutta joskus olisi syytä katsoa peiliin.
Uran pitää monesti alkaa siivoojana tai vaikkapa kaupan kassalla, jonne toki on esimerkiksi Helsingissä tunkua. Jos vain surkuttelee kohtaloaan , ei tilanne muutu miksikään.
Yhteiskunta ei ketään koulututa/ työllistä, vaan yksilön pitää itseään kehittää elämässään eteenpäin. Suomessa sentään yhteiskunta antaa hyvät eväät siinä onnistumiseen. Toki oikeasti mielenterveysongelmaiset ovat oma lukunsa; he ovat monesti aivan heitteillä ja lääketokkurassa (pillerit tulevat halvemmaksi kuin oikea terapia ja kuntoutus)
Vierailija kirjoitti:
Eu-pakotteet Venäjää vastaan osuu kipeimmin Suomeen. Mutta mitäpä Suomen päättäjät meistä, pääasia että pokkuroidaan Euroopan herroja sujuvasti viidellä kielellä. Jos suomalaisille politiikoilla olisi ollut munaa, niin ne olisi kättelyssä ilmoittaneet herroille, että suuret maat saa ratkaista valtataistelunsa keskenään eikä Suomella ole vara heikentää yhtään taloutta. Mutta ei, sen sijaan rajaportit oli sepposen selällään ja kulut kasvoi.
Tämä on totta. Viro on luvannut ottaa tyyliin 10 pakolaista, vähän Eu murjotti, mutta ei sen kummempaa tapahtunut ja kas, talous porskuttaa. Suomi on niin tyhmä.
[/quote]
Kun olin lapsi 80-luvulla, perheemme asui kaksiossa (2 lasta). Silloin se oli ihan normaalia. Nyt pariskunnat ostavat ensiasunnoksi kolmion, vaikka ei ole edes tarkoitusta hankkia lapsia. Iso asuntolaina on oma valinta.[/quote]
Niin, siis, olitte köyhiä kun ette saaneet enempää lainaa ja tulot olivat pienet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi 80-luvulla, perheemme asui kaksiossa (2 lasta). Silloin se oli ihan normaalia. Nyt pariskunnat ostavat ensiasunnoksi kolmion, vaikka ei ole edes tarkoitusta hankkia lapsia. Iso asuntolaina on oma valinta.
Minun siivoojana työskentelevä äitini ja tehdastyöntekijänä työskentelevä isäni ostivat 120 neliön omakotitalon isolla tontilla 80-luvulla. Minä kaksi korkeakoulututkintoa omaava sinkku taas elän ylihintaisessa vuokrakaksiossa ja en uneksi omakotitalosta, saati sitten vakityöstä. Ennen oli normi hankkia omakotitalo, jos siihen oli vähänkään varaa, ja otettiin sitä varten lainaa. Samassa työpaikassa saatettiin olla koko työuran. Nykyään monet korkeakoulutetutkin nauttivat pätkätöistä, nollasopparit hanttihommissa ovat yleisiä. Ei niillä mitään pankkilainaa haeta, varsinkaan kovin suurta.
Kokemuksiltani olen näin 25-vuotiaana huomattavasti rikkaampi kuin vanhempani samassa iässä.
Ei y-sukupolvea edes kiinnosta omistaa. 80-luvulla syntyneitä ehkä, mutta ysärit reissaavat vielä pitkin maailmaa. Toki on poikkeuksiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tässä opintotuella 225€/kk painelen eteen päin ja kuuntelen kuinka äiti valittaa kun saavat isän kanssa vain hieman yli 3000 eläkettä kouraan.. Kaikenhuippu on että välillä kysyvät rahaa lainaan :D
Joo sen pitäis olla ihan toisin päin. SUN pitäisi saada 3000 kouraan ja sun vanhempien 225. Tää nykyaika on ihan kipeetä.
Jaa ei mun mielestä. Mun mielestä vanhempieni pitäisi tulla tuolla rahalla hyvin toimeen ja opiskelijoiden pitäisi saada enemmän tukea kuin esmes työttömien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi oma lapsi syntyi v.1996. Hänellä on hyvä työpaikka ja juuri osti asunnon itselleen. Ei ole tarvinnut päivääkään olla työttömänä.
No ei v ittu varmasti ostanut.
No ei ole varmasti ainoa. Omat veljeni ostaneet uudet omistusasunnot 21 ja 23- vuotiaina. 96 syntyneet täyttävät tänä vuonna 23.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me muutimme nyt pois Suomesta. Meille ei ollut siellä tarjolla muuta kuin lehdessäkin mainittu "suurten ikäluokkien mailapoikana olo". Uudessa maassa voi edes omilla taidoilla ja ahkeruudella päästä etenemään. Saimme Suomeen vrt jo paremmat asemat. Kehotan jokaista harkitsemaan tätä vaihtoehtoa.
Suurimpana positiivisena asiana uudessa maassa olen kokenut ilmapiirin: ensimmäistä kertaa elämässämme koemme ihmisarvoa. Arvostuksen puute on Suomen suurin ongelma.
Justjoo. Te olette sitten sitä toista paskasakin ääripäätä. Käytitte verorahat täällä ilmaiseen koulutukseen, jne. Sitten menitte ulkomaille töihin. Muut saavat sitten maksaa teidänkin koulutuksenne. En kannata.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksiltani olen näin 25-vuotiaana huomattavasti rikkaampi kuin vanhempani samassa iässä.
Ei y-sukupolvea edes kiinnosta omistaa. 80-luvulla syntyneitä ehkä, mutta ysärit reissaavat vielä pitkin maailmaa. Toki on poikkeuksiakin.
Niin. Se on mukava tuhota maailmaa matkustelulla, ja samalla äänestää vihreitä, jotka sitten rankaisevat näitä töissä käyviä 80-luvulla syntyneitä.
Ja kyllä se omistamisen tärkeys avautuu teille ysäreillekin sitten, kun alatte miettiä, että millä elätte eläkeikänne, kun valtiolla ei olekaan varaa kustantaa niitä eläkkeitä jotka teille aikoinaan luvattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me muutimme nyt pois Suomesta. Meille ei ollut siellä tarjolla muuta kuin lehdessäkin mainittu "suurten ikäluokkien mailapoikana olo". Uudessa maassa voi edes omilla taidoilla ja ahkeruudella päästä etenemään. Saimme Suomeen vrt jo paremmat asemat. Kehotan jokaista harkitsemaan tätä vaihtoehtoa.
Suurimpana positiivisena asiana uudessa maassa olen kokenut ilmapiirin: ensimmäistä kertaa elämässämme koemme ihmisarvoa. Arvostuksen puute on Suomen suurin ongelma.
Justjoo. Te olette sitten sitä toista paskasakin ääripäätä. Käytitte verorahat täällä ilmaiseen koulutukseen, jne. Sitten menitte ulkomaille töihin. Muut saavat sitten maksaa teidänkin koulutuksenne. En kannata.
Parempi se on ulkomaille mennä hakemaan kunnol tietotaito työelämästä kuin rääpiä huomattavasti kykyjä heikoimmissa työtehtävissä pätkää toisensa jälkeen. Emme osanneet aavistaa 19 vuotiaina opiskelupaikat vastaanottaessa, että tällainen on tulevaisuuden Suomi. Aina vain hoettiin, että kohta on töitä kun suuret ikäluokat jää eläkkeelle. Sitä päivää ei tullut. Mieluummin asiantuntijana Sveitsissä kuin äitiysloman sijaistajana testaajana rekryfirman kautta.
Vierailija kirjoitti:
Surullisena kuuntelin suuriin ikäluokkiin kuuluvan naisen kertomusta siitä, miten hän pääsi valtiolle ministeriöön vakitöihin suoraan ylioppilaskirjoitusten jälkeen, koska osasi kirjoittaa nopeasti kirjoituskoneella. Siellä lojui eläkeikään saakka.
Enoni vaimo (s. 1948) kertoi myös miten pääsi myös suoraan kirjoitusten jälkeen töihin. Oli marssinut jollekin työpaikalle ja esitellyt itsensä. Pomo kysyi osaatko kirjoittaa kirjoituskoneella, täti vastasi kyllä. En muista saiko aloittaa samalta istumalta työt, vai joutuiko odottamaan peräti seuraavaan päivään. Ilman mitään hakukirjeitä tai ansioluetteloja vakituinen työsuhde, josta pääsi eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten.
Itse hain hiljattain töitä, jonka rekryssä kesti 4 kk! Ensin haet työpaikkaa ja kopioit kaikki CV:n sisällöt yksitellen firman hakujärjestelmään jotta algoritmit osaavat seuloa sieltä helmet esiin. Luonnollisesti hakua varten muokkaat ansioluetteloasi, teet hakukirjeen ja varmistat LinkedIn-profiilisi. Pääsin rekryssä seuraavaan vaiheeseen, jossa piti kuvata itsestäni 5-6 videota, jossa vastailen tiettyihin kysymyksiin. Taas seuraava vaihe, jossa pääsin työhaastatteluun Helsinkiin, vaikka hain työpaikkaa omasta kotikaupungistani. Haastattelusta taas eteenpäin, kohti henkilöarviointia uudestaan Helsinkiin (tässä vaiheessa meitä oli vielä mukana ~ 5 hakijaa). Henkilöarvioinnissa sinusta otetaan kuuden tunnin aikana kaikki mahdollinen irti. Testataan esiintymis- ja ryhmätyötaitoja, paineensietokykyä, muistia, matemaattisia, loogisia ja kirjallisia taitoja.
Sitten lopuksi lähes neljään kuukauteen venyneen prosessin jälkeen kuulet, että et tullut valituksi, koska muilla hakijoilla oli hieman sinua enemmän työkokemusta. Et saa edes sen syvällisempää analyysiä itsestäsi, missä voisit kenties parantaa jatkossa.
Aivan hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa. Firmathan eivät vahingossakaan tarjoa matkakuluja tai edes lounaita, vaikka vaativat hyppimään ympäri Suomea koko päivän kestävissä sirkuksissa. Jos erehdyt kysymään kulupuolesta, sinulle ärähdetään että "jos olet oikeasti kiinnostunut työpaikasta, ei luulisi homman jäävän kiinni muutaman kympin kuluista". Eli jos et halua tai kykene maksamaan, voit heittää hyvästit työpaikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Mulla on 23-vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä.
Taitaa olla uusi ilmiö, että korkeakouluista valmistuu 24-25-vuotiaita maistereita, jotka eivät ole koskaan olleet missään töissä. Vaikeaa siinä vaiheessa päästä mihinkään töihin, kun aina löytyy sellaisia hakijoita, joilla on työkokemusta
Tämä on näkynyt kehityksenä jo parikymmentä vuotta. Itse ja ne kaverit, jotka työskentelivät opiskelun ohessa, ovat myöhemminkin työllistyneet helpommin kuin ne, jotka eivät työskennelleet ja valmistuivat ilman työkokemusta tai vain pakollisen harjoittelun käyneenä.
Työskentelyyn opiskelujen aikana ei välttämättä olisi ollut toimeentulon vuoksi tarve mutta se kannatti jatkoa varten. Samoin on myös havaittavissa, että ne jotka työskentelivät, ovat pystyneet matkustelemaan ja taloudellinen tilanne on nyt parempi sillä niistä rahoista on myös jäänyt sukan varteen (jos rahoja ei juhlinut) ja asp-säästöön asunnon hankintaa varten.
Tää on niin totta!
Itseä kiinnostaa 1988 syntyneenä, että mitä ja minkä alan korkeakoulututkintoja yli kolmekymppisillä on, jos ei ole kuin silpputöitä yms (vieläkään) tarjolla? Minkä ikäisinä olette valmistuneet? Itse valmistuin 22-vuotiaana AMK:sta ja olen ollut noin 8v vakkaritöissä omalta alalta. Ilmeisesti on sitten mieletön tuuri käynyt? Opiskeluaikana toki jouduin tekemään vuokrafirman kautta pätkätöitä, mutta ei se silloin niin haitannut, opinnot kun oli pääosassa.
Suomessa myös keski-ikäiset ovat jollain tasolla menetettyä sukupolvea, koska ysärin lama oli Suomessa niin ankara. Monien urakehitys keskeytyi ja katkesi eikä moni päässyt edes alkuun. Nyt ankara 2000-luvun kymmenen vuoden taantumakausi on vetänyt maton alta millenniaaleilta. Ysärin lama oli ankara, mutta lyhyempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Mulla on 23-vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä.
Taitaa olla uusi ilmiö, että korkeakouluista valmistuu 24-25-vuotiaita maistereita, jotka eivät ole koskaan olleet missään töissä. Vaikeaa siinä vaiheessa päästä mihinkään töihin, kun aina löytyy sellaisia hakijoita, joilla on työkokemusta
Tämä on näkynyt kehityksenä jo parikymmentä vuotta. Itse ja ne kaverit, jotka työskentelivät opiskelun ohessa, ovat myöhemminkin työllistyneet helpommin kuin ne, jotka eivät työskennelleet ja valmistuivat ilman työkokemusta tai vain pakollisen harjoittelun käyneenä.
Työskentelyyn opiskelujen aikana ei välttämättä olisi ollut toimeentulon vuoksi tarve mutta se kannatti jatkoa varten. Samoin on myös havaittavissa, että ne jotka työskentelivät, ovat pystyneet matkustelemaan ja taloudellinen tilanne on nyt parempi sillä niistä rahoista on myös jäänyt sukan varteen (jos rahoja ei juhlinut) ja asp-säästöön asunnon hankintaa varten.Tää on niin totta!
Itseä kiinnostaa 1988 syntyneenä, että mitä ja minkä alan korkeakoulututkintoja yli kolmekymppisillä on, jos ei ole kuin silpputöitä yms (vieläkään) tarjolla? Minkä ikäisinä olette valmistuneet? Itse valmistuin 22-vuotiaana AMK:sta ja olen ollut noin 8v vakkaritöissä omalta alalta. Ilmeisesti on sitten mieletön tuuri käynyt? Opiskeluaikana toki jouduin tekemään vuokrafirman kautta pätkätöitä, mutta ei se silloin niin haitannut, opinnot kun oli pääosassa.
Mä en päässyt edes vuokrafirmoihin 0-sopparilla siivoojaksi kun opiskelin amk:ssa. Hakemuksia tein 4 vuoden aikana varmaan tuhansia. Sama tilanne oli melkein kaikilla luokkakavereilla.
vm. 1990
Kerron myös oman tarinani. Olen vuosimallia -95 ja tehnyt palkkatöitä yläasteesta lähtien. Siitä huolimatta olen ollut vain hetkellisesti sellaisessa työssä, että siitä jäi käteenkin jotain, enkä tarvinnut yhteiskunnan tukea elämiseen. Tämä tosin oli aivan hirveää aikaa, vaikka lompakko kiitti vuodenpäivät kyseisestä kesästä, koska vedin itseni piippuun sen kahden kuukauden aikana, mitä työsesonkia kesti. Tämä minua onkin ihmetyttänyt, että ensin ei millään ole työtä, ja sitten kun on, se työ kasataan yhdelle niin, että saa painaa työhommia vailla työntekijän perusoikeuksia (nollatuntisopimus ja vuokratyö) parhaimmillaan 15h/pv. Palkkaa maksetaan nippa nappa sen verran, etteivät liitot rupea parkumaan. Otin lopputilin silloin, koska tuo työmäärä ja palkan pienuus otti henkisesti ja fyysisesti voimille. Ikinä tosin en ole ollut sellaisissa varoissa ja tukia ei tarvittu hetkeen. Mutta menotkin keskittyivät lähinnä vuokraan ja ruokaan, koska ei ollut aikaa käyttää sitä mukavuuksiin. Aikaa oli mennä nukkumaan ja herätä taas töihin. Se kesä *itutti. Nyt olen kolmessa työssä, mutta silti käytännössä työtön, koska töitä on siroteltu kuukaudelle vain muutamalle päivälle. Käytän luppoajan yliopiston pääsykokeisiin lukemiseen, koska haluan elämältä muutakin kuin särjetyn ruumiin ja kuivaa leipää, mutta tiedättekö mitä? Todella moni muukin hakee yliopistoon samalla mielellä ja yrityksellä, kuin minäkin, eli kilpailu on kova, koska yliopisyoilla ei vain ole tiloja kaikille sinne pyrkiville. Sitten jos on, on hyvinkoulutetuista ylitarjontaa ja palkka alalla on aivan yhtä surkea, kuin matalasti koulutetulla alalla.
250 jatkaa. Meidän sukupolvemme on lähes täysin sellaista, että meidän on mahdotonta saada lainaa omaa asuntoa varten. Emme voi säästää millään tavalla helposti, koska vuokrat nielevät valtavasti rahaa, joten omarahoitteinen laina ei sekään onnistu. Jos taas on perhehaaveita, joudutaan niitäkin lykkäämään, koska kahden pätkätyössä käyvän ihmisen elättäminen on jo tuskaa ja siitäkin pitäisi koettaa säästää. Minulla ei sillätavalla ole lohduttoman hankalaa itselläni, koska perheeni on varakas ja auttaa kyllä tarvittaessa, mutta minulla on silmät päässä, joten tajuan, ettei puolellakaan nuorista ole sama tilanne. Toisilla on vaikeampaa. Olen vannonut, etten koskaan valita suurista veroista, jos minusta joskus hyvätuloinen tulee, koska olen elänyt tätä elämää, jossa työnteosta huolimatta yhteiskunta joutuu minua elättämään ja joutuu elättämään vielä toistaiseksi muutenkin. Tietenkin verojeni tulee mennä ihmisten hyväksi, eikä poliitikkojen hyväveli organisaatioille. Joskus tekee mieli lopettaa eläminen kokonaan, koska tulevaisuus näyttää lohduttomalta, mutta vielä täytyy yrittää. Sanottakoon kuitenkin, että elämäni ei ole tuottanut minulle nautintoa tai tyytyväisyyttä sitten varhaisen teini-iän mainittavissa määrin. Enemmän se on sitä toivottomuuden tunnetta ja sitä, että alan olla väsynyt tähän kamppailuun. Miksi minulla ei ole oikeutta tehdä sellaista työtä, joka tässä maassa minut elättää? Miksi minulla ei ole oikeutta omistaa asuntoa, olkoonkin vaikka yksiö pienestä kylästä. Meidät halutaan nähdä vain laiskoina ja saamattomina, vaikka meiltä yksinkertaisesti lähinnä vain viedään kaikki mahdollisuudet, samalla tökkien ja haukkuen, että mitäs ette näe vaivaa. Väitän, että näemme ja joudumme näkemään enemmän vaivaa leipämme eteen, kuin vanhempiemme sukupolvi. Osa meistä on jo luovuttanut ja tyytyy makaamaan kotona, koska taistelu tuntuu hyödyttömältä. Minä jatkan vielä. Ainakin muutaman vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Mulla on 23-vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä.
Taitaa olla uusi ilmiö, että korkeakouluista valmistuu 24-25-vuotiaita maistereita, jotka eivät ole koskaan olleet missään töissä. Vaikeaa siinä vaiheessa päästä mihinkään töihin, kun aina löytyy sellaisia hakijoita, joilla on työkokemusta
Tämä on näkynyt kehityksenä jo parikymmentä vuotta. Itse ja ne kaverit, jotka työskentelivät opiskelun ohessa, ovat myöhemminkin työllistyneet helpommin kuin ne, jotka eivät työskennelleet ja valmistuivat ilman työkokemusta tai vain pakollisen harjoittelun käyneenä.
Työskentelyyn opiskelujen aikana ei välttämättä olisi ollut toimeentulon vuoksi tarve mutta se kannatti jatkoa varten. Samoin on myös havaittavissa, että ne jotka työskentelivät, ovat pystyneet matkustelemaan ja taloudellinen tilanne on nyt parempi sillä niistä rahoista on myös jäänyt sukan varteen (jos rahoja ei juhlinut) ja asp-säästöön asunnon hankintaa varten.Tää on niin totta!
Itseä kiinnostaa 1988 syntyneenä, että mitä ja minkä alan korkeakoulututkintoja yli kolmekymppisillä on, jos ei ole kuin silpputöitä yms (vieläkään) tarjolla? Minkä ikäisinä olette valmistuneet? Itse valmistuin 22-vuotiaana AMK:sta ja olen ollut noin 8v vakkaritöissä omalta alalta. Ilmeisesti on sitten mieletön tuuri käynyt? Opiskeluaikana toki jouduin tekemään vuokrafirman kautta pätkätöitä, mutta ei se silloin niin haitannut, opinnot kun oli pääosassa.
Itsekin olen 1988 syntynyt, enkä ole nähnyt sitä puolta, että työelämästä ei saisi kuin silpputyötä.
Tein pitkään töitä myyjänä (nyt opiskelen amk:ssa toisen tutkinnon), vaan sain aina väheksyntää ammattini takia. Samoin kuin opiskelin ammattikoulussa, niin tähänkin tuli aina väheksyviä kommentteja. Mutta onko sitten oikeasti väheksymisen arvoinen asia, että aloitin työelämän heti 18 -vuotta täytettyäni, enkä ole tähän mennessä ollut työttömänä kuin pari kuukautta. En ole pahemmin töissä nirsoillut, ammattiopintojenkin aikana olin viikot 8-16 koulussa ja illat + jokatoisen viikonlopun töissä. Kotoa en saanut puupennin puolikastakaan, vaan kaikki oli vaan kustannettava alusta asti itse. Ja hienosti pärjäsinkin alusta pitäen, kun ekan oman vuokra-asunnon sain.
Mutta edelleen vaan muistelen noita töideni ja opintojeni väheksyntää. Yliopistokoulutus vissiin pitäisi olla kaikilla ja asiantuntija-ammatit. Ja sitten yllätytään, kun sellaisia ammatteja ei riitäkään kaikille.
Samana vuonna syntynyt ja osa-aikaisia ja määräaikaisia työsuhteita oli vuoteen 2016 asti, eli vasta ihan muutaman vuoden ollu vakinaisena. Oma ala on IT-ala ja 2000-luvun alun IT-kuplan puhkeaminen iski juuri valmistuneeseen kovaa! Etenkin kun asuin (ja asun vieläkin) syrjäseudulla.