Siis mä en voi ymmärtää naisia, joille elämän suurin rakkaus on puoliso, eikä äitiys ja omat lapset!

Sama ihmistyyppi, joka lapset saatuaan vaalii vain sitä perhettään, haluaa yhteiset rahat, on miehen lompakolla, sulkee haaransa, lihoo, pukeutuu Nanson yöpaituliin ja pirttihirmuna tulee lopulta elämässä jätetyksi toisen naisen takia. Sitten katkerana haukkuu AV:lla uusperheitä, pettäjiä ja oikeastaan kaikkia muitakin huonoon oloonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on sitä muutakin elämää.

Mites tää rakkauteen liittyy.

Mulla on aikuinen lapsi, enkä vois ketään yhtä paljon koskaan rakastaa.

Tää on outo palsta, äidinrakkauden kun mainitsee alapeukkuja sataa, se on kai liian vanhanaikainen sana nuorille trendikkäille hipstereille, viittaa liikaa äitiin,  taas niitä miespoloja kiusataan, yhyy.

Ihan liikutuin.

Oikeasti: hanki elämä. Äidinrakkaus on myytti. Joo, jokaisella on vietti holhota ja kasvattaa jälkeläisensä aikuiseksi, muuten ei selvitä. Mutta se on siinä - ei sen kummempaa.

No sen kun olet ymmärtämättä. Itse taas en ymmärrä niitä joille lapset ovat koko elämä ja ne saatuaan jättävät puolison huomiotta tai ainakin jonnekin sijalle 100. 

Juu, ja minulla on kyllä omiakin lapsia, joita rakastan. Se vain on erilaista se äidinrakkaus verrattuna siihen mitä tuntee puolisoa kohtaan. Aloittajalle ilmeisesti täysin tuntematon asia.

En pysty ymmärtämään naisia jotka sanovat rakastavansa miestä enemmän kuin omaa lastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on sitä muutakin elämää.

Mites tää rakkauteen liittyy.

Mulla on aikuinen lapsi, enkä vois ketään yhtä paljon koskaan rakastaa.

Tää on outo palsta, äidinrakkauden kun mainitsee alapeukkuja sataa, se on kai liian vanhanaikainen sana nuorille trendikkäille hipstereille, viittaa liikaa äitiin,  taas niitä miespoloja kiusataan, yhyy.

Ei kai kukaan tosissaan vertaa äidinrakkautta, joka on täysin pyyteetöntä eikä tasapuolista, parisuhderakkauteen? Ideaalitilanteessa naisella on molemmat. Ja äidit, muistakaa päästää lapset lentoon, kun aika tulee, älkääkä jääkö roikkumaan.

Vierailija kirjoitti:

No sen kun olet ymmärtämättä. Itse taas en ymmärrä niitä joille lapset ovat koko elämä ja ne saatuaan jättävät puolison huomiotta tai ainakin jonnekin sijalle 100. 

Juu, ja minulla on kyllä omiakin lapsia, joita rakastan. Se vain on erilaista se äidinrakkaus verrattuna siihen mitä tuntee puolisoa kohtaan. Aloittajalle ilmeisesti täysin tuntematon asia.

Samaa mieltä. Mutta nuo liitot päättyvät kyllä mitä todennäköisimmin eroon. Kyllä elämä opettaa.

Niin no, minusta rakkaus puolisoa kohtaan on eri asia kuin rakkaus lapsia kohtaan. Ei voi verrata.

Vierailija kirjoitti:

Ensisijaisesti täytyy rakastaa puolisoaan, muuten on eroamisen vaara suuri ja sehän taas tietää ongelmia lapsille. Lapset ovat vain lainaa parikymmentä vuotta, puoliso rinnalla kauemmin. Sitä paitsi rakkaus puolisoon on erillaista kuin rakkaus lapsiin, vaikea verrata.

Lapset eivät ole missään lainassa.

Miestä ja lasta rakastetaan niin eri tavalla, että niitä on vaikea verrata. Kuitenkin sanotaan (kuoleman yhteydessä) Että mies otetaan vierestä, lapsi sydämestä.

Joten ehkä tästä saa jotakin osviittaa.

Tämän sanonnan olen siis kuullut ihmisiltä, joilta on kuollut sekä mies että lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Miestä ja lasta rakastetaan niin eri tavalla, että niitä on vaikea verrata. Kuitenkin sanotaan (kuoleman yhteydessä) Että mies otetaan vierestä, lapsi sydämestä.

Joten ehkä tästä saa jotakin osviittaa.

Tämän sanonnan olen siis kuullut ihmisiltä, joilta on kuollut sekä mies että lapsi.

Ja mikö instanssi teki sanonnasta faktan? Harvoin kuullut mitään näin lööperiä.

Kyllähän kaikki aikuiset ihmiset ymmärtää, että rakkaus lapseen on erilaista kuin rakkaus mieheen. Eihän niitä voi mitenkään laittaa edes samaan jonoon.

Nuohan ovat aivan eri asia! Kyseessä on ihan eri rakkauden "lajit", joista kumpikaan ei ole toisesta pois vaan ne voivat hyvin olla rinnakkain ja useimmilla ovatkin. Ap:lla on jäänyt ymmärtämättä jotain todella oleellista. 

Itselläni on myös aina ollut koiria, joita rakastan myös, mutta vielä jollakin erilaisella tavalla kuin lapsia ja miestä. Mutta tämä lienee jo ap:lle ihan liian haasteellista ymmärrettävää, joten ehkä hänen kannattaa jättää miettimättä näin pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kasvavat ja muuttavat kauas, jopa eri maahan, puoliso pysyy vierellä kuolemaan asti, jos rakkautta on tarpeeksi. Lapset olivat vain kymmeniä vuosia lähelläni, mieheni on pysynyt vierelläni jo 48 vuotta.

Voi luoja. :( En ihmettele jos lapset on karanneet kauas, aika kylmältä äidiltä kuulostat.

Ovat muuttaneet urakehityksen vuoksi aina parempaan paikkaan ja omien lastensa kannalta sopivaan ympäristöön. Lapsenlapsetkin kyllä käyvät meitä katsomassa ja lapset, mutta annamme heidän elää omaa elämäänsä emmekä ripustaudu heihin. He tulevat silloin kun haluavat, eivät silloin kun me haluamme, emme marttyroi tai syyllistä heitä. Lähdimmehän mekin nuorina kauas maailmalle, se on kaikkien oikeus.

Kuulostat hyvältä ja kannustavalta äidiltä, sellaiselta jonka luo on helppo tulla ja jolle on helppo uskoutua.

Oma äitini eli meidän lasten kautta, kun isä petti ja oli poissa kun oltiin pieniä, vielä näin reippaasti aikuisenakin meidän kaikki asiat muka kuuluvat hänelle, pitäisi muistaa jatkuvasti soittaa ja käydä, muuten alkaa ”eikö minusta enää kukaan välitä”-marttyyrointi. Ei sekään aina helppoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensisijaisesti täytyy rakastaa puolisoaan, muuten on eroamisen vaara suuri ja sehän taas tietää ongelmia lapsille. Lapset ovat vain lainaa parikymmentä vuotta, puoliso rinnalla kauemmin. Sitä paitsi rakkaus puolisoon on erillaista kuin rakkaus lapsiin, vaikea verrata.

Lapset eivät ole missään lainassa.

Mulle tuo sanonta on avautunut ihan uudella tavalla nyt, kun juuri täysi-ikäistyvä nuori puuhaa kesäksi muuttoa kotoa. Kyllä ne ovat; rakkauteen lapsia kohtaan liittyy aina haikeutta, luopumista ja menoa elämässä eteenpäin. Lasten kuuluu kasvaa isoiksi ja haluta lähteä maailmalle, perustamaan oma koti. Hyvässä tapauksessa uuteen elämänvaiheeseen saa siirtyä puolison kanssa, joka toivottavasti pysyy rinnalla elämän loppuun saakka. Rakkaus häntä kohtaan on vain kasvanut, onhan hän ollut kanssani vanhemmuuden pitkällä matkalla. Rakkaus lasta kohtaan taas ei kasva eikä kutistu, se on aina yhtä ehdoton, mutta suhde on luonteeltaan muuttumassa hoivaavasta kahden aikuisen väliseksi. Alkaa olla aika päästää irti, vaikka vanhempana sitä tulee aina vähän jäljessä.

Vierailija kirjoitti:

Päivän provo. Hohhoijjaa.

Uskotko tosiaankin, että noin ajattelevia ihmisiä ei ole?

Raskaushuuruissa sinun ap kuuluukin noin ajatella. Mutta se menee ohi, toivottavasti sitten annat lastesi itsenäistyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päivän provo. Hohhoijjaa.

Uskotko tosiaankin, että noin ajattelevia ihmisiä ei ole?

Toivotaan ainakin että loppuvat. Lisääntyminen on meidän ajassamme turhaa, vielä turhempaa tehdä siitä hyysäävää numeroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miestä ja lasta rakastetaan niin eri tavalla, että niitä on vaikea verrata. Kuitenkin sanotaan (kuoleman yhteydessä) Että mies otetaan vierestä, lapsi sydämestä.

Joten ehkä tästä saa jotakin osviittaa.

Tämän sanonnan olen siis kuullut ihmisiltä, joilta on kuollut sekä mies että lapsi.

Ja mikö instanssi teki sanonnasta faktan? Harvoin kuullut mitään näin lööperiä.

No varmaan ihan se "instanssi" eli ihmiset, jotka ovat kokeneet nämä molemmat kovat asiat. Eli heiltä on kuollut  sekä lapsi, että mies. 

Sinulta ei liene kuollut kumpikaan, kun et tunnu asiaa ymmärtävän. Jos tunnet jonkun , jolta on sekä mies, että lapsi luollut, kysy asiaa häneltä. Voit kuulla tuon "lööperin" uudelleen.

 Mutta tokihan sinä tuon(kin ) asian paremmin tiedät, kuin asianomaiset itse ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensisijaisesti täytyy rakastaa puolisoaan, muuten on eroamisen vaara suuri ja sehän taas tietää ongelmia lapsille. Lapset ovat vain lainaa parikymmentä vuotta, puoliso rinnalla kauemmin. Sitä paitsi rakkaus puolisoon on erillaista kuin rakkaus lapsiin, vaikea verrata.

Lapset eivät ole missään lainassa.

Mulle tuo sanonta on avautunut ihan uudella tavalla nyt, kun juuri täysi-ikäistyvä nuori puuhaa kesäksi muuttoa kotoa. Kyllä ne ovat; rakkauteen lapsia kohtaan liittyy aina haikeutta, luopumista ja menoa elämässä eteenpäin. Lasten kuuluu kasvaa isoiksi ja haluta lähteä maailmalle, perustamaan oma koti. Hyvässä tapauksessa uuteen elämänvaiheeseen saa siirtyä puolison kanssa, joka toivottavasti pysyy rinnalla elämän loppuun saakka. Rakkaus häntä kohtaan on vain kasvanut, onhan hän ollut kanssani vanhemmuuden pitkällä matkalla. Rakkaus lasta kohtaan taas ei kasva eikä kutistu, se on aina yhtä ehdoton, mutta suhde on luonteeltaan muuttumassa hoivaavasta kahden aikuisen väliseksi. Alkaa olla aika päästää irti, vaikka vanhempana sitä tulee aina vähän jäljessä.

Miten toi nyt liittyy siihen että lapset olisivat lainassa? Tottakai lapset kasvavat isoiksi ja aikuistuvat, se on elämän luonnollinen kulku. Mutta se ei tarkoita että se aikuistunut lapsi lakkaisi olemasta oma lapsi tai laina-aika olisi jotenkin tullut päätöksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensisijaisesti täytyy rakastaa puolisoaan, muuten on eroamisen vaara suuri ja sehän taas tietää ongelmia lapsille. Lapset ovat vain lainaa parikymmentä vuotta, puoliso rinnalla kauemmin. Sitä paitsi rakkaus puolisoon on erillaista kuin rakkaus lapsiin, vaikea verrata.

Lapset eivät ole missään lainassa.

Mulle tuo sanonta on avautunut ihan uudella tavalla nyt, kun juuri täysi-ikäistyvä nuori puuhaa kesäksi muuttoa kotoa. Kyllä ne ovat; rakkauteen lapsia kohtaan liittyy aina haikeutta, luopumista ja menoa elämässä eteenpäin. Lasten kuuluu kasvaa isoiksi ja haluta lähteä maailmalle, perustamaan oma koti. Hyvässä tapauksessa uuteen elämänvaiheeseen saa siirtyä puolison kanssa, joka toivottavasti pysyy rinnalla elämän loppuun saakka. Rakkaus häntä kohtaan on vain kasvanut, onhan hän ollut kanssani vanhemmuuden pitkällä matkalla. Rakkaus lasta kohtaan taas ei kasva eikä kutistu, se on aina yhtä ehdoton, mutta suhde on luonteeltaan muuttumassa hoivaavasta kahden aikuisen väliseksi. Alkaa olla aika päästää irti, vaikka vanhempana sitä tulee aina vähän jäljessä.

Miten toi nyt liittyy siihen että lapset olisivat lainassa? Tottakai lapset kasvavat isoiksi ja aikuistuvat, se on elämän luonnollinen kulku. Mutta se ei tarkoita että se aikuistunut lapsi lakkaisi olemasta oma lapsi tai laina-aika olisi jotenkin tullut päätöksen.

Mä olen ajatellut sen niin, että lapset ovat lapsina vain vähän aikaa (suhteutettuna koko elämänkaareen), kunnes lentävät pesästä omaan aikuisen elämäänsä, siis että lapsiperhe-elämä on se tietyn mittainen "laina-aika". Eivät ne tietenkään lakkaa olemasta omia....josko kasvavat koskaan ihan isoiksikaan, ainakaan oman äitini mielestä, jonka lapsista nuorinkin täyttää 40.