Siis mä en voi ymmärtää naisia, joille elämän suurin rakkaus on puoliso, eikä äitiys ja omat lapset!

Kyllähän niiden lasten kuuluu olla nro 1 pieninä, mutta ei se tarkoita että puoliso pitää unohtaa.

Se joka väittää että lasten tulee olla nro 1 koko elämän ajan - aikuisenakin, asettaa lapselle liian suuren taakan eikä todella ymmärrä ihmisen kasvua aikuiseksi ja itsenäistymisvaiheiden (esim. murrosiän) tehtävää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oivoi, oletko ap halunnut lapsia yli kaiken ja ottanut vaan jonkun "hyvän" miehen että nopeasti saat sen oman pesueen?

Uskon että et ole kokenut sitä rakkautta miestäsi kohtaan mitä voisit, siksi et ymmärrä. Kannattaa muistaa, että sinäkin olet äitisi lapsi, etkä kuitenkaan varmaan ajattele häntä juurikaan (suhteessa siihen, mitä äiti+lapsi rakkaudesta vouhotat). Ne sinunkin naperosi tulevat hyvin pian elämään elämäänsä oma napa mielessään, ei sinä. Sitten toivot että sinulla olisi mies jota osaat rakastaa.

Viime hetkellä (40v lähenevät) ja mahdollisimman aikaisin lisääntyneet naiset tuppaavat ottamaan sen jonkun. Mielestäni on naisellisempaa, seksikkäämpää ja turvallisempaa olla ensisijaisesti puoliso ja sitten voidaan yhdessä pohtia, voisiko parisuhteemme (joka tulee ensin) kannatella lasta turvallisesti ja rakastavasti - perheenä. Me olemme vaimon kanssa yksikkö, joka kantaa jälkeläisemme turvassa ja hyvin  eväin elämään. Kyllä se semmoiselta emansipoituneelta marimekkotrikoo-äidiltä ylipainolla ja punasella lyhyellä tukalla haiskahtaa, jos "lapset ja äiti" nähdään perheen ylimpänä yksikkönä. En haluaisi olla statisti omalle vaimolle ja lapsille.

Amenit

Minäkään en ap ymmärrä kaikkea mitä maailmassa tapahtuu, ja juuri siksi yritän aina pinnistellä kaikista eniten sellaisten asioiden ymmärtämisessä, jotka todella eivät minulle aukea. Mun mielestä on fiksua pohtia sellaisia asioita joita ei vaan kertakaikkiaan ymmärrä. On kuitenkin eri asia yrittää vilpittömästi ymmärtää, kun nälviä tai piilokettuilla asialla verhoiltuna kysymyksen muotoon. En nyt ota kantaa ap:n aloitukseen, että missä tarkoituksissa se on tehty, mutta halusin tuoda asian tässä yhteydessä esille.

Ja itse asiasta olen sitä mieltä, että minä kyllä ymmärrän sen jos jollekin puoliso on lapsia rakkaampi/tärkeämpi. Itse asiassa uskon kyllä, että puolisoa ja lapsia rakastaa eri tavalla, eikä niitä tarvitse verrata. Itse ainakin rakastan esimerkiksi isääni, miestäni, ystävääni. Tuskin se kenellekään on ymmärtämätön paikka, että voin heitä kaikkia rakastaa, mutta täysin eri tavalla ja täysin eri syistä. Minulla ei ole lapsia, joten en tietenkään ole paras ihminen ap:n kysymykseen muutenkaan vastaamaan. Mutta aihe on mielenkiintoinen, joten halusin osallistua keskusteluun :)

Ap:n kaltaisille mies on vain välttämätön paha.

Parisuhteen ja lasten pitäisi olla samalla linjalla. Kummallekin yhtälailla rakkautta ja huomiota. Yleensä näkee näitä tapauksia missä äidille lapset on kaikki kaikessa ja parisuhde jää ilman huomiota ja mies juoksee vieraissa.

000 kirjoitti:

Aplle kysymys, mitä teet noin 20 vuoden kuluttua kun lapsesi ovat aikuistuneet ja muuttaneet kotoa? Osaatko enää rakastaa sitä puolisoasi joka on jäänyt siihen rinnallesi "tyhjään pesään"? Osaatko keskittyä vain häneen ja sinun ja hänen parisuhteeseen? Lasten lähtö on parisuhteessa vaarallista aikaa samoin kuin pikkulapsiaika, oman tuntuman ja nähdyn mukaan näissä kohdin elämää eroja tulee eniten...

Tämä mun viesti on ehkä kärjistetty mutta jokaisen tulee löytää tasapaino lasten ja parisuhteen välillä, et voi vain unohtaa sitä puolisoasi jonka olet itse valinnut periaatteessa lastesi isäksi.

Jos lapsiaan rakastaa ja haluaa niille parasta, sekä uskoo esimerkin voimaan, niin varmaan parasta on pyrkiä olevaan rakastava tyyppi. Sillon nää asettelut ylipäänsä on tyhmiä. Jos kohtelet puolioasia jotenkin huonosti tai lastasi niin mitä sit vastaat kun lapsi hiukan isompana kysyy et miksi? Tiedän ihmisiä joille ylpeys on niin kova ja ei voi myöntää ettei jossain toimi oikein, et mieluummin vaikka katkotaan lapseen välit kun käydään näitä keskusteluita.

Tunne on vaan tunne, voit vaikka miten vertailla niitä itse. Niillä ei ole väliä muille jos et osaa käyttäytyä ja elää niin et huomioit muut. Tää yleensä tarkoittaa myös et on valmis empatiaan ja toisinaan valitsee järjen omien tunteiden edelle. Ja erilaisten ihmisten ja eri arvojen ymmärtäminen on hyvä asia, lapsesikin voi valita isompana sellaisen elämän mistä nyt sanot ettet ymmärrä.

Parisuhde on lapsen koti. Näin opetti psykologi äitiysvalmennuksessa. Jos parisuhde voi hyvin, niin silloin lapsellakin on hyvä olla. (Jos parisuhdetta ei ole ollenkaan, niin se on eri tilanne.) Jos parisuhde ei voi hyvin, niin en usko, että kenelläkään perheessä on kovin hyvä olla. Rakkaus puolio kohtaan ei ole pois lapsilta, vaan päinvastoin.

Sukulaisuus on eri asia kuin se, miten paljon pitää toisesta. Joku voi olla vaikka oman veljensä paras ystävä tai rakastunut omaan siskoonsa, mutta sukulaiset voivat olla yhdentekeviäkin tai jopa vastenmielisiä.