Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomat, älkää puuttuko kasvatus- ja vanhemmuuskeskusteluihin
09.01.2019 |
Lukaisin pari lehtijuttua koskien mm. pikkulasten vanhempien haasteellista seksielämää.
Ja eikös ensimmäinen kommenttiketjun "oikeassaolija" totea, että "turha vinkua, mitäs hankitte lapsia". Tai "elämä on valintoja".
Toinen yleinen hommeli on se, että lapsettomat päivittelevät, kuinka huonosti nykyään lapsia kasvatetaan. Kuinka lapset meluavat, kiusaavat toisiaan, kuria ei ole, käytöstavat olemattomat jne.
Siispä sananen niille, joilla ei ole omia lapsia tai muuten paljon kokemusta elämästä lasten kanssa:
Vanhemmuus on erittäin monimutkaista. Lisää siihen parisuhde, työelämä ja harrastukset, ja mieti hetki, kuinka monta muuttujaa asiassa on. Ja älä siksi mene tarjoamaan viisauksiasi. Tarjoa mieluummin empatiaa.
Yleisesti ottaen elämässä on varsin terveellistä olla hiljaa asioista, joista ei ole kokemusta.
T. 43-vuotias uusperhettä rakenteleva mies
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.
Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.
Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.
t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut
Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.
Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.
T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton
On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.
Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.
Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.
Lukiko tuolla niin?
Ei lukenut.
Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.
Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."
Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?
Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.
Niin. Sinä et ymmärrä.
Olet nolo.
Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).
Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.
Lapsellinen voi ihan samalla tavalla tappaa itsensä. Mikään ei estä. Samalla lailla ne vastuut jäävät sitten hoitamatta ja joku muu jää kärsimään. Se on aina sama tarina tilanteesta riippumatta. Joku ulkopuolinen kärsii aina, ellei ole aivan erakko.
Se, että sinä asetat asioita tärkeysjärjestykseen omasta näkökulmastasi, ei vähennä muiden omaa kokemusta siitä, mikä heille on tärkeää ja mistä he kokevat paineita suoriutua. Sinä et voi sanella ihmisille, mitä on oikeaa pitää tärkeänä ja mitä ei.
En ole se, kelle vastasit. Mutta tuo vertaus kyllä kiteytti sen, mitä vanhempi kokee. Lapsia ei voi jättää. Omat tarpeet on pakko laittaa sivuun, lapsista huolehtimunen menee niiden edelle. Tottakai kaikilla ihmisillä on tärkeitä läheisiä. Mutta lapselle vanhemmat tai vanhempu on maailman tärkein henkilö. Ja se asia kyllä tuntuu sydämessä ja koko elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset aiheuttaa vaan väestöräjähdyksen. Maapallon loppu lähenee sitä mukaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukaisin pari lehtijuttua koskien mm. pikkulasten vanhempien haasteellista seksielämää.
Ja eikös ensimmäinen kommenttiketjun "oikeassaolija" totea, että "turha vinkua, mitäs hankitte lapsia". Tai "elämä on valintoja".
Vaikeuksia tuottaa sympatisoida ihmisten jatkuvaa valittamista asioista jotka johtuvat heidän omista valinnoistaan.
Esim. jos joku allekirjoittaa työsopimuksen ja menee töihin uuteen työpaikkaan etukäteen tietoisena, että se tuo stressiä, väsymystä ja tuhansittain muita hankaluuksia vuosikausiksi eteenpäin, niin motivaatio sympatisoida jatkuvaa valitusta näistä asioista on aikalailla nollissa, koska tämä valittaja valitsi itse vapaaehtoisesti ja tietoisesti nämä olosuhteet elämäänsä.
Ok, kukaan ei siis enää saa valittaa töistään tai mistään muustakaan, minkä on itse valinnut. Hyvä juttu, kun käy valituksen aiheet vähiin.
Saa valittaa, mutta turha odottaa saavasi haluamaasi sympatiaa ja säälimistä kaikilta jotka joutuvat jatkuvia valituksiasi kuuntelemaan.
Huomattavasti helpompaa on saada ihmisiltä sympatiaa ja sääliä ongelmista ja asioista, jotka ei johdu valittajan omista tietoisesti ja vapaaehtoisesti tekemistä valinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.
Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.
Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.
t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut
Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.
Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.
T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton
On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.
Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.
Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.
Lukiko tuolla niin?
Ei lukenut.
Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.
Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."
Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?
Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.
Niin. Sinä et ymmärrä.
Olet nolo.
Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).
Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.
Lapsellinen voi ihan samalla tavalla tappaa itsensä. Mikään ei estä. Samalla lailla ne vastuut jäävät sitten hoitamatta ja joku muu jää kärsimään. Se on aina sama tarina tilanteesta riippumatta. Joku ulkopuolinen kärsii aina, ellei ole aivan erakko.
Se, että sinä asetat asioita tärkeysjärjestykseen omasta näkökulmastasi, ei vähennä muiden omaa kokemusta siitä, mikä heille on tärkeää ja mistä he kokevat paineita suoriutua. Sinä et voi sanella ihmisille, mitä on oikeaa pitää tärkeänä ja mitä ei.
En ole se, kelle vastasit. Mutta tuo vertaus kyllä kiteytti sen, mitä vanhempi kokee. Lapsia ei voi jättää. Omat tarpeet on pakko laittaa sivuun, lapsista huolehtimunen menee niiden edelle. Tottakai kaikilla ihmisillä on tärkeitä läheisiä. Mutta lapselle vanhemmat tai vanhempu on maailman tärkein henkilö. Ja se asia kyllä tuntuu sydämessä ja koko elämässä.
Ja silti lastensuojeluviranomaiset ovat ylityöllistettyjä, vaikka lapsen tarpeet menevät vanhemmilla edelle. Noh, siellä nyt onkin hommissa lapsettomia, jotka eivät ymmärrä, että äiti tarvitsee pikku perjantaikännin, että jaksaa taas lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.
Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.
Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.
t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut
Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.
Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.
T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton
On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.
Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.
Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.
Lukiko tuolla niin?
Ei lukenut.
Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.
Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."
Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?
Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.
Niin. Sinä et ymmärrä.
Olet nolo.
Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).
Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.
Mikä estää tappamasta itseään? Miksi lapsellinen ei muka voisi tappaa itseään? Ei se lapsi sitä pysty fyysisesti estämään.
Ei mikään muu sitä oikeasti estä kuin oma moraali ja vastuuntunto. Eli ihan sama kuin yleensä lapsettomillakin.
Moraali, vastuuntunto ja rakkaus lasta kohtaan. Kyllähän siitä lapsesta joku tietysti huolehtisi, mutta onko ketään muuta kuka olisi ollut siinä vierellä ihan alusta asti ja nähnyt kaiken, joka kerroksen rakentuvan toisen päälle. Nähnyt ja kokenut ensiäisen hymyn, tietää pelon aiheet ja mistä rauhoittui. Kyllä se nyt aikamoinen aukko lapsen elämään tulee, jos vanhempi siitä yllättöen häviää. Vanhemmuus on sitä, että lapsen etu ja tarpeet menee omien tarpeiden edelle. Eihän sitä uskonut, että voisi tuntea näin, ennenkuin itse tuli äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.
Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.
Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.
t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut
Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.
Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.
T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton
On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.
Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.
Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.
Lukiko tuolla niin?
Ei lukenut.
Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.
Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."
Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?
Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.
Niin. Sinä et ymmärrä.
Olet nolo.
Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).
Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.
Lapsellinen voi ihan samalla tavalla tappaa itsensä. Mikään ei estä. Samalla lailla ne vastuut jäävät sitten hoitamatta ja joku muu jää kärsimään. Se on aina sama tarina tilanteesta riippumatta. Joku ulkopuolinen kärsii aina, ellei ole aivan erakko.
Se, että sinä asetat asioita tärkeysjärjestykseen omasta näkökulmastasi, ei vähennä muiden omaa kokemusta siitä, mikä heille on tärkeää ja mistä he kokevat paineita suoriutua. Sinä et voi sanella ihmisille, mitä on oikeaa pitää tärkeänä ja mitä ei.
En ole se, kelle vastasit. Mutta tuo vertaus kyllä kiteytti sen, mitä vanhempi kokee. Lapsia ei voi jättää. Omat tarpeet on pakko laittaa sivuun, lapsista huolehtimunen menee niiden edelle. Tottakai kaikilla ihmisillä on tärkeitä läheisiä. Mutta lapselle vanhemmat tai vanhempu on maailman tärkein henkilö. Ja se asia kyllä tuntuu sydämessä ja koko elämässä.
Ja silti lastensuojeluviranomaiset ovat ylityöllistettyjä, vaikka lapsen tarpeet menevät vanhemmilla edelle. Noh, siellä nyt onkin hommissa lapsettomia, jotka eivät ymmärrä, että äiti tarvitsee pikku perjantaikännin, että jaksaa taas lastaan.
No kyllä se lastensuojelu nyt aika pientä osaa perheistä koskee. Tietysti on perheitä, joissa asiat on päin mäntyä. Suurin osa kuitenkin on ihan tavallisia äitejä ja isiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikuttavia harhakuvitelmia.
”Lastenhoitoapua voi hakea ja sossu auttaa.”
😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.
Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.
Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.
t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut
Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.
Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.
T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton
On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.
Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.
Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.
Lukiko tuolla niin?
Ei lukenut.
Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.
Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."
Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?
Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.
Niin. Sinä et ymmärrä.
Olet nolo.
Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).
Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.
Lapsellinen voi ihan samalla tavalla tappaa itsensä. Mikään ei estä. Samalla lailla ne vastuut jäävät sitten hoitamatta ja joku muu jää kärsimään. Se on aina sama tarina tilanteesta riippumatta. Joku ulkopuolinen kärsii aina, ellei ole aivan erakko.
Se, että sinä asetat asioita tärkeysjärjestykseen omasta näkökulmastasi, ei vähennä muiden omaa kokemusta siitä, mikä heille on tärkeää ja mistä he kokevat paineita suoriutua. Sinä et voi sanella ihmisille, mitä on oikeaa pitää tärkeänä ja mitä ei.
En ole se, kelle vastasit. Mutta tuo vertaus kyllä kiteytti sen, mitä vanhempi kokee. Lapsia ei voi jättää. Omat tarpeet on pakko laittaa sivuun, lapsista huolehtimunen menee niiden edelle. Tottakai kaikilla ihmisillä on tärkeitä läheisiä. Mutta lapselle vanhemmat tai vanhempu on maailman tärkein henkilö. Ja se asia kyllä tuntuu sydämessä ja koko elämässä.
Ja minä ymmärrän sen ihan hyvin. En yritäkään väitellä siitä, että mikä on tärkeintä ja kenellä on isoimmat ongelmat, koska ne asiat riippuvat jokaisesta itsestään ja ulkopuolelta voidaan varmaan asettaa monikin asia jonkinlaiseen järjestykseen. Siitä tässä ei nyt kuitenkaan ole kysymys, se on itse asiassa täysin irrelevanttia itse asian kannalta.
Kyse on minulle vain siitä, että väitetään, ettei lapseton voi ymmärtää mistä on kyse, vaikka ihan hyvin voi.
Tuo kenelle vastasin taas ei tunnu ymmärtävän, että myös muut asiat voivat aiheuttaa sellaisen vastuuntunnon, joka pitää selviytymässä päivästä toiseen. Toisille se on lapsi, toisille vaikka puoliso. Minä voin hyvin ymmärtää, millaista on hoitaa sairasta lasta yöstä toiseen nukkumatta, syömättä, kuolemanväsyneenä. En ole hoitanut sairasta lasta, mutta osaan kyllä kuvitella, millaista se on, koska olen ollut viimeiset 20 vuotta joka päivä helvetin väsynyt, yrittäen suoriutua päivästä toiseen, törmäillyt ja kaatunut ja kävellyt auton alle väsymykseni aiheuttamana. En kuitenkaan voi muka ymmärtää, koska minulla ei lasta ole. Ymmärrän kuitenkin täysin hyvin sekä väsymystä, vastuunkantoa että huolta läheisistä. Siinä ei ole mitään vaikeasti ymmärrettävää. SItä ei tarvitse edes itse kokea ymmärtääkseen. Riittää, että joku kertoo ja että haluaa itse kuunnella ja ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.
Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.
Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.
t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut
Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.
Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.
T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton
On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.
Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.
Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.
Lukiko tuolla niin?
Ei lukenut.
Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.
Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."
Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?
Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.
Niin. Sinä et ymmärrä.
Olet nolo.
Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).
Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.
Lapsellinen voi ihan samalla tavalla tappaa itsensä. Mikään ei estä. Samalla lailla ne vastuut jäävät sitten hoitamatta ja joku muu jää kärsimään. Se on aina sama tarina tilanteesta riippumatta. Joku ulkopuolinen kärsii aina, ellei ole aivan erakko.
Se, että sinä asetat asioita tärkeysjärjestykseen omasta näkökulmastasi, ei vähennä muiden omaa kokemusta siitä, mikä heille on tärkeää ja mistä he kokevat paineita suoriutua. Sinä et voi sanella ihmisille, mitä on oikeaa pitää tärkeänä ja mitä ei.
En ole se, kelle vastasit. Mutta tuo vertaus kyllä kiteytti sen, mitä vanhempi kokee. Lapsia ei voi jättää. Omat tarpeet on pakko laittaa sivuun, lapsista huolehtimunen menee niiden edelle. Tottakai kaikilla ihmisillä on tärkeitä läheisiä. Mutta lapselle vanhemmat tai vanhempu on maailman tärkein henkilö. Ja se asia kyllä tuntuu sydämessä ja koko elämässä.
Ja minä ymmärrän sen ihan hyvin. En yritäkään väitellä siitä, että mikä on tärkeintä ja kenellä on isoimmat ongelmat, koska ne asiat riippuvat jokaisesta itsestään ja ulkopuolelta voidaan varmaan asettaa monikin asia jonkinlaiseen järjestykseen. Siitä tässä ei nyt kuitenkaan ole kysymys, se on itse asiassa täysin irrelevanttia itse asian kannalta.
Kyse on minulle vain siitä, että väitetään, ettei lapseton voi ymmärtää mistä on kyse, vaikka ihan hyvin voi.
Tuo kenelle vastasin taas ei tunnu ymmärtävän, että myös muut asiat voivat aiheuttaa sellaisen vastuuntunnon, joka pitää selviytymässä päivästä toiseen. Toisille se on lapsi, toisille vaikka puoliso. Minä voin hyvin ymmärtää, millaista on hoitaa sairasta lasta yöstä toiseen nukkumatta, syömättä, kuolemanväsyneenä. En ole hoitanut sairasta lasta, mutta osaan kyllä kuvitella, millaista se on, koska olen ollut viimeiset 20 vuotta joka päivä helvetin väsynyt, yrittäen suoriutua päivästä toiseen, törmäillyt ja kaatunut ja kävellyt auton alle väsymykseni aiheuttamana. En kuitenkaan voi muka ymmärtää, koska minulla ei lasta ole. Ymmärrän kuitenkin täysin hyvin sekä väsymystä, vastuunkantoa että huolta läheisistä. Siinä ei ole mitään vaikeasti ymmärrettävää. SItä ei tarvitse edes itse kokea ymmärtääkseen. Riittää, että joku kertoo ja että haluaa itse kuunnella ja ymmärtää.
Mä plen kokenut uupumusta vauvan ja taaperon kanssa. Tottakai me molemmat ymmärretään mitä väsymys on. Mutta mä en kuvittele, että voisin antaa sulle ohjeita tai kokemustukea omaishoitajuudesta. Sitä en ole omakohtaisesti kokenut. Kuunnella voin ja tunnen empatiaa ja väsymyksestä voin kyllä jutella yleisesti. Mutta en alkaisi neuvoja jakelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan ongelma taitaa oikeasti olla uusperheen rakentaminen, siis että kun vieraita lapsia tulee huollettavaksi ja kasvatettavaksi kylkiäisenä ja purkaa siitä hyvästä kaunaansa lapsettomiin naisiin.
Ei toki. Ennen nykyistä avoliittoani asuin yksin 3 vuotta, lasteni asuessa luonani vuoroviikoin. Olin myös päätoiminen opiskelija ja kävin lisäksi töissä. Se oli aika haipakkaa verrattuna nykymenooni.
Eikä mulle mitään kaunoja, ainakaan noin yleisellä tasolla ole. Sehän olisi pöhköä.
T. Aloittaja
Voihan se johtua myös siitä, että aloittajan lapsikiintiö on tällä erää täynnä, joten aiheellista hätistellä kauemmas potentiaaliset liepeilijät, noinniinkuin alitajuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parhaat kasvatusvikit tulee somessa lapsettomalta teiniltä ja parhaat ajovikit autoiluun takapenkiltä kortittomalta anopilta.
Höpö höpö. Enpä ole kuullut teinin neuvovan. Vaikka saisi kyllä. Katsos hänkin on ollut lapsi. Jokainen on jonkun lapsi aikuisenakin.
Älkää mammat pyytäkö lapsettomilta hoitoapua, kun eivät mitään lapsista ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.
Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.
Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.
t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut
Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.
Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.
T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton
On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.
Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.
Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.
Lukiko tuolla niin?
Ei lukenut.
Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.
Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."
Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?
Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.
Niin. Sinä et ymmärrä.
Olet nolo.
Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).
Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.
No nyt! :'D
Tappaa itsensä? Lapseton voi vaan tappaa itsensä kun väsyttää? :D En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Muuta kuin että voithan sinäkin, ihan mainiosti!
Miksi kuvittelet että itsemurha (!!) tai sairausloma on lapsettomalle joku patenttiratkaisu väsymykseen? Newsflash: kaikki ongelmat ja vastuu eivät katoa saikella. Eikä esim. opiskelijan todellakaan kannata saikettaa. Itsemurha on toki ratkaisu, mutta sen voi tehdä lapsellinenkin.
Lapsellinen voi aina hakea lastenhoitoapua. Myös sossuun voi soittaa jos ahdistaa, sieltä saa apua. Ihan turha yrityää kiillottaa mitään pakko jaksaa-kruunua sen enempää kuin lapsettomienkaan.
Huh, miten naurettava kommentti olikin. :D Taattua av-laatua.
/30
Sinä olet vain yksinkertaisesti typerä.
Ja tässä keskustelussa on se virhe, että lapselliset tietää mitä on olla lapseton. He voivat siis oikeasti verrata. Lapseton taas ei vaan yksinkertaisesti tiedä, hahmota eikä ymmärrä.
Sulla on kyllä hyviä argumentteja! :D Toisaalta marttyyriäidiltä ei kauheasti voi muuta odottaakaan. Minä pidän tässä keskustelussa jotain aivan toista typeränä kuin itseäni.
Se, että sun hahmotuskyky ei riitä ymmärtämään asioita joista sulla ei ole välitöntä omakohtaista kokemusta, ei tarkoita etteikö normaalilla ihmisellä olisi.
/30
Ap. Kyllähän ne pahimmat arvostelijat ovat aina toisia vanhempia! Näin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaat kasvatusvikit tulee somessa lapsettomalta teiniltä ja parhaat ajovikit autoiluun takapenkiltä kortittomalta anopilta.
Höpö höpö. Enpä ole kuullut teinin neuvovan. Vaikka saisi kyllä. Katsos hänkin on ollut lapsi. Jokainen on jonkun lapsi aikuisenakin.
Kyllä, jokainen on kokenut lapsuuden. Mutta jokainen ei ole kokenut vanhemmuutta. Eikä voi tietää miltä se tuntuu. Eikä se ole mikään paremmuus tai huonommuus -asia. Se on vain neutraali totuus. Lapsettomalla voi olla kyllä paljosta muusta kokemusta ja tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Kyllähän ne pahimmat arvostelijat ovat aina toisia vanhempia! Näin se vaan menee.
Ei todellakaan ole! Täysin kylmiä, tunteettomia ja paskoja kommentteja on tullut eniten juurikin lapsettomilta. Sitten on ne yhden pienen lapsen äidit, jotka kuvittelee nyt tietävänsä kaiken ja sitten entiset äidit, jotka kasvattaneet viisi lasta 70-luvulla. Noi on ne pahimmat.
Normaalit kahden tai kolmen lapsen äidit ei ole koskaan arvostelleet minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain kumman syystä lapsettomat osaavat ajatella asioita monelta kantilta, ja itse ainakin olen saanut monet äitylit tajuamaan mitä tekevät kasvatuksessaan väärin. Kun muutaman pikkujutun korjaa, niin elämä helpottuu.
Siskoni lastenkasvatus oli vähän lepsua (lasta ei saanut komentaa ollenkaan ettei sille tule paha mieli), ja lapsi ei totellut ollenkaan. Siskoni murjotti kun lapsi perseilee minkä ehtii ja käyttäytyy muita ihmisiä kohtaan välillä jopa törkeästi (haukkui esim. isäämme niin että isällä meinasi itku tulla). Hän oli tuolloin 4 v ja jopa vanhempamme alkoivat olla väsyneitä tuohon lapseen. Siskollani oli tuolloin myös vuoden ikäinen lapsi, ja oli pakko saada tuo ensimmäinen käyttäytymään ja siskon tajuamaan että nykyinen peli ei vetele, koska muuten hänellä on kohta kaksi samanlaista hirviökakaraa. Tuon neljävuotiaan kanssa oli päiväkodissakin hankalaa, hän kiukkusi ja murjotti jatkuvasti ja mikään ei onnistunut.
Joskus keskustelin äitini kanssa tuosta, että siskolleni pitäisi saada taottua kalloon että tämä ei vetele, ja kerroin mikä minun mielestäni mättää. Sitten sanoin että "Hyvähän minun on arvostella kun ei minulla ole lapsia". Äiti tokaisi "Minulla on kolme ja minä olen aivan kauhuissani!"
Eli ei lapseton välttämättä ole täysin väärässä.Yritin kesksutella siskoni kanssa ensin kahden tuosta, että peli ei vetele, ja vanhempamme ovat väsyneitä tuohon neljävuotiaaseen. Siskoni suuttui, huusi vastaan ja väitti että valehtelen kun sanoin että vanhempamme eivät kohta enää halua siskoani lastensa kanssa kylään. Keskustelusta ei tullut mitään vaikka olin todella asiallinen, siskoni ei kuunnellut. Kun sitten seuraavana päivänä juttelimme kolmestaan äidin kanssa, siskoni sanoi oikein vttuilevaan äänensävyyn "Milla väitti eilen että te ette muka enää halua meitä tänne kylään ;)" Ja äiti huudahti "Ei halutakaan!" Siskoni myrtsähti ja VIHDOIN kuunteli mitä sanottavaa minulla oli. Äitikin osallistui keskusteluun, mutta suurimman osan asioista kerroin ja perustelin minä.
Tuosta alkoi siskoni lastenkasvatus. Parissa viikossa lapsi oli jo aivan eri ihminen, elämä oli helpompaa, ja päiväkodistakin kysyttiin että onko kotona tapahtunut jotain kun lapsi on nykyisin niin paljon helpompi eikä kiukuttele joka asiasta.
Että ei ne lapsettomien lastenkasvatusvinkit aina niin huonoja ole ;)
Siskolla on toki mieskin, mutta miehensä ei ollut mukana tuolla vanhempiemme luona näkemässä sitä perseilyä ja kuuntelemassa törkeyksiä joita tuo lapsi laukoi.
Eli äitisi oli munaton ihminen, kun ei uskaltanut itse asettaa lapselleen rajoja ja sanoa mitä ajattelee, vaan toimia ainoastaan raukkamaisesti sinun selkäsi takaa. Ties mitä vikoja sinussa siksi on.
t.kristallikissaEikös kaikki äidit ole munattomia?
Vain munattoman naisen lapsi voi luulla niin!
t.lristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Olen lastentarhassa töissä oleva lapseton mies enkö saa osallistua keskusteluun kasvattamisesta. Kaipaat selvästi itsekkin kasvatusta mutta lapsesi ei mielestäsi saa ilmeisesti sinun kanssa keskustella kun kun eivät omaa omia lapsia.
Lue otsikko: vanhemmuuskeskustelu. Lasten kehityksestä ja kasvattamisesta saatat hyvinkin tietää. Mutta vanhemmuudesta, siitä kun on omia lapsia (luen myös uusperheen lapset, vaikka itselläni ei uusperhe olekaan), johon pyrit sovittamaan muun elämän, sinulla ei ole hajuakaan. Näet lasten elämää päiväkodissa tai vieraillessa niiden luona, joilla lapsia on. Mistäpä minä tiedän, olet saatanut jopa hoitaa toisen lapsia vapaa-ajallsi. Mutta, kun päiväkodin, tuttavaperheen ovet sulkeutuvat tai kun hoidossasi oleva lapsi palaa kotiin, siitä dynamiikasta ja vanhemmuudesta kenelläkään, ei kenelläkään muulla, kuin niillä, joilla lapsia on, ole hajuakaan. Joku teini saattaa antaa hyvän neuvon johonkin kohtaan tai sinä voit antaa jonkin idean. Ne ovat yksittäisiä murusia vanhemmuuden paketissa.
Alue: Aihe vapaa
Mikä estää tappamasta itseään? Miksi lapsellinen ei muka voisi tappaa itseään? Ei se lapsi sitä pysty fyysisesti estämään.
Ei mikään muu sitä oikeasti estä kuin oma moraali ja vastuuntunto. Eli ihan sama kuin yleensä lapsettomillakin.