Lapsettomat, älkää puuttuko kasvatus- ja vanhemmuuskeskusteluihin

”Vanhojapiikoja viiksekkäitä” ovat nämä kommentoijat 😄.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

Tämä! Tämä kertaa sata! Naurattaa aina, kun lapselliset luulevat heidän väsymyksensä olevan jotain oikeaa väsymystä, koska sen aiheuttaa lapsi. :D Lapsellisten vihaama fakta nyt vaan on, että ihminen on väsynyt kun se ei saa riittävästi unta. Oli syy siihen mikä tahansa.

Kaveri laittoi mulle joskus vauva-aikoinaan mitäkuuluu-viestin. Vastasin että mitäs tässä, nukahdin äsken vessanpöntölle kun luin taas yön tenttiin, mitäs sulle? Vastaus: sä et tiedä väsymyksestä mitään kun sulla ei ole vauvaa.

Ok. Mutta kyllä mä aika väsynyt kumminkin olin, tenttisuman keskellä olin joka päivä 7-15 töissä ja 16-06 luin tentteihin. Eli vuorokaudessa nukuin sen verran mitä vessanpöntöllä istuessani ehdin.

Mutta ei väsyttänyt kun ei ollut vauvaa.

/30

Tämä nyt vain kertoo ihan oman typeryytesi. Olen akateeminen itse ja se opiskeluaika (kyllä, lukiosta alkaen täyspäivätöissä) oli lastenleikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.

Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.

Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.

Lukiko tuolla niin?

Ei lukenut.

Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.

Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."

Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?

Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

Tämä! Tämä kertaa sata! Naurattaa aina, kun lapselliset luulevat heidän väsymyksensä olevan jotain oikeaa väsymystä, koska sen aiheuttaa lapsi. :D Lapsellisten vihaama fakta nyt vaan on, että ihminen on väsynyt kun se ei saa riittävästi unta. Oli syy siihen mikä tahansa.

Kaveri laittoi mulle joskus vauva-aikoinaan mitäkuuluu-viestin. Vastasin että mitäs tässä, nukahdin äsken vessanpöntölle kun luin taas yön tenttiin, mitäs sulle? Vastaus: sä et tiedä väsymyksestä mitään kun sulla ei ole vauvaa.

Ok. Mutta kyllä mä aika väsynyt kumminkin olin, tenttisuman keskellä olin joka päivä 7-15 töissä ja 16-06 luin tentteihin. Eli vuorokaudessa nukuin sen verran mitä vessanpöntöllä istuessani ehdin.

Mutta ei väsyttänyt kun ei ollut vauvaa.

/30

Tämä nyt vain kertoo ihan oman typeryytesi. Olen akateeminen itse ja se opiskeluaika (kyllä, lukiosta alkaen täyspäivätöissä) oli lastenleikkiä.

En itsekään koe opiskelua vaikeaksi. Se taas ei liity tähän väsymysasiaan mitenkään. Pointti siis rautalangasta väännettynä nyt sullekin, kun ei muuten auennut: väsynyt voi olla muustakin syystä kuin vauvan takia.

Äitien uhriutuminen ja marttyyrius on kieltämättä viihdyttävää.

/30

Olen kyllä AP:n kanssa samaa mieltä, että ihan kaikkeen ei tarvitse löytyä kommenttia. Kasvatus ja vanhemmuus on toki sellainen yleinen päivittelyn aihe, johon jokaisella tuntuu olevan mielipide. Mutta kyllä vanhemmaksi tuleminen on sellainen elämänmullistus yleensä, että ei sitä voi tietää ellei ole itse kokenut. Tiedän, että tämä kommentti loukkaa monia ja vastalauseita satelee. Mutta näin se vain on. Siksi puhun kasvatusasioista mieluiten vain niiden kanssa, joilla on siitä kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.

Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.

Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.

Lukiko tuolla niin?

Ei lukenut.

Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.

Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."

Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?

Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.

Niin. Sinä et ymmärrä.

Olet nolo.

Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).

Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.

Mun ratkaisu siihen, miten pitäytyä puuttumasta ystävien lastenkasvatukseen on tämä: en enää tapaa heidän lapsiaan. Näen näitä äitejä ihan kahdenkesken.

On tosi hankala olla puuttumatta vaikka siihen, kuinka vanhempi (tässä tapauksessa äiti) antaa lapsensa kiipeillä kirjahyllyssä niin, että lasta ei missään vaiheessa käsketä hyllystä alas. Kuinka pitkään pitää katsoa ihmetellen ja odottaa, että kirjahylly kaatuu televisioineen lapsen päälle että saa kommentoida että wtf äidille tai huutaa suoraan lapselle: nyt heti alas sieltä! Kun se äiree ei tee mitään.

Ehkä tossa on joku tosi hyvä syy miksi tuollainen onkin ok juttu, mutta en vaan tajua kun mulla ei oo lapsia. Joka tapauksessa, parempi kun tuolta lapsiajalta välttyy kokonaan, ei sitten tule tarvetta kommentoidakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.

Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.

Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.

Lukiko tuolla niin?

Ei lukenut.

Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.

Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."

Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?

Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.

Tottakai voi olla suuria vastuita kenelöä tahansa. Mutta lapsiasioista on vain antoisinra keskustella sellaisen kanssa, joka on kokenut saman. Tietysti voi saada uusia näkökulmia asioihin myös lapsettomalta. Se tietynlainen tunne ymmärryksestä ja vertaistuesta tulee yleensä kuitenkin vain, kun juttelee sellaisen kanssa, joka on elänyt ja kokenut vanhemmuuden.

Minusta ohje on hyvä ja sitä voi soveltaa muuallekin. Joten jatkossa eduskunnan toiminnasta saa puhua vain ne, joilla on kokemusta kansanedustajana ja hallitusta kritisoidakseen pitää olla ollut ministeri, koska miten muuten voi ymmärtää hallituspaineita?

Vierailija kirjoitti:

Olen lastentarhassa töissä oleva lapseton mies enkö saa osallistua keskusteluun kasvattamisesta. Kaipaat selvästi itsekkin kasvatusta mutta lapsesi ei mielestäsi saa ilmeisesti sinun kanssa keskustella kun kun eivät omaa omia lapsia. 

Olisit ollut hankkimatta niitä lapsia jos pistää noin vihaksi aihe. Ai anteeksi eikö tätä nyt olisi sinulle saanut sanoa. 

Kasvatus on psykologiaa ja ymmärtämistä ei sääntöjä ja kieltoja vaan kieltämisen takia tai sen takia ettet juuri sinä pysty käsittelemään asioita.

Jos tällä päiväkodin työntekijällä olisi todellista psykologian tajua, viesti olisi muotoiltu niin että se menisi perille eikä ahdistaisi vastaanottajaa puolustuskannalle.

Vierailija kirjoitti:

Lukaisin pari lehtijuttua koskien mm. pikkulasten vanhempien haasteellista seksielämää.

Ja eikös ensimmäinen kommenttiketjun "oikeassaolija" totea, että "turha vinkua, mitäs hankitte lapsia". Tai "elämä on valintoja".

Vaikeuksia tuottaa sympatisoida ihmisten jatkuvaa valittamista asioista jotka johtuvat heidän omista valinnoistaan. 

Esim. jos joku allekirjoittaa työsopimuksen ja menee töihin uuteen työpaikkaan etukäteen tietoisena, että se tuo stressiä, väsymystä ja tuhansittain muita hankaluuksia vuosikausiksi eteenpäin, niin motivaatio sympatisoida jatkuvaa valitusta näistä asioista on aikalailla nollissa, koska tämä valittaja valitsi itse vapaaehtoisesti ja tietoisesti nämä olosuhteet elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ohje on hyvä ja sitä voi soveltaa muuallekin. Joten jatkossa eduskunnan toiminnasta saa puhua vain ne, joilla on kokemusta kansanedustajana ja hallitusta kritisoidakseen pitää olla ollut ministeri, koska miten muuten voi ymmärtää hallituspaineita?

Vähän huono vertaus. Miksi sinun pitäisi kritisoida ja puuttua jonkun perheen sisäisiin asioihin, vanhemmuuteen ja kasvatukseen? Kumpi on parempi asiantuntija esim. puhumaan millaista on sairastaa syöpää, sellainen joka on itse sen läpikäynyt ja kokenut vai sellainen jolla ei ole asiasta kokemusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

Tämä! Tämä kertaa sata! Naurattaa aina, kun lapselliset luulevat heidän väsymyksensä olevan jotain oikeaa väsymystä, koska sen aiheuttaa lapsi. :D Lapsellisten vihaama fakta nyt vaan on, että ihminen on väsynyt kun se ei saa riittävästi unta. Oli syy siihen mikä tahansa.

Kaveri laittoi mulle joskus vauva-aikoinaan mitäkuuluu-viestin. Vastasin että mitäs tässä, nukahdin äsken vessanpöntölle kun luin taas yön tenttiin, mitäs sulle? Vastaus: sä et tiedä väsymyksestä mitään kun sulla ei ole vauvaa.

Ok. Mutta kyllä mä aika väsynyt kumminkin olin, tenttisuman keskellä olin joka päivä 7-15 töissä ja 16-06 luin tentteihin. Eli vuorokaudessa nukuin sen verran mitä vessanpöntöllä istuessani ehdin.

Mutta ei väsyttänyt kun ei ollut vauvaa.

/30

Itse ole kärsinyt aikoinaan unettomuudesta ja tehnyt joskus kahta työtä, joten väsymys oli tuttua jo ajalta ennen lapsia. Se väsymys on todella ihan samanlaista johtuu se mistä tahansa :)

Ainut ero työväsymykseen on, että lasten kanssa on vaan pakko jaksaa vaikka väsyttäisi, on pakko nousta ylös, ruokkia lapset ja tarjota jotain kehittävää puuhaa, ehkä jopa viedä niitä ulos. Lapsista ei voi hakea saikkua eikä voi ajatella, että ihanaa kohta on vapaa viikonloppu. Eikä voi nukahtaa pöntölle jos lapset on pieniä.

Henkisesti kuitenkin tavislapsista johtuva unettomuus on helpompi kestää kuin ilman syytä oleva krooninen unettomuus kun sen tietää, että valvomista on vain se muutama vuosi ja hyvästä syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.

Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.

Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.

Lukiko tuolla niin?

Ei lukenut.

Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.

Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."

Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?

Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.

Niin. Sinä et ymmärrä.

Olet nolo.

Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).

Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.

No nyt! :'D

Tappaa itsensä? Lapseton voi vaan tappaa itsensä kun väsyttää? :D En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Muuta kuin että voithan sinäkin, ihan mainiosti!

Miksi kuvittelet että itsemurha (!!) tai sairausloma on lapsettomalle joku patenttiratkaisu väsymykseen? Newsflash: kaikki ongelmat ja vastuu eivät katoa saikella. Eikä esim. opiskelijan todellakaan kannata saikettaa. Itsemurha on toki ratkaisu, mutta sen voi tehdä lapsellinenkin.

Lapsellinen voi aina hakea lastenhoitoapua. Myös sossuun voi soittaa jos ahdistaa, sieltä saa apua. Ihan turha yrityää kiillottaa mitään pakko jaksaa-kruunua sen enempää kuin lapsettomienkaan.

Huh, miten naurettava kommentti olikin. :D Taattua av-laatua.

/30

Aloittajan ongelma taitaa oikeasti olla uusperheen rakentaminen, siis että kun vieraita lapsia tulee huollettavaksi ja kasvatettavaksi kylkiäisenä ja purkaa siitä hyvästä kaunaansa lapsettomiin naisiin.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukaisin pari lehtijuttua koskien mm. pikkulasten vanhempien haasteellista seksielämää.

Ja eikös ensimmäinen kommenttiketjun "oikeassaolija" totea, että "turha vinkua, mitäs hankitte lapsia". Tai "elämä on valintoja".

Vaikeuksia tuottaa sympatisoida ihmisten jatkuvaa valittamista asioista jotka johtuvat heidän omista valinnoistaan. 

Esim. jos joku allekirjoittaa työsopimuksen ja menee töihin uuteen työpaikkaan etukäteen tietoisena, että se tuo stressiä, väsymystä ja tuhansittain muita hankaluuksia vuosikausiksi eteenpäin, niin motivaatio sympatisoida jatkuvaa valitusta näistä asioista on aikalailla nollissa, koska tämä valittaja valitsi itse vapaaehtoisesti ja tietoisesti nämä olosuhteet elämäänsä.

Ok, kukaan ei siis enää saa valittaa töistään tai mistään muustakaan, minkä on itse valinnut. Hyvä juttu, kun käy valituksen aiheet vähiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.

Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.

Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.

Lukiko tuolla niin?

Ei lukenut.

Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.

Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."

Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?

Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.

Niin. Sinä et ymmärrä.

Olet nolo.

Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).

Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.

No nyt! :'D

Tappaa itsensä? Lapseton voi vaan tappaa itsensä kun väsyttää? :D En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Muuta kuin että voithan sinäkin, ihan mainiosti!

Miksi kuvittelet että itsemurha (!!) tai sairausloma on lapsettomalle joku patenttiratkaisu väsymykseen? Newsflash: kaikki ongelmat ja vastuu eivät katoa saikella. Eikä esim. opiskelijan todellakaan kannata saikettaa. Itsemurha on toki ratkaisu, mutta sen voi tehdä lapsellinenkin.

Lapsellinen voi aina hakea lastenhoitoapua. Myös sossuun voi soittaa jos ahdistaa, sieltä saa apua. Ihan turha yrityää kiillottaa mitään pakko jaksaa-kruunua sen enempää kuin lapsettomienkaan.

Huh, miten naurettava kommentti olikin. :D Taattua av-laatua.

/30

Sinä olet vain yksinkertaisesti typerä.

Ja tässä keskustelussa on se virhe, että lapselliset tietää mitä on olla lapseton. He voivat siis oikeasti verrata. Lapseton taas ei vaan yksinkertaisesti tiedä, hahmota eikä ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

On aivan eri asia valvoa itseksensä ja ongelmana se, että "en nyt saa unta" kuin valvoa lapsensa kanssa, jonka hengitystä ja rohinaa joutuu vahtimaan ja lääkitystä annostelemaan, että se lapsi EI KUOLE SIIHEN VIEREEN.

Kirjoituksesi osoitti juurikin sen absurdin typeryyden mikä lapsettomilla on.

Ehkä se on eri asia. Älä kuitenkaan väitä, etten voi ymmärtää mitä oikea väsymys on. Minä en voi edes harkita lasten hankkimista, koska olen jo valmiiksi täysin toimintakyvytön.

Lukiko tuolla niin?

Ei lukenut.

Et ymmärrä edelleenkään lainkaan, mikä ero on siinä että on väsynyt ja siinä että on väsynyt ja silti vastuussa ihmishengestä (ja myös niistä perheen muista lapsista ja näiden arjesta ja kasvamisesta) ja silti on vain pakko jaksaa. Vaikka on väsynyt.

Tuolla luki ja lainaan: "Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi."

Siis tämän voi hahmottaa ihan kuka tahansa. Mikä tässä pitäisi olla niin helvetin vaikeaa ymmärtää?

Lapseton kun ei voi olla vastuussa mistään tai kenestäkään? Eikä voi koskaan olla tilanteessa, jossa on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi? Haloo ja herätys sinnekin! Meitä ihmisiä on kuule moneksi eikä kaikilla ole lapsia. Meillä on kuitenkin työ, josta riippuu oma tai muiden toimeentulo, meissä on omaishoitajia, on sairauksia joiden takia pitää päästä lääkäriin tai hoitoihin, meillä on lemmikkejä, puolisoita, meillä on ihan samalla lailla vastuita kuin lapsellisillakin. Mutta eihän me kuitenkaan voida mitään mistään ymmärtää, koska ei ole lapsia.

Niin. Sinä et ymmärrä.

Olet nolo.

Vastuu lapsesta on jotain aivan muuta kuin vastuu koirasta (on kaksi), vastuu puolisosta (on) tai vastuu työstä (on ihan kuule oma firma ja vastuu sen työntekijöistäkin).

Jos lapseton on väsynyt, hän voi ihan vaan tappaa itsensä tai hakea sairauslomaa. Lapsellinen ei voi. Vaikka hakisi sairauslomaakin niin mihin sinä luulet sen sairaan lapsen menevän tai hänen sisarustensa? Siellä ne on tismalleen edelleen siellä hoidettavina, jaksoi tai ei.

Lapsellinen voi ihan samalla tavalla tappaa itsensä. Mikään ei estä. Samalla lailla ne vastuut jäävät sitten hoitamatta ja joku muu jää kärsimään. Se on aina sama tarina tilanteesta riippumatta. Joku ulkopuolinen kärsii aina, ellei ole aivan erakko.

Se, että sinä asetat asioita tärkeysjärjestykseen omasta näkökulmastasi, ei vähennä muiden omaa kokemusta siitä, mikä heille on tärkeää ja mistä he kokevat paineita suoriutua. Sinä et voi sanella ihmisille, mitä on oikeaa pitää tärkeänä ja mitä ei.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan ongelma taitaa oikeasti olla uusperheen rakentaminen, siis että kun vieraita lapsia tulee huollettavaksi ja kasvatettavaksi kylkiäisenä ja purkaa siitä hyvästä kaunaansa lapsettomiin naisiin.   

Ei toki. Ennen nykyistä avoliittoani asuin yksin 3 vuotta, lasteni asuessa luonani vuoroviikoin. Olin myös päätoiminen opiskelija ja kävin lisäksi töissä. Se oli aika haipakkaa verrattuna nykymenooni.

Eikä mulle mitään kaunoja, ainakaan noin yleisellä tasolla ole. Sehän olisi pöhköä.

T. Aloittaja

Täällä verrattiin tenttiin lukemista ja koliikkivauvan hoitoa toisiinsa. Voin kertoa, että nämä valvomiset aika eri sfääreissä, ainakin mun kokemuksen mukaan. Mulla on yliopistotutkinto ja olen valvonut tenttiin lukien monta yötä, mutta koskaan en ole ollut niin väsynyt kuin sen koliikkivauvan kanssa. Se huuto on hermoja raastavaa, ja nukkumisesta ei tule mitään neljään kuukauteen! Joillain se kestää paljon pidempäänkin. En usko, että olet neljä kuukautta putkeen lukenut tenttiin. Siinä oikeasti miettii, että sekoaako silkasta väsymyksestä. Onneksi meillä nämä ajat ovat jo ohi.