Lapsettomat, älkää puuttuko kasvatus- ja vanhemmuuskeskusteluihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Kyllähän ne pahimmat arvostelijat ovat aina toisia vanhempia! Näin se vaan menee.

Ei todellakaan ole! Täysin kylmiä, tunteettomia ja paskoja kommentteja on tullut eniten juurikin lapsettomilta. Sitten on ne yhden pienen lapsen äidit, jotka kuvittelee nyt tietävänsä kaiken ja sitten entiset äidit, jotka kasvattaneet viisi lasta 70-luvulla. Noi on ne pahimmat.

Normaalit kahden tai kolmen lapsen äidit ei ole koskaan arvostelleet minua.

Mikä on "entinen äiti"? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Kyllähän ne pahimmat arvostelijat ovat aina toisia vanhempia! Näin se vaan menee.

Ei todellakaan ole! Täysin kylmiä, tunteettomia ja paskoja kommentteja on tullut eniten juurikin lapsettomilta. Sitten on ne yhden pienen lapsen äidit, jotka kuvittelee nyt tietävänsä kaiken ja sitten entiset äidit, jotka kasvattaneet viisi lasta 70-luvulla. Noi on ne pahimmat.

Normaalit kahden tai kolmen lapsen äidit ei ole koskaan arvostelleet minua.

Mikä on "entinen äiti"? 

Nainen jolla on vuosien totaalisesti kultaamia muistoja omasta äitiydestään vuosikymmeniä sitten.

Ymmärrän kyllä mikä aloittajaa turhauttaa, mutta oli ehkä huono veto yleistää aloitus koskemaan kaikkia lapsettomia. On hyvin paljon järkeviä ja samaistumiskykyisiä, vastuullisia aikuisia, joiden neuvoja sopii kuunnella, heiltä voi oppia vaikkei heillä lapsia olisikaan.

Ja sitten on tosiaan täysin hahmotuskyvyttömiä pissaliisoja, joiden kommenteista ja "elämänohjeista" seuraa enemmän harmia ja pahaamieltä kuin mitään muuta. Tosin huonoja neuvoja saa kyllä ihan muilta vanhemmiltakin (lue: oma äitini: "pieni tukistus tai nipistys niskavilloista rauhoittaa kiukuttelijan".... ja sitten ihmetellään miksei lapset jää pitkäksi aikaa/yöksi + meidän lapsuudessa tuo ei kyllä jäänyt tuohon nipistelyn tasolle.)

Vanhemmat sokeutuvat omille virheilleen ja tarvitsevat näkökulmaa, joka ei ole oman janicapetterin lumoissa. Lapsettomista löytyy psykologeja, opettajia jne. , joten ovat monesti parempia kasvattajia kuin kouluttamattomat vanhemmat.

Lapsellisten nimenomaan pitäisi olla hiljaa vanhemmuuskeskusteluissa. Eihän heilläkään ole kokemusta muusta vanhemmuudesta kuin omastaan, eikä sitä varsinkaan pystytä tarkastelemaan millään lailla objektiivisesti. Teidän mielipiteenne asioista on siis vähintään yhtä tyhjän kanssa kuin lapsettomienkin.

Monet lapsettomat ovat rikastaneet valtavasti perheiden elämää. Esimerkkinä Tove Jansson. Hienoja elämänohjeita, vaikkei omia lapsia kai ollutkaan. T. Eräs äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

Tämä on ihan absurdi väite, että lapseton ei muka tiedä, millaista on olla väsynyt. Te, joille lapsen mukanaan tuoma väsymys on uusi asia, olette aivan helvetin onnekkaita. Teillä on sentään joku syy siihen, miksi ette nuku. Ja se unettomuus kestää maksimissaan pari vuotta eli vauva-ajan ja vähän pikkulapsiaikaa.

Älä sä kerro mulle, mitä mä voin tai en voi tietää.

T: ainakin 20v. unettomuudesta kärsinyt, säännöllisesti itsemurha-ajatuksia hautova lapseton

Tämä! Tämä kertaa sata! Naurattaa aina, kun lapselliset luulevat heidän väsymyksensä olevan jotain oikeaa väsymystä, koska sen aiheuttaa lapsi. :D Lapsellisten vihaama fakta nyt vaan on, että ihminen on väsynyt kun se ei saa riittävästi unta. Oli syy siihen mikä tahansa.

Kaveri laittoi mulle joskus vauva-aikoinaan mitäkuuluu-viestin. Vastasin että mitäs tässä, nukahdin äsken vessanpöntölle kun luin taas yön tenttiin, mitäs sulle? Vastaus: sä et tiedä väsymyksestä mitään kun sulla ei ole vauvaa.

Ok. Mutta kyllä mä aika väsynyt kumminkin olin, tenttisuman keskellä olin joka päivä 7-15 töissä ja 16-06 luin tentteihin. Eli vuorokaudessa nukuin sen verran mitä vessanpöntöllä istuessani ehdin.

Mutta ei väsyttänyt kun ei ollut vauvaa.

/30

Itse ole kärsinyt aikoinaan unettomuudesta ja tehnyt joskus kahta työtä, joten väsymys oli tuttua jo ajalta ennen lapsia. Se väsymys on todella ihan samanlaista johtuu se mistä tahansa :)

Ainut ero työväsymykseen on, että lasten kanssa on vaan pakko jaksaa vaikka väsyttäisi, on pakko nousta ylös, ruokkia lapset ja tarjota jotain kehittävää puuhaa, ehkä jopa viedä niitä ulos. Lapsista ei voi hakea saikkua eikä voi ajatella, että ihanaa kohta on vapaa viikonloppu. Eikä voi nukahtaa pöntölle jos lapset on pieniä.

Henkisesti kuitenkin tavislapsista johtuva unettomuus on helpompi kestää kuin ilman syytä oleva krooninen unettomuus kun sen tietää, että valvomista on vain se muutama vuosi ja hyvästä syystä.

Minä koen tämän ihan eri tavalla. Kärsin vuosikausia ajoittaisesta unettomuudesta jo ennen kuin sain lapsia. Tietysti se oli rankkaa. Mutta huonosti nukkuvan pikkulapsi plus vanhempi jolla on alttiutta uniongelmiin on vielä rankempaa. Kun pystyisit itse nukahtamaan, lapsi valvottaa. Sitten kun lapsi vihdoinkin nukahtaa, et itse saakaan enää unta. Ja just kun saat nukahdettua vihdoinkin, niin lapsi herää 15 minuutin kuluttua. Nukahtamislääkkeitä ei voi ottaa, kun vastuu lapsesta. Ihan kamalat pari vuotta. Sen takia jäin yksilapsiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaat kasvatusvikit tulee somessa lapsettomalta teiniltä ja parhaat ajovikit autoiluun takapenkiltä kortittomalta anopilta.

Höpö höpö. Enpä ole kuullut teinin neuvovan. Vaikka saisi kyllä. Katsos hänkin on ollut lapsi. Jokainen on jonkun lapsi aikuisenakin.

Kyllä, jokainen on kokenut lapsuuden. Mutta jokainen ei ole kokenut vanhemmuutta. Eikä voi tietää miltä se tuntuu. Eikä se ole mikään paremmuus tai huonommuus -asia. Se on vain neutraali totuus. Lapsettomalla voi olla kyllä paljosta muusta kokemusta ja tietoa.

Empatia, eläytymiskyky, mielikuvitus, viisaus, muista elollisista huolehtiminen. Kaikki se voi olla ilman omia lapsia.

Ja lapsen vanhemmalla voi olla psykopatia eikä mitään käsitystä toisen ihmisen tunteista saati kasvavan lapsen tarpeista.

Toisinkin päin toki ja monella muullakin lailla. Ei ihmisten kykyjä ja ymmärrystä voi jakaa kahtia mustavalkoisesti.

Itse en ole erikseen etsinyt lapsellisia kavereita vain, koska sain lapsen. En erottele keltä neuvoja tulee ja puhun myös ihmisille kellä ei ole lapsia. Mut on olemassa ihmisiä, jotka luulee tietävänsä asioita joista on ihan pihalla. Osalla näistä varmaan on lapsia ja osalla ei, mua itseäni niiden seura ei kiinnosta. Tämäkin on valinta, että valitsee seuransa ja ketä kuuntelee. Jotkut neuvot voi sivuuttaa suuttumatta ja toisista voi taas miettiä onko niissä joku totuuden siemen. Lasten kasvatusta pyrin miettimään lapsen näkökannan, mutta myös lapsen tarpeiden kautta. Sillon lastakin pitää kuunnella, eikä sen vielä tarvii miettii mitä on olla vanhempi.

Ihmisen kokemus jostain on oma. Esimerkiksi se koirasta huolehtiminen on joskus voinut olla yhtä tärkeää kun nyt lapsesta ja lapsen jälkeen se ei tunnu samanarvoiselta. Ei silti ihmiset käytä vaan osaa tunteistaan sillon kun kyseessä on se koira. Ja kaikkien kokemusta voi arvostaa, oli lapsia tai ei. Oli lapsi tai ei. Kuunteleminen ja kritiikin vastaanottaminen, asioiden punnitseminen ja päätösten tekeminen on vanhemmuutta. Mut on muutakin elämää missä nämä on ihan tosia. Kommunikaatio nyt yleensäkin on se yleisin ongelma mitä meillä ihmisillä on.

Enemmän tässä väittelyssä heijastuu se ettei kaikki jaksa ottaa neuvoja vastaan. Tai ei vaan sillon kaipaa niitä. Silloin voi ollakin viisampaa olla neuvomatta ja vaikka auttaa jos voi, tai puhuu jostain muusta kun niistä lapsista.

Lapsettomien antamat "neuvot" on harvoin kovin ongelmallisia, eikä niitä liian usein joudu kuuntelemaan. Paljon enemmän ärsytystä aiheuttaa puolituttujen Äitien kaikkitietävät saarnat siitä, miten JUURI TÄMÄ asia toimii AIVAN EHDOTTOMASTI KAIKILLA NÄIN, koska meidänkin WilleCallella se 28 vuotta sitten toimi. Ja nehän ei kirveelläkään usko ettei asiat vaan kaikilla toimi samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä toimii mainiosti vertaus: vaikka en ole koskaan joutunut raiskatuksi, tiedän etten sitä halua.

Tuo vanhemmuus(yleensä äiti-)kortti on huvittava ilmiö. "Et voi tietää ku et oo äiti!" Totta kai tiedän. Olen ihminen ja osaan ajatella aivoillani.

Ei siihen todellakaan tarvita omia lapsia jotta tietää miten ne kakarat kannattaisi kasvattaa.

Ne omat lapset tarvitaankin siihen, että ymmärtää ettei ole mitään universaalia tapaa kasvattaa lasta oikein, kun jokainen lapsi on yksilö. Vain toivottu lopputulos voi suurinpiirtein olla kaikkien tiedossa.

Jännä juttu tosin, että ne on nimenomaan vanhemmat jotka ei tuota ole tajunneet. Tai siis oma lapsi tietysti on maailman tärkein ja jumalasta seuraava Yksilö, mutta muut jotka kasvattaa omia "yksilöitään" jotenkin eri tavalla on yleisesti ottaen ihan hiton väärässä, ja heitä kuuluu kaikin voimin neuvoa ja arvostella. Jos ei naamatusten kehtaa, niin netissä ainakin!

Minä osallistun ihan tasan niihin keskusteluihin johon haluan. Ap, jätä ensimmäisenä harrastukset pois, jos on vaikea rakentaa uusperheyhtälöä. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä toimii mainiosti vertaus: vaikka en ole koskaan joutunut raiskatuksi, tiedän etten sitä halua.

Tuo vanhemmuus(yleensä äiti-)kortti on huvittava ilmiö. "Et voi tietää ku et oo äiti!" Totta kai tiedän. Olen ihminen ja osaan ajatella aivoillani.

Ei siihen todellakaan tarvita omia lapsia jotta tietää miten ne kakarat kannattaisi kasvattaa.

Ne omat lapset tarvitaankin siihen, että ymmärtää ettei ole mitään universaalia tapaa kasvattaa lasta oikein, kun jokainen lapsi on yksilö. Vain toivottu lopputulos voi suurinpiirtein olla kaikkien tiedossa.

Jännä juttu tosin, että ne on nimenomaan vanhemmat jotka ei tuota ole tajunneet. Tai siis oma lapsi tietysti on maailman tärkein ja jumalasta seuraava Yksilö, mutta muut jotka kasvattaa omia "yksilöitään" jotenkin eri tavalla on yleisesti ottaen ihan hiton väärässä, ja heitä kuuluu kaikin voimin neuvoa ja arvostella. Jos ei naamatusten kehtaa, niin netissä ainakin!

Ai en oo kyllä huomannu, yleensä sen kasvatuksen lopputuloksen vain huomaa eikä sitä kasvatustapaa niinkään ja ehkä sitten olen vähän sokea arvostelulle kun tiedän, että teen parhaani.

Mutta en halua väheksyä sinun kokemustasi, asia tuntuu olevan sinulle kovasti arka tai ainakin ajankohtainen.

Minulla on kaksi lasta jotka ovat niin kovin erilaisia keskenään ettei heitä oikein voi kasvattaa samalla tavalla keskenään joten ainakin minä ymmärrän, että hyvään lopputulokseenkin voi päätyä monella eri tavalla.

Sinunkin ap. tietämys, osaaminen ja taidot mitataan vasta sitten kun lapset ovat aikuisia ja millaiset eväät olet heille antanut aikuiseen - miten pärjäävät elämässä, miten aikanaan kohtelevat omia lapsiaan, teitä vanhempia ja isovanhempia ja ihmisiä yleensä ja eläimiä, kaikki muu on siihen saakkavanhempien sanahelinää ja kuvittelua omasta paremmuudesta.

Vasta sitten voit puhua tietämyksestä ja kun elettyä elämää on takana ja ymmärrät, että jokainen lapsi on yksilö ja se mikä pätee yhteen, ei enää päde toiseen, eikä isäksi tai äidiksi tulo tee kenestäkään hyvää vanhempaa tai kasvattajaa, vaan siihen tarvitaan aivan muita avuja ja taitoja, jota yhtä hyvin voi lapsettomalta löytyä, jos hän on saanut mallin omilta vanhemmiltaan, koulutuksesta tai ympäristöltä.

Ei se lasten kasvattaminen ole muiden asia sen enempää kuin mikään muukaan toisen ihmisen asia.

Ei ne lapsettomatkaan tykkäisi jos ulkopuolinen menisi sekaantumaan, neuvomaan ja puuttumaan heidän asioihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomalla voi olla selkeämpi nähdä, mitä on olla lapsi. Vanhempana sitä on siinä omassa vanhemmuudessaan kiinni ja näkee itsensä sen roolin kautta. Joka on tietenkin asia, jonka pitää ollakin niin. Lapseton näkee selvemmin sen, että lapsi on yksilö ja ihminen, ja hän voisi olla tuo lapsi. Vanhempaan on vaikeampi samaistua.

Tää on muuten niin totta. Moni vanhempi tuntuu näkevän lapsen jotenkin itsensä jatkeena. Esim. jos ollaan totuttu olemaan itseä kohtaan suomalaisittain yltiövaatimattomia ja vähätteleviä, sama linja jatkuu omaan lapseen, jos vaikka joku hiukan lasta kehaisisikin: "Osaapas teidän Pertti soittaa hyvin viulua" - "No ei se nyt niin hyvin osaa, menee nuotti väärin vähän väliä kun oikein kuuntelee, Pertillä on kyynärpääkin väärässä kulmassa" ja niin päin pois. 

Vierailija kirjoitti:

Olen lastentarhassa töissä oleva lapseton mies enkö saa osallistua keskusteluun kasvattamisesta. Kaipaat selvästi itsekkin kasvatusta mutta lapsesi ei mielestäsi saa ilmeisesti sinun kanssa keskustella kun kun eivät omaa omia lapsia. 

Olisit ollut hankkimatta niitä lapsia jos pistää noin vihaksi aihe. Ai anteeksi eikö tätä nyt olisi sinulle saanut sanoa. 

Kasvatus on psykologiaa ja ymmärtämistä ei sääntöjä ja kieltoja vaan kieltämisen takia tai sen takia ettet juuri sinä pysty käsittelemään asioita.

Tummennettu on se paras ja yleisin neuvo mitä lapsettomilta kuulee. Näin ollen olisi paras olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se lasten kasvattaminen ole muiden asia sen enempää kuin mikään muukaan toisen ihmisen asia.

Ei ne lapsettomatkaan tykkäisi jos ulkopuolinen menisi sekaantumaan, neuvomaan ja puuttumaan heidän asioihinsa.

Joo, niiden neuvoille on paras vastaus, "miksi sulla ei oo lapsia?". Luulen että suu pysyisi jatkossa kiinni.

Minulla ei ole mitään ongelmaa sinällään ottaa vastaan neuvoja lapsettomilta. Mutta en tykkää heilläkään siitä, että neuvoja tulee kysymättä.

Ja sitten ainakin minulla ne lapsettomien jutut on olleet ihan älyttömiä tyyliin, että minun täytyy olla huono äiti, kun uhmaikäinen lapseni kiukuttelee minulle, mutta ei sille lapsettomalle puolitutulle sukulaiselle. Ei millään jaksaisi kuunnella tällaisia.

Joku uusioperheellinen siellä taas ulisee... Mähän puutun kasvatuskeskusteluihin jos mua huvittaa!