Miltä tuntuu lapsettomuus vanhana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni on näin 46-vuotiaana lapsettomana aika lailla samanlaista kuin se oli 26-vuotiaanakin: käyn töissä, tapaan kavereita, harrastan teatteria, pidän hauskaa. En tiedä, miksi elämäni muuttuisi tästä oleellisesti ellen keksi jotakin hauskempaa tai sairastu. Lapset eivät parantaisi elämääni millään lailla.

Säälittävää jos elämä 46-vuotiaana on samanlaista kuin 20 vuotta aiemmin ja saa tyydytyksensä samoilla asioilla.

Mutta se on niin sitten.

Snadi katkeruus toisen onnelisuudesta elämäänsä kuultaa läpi tästä purskahduksesta..

Pusu ja voimia Sinunkin onneesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue vaikka kirja tai kirjoita sellainen kuka lapsia kaipaa nauti sellaisista asioista joista vanhempi ei pysty. Aika heikko on elämän sisältö jos se on pelkästään lapsessa, niinkuin täällä annetaan yksinkertaisten taholta ymmärtää.

Lapseton elämähän on rikkaampaa erialueilla lapsen kanssa erialueilla.

Moni alapeukuttaa tätäkin vaikka asiaan suhtaudutaan vastauksessa diplomaattisesti. Miksi se elämän siältö lapsen kanssa olisi automaattisesti se okea tie- Lapsen kanssa voi tehdä eri asioita luin mitä lapseton voi tehdä. Enkä tarkoita tuota erooppaa kiertävää juhlijaa vaan ihan keskittyä tieteisiin ja taiteisiin sekä filosofiaan plus sellaisiin harrastuksiin jotka vievät ison siivun vapaa-ajasta jota lapsellisella ei ole. Sen sijaan lasten kanssa voi taas harrastaa ihan muita asioita ja nauttia lasten seurasta sekä olla ylpeä heidän kehityksestä. Lapsettomuus ei ole mikään este nauttia elämästä oikein ja syvällisesti. 

Ehkäpä ero on se, että se jolla on lapsia tietää myös, mitä on olla ilman lapsia ja kun on lapsia. Hän voi tämän jälkeen sanoa kokemuksen kautta, onko elämä lasten kanssa rikkaampaa vai ei. Omasta puolestani: on se. Varsinkin, kun taaperovuodet ovat takanapäin. Ei aina ruusuilla tanssimista, mutta se todellisen riemun kokeminen lapsen onnistumisten ja elämänilon kautta. Ai niin, olemme matkustaneet, nautin edelleen taiteen tekemisestä ja voin kavereiden kanssa edellen filosofoida maailman tappiin asti. Asetelma on se, että lapset ovat elämän keskiössä, mutta ei se poissulje muita asioita. Kaikki ne muut mielekkäät tekemiset lisättynä lasten olemassaoloon täydentävät toisiaan ja tekevät elämästä rikkaampaa. Joo, kyllä siihen seksiinkin aikaa riittää. T: Se yksi isä.

Puuhastelun ja paneutumisen ero on suuri. Voit edelleen puuhastella asioidesi parissa mutta aikasi kuluu myös lapsiin ja se ei tarkoita että sinulla olisi yhtähyvin aikaa  vaikka miten sen yrittäisit selittää. Tai yritä vain mutta tiede ei tue käsityksiäsi. Sinäkään et tiedä mitä menetät kun et saa paneutua asioihin täysin ilman lapsia, joten ihan naurettavaa on esittää että minun diplomaattinen vastaus on väärä ja sinun lapset on parasta on oikea. Ei kovin filosofista minusta ainakaan.

Tiedoksi sinulle, se ei ole oikea vastaus, se on mielipide. Ja mistä tiedät tilanteen, kun sinulla ei lapsia ole? Mistä tiedät, kuinka paljon voin aikaani käyttää noihin asioihin?  En ole lasten kanssa 24/7, vaan he puuhailevat omiaan ja heillä on omia menoja. Nykyään aikaa meneekin enemmän tuohon jutteluun. Kaupassa on käytävä, niin kuin sinunkin. Pyykit on pestävä, niin kuin sinunkin. Tiet kolattava, niin kuin sinunkin. Toisaalta, nykyään voin antaa ja annankin joitain kotitöitä lasten tehtäväksi, kuten pyykkikoneen tyhjentämisen. Ei aina tarvitse olla sitä tyhjentelemässä. Tai vaikkapa imurointi. Vapautuneen ajan käytän sitten hyväksi katsomallani tavalla. Maailma ei ole mustavalkoinen. Ja tämä on vain argumentointia vastaukseesi ja keskustelin jatkamista mielenkiintoisesta aiheesta.

Siitä sen tilanteesi tietää kun ystävilläni on lapsia ja yhteisissä harrastuksissa he ystäväni ovat täysin tietojeni varassa koska heillä ei aika riitä niiden selvittämiseen kun se aika menee lapsiin. Siitä että minulla on mahdollisuus olla tarvittaessa juhlapyhinäkin töissä koska heillä ei sitä aikaa Tiedoksesi ettei ensimmäinen lauseesi tarkoita mitään kun jatkat aiheesta ns kilpailuna jota se ei minulle ole. Siitä että kun sopii kavereiden kanssa jotain joilla on lapsia he tarkistavat kuinka aikataulut sopivat ja miten harrastukset ja vanhempainillat menevät silloin. Kun teemme jotain yhdessä on heillä usein jokin meno lasten harrastukset jne.. Valitettavasti totuus on se jota käyt kiletämäään. Kerro ihmeessä se taika miten se aikasi oikein tuplaantuu kun lapset tekevät kaiken puolestasi. Ei kannattasi sortua kuitenkaan valehtelemaan. Lapset kuluttavat aikaasi eivät lisää sitä. 

Tämä ei ole tarkoitettu kilpailuksi. Tottahan toki on noita lasten menoja, mutta se, että aika ei riittäisi täysipainoiseen harrastamiseen kuulostaa kummalliselta. Tietty riippuuhan tämä harrastuksestakin, mutta itse puhun keskivertoharrastajasta. Aika ei tuplaannu, totesin vain, että toisaalta lapsista on apua eri asioissa, mikä taas vapauttaa vapaa-aikaa. Mitäpä tätä jatkamaan, kun olemme molemmat tyytyväisiä tilanteeseemme, joten hyvät jatkot.

Puhunkin harrastuksista joita vaativat paljon sitä aikaa jotta pystyy sisällyttämään sekä testaamaan oppinsa ja ymmärtämään alueen ja sen nyanssien merkitykset. Juuri niinkuin aloitinkin kun aloit kanssani väittelemään. Minusta ei ole mitenkään kummallista että lasten vanhemmat eivät kykene yhtä syvälliseen harrastamiseen kuin lapsettomat, miksi ihmeessä olisi. Sekin on tässä jo väännetty rautalagasta sinulla mutta vänkäät ihan samaa edelleen. 

Joo ei kannata jatkaa on ihan viisas päätös, olisit voinut ymmärtää tämän jo ihan ensimmäisestä viestistä.

Kuka sanoi että ainoa paha on ymmärtämättömyys?

Alunperin sanoin että lapsien kanssa voi harrastaa muuta ja lapsettomana muuta, tämä ei vain sinulle kelvannut.

Hmm. Voiko olla itsekkäämpää tekoa puolisoltasi? Mielestäni todella väärin, ettei hän suo sinun olla äiti, ja kokea rakkautta, mitä ei muutoin koskaan saa kokea. Liekkö miehesi mustasukkainen, pelkää, että vauva voisi viedä huomiosi. En ole äiti, mutta parin vuoden sisään toivon olevani. Mulla menisi mies vaihtoon, jos hän ei lapsia haluaisi. Kuitenkin tulisin 40-50vuotiaana katkeraksi ja suhde ei voisi näinkään hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan yhtä onnellista kuin lapsia hankkineillakin: http://sciencenordic.com/older-people-just-happy-without-children

Älä sotke faktoja tähän.

Lapsen haluaminen/haluamattomuus on kyllä yksi niistä elämän suurista kysymyksistä, joissa ei oikein toisen mielen mukaan voi joustaa ilman katkeruutta. Itse vaihdoin pitkän hyvän parisuhteen toiseen tämän kysymyksen vuoksi kolmikymppisenä, enkä päivääkään ole katunut. Ja lapsia halusin ja sain.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei halua lisää lapsia. Suhteen alussa halusi mutta ei enää. Minulla ei ole omia lapsia.

Koitan kovasti hyväksyä nyt sen, että eläisin elämäni lapsettomana.

Miltä lapsettomuus vanhempana tuntuu? 50-70-vuotiaana? Entäs sitä vanhempana..

Tuntuu että niin kauan kun olen hedelmällinen, mun sisässä on toive että tulisin raskaaksi vahingossa. Tilanne on kestämätön koska mies ei lasta halua. Melkein haluaisin tehdä sterilisaation, että sitten pääsisin hyväksymään loppuelämääni lapsettomana ja suremaan asian kuin elämään tässä jatkuvassa odotuksen ja pettymyksen tilassa.

En halua erota miehestä. Mies on paras kumppani mitä minulla on ikinä ollut. Mutta miten voin hyväksyä elämäni lapsettomana?

En voi sille mitään, mutta en pysty yhtään samaistumaan vapaaehtoisesti lapsettomien onneen. En pysty ymmärtämään, miten joku voi saada elämän sisällön ja täyttymyksen hiljaisessa kodissa istumisesta ja matkustelusta. Siitä että ei ole ketään kenestä pitää huoli, siitä että on riippumaton? Mitä hyvää siinä on?

En pysty näkemään mitään hyviä puolia lapsettomuudessa..miten pystyn hyväksymään tämän asian :(

No en minäkään. Eikä moni muukaan vela. Aika erikoinen käsitys sinulla siitä, mitä lapsettomat tekevät. 

Sen lienee moni muukin sanonut, että velat eivät ole mikään yhtenäinen porukka, joilla olisi samat tavoitteet ja tarpeet. Itse teen vapaaehtoistyötä, olen läheisteni kanssa (kaiken ikäisiä), pienipalkkaista ihmisläheistä työtä ja harrastan kulttuuria ja liikuntaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni on näin 46-vuotiaana lapsettomana aika lailla samanlaista kuin se oli 26-vuotiaanakin: käyn töissä, tapaan kavereita, harrastan teatteria, pidän hauskaa. En tiedä, miksi elämäni muuttuisi tästä oleellisesti ellen keksi jotakin hauskempaa tai sairastu. Lapset eivät parantaisi elämääni millään lailla.

Säälittävää jos elämä 46-vuotiaana on samanlaista kuin 20 vuotta aiemmin ja saa tyydytyksensä samoilla asioilla.

Mutta se on niin sitten.

Miksi sinusta on säälittävää, että ihminen löytää omat juttunsa parikymppisenä ja pystyy ammentamaan niistä iloa ja merkityksen kokemuksia vuosikymmenten ajan?

Töissä käyvät niin lapselliset kuin lapsettomatkin ja taiteesta, näyttelyistä jne. voivat nauttia kaikki. Jos se on elämän ainoa sisältö, niin aika lailla köyhää on. Vuosien varrella teatteriesitykset alkavat muistuttaa toisiaa ja taidennäyttelyt vaikuttaa puulta, jos niitä vain itsekseen käy katsomassa. Sen sijaan se, että pääsee vaikkapa opettamaan teatteria, taidetta, kulttuuria lapselleen, on jo tyydyttävää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni on näin 46-vuotiaana lapsettomana aika lailla samanlaista kuin se oli 26-vuotiaanakin: käyn töissä, tapaan kavereita, harrastan teatteria, pidän hauskaa. En tiedä, miksi elämäni muuttuisi tästä oleellisesti ellen keksi jotakin hauskempaa tai sairastu. Lapset eivät parantaisi elämääni millään lailla.

Säälittävää jos elämä 46-vuotiaana on samanlaista kuin 20 vuotta aiemmin ja saa tyydytyksensä samoilla asioilla.

Mutta se on niin sitten.

Miksi sinusta on säälittävää, että ihminen löytää omat juttunsa parikymppisenä ja pystyy ammentamaan niistä iloa ja merkityksen kokemuksia vuosikymmenten ajan?

Töissä käyvät niin lapselliset kuin lapsettomatkin ja taiteesta, näyttelyistä jne. voivat nauttia kaikki. Jos se on elämän ainoa sisältö, niin aika lailla köyhää on. Vuosien varrella teatteriesitykset alkavat muistuttaa toisiaa ja taidennäyttelyt vaikuttaa puulta, jos niitä vain itsekseen käy katsomassa. Sen sijaan se, että pääsee vaikkapa opettamaan teatteria, taidetta, kulttuuria lapselleen, on jo tyydyttävää elämää.

Laajenna maailmankuvaasi ja lue viestini tuosta yltä. Ihmissuhteita kaiken ikäisiin voi vaalia ilman omia lapsiakin, vaikka sinulle asia näyttää olevan uutinen.

Tuntuu siltä, että on tehnyt voitavansa.

Lapset ovat avain sosiaalisiin verkostoihin ja sosiaalisen hyväksynnän mittari. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsetonta elämää elin 35-vuotiaaksi, sen jälkeen sain kaksi lasta. Elämäni olisi varmaan hyvin samanlaista ilman lapsiakin nyt 57-vuotiaana: töitä, matkustelua, luonnossa liikkumista. Ilman muuta lapset muuttavat elämää, elämäni olisi ollut vielä työkeskeisempää ilman heitä. Kaipa jokaisen kannattaa tehdä itselleen sopivia päätöksiä näissä suurissa asioissa, haluta asioita joita oikeasti arvostavan. Mukavuudenhalu on harvoilla se tärkein arvo, sen vuoksi ei lapsia kannata jättää tekemättä kuten ei kannata olla hankkimatta työlästä koulutusta tai jättää jet lagin pelossa mannertenvälistä matkaa tekemättä. Varmaan tärkeintä on miettiä mitä elämältään haluaa. Itse olen ajatellut suurten tunnejälkien olevan tärkeää elämässä. Muistijälkiä jää monista asioista, mutta mistä kaikesta vaikuttavia tunnejälkiä? Itselläni noita on jäänyt jonkin verran töissäonnistumisista, jonkun verran taidekokemuksista ja uusien eksoottisten paikkojen näkemisestä ja luontokokemuksista. Mutta ylivoimaisesti eniten tunnejälkiä on jäänyt ihmisistä: rakkaista puolisoista, joita minulla on ollut kaksi, ja ihan eniten lapsistani. Vieläkin pystyn aivan tuntemaan miltä vastasyntynyt tuntui ihoa vasten, kuinka voimakas tunnelataus tuosta kiintymyksen tunteesta tuli. Nuo kiintymyksen tunteet ja tunnemuistot pysyvät, eivät ne häviä elämän mukana. Siksi minusta on hassua tuo "onko lapsesi huolehtimassa sinusta kun olet vanha" -heittely. Olen saanut lapsistani valtavasti, auttanut heitä kasvamaan aikuisiksi, eivät he ole minulle mitään velkaa, ovat antaneet jo niin paljon. Ylimääräistä bonusta on tämä kiinteä ja lämmin suhde aikuisten lasten kanssa, tietenkin toivon sen jatkuvan mahdollisimman kauan mutta olen jo saanut paljon hyviä tunnemuistoja ja rakkautta elämääni lasten kautta, että minun kohdallani päätös ja mahdollisuus tulla äidiksi on ollut elämääni paljon rikastuttava.

.

Sinulla on kaiketi yksi iso tunnelataus kokematta, jos/kun saat tulevaisuudessa lapsenlapsen syliisi,

se on suorastaan järisyttävää, sitä tunnetta ei oikein pysty sanoilla kuvaamaan.

En tiedä. Se on kuitenkin niin, että jos ei ole lapsia eikä hirmuisesti rahaa saattaa jäädä aika heitteille jos alkaa sairastelemaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että lapset kävisivät katsomassa sun muuta vaan käytännönjärjestelyjä.

Vaikka ne lapset ei kävisi katsomassa ne kuitenkin aika usein järjestävät sen hoitopaikan.

Ystävyys ei ole niin kestävää kun kuvitellaan kun ollaan vielä voimissaan.

Ja tämä oli vain toteamus ei kehoitus lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli lapsuudessa isotäti, joka oli itse lapseton, ja jolle me veljemme kanssa olimme sitten vähän niin kuin varalapsenlapsia. Tuo isotäti on edelleen idolini. Oli aivan mahtava tyyppi ja persoona, kunnon lady, joka ilmeistyi aina tummat, isot lasit silmillään, tyylikkäästi pukeutuneena olohuoneen ikkunan taaksen koputtelemaan ja tuli kahville tuoden samalla kahvileivät ja jotain pientä kivaa mukanaan. Ei koskaan viipynyt aikaansa pitempään, mutta nautti aina puuhastella meidän lasten kanssa hetkisen. Järjesti meille aina aatonaattona ainakin lapsen silmissä maailman hienoimmat joulupäivälliset täytettyine kalkkunoineen ja hopea-aterimineen. Reissasi ystävättäriensä kanssa pitkin maailmaa, kävi kahvittelemassa ja ulkona syömässä, teatterissa ja näyttelyissä, ja tuntui nauttivan elämästään täysillä.

Ei se lasten saanti tee kenenkään vanhuudesta automaattisesti hyvää tai yhtään sen onnellisempaa kuin lapsettomankaan vanhuus. Kyllä se onnellisuus on aina ihan vain itsestä kiinni, eikä sitä voi ulkoistaa toisille ihmisille - sen paremmin lapsille, puolisolle, sukulaisille kuin ystävillekään. Ihan itse voi päälle viisikymppisenäkin päättää elää elämääsi niin, että olet onnellinen; lapsia tai ei lapsia.

Ihana. :) Minulla oli myös kiinnostava lapseton isotäti, mutta asui harmi kyllä eri eri puolella Suomea, joten ei kovin usein nähty. En usko, että olen itse kovin kiinnostava sisarusten lapsille, vaikka haluaisin olla sellainen cool täti. Ehkä sitä voisi kehittää.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen haluaminen/haluamattomuus on kyllä yksi niistä elämän suurista kysymyksistä, joissa ei oikein toisen mielen mukaan voi joustaa ilman katkeruutta. Itse vaihdoin pitkän hyvän parisuhteen toiseen tämän kysymyksen vuoksi kolmikymppisenä, enkä päivääkään ole katunut. Ja lapsia halusin ja sain.

Vaihtaminen ei kaikille ole niin helppoa, jos ei halua vain ketä tahansa (jos nyt kenelle tahansa edes sattuu kelpaamaan).

Minulla on ollut toisaalta mielessä kaverisopimuksena tehty lapsi, mutta sekin vaatii sopivan henkilön etsimistä.

Päädyin lukemaan tätä vuosia vanhaa keskusteluketjua lapsettomuudesta. Alla oli linkkilistan ensimmäisenä keskustelunaiheena tämä

https://www.vauva.fi/keskustelu/5635971/y-l-i-l-u-d-l-l-ohjeita-naisten…

Ja mieleeni kirkastui, miksi en alunperinkään halua tällaiseen maailmaan tehdä enää yhtään tuollaisen kuvottavan toiminnan (tai vielä pahemman) kokemaan joutuvaa ihmistä. Ja siinä samalla itse joutuisin kärsimään toisen tuskaa. 

Kun ei ole lapsia ei tunne itseään vanhaksi , koska ei ole omia lapsia johon verrata . Sanovat nuorekkaaksi.Elämä on siltä osin mutkattomampaa. 

58v. nuorekas 

Kun ei ole koskaan itsellä ole ollut mahdollisuutta saada lasta niin ei se nyt tunnu pahalta. Ainoastaan adoptio olisi itsellä ollut mahdollinen eikä siihen projektiin halunnut lähteä. 

Faith kirjoitti:

Todella ikävää, että miehesi tavallaan huijasi sinua, kun aluksi sanoi haluavansa lapsia, mutta suhteen aikana muutti mielensä noin tärkeässä asiassa. Jos ette ole avioliitossa, sinuna jättäisin hänet ja etsisin miehen, joka haluaa lapsia kanssasi. Siis jos asia kerran on sinulle noin tärkeä kuin kuvailet.

Kyllä sitä avioliitostakin voi erota, mikäli lapsi olisi minulle hyvin tärkeä, harkitsisin kyllä eroa.

Tekisin ap:nä lapsen tai lapsia kumppanuusvanhemman kanssa ja seurustelisin nykyisen miehen kanssa. Jos mies ei tätä hyväksy, ei hän myöskään  rakasta sinua, ei halua hyvää sinulle, vaan käyttää sinua vain hyväkseen. Silloin ero on oikein hyvä ja luonteva ratkaisu.

Ei elämä ilman lapsia ole ollenkaan kamalaa, kun se painostus ja jatkuva arvostelu loppuu. Se tekee sen tyhjän ja riittämättömän tunteen. Elämä on ihan hyvää ilman lapsia, se on ihan tavallista elämää.

Et voi katua sellaisen menetystä, mitä sinulla ei ole koskaan ollutkaan. Sinut on opetettu katumaan.

Tuskin se miltään erityiseltä tuntuu, kun se ei nyt 40-vuotiaanakaan tunnu yhtään miltään. Olen ollut koko ikäni lapseton, joten kyseessä on täysin normaali asiantila. Eri juttu, jos olisin vanhempi, jonka lapsi on kuollut.