Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ninalla ja Pasilla on 11 lasta, maitoon menee viikossa 250 euroa

Vierailija
08.01.2019 |

"– Meillä on 11 rakkauden hedelmää. Kaikki ovat ihan ikiomia ja biologisia, Nina-äiti kuvailee.

Se on pieni ihme. Ninan ei pitänyt rakenteellisen vian vuoksi edes saada lapsia. Esikoinen ilmoitti kuitenkin tulostaan, kun pari oli tuntenut toisensa vain viisi viikkoa. Etenkin Nina toivoisi vielä lisääkin lapsia: joko kaksoset tai suoraan neloset.

– Se nähdään sitten, mitä tulee, jos tulee, Pasi toppuuttelee.

Aviopari on sitoutunut suurperhearkeen. Sen eteen on jouduttu tekemään myönnytyksiä. Rahat eivät riitä kaikkeen.

– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon. Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.

Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80. Wc-paperia käytetään 24 rullaa. Seitsemän vuorokauden aikana taloudessa pestään 25 koneellista pyykkiä.

– Olemme joutuneet tinkimään paljosta. Nuorina meillä oli hyvät työt, asuimme pääkaupunkiseudulla omistusasunnossa ja molemmilla oli autot alla, hän muistelee ilman katkeruuden häivääkään.

Nina painottaa, että esimerkiksi uskonto ei heidän perheensä kohdalla määrittele lasten lukumäärää. Kyse on puhtaasta halusta.

– Olen halunnut ison perheen ympärilleni, ettei minun tarvitse kokea yksinäistä hetkeä, pienestä suvusta tuleva Nina taustoittaa."

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/e821f727-6019-46ff-95d3-a695e22…

Kommentit (313)

Vierailija
181/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omat ongelmansa ovat pienissäkin perheissä. He vaikuttavat onnellisilta ja läheisiltä, kaikkea hyvää heille.

Vierailija
182/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oi että minua vi*uttaisi olla yksi sisarus noiden joukossa. Ei hetken rauhaa, jatkuva hölinä ja touhu, ei kunnon yksityisyyttä. Omissakin kahdessa sisaruksessa oli jo kestämistä silloin, kun vielä asuimme koko perhe saman katon alla.

Kai ne tottuu huutamaan toistensa päälle. Vähän kuin eräskin aasialaisturistien joukko viime kesänä Helsingissä piti niin kovaa meteliä keskenään, ettei normaali suomalainen pystynyt olemaan samassa tilassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
183/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kunnon siitossoni tuo mies.

No hyvä että on yhdelle ja samalle miehelletehnyt kaikki lapset eikä tehnyt lasta jokaisen vastaantulevan ukon kanssa.

Kamalaa säätämistä jos äidillä olis lapsia esim. viiden eri kaksilahkeisen kanssa.

Vierailija
184/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon.Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.

Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80."

Mitäs paskaa tää nyt taas oli? Ensin kerrottiin, että 250 euroa viikossa, joka sitten korjattiin vähän hillitympään 250 euroon kuukaudessa, mutta onhan toikin vielä ihan pöyristyttävä hinta 80 litralle. Sehän on yli 3 euroa litralta. Ternimaitooko ne vetelee? Itse kyllä maksan maidosta reilusti alle euron litralta.

Kyllä kuukaudessa menee enemmän rahaa maitoon kuin 250€ jos juo 80 tölkkiä viikossa. Se tekee 320 tölkkiä kuukaudessa ja yksi litran tölkki maksaa reilu euron. Eli kyllä niihin yli 300€ saa menemään tuolla menolla.

Vierailija
185/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi täällä kirjoitetaan, että molemmat vanhemmat on työssä. 

Kotona ovat ja kaikki yhteiskunnan tuet käytössä

Vierailija
186/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Runsas madonkulutus voi aiheuttaa atopiaa.

Ja syöpää. Kuten kaikki muukin nykyaikana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
187/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Repesin ääneen noille nimille. Ei luoja. "Pinkki pippuriina" huutonaurua!!!! :DDDDDDDDDDDDDDDDD

Sä naurat pienen lapsen nimelle. Ei oikein taas voi ymmärtää. Oikeasti tuo pieni lapsi saa omata todella kovan itsetunnon juuri kaltaistesi ilkkujien takia.

Ajattele Pinkki Pippuriinaa nimenä 80:ppiselle rollaattorimummolle. ”Pois alta, täältä tulloo Pinkki Pippuriina!”.

Roosa on kuitenkin ihan normaali nimi? Mikä vika Pinkissä on ? Sama väri kyseessä.

Pikkaisen eri asia puhua värin nimestä kuin ihmisen nimestä. 

Mitenkä niin? Kyllä muitakin värejä käytetään naisten niminä kuten esim. Lila ja Sini tai. Pinkki on ihan vastaava.

Käytetään käytetään, mutta Pinkki on silti eri asia kuin Roosa. Roosa on vakiintuneessa käytössä oleva nimi ja sitä kautta normaalimpi kuin Pinkki, joita tuskin on Suomessa muita kuin tämä yksi tyttö. Sama homma Sinin ja Lilan kanssa. Lila on hieman harvinaisempi, mutta silti siinä määrin vakiintunut ettei herätä kummastusta. Toista olisi nimi Oranssi, Keltainen tai Vihreä. Se on vain tyly fakta, että nimi, jota ei vakiintuneesti mielletä ihmisen nimeksi, herättää kummastusta. Siksi liian erikoisia nimiä ei lapsen edun nimissä pitäisi antaa. Kummastus kun tuppaa monilla herättämään tarvetta kiusata. 

Jos vain vakiintuneita nimiä on sopivaa antaa lapselle, pitäisi meidän kaikkien olla Aatameita tai Eevoja?

Aatami on kyllä aika kaukana vakiintuneesta nimestä 2000-luvun Suomessa.

Onneksi joku uskalsi aikanaan antaa uusiakin nimiä

Vierailija
188/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon.Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.

Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80."

Mitäs paskaa tää nyt taas oli? Ensin kerrottiin, että 250 euroa viikossa, joka sitten korjattiin vähän hillitympään 250 euroon kuukaudessa, mutta onhan toikin vielä ihan pöyristyttävä hinta 80 litralle. Sehän on yli 3 euroa litralta. Ternimaitooko ne vetelee? Itse kyllä maksan maidosta reilusti alle euron litralta.

Kyllä kuukaudessa menee enemmän rahaa maitoon kuin 250€ jos juo 80 tölkkiä viikossa. Se tekee 320 tölkkiä kuukaudessa ja yksi litran tölkki maksaa reilu euron. Eli kyllä niihin yli 300€ saa menemään tuolla menolla.

Kallista maitoa teilläpäin jos yli euron maksaa litralta. Meillä maksaa 0.69e litra. Enkä edes käy Lidlissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
189/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häh, 6 litraa maitoa viikossa per henkilö????? Litra päivässä?!

Viikossa on 7 päivää. 6:7= 8,57..... eli 8 ja puoli desiä. Silti aika paljon.

Ja isommat lapset hörppää litran tölkin jo muutamalla kulauksella purkin suusta. Kasvavat teinit syö ja juo ihan tajuttomat määrät. Eikä riitäkään.

Pienemmät lapset juo sitten vähemmän.

Vierailija
190/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Repesin ääneen noille nimille. Ei luoja. "Pinkki pippuriina" huutonaurua!!!! :DDDDDDDDDDDDDDDDD

Sä naurat pienen lapsen nimelle. Ei oikein taas voi ymmärtää. Oikeasti tuo pieni lapsi saa omata todella kovan itsetunnon juuri kaltaistesi ilkkujien takia.

Ajattele Pinkki Pippuriinaa nimenä 80:ppiselle rollaattorimummolle. ”Pois alta, täältä tulloo Pinkki Pippuriina!”.

Roosa on kuitenkin ihan normaali nimi? Mikä vika Pinkissä on ? Sama väri kyseessä.

Pikkaisen eri asia puhua värin nimestä kuin ihmisen nimestä. 

Mitenkä niin? Kyllä muitakin värejä käytetään naisten niminä kuten esim. Lila ja Sini tai. Pinkki on ihan vastaava.

Käytetään käytetään, mutta Pinkki on silti eri asia kuin Roosa. Roosa on vakiintuneessa käytössä oleva nimi ja sitä kautta normaalimpi kuin Pinkki, joita tuskin on Suomessa muita kuin tämä yksi tyttö. Sama homma Sinin ja Lilan kanssa. Lila on hieman harvinaisempi, mutta silti siinä määrin vakiintunut ettei herätä kummastusta. Toista olisi nimi Oranssi, Keltainen tai Vihreä. Se on vain tyly fakta, että nimi, jota ei vakiintuneesti mielletä ihmisen nimeksi, herättää kummastusta. Siksi liian erikoisia nimiä ei lapsen edun nimissä pitäisi antaa. Kummastus kun tuppaa monilla herättämään tarvetta kiusata. 

Jos vain vakiintuneita nimiä on sopivaa antaa lapselle, pitäisi meidän kaikkien olla Aatameita tai Eevoja?

Et taida ihan tietää mitä vakiintunut tarkoittaa. Vinkki: se ei ole sama asia kuin aataminaikainen.

Uusiahan kaikki nimet ovat jossain vaiheessa olleet. Ja osaa vakiintuneet, osa unohtuneet. Kautta aikain on ollut joidenkin mielestä outoja ja erikoisia nimiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
191/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon.Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.

Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80."

Mitäs paskaa tää nyt taas oli? Ensin kerrottiin, että 250 euroa viikossa, joka sitten korjattiin vähän hillitympään 250 euroon kuukaudessa, mutta onhan toikin vielä ihan pöyristyttävä hinta 80 litralle. Sehän on yli 3 euroa litralta. Ternimaitooko ne vetelee? Itse kyllä maksan maidosta reilusti alle euron litralta.

Kyllä kuukaudessa menee enemmän rahaa maitoon kuin 250€ jos juo 80 tölkkiä viikossa. Se tekee 320 tölkkiä kuukaudessa ja yksi litran tölkki maksaa reilu euron. Eli kyllä niihin yli 300€ saa menemään tuolla menolla.

Kallista maitoa teilläpäin jos yli euron maksaa litralta. Meillä maksaa 0.69e litra. Enkä edes käy Lidlissä.

No niinpäs onkin tavallinen maito meidänkin S-marketissa tuon 0,69€ kuten mainitsit. Meillä juodaan laktoositonta joten laskin automaattisesti sen mukaan. Sori.

Vierailija
192/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tuota suurperheen lapsilisistä kitisemistä. Jokaisesta lapsesta maksetaan x euroa lapsilisää. Mitä merkitystä sillä on, meneekö nämä 11 lapsilisää yhdelle perheelle vai jakautuuko se useammalle (esim. 11 perheellä olisikin yhden lapsen sijaan kaksi lasta)? Sama summa vähenee meidän yhteisestä kukkarosta kummassakin tapauksessa. Syntyvyys on muutoinkin laskussa, joten lapsilisiäkin maksetaan vähemmän.

Enemmän menee rahaa yhdelle perheelle jolla on 11 lasta kuin 11 perheelle jossa on 1 (tai 2) lapsi. Lapsilisän määrä kasvaa mitä enemmän lapsia on yhdessä perheessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
193/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo niiden kaksikerroksinen kivitalo mikään halpa ole. Ei vaikka on Jokioisilla. On tosi iso ja hyväkuntoinen. Tuo nainen on muskariope ja mieskin jossain hyvissä töissä. Eivät ole mitään köyhiä joten itse lapsensa elättävät.

Joko ne on palanneet töihin? Talo oli ainakin aikanaan aika huonossa kunnossa, vanha perhekoti. Voi toki olla että ovat paljon rempanneet.

2017: "tänäkin päivänä perheessä on niin Aspergerin oireyhtymää kuin eritasoisia astmoja, atooppista ihottumaa useammalla ja viimeisenä kuopuksen, Kisun, krooniseksi luokiteltu sairaus, infektion jälkeinen motorisia häiriöitä aiheuttava ataksia. Sairaus puhkesi vuosi sitten. Sen vuoksi Nina ja Pasi eivät tällä hetkellä työskentele."

Talo homeessa?

Vierailija
194/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikamoisen vaippavuoren ovat taakseen jättäneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
195/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmeellistä tuossa on? Meillä on miehen kanssa 20 lasta, jotka kaikki asuvat vielä kotona ja millä menee jo pelkkään maitoon yli 200 euroa viikossa, koska sitä kuluu 50 litraa päivässä., sillä maito on lapsille tärkein ja paras ravinto, joten heidän kuuluu saada paljon maitoa ja maitoruokaa joka päivä. Maitoruokia on siis kaikki maitoon tehdyt ruoat, kuten maitopuurot, leipä, keksit ja korput joiden taikinassa nesteenä on veden sijaan maito, maito ranskanleivän kanssa, olutjuusto ja munamaito.

Vierailija
196/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taitavat olla Suomen terveimpiä. Harva kykenee tuollaiseen.

Siinä sen näkee se terveys ja hyvinvointi.

Lasten määrä ja jaksaminen lapsikatraan kanssa on mittari.

Vierailija
197/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei? Jouduin tekemään ilmiannon muutamista viesteistä.. Olkaa mitä mieltä vain teostani. Mutta onko oikein haukkua tuntemattomia ihmisiä ja heidän lapsiaan? Ajatelkaa nyt edes hiukan niitä lapsia,jotka saavat pian kuulla kuinka te av-mammat haukutte heidän perhettään.. Varmasti joku ottaa ilkeilynne lapsille puheeksi. Lopettakaa jo.

Vierailija
198/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitähän sä kysyit kirjoitti:

Hei? Jouduin tekemään ilmiannon muutamista viesteistä.. Olkaa mitä mieltä vain teostani. Mutta onko oikein haukkua tuntemattomia ihmisiä ja heidän lapsiaan? Ajatelkaa nyt edes hiukan niitä lapsia,jotka saavat pian kuulla kuinka te av-mammat haukutte heidän perhettään.. Varmasti joku ottaa ilkeilynne lapsille puheeksi. Lopettakaa jo.

Hyvin tehty. Tein samoin.

T. viestisi yläpuolella

Vierailija
199/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä, mitä joitakin niin ahdistaa se maidon juonti. Olkaa juomatta itse, mutta älkää tulko vinkumaan, ettei muidenkaan pitäisi juoda. Ette ole mitään auktoriteetteja missään, itsenimitetyt ruokapoliisit. Limuja, kaljaa, mehuja ja "vissyjä" vedätte kuin heikkopäiset, mutta niin sädekehä kiiltää, kun ette maitoon koske. Juokaa vähän mainoa, jos ei se vanne kiristäisi päätä niin pahasti.

Vierailija
200/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Melkoinen 'synnytyslehmä'...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kahdeksan