Ninalla ja Pasilla on 11 lasta, maitoon menee viikossa 250 euroa
"– Meillä on 11 rakkauden hedelmää. Kaikki ovat ihan ikiomia ja biologisia, Nina-äiti kuvailee.
Se on pieni ihme. Ninan ei pitänyt rakenteellisen vian vuoksi edes saada lapsia. Esikoinen ilmoitti kuitenkin tulostaan, kun pari oli tuntenut toisensa vain viisi viikkoa. Etenkin Nina toivoisi vielä lisääkin lapsia: joko kaksoset tai suoraan neloset.
– Se nähdään sitten, mitä tulee, jos tulee, Pasi toppuuttelee.
Aviopari on sitoutunut suurperhearkeen. Sen eteen on jouduttu tekemään myönnytyksiä. Rahat eivät riitä kaikkeen.
– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon. Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.
Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80. Wc-paperia käytetään 24 rullaa. Seitsemän vuorokauden aikana taloudessa pestään 25 koneellista pyykkiä.
– Olemme joutuneet tinkimään paljosta. Nuorina meillä oli hyvät työt, asuimme pääkaupunkiseudulla omistusasunnossa ja molemmilla oli autot alla, hän muistelee ilman katkeruuden häivääkään.
Nina painottaa, että esimerkiksi uskonto ei heidän perheensä kohdalla määrittele lasten lukumäärää. Kyse on puhtaasta halusta.
– Olen halunnut ison perheen ympärilleni, ettei minun tarvitse kokea yksinäistä hetkeä, pienestä suvusta tuleva Nina taustoittaa."
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/e821f727-6019-46ff-95d3-a695e22…
Kommentit (313)
Noin 10 000 aborttia vuodessa
Noin 1000 aborttia kuukaudessa
Noin 250 aborttia viikossa
Noin 30 aborttia päivässä
Ja tämä joka vuosi.
Ja täällä jaksetaan valittaa kun jotkut tekevät tavallista enemmän lapsia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta. Muutenkin tuollaisen perheen hiilijalanjälki on hurja, sen lisäksi maitoa kitataan ihan turhaan ja ihan liikaa.
"T. lapseton kaupunkilainen"?
Kyllä se on itseasiassa sinkkuilu ja varsinkin eroaminen, joka nostattaa samojen henkilöiden hiilijalanjälkeä ja kulutusta melkein kaksinkertaiseksi. Perheyksikkö on ekoteko, jos katselee vain luonnon kannalta. (No, kommuunit yms yhteisöt kanssa)
Jaa? Itse esimerkiksi asun onnellisesti sinkkuna kompaktissa 25 neliön asunnossa. Käytän vain julkisia ja pyörää, olen kasvissyöjä, minulla ei ole eikä tule olemaankaan lapsia, lennän hyvin harvoin, kierrätän, ostan second handia. Väitän kyllä, että elämäni on enemmän ekotekoa kuin keskivertoperheessä eläminen.
Et ehkä ymmärtänyt mitä hain takaa. Se sinun tapailema poikaystävä tai friend with benefits asuu itse toisessa yksiössä 25 neliön asunnossa. Eli tietyllä tapaa teidät voi laskea ihan samalla kaavalla kuin parin. Ja sitten jos aletaan laskea niitä hiilijalanjälkiä niin tadaa!
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mitä joitakin niin ahdistaa se maidon juonti. Olkaa juomatta itse, mutta älkää tulko vinkumaan, ettei muidenkaan pitäisi juoda. Ette ole mitään auktoriteetteja missään, itsenimitetyt ruokapoliisit. Limuja, kaljaa, mehuja ja "vissyjä" vedätte kuin heikkopäiset, mutta niin sädekehä kiiltää, kun ette maitoon koske. Juokaa vähän mainoa, jos ei se vanne kiristäisi päätä niin pahasti.
Suomen kovat sydän ja verisuonitilastot johtuu osin maidosta ja tämä on nyt paljastumassa. Kaikki ei haluais noita lapsilleen.

Rasvaton maito ei koveta yhtään mitään.
Sinänsä on todella perverssiä, että samat tyypit, jotka uskoo kaupungistumiseen, eli yksittäisten ihmisten onnelliseen asumiseen ytimessä, voivat väittää että esimerkiksi vastaavan määrän ihmisiä eläminen vaikkapa ympäryskunnan omakotitalossa olisi jotenkin epäekologista.
En usko, että maitoon menee viikossa noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten noi kustantaa tuon kaiken?
Harrastuksia oli koripallosta viuluun ja kitaraan, ilmeisesti jokaisella lapsella. Ja ilmeisen iso talo täytyy olla. Monta lukio-ikäistä samaan aikaan ja silloin 17-vuotiaana loppuu lapsilisätkin...
Huh, huh.
Veronmaksajien piikki auki, eli sinä ja minä maksamme. Halusimme tai emme.
Mutta mitä tukia he saavat?
Nuorin on jo 4-vuotias, ei tule kotihoidontukea
Kaikista lapsista ei tule enää lapsilisää, kaikki kuitenkin ilmeisesti asuvat kotona?
Voivatko saada toimeentulotukea jos heillä on oma talo, autot jne.? Ilmeisesti sitten.
Asumistukea? Joo, sitä varmaan saavat kyllä vaikka olis oma talo.
Tuo äiti oli joku musiikkileikkikoulun opettaja, nyt virkavapaalla kun yksi lapsista on vakavasti sairas, isä oli IT-alalla, en muista hänen koulutustaan, mutta ei vaikuttanut miltään uramieheltä. Hän kai sentään kuitenkin käy töissä???
Vierailija kirjoitti:
En usko, että maitoon menee viikossa noin paljon.
Kyllä siihen vaan menee ja meillä riitäkään. Aikuiset ja 12 lasta.
N43
Vierailija kirjoitti:
En usko, että maitoon menee viikossa noin paljon.
Otsikossa on virhe. Se oli 250 € / kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että maitoon menee viikossa noin paljon.
Kyllä siihen vaan menee ja meillä riitäkään. Aikuiset ja 12 lasta.
N43
No menee menee varmaan niin paljon kun sitä jaksaa kantaa. Juokaa vettä välillä
Voi taivahan vallat! Miten tämän ketjun ihmiset ovat noin pienisydämisiä. Vouhkaavat yhdestä maidosta- ei ole todellista. Moniko teistä on noin iloinen ja tyytyväinen elämäänsä ,kuin tämä pari.
Niin moni kitisee ja nillittää 1-2 lapsen kanssa,kun on rankkaa. Ehkäiskää,ettei tarvitse tällä palstalla paljastaa kuinka tyhmiä olette.
Hävetkää!
Kuka täällä taivastelee, että ruokakulut vaan kasvaa? Ruokakulut saattaa tällä hetkellä olla ihan maksimissaan. Vanhin lapsi on ihan kohta 18, saattaa muuttaa omilleen piankin. Eli ruokakulut tulee vain laskemaan, koska seuraavat viisi kotoa lähtijää on nyt niitä pahamaineisia teini-ikäisiä poikia, jotka ei tee mitään muuta kuin syövät...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme pelkkä lapseton pariskunta (n40, m42) ja meillä kuluu kuukaudessa maitoa 60 litraa juomamaitoihin. Ostamme aina pelkkää luomumaitoa niin kaupasta riippuen kun luomumaitojen hinnat vähän vaihtelee niin maitoon menee meillä noin satanen kuussa siis kahdella hengellä. Ja siinä on vain juomamaidot. Tosin ruoanlaittomaidosta en ymmärrä mitä se on, koska emme käytä ruoanlaitossa koskaan maitoa, en edes keksi mihin ruokaan tulisi maitoa (tai joo, lasagneen tulee, mutta sitä tehdään vain muutaman kerran vuodessa).
Oletko puurosta kuullut. Ja sitä moni syö liki päivittäin.
Oletko kuullut, että kaurapuuron voi tehdä veteen.
Oletko kuullut.että veteen keitetyn kaurapuuron joukkoon laitetaan maitoa silloin,kun sitä syödään.
Hyi, saakeli! Ei ikinä maitoa kaurapuuroon! t. eri
Mannavelli ja riisipuuro keitetään maitoon.
Oli pakko laskea, toimeentulotuen perusosa heille olisi 4062€, eli vähintään se pitäisi jäädä käteen asuinkulujen, kotivakuutuksen, sähkön, veden, lääkkeiden jälkeen.. ruokaan, vaatteisiin, puhelimiin. Näin yhden lapsen äitinä vaikea hahmottaa, että onko se vähän vai paljon tuolle lapsikatraalle.
Helvetin ärsyttävä nainen tämä synnytyskone. Saakeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten noi kustantaa tuon kaiken?
Harrastuksia oli koripallosta viuluun ja kitaraan, ilmeisesti jokaisella lapsella. Ja ilmeisen iso talo täytyy olla. Monta lukio-ikäistä samaan aikaan ja silloin 17-vuotiaana loppuu lapsilisätkin...
Huh, huh.
Veronmaksajien piikki auki, eli sinä ja minä maksamme. Halusimme tai emme.
Mutta mitä tukia he saavat?
Nuorin on jo 4-vuotias, ei tule kotihoidontukea
Kaikista lapsista ei tule enää lapsilisää, kaikki kuitenkin ilmeisesti asuvat kotona?
Voivatko saada toimeentulotukea jos heillä on oma talo, autot jne.? Ilmeisesti sitten.
Asumistukea? Joo, sitä varmaan saavat kyllä vaikka olis oma talo.
Tuo äiti oli joku musiikkileikkikoulun opettaja, nyt virkavapaalla kun yksi lapsista on vakavasti sairas, isä oli IT-alalla, en muista hänen koulutustaan, mutta ei vaikuttanut miltään uramieheltä. Hän kai sentään kuitenkin käy töissä???
Miehellä oma firma, jossa työskentelee.
Ja noilla omaisuudella ei kyllä tukia tipu, paitsi lapsilisät, jotka saavat kaikki varallisuudesta riippumatta.
Katsokaa dokumentti ennen kuin arvostelette. Todella onnellinen perhe! ♡ Äiti todella loisti onnesta eikä isäkään tai lapset näyttäneet kärsivän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että maitoon menee viikossa noin paljon.
Kyllä siihen vaan menee ja meillä riitäkään. Aikuiset ja 12 lasta.
N43
Jos ne pennut tarvitsee maitoa, niin mikä estää imettämästä? Kaikki lapset vaan tissille. Miksi varastat lehmän maitoa, joka on tarkoitettu sen poikaselle!
Voisiko tuollainen suurperhe laittaa tänne koko viikon ruokalistan, aamusta iltaan, resepteineen? Äidillä varmaan on päätoimena ruuanlaitto.
Ainoat lapset ovat usein saaneet eniten. Aikaa, materiaa, huomiota ja hoivaa. Heitä ei hermostuta että jäävät ilman tai saavat vähemmän, tai että joku loppuu juuri heidän nenänsä edetä.
Suurperheissä kasvaneet taas ovat kokeneet puutetta kaikesta edellä mainitusta usein ja moneen kertaan. He eivät kasvettuaan jaksa enää odottaa ja jonottaa vaan rynnivat jaolle kyynärpäitä käyttäen. He haluavat kerrnkin jotain itselleen, olkoon se vaikka rauhaa, sekä jotain omaa. Muut saavat silloin väistyä ja joustaa, jotta suurperheessä kasvanut saa tilkittyä kaiken kroonista vajetta edes hieman.
Googlaile vaan aiheesta, tutkimustietoa löytyy kyllä, ja se kertoo että sinun mutusi ei pidä paikkaansa.