Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ninalla ja Pasilla on 11 lasta, maitoon menee viikossa 250 euroa

Vierailija
08.01.2019 |

"– Meillä on 11 rakkauden hedelmää. Kaikki ovat ihan ikiomia ja biologisia, Nina-äiti kuvailee.

Se on pieni ihme. Ninan ei pitänyt rakenteellisen vian vuoksi edes saada lapsia. Esikoinen ilmoitti kuitenkin tulostaan, kun pari oli tuntenut toisensa vain viisi viikkoa. Etenkin Nina toivoisi vielä lisääkin lapsia: joko kaksoset tai suoraan neloset.

– Se nähdään sitten, mitä tulee, jos tulee, Pasi toppuuttelee.

Aviopari on sitoutunut suurperhearkeen. Sen eteen on jouduttu tekemään myönnytyksiä. Rahat eivät riitä kaikkeen.

– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon. Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.

Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80. Wc-paperia käytetään 24 rullaa. Seitsemän vuorokauden aikana taloudessa pestään 25 koneellista pyykkiä.

– Olemme joutuneet tinkimään paljosta. Nuorina meillä oli hyvät työt, asuimme pääkaupunkiseudulla omistusasunnossa ja molemmilla oli autot alla, hän muistelee ilman katkeruuden häivääkään.

Nina painottaa, että esimerkiksi uskonto ei heidän perheensä kohdalla määrittele lasten lukumäärää. Kyse on puhtaasta halusta.

– Olen halunnut ison perheen ympärilleni, ettei minun tarvitse kokea yksinäistä hetkeä, pienestä suvusta tuleva Nina taustoittaa."

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/e821f727-6019-46ff-95d3-a695e22…

Kommentit (313)

Vierailija
201/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Noissa suurperheissä on yleensä se ongelma ettei tule läheistä vanhempi-lapsisuhdetta oikein kenenkään kanssa, kun ei vain ole siihen aikaa. Lapset muuttuvat aikaisin pois kotoa ja isovanhempienkin suhde lapsenlapsiin jää hyvin löyhäksi, kun ei vaan ole mahdollista panostaa kahdenkeskiseen aikaan,

Ja kun perhemuotoon ei liity uskonnolista painostusta, moni lapsista on loppuiäkseen saanut tarpeekseen lapsiperhe-elämästä. Ei niitä lapsenlapsia ehkä tule monellekaan.

Vierailija
202/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhteiskunta maksaa noille lapsilisiä yli 20 000 € vuodessa! Ja kymmenessä vuodessa siis 200 000 €! Puhtaana käteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta maksaa noille lapsilisiä yli 20 000 € vuodessa! Ja kymmenessä vuodessa siis 200 000 €! Puhtaana käteen.

Entä sitten? Eiköhän tuolla synnytysmäärällä ole lapsilisänsä ansainnut. Siitä vaan hommiin, jos käy kateeksi!

Vierailija
204/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta maksaa noille lapsilisiä yli 20 000 € vuodessa! Ja kymmenessä vuodessa siis 200 000 €! Puhtaana käteen.

Jokainen voi kokeilla, kuinka kannattavaa on. Miksiköhän lapsia syntyy niin vähän, kun sillä pitaisi rikastua?

Vierailija
205/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhin on 18 v. Hänestä ei makseta enää lapsilisää.

Vierailija
206/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikä perheessä ole ikinä 10 vuoden jaksoa jolloin kaikista yhdestätoista lapsesta maksettaisiin lapsilisää samaan aikaan. Hitusen nyt laskutusta kehiin.

17-vuotiaasta ei makseta enää mitään ja samaan aikaan pelkät koulukirjat vie pitkän pennin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten täällä ollaan vihaisia / katkeria kun jotkut jaksavat ja haluavat tehdä useamman lapsen. Moni teistä ei kykene kasvattamaan niistä kahdestakaan kunnon kansalaisia. Suurperheessä on varmasti tiukemmat säännöt joka asiassa. Oppivat jakamaan vähästään, odottamaan, kasvattavat toinen toisiaan ym. paljon muuta positiivista.

Se että eivät saa kaikkea haluamaansa tavaraa, huomiota ym. ei varmasti ole negatiivista. Hyvä kun jotkut tekevät niitä veronmaksajia, niitä meinaan tarvitaan, kun nykyisin on runsaasti näitä veloja, jotka ovat vain ja ainoastaan kiinnostuneita omasta itsestään.

Tutkimusten mukaan useamman sisaruksen kanssa kasvaneista tulee itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Syyon yksinkertaisesti siinä, että kun lapsuudessa kaikki jaetaan, eikä mikään ole omaa, pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä mikö lopulta on omaa.

Ai minkähän tutkimuksen? Kyllä tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat juuri niitä itsekkäimpiä ja ärsyttävimpiä ihmisiä. Ainoiden lasten vanhempien ja isovanhempien antaman huomion uskotaan olevan merkittävänä syynä siihen, että kanssakäyminen muiden kanssa hankaloituu ja empatiakykyä on vähemmän sekä itsekkyyttä enemmän näillä ainoilla lapsilla.

Herranen aika! Olen ainoa lapsi ja koko elämäni olen asettanut aina muut etusijalle ja tehnyt kaikkeni perheeni eteen. Nyt vanhempana voin jo ajatella itseänikin. Mikään marttyyri en ole vaan tein tuon kaiken rakkaudesta mieheeni ja lapsiini. Autoin myös paljon kanssaihmisiäni. Ja kyllä, kaipasin lapsena sisaruksia.

Ihmiset ovat omanlaisia oli sitten sisaria tai ei.Tosin minun tuntemani ainoat lapset ovat kaikki olleet itsekkyyteen taipuvaisia.

Vierailija
208/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutsin puheesta ei saa mitään selvää, vaikka suu käy taajaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

IHANA PERHE! Haluun noille asumaan!

Vierailija
210/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihana sisustus <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

IHANA PERHE! Haluun noille asumaan!

Tervemenoo!

Vierailija
212/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten noi kustantaa tuon kaiken?

Harrastuksia oli koripallosta viuluun ja kitaraan, ilmeisesti jokaisella lapsella. Ja ilmeisen iso talo täytyy olla. Monta lukio-ikäistä samaan aikaan ja silloin 17-vuotiaana loppuu lapsilisätkin...

Huh, huh.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten täällä ollaan vihaisia / katkeria kun jotkut jaksavat ja haluavat tehdä useamman lapsen. Moni teistä ei kykene kasvattamaan niistä kahdestakaan kunnon kansalaisia. Suurperheessä on varmasti tiukemmat säännöt joka asiassa. Oppivat jakamaan vähästään, odottamaan, kasvattavat toinen toisiaan ym. paljon muuta positiivista.

Se että eivät saa kaikkea haluamaansa tavaraa, huomiota ym. ei varmasti ole negatiivista. Hyvä kun jotkut tekevät niitä veronmaksajia, niitä meinaan tarvitaan, kun nykyisin on runsaasti näitä veloja, jotka ovat vain ja ainoastaan kiinnostuneita omasta itsestään.

Tutkimusten mukaan useamman sisaruksen kanssa kasvaneista tulee itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Syyon yksinkertaisesti siinä, että kun lapsuudessa kaikki jaetaan, eikä mikään ole omaa, pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä mikö lopulta on omaa.

Ai minkähän tutkimuksen? Kyllä tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat juuri niitä itsekkäimpiä ja ärsyttävimpiä ihmisiä. Ainoiden lasten vanhempien ja isovanhempien antaman huomion uskotaan olevan merkittävänä syynä siihen, että kanssakäyminen muiden kanssa hankaloituu ja empatiakykyä on vähemmän sekä itsekkyyttä enemmän näillä ainoilla lapsilla.

Herranen aika! Olen ainoa lapsi ja koko elämäni olen asettanut aina muut etusijalle ja tehnyt kaikkeni perheeni eteen. Nyt vanhempana voin jo ajatella itseänikin. Mikään marttyyri en ole vaan tein tuon kaiken rakkaudesta mieheeni ja lapsiini. Autoin myös paljon kanssaihmisiäni. Ja kyllä, kaipasin lapsena sisaruksia.

Itse tulen suurperheestä. Puolisoni on ainoa lapsi ja hän on meistä se kiltimpi, sovittelevampi, miellyttävämpi. Minulla on koko ajan kilpailuhenki päällä ja kyynärpäätaktiikka käynnissä. Mitään resursseja ei minuun ehtineet vanhempani käyttää.. mieheni on saanut huomiota ja opastusta senkin edestä.

Vierailija
214/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä aina taivastelen, jos mulla menee kuukaudessa ruokaan 250 euroa ja olen sentään keskiluokkaa. Ei olisi varaa kyllä tuollaiseen elämään näin töissä käyvänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten täällä ollaan vihaisia / katkeria kun jotkut jaksavat ja haluavat tehdä useamman lapsen. Moni teistä ei kykene kasvattamaan niistä kahdestakaan kunnon kansalaisia. Suurperheessä on varmasti tiukemmat säännöt joka asiassa. Oppivat jakamaan vähästään, odottamaan, kasvattavat toinen toisiaan ym. paljon muuta positiivista.

Se että eivät saa kaikkea haluamaansa tavaraa, huomiota ym. ei varmasti ole negatiivista. Hyvä kun jotkut tekevät niitä veronmaksajia, niitä meinaan tarvitaan, kun nykyisin on runsaasti näitä veloja, jotka ovat vain ja ainoastaan kiinnostuneita omasta itsestään.

Tutkimusten mukaan useamman sisaruksen kanssa kasvaneista tulee itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Syyon yksinkertaisesti siinä, että kun lapsuudessa kaikki jaetaan, eikä mikään ole omaa, pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä mikö lopulta on omaa.

Ai minkähän tutkimuksen? Kyllä tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat juuri niitä itsekkäimpiä ja ärsyttävimpiä ihmisiä. Ainoiden lasten vanhempien ja isovanhempien antaman huomion uskotaan olevan merkittävänä syynä siihen, että kanssakäyminen muiden kanssa hankaloituu ja empatiakykyä on vähemmän sekä itsekkyyttä enemmän näillä ainoilla lapsilla.

Herranen aika! Olen ainoa lapsi ja koko elämäni olen asettanut aina muut etusijalle ja tehnyt kaikkeni perheeni eteen. Nyt vanhempana voin jo ajatella itseänikin. Mikään marttyyri en ole vaan tein tuon kaiken rakkaudesta mieheeni ja lapsiini. Autoin myös paljon kanssaihmisiäni. Ja kyllä, kaipasin lapsena sisaruksia.

No voi herranen aika, tässähän ei ole kysymys juuri sinusta, vaan ihan yleisellä tasolla puhuttiin ainoista lapsista. Mutta oikeastaan tuo älähdyksesi kyllä kertoo aika paljon sinusta ja kuvastaa hyvin juuri tuota aiempaa kuvausta ainoista lapsista.

Vierailija
216/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten noi kustantaa tuon kaiken?

Harrastuksia oli koripallosta viuluun ja kitaraan, ilmeisesti jokaisella lapsella. Ja ilmeisen iso talo täytyy olla. Monta lukio-ikäistä samaan aikaan ja silloin 17-vuotiaana loppuu lapsilisätkin...

Huh, huh.

Veronmaksajien piikki auki, eli sinä ja minä maksamme. Halusimme tai emme.

Vierailija
217/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä olen minäkin perehtynyt väitöstutkimukseen, jonka mukaan ainoat lapset ovat kaikkein sosiaalisimpia ja ottavat muut huomioon. Tämä pätee tutkimuksen mukaan silloin, jos lapsen suhde vanhempiin on lämmin ja hyvä. Eli näitäkään asioita ei selitä vain yksi asia vaan riippuu monesta tekijästä. Ja mikä tärkeintä, yksilöllisiä eroja on laidasta laitaan perheen koosta riippumatta.

Vierailija
218/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten noi kustantaa tuon kaiken?

Harrastuksia oli koripallosta viuluun ja kitaraan, ilmeisesti jokaisella lapsella. Ja ilmeisen iso talo täytyy olla. Monta lukio-ikäistä samaan aikaan ja silloin 17-vuotiaana loppuu lapsilisätkin...

Huh, huh.

Maalla on tilaa ja taloja.

Vierailija
219/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos saa reippaasti yli 2000€ pelkästään lapsilisiä, niin ei se kyllä enää ole pelkästään perheen kahden aikuisen välinen asia. Alkaa olla aika paljon harteilla yhteiskunnallakin.

Enkä tarkoita, että lapsilisillä tuollasen porukan kuluja saa katettua, mutta silti.

Silti hämmästyttää ehkä eniten tuo pinkiksi maalattu seinä. Miksi?

Tämä pariskunta on ottanut synnytystalkoo- kehotuksen ihan tosissaan. Hyvä, kun joku tekee lapsia.

Vierailija
220/313 |
08.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä että joku hankkii lapsia. Suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 1,43 lasta. Se tarkoittaa, että kohta tämä on vanhusten maa ja kuka sitten maksaa verot?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän yksi