Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Kaveri (mies) suuttui kun kehuin hänen kodin sisustusta kuvien perusteella. Mies kilahti ja väitti ettei lähettele kaikille naisille kuvia kodistaan eikä kotinsa ole mikään näyttelykoti. Kehuni olivat liikaa niinpä tyyppi kilahti ja suuttui.

Miten ihmiset jaksaa keksiä näitä ihme juttuja parisataa sivua? Kirjotustyylistä sen huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurini suuttui, kun en jäänyt juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia kauppakeskuksen parkkihallissa. Yritin päästä naapurista nopeasti eroon, koska viides perättäinen keskenmenoni oli juuri käynnistynyt ja pelkäsin, että vuodan kuiviin siellä parkkihallissa :-/

Millaisia muita keskenmenoja on kuin perättäisiä?

- vaikka sellaisia, että on keskenmenojen välissä synnyttänyt vauvan.

Keskenmenot ovat silti keskenmenoina perättäisiä. Sinä sekoitat raskaudet ja keskenmenot käsitteinä.

Raskaudet päättyvät synnytyksiin tai keskenmenoihin, jotka eivät ole sama asia. Jokainen keskenmeno on keskenmenojen joukossa perättäinen (paitsi tietenkin se ensimmäinen). Samaten jokainen synnytys on samalla tavoin synnytysten kesken perättäinen.

Jos raskauksia on useampia kuin yksi, niin raskaudetkin ovat perättäisiä. Raskauksien lopputulokset voivat vaihdella, mutta silloin tarkastellaan perättäisyyttä raskausten tasolla, eikä vain toisen vaihtoehdon.

Ai että se ottaa joillekin koville myöntää olleensa tyhmä yrittäessään olla nokkela.

Se kuule puhutaan just ja tasan noin ihan lääkärissäkin, eli kuinka monta perättäistä keskenmenoa on jo ihan tutkimuksiin pääsemisen kannalta.  Siinä kun on vissi ero, onko ihmisellä ollut 5 PERÄTTÄISTÄ keskenmenoa, vai 5 keskenmenoa, mutta niin että kaksi keskenmenoa-vauva-keskenmeno-vauva- kaksi keskenmenoa-vauva.

Ensimmäinen tapaus johtaa tutkimuksiin, jälkimmäinen on vain ikävä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi vanha juttu, mutta yhä on paha mieli siitä. 

Oltiin leirintäalueella teltassa perheen kanssa, minä n. 6 V.

Isä antoi rahan, ja pyysi käymään kioskilta hakemassa maitopurkin. Kun lähdin takaisin, en löytänyt takaisin, eksyin täysin. Kaikki teltat oli samanlaisia keltaisia kupolitelttoja, ja olin jo aivan hysteerinen eksyksissä.

Hortoilin ympäri aluetta, ja olin aivan epätoivoinen, kunnes isoveli löysi minut jostain itkemässä. Saatteli sitten minut omalle teltalle.

Vaan mitenkäs siellä sitten otettiin vastaan pelästynyt ja kauhuissaan ollut itkevä lapsi...

Tajuton huuto ja tukkapöllyt--- Missä hitossa oot ollut, kaikki ovat sinua etsineet. että saa hävetä että muutkin ihmiset joutu sinua etsimään. Ei pienintäkään lohdutusta, että olet nyt täällä ja kaikki hyvin. Itkin koko yön hiljaa, mutta senkin tuo ukko kuuli, ja tokasi että lopeta tuo vollotus.

Olen pahoillani puolestasi, eikä se varmasti lohduta, että ihan perus lastenkasvatusta menneiltä vuosikymmeniltä. Se empatiakyvyn puute pientä lasta kohtaan on jotenkin karmaisevaa.

Ja vähän vastaava: Myös veljelleni suututtiin ja häntä lyötiin (isä : "lopeta se saatanan pelleily ja kävele normaalisti"), kun oli n. 3-vuotias, eikä "suostunut" kävelemään, vaan konttasi vaivalloisesti keittiössä. Sitten kävi ilmi, että hänellä oli akillesjänne(?) tms. tulehtunut toisessa jalassa niin, ettei pystynyt varaamaan painoa jalalle kun oli niin kipeä.

Olin 16-vuotiaana 2-vuotiaan pikkuveljeni kanssa puistossa. Luokseni tuli joku minulle tuntematon nainen, joka alkoi ihmettelemään, että mitä varten minä olen niin nuorena lapsen tehnyt. Minä tietenkin sanoin, että kyseessä on pikkuveljeni. Tuo nainen suuttui minulle kun minä muka kehtasin valehdella ja että on se kumma, kun lapsetkin tekevät lapsia eivätkä edes ole edes koulussa kuten heidän pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurini suuttui, kun en jäänyt juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia kauppakeskuksen parkkihallissa. Yritin päästä naapurista nopeasti eroon, koska viides perättäinen keskenmenoni oli juuri käynnistynyt ja pelkäsin, että vuodan kuiviin siellä parkkihallissa :-/

Millaisia muita keskenmenoja on kuin perättäisiä?

- vaikka sellaisia, että on keskenmenojen välissä synnyttänyt vauvan.

Keskenmenot ovat silti keskenmenoina perättäisiä. Sinä sekoitat raskaudet ja keskenmenot käsitteinä.

Raskaudet päättyvät synnytyksiin tai keskenmenoihin, jotka eivät ole sama asia. Jokainen keskenmeno on keskenmenojen joukossa perättäinen (paitsi tietenkin se ensimmäinen). Samaten jokainen synnytys on samalla tavoin synnytysten kesken perättäinen.

Jos raskauksia on useampia kuin yksi, niin raskaudetkin ovat perättäisiä. Raskauksien lopputulokset voivat vaihdella, mutta silloin tarkastellaan perättäisyyttä raskausten tasolla, eikä vain toisen vaihtoehdon.

Voi hohhoijaa. Miten näistä assijankkaajia riittääkin joka ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtasin väittää Spagetti Bolognesea liian arkiseksi ruoaksi merkkipäivään.

Onhan se makaroni ja jauhelihakastike ihan juhlaruokaa. Olen penskana syönyt sitä ravintolassakin Mikki Hiiren spagettina.

Tällä perusteella Nauravat nakit on myös juhlaruoka. Minusta ei. Kyllä ravintolassa tarjoillaan muutakin kuin juhlaruokaa.

Kollega kiukustui ahkeruudestani, joka tuotti itselleni ja asiakkaille iloa: "Et voi palvella asiakkaita noin paljon tai he alkavat vaatia sitä muiltakin. Häntä harmitti, kun asiakkaiden mielipidetiedusteluissa sain runsaasti kehuja.

Vierailija kirjoitti:

Hiljaisuuteni on aika provosoivaa. Useinkin ihmiset, erityisesti miehet (olen itse nainen), kysyvät että miksi olen hiljaa. Varsinkin tuntemattomassa seurassa menen nykyään lukkoon, kun en oikein tiedä, mistä keskustella. Ennen minua ei haitannut hiljaisuuteni, koska perustelen sen sillä, että puhun vain silloin kun on asiaa. Eräissä bileissä nuorempana tunsin vain yhden kaverin, ja siellä oli todella paljon klikkiytynyttä porukkaa, joten en päässyt mihinkään sisään. Toki kuuntelin muita, mutta eräs tyyppi sitten alkoi kysellä että miksi olen hiljaa. Selitin, etten tunne ketään muuta kuin kaverini, ja tykkään muutenkin kuunnella muiden tarinoita. Tyyppi alkoi jankuttaa, että olenpa tylsä, kyllä ihmisen pitäisi puhua eikä hiljaiset tyypit ole kivoja. Lähdin sitten aika pian tuon jälkeen, ja muistan tuon varmaan jokaisessa illanistujaisissa. Ennen hiljaisuuteni ei ollut minulle ongelma, mutta nykyään on, kun tuntuu että on pakko puhua.

Minulla vähän sama. Olen varsinkin alkuun hiljainen, ns. tarkkailija. En siis mitenkään kyttää tai kyylää ihmisiä. Juttua kyllä löytyy kun paremmin tutustuu. Mentiin vuosia sitten eräisiin juhliin, jossa tapasin ensimmäistä kertaa silloisen työkaverini miesystävän. Siinä esittäydyttäessä mies toteaa " ainiin, sinä oot se hiljainen  puhumaton tapaus". 

Ei nyt ehkä kovin iso asia, mutta kyllä itsellä hieman fiilis alkuun laski, enkä ko. miehen kanssa illalla aikaa viettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Oma faija. Tosin jos asiaa oikein ajattelee niin ei ollutkaan niin outoa.

Tapahtumasta on kauan, mutta olin aina miettinyt marathonin juoksua ja sitten iski käsittämätön ahaa elämys: ei sitä miettimällä juosta vaan pitää osallistua. Niinpä sitten aloin keväällä treenailemaan ja päätin että jos vielä toukokuun lopussa juoksu jatkuu ja pystyn hölkkäämään lähes puoli maratonin (6x3 km pururata) ostan kunnon juoksukengät (ne millä aloitin olivat jotain muutamaa vuotta vanhat halpiskengät marketista). Juoksut jatkuivat ja "pururatatesti":kin läpäistiin joten ei muuta kuin kenkä ostoksille ja esittelemään lenkkareita kotiporukoille. Ja faija kilahti totaalisesti. Pitkä pajatus missä kunnossa maratoonarit ovat "ja sinä et ole niin kovassa kunnossa". Sivuutin koko jutun ja ilmoitin osallistuvani anyway ja jos homma ei toimi jätän kesken. Maratoneilla kun yleensä kiertää semmoisia kyytiautojakin väsähtäneille. 

Mutta itse syy taisi olla oikeastaan aika liikuttava eli se että faija oli yksinkertaisesti huolissaan. Olen edelleen koko suvun ainoa maratoonari. Faijan maailmassa maratooneja juoksi ne "erikoisjannut". Soitti vielä maratonin aamuna ja varoitteli etten juokse liian kovaa ja varsinkaan ala kärkimiesten kanssa kilpailemaan. LOL. En edes pysty juoksemaan niin lujaa. Tulivat vastaan ennenkuin itse olin edes puolivälissä. Oma aika taisi olla 5h 4 min. Kärkipäässä tod näk joku 2:30 tai alle.

En asiaa pahalla muistele mutta olisi ollut kiva jos olisi kannustettu haasteeseen ja rajojen rikkomiseen. En ole maratoonarin näköinen - enkä tuolloinkaan ollut - ulkomuodollisesti joten lähestulkoon aina ihmetystä on herättänyt kun hommasta kertoo.

Toisaalta. Olen aina ollut niin perheen kuin suvun musta lammas että samaan kategoriaan kuuluu.

Mulla on vähän samantyyppisiä. Oma äiti raivosi monista sellaisista asioista jotka eivät hänelle lainkaan kuuluneet, mutta ilmeisesti sitten kai oli jotenkin huolissaan. Rasittava.

Kun olin kokenut vastoinkäymisiä (vanhemman kuolema ja siihen liittyvät järjestelyt yksin, lapsen sairaus ja siihen liittyvät ratkaisemattomat ongelmat) ja olin aivan uupunut enkä oikein saanut siivottua, niin anoppi soitti ja huutaen haukkui minut oikein perusteellisesti ja ilkeästi. Lopulta totesin että jatketaan sitten kun olet rauhoittunut, ja lopetin puhelun. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi käytöstään, ja oli vielä pitkään erittäin loukkaantuneen oloinen.

Myöhemmin tulkitsin että hän saattoi olla huolissaan jaksamisestani. Vaikka hän tunnisti että olisin tarvinnut apua, ei laiskuuttaan viitsinyt auttaa ja koki tästä ikävää syyllisyyttä. Ajatteli kantaa kortensa kekoon kätevästi soittamalla.

Ja haukkumallahan masentunut ihminen saadaan kokemaan ihmeparantuminen.

Samassa talossa asuva henkilö huomautti minulle, etten ole kastellut kesäkukkia, vaikka alkukesästä lupasin niin tehdä. Sanoin, ettei niitä tarvitse kastella, koska taivaalta on tullut vettä ihan riittävästi ja kysyin onko joku kukkalaatikko kuiva. Ei ollut käynyt kokeilemassa, mutta oli käynyt tarkastamassa (ilmeisesti päivittäin), että kastelukannu on kuiva! En jatkanut keskustelua pidemmälle.

Vanha, alkavasta muistisairaudesta kärsivä äitini suuttuu milloin mistäkin ja oikein korottaa ääntään. Ei ole tehnyt sitä sitten sen ajan kun olin hankala teini. Kamalaa seurattavaa.

Keski-ikäinen ystävättäreni suuttui siitä että olin vain rehellinen ja sanoin miten haluan erään tilanteen menevän omalta osaltani, perustelin tämän erittäin hyvin ja ymmärrettävin perustein hänelle.

Kummallista, eli minun olisi pitänyt toimia perinteisten tapojen ja normien mukaan vaikka se ei sopinut minulle, en halunnut sitä enkä olisi jaksanutkaan. Minun oletettiin tekevän kuten hän oletti asian menevän. Kun näin ei tapahtunutkaan vaan pidin omista rajoistani kiinni, hän suuttui aikalailla.

Eli oli täysin kyvytön näkemään asiaa toisen kantilta.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta agressiivisyydestä tuli mieleen kaveri jonka mielestä jokainen kolahdus tai kovempi ääni oli raivoamista, kaikki piti tehdä hiljaa ja silitellen. Tiskaaminen käsin piti tehdä astia kerrallaan etteivät esim veitset ja haarukat kolisseet toisiinsa ja kyseli ärsyyntyneenä eikö mattoja voi viedä pestä vedellä sen sijaan että käytin mattopiiskaa. Naapurin rakentaessa varastoa itki ettei voi olla kotonaan vasaran paukkeen vuoksi. Lopetti lukion kesken kun oli liikaa meteliä, en tajua miten pärjäsi aiemmin koulussa. Opiskeli sitten kotonaan ja katkaisi välit meihin "metelin pitäjiin". 

Minä olen vähän tuollainen. Astioiden kolina kun niitä tiskaa ja vaikka vesihanan ääni tuntui ikävältä korvissa. Varsinkin lapsena. Aistiyliherkkyys on ja asperger. Enää en suutu kumminkaan. Laitan kuulosuojaimet tai menen toiseen tilaan. Ei siinä sen ihmeempiä.

Sisareni harrasti sellaista, että soitti minulle aina sellaisen hyvin lyhyen pirauksen, johon en ehtinyt vastata, vaikka olisin oman puhelimeni vieressä ollut. Sitten hän soitti heti perään uudelleen ja aloitti puhelun hyvin tympeästi siitä, miten hän on tässä yrittänyt soitella eikä hänelle vastata. Joskus hän ehti välissä soittaakin jo jollekin toiselle sukulaiselle kuten äidille ja yrittää saada nämä huolestumaan siitä, että olen varmaan hävinnyt jonnekin. 

Jokainen puhelu hänen kanssaan siis alkoi aina riidalla siitä, miksei heti ollut vastattu, tai sitten väliin ehti soittaa jo joku muu ns. huolestunut omainen. Minulla meni pitkään ymmärtää, että en minä ole todellakaan mikään puhelinkammoinen yliherkkä vaan minua pyrittiin kontrolloimaan täysin epänormaalilla tavalla. Kerran hän lietsoi jopa sukulaismummelin huutamaan minulle omalla mökilläni joulupäivänä, kun tämäkin oli hälytetty minun, ilmiselvästi kadonneen, perään. 

Ratkaisin lopulta ongelman sillä, että estin sisareni kokonaan puhelimestani. Enää ei tarvitse haukkua ja hälyttää muita ihmisiä perääni. Muitakin vakavia syitä toki oli.

En ole oikea tai vasen kätinen vaan käytän kumpaakin kättä yhtä hyvin ja varsinkin vanhalla tädilleni tämä on täysin käsittämätöntä.  Asia tuli ilmi kun tein jotain ruokaa ja pilkoin vihanneksi niin että veitsi oli vasemmassa kädessä, tätini mutisi jotain väärästä kädestä ja kysyi enkö voi käyttää oikeaa kättäni. Vaihdoin veitsen toiseen käteen ja asia oli silloin sillä ok. Nyt myöhemmin aina kun tätini näkee minun käyttävän "väärää" kättä ja hän ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja joskus jopa lähtee pois. Perhe on yrittänyt selittää että se on ominaisuuteni  mutta ei ole auttanut. Tiedän että aiemmin vasenkätisyyttä kitkettiin ja pidettiin väärärä, mutta aika on jo muuttunut.

Lokkisukulainen (nuori mies) suuttui kun oli lykännyt itsensä kotiini (olin itsekin nuori silloin ja asuin vanhempieni luona) mutta minä olinkin lähtenyt kaverilleni viikonlopuksi läheiseen kaupunkiin. Myös hänen äitinsä, oma äitini ja isäni raivostuivat.

Sain yhden lapsen enemmän kuin kaveri (sain kaksoset).

Tätini suuttui minulle. Olin ollut yövuorossa ja herätti minut soitollaan. Kohta oli oven takana ja sanoi varmistavansa ettei päivällä nukuta.

Oltiin miehen kanssa flunssassa (tämä siis kauan ennen kuin koronasta mitään tiedettiinkään) ja ihan viimeisillä voimillamme raahauduttiin ruokakauppaan hakemaan ruokaa kun kotona ei ollut mitään.

Siskoni soitti kun oltiin kaupassa ja pyysi heille istumaan iltaa. 

Sanoin että ei voida millään, ollaan kipeinä ja käydään vaan kaupassa ja sit mennään takaisin kotiin lepäämään.

Löi luurin kiinni.

Muuten olisin luullut että puhelu katkesi teknisistä syistä, mutta tiuskaisi siis jotain "no, ei sit väkisten" ja luuri kiinni.

Tuli niin puskista, en voi vieläkään tajuta että mikä siinä eniten otti päähän? Se että me oltiin kaupassa, mutta ei tultu heille? Äänestä varmasti kuuli että olin flunssassa ja taustahälystä että olin kaupassa, eli ei ollut mitään epäilystä että olisin nyt valehdellut.  Heillä illanistujaiset oli usein tasoa että juotiin jotain siideriä ja siinäpä se, eli siellä ei varmasti oltu tehty mitään alkuvalmisteluja jne.

Tämä vissiin jäi sit jotenkin häntä mietityttämään että vuosia myöhemmin kun olin taas kipeänä niin yritti väkisten saada mut heille toiselle paikkakunnalle että voi hoitaa mua kun mä olen kipeä. Alkoi kans jostain kyläilypyynnöstä, sanoin että ei voi, olen kipeä ja menen nukkumaan että olisin aamulla työkuntoinen (ja toim. huom. tämä myös aikana ennen koronaa), niin alkaa kauhea sms pommitus kuinka sen mies lähtee mua hakemaan VAIKKA sanoin useita kertoja että ei kiitos, olen juuri menossa nukkumaan. Kun kuulemma rakastavat sisarukset näin tekee. 

Taisi myös päättyä johonkin mykkäkouluun se kun huomasi että en aijo tulla pihalle asunnosta.

Ja siis meidän välit on aina olleet etäiset, tuntuu että hän kuulee aina välillä jos joku puhuu läheisistä sisarussuhteista niin tulee vissiin kateelliseksi ja päättää siitä paikasta että meilläkin on läheiset välit (mikä EI pidä paikkaansa, ei ole ikinä pitänyt).