Lempihahmo tuntemattomasta sotilaasta

Se siiliemo poikasineen

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Rahikainen arvostaa naisia.

Vierailija kirjoitti:

En pidä Koskelaa minään tossuna tai en-mää-nyt-jaksais-/tehkää mitä lystäätte-tyyppinä, niinkuin jotkut. Onhan hänellä auktoriteettia ja miestensä kunnioitus, molemminpuolinen. Lehdon ampuman vangin tapauksessa, kyllähän kohtauksessa käy ilmi, että hän tietää, että pakoyritys on keksitty eikä hyväksy ampumista. Mutta miksi noissa olosuhteissa olisi tehty numero yksittäisen vihollissotilaan tappamisesta, varsinkin kun ampuja on ainoa todistaja? Ei maksa vaivaa. Tai loppupuolen kohtauksissa uhmatessaan käskyjä, kun häviö on jo selvä, hän on inhimillinen, toisin kuin ylemmät upseerit.

Koskela samoista syistä kuin edellisellä. Auktoriteetti oli olemuksessa ja käytöksessä ei huutamisessa.

Ja se vihollisotilaan aiheeton ampuminen..juuri oikein käyttäytyi siinä tilanteessa, ei nostanut riitaa aiheesta, vaikka oli eri mieltä eli oli oikeudenmukainen siinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Koskela tietysti ehdottomasti - hänelle koko sota on yhtä itsensä kanssa painimista. Punaisten puolella ollut suku ja siellä sukupuuttoon lähes tapettu, motivaatio lähteä valkoisten aiheuttamaan sotaan ja varmaan häviöön ja kuolemaan on ollut vain jostain keksittävä tai joudut saunan taakse tapettavaksi. Siihen päälle kaikki sellaiset jutut, joita ei hyväksy, mutta jotka on pakko sietää, jotta edes jotain saataisiin säästettyä (kaatuneiden kohtelu, sotavankien kohtelu, naisten kohtelu, ryöstely jne). 

Sama koskee toista lempihahmoani Lahtista, joka sanoo ääneen ne asiat, joita Koskela pohtii mielessään. Isänmaata ei oo, uskonto jäi kansakouluun, koti on jonkinlainen, mutta huoneet on yhtiön, ja oamisia ei oo kuin äitee, ja jos r -yssä kuvittelee jotain mokomalla ämmänlonksulla jotain tekevänsä, niin vieköön prkele.

Moni ei tule ajatelleeksi, miten vähän aikaa kansalaissodasta oli vielä viimesotien aikana ja kuinka vahvoja ristiriitoja ja haavoja yhteiskunnassa ja ihmisissä oli sen jäljiltä. Ja sitten pitikin asettua yhdessä yhteistä vihollista vastaan. Huhhuh.

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä Koskelaa minään tossuna tai en-mää-nyt-jaksais-/tehkää mitä lystäätte-tyyppinä, niinkuin jotkut. Onhan hänellä auktoriteettia ja miestensä kunnioitus, molemminpuolinen. Lehdon ampuman vangin tapauksessa, kyllähän kohtauksessa käy ilmi, että hän tietää, että pakoyritys on keksitty eikä hyväksy ampumista. Mutta miksi noissa olosuhteissa olisi tehty numero yksittäisen vihollissotilaan tappamisesta, varsinkin kun ampuja on ainoa todistaja? Ei maksa vaivaa. Tai loppupuolen kohtauksissa uhmatessaan käskyjä, kun häviö on jo selvä, hän on inhimillinen, toisin kuin ylemmät upseerit.

Koskela samoista syistä kuin edellisellä. Auktoriteetti oli olemuksessa ja käytöksessä ei huutamisessa.

Ja se vihollisotilaan aiheeton ampuminen..juuri oikein käyttäytyi siinä tilanteessa, ei nostanut riitaa aiheesta, vaikka oli eri mieltä eli oli oikeudenmukainen siinäkin.

Ajattelin myös, että Koskela palaa asiaan myöhemmin, nyt ei kannata, olisi ehkä tullut riitaa.

Vierailija kirjoitti:

Koskela tietysti ehdottomasti - hänelle koko sota on yhtä itsensä kanssa painimista. Punaisten puolella ollut suku ja siellä sukupuuttoon lähes tapettu, motivaatio lähteä valkoisten aiheuttamaan sotaan ja varmaan häviöön ja kuolemaan on ollut vain jostain keksittävä tai joudut saunan taakse tapettavaksi. Siihen päälle kaikki sellaiset jutut, joita ei hyväksy, mutta jotka on pakko sietää, jotta edes jotain saataisiin säästettyä (kaatuneiden kohtelu, sotavankien kohtelu, naisten kohtelu, ryöstely jne). 

Sama koskee toista lempihahmoani Lahtista, joka sanoo ääneen ne asiat, joita Koskela pohtii mielessään. Isänmaata ei oo, uskonto jäi kansakouluun, koti on jonkinlainen, mutta huoneet on yhtiön, ja oamisia ei oo kuin äitee, ja jos r -yssä kuvittelee jotain mokomalla ämmänlonksulla jotain tekevänsä, niin vieköön prkele.

Haha, ei minun tarvitsekaan kirjoittaa pitkää viestiä, sillä kuvasit juuri molemmat lempihahmoni oivallisesti. Ristiriitojen raskauttamia hahmoja, joista Koskela on hyväsydämisempi mitä hänellä on varaa olla. Lahtinen on katkera, mutta myös hyvin älykäs ja useimpia muita hahmoja lukeneempi. Myös monet hauskimmista ja oivaltavimmista laineista tulee Lahtiselta. Jotenkin samaistun itse eniten Lahtisen asenteeseen.

Lammiohan on näin siviilien kannalta hieno tyyppi - tätä puolta tuotiin hyvin esiin Mollbergin Tuntemattomassa. Lammio upseerina ei siedä naisten ahdistelua (jos vapaaehtoisesti itseään myy, se on eri asia), ei muutenkaan siviilien ahdistelua, räikeää käytöstä. Hän on ammattisotilas, ja on varsin peloton, yksi pelottomimmista sotilaista.  Ja tämä on se seikka, mikä esim. Lehtoa vtuttaa kaikkein eniten: koska hän vihaa heikkoutta (itsessään), avuttomuutta (jota on itse ollut katulapsena), ja koska kaikki hänen energiansa menee siihen, ettei hän prkle pelkää (ensimmäisenä kaikkiin vaarallisimpiin tehtäviin), niin Lammio on hänelle punainen vaate - mies, joka ei oikeasti pelkää. Mutta sama pätee muihinkin - viha Lammiota vastaan hieman helpottaisi, jos he pystyisivät halveksimaan tätä, mutta he eivät pysty.

Honkajoen ironia ja eksentrisyys on vaikeita suomalaisille hahmottaa - Tarmo Manni oli kuin luotu tähän rooliin, itse Väinö Linnankin mielestä juuri sopiva tähän hahmoon, homoseksuaalisuus usein synnyttää toiseuden, toisenlaisen katseen maailmaan, joka joillakin voi purkautua esim. parodiana, ironiana. Mun mielestä Milonoff uudessa versiossa selviytyy varsin hyvin, varsinkin: 'minua pelottaa niin hirveästi, että ilman käskyä en lähde (hyökkäykseen)'. Vanhala: 'No minä käsken.' Honkaoja: 'No se on tietysti sitten eri asia.'

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä Koskelaa minään tossuna tai en-mää-nyt-jaksais-/tehkää mitä lystäätte-tyyppinä, niinkuin jotkut. Onhan hänellä auktoriteettia ja miestensä kunnioitus, molemminpuolinen. Lehdon ampuman vangin tapauksessa, kyllähän kohtauksessa käy ilmi, että hän tietää, että pakoyritys on keksitty eikä hyväksy ampumista. Mutta miksi noissa olosuhteissa olisi tehty numero yksittäisen vihollissotilaan tappamisesta, varsinkin kun ampuja on ainoa todistaja? Ei maksa vaivaa. Tai loppupuolen kohtauksissa uhmatessaan käskyjä, kun häviö on jo selvä, hän on inhimillinen, toisin kuin ylemmät upseerit.

Koskela samoista syistä kuin edellisellä. Auktoriteetti oli olemuksessa ja käytöksessä ei huutamisessa.

Ja se vihollisotilaan aiheeton ampuminen..juuri oikein käyttäytyi siinä tilanteessa, ei nostanut riitaa aiheesta, vaikka oli eri mieltä eli oli oikeudenmukainen siinäkin.

Koskela toimi ainoalla oikealla tavalla siinä tilanteessa. Itse en usko että olisi palannut asiaan enää - koska ymmärsi että Lehto ei kantaansa muuta. Jonkun muun puhutteleminen olisi voinut ollakin hedelmällistä.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia hahmoja. Entä oikeat sodan sotilaat? Ajattelin heitä viime viikolla sankarihaudoilla kävellessä. Kuinka paljon hyviä tyyppejä tapettiin ja vähemmän hyviä, yhtä tärkeitä sodassa. Nuoria miehiä toivoineen ja unelmineen, samoin ukkomiehiä, joilla jo perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskela tietysti ehdottomasti - hänelle koko sota on yhtä itsensä kanssa painimista. Punaisten puolella ollut suku ja siellä sukupuuttoon lähes tapettu, motivaatio lähteä valkoisten aiheuttamaan sotaan ja varmaan häviöön ja kuolemaan on ollut vain jostain keksittävä tai joudut saunan taakse tapettavaksi. Siihen päälle kaikki sellaiset jutut, joita ei hyväksy, mutta jotka on pakko sietää, jotta edes jotain saataisiin säästettyä (kaatuneiden kohtelu, sotavankien kohtelu, naisten kohtelu, ryöstely jne). 

Sama koskee toista lempihahmoani Lahtista, joka sanoo ääneen ne asiat, joita Koskela pohtii mielessään. Isänmaata ei oo, uskonto jäi kansakouluun, koti on jonkinlainen, mutta huoneet on yhtiön, ja oamisia ei oo kuin äitee, ja jos r -yssä kuvittelee jotain mokomalla ämmänlonksulla jotain tekevänsä, niin vieköön prkele.

Haha, ei minun tarvitsekaan kirjoittaa pitkää viestiä, sillä kuvasit juuri molemmat lempihahmoni oivallisesti. Ristiriitojen raskauttamia hahmoja, joista Koskela on hyväsydämisempi mitä hänellä on varaa olla. Lahtinen on katkera, mutta myös hyvin älykäs ja useimpia muita hahmoja lukeneempi. Myös monet hauskimmista ja oivaltavimmista laineista tulee Lahtiselta. Jotenkin samaistun itse eniten Lahtisen asenteeseen.

Lahtinen tosiaan on yksi porukan fiksuimmista ja samalla myös kovimmassa paineessa oleva hahmo. Poika on kommunismiin kallellaan ja joutuu silti sotimaan kommunismin suurvaltaa vastaan. Sisäinen ristiriita on kova. Toiseksi hänellä on taipumus pyrkiä hillitsemään porukan typerimpiä intoiluja ja oikeassahan hän oli esimerkiksi väitellessään Hietasen kanssa ihmisen alkuperästä. Lahtiselle käy niin kuin hyvin usein älykkäämmille käy ei niin älykkäässä seurassa: hänelle isketään tietty leima päähän ja sitten kuittaillaan. Toki Lahtisella oli se puolellaan, että hän oli alikessu ja kova jätkä joka tappoi silmiään räpäyttämättä kun sen hetki tuli ja ohjeisti muitakin aina loppuunsa saakka.

Sanoisin, että Lehdon ohella Lahtinen on hahmoista ristiriitaisimpia. Molemmat tavallaan hylkiöitä omalla tavallaan, mutta silti kovia sotilaita. Molemmat kaatuvat miehekkäästi ja pelottomasti ja uhrautuvat oman ryhmänsä puolesta. Kaarna oli hyvänä ihmistuntijana pistänyt oikeat pojat aliupseerikouluun.

Koskelahan hermostuu kirjassa siihen kun Lehto surmaa sotavangin. Hän ei kuitenkaan ilmaise sitä muuta kuin kävelemällä kiukkuisena paikalta pois. Linna avasi sitä jotenkin niin, että Lehdon tekemä murha toi Koskelan mieleen sellaisia muistoja talvisodasta, jotka hän olisi halunnut unohtaa. 

Sitä voi miettiä, oliko Koskela oikeassa jättäessään asian siihen. Tuskinpa olisi ollut mitään merkitystä ja en usko että Lammiotakaan olisi kiinnostanut. Myöhemminhän kirjassa kuvataan, miten sotavankien ampumisesta tuli ihan yleistä eikä ketään enää hetkauttanut. 

Harmi että Lahtisen katkera monologi ennen kuolemaansa ahkiota vetäessä ei ollut kovin onnistunut tässä versiossa. Parempi oli Mollen versiossa.

Olen miettinyt, saattaisiko Lahtinen jopa olla ainakin jossain määrin Linnan alter ego. Linnakin oli työläistaustasta, varmasti orientoituneempi älyllisyyteen mitä useimmat toverinsa ja epäilemättä jakoi monet L:n näkemykset ja mielipiteet.

Vierailija kirjoitti:

Harmi että Lahtisen katkera monologi ennen kuolemaansa ahkiota vetäessä ei ollut kovin onnistunut tässä versiossa. Parempi oli Mollen versiossa.

Hyvin harva asia oli kovin onnistunut uudessa versiossa.

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Åke Lindman Lehtona oli huippu, kiehtovaa katsottavaa. Samoin Rokka, ai että...!

Uui Tuntematon on aika turha tekele. Mukana on silti erinomaisia näyttelijöitä ja suorituksia. Tykkään Rokasta, Aho on h-tin hyvä näyttelijä.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, saattaisiko Lahtinen jopa olla ainakin jossain määrin Linnan alter ego. Linnakin oli työläistaustasta, varmasti orientoituneempi älyllisyyteen mitä useimmat toverinsa ja epäilemättä jakoi monet L:n näkemykset ja mielipiteet.

Käsittääkseni ei suoraan, mutta varmasti on piirteitä siirtynyt hahmoon. Kirjan ihan alussa ensimmäisessa luvussa mainitaan muistaakseni Mäkinen-niminen henkilö, joka vilahtaa nopeasti vain parissa virkkeessä. Hän katselee lompakosta tytön kuvaa ja valmistautuu armeijaan menoon. Vissiin tämä on Linnan alter ego, tai ainakin niin on tulkittu. Tiedä sitten. Todennäköisesti Linna taitavana kirjailijana ei suoraan "kopioinut" mitään, vaan kussakin hahmossa on piirteitä yhdestä jos toisesta henkilöstä tai tapahtumasta, joita on sitten sovellettu taiteelliseen muottiin.

Puhutaanko tässä ketjussa nyt kirjasta vai Louhimiehen elokuvasta? Kaksi ihan eri asiaa.