Lempihahmo tuntemattomasta sotilaasta

Vierailija kirjoitti:

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Tätä olen itsekin yrittänyt selittää niille, jotka hehkuttaa että vihdoinkin saatiin realistinen tuntematon. Muistan esim oman veteraani-vaarini, kuinka tunnistan Laineen versiosta sen vanhan kansan hengen ja olemuksen. Ei voi samana päivänäkään puhua uuden version keski-ikäisistä soijapojista ja agraariyhteiskunnan mielentilaan kasvaneista 10- ja 20-luvuilla syntyneistä miehistä. Kyllä se fiilis värittyy ihan eri tavalla vanhassa kuin uudessa versiossa.

Ulkonäöstä ja luonteesta kirjassa ( ei omaa analyysiä):

Koskela: vaalea, tanakka, lovileukainen. Niin hiljainen, että lempinimi oli Ville vaitelias. Johtajaominaisuuksiltaan "luonnon täysiosuma". Johti esimerkillä ja asiallisuudella. Hyvä taktinen pelisilmä. Asetti kk:t taistelussa sinne, missä niistä oli eniten hyötyä pienimmällä riskillä. Väsymätön, voimakas. Kantoi myös itse kk:ta ja asemasodassa teki vartiovuoroja.

Lammio: pitkä helsinkiläisupseeri. Pedantti, huoliteltu, rohkea, kaavamainen. Ylikorostunut itseluottamus. Ennen sotaa lammion unelma oli ratsastaa pienessä humalassa hevosella ravintolaan ja tilata juomat itselleen ja ratsulleen. Erityisesti sodan loppuvaiheissa ylemmältä taholta häntä huomautettiin olla ärsyttämättä miehistöä.

Hietanen: isokokoinen, köyryt hartiat. Riehakas, hyväntahtoinen, vastuuntuntoinen, lapsekas, kansakoulusivistys vähän niin ja näin omaksuttu. Puhelias: : komppaniapäällikköä huvitti hänen hyväntuulinen taukoamaton säksätyksensä. Rohkea.

Määttä: pienikokoinen, hiljainen, vahva, sitkeä ( lopussa ainut konekivääri jätettiin määtälle, ja näin tunnistettiin hänen olevan paras ja kestävin kantamaan konekivääriä. Huolehti kk:sta ja ammustäydennyksistä. , rohkea, ampui väärä silmä suljettuna ja ilmeettömänä. Lopussa eräs täydennysmies joka syötti kk:hon patruunoita, touhusi taistelun jälkeen viitaten Määtän ampumiin vihollisiin: " niitä meni kuin sammakoita".

Johtajana keskinkertainen ja vain esimerkillään toimiva. Halusi itse ottaa asioista selvää eikä kysellyt muilta asian laitaa. Humalassa vaikutti selvältä ja olikin lähes ainoa joka kiljukohtauksessa ei sammunut, vaan meni ominpäin nukkumaan. Sen verran horjahti tyyneydestään humalassa, että näytteli voimiaan kivennostossa ja kertoi olevansa niin pohjoisesta " että kahvikin keitetään revontulilla"

Tässä alkuun..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Tätä olen itsekin yrittänyt selittää niille, jotka hehkuttaa että vihdoinkin saatiin realistinen tuntematon. Muistan esim oman veteraani-vaarini, kuinka tunnistan Laineen versiosta sen vanhan kansan hengen ja olemuksen. Ei voi samana päivänäkään puhua uuden version keski-ikäisistä soijapojista ja agraariyhteiskunnan mielentilaan kasvaneista 10- ja 20-luvuilla syntyneistä miehistä. Kyllä se fiilis värittyy ihan eri tavalla vanhassa kuin uudessa versiossa.

Minä taas en tunnista veteraani-vaariani Laineen elokuvasta ollenkaan. Kuvista päätellen hän oli nuori poika sota-aikaan, eikä mikään keski-ikäinen ukko. Lisäksi hänellä ei ollut taipumusta veistellä vitsejä tai puhua sodasta koskaan yhtään mitään, vaikka oli haavoittunut kahdesti ja ollut rintamalla koko sodan ajan. Ei sen puoleen, en tunnista häntä tästä uudestakaan elokuvasta. Kyllä se on niin, että taide taiteena, realismi on sitten aina ihan oma lukunsa. 

Vierailija kirjoitti:

Puhutaanko tässä ketjussa nyt kirjasta vai Louhimiehen elokuvasta? Kaksi ihan eri asiaa.

Kirjasta ja kaikista elokuvista sekaisin :) Omat lempi-ja inhokkihahmoni vaihtelevat tulkinnasta riippuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Tätä olen itsekin yrittänyt selittää niille, jotka hehkuttaa että vihdoinkin saatiin realistinen tuntematon. Muistan esim oman veteraani-vaarini, kuinka tunnistan Laineen versiosta sen vanhan kansan hengen ja olemuksen. Ei voi samana päivänäkään puhua uuden version keski-ikäisistä soijapojista ja agraariyhteiskunnan mielentilaan kasvaneista 10- ja 20-luvuilla syntyneistä miehistä. Kyllä se fiilis värittyy ihan eri tavalla vanhassa kuin uudessa versiossa.

Minä taas en tunnista veteraani-vaariani Laineen elokuvasta ollenkaan. Kuvista päätellen hän oli nuori poika sota-aikaan, eikä mikään keski-ikäinen ukko. Lisäksi hänellä ei ollut taipumusta veistellä vitsejä tai puhua sodasta koskaan yhtään mitään, vaikka oli haavoittunut kahdesti ja ollut rintamalla koko sodan ajan. Ei sen puoleen, en tunnista häntä tästä uudestakaan elokuvasta. Kyllä se on niin, että taide taiteena, realismi on sitten aina ihan oma lukunsa. 

Tietenkin, mutta hyvä taide usein onnistuu vangitsemaan ajan hengen ja välittämään sen tuleville sukupolville. Laineen teos on onnistunut vangitsemaan sodanjälkeisen agraari-Suomen hengen, eikä sitä koskaan voida enää toisintaa, vaikka merkittäviä elokuvia menneistä tehtäisiinkin. Siksi vanha versio on minulle arvokas, se on sodan kokeneen sukupolven tuotosn

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Tätä olen itsekin yrittänyt selittää niille, jotka hehkuttaa että vihdoinkin saatiin realistinen tuntematon. Muistan esim oman veteraani-vaarini, kuinka tunnistan Laineen versiosta sen vanhan kansan hengen ja olemuksen. Ei voi samana päivänäkään puhua uuden version keski-ikäisistä soijapojista ja agraariyhteiskunnan mielentilaan kasvaneista 10- ja 20-luvuilla syntyneistä miehistä. Kyllä se fiilis värittyy ihan eri tavalla vanhassa kuin uudessa versiossa.

Minä taas en tunnista veteraani-vaariani Laineen elokuvasta ollenkaan. Kuvista päätellen hän oli nuori poika sota-aikaan, eikä mikään keski-ikäinen ukko. Lisäksi hänellä ei ollut taipumusta veistellä vitsejä tai puhua sodasta koskaan yhtään mitään, vaikka oli haavoittunut kahdesti ja ollut rintamalla koko sodan ajan. Ei sen puoleen, en tunnista häntä tästä uudestakaan elokuvasta. Kyllä se on niin, että taide taiteena, realismi on sitten aina ihan oma lukunsa. 

Tietenkin, mutta hyvä taide usein onnistuu vangitsemaan ajan hengen ja välittämään sen tuleville sukupolville. Laineen teos on onnistunut vangitsemaan sodanjälkeisen agraari-Suomen hengen, eikä sitä koskaan voida enää toisintaa, vaikka merkittäviä elokuvia menneistä tehtäisiinkin. Siksi vanha versio on minulle arvokas, se on sodan kokeneen sukupolven tuotosn

Vai niin, olen toista mieltä. Mielestäni elokuva ei ole pätevä ajankuva ja sen pitäminen "oikeana" halveeraa taistelussa olleita veteraaneja tekemällä heistä rillumarei-tyyppisiä karikatyyrisiä vitsejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Tätä olen itsekin yrittänyt selittää niille, jotka hehkuttaa että vihdoinkin saatiin realistinen tuntematon. Muistan esim oman veteraani-vaarini, kuinka tunnistan Laineen versiosta sen vanhan kansan hengen ja olemuksen. Ei voi samana päivänäkään puhua uuden version keski-ikäisistä soijapojista ja agraariyhteiskunnan mielentilaan kasvaneista 10- ja 20-luvuilla syntyneistä miehistä. Kyllä se fiilis värittyy ihan eri tavalla vanhassa kuin uudessa versiossa.

Minä taas en tunnista veteraani-vaariani Laineen elokuvasta ollenkaan. Kuvista päätellen hän oli nuori poika sota-aikaan, eikä mikään keski-ikäinen ukko. Lisäksi hänellä ei ollut taipumusta veistellä vitsejä tai puhua sodasta koskaan yhtään mitään, vaikka oli haavoittunut kahdesti ja ollut rintamalla koko sodan ajan. Ei sen puoleen, en tunnista häntä tästä uudestakaan elokuvasta. Kyllä se on niin, että taide taiteena, realismi on sitten aina ihan oma lukunsa. 

Tietenkin, mutta hyvä taide usein onnistuu vangitsemaan ajan hengen ja välittämään sen tuleville sukupolville. Laineen teos on onnistunut vangitsemaan sodanjälkeisen agraari-Suomen hengen, eikä sitä koskaan voida enää toisintaa, vaikka merkittäviä elokuvia menneistä tehtäisiinkin. Siksi vanha versio on minulle arvokas, se on sodan kokeneen sukupolven tuotosn

Vai niin, olen toista mieltä. Mielestäni elokuva ei ole pätevä ajankuva ja sen pitäminen "oikeana" halveeraa taistelussa olleita veteraaneja tekemällä heistä rillumarei-tyyppisiä karikatyyrisiä vitsejä. 

Tämä! Onnistuit vangitsemaan kaiken olennaisen Edwin Laineen monumentaalisesta rillumarei-pökäleestä! 😂

Ko. elokuvan näyttelijäntyö aiheuttaa suunnatonta myötähäpeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Tätä olen itsekin yrittänyt selittää niille, jotka hehkuttaa että vihdoinkin saatiin realistinen tuntematon. Muistan esim oman veteraani-vaarini, kuinka tunnistan Laineen versiosta sen vanhan kansan hengen ja olemuksen. Ei voi samana päivänäkään puhua uuden version keski-ikäisistä soijapojista ja agraariyhteiskunnan mielentilaan kasvaneista 10- ja 20-luvuilla syntyneistä miehistä. Kyllä se fiilis värittyy ihan eri tavalla vanhassa kuin uudessa versiossa.

Minä taas en tunnista veteraani-vaariani Laineen elokuvasta ollenkaan. Kuvista päätellen hän oli nuori poika sota-aikaan, eikä mikään keski-ikäinen ukko. Lisäksi hänellä ei ollut taipumusta veistellä vitsejä tai puhua sodasta koskaan yhtään mitään, vaikka oli haavoittunut kahdesti ja ollut rintamalla koko sodan ajan. Ei sen puoleen, en tunnista häntä tästä uudestakaan elokuvasta. Kyllä se on niin, että taide taiteena, realismi on sitten aina ihan oma lukunsa. 

Tietenkin, mutta hyvä taide usein onnistuu vangitsemaan ajan hengen ja välittämään sen tuleville sukupolville. Laineen teos on onnistunut vangitsemaan sodanjälkeisen agraari-Suomen hengen, eikä sitä koskaan voida enää toisintaa, vaikka merkittäviä elokuvia menneistä tehtäisiinkin. Siksi vanha versio on minulle arvokas, se on sodan kokeneen sukupolven tuotosn

Vai niin, olen toista mieltä. Mielestäni elokuva ei ole pätevä ajankuva ja sen pitäminen "oikeana" halveeraa taistelussa olleita veteraaneja tekemällä heistä rillumarei-tyyppisiä karikatyyrisiä vitsejä. 

Et nyt ymmärrä mitä tarkoitan. Elokuva kertoo aina ajastaan. 50-luvulla on tehty erilaisia elokuvia/kirjoja ym. kuin tänä päivänä, jokainen aika heijastuu aikansa tuotoksiin.

Vieläkö pysyt perässä?

Se, että Laineen elokuva halventaisi rintamalla olleita, on aika outo väite. Sen ovat tehneet sota-ajan nähneet ihmiset sota-ajan nähneille ihmisille, ja sellaisena siinä on jotain ainutlaatuista, mitä myöhempinä aikoina on enää mahdoton toisintaa. Elokuva on kapseli aikansa maailmasta, vaikka se ei dokumentaatiota olekaan, huom. Meneekö jo liian vaikeaksi, vai oletko kärryillä?

Eivät veteraanit ole mikään muusta yhteiskunnasta erillinen ryhmä, joka yhtäkkiä ilmiintyi vanhuksia 2000-luvulle. He ovat kokoajan olleet osa kaikkea, he ovat kirjoittaneet kirjoja, katsoneet elokuvia, nauraneet rillumareille, olleet perheenisiä, työntekijöitä, jotkut vaikka traumatisoituneita alkoholisteja.

Se on makukysymys mitä kirjaan perustuvaa elokuvaa pitää parhaana fiktiona, jokainen niistä on omalla tavallaan ainutlaatuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuutensa sodan aikana eläneet eivät oikein tunnista uuden tuntemattoman henkilöitä tuohon aikaan kuuluvaksi ja miehet nyt tuollaisia olleet ja riuskuus ja rempseys puuttui.

Tätä olen itsekin yrittänyt selittää niille, jotka hehkuttaa että vihdoinkin saatiin realistinen tuntematon. Muistan esim oman veteraani-vaarini, kuinka tunnistan Laineen versiosta sen vanhan kansan hengen ja olemuksen. Ei voi samana päivänäkään puhua uuden version keski-ikäisistä soijapojista ja agraariyhteiskunnan mielentilaan kasvaneista 10- ja 20-luvuilla syntyneistä miehistä. Kyllä se fiilis värittyy ihan eri tavalla vanhassa kuin uudessa versiossa.

Minä taas en tunnista veteraani-vaariani Laineen elokuvasta ollenkaan. Kuvista päätellen hän oli nuori poika sota-aikaan, eikä mikään keski-ikäinen ukko. Lisäksi hänellä ei ollut taipumusta veistellä vitsejä tai puhua sodasta koskaan yhtään mitään, vaikka oli haavoittunut kahdesti ja ollut rintamalla koko sodan ajan. Ei sen puoleen, en tunnista häntä tästä uudestakaan elokuvasta. Kyllä se on niin, että taide taiteena, realismi on sitten aina ihan oma lukunsa. 

Tietenkin, mutta hyvä taide usein onnistuu vangitsemaan ajan hengen ja välittämään sen tuleville sukupolville. Laineen teos on onnistunut vangitsemaan sodanjälkeisen agraari-Suomen hengen, eikä sitä koskaan voida enää toisintaa, vaikka merkittäviä elokuvia menneistä tehtäisiinkin. Siksi vanha versio on minulle arvokas, se on sodan kokeneen sukupolven tuotosn

Vai niin, olen toista mieltä. Mielestäni elokuva ei ole pätevä ajankuva ja sen pitäminen "oikeana" halveeraa taistelussa olleita veteraaneja tekemällä heistä rillumarei-tyyppisiä karikatyyrisiä vitsejä. 

Tämä! Onnistuit vangitsemaan kaiken olennaisen Edwin Laineen monumentaalisesta rillumarei-pökäleestä! 😂

Ko. elokuvan näyttelijäntyö aiheuttaa suunnatonta myötähäpeää.

Ko. elokuvan näyttelijätyö on rautaa. Louhimiehen elokuva ei ymmärrä hahmojaan lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Itsekin miellän Tuntemattoman päähenkilöiksi Koskelan ja Hietasen. Hietanen kuvastaa kaikkien niiden nuorten miesten kohtaloa, joilta jäi elämä elämättä. Koskela taas kuvastaa koko Suomea, silloin kun Koskela kuolee, kaik on mänt.

Kaikki muut hahmot ovat enemmän tai vähemmän sivuhahmoja. Rokka on nostettu päärooliin, koska se viehättää tietynlaisia nuoria miehiä ja on varmaan ohjaajan mielestä nykyaikana myyvempi maailmalla kuin melankolinen, vaitelias Koskela ja 'hyvän pojan' maineessa oleva Hietanen, nykyäänhän kaikkien pitää olla pahiksia.

Vierailija kirjoitti:

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia hahmoja. Entä oikeat sodan sotilaat? Ajattelin heitä viime viikolla sankarihaudoilla kävellessä. Kuinka paljon hyviä tyyppejä tapettiin ja vähemmän hyviä, yhtä tärkeitä sodassa. Nuoria miehiä toivoineen ja unelmineen, samoin ukkomiehiä, joilla jo perhe.

Aivan samoja ajatuksia. Hirveää, järjetöntä ihmiselämien tuhlausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Itsekin miellän Tuntemattoman päähenkilöiksi Koskelan ja Hietasen. Hietanen kuvastaa kaikkien niiden nuorten miesten kohtaloa, joilta jäi elämä elämättä. Koskela taas kuvastaa koko Suomea, silloin kun Koskela kuolee, kaik on mänt.

Kaikki muut hahmot ovat enemmän tai vähemmän sivuhahmoja. Rokka on nostettu päärooliin, koska se viehättää tietynlaisia nuoria miehiä ja on varmaan ohjaajan mielestä nykyaikana myyvempi maailmalla kuin melankolinen, vaitelias Koskela ja 'hyvän pojan' maineessa oleva Hietanen, nykyäänhän kaikkien pitää olla pahiksia.

Rokka on tosiaan ehkä hahmona sellainen joka "myy", mutta itse en ole koskaan oikein sen kummemmin jaksanut syttyä hänestä hahmona. Hän on liian ehjä ja jotenkin supersankarimainen kaikessa olemisessaan, ei sillä tavalla samaistuttava kuin jotkut muut. Sanoisin, että Lehto, Riitaoja ja vaikkapa Lahtinen ovat mielenkiintoisempia persoonia. Tietysti jos kirjaa lukee/elokuvaa katsoo lähinnä toiminnallisena seikkailuna, niin sittenhän se hahmo toimii hyvin. Mutta jos on yhtään kiinnostunut raaputtamaan sitä pintaa ja näkemään syvemmälle, alkaa muut hahmot ottaa sijaa paljon enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Itsekin miellän Tuntemattoman päähenkilöiksi Koskelan ja Hietasen. Hietanen kuvastaa kaikkien niiden nuorten miesten kohtaloa, joilta jäi elämä elämättä. Koskela taas kuvastaa koko Suomea, silloin kun Koskela kuolee, kaik on mänt.

Kaikki muut hahmot ovat enemmän tai vähemmän sivuhahmoja. Rokka on nostettu päärooliin, koska se viehättää tietynlaisia nuoria miehiä ja on varmaan ohjaajan mielestä nykyaikana myyvempi maailmalla kuin melankolinen, vaitelias Koskela ja 'hyvän pojan' maineessa oleva Hietanen, nykyäänhän kaikkien pitää olla pahiksia.

Rokka on tosiaan ehkä hahmona sellainen joka "myy", mutta itse en ole koskaan oikein sen kummemmin jaksanut syttyä hänestä hahmona. Hän on liian ehjä ja jotenkin supersankarimainen kaikessa olemisessaan, ei sillä tavalla samaistuttava kuin jotkut muut. Sanoisin, että Lehto, Riitaoja ja vaikkapa Lahtinen ovat mielenkiintoisempia persoonia. Tietysti jos kirjaa lukee/elokuvaa katsoo lähinnä toiminnallisena seikkailuna, niin sittenhän se hahmo toimii hyvin. Mutta jos on yhtään kiinnostunut raaputtamaan sitä pintaa ja näkemään syvemmälle, alkaa muut hahmot ottaa sijaa paljon enemmän.

Niin, siellä oli oikeasti mm. näitä riitaojia aika paljon, joiden psyyke ei kestänyt sotaa tai joita ei olisi pitänyt rintamalle lähettää ollenkaan. Nykyään pidettäisiin itsestäänselvänä, että lähes jokainen reagoi ja oireilee jotenkin tuollaisista kokemuksista, mutta sodan aikana ja sen jälkeen heitä pidettiin enimmäkseen heikkoina ja epäonnistuneina yksilöinä. Kannattaa lukea Ville Kivimäen Murtuneet mielet, Tieto-Finlandia voittaja muutaman vuoden takaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Itsekin miellän Tuntemattoman päähenkilöiksi Koskelan ja Hietasen. Hietanen kuvastaa kaikkien niiden nuorten miesten kohtaloa, joilta jäi elämä elämättä. Koskela taas kuvastaa koko Suomea, silloin kun Koskela kuolee, kaik on mänt.

Kaikki muut hahmot ovat enemmän tai vähemmän sivuhahmoja. Rokka on nostettu päärooliin, koska se viehättää tietynlaisia nuoria miehiä ja on varmaan ohjaajan mielestä nykyaikana myyvempi maailmalla kuin melankolinen, vaitelias Koskela ja 'hyvän pojan' maineessa oleva Hietanen, nykyäänhän kaikkien pitää olla pahiksia.

Rokka on tosiaan ehkä hahmona sellainen joka "myy", mutta itse en ole koskaan oikein sen kummemmin jaksanut syttyä hänestä hahmona. Hän on liian ehjä ja jotenkin supersankarimainen kaikessa olemisessaan, ei sillä tavalla samaistuttava kuin jotkut muut. Sanoisin, että Lehto, Riitaoja ja vaikkapa Lahtinen ovat mielenkiintoisempia persoonia. Tietysti jos kirjaa lukee/elokuvaa katsoo lähinnä toiminnallisena seikkailuna, niin sittenhän se hahmo toimii hyvin. Mutta jos on yhtään kiinnostunut raaputtamaan sitä pintaa ja näkemään syvemmälle, alkaa muut hahmot ottaa sijaa paljon enemmän.

Niin, siellä oli oikeasti mm. näitä riitaojia aika paljon, joiden psyyke ei kestänyt sotaa tai joita ei olisi pitänyt rintamalle lähettää ollenkaan. Nykyään pidettäisiin itsestäänselvänä, että lähes jokainen reagoi ja oireilee jotenkin tuollaisista kokemuksista, mutta sodan aikana ja sen jälkeen heitä pidettiin enimmäkseen heikkoina ja epäonnistuneina yksilöinä. Kannattaa lukea Ville Kivimäen Murtuneet mielet, Tieto-Finlandia voittaja muutaman vuoden takaa.

No suurin osa tavallisista pulliaisista ei ole kuullutkaan tuollaisesta kirjasta, vaan pitävät Riitaojaa luuserina ja samaistuvat pienessä kännissä Rokkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Itsekin miellän Tuntemattoman päähenkilöiksi Koskelan ja Hietasen. Hietanen kuvastaa kaikkien niiden nuorten miesten kohtaloa, joilta jäi elämä elämättä. Koskela taas kuvastaa koko Suomea, silloin kun Koskela kuolee, kaik on mänt.

Kaikki muut hahmot ovat enemmän tai vähemmän sivuhahmoja. Rokka on nostettu päärooliin, koska se viehättää tietynlaisia nuoria miehiä ja on varmaan ohjaajan mielestä nykyaikana myyvempi maailmalla kuin melankolinen, vaitelias Koskela ja 'hyvän pojan' maineessa oleva Hietanen, nykyäänhän kaikkien pitää olla pahiksia.

Rokka on tosiaan ehkä hahmona sellainen joka "myy", mutta itse en ole koskaan oikein sen kummemmin jaksanut syttyä hänestä hahmona. Hän on liian ehjä ja jotenkin supersankarimainen kaikessa olemisessaan, ei sillä tavalla samaistuttava kuin jotkut muut. Sanoisin, että Lehto, Riitaoja ja vaikkapa Lahtinen ovat mielenkiintoisempia persoonia. Tietysti jos kirjaa lukee/elokuvaa katsoo lähinnä toiminnallisena seikkailuna, niin sittenhän se hahmo toimii hyvin. Mutta jos on yhtään kiinnostunut raaputtamaan sitä pintaa ja näkemään syvemmälle, alkaa muut hahmot ottaa sijaa paljon enemmän.

Totta, Louhimiehen valinta oli draamallisesti huono. Toki Rokkaan oli yritetty tuoda syvyyttä kuvaamalla hänen kotiolojaan, mutta samaa kotirintamanäkökulmaa olisi voinut tuoda myös esim. kuvaamalla Hietasen perhettä, poikansa puolesta ylpeitä ja pelkääviä vanhempia, veljensä puolesta pelkäävää siskoa ym. Tai keskittyä esim. Kariluotoon, jolla on idealistina ja vänrikkinä/luutnanttina/kapteenina rivimiestä laajempi näkökulma ja raskas draaman kaari hänelläkin. Mielestäni tässä hukattiin hyviä mahdollisuuksia ja tehtiin puolitehoinen lame ass-ratkaisu. Vähän sama kuin joku Sormusten Herra kerrottaisiin tyyliin Gandalfin tai Legolaksen näkökulmasta :D 

Kuules sie! Minä en ruppee vastailemaan näihin sinun kysymyksiin! Vaimo leikkaa rukkiita raskaana. Kyllä minä rintamalla homman teen mutta sinun narriks en ala....

( Jotenkin noin ja ei murretta... )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Itsekin miellän Tuntemattoman päähenkilöiksi Koskelan ja Hietasen. Hietanen kuvastaa kaikkien niiden nuorten miesten kohtaloa, joilta jäi elämä elämättä. Koskela taas kuvastaa koko Suomea, silloin kun Koskela kuolee, kaik on mänt.

Kaikki muut hahmot ovat enemmän tai vähemmän sivuhahmoja. Rokka on nostettu päärooliin, koska se viehättää tietynlaisia nuoria miehiä ja on varmaan ohjaajan mielestä nykyaikana myyvempi maailmalla kuin melankolinen, vaitelias Koskela ja 'hyvän pojan' maineessa oleva Hietanen, nykyäänhän kaikkien pitää olla pahiksia.

Rokka on tosiaan ehkä hahmona sellainen joka "myy", mutta itse en ole koskaan oikein sen kummemmin jaksanut syttyä hänestä hahmona. Hän on liian ehjä ja jotenkin supersankarimainen kaikessa olemisessaan, ei sillä tavalla samaistuttava kuin jotkut muut. Sanoisin, että Lehto, Riitaoja ja vaikkapa Lahtinen ovat mielenkiintoisempia persoonia. Tietysti jos kirjaa lukee/elokuvaa katsoo lähinnä toiminnallisena seikkailuna, niin sittenhän se hahmo toimii hyvin. Mutta jos on yhtään kiinnostunut raaputtamaan sitä pintaa ja näkemään syvemmälle, alkaa muut hahmot ottaa sijaa paljon enemmän.

Niin, siellä oli oikeasti mm. näitä riitaojia aika paljon, joiden psyyke ei kestänyt sotaa tai joita ei olisi pitänyt rintamalle lähettää ollenkaan. Nykyään pidettäisiin itsestäänselvänä, että lähes jokainen reagoi ja oireilee jotenkin tuollaisista kokemuksista, mutta sodan aikana ja sen jälkeen heitä pidettiin enimmäkseen heikkoina ja epäonnistuneina yksilöinä. Kannattaa lukea Ville Kivimäen Murtuneet mielet, Tieto-Finlandia voittaja muutaman vuoden takaa.

No suurin osa tavallisista pulliaisista ei ole kuullutkaan tuollaisesta kirjasta, vaan pitävät Riitaojaa luuserina ja samaistuvat pienessä kännissä Rokkaan.

Siitä huolimatta, että aika harva varmasti olisi mikään "Rokka" joutuessaan rintamalle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hietanen on yksi suosikeistani hyväsydämisenä, oikeudenmukaisena ja herkkyytensä huumorin ja positiivisuuden alle piilottavana veijarina. Hänen haavoittumisensa ja loppuhetkensä ovat riipaisevimpia kohtauksia tuossa😭😭😭 Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen Hirviniemen vakavassa roolissa ja sehän toimii.

Minusta Hirviniemi oli enimmäkseen tahattoman koominen, jopa haavoituttuaan. Sen sijaan Heikki Savolaisen Hietanen palavassa ambulanssissa on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Lapsuuden trauma!

Hietasen rooliin on aina otettu koomikko. Heikki Savolaisen leffaroolit olivat aina koomisia, PP Petelius on tehnyt kaikkea, mutta on tunnetuin koomikkona, Hirviniemi on myös profiloitunut koomikoksi. Ehkä ohjaajat ajattelevat, että koomikot osaavat ottaa oikein kiinni hahmon tragiikan - ja että  ei-komediallinen- näyttelijä saattaisi olla liian dramaattinen ja raskas.

Hietanen hahmona on vaikea, koska se on aluksi kepeä, 'harvinaisen surutoin', nuori mies,  joka on omasta mielestään kuolematon , huoleton, pinnallinenkin (ei ole paljon lehtiä tai kirjoja luettu, yleistiedot olemattomat), iloinen ja koko elämä edessä, ja hänellä on lähes kaikki vielä kokematta, kaikki. Elokuvan aikana hänen hahmonsa on muututtava mieleltään raskaammaksi, haavoittuvaksi, hän tajuaa vähitellen, että kaikki jää ehkä kokematta, hän ei ole kuolematon, hetkittäin näkyy epätoivoa (varsinkin turhautuminen Rahikaisen kaltaisiin vapaamatkustajiin), sitten tulee silmien menetys ( ei oo silmiä, joten ei käy poraaminen, minä olen harvinaisen suruton poika) ja sitten tunnollisuutensa takia kuolee, kun ei suojaudu vaan yrittää auttaa muita.

Totta. Itse olen aina mieltänyt Hietasen Tuntemattoman sotilaan "päähenkilöksi" (monet taas mieltävät Koskelan), koska hänessä tiivistyy se silloisen nuoren polven tragedia ja hänen hahmokehityksensä mukailee myös jatkosodan "draamakaarta" optimistisesta ja reippaasta masentavaan, lähes irvokkaaseen loppuun. Sydämellisyys ja kunnollisuus myös voittavat lukijan/katsojan puolelleen. Siksi minusta oli outo (typerä) valinta keskittyä uudessa versiossa ensisijaisesti Rokkaan, joka on sivuhenkilö, eräänlaisen myyttisen vanhan viisaan arkkityyppi. Rokka on ihannoitu, mutta myös ylivoimaisuudessaan Hietasta vaikeampi samaistuttava.

Itsekin miellän Tuntemattoman päähenkilöiksi Koskelan ja Hietasen. Hietanen kuvastaa kaikkien niiden nuorten miesten kohtaloa, joilta jäi elämä elämättä. Koskela taas kuvastaa koko Suomea, silloin kun Koskela kuolee, kaik on mänt.

Kaikki muut hahmot ovat enemmän tai vähemmän sivuhahmoja. Rokka on nostettu päärooliin, koska se viehättää tietynlaisia nuoria miehiä ja on varmaan ohjaajan mielestä nykyaikana myyvempi maailmalla kuin melankolinen, vaitelias Koskela ja 'hyvän pojan' maineessa oleva Hietanen, nykyäänhän kaikkien pitää olla pahiksia.

Rokka on tosiaan ehkä hahmona sellainen joka "myy", mutta itse en ole koskaan oikein sen kummemmin jaksanut syttyä hänestä hahmona. Hän on liian ehjä ja jotenkin supersankarimainen kaikessa olemisessaan, ei sillä tavalla samaistuttava kuin jotkut muut. Sanoisin, että Lehto, Riitaoja ja vaikkapa Lahtinen ovat mielenkiintoisempia persoonia. Tietysti jos kirjaa lukee/elokuvaa katsoo lähinnä toiminnallisena seikkailuna, niin sittenhän se hahmo toimii hyvin. Mutta jos on yhtään kiinnostunut raaputtamaan sitä pintaa ja näkemään syvemmälle, alkaa muut hahmot ottaa sijaa paljon enemmän.

Niin, siellä oli oikeasti mm. näitä riitaojia aika paljon, joiden psyyke ei kestänyt sotaa tai joita ei olisi pitänyt rintamalle lähettää ollenkaan. Nykyään pidettäisiin itsestäänselvänä, että lähes jokainen reagoi ja oireilee jotenkin tuollaisista kokemuksista, mutta sodan aikana ja sen jälkeen heitä pidettiin enimmäkseen heikkoina ja epäonnistuneina yksilöinä. Kannattaa lukea Ville Kivimäen Murtuneet mielet, Tieto-Finlandia voittaja muutaman vuoden takaa.

No suurin osa tavallisista pulliaisista ei ole kuullutkaan tuollaisesta kirjasta, vaan pitävät Riitaojaa luuserina ja samaistuvat pienessä kännissä Rokkaan.

Siitä huolimatta, että aika harva varmasti olisi mikään "Rokka" joutuessaan rintamalle...

Ja yllättävän moni olisi "Riitaoja".