Lempihahmo tuntemattomasta sotilaasta

Vierailija kirjoitti:

Tässä uudessa Tuntemattomassa Rokkakin vaikuttaa jotenkin passiivisaggressiiviselta, ei oikeasti joviaalilta huuliveikolta, vaan melko synkältä tyypiltä, jonka hassuttelutkin vaikuttaa jotenkin päälleliimatuilta.

Minun on vaikea löytää tästä uudesta versiosta lempihahmoa, kaikki ovat jollakin tavalla pettymyksiä. Jälki on kyllä komeannäköistä, mutta sielu on vissiin unohtunut johonkin teatterikorkeakoulun luentosalin nurkkaan.

Itse inhosin Ahon Rokkaa. Ehkä odotin liikoja, kun roolityötä oli niin kovasti kehuttu. Tosiaan, Rokan hahmon kipinä oli puhallettu täysin sammuksiin, eikä Aho ollut tippaakaan luonteva roolissaan. Tiessään oli Rokan energia, huumori sekä psykologisesti uskottava kokonaisuus. Aho lähinnä tuijotteli masentuneena (Vatanen teki muuten Koskelana ihan samaa, todellä yksiulotteinen hahmokuvaus), huokaili tuskallisen teennäistä murrettaan ja sai hepuleita. Passiivisaggressiivinen on todella kuvaava sana. Toivoin kokoajan, että Lammio upottaa tuollaisen isottelevan kiukuttelijan suohon. Kaikissa muissa versioissa sekä kirjassa olen aina ollut ehdottomasti Rokan puolella, Louhimiehen versiossa Rokka näyttäytyi lähinnä omaa parastaan ymmärtämättömänä typeryksenä kitistessään joka välissä jostain. Diggailin Lammiota huomattavasti enemmän. Enkä sitäkään mitenkään erityisen paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määttä on suosikkini. Perusukko, tekee hommansa vaikka v-tuttaa, jelppaa kaveria ja on fiksu jäbä.

Sama täällä. Ei tee itsestään pienintäkään numeroa, mutta pohjimmiltaan on yksi kovimmista. Selviää loppuun asti ja hoitaa hommansa ilman mitään ylimääräistä showta. Taitaa olla jonkinlainen Koskelan sielunsukulainen, vaikka näille hahmoille ei taidettu juuri kirjoittaa yhteisiä juttuja. 

Määtän ja Koskelan yhteiset :

Kiljupirskeissä rokka sanoo koskemalle, että hommaa määtälle toiset natsat. Koskella : "Minä tunnen miehen". Kun konekivääreitä heitetään lampeen koskela määtälle: yksi jätetään, otatako sinä ? Määttä: "Vaan samapa se on tälle pojalle".

Määttä myös herättää Koskelan tämän elämän viimeisiltä torkuilta ja tarjoaa tupakan. Määttä tuumailee kohta hyökkäyksen alkavan.

Mun suosikit ovat Koskela, Vanhala, Lahtinen ja Määttä.

Vanhala on uudessa elokuvaversiosaa toteutettu oikein onnistuneesti. Näistä muista ei voi ikävä kyllä sanoa samaa. Kaikkein pahimmin on hassattu Lahtinen, joka on Louhimiehen versiossa hyvin yksioikoinen ja tylsä purnaaja. Kaiken lisäksi rooli on huonosti näytelty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä uudessa Tuntemattomassa Rokkakin vaikuttaa jotenkin passiivisaggressiiviselta, ei oikeasti joviaalilta huuliveikolta, vaan melko synkältä tyypiltä, jonka hassuttelutkin vaikuttaa jotenkin päälleliimatuilta.

Minun on vaikea löytää tästä uudesta versiosta lempihahmoa, kaikki ovat jollakin tavalla pettymyksiä. Jälki on kyllä komeannäköistä, mutta sielu on vissiin unohtunut johonkin teatterikorkeakoulun luentosalin nurkkaan.

Itse inhosin Ahon Rokkaa. Ehkä odotin liikoja, kun roolityötä oli niin kovasti kehuttu. Tosiaan, Rokan hahmon kipinä oli puhallettu täysin sammuksiin, eikä Aho ollut tippaakaan luonteva roolissaan. Tiessään oli Rokan energia, huumori sekä psykologisesti uskottava kokonaisuus. Aho lähinnä tuijotteli masentuneena (Vatanen teki muuten Koskelana ihan samaa, todellä yksiulotteinen hahmokuvaus), huokaili tuskallisen teennäistä murrettaan ja sai hepuleita. Passiivisaggressiivinen on todella kuvaava sana. Toivoin kokoajan, että Lammio upottaa tuollaisen isottelevan kiukuttelijan suohon. Kaikissa muissa versioissa sekä kirjassa olen aina ollut ehdottomasti Rokan puolella, Louhimiehen versiossa Rokka näyttäytyi lähinnä omaa parastaan ymmärtämättömänä typeryksenä kitistessään joka välissä jostain. Diggailin Lammiota huomattavasti enemmän. Enkä sitäkään mitenkään erityisen paljon.

Joo, Ahon Rokasta puuttui kokonaan se karjalainen pilke silmäkulmasta, vaikutti tosiaan enemmän masentuneelta ja kytevää vihaa sisällään pitävältä. Kotioloissaankin oli melko kaurismäkeläinen, mikä sai rintamalla olevan käytöksen vaikuttamaan roolilta. Tämä ei taas vastaa Linnan kuvausta, vaan on ihan Louhimiehen ja kumppaneiden oma tulkinta. Tuo Rokan synkkyys ei mielestäni tuonut hahmoon yhtään syvällisyyttä, mikä taisi olla tarkoitus, vaan pilasi ja muutti koko hahmon luonteen. Ei se riitä että vuorosanat on pysyneet samana, jos ne syljetään ylimielisellä äänensävyllä hampaiden välistä karjalaista murretta imitoiden. Jos ja kun Suomen eturivin näyttelijöistä ei löytynyt oikeasti karjalaista näyttelijää tuohon rooliin, niin olisi kannattanut antaa mahdollisuus jollekin vähemmän tunnetulle, jolla murre tulee luonnostaan. Paha roolihan tuo toisaalta on kenen tahansa tehdä, koska aina verrataan siihen alkuperäiseen.

Paskanvatkaaja kirjoitti:

Mun suosikit ovat Koskela, Vanhala, Lahtinen ja Määttä.

Vanhala on uudessa elokuvaversiosaa toteutettu oikein onnistuneesti. Näistä muista ei voi ikävä kyllä sanoa samaa. Kaikkein pahimmin on hassattu Lahtinen, joka on Louhimiehen versiossa hyvin yksioikoinen ja tylsä purnaaja. Kaiken lisäksi rooli on huonosti näytelty.

Täysin samaa mieltä, minusta Joonas Saartamo olisi voinut olla täydellinen Lehto, vihainen, ilkeä ja aggressivinen. Olisi voinut vetää vertoja jopa Åke Lindmanin suoritukseen. Sanoin tätä jo silloin kun roolitukset ensimmäisen kerran julkaistiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä uudessa Tuntemattomassa Rokkakin vaikuttaa jotenkin passiivisaggressiiviselta, ei oikeasti joviaalilta huuliveikolta, vaan melko synkältä tyypiltä, jonka hassuttelutkin vaikuttaa jotenkin päälleliimatuilta.

Minun on vaikea löytää tästä uudesta versiosta lempihahmoa, kaikki ovat jollakin tavalla pettymyksiä. Jälki on kyllä komeannäköistä, mutta sielu on vissiin unohtunut johonkin teatterikorkeakoulun luentosalin nurkkaan.

Itse inhosin Ahon Rokkaa. Ehkä odotin liikoja, kun roolityötä oli niin kovasti kehuttu. Tosiaan, Rokan hahmon kipinä oli puhallettu täysin sammuksiin, eikä Aho ollut tippaakaan luonteva roolissaan. Tiessään oli Rokan energia, huumori sekä psykologisesti uskottava kokonaisuus. Aho lähinnä tuijotteli masentuneena (Vatanen teki muuten Koskelana ihan samaa, todellä yksiulotteinen hahmokuvaus), huokaili tuskallisen teennäistä murrettaan ja sai hepuleita. Passiivisaggressiivinen on todella kuvaava sana. Toivoin kokoajan, että Lammio upottaa tuollaisen isottelevan kiukuttelijan suohon. Kaikissa muissa versioissa sekä kirjassa olen aina ollut ehdottomasti Rokan puolella, Louhimiehen versiossa Rokka näyttäytyi lähinnä omaa parastaan ymmärtämättömänä typeryksenä kitistessään joka välissä jostain. Diggailin Lammiota huomattavasti enemmän. Enkä sitäkään mitenkään erityisen paljon.

Joo, Ahon Rokasta puuttui kokonaan se karjalainen pilke silmäkulmasta, vaikutti tosiaan enemmän masentuneelta ja kytevää vihaa sisällään pitävältä. Kotioloissaankin oli melko kaurismäkeläinen, mikä sai rintamalla olevan käytöksen vaikuttamaan roolilta. Tämä ei taas vastaa Linnan kuvausta, vaan on ihan Louhimiehen ja kumppaneiden oma tulkinta. Tuo Rokan synkkyys ei mielestäni tuonut hahmoon yhtään syvällisyyttä, mikä taisi olla tarkoitus, vaan pilasi ja muutti koko hahmon luonteen. Ei se riitä että vuorosanat on pysyneet samana, jos ne syljetään ylimielisellä äänensävyllä hampaiden välistä karjalaista murretta imitoiden. Jos ja kun Suomen eturivin näyttelijöistä ei löytynyt oikeasti karjalaista näyttelijää tuohon rooliin, niin olisi kannattanut antaa mahdollisuus jollekin vähemmän tunnetulle, jolla murre tulee luonnostaan. Paha roolihan tuo toisaalta on kenen tahansa tehdä, koska aina verrataan siihen alkuperäiseen.

Muistanko väärin, mutta sanoiko Rokka Koskelalle, et onhan se toisaalta niinkin, että suru ei tähän puseroon mahdu? Kun olivat puhuneet siitä, että tappio on edessä. Että Rokka oli sentyyppinen, ettei se jäänyt tuleen makaamaan, synkissä vesissä märehtimään. 

Vierailija kirjoitti:

Muistanko väärin, mutta sanoiko Rokka Koskelalle, et onhan se toisaalta niinkin, että suru ei tähän puseroon mahdu? Kun olivat puhuneet siitä, että tappio on edessä. Että Rokka oli sentyyppinen, ettei se jäänyt tuleen makaamaan, synkissä vesissä märehtimään. 

Enempi tulee hahmosta mieleen että puhuu paljon, mutta oikeasti onkin toisin. Ahon Rokka toi hyvin tätä piirrettä esille. Jotenkin Rokasta on aina tullut mieleen sellainen jonkinlainen uhoaja, joka ei uskalla näyttää todellisia tunteita vaan peittää ne jonkinlaisen roolin alle.

Tässä uudessa Tuntemattomassa P-P Petelius sopii hyvin siihen tragikoomiseen, henkisellä tasolla jollain tapaa jo luovuttaneen kapteeni Kaarnan rooliin:

"Mutta kas kas kun tulee marjoja. Niin on kukkasta että..."

"Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet. Ai... jaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä... Eeheei, eeheei. Ei tämmösestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli että heilahtaa. Siellä on toiset jo naapurin asemissa!"

Vierailija kirjoitti:

Tässä uudessa Tuntemattomassa P-P Petelius sopii hyvin siihen tragikoomiseen, henkisellä tasolla jollain tapaa jo luovuttaneen kapteeni Kaarnan rooliin:

"Mutta kas kas kun tulee marjoja. Niin on kukkasta että..."

"Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet. Ai... jaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä... Eeheei, eeheei. Ei tämmösestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli että heilahtaa. Siellä on toiset jo naapurin asemissa!"

Eihän Kaarna ollut mitenkään tragikoominen saatika millään tasolla henkisesti luovuttanut hahmo; päinvastoin hän odotti kovaa sotaa, että saisi kunnianhimonsa tyydytettyä. Hänella oli haju jo pataljoonasta. Miehistö tykkäsi Kaarnasta, koska tämä oli kova mutta reilu. Puhun tietysti nimenomaan kirjan hahmosta. Elokuvissa tuo Kaarnan hahmo ja sen suuri pohjavaikutus miehiin on jäänyt aina todella huonosti käsitellyksi.

No perrkele risumies tietenkin!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä uudessa Tuntemattomassa P-P Petelius sopii hyvin siihen tragikoomiseen, henkisellä tasolla jollain tapaa jo luovuttaneen kapteeni Kaarnan rooliin:

"Mutta kas kas kun tulee marjoja. Niin on kukkasta että..."

"Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet. Ai... jaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä... Eeheei, eeheei. Ei tämmösestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli että heilahtaa. Siellä on toiset jo naapurin asemissa!"

Eihän Kaarna ollut mitenkään tragikoominen saatika millään tasolla henkisesti luovuttanut hahmo; päinvastoin hän odotti kovaa sotaa, että saisi kunnianhimonsa tyydytettyä. Hänella oli haju jo pataljoonasta. Miehistö tykkäsi Kaarnasta, koska tämä oli kova mutta reilu. Puhun tietysti nimenomaan kirjan hahmosta. Elokuvissa tuo Kaarnan hahmo ja sen suuri pohjavaikutus miehiin on jäänyt aina todella huonosti käsitellyksi.

Tosiaan oikeassa olet. Kaarna on kunnianhimoinem ja hänellä on selkeät tavoitteet, joten hän vaikuttaa siksi varomattomalta ja ottaa suuria riskejä. Ei siksi, että olisi luovuttanut. Tragikoominen hän mielestäni on edelleen, vallanhimo ja innokkuus johtaa hänet valitettavasti lopulta liian "helppoon" kuolemaan. T. Tuo jolle vastasit

Paula Vesala saunan lauteilla.

Itse tykkäsin sioista sielä pellolla, jotka söi kuolleita ihmisiä.

Niistä sioista piti tehdä hernekeittoon lihaa muistaakseni.

Sian roolisuoritus on kova.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä uudessa Tuntemattomassa P-P Petelius sopii hyvin siihen tragikoomiseen, henkisellä tasolla jollain tapaa jo luovuttaneen kapteeni Kaarnan rooliin:

"Mutta kas kas kun tulee marjoja. Niin on kukkasta että..."

"Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet. Ai... jaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä... Eeheei, eeheei. Ei tämmösestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli että heilahtaa. Siellä on toiset jo naapurin asemissa!"

Eihän Kaarna ollut mitenkään tragikoominen saatika millään tasolla henkisesti luovuttanut hahmo; päinvastoin hän odotti kovaa sotaa, että saisi kunnianhimonsa tyydytettyä. Hänella oli haju jo pataljoonasta. Miehistö tykkäsi Kaarnasta, koska tämä oli kova mutta reilu. Puhun tietysti nimenomaan kirjan hahmosta. Elokuvissa tuo Kaarnan hahmo ja sen suuri pohjavaikutus miehiin on jäänyt aina todella huonosti käsitellyksi.

No eikä ole, Mollen leffassa Kaarna tulee hyvin esiin sen ajan, minkä hän on elossa. Yrittää puhua omalla tavallaan järkeä Lehdolle (vaan eipä mene jakeluun), 'turha hukata sitä pikku jermuiluun' kun tulee puhe Lehdon kovasta asenteesta, Veikko Tiitinen on tosiaan erinomainen Kaarnana, kova mutta reilu.

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkäsin sioista sielä pellolla, jotka söi kuolleita ihmisiä.

Niistä sioista piti tehdä hernekeittoon lihaa muistaakseni.

Sian roolisuoritus on kova.

Manillaköysi on yksi parhaimmista tv-elokuvista Suomessa. Sikojen nassuttelu ja mässyttely on äänen tasolla on kyllä baftan tasoa. Varsinkin sen, joka söi sen paksun everstin, jätti vain vyönsoljen. 

'Jos et heti tule alas sieltä, minä kaadan tämän talon'.

'Jos et heti lakkaa ampumasta, niin minä tulen ja annan tällä vitsalla sinua selkään. Paljaalle pyllylle.'

'Ja minä en sitten pidä siitä, että minun rinnoistani innostutaan.'

'Näkkyy sota tekevän kaikista miehistä rumpumestareita. Keppiläkin ennen umpiraitis mies!'

'Soita Mustat silmät.' 'Mut sehän juur soitti sen.' 'Joo, mut mulle ja paremmin.'

Tätä versiota liputettin siitä, että se tuo naiset ja kotirintaman esiin paremmin... Mutta millä tavalla?

Mikä merkitys on Kariluodon vastavihityllä vaimolla, että saatiin seksikohtaus elokuvaan?

Paula Vesalasta kukaan ei jostain syystä muista kuin saunakohtauksessa näkyvät rinnat, josta tännekin on tehty jopa ihan oma aloituksensa. Vaikka samassa elokuvassa myös eräs mies nousee järvestä kelteisillään, mutta eihän siitä kukaan puhu, koska viekä nykypäivänäkin herranjumala, ALASTON NAINEN. Ja tietenkin Vesalan rinnat on tulevaisuuden toivojen toimesta haukuttu todella ikävin sanakääntein eräälläkin jonnelaudalla.

Muutenkin tuo naiskuva on liian tyhjä ja kiiltokuvainen. Sekä Kariluodon Sirkalla että lotta Kotilaisella on turpeat jättihuulet ja lähinnä tuijottavat unenomaisesti ja keskittyvät olemaan nättejä (suurella osalla suomalaisista naisista oli ja on viivahuulet). Yhden lyhyen kohtauksen haavoittunut sotilas parkuu Kotilaisen sylissä, ja siinäkin tuo lotta kuvataan passiivisena tuijottajana.

Kyllä ne lotat ja vaimot järkyttävistä oloista huolimatta muutakin tekivät kuin tuijottivat huulet pulleina eteensä.

Paljon parempia ja monipuolisempia naiskuvauksia löytyy esim. Kun taivas repeää tv-sarjasta ja Lupaus-elokuvasta.

Naisnäkökulma?

Ylemmän luokan nainen, joka uhoaa ja yllyttää sotaan, hyvähän se on, kun itse ei tarvitse eväänsä hetkauttaa. Sulhaspoika näyttää komialta univormussa, siinä on kaverit vissiin kateellisia, tai ainakin voi itsekseen niin kuvitella. Ja sitten jos huomaa olevansa raskaana, niin sitten aletaankin kummasti jarruttelemaan ja käyttämään suhteita, että pääsis jotenkin keploteltua ukon pois rintamalta. Ja kyllähän moni sai keploteltua. Iso tabu edelleen: varsinkin ruotsinkielisten venkoilu on kuin sovinnolla annettu unohtua historian hämärään (ja tietysti myö Pohjanmaalaisten, juuri niiden, joita propagandan mukaan 

''piti sitoa puuhun kiinni, etteivät olisi lähteneet ennen aikojaan' . Mut vähiin jäivät pohjanmaalaisten urotyöt, hulluimmat tapatti itsensä jo talvisodassa, ja muut...no joo)

Vastakohtana kaiken nähnyt ja kokenut, fatalistinen Koskelan Alma. 'Saunan taakse täältä miehet katoo'. Tai Rokan Lyyti, joka ei rasita miestään sen enempää palopuheilla kun voivottelullakaan. 

Entä lotta Kotilainen? No, nuorelle naiselle ja miehellekin sota on ollut myös seikkailua, suhteitakin on varmasti solmittu, ei siinä sen kummempaa. Moni on ekaa kertaa päässyt pois kotoaan, ekaa kertaa on ylipäänsä matkustettu jonnekin jne. Mutta vain naisia on hruiteltu, Tuntemattomassakin suurin h-ra on Rahikainen, mutta sillä asialla hän vain rehvastelee. Lotta on esitetty myös epäsympaattisesti, mykkä toljottaja, kun näyttelijällä ei riitä taito ilmaista tunteita kasvoillaan.

Tässäkin on käynyt se klassinen. Miehille on elokuvassa monta eri roolia. Naisen rooli on olla nainen.

Vierailija kirjoitti:

Naisnäkökulma?

Ylemmän luokan nainen, joka uhoaa ja yllyttää sotaan, hyvähän se on, kun itse ei tarvitse eväänsä hetkauttaa. Sulhaspoika näyttää komialta univormussa, siinä on kaverit vissiin kateellisia, tai ainakin voi itsekseen niin kuvitella. Ja sitten jos huomaa olevansa raskaana, niin sitten aletaankin kummasti jarruttelemaan ja käyttämään suhteita, että pääsis jotenkin keploteltua ukon pois rintamalta. Ja kyllähän moni sai keploteltua. Iso tabu edelleen: varsinkin ruotsinkielisten venkoilu on kuin sovinnolla annettu unohtua historian hämärään (ja tietysti myö Pohjanmaalaisten, juuri niiden, joita propagandan mukaan 

''piti sitoa puuhun kiinni, etteivät olisi lähteneet ennen aikojaan' . Mut vähiin jäivät pohjanmaalaisten urotyöt, hulluimmat tapatti itsensä jo talvisodassa, ja muut...no joo)

Vastakohtana kaiken nähnyt ja kokenut, fatalistinen Koskelan Alma. 'Saunan taakse täältä miehet katoo'. Tai Rokan Lyyti, joka ei rasita miestään sen enempää palopuheilla kun voivottelullakaan. 

Entä lotta Kotilainen? No, nuorelle naiselle ja miehellekin sota on ollut myös seikkailua, suhteitakin on varmasti solmittu, ei siinä sen kummempaa. Moni on ekaa kertaa päässyt pois kotoaan, ekaa kertaa on ylipäänsä matkustettu jonnekin jne. Mutta vain naisia on hruiteltu, Tuntemattomassakin suurin h-ra on Rahikainen, mutta sillä asialla hän vain rehvastelee. Lotta on esitetty myös epäsympaattisesti, mykkä toljottaja, kun näyttelijällä ei riitä taito ilmaista tunteita kasvoillaan.

Nauratti kun luin edesmenneestä jalkaväenkenraali Ehrnroothista, joka oli ottanut kesällä -44 vastaan jotakin pohjalaisia täydennysmiehiä, jotka olivat sitä ennen saaneet olla kotonaan viljelemässä maataan.  Ehrnrooth oli tervetuliaisiksi haukkunut pohjalaiset ihan paskasakiksi, en nyt muista millä tarkoilla sanoilla, mutta jotenkin että "te paskahousut olette piileskelleet kotiseudullanne, mutta nyt se peli on loppu. Joudutte sellaiseen paikkaan että jos luoti ei satu edestä edestä, niin takaa sattuu varmasti". Sitten tutisevat miehet etulinjaan karjahdusten saattamana. Täytyy ottaa tietysti huomioon, että Ehrnrooth käytti tuolloin aika tavalla pervitiinia, mutta kyllä hän järjissään oli. Kuulemma todella kova komentaja, vanhaa aatelista sotilassukua, joka oli valmis kaatumaan. Ehkä hän tiesi tuon pohjalaisten loputtoman ylpeilyn ja tiesi, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Eikö siinä ole pekka puupää? Se on hauska.