Muita aikuisia, kenen omat vanhemmat suhtautuvat kuin lapseen?

Mielestäni äitini ei ole itse kasvanut aikuiseksi, eikä siedä minussakaan kypsiä piirteitä. Puhuu lässyttävällä pikkutyttöäänellä ja ilahtuu positiivisesti aina kun minusta irtoaa jotain lapsenmielistä. Pahastuu ilmiselvästi jos olen tienannut häntä enemmän tai suunnittelen jotain mitä hänellä ei ole. Toisaalta ylistämällä alistaa, jos teen tai toimin järkevästi, että kylläpä on kasvanut fiksu tyttö vaikka hän ei ole mikään lapsen kasvattaja, niinkuin ei olekaan. Minut kasvatettiin lähinnä kynnysmatoksi, joka saa mielellään kyllä näyttää nätiltä mutta tahtoa ei saanut olla eikä aiheuttaa mitään vaivaa. Teininä sainkin sitten tehdä mitä huvittaa äiti puuttui vain jos asia näytti aiheuttavan kodin ulkopuolisissa kysymyksiä. Tosin huolehdinkin hyvin nuoresta omista asioistani. Kerran oli kylällämme luokkakaverin äiti huomauttanut, että muilla on tietty kotiintuloaika, niin sitten äiti alkoi tietysti vaatia, että juu kyllä meilläkin täytyy olla sitten sellainen.

Katkaise välit. Auttaa.

Toimivaksi todettu :)

Ap, turha odottaa aikuisen kohtelua kahdeksanvuotiaan äidinkielen taidolla.

Vuorovaikutussuhde ei muutu. Olet aina vanhempiesi lapsi. He kasvattavat sinua kunnes kuolevat, ja siihen asti sinä tiput aina kakaramoodiin heidän läsnäollessaan, ellet keskity olemaan kypsä aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Ap, turha odottaa aikuisen kohtelua kahdeksanvuotiaan äidinkielen taidolla.

Vuorovaikutussuhde ei muutu. Olet aina vanhempiesi lapsi. He kasvattavat sinua kunnes kuolevat, ja siihen asti sinä tiput aina kakaramoodiin heidän läsnäollessaan, ellet keskity olemaan kypsä aikuinen.

Olen tosiaan asunut lapsuuteni ulkomailla, suomi ei ole ensimmäinen oppimani kieli, eikä se aina ole täydellistä. Pahoittelen tätä, mutta en silti ymmärrä sinua tai muita ihmisiä jotka tarkoituksella vastaavat ilkeästi, vaikkakin anonyymina netissä. Sinulla varmasti on omat syysi siihen, mutta pakko kuitenkin huomauttaa asiasta, olisi ihan kiva jos ihmiset täälläkin yrittäisivät olla ystävällisiä toisilleen. Siitä tulee itselleenkin parempi olo, voisit kokeilla.

Aika paljon sellaista holhoamista vanhemmat ilmeisesti harrastavat, vaikka lapset jo aikuisia, täytyykin itse muistaa olla tekemättä sitä sitten kun omat lapset ovat aikuisia! Ja muistaa muutenkin olla puuttumatta liikaa heidän elämään.

Oma isäni ei holhoa minua, tai edes puutu juurikaan elämääni. Ei muista synttäreinä, ei lapsenlapsiaan heidän synttäreinä, eikä juuri soittele edes enää, kun useimmiten olen kieltäytynyt tekemästä palveluksia hänelle. Tosiaan soitti useammin aiemmin, ja yleensä pyysi aina apuja johonkin. T.Ap

Mun äiti myös muistuttelee, että pukeudu lämpimästi, olkaa varovaisia kun liikutte illalla jossain jne, mutta se mielestäni aika harmitonta.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti myös muistuttelee, että pukeudu lämpimästi, olkaa varovaisia kun liikutte illalla jossain jne, mutta se mielestäni aika harmitonta.

No mut entä sitten kun soittelee monta kertaa päivässä, iltaisin laittaa viestiä kun tietää että on jossain liikenteessä? Joskus kavereillekin soittaa, että onhan mulla kaikki varmasti ok! Ja ikää melkein 30..

Ei vanhemmat, mutta isovanhemmat, vaikka eivät vielä mitenkään vanhoja tai dementoituneita ole, seitsemänkymppisiä. Olen kieltänyt vanhempiani kertomasta mummolleni asioistani mitään, mitä en itse ole kertonut, sillä siitä käynnistyy vain hirveä hulabaloo, kun mummo päässään pyörittelee asioita. Olen päälle kaksikymppinen. Mummo kuuli vanhemmiltani, että vietän uudenvuoden uuden miesystäväni kanssa. Laittoi mulle etukäteen liudan toimintaohjeita, luetteli paikat, joihin en saa mennä, ja olisi vaatinut soittelemaan sitten sieltä treffeiltä hänelle, että tietää, että olen elossa. Uhkasi myös soittavansa heti uudenvuodenpäivän aamuna. :D

Niin kauan kuin vanhempien rahat kelpaa, he saavat kohdella kuin lasta.

Tiedän yli 40-vuotiaita, jotka käy vanhempien luona koska he antavat rahaa. Mitä pidempään tuo on jatkunut, sitä vaikeampi on lopettaa, kun vanhemmatkin vanhenee.

Ne joilla on terve omanarvontunto, muuttaa omilleen viimeistään 20-vuotiaana, elättää itsensä, hoitaa raha-asiansa.

Ennen oli normaalia että katkaistaan napanuora, kun 19-vuotiaana lukion jälkeen lähdettiin maailmalle.

Ihme rutinaa nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin vanhempien rahat kelpaa, he saavat kohdella kuin lasta.

Tiedän yli 40-vuotiaita, jotka käy vanhempien luona koska he antavat rahaa. Mitä pidempään tuo on jatkunut, sitä vaikeampi on lopettaa, kun vanhemmatkin vanhenee.

Ne joilla on terve omanarvontunto, muuttaa omilleen viimeistään 20-vuotiaana, elättää itsensä, hoitaa raha-asiansa.

Ennen oli normaalia että katkaistaan napanuora, kun 19-vuotiaana lukion jälkeen lähdettiin maailmalle.

Ihme rutinaa nykyään.

Minä maksoin omat menoni 14-vuotiaasta, muutin kotoa heti kun pääsin ja silti äitini sekaantuu ja holhoaa. Minä annan hänelle rahaa ja silti.

Aloittaja ei myöskään ole taloudellisesti riippuvainen vanhemmastaan, päinvastoin jo koulu- ja opiskeluajoista lähtien olen käynyt töissä ja elättänyt itseni. Muutin omilleni heti 18v. Muistan kerran saaneeni rahaa muutaman satasen sinä keväänä kun oli kirjoitukset, ja nekin olivat äidiltäni. Joskus isä on saattanut joululahjaksi jonkun pienen summan antaa.