Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?
Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.
Niin onko sulla antaa yhtään esimerkkiä niistä muista vaihtoehdoista? Ei taida olla.
Esimerkkiä sinun tilanteeseesi? Ei ja vaikka olisikin niin vastuu niistä on sinulla.
Omasta elämästäni löydä useammakin mutta ne tuskin kelpaavat sinulle. Työpaikan kohdalla vaihtaisin työpaikkaa ja tiedän sen myös olevan mahdollista. Jos en saa hoidettua lainoja niistä todennäköisesti olisi luovuttava. Tarkoittaisi varmasti luopumista monista asioista. Jos parisuhde uuvuttaa niin en kyllä jatkaisi sitä.
En ole tuo jolle aiemmin vastasit. Minua vain ärsytti tuo nopea kuittaamisesi "varmaan keksisin jotain muuta". Miten etuoikeutetulta kuulostatkaan. Et taida lainkaan tajuta millaista on olla puun ja kuoren välissä, kun yksikään vaihtoehto ei ole oikeasti hyvä, tai niitä hyviä vaihtoehtoja ei vain pysty saavuttamaan.
Tuokin... Sinä vain luopuisit lainoista. Okei, sekö ratkaisee jotain? Kuvitteletko että tulee yhtään halvemmaksi maksaa vuokraa kuin lyhentää lainaa?
Ja parisuhteen päättäminenhän auttaa jotain siihen, kun mies ei lapsia hoida. Sitten lapset on pari viikonloppua kuussa miehen armoilla, joka ei pidä heistä huolta.
Ja työpaikkojahan saa aina uusia, ja yhtä hyvin palkattuja. Työttömyyskausi ei ole koskaan kaatanut kenenkään taloutta?
Kiva jos ihmiset aina tottelevat kun sinä käsket ja kaikki vain hoituu tuosta noin. Kovin realistisia nuo odotukset eivät kuitenkaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on saanut hyviä vastauksia, joista ei ole ottanut opikseen sen enempää kuin omista kokemuksistaan.
Koti on naisen valtakunta, naisen tapa on oikea tapa. Keskustelu on sitä että mies tajua naisen tavan olevan oikea, oma-aloitteisuus sitä että mies tajuaa tehdä niin kuin nainen tekisi. Kuunteleminen on sitä että mies osaa lukea naisen ajatukset ja kuuntelee nalkutusta kiltisti ellei onnistu tässä 101%.
Millainen mies tällainen sitten olisi?
Suurin osa teistä naisista, etenkin jos olette lapsiperheiässä, syttyy varsin perinteisen maskuliinisista piirteistä. Niihin kuuluvat jämeryys, suoraviivaisuus, tasaisuus, jne. Niistä jokainen on ristiriidassa sen kanssa mitä vaaditaan multitaskaavalta ja tunnetyön parissa uurastavalta kodin hengettäreltä.
Tämä on sukua kaavalle jolla valitaan sosiaalinen ja laajan kaveripiirin ihailema mies ja sitten valitetaan että miksi se haluaa aina juosta kaverien kanssa jossain harrastamassa.
Joku aina väittää että "minä ainakin löysin sen täydellisen menestyvän alfan joka tienaa, vuorikiipeilee, sosialisoi ja hoitaa 50% kodin askareista/tunnetyöstä/whatever. En usko, mutta jos kerran löysit, hyvä sulle. Ehkä olet itse rämäpäinen actionsankaritar joka valloittaa pohjoisnavan, voittaa fitnessmissikisat ja kokkaa illallisen suvulle palatessa.
Mun pointti on että miehet ja naiset on keskimäärin erilaisia, ja yleensä kun paria etsitään niin suositaan niitä joiden kanssa erilaisuudet korostuu. Jos haluat miehen jonka kanssa metajutut menee oikeasti yksiin, joudut katselemaan sieltä feminiinisemmästä päästä. Jos ei kiinnosta, voi voi joudut tekemään kompromisseja.
Olen puhunut kompromisseista ja yhteisistä vastuista ja keskustelun tärkeydestä. Sukupuolten ja yksilöiden välillä on varmasti eroja, mutta ei niin mittavia mitä itsekin kuvittelin. Että mies ei edes eduistaisi aikuista ihmistä, vaan jotain paapottavaa. Oksettava ajatus edes nyt kun kunnolla ajattelen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Näin sanottuna asia vaikuttaa selvän loogiselta. Mutta sitten palataan niihin piiloasenteisiin ja muuhun. Täälläkin moni saa neuvoa että jssap. Itseä voi muuttaa, mutta toista ei. Meillä (mielestäni) parisuhdetta on saatu parannettua, kun olen oppinut että voin pitää omia puoliani, ja että mitkä ne minun vastuuni ovat. Voin aloittaa ensin muuttamalla itseäni ja omia asenteitani (varmasti ei ole kenellekkään pahitteeksi aina silloin tällöin haastaa itseään ja arvomaailmaansa), ja sitten voin uudelleen tutkailla, onko tilanteessa ongelmaa. Se ei silti poista sitä vastuuta mikä minulla myös on, en voi toisen antaa kohdella minua aina huonosti, ja jos tilanne sen vaatii, niin eroan.
Mutta näin helppoa se ei välttämättä kaikille ole. Helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti moni tekee kaikkensa, ennen kuin eroaa pitkästä suhteesta. Ja kun mukana on lapset, talolainat ja yhteiset lemmikit ym muut, niin silloin ero ei ole niin helppoa että sen kun ensi kuussa muuttaa muualle.
Ap
Asiat ei tietenkään ole helppoja. Ei työpaikalla huomata että kaikki vastuu kasaantuu yhdelle. Ei kotona huomata sitä että on uupumuksen partaalla. Ratkaisut vaatii työtä, paljon myös sitä ajattelutyötä ( metatyön käsite on sen verran vieras itselleni että en sitä tässä yhteydessä osaa käyttää enkä käytä). Mutta jos elämäänsä haluaa muutosta se on pakko tehdä ja ottaa siitä vastuu itse. Toinen vaihtoehto on jatkaa samaa rataa kuin tähänkin asti minkään muuttumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?
Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.
Aika moni yh-vanhempi on uupunut.
Aika moni ei ja ihan varmasti sillä on vaikutusta että he tekevät jotkut asiat tousin kuin ne jotka uupuu.
Samoin ne jotka osaa delegoida tehokkaasti oli kyse sitten työstä tai kotitöista tai jostakin muusta tekevät sen toisin kuin ne joilta asia ei suju.Aina uupumisessa ei ole kyse pelkästään yksilön henkilökohtaisista ratkaisuista.
En tunne ketään joka olisi valinnut uupuvansa. Että vitsi hei, valitsenpa nyt että uuvun pariksi kuukaudeksi. Eiköhän pääsääntöisesti ihmiset pyri toimimaan oman parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan.
Ja delegoinnistakin on puhuttu, et voi väkisin pakottaa toista tekemään asioita vaikka miten delegoit.
Tästä tulee taas mieleen, miten tärkeää on myös kasvattaa tyttöjä vahvoiksi. Ja opettaa lapsille omien rajojen puolustus. Että toiset ei saa kohdella ihan miten vaan.
Ap
Oma näkökulmani miehenä.
Minua ei stressaa ollenkaan jos koristetyynyt ei ole paikoillaan, lakana on vinossa tai lattialla lojuu vaatteita. Ei sekään jos leikkuupöydällä on leivänmuruja jotka nyt sattuivat jäämään pyyhkimättä. Kunhan ei ole jääkaapissa hometta tms.
Se mikä stressaa on multitaskaaminen, nopea reagoiminen, jos pitää jatkuvasti muistaa pieniä raivostuttavia tehtäviä joka h-vetin vaiheessa. Musta tehdä X, välissä Y, jos lamppu kärähtää niin vaihda h-e-t-i. Tykkään keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, isommat asiat ennen yksityiskohtia. En myöskään ole erityisen visuaalinen, joten sisustuksen värit ovat lähes yksi ja sama.
Naisystäväni on tismalleen päinvastainen. Stressikerroin nousee heti jos jokin asia ei ole kohdillaan, mutta se jatkuva häärääminen ei tunnu häiritsevän. Yhteen isoon asiaan keskittyminen on puolestaan vaikeaa, lähes mahdotonta, koska jatkuvasti tulee mielee yksityiskohtia joihin tarttua. Isojen ja ikävien päätösten tekeminen ahdistaa, koska niissä on harmillisia puolia joita murehtia.
Ihan sama kuin introvertillä/ekstrovertillä. Toinen saa energiaa yksin olemisesta, toinen seurassa olemisesta.
Siksi ei asutakaan yhdessä. Ja hyvin menee! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että AP ajattelee ja stressaa aivan liikaa. Hellitä vähän niin yhteiselo sujuu paremmin.
Ei, päinvastoin. Ennen ajattelin ihan liian vähän. Stressasin ihan liian vähän. Olin kuin kynnysmatto ja minun päältäni sai kävellä. Nyt kun havaitsen näitä asioita, pystyn puolustamaan itseäni oli se sitten kotona tai töissä. Amerikassa on vissiin kouluissa näitä väittely-kursseja, joissa opetellaan argumentointia. Olisi varsin fiksua myös tänne vaatimattomaan pohjolaan. Että ei jäisi tämä kiltti tyttö -meininki päälle, ja että kaikkia tarvitsee miellyttää oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ilmaisin aivan selvästi, ettei meillä ole ollut erikseen tarvetta tehdä mitään erityisiä kiveenhakattuja sääntöjä asiasta. Tämä perustuu siihen, että tiesimme kumpikin sitoutuessamme toisen arvomaailman ja siihen ei kuulu tuollainen "urpoilu", joka muille taas on näköjään niin itsestäänselvää elämää, että asiasta täytyy erikseen sopia sääntöjä.
Yhteisestä arvomaailmasta ne yhteiset säännöt tulevat, jolloin säännöistä ei tarvitse erikseen sopia. Jos esim. lähentelee muita ihmisiä, on toimittu vastoin yhteisiä arvoja ja samalla on rikottu yhteisiä sanattomia sääntöjä. Koko keskustelu menee ihan väärille urille jo pelkästään käsitteellisistä väärinymmärryksistä (tai ei edes haluta ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa).
Enemmistölle on itsestäänselvää elämää, että kaikenlaista törttöilyä pitää välttää ja se on yhteisiä arvoja vastaan, jolloin sanattomat säännöt ovat valmiiksi olemassa. Sitten, kun näistä sinänsä melko itsestäänselvistä asioista kirjoitetaan jotain tekstiä, tulee kauhea älämölö, että mikä teitä vaivaa, kun asioiden pitäisi tulla jo yhteisestä arvomaailmasta. No sitähän täällä on tarkoitettukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Näin sanottuna asia vaikuttaa selvän loogiselta. Mutta sitten palataan niihin piiloasenteisiin ja muuhun. Täälläkin moni saa neuvoa että jssap. Itseä voi muuttaa, mutta toista ei. Meillä (mielestäni) parisuhdetta on saatu parannettua, kun olen oppinut että voin pitää omia puoliani, ja että mitkä ne minun vastuuni ovat. Voin aloittaa ensin muuttamalla itseäni ja omia asenteitani (varmasti ei ole kenellekkään pahitteeksi aina silloin tällöin haastaa itseään ja arvomaailmaansa), ja sitten voin uudelleen tutkailla, onko tilanteessa ongelmaa. Se ei silti poista sitä vastuuta mikä minulla myös on, en voi toisen antaa kohdella minua aina huonosti, ja jos tilanne sen vaatii, niin eroan.
Mutta näin helppoa se ei välttämättä kaikille ole. Helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti moni tekee kaikkensa, ennen kuin eroaa pitkästä suhteesta. Ja kun mukana on lapset, talolainat ja yhteiset lemmikit ym muut, niin silloin ero ei ole niin helppoa että sen kun ensi kuussa muuttaa muualle.
Ap
Asiat ei tietenkään ole helppoja. Ei työpaikalla huomata että kaikki vastuu kasaantuu yhdelle. Ei kotona huomata sitä että on uupumuksen partaalla. Ratkaisut vaatii työtä, paljon myös sitä ajattelutyötä ( metatyön käsite on sen verran vieras itselleni että en sitä tässä yhteydessä osaa käyttää enkä käytä). Mutta jos elämäänsä haluaa muutosta se on pakko tehdä ja ottaa siitä vastuu itse. Toinen vaihtoehto on jatkaa samaa rataa kuin tähänkin asti minkään muuttumatta.
Totta, näin se on. Kun kaikki olisikin niin vahvoja, niin ongelmia ei olisi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?
Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.
Niin onko sulla antaa yhtään esimerkkiä niistä muista vaihtoehdoista? Ei taida olla.
Esimerkkiä sinun tilanteeseesi? Ei ja vaikka olisikin niin vastuu niistä on sinulla.
Omasta elämästäni löydä useammakin mutta ne tuskin kelpaavat sinulle. Työpaikan kohdalla vaihtaisin työpaikkaa ja tiedän sen myös olevan mahdollista. Jos en saa hoidettua lainoja niistä todennäköisesti olisi luovuttava. Tarkoittaisi varmasti luopumista monista asioista. Jos parisuhde uuvuttaa niin en kyllä jatkaisi sitä.En ole tuo jolle aiemmin vastasit. Minua vain ärsytti tuo nopea kuittaamisesi "varmaan keksisin jotain muuta". Miten etuoikeutetulta kuulostatkaan. Et taida lainkaan tajuta millaista on olla puun ja kuoren välissä, kun yksikään vaihtoehto ei ole oikeasti hyvä, tai niitä hyviä vaihtoehtoja ei vain pysty saavuttamaan.
Tuokin... Sinä vain luopuisit lainoista. Okei, sekö ratkaisee jotain? Kuvitteletko että tulee yhtään halvemmaksi maksaa vuokraa kuin lyhentää lainaa?
Ja parisuhteen päättäminenhän auttaa jotain siihen, kun mies ei lapsia hoida. Sitten lapset on pari viikonloppua kuussa miehen armoilla, joka ei pidä heistä huolta.
Ja työpaikkojahan saa aina uusia, ja yhtä hyvin palkattuja. Työttömyyskausi ei ole koskaan kaatanut kenenkään taloutta?
Kiva jos ihmiset aina tottelevat kun sinä käsket ja kaikki vain hoituu tuosta noin. Kovin realistisia nuo odotukset eivät kuitenkaan ole.
Kai se riippuu asuinpaikasta mutta kyllä se lainan maksuerä joskus on isompi kuin vastaavan asunnon vuokra, varsinkin jos korot eivät ole näin poikkeuksellisen alhaalla. Toinen juttu on se että lyhennykseen ei saa asumistukea, mutta vuokraan saa eli asukkaalle itselleen vuokralla asuminen voi olla reippaastikin halvempaa kun osan vuokrasta maksaa yhteiskunta. Toki omistusasuja maksaa lyhennyksen tavallaan itselleen mutta jos nyt puhutaan vain kuukausittaisista tulo- ja menovirroista niin se raha ei kuitenkaan ole kulutukseen käytössä vaikka omaan taskuun meneekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Näin sanottuna asia vaikuttaa selvän loogiselta. Mutta sitten palataan niihin piiloasenteisiin ja muuhun. Täälläkin moni saa neuvoa että jssap. Itseä voi muuttaa, mutta toista ei. Meillä (mielestäni) parisuhdetta on saatu parannettua, kun olen oppinut että voin pitää omia puoliani, ja että mitkä ne minun vastuuni ovat. Voin aloittaa ensin muuttamalla itseäni ja omia asenteitani (varmasti ei ole kenellekkään pahitteeksi aina silloin tällöin haastaa itseään ja arvomaailmaansa), ja sitten voin uudelleen tutkailla, onko tilanteessa ongelmaa. Se ei silti poista sitä vastuuta mikä minulla myös on, en voi toisen antaa kohdella minua aina huonosti, ja jos tilanne sen vaatii, niin eroan.
Mutta näin helppoa se ei välttämättä kaikille ole. Helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti moni tekee kaikkensa, ennen kuin eroaa pitkästä suhteesta. Ja kun mukana on lapset, talolainat ja yhteiset lemmikit ym muut, niin silloin ero ei ole niin helppoa että sen kun ensi kuussa muuttaa muualle.
Ap
Asiat ei tietenkään ole helppoja. Ei työpaikalla huomata että kaikki vastuu kasaantuu yhdelle. Ei kotona huomata sitä että on uupumuksen partaalla. Ratkaisut vaatii työtä, paljon myös sitä ajattelutyötä ( metatyön käsite on sen verran vieras itselleni että en sitä tässä yhteydessä osaa käyttää enkä käytä). Mutta jos elämäänsä haluaa muutosta se on pakko tehdä ja ottaa siitä vastuu itse. Toinen vaihtoehto on jatkaa samaa rataa kuin tähänkin asti minkään muuttumatta.
Jos ihminen on henkisesti aivan lopussa, niin hän ei yksinään kykene viemään muutosta läpi. Ei ole energiaa kehittää uusia toimintatapoja, jos ei saa tukea mistään. Moni uupunut on niin umpikujassa, että saattaa päätyä ottamaan itseltään hengen.
Lol, tyypit puhuu täällä kuin laiskat ihmiset olisi jotain satuolentoja. Ei ole millään mahdollista että jonkun mies voisi olla laiskuri, joka joko alitajuisesti tai ihan oveluuttaankin pikkuhiljaa nakittaa muijalleen kaikki kurjat hommat! Ei, kyse on väkisinkin oltava siitä, että nainen on vain kohtuuton nalkuttaja, joka sulkee silmänsä kaikelta mitä ahkera mies oikeasti puuhaa. Tai että nainen vaan kampaa jotain matonhapsuja sillä aikaa kun mies tekee olennaisia asioita. Tai no joo, ehkä jonkun mies voi olla noin laiska, mutta oma vika kun valitsi sellaisen. Näkeehän sen nyt selvästi että laiskoilla ihmisillä on sarvet päässä, ei sellaista kumppania kannata tahallaan valita!
Nää kommentoijat on varmaan niitä samoja ihmisiä, jotka puuhaa kouluihin uusia opetusmenetelmiä. Kyllähän me voidaan luottaa siihen että lapset ottaa itse vastuuta oppimisestaan ja tekee läksyjä vaikkei kukaan käskisikään, eikös juu? :D Mihin tämä maailma on oikein menossa. Yhtäkkiä on täysin unohdettu se, että suurin osa ihmisistä ei tee vapaaehtoisesti yhtään mitään, jos se ei ole hauskaa. Jos ikävistä asioista voi luistaa, niistä luistetaan. Porukka on täällä ihan "whaaat, miten voi olla!" Voi teitä hönöjä. Tää on niinku se elokuva, missä yksi mies keksi valehtelun ja muut oli ihan hämmentyneitä imbesillejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee taas mieleen, miten tärkeää on myös kasvattaa tyttöjä vahvoiksi. Ja opettaa lapsille omien rajojen puolustus. Että toiset ei saa kohdella ihan miten vaan.
Ap
Ei nyt enää kannata majailla jossain meneisyydessä ajoissa jollin on itse saanut kasvatuksen. Tänä päivänä tytöt on useinkin poikia vahvempia joskus jopa fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?
Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.
Niin onko sulla antaa yhtään esimerkkiä niistä muista vaihtoehdoista? Ei taida olla.
Esimerkkiä sinun tilanteeseesi? Ei ja vaikka olisikin niin vastuu niistä on sinulla.
Omasta elämästäni löydä useammakin mutta ne tuskin kelpaavat sinulle. Työpaikan kohdalla vaihtaisin työpaikkaa ja tiedän sen myös olevan mahdollista. Jos en saa hoidettua lainoja niistä todennäköisesti olisi luovuttava. Tarkoittaisi varmasti luopumista monista asioista. Jos parisuhde uuvuttaa niin en kyllä jatkaisi sitä.En ole tuo jolle aiemmin vastasit. Minua vain ärsytti tuo nopea kuittaamisesi "varmaan keksisin jotain muuta". Miten etuoikeutetulta kuulostatkaan. Et taida lainkaan tajuta millaista on olla puun ja kuoren välissä, kun yksikään vaihtoehto ei ole oikeasti hyvä, tai niitä hyviä vaihtoehtoja ei vain pysty saavuttamaan.
Tuokin... Sinä vain luopuisit lainoista. Okei, sekö ratkaisee jotain? Kuvitteletko että tulee yhtään halvemmaksi maksaa vuokraa kuin lyhentää lainaa?
Ja parisuhteen päättäminenhän auttaa jotain siihen, kun mies ei lapsia hoida. Sitten lapset on pari viikonloppua kuussa miehen armoilla, joka ei pidä heistä huolta.
Ja työpaikkojahan saa aina uusia, ja yhtä hyvin palkattuja. Työttömyyskausi ei ole koskaan kaatanut kenenkään taloutta?
Kiva jos ihmiset aina tottelevat kun sinä käsket ja kaikki vain hoituu tuosta noin. Kovin realistisia nuo odotukset eivät kuitenkaan ole.
Kai se riippuu asuinpaikasta mutta kyllä se lainan maksuerä joskus on isompi kuin vastaavan asunnon vuokra, varsinkin jos korot eivät ole näin poikkeuksellisen alhaalla. Toinen juttu on se että lyhennykseen ei saa asumistukea, mutta vuokraan saa eli asukkaalle itselleen vuokralla asuminen voi olla reippaastikin halvempaa kun osan vuokrasta maksaa yhteiskunta. Toki omistusasuja maksaa lyhennyksen tavallaan itselleen mutta jos nyt puhutaan vain kuukausittaisista tulo- ja menovirroista niin se raha ei kuitenkaan ole kulutukseen käytössä vaikka omaan taskuun meneekin.
Kulua ovat:
- vuokra
vs
- lainan korko
- vastike
- korjaukset
Omaan taskuun menee vain lainan lyhennys. Monimutkaiseksi laskelman tekee se että tuon rahan voi sijoittaa muualle. Ostamalla asunnon säästän kuluissa pitkällä tähtäimellä, mutta menetän mahdollisuuden ostaa esim. osakkeita.
Itse olen laskenut niin että jos sijoitukset tuottavat 3%/vuosi, on edullisempaa asua vuokralla. Tuotto-odotus sijoitussalkulleni on n. 7%, mutta totta kai tähän sisältyy riski. Vuokralla-asumisaikana tuotto on ollut 13%/vuosi, mutta tulevaisuudestahan ei tiedä kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Näin sanottuna asia vaikuttaa selvän loogiselta. Mutta sitten palataan niihin piiloasenteisiin ja muuhun. Täälläkin moni saa neuvoa että jssap. Itseä voi muuttaa, mutta toista ei. Meillä (mielestäni) parisuhdetta on saatu parannettua, kun olen oppinut että voin pitää omia puoliani, ja että mitkä ne minun vastuuni ovat. Voin aloittaa ensin muuttamalla itseäni ja omia asenteitani (varmasti ei ole kenellekkään pahitteeksi aina silloin tällöin haastaa itseään ja arvomaailmaansa), ja sitten voin uudelleen tutkailla, onko tilanteessa ongelmaa. Se ei silti poista sitä vastuuta mikä minulla myös on, en voi toisen antaa kohdella minua aina huonosti, ja jos tilanne sen vaatii, niin eroan.
Mutta näin helppoa se ei välttämättä kaikille ole. Helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti moni tekee kaikkensa, ennen kuin eroaa pitkästä suhteesta. Ja kun mukana on lapset, talolainat ja yhteiset lemmikit ym muut, niin silloin ero ei ole niin helppoa että sen kun ensi kuussa muuttaa muualle.
Ap
Asiat ei tietenkään ole helppoja. Ei työpaikalla huomata että kaikki vastuu kasaantuu yhdelle. Ei kotona huomata sitä että on uupumuksen partaalla. Ratkaisut vaatii työtä, paljon myös sitä ajattelutyötä ( metatyön käsite on sen verran vieras itselleni että en sitä tässä yhteydessä osaa käyttää enkä käytä). Mutta jos elämäänsä haluaa muutosta se on pakko tehdä ja ottaa siitä vastuu itse. Toinen vaihtoehto on jatkaa samaa rataa kuin tähänkin asti minkään muuttumatta.
Totta, näin se on. Kun kaikki olisikin niin vahvoja, niin ongelmia ei olisi.
Ap
Uupumisen välttäminen on kaikkea muuta kuin vahvuuteen sairastumista. Apua on tietenkin haettava jos ei selviä yksin. Sitä on vain turha hakea sieltä mistä sitä ei saa. Jos puolisolta ei apuja heru on ihan turha jatkaa avunpyytöjä siihen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee taas mieleen, miten tärkeää on myös kasvattaa tyttöjä vahvoiksi. Ja opettaa lapsille omien rajojen puolustus. Että toiset ei saa kohdella ihan miten vaan.
Ap
Ei nyt enää kannata majailla jossain meneisyydessä ajoissa jollin on itse saanut kasvatuksen. Tänä päivänä tytöt on useinkin poikia vahvempia joskus jopa fyysisesti.
Menneisyys vaikuttaa yhä tähän päivään. Harva nuori tyttö tai poika on vielä ehtinyt perustaa perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Näin sanottuna asia vaikuttaa selvän loogiselta. Mutta sitten palataan niihin piiloasenteisiin ja muuhun. Täälläkin moni saa neuvoa että jssap. Itseä voi muuttaa, mutta toista ei. Meillä (mielestäni) parisuhdetta on saatu parannettua, kun olen oppinut että voin pitää omia puoliani, ja että mitkä ne minun vastuuni ovat. Voin aloittaa ensin muuttamalla itseäni ja omia asenteitani (varmasti ei ole kenellekkään pahitteeksi aina silloin tällöin haastaa itseään ja arvomaailmaansa), ja sitten voin uudelleen tutkailla, onko tilanteessa ongelmaa. Se ei silti poista sitä vastuuta mikä minulla myös on, en voi toisen antaa kohdella minua aina huonosti, ja jos tilanne sen vaatii, niin eroan.
Mutta näin helppoa se ei välttämättä kaikille ole. Helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti moni tekee kaikkensa, ennen kuin eroaa pitkästä suhteesta. Ja kun mukana on lapset, talolainat ja yhteiset lemmikit ym muut, niin silloin ero ei ole niin helppoa että sen kun ensi kuussa muuttaa muualle.
Ap
Asiat ei tietenkään ole helppoja. Ei työpaikalla huomata että kaikki vastuu kasaantuu yhdelle. Ei kotona huomata sitä että on uupumuksen partaalla. Ratkaisut vaatii työtä, paljon myös sitä ajattelutyötä ( metatyön käsite on sen verran vieras itselleni että en sitä tässä yhteydessä osaa käyttää enkä käytä). Mutta jos elämäänsä haluaa muutosta se on pakko tehdä ja ottaa siitä vastuu itse. Toinen vaihtoehto on jatkaa samaa rataa kuin tähänkin asti minkään muuttumatta.
Totta, näin se on. Kun kaikki olisikin niin vahvoja, niin ongelmia ei olisi.
Ap
Uupumisen välttäminen on kaikkea muuta kuin vahvuuteen sairastumista. Apua on tietenkin haettava jos ei selviä yksin. Sitä on vain turha hakea sieltä mistä sitä ei saa. Jos puolisolta ei apuja heru on ihan turha jatkaa avunpyytöjä siihen suuntaan.
Masentunut ihminen ei välttämättä enää usko siihen, että häntä voidaan tai halutaan auttaa, jos apua ei ole tähänkään mennessä saanut. Ihmisiä ei pitäisi koskaan hylätä yksin sinnittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee taas mieleen, miten tärkeää on myös kasvattaa tyttöjä vahvoiksi. Ja opettaa lapsille omien rajojen puolustus. Että toiset ei saa kohdella ihan miten vaan.
Ap
Ei nyt enää kannata majailla jossain meneisyydessä ajoissa jollin on itse saanut kasvatuksen. Tänä päivänä tytöt on useinkin poikia vahvempia joskus jopa fyysisesti.
Menneisyys vaikuttaa yhä tähän päivään. Harva nuori tyttö tai poika on vielä ehtinyt perustaa perhettä.
Kyllä tuo vahvuus näkyy jo nuorten parien elämässä. Toki varmasti tulevaisuudessa vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?
Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.
Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.
Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.
Ohis
Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.
Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?
Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.
Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.
Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?
Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.
Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)
Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.
Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.
Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?
Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.
Niin onko sulla antaa yhtään esimerkkiä niistä muista vaihtoehdoista? Ei taida olla.
Esimerkkiä sinun tilanteeseesi? Ei ja vaikka olisikin niin vastuu niistä on sinulla.
Omasta elämästäni löydä useammakin mutta ne tuskin kelpaavat sinulle. Työpaikan kohdalla vaihtaisin työpaikkaa ja tiedän sen myös olevan mahdollista. Jos en saa hoidettua lainoja niistä todennäköisesti olisi luovuttava. Tarkoittaisi varmasti luopumista monista asioista. Jos parisuhde uuvuttaa niin en kyllä jatkaisi sitä.En ole tuo jolle aiemmin vastasit. Minua vain ärsytti tuo nopea kuittaamisesi "varmaan keksisin jotain muuta". Miten etuoikeutetulta kuulostatkaan. Et taida lainkaan tajuta millaista on olla puun ja kuoren välissä, kun yksikään vaihtoehto ei ole oikeasti hyvä, tai niitä hyviä vaihtoehtoja ei vain pysty saavuttamaan.
Tuokin... Sinä vain luopuisit lainoista. Okei, sekö ratkaisee jotain? Kuvitteletko että tulee yhtään halvemmaksi maksaa vuokraa kuin lyhentää lainaa?
Ja parisuhteen päättäminenhän auttaa jotain siihen, kun mies ei lapsia hoida. Sitten lapset on pari viikonloppua kuussa miehen armoilla, joka ei pidä heistä huolta.
Ja työpaikkojahan saa aina uusia, ja yhtä hyvin palkattuja. Työttömyyskausi ei ole koskaan kaatanut kenenkään taloutta?
Kiva jos ihmiset aina tottelevat kun sinä käsket ja kaikki vain hoituu tuosta noin. Kovin realistisia nuo odotukset eivät kuitenkaan ole.
Kai se riippuu asuinpaikasta mutta kyllä se lainan maksuerä joskus on isompi kuin vastaavan asunnon vuokra, varsinkin jos korot eivät ole näin poikkeuksellisen alhaalla. Toinen juttu on se että lyhennykseen ei saa asumistukea, mutta vuokraan saa eli asukkaalle itselleen vuokralla asuminen voi olla reippaastikin halvempaa kun osan vuokrasta maksaa yhteiskunta. Toki omistusasuja maksaa lyhennyksen tavallaan itselleen mutta jos nyt puhutaan vain kuukausittaisista tulo- ja menovirroista niin se raha ei kuitenkaan ole kulutukseen käytössä vaikka omaan taskuun meneekin.
Kulua ovat:
- vuokra
vs
- lainan korko
- vastike
- korjaukset
Omaan taskuun menee vain lainan lyhennys. Monimutkaiseksi laskelman tekee se että tuon rahan voi sijoittaa muualle. Ostamalla asunnon säästän kuluissa pitkällä tähtäimellä, mutta menetän mahdollisuuden ostaa esim. osakkeita.
Itse olen laskenut niin että jos sijoitukset tuottavat 3%/vuosi, on edullisempaa asua vuokralla. Tuotto-odotus sijoitussalkulleni on n. 7%, mutta totta kai tähän sisältyy riski. Vuokralla-asumisaikana tuotto on ollut 13%/vuosi, mutta tulevaisuudestahan ei tiedä kukaan.
Sulta meni nyt täysin ohi se konteksti missä puhuttiin. Ei vaihtoehtoiskustannuksilla sun muulla ole mitään merkitystä tilanteessa jossa esim mainitun uupumuksen tms takia tulotaso laskee radikaalisti. Silloin merkitys on vain kuukausittaisilla rahavirroilla eli saatko maksettua sen vuokran tai lainan kuukausierän niin että saat vielä jääkaappiinkin täytettä.
Kuulun kanssa niihin miehiin jotka eivät halua muuttaa naisen kanssa yhteen, ellei sitten löydy toista rennomman puoleista.
Käyn kuitenkin kerran viikossa hoitamassa yhden naisen firman asioita tämän kotona. Ihmettelin joskus miksi tämä on ikisinkku vaikka on ikäisekseen nätti ja - hämmästyttävää kyllä - seurustellut itseään pienempituloisien tavallisten duunarimiesten kanssa.
No, piankos se selvisi. Nainen on pirttihirmu. Kaiken pitää olla vimpan päälle. Kaikki pitää hoitaa justnytheti, pienintäkään leivänmurusta ei saa jäädä pöydälle ja tiskikone on tyhjennettävä n-y-t=NYT. Mikään ei saa jäädä odottamaan, vaikkei sillä olisi merkitystä. Ja kyllä, koristetyynyjen paikka on sohvan kulmissa, voisitko ystävällisesti laittaa ne paikoilleen jos teet töitä olkkarissa. Roskapussitkin on sellaisia minikokoisia, eli roskia joutuu roudaamaan koko ajan.
Kotitöihin kulutettava aika moninkertaistuu kun ei voi tehdä useampaa asiaa kerralla, vaan jokaiseen asiaan pitää tarttua erikseen ja hetihetiheti.
Minulle asia on ok. Se on yksi päivä viikossa ja olen vain töissä. Mutta tiettävästi ex-miesystävälle tilanne oli sama, ei todellakaan voinut olla "kuin kotonaan" ja häippäsi.
Alue: Aihe vapaa
Varmaan monikin huonosti työllistyvät luopuisi lainoistaan mieluusti, jos asuntokauppa maakunnissa kävisi paremmin. Ellei kauppa käy, niin lainasta ei pääse eroon.