Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:

- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa

- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään

- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä

- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:

- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".

- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.

- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.

- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.

- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin

- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä

- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D

- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä

- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee

Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨

Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.

Et sä ole tiukka, vaan veemäinen piruilija. Miksi kukaan kaipaisi tuollaista halveksujaa? Eikö asiat voi esittää rakentavammin?

Lisäksi:

Miehen perheelle ei tullut mitään, koska mies ei itse (yksin) huolehtinut asiaa, mutta sun perheelle kävitte yhdessä ostamassa??? (Oliko vielä miehen rahoilla, vai mihin sitä miestä tarvitsit?)

Myös vuorotellen tapahtuva ruokailu: sinä odotat, että mies tekee ensin.. miehellä ei ole vastaavaa oikeutta odottaa sinulta.

Esität toiveita, millä sinut saa pysymään tyytyväisenä..

Ja mitähän tuo peräänkatsominen meinaa? Aika uskomattomalta kuulostaa että jokj mies haluaisi mitään tuollaista. Kaikki tuntemani miehet haluavat täysin päinvastaista. Ja mitä tuo "urpoilu" mahtaa tarkoittaa? Jos ei liity suoranaisesti sinuun, niin miksi liittyisi teidän väleihin? Oma moka, oma vastuu.

Onko tämä muka tasa-arvoista? Minä en naisena näe asiaa niin. Musta tuossa on edelleen se äiti-asetelma, joskin entistä hölmömmin sisäänrakennettuna. Ei tuossa ole kaksi tasa-arvoista aikuista, vaan koulutettava ja kouluttaja.

En kyllä millään tavalla kouluta miestäni. Kerron omat rajani, enkä siedä huonoa kohtelua. Samoin hänen tehtävänsä on kertoa minulle omat rajansa. Olisi epäreilua vain jättää kertomatta nämä asiat, kun joka tapauksessa ärsyyntyy.

Ostimme perheelleni lahjat puoleksi. Kysyin häneltä "Olen menossa ostamaan perheelleni lahjoja, haluatko osallistua ja minkä verran?". Aikuisena ihmisenä hän tottakai itse päätti tälläisen asian.

Huomaa myös, että aluksi miehelle tein ruokaa, mutta lopetin kun en saanut vastapalvelusta. Kerroin myös tiedostavani olevani liian tiukka, taustoistamme johtuen.

Kyllä yllättävän monikin mies olettaa että kiltti vaimo tai tyttöystävä vähän katsoo perään ja paimentaa. :) Toki valittavat sitten kun näin tapahtuu. Eivät tietenkään kaikki.

Tottakai kerron millä minut saa pidettyä tyytyväisenä. En oleta että kukaan lukee ajatuksiani. Haluan myös kuulla mieheltä vastaavia pyyntöjä, tottakai haluan että hänkin on tyytyväinen.

Kertoisitko mikä olisi mielestäsi oikea tapa toimia? Olettaa toisen lukevan ajatuksia?

Et siedä huonoa käytöstä, mutta jaat sitä toiselle. Siitä kertoo noi halveeraavat "kysy äidiltäsi"-kommentit ym. Joo, kaipa se mies "haluaa" sun perheellesi ostaa enemmän lahjoja kuin omilleen... Tosi uskottavaa.

Käytät termiä "paimentaa" aikuisten parisuhteessa ja vielä ihmettelet mikä on vikana...?

Et myöskään selventänyt millaisesta "urpoilusta" mies joutuu sulle vastaamaan ja miksi ihmeessä.

Vaimoaan paimentava mies, joka uhkailee suhteen viilenemisellä, jos nainen "urpoilee" olisi monille naiselle totaalinen ei. Mut tällaista "tasa-arvoa" näköjään moni nainen kaipaa, peukuista päätellen. Eiköhän ap:kin peukuttanut innossaan sun kommenttia, voisin hyvin kuvitella.

Eikös se nyt ole itsestään selvää? Urpoilu on esim sitä että vetää juhlissa kännit ja suutelee muita naisia, aloittaa tappelun tms. Ei ole naisen homma vahtia miehensä juomista ja käyttäytymistä. Mies pitää itse käytöksestään huolen, ja jos ei pidä, nainen tietenkin lähtee, koska kuka nyt haluaisi olla suhteessa sellaisen urpon kanssa. Tämä on sinulle ihan käsittämätön parisuhdesääntö, jota sinulla itselläsi ei ole? Että pitää käyttäytyä hyvin ja toista kunnioittaen vaikka toinen ei olisikaan fyysisesti estämässä törppöilyäsi?

No ei todellakaan ole itsestäänselvää! Onko tuo siis joku normi?! Pettäminen, ahdistelu, väkivalta ja ylenpalttinen ryyppääminen.... Ei meillä ole tuollaista sääntöä, kun sille ei ole mitään tarvettakaan. Huh, säälin teitä!

Aivan taatusti teillä on sellainen sääntö. Koska jos mies niin tekisi, sinä ilman muuta jättäisit hänet. Jos sääntöä ei olisi, se tarkoittaisi että noin saa tehdä eikä siitä suututa.

Tuskin tämän yhden naisen mies nyt oli suunnitellutkaan toimia noin, mutta oli kuitenkin siinä oletuksessa, että nainen ei varmaankaan luota häneen, ja haluaa siksi vahtia miestään, ettei mies tee mitään tyhmää. Piti annettuna, että nainenhan kantaa vastuuta hänenkin käyttäytymisestään, ja että hän itse on ehkä jopa jollakin tavalla syyntakeeton sitten jos jotain tapahtuu. Kerrankos sitä nyt vaikka juo liikaa ja saa krapulan, sekin olisi sitten naisen syy kun nainen ei vahtinut ja laskenut lasillisia. Mutta tämä nainenpa pisti viisaasti heti tuolle ajattelulle stopin, ja ilmoitti että mies kantaa toimistaan vastuun ihan itse, ja jos käytös rikkoo rajoja, siitä tulee seurauksia. Nämähän ne on säännöt kaikissa parisuhteissa, niitä ei vaan tarvitse sanoa ääneen jos molemmat tietävät ne jo valmiiksi, kuten teillä ilmeisesti tiedetään.

Ai nyt täällä jo päätetään tuntemattomien puolesta mitä sääntöjä näillä on parisuhteessaan? Voiko enää hullummaksi mennä?

Te olette ihan pimahtaneita päätelmissänne...

Sinun miehesi siis saa suudella muita naisia? No, joidenkin miehet saa, eihän siinä mitään.

Mitä sit vaikka saisi? Ei tosiaan kuulu sinulle pätkääkään. Sinä et tiedä tuntemattomien elämästä, etkä 100varmana määrittele mitä sääntöjä muilla on.

Ja vaikka ei saisi, niin sinun mielestäsi vaihtoehdot, jotka määrittelit minulle valmiiksi olivat:

A. Ero

B. Ei suuttumista

Missä todellisuudessa elät? Kai tajuat, että mutakin tapoja reagoida asiaan? :D

Niin, sinun mielestäsi on vielä kolmas vaihtoehto:

C. Suuttuminen asiasta, vaikka eihän meillä mitään tällaista sääntöä ole.

Et taida olla kovin älykäs? Säännöt, kuten kaikki muutkin maailman asiat, ovat tässä suhteessa binäärisiä: ne joko ovat olemassa, tai eivät ole. Pienikin sääntö on sääntö, ja se joko on olemassa tai ei ole.

Teillä ei ole sääntöjä mutta kuitenkin niiden mukaan eletään ja niiden rikkomiseen reagoidaan? Missä todellisuudessa SINÄ elät?

Onko sulla sovittu sääntö jokaisen asian varalle ihmissuhteissasi? Jos sun sisko lyö poikaystäväänsä, niin teet x. Jos sun mies juo kännin, teet y. Jos sun lapsesi varastaa, teet z.

Ei kaikki tee mitään sääntöjä elämässään kaiken tapahtuvan varalle. Suurin osa, veikkaisin, elää tilanteen mukaan.

"Urpoilu" tarkoitti jonkun käsityksen mukaan myös ihan humaltumista. Ainakin se oli yksi luetelluista asioista.

Tämä on nyt aika alkeellinen väärinymmärrys. Eihän sääntö aina tarkoita sitä, että jos A niin sitten Y. Tuokin on toki sääntö, varsinkin koodaamisessa paljon käytetty, mutta sääntöjä on muitakin.

Lähes jokaisesta yhteiskunnasta löytynee esim sääntö, että muita ihmisiä ei saa tappaa. Joissakin yhteiskunnissa se sääntö on juuri tuollainen: jos tappaa, niin sitten teloitetaan. Useimmilla kuitenkin ei ole. Sääntö on pitemminkin että tappaminen on aina väärin, ja siitä järjestetään oikeudenkäynti, mutta siellä sitten vasta päätetään rangaistaanko siitä vai ei. Aina ei rangaista, mutta oli se toisen ihmisen tappaminen silti sääntöjen rikkomista. Ehkä se oli vahinko, tai itsepuolustusta, mutta säännöt kieltää sen silti ja siksi siitä jouluu oikeuteen.

Ymmärrätkö nyt nyanssin? Sääntö on joko olemassa tai ei ole. Jos sääntöä ei ole, asian tekemisestä ei seuraa MITÄÄN seuraamuksia. Jos sääntö on olemassa, teko aiheuttaa seuraamuksia, jotka voivat vaihdella tai sitten eivät. Se, että seuraamukset eivät aina ole negatiivisia, ei silti tarkoita ettei sääntöä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Ap on saanut hyviä vastauksia, joista ei ole ottanut opikseen sen enempää kuin omista kokemuksistaan.

Koti on naisen valtakunta, naisen tapa on oikea tapa. Keskustelu on sitä että mies tajua naisen tavan olevan oikea, oma-aloitteisuus sitä että mies tajuaa tehdä niin kuin nainen tekisi. Kuunteleminen on sitä että mies osaa lukea naisen ajatukset ja kuuntelee nalkutusta kiltisti ellei onnistu tässä 101%.

Millainen mies tällainen sitten olisi?

Suurin osa teistä naisista, etenkin jos olette lapsiperheiässä, syttyy varsin perinteisen maskuliinisista piirteistä. Niihin kuuluvat jämeryys, suoraviivaisuus, tasaisuus, jne. Niistä jokainen on ristiriidassa sen kanssa mitä vaaditaan multitaskaavalta ja tunnetyön parissa uurastavalta kodin hengettäreltä.

Tämä on sukua kaavalle jolla valitaan sosiaalinen ja laajan kaveripiirin ihailema mies ja sitten valitetaan että miksi se haluaa aina juosta kaverien kanssa jossain harrastamassa.

Joku aina väittää että "minä ainakin löysin sen täydellisen menestyvän alfan joka tienaa, vuorikiipeilee, sosialisoi ja hoitaa 50% kodin askareista/tunnetyöstä/whatever. En usko, mutta jos kerran löysit, hyvä sulle. Ehkä olet itse rämäpäinen actionsankaritar joka valloittaa pohjoisnavan, voittaa fitnessmissikisat ja kokkaa illallisen suvulle palatessa.

Mun pointti on että miehet ja naiset on keskimäärin erilaisia, ja yleensä kun paria etsitään niin suositaan niitä joiden kanssa erilaisuudet korostuu. Jos haluat miehen jonka kanssa metajutut menee oikeasti yksiin, joudut katselemaan sieltä feminiinisemmästä päästä. Jos ei kiinnosta, voi voi joudut tekemään kompromisseja.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun pikkumaisia esimerkki oli nainen joka mieluummin valitti useaan otteeseen miehelleen palovaroittimen laitosta, mutta ei laittanut sitä itse koska miehelle se on pituuden puolesta helpompaa. Sitten tuli tulipalo ja päästiin tietenkin syyttämään miestä. Ei hyvää päivää mitä porukkaa, ollaan valmiita kuolemaan todistaakseen pointtinsa.

Entä pariskunnan mies? Mitä hänestä ajattelet?

Tai sanonut miehelle että laitat sen nyt kattoon enkä olisi antanut vaihtoehtoa edes olla laittamatta. Asiat kannattaa hoitaa kerralla niin se ei mene nalkutukseksi joka ei yleensä ikinä aiheuta muuta kuin negatiivisia tunteita. Jos asia on sellainen että se täytyy tehdä sanon miehelle että tekisitkö tämän ja nyt kiitos ja odotan että hän sen tekee.

Eli juuri kuten kyseinen nainen toimi. Aikuista ihmistä ei lähtökohtaisesti pysty pakottamaan tekemään jotakin täysin vasten tahtoaan.

Miten niin nainen toimi noin? Hänhän nalkutti miehelle useampaan otteeseen asiasta ottamatta kuitenkaan sellaista asennetta ettei palovaroittimen asentamisesta voi luistaa. Sen seurauksena heillä oli kotona tulipalo joka onneksi kuitenkin muista syistä ei päässyt pahaksi.

Annatko sinä esimerkiksi raipparangaistuksen, jos puoliso yrittää luistaa jostakin sovitusta jutusta? Vai miten saat puolisosi pakotettua tekemään jotain vastoin tahtoaan?

Kyllä TÄMÄ! Niin monessa muussakin keskustelussa on lukemattomia kertoja toistunut tämä, "laita vain mies tekemään". Mutta jos ei tee? Raahaan väkivalloin jalkapuuhun naapureiden naurettavaksi? Siis mitä? Kun toinen EI VAIN TEE vaikka miten puhuu.

Kun toista ei voi laittaa tekemään, toista ei voi muuttaa. Valitettavasti jos keskustelujen jälkeen ei tule muutosta, niin ainut ratkaisu on itse häipyä.

Ap

https://peruspeliajohtaja.com/2015/05/01/johtamisen-perusperiaate-5-del…

Moni noista asioista pätee ihan parisuhteen työnjaossakin vaikka parisuhteessa johtajia onkin kaksi. Toisaalta voi sen johtajuuden myös jakaa onhan yrityksissäkin talousjohtajat, hallintojohtajat jne.

Niin minä yritin monet kerrat. Delegointia ja tehtävien jakoa. Lopulta taikasana oli (monet mittavat riidat+) vastuualueet. Näin siis mies oli vastuussa omasta siivousalueestaan esim imurointi ja minä omastani. Näin myös säästyy metatyöltä siltä osalta. Pelkkä työnjohtaja väsyy kun tekee metatyötä ja jakaa tehtäviä. Mutta kun molemmat on pomoja, ja hoitaa omat osuutensa, niin silloin se toimii.

Vielä en ole kaikkia osa-alueita saanut toimimaan näin tasa-arvoisesti, mutta tuo on hyvä alku. Siinä on miehelläkin ihan oma päätäntävalta, milloin siivoaa ja miten. Kunhan pysyy säännöllisesti siistinä (ja joku alkaa vänkäämään, joo minun mukaan siistinä, mutta siis normiston mukaan, kompromissin mukaan siistinä).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Siis mitä. Olen jo niin monta kertaa toistanut itseäni. Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos olisin tiedostanut nämä asiat. Tottakai nyt tiedän että mitkä on kenenkin vastuut. Ei kai se mies muuttunut, vaan minä tottakai!

Ap

Tiedätkö miksi "joudut" toistamaan itseäsi? Siitä erittäin yksinkertaisesta syystä, että kaivelet näitä vanhempia kommentteja jostain kumman syystä esiin. Se myös vääristää keskustelua paljon. Koska tuossa vaiheessa et todellakaan vielä myöntänyt omaa osuuttasi, vaan annoit uutta tietoa sitä mukaa kun meille selvisi yksityiskohtia, jpihin tartuimme. Älä vääristele keskustelua nyt poimimalla asioita, jotka olivat tuossa kohti aivan relevantteja esittämällä että "olet koko ajan ja monta kertaa sanonut..." Et ollut. Esitit alkuun, että aluksi kaikki oli hyvin ja nimenomaam mies on muuttunut vuosien aikana.

Kaikkien pitäisi lukea aina koko ketju alusta, niin ei saa väärää kuvaa.

Mitä ihmettä. Minä luin ketjua nimenomaan alusta, ja ap teki heti selväksi oman osuutensa tilanteen syntymiseen. Esim toisella sivulla ap sanoo: "Minä tulin tietoiseksi näistä asioista keskustelun kautta, ja osasin muuttaa omaa toimintaani." Hänen oma osuutensa on ollut alusta asti vahvasti mukana keskustelussa. Lue itse uudelleen, tällä kertaa ehkä eri väriset lasit päässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.

Vierailija kirjoitti:

Eli myönnät itsekin olevasi jankkaaja, parisuhteessa olet varmasti samanlainen.

En ole ap. Näköjään toistoa tarvitaan, kun jotkut eivät muuten ymmärrä luettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.

Aika moni yh-vanhempi on uupunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:

- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa

- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään

- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä

- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:

- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".

- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.

- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.

- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.

- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin

- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä

- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D

- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä

- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee

Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨

Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.

Et sä ole tiukka, vaan veemäinen piruilija. Miksi kukaan kaipaisi tuollaista halveksujaa? Eikö asiat voi esittää rakentavammin?

Lisäksi:

Miehen perheelle ei tullut mitään, koska mies ei itse (yksin) huolehtinut asiaa, mutta sun perheelle kävitte yhdessä ostamassa??? (Oliko vielä miehen rahoilla, vai mihin sitä miestä tarvitsit?)

Myös vuorotellen tapahtuva ruokailu: sinä odotat, että mies tekee ensin.. miehellä ei ole vastaavaa oikeutta odottaa sinulta.

Esität toiveita, millä sinut saa pysymään tyytyväisenä..

Ja mitähän tuo peräänkatsominen meinaa? Aika uskomattomalta kuulostaa että jokj mies haluaisi mitään tuollaista. Kaikki tuntemani miehet haluavat täysin päinvastaista. Ja mitä tuo "urpoilu" mahtaa tarkoittaa? Jos ei liity suoranaisesti sinuun, niin miksi liittyisi teidän väleihin? Oma moka, oma vastuu.

Onko tämä muka tasa-arvoista? Minä en naisena näe asiaa niin. Musta tuossa on edelleen se äiti-asetelma, joskin entistä hölmömmin sisäänrakennettuna. Ei tuossa ole kaksi tasa-arvoista aikuista, vaan koulutettava ja kouluttaja.

En kyllä millään tavalla kouluta miestäni. Kerron omat rajani, enkä siedä huonoa kohtelua. Samoin hänen tehtävänsä on kertoa minulle omat rajansa. Olisi epäreilua vain jättää kertomatta nämä asiat, kun joka tapauksessa ärsyyntyy.

Ostimme perheelleni lahjat puoleksi. Kysyin häneltä "Olen menossa ostamaan perheelleni lahjoja, haluatko osallistua ja minkä verran?". Aikuisena ihmisenä hän tottakai itse päätti tälläisen asian.

Huomaa myös, että aluksi miehelle tein ruokaa, mutta lopetin kun en saanut vastapalvelusta. Kerroin myös tiedostavani olevani liian tiukka, taustoistamme johtuen.

Kyllä yllättävän monikin mies olettaa että kiltti vaimo tai tyttöystävä vähän katsoo perään ja paimentaa. :) Toki valittavat sitten kun näin tapahtuu. Eivät tietenkään kaikki.

Tottakai kerron millä minut saa pidettyä tyytyväisenä. En oleta että kukaan lukee ajatuksiani. Haluan myös kuulla mieheltä vastaavia pyyntöjä, tottakai haluan että hänkin on tyytyväinen.

Kertoisitko mikä olisi mielestäsi oikea tapa toimia? Olettaa toisen lukevan ajatuksia?

Et siedä huonoa käytöstä, mutta jaat sitä toiselle. Siitä kertoo noi halveeraavat "kysy äidiltäsi"-kommentit ym. Joo, kaipa se mies "haluaa" sun perheellesi ostaa enemmän lahjoja kuin omilleen... Tosi uskottavaa.

Käytät termiä "paimentaa" aikuisten parisuhteessa ja vielä ihmettelet mikä on vikana...?

Et myöskään selventänyt millaisesta "urpoilusta" mies joutuu sulle vastaamaan ja miksi ihmeessä.

Vaimoaan paimentava mies, joka uhkailee suhteen viilenemisellä, jos nainen "urpoilee" olisi monille naiselle totaalinen ei. Mut tällaista "tasa-arvoa" näköjään moni nainen kaipaa, peukuista päätellen. Eiköhän ap:kin peukuttanut innossaan sun kommenttia, voisin hyvin kuvitella.

Eikös se nyt ole itsestään selvää? Urpoilu on esim sitä että vetää juhlissa kännit ja suutelee muita naisia, aloittaa tappelun tms. Ei ole naisen homma vahtia miehensä juomista ja käyttäytymistä. Mies pitää itse käytöksestään huolen, ja jos ei pidä, nainen tietenkin lähtee, koska kuka nyt haluaisi olla suhteessa sellaisen urpon kanssa. Tämä on sinulle ihan käsittämätön parisuhdesääntö, jota sinulla itselläsi ei ole? Että pitää käyttäytyä hyvin ja toista kunnioittaen vaikka toinen ei olisikaan fyysisesti estämässä törppöilyäsi?

No ei todellakaan ole itsestäänselvää! Onko tuo siis joku normi?! Pettäminen, ahdistelu, väkivalta ja ylenpalttinen ryyppääminen.... Ei meillä ole tuollaista sääntöä, kun sille ei ole mitään tarvettakaan. Huh, säälin teitä!

Aivan taatusti teillä on sellainen sääntö. Koska jos mies niin tekisi, sinä ilman muuta jättäisit hänet. Jos sääntöä ei olisi, se tarkoittaisi että noin saa tehdä eikä siitä suututa.

Tuskin tämän yhden naisen mies nyt oli suunnitellutkaan toimia noin, mutta oli kuitenkin siinä oletuksessa, että nainen ei varmaankaan luota häneen, ja haluaa siksi vahtia miestään, ettei mies tee mitään tyhmää. Piti annettuna, että nainenhan kantaa vastuuta hänenkin käyttäytymisestään, ja että hän itse on ehkä jopa jollakin tavalla syyntakeeton sitten jos jotain tapahtuu. Kerrankos sitä nyt vaikka juo liikaa ja saa krapulan, sekin olisi sitten naisen syy kun nainen ei vahtinut ja laskenut lasillisia. Mutta tämä nainenpa pisti viisaasti heti tuolle ajattelulle stopin, ja ilmoitti että mies kantaa toimistaan vastuun ihan itse, ja jos käytös rikkoo rajoja, siitä tulee seurauksia. Nämähän ne on säännöt kaikissa parisuhteissa, niitä ei vaan tarvitse sanoa ääneen jos molemmat tietävät ne jo valmiiksi, kuten teillä ilmeisesti tiedetään.

Ai nyt täällä jo päätetään tuntemattomien puolesta mitä sääntöjä näillä on parisuhteessaan? Voiko enää hullummaksi mennä?

Te olette ihan pimahtaneita päätelmissänne...

Sinun miehesi siis saa suudella muita naisia? No, joidenkin miehet saa, eihän siinä mitään.

Mitä sit vaikka saisi? Ei tosiaan kuulu sinulle pätkääkään. Sinä et tiedä tuntemattomien elämästä, etkä 100varmana määrittele mitä sääntöjä muilla on.

Ja vaikka ei saisi, niin sinun mielestäsi vaihtoehdot, jotka määrittelit minulle valmiiksi olivat:

A. Ero

B. Ei suuttumista

Missä todellisuudessa elät? Kai tajuat, että mutakin tapoja reagoida asiaan? :D

Niin, sinun mielestäsi on vielä kolmas vaihtoehto:

C. Suuttuminen asiasta, vaikka eihän meillä mitään tällaista sääntöä ole.

Et taida olla kovin älykäs? Säännöt, kuten kaikki muutkin maailman asiat, ovat tässä suhteessa binäärisiä: ne joko ovat olemassa, tai eivät ole. Pienikin sääntö on sääntö, ja se joko on olemassa tai ei ole.

Teillä ei ole sääntöjä mutta kuitenkin niiden mukaan eletään ja niiden rikkomiseen reagoidaan? Missä todellisuudessa SINÄ elät?

Hei: opettele ihan ensiksi ymmärtämään, mikä on täysin sinun omaa tulkintaasi ja omaa tuotostasi ja mikä tulee toiselta. Et pääse pitkälle tuolla tyylilläsi, että tunget sanoja toisen suuhun.

Jatketaan keskustelua sitten, kun ymmärrät eron.

 Hei, sinä ihan itse sanoit, että teillä ei tuollaisia sääntöjä ole. Ei minun tarvitse tunkea sanoja sinun suuhusi, koska sinä itse sanoit noin. Jos sellaisia sääntöjä ei ole, niin se tarkoittaa että sinä et siis millään tavalla  suutu tai tunne tarvetta keskustella asiasta, jos miehesi suutelee toista naista. Jos sen sijaan vähänkin pahoitat mielesi tai tunnet että sinua on loukattu, niin silloinhan jotain (sanatonta) sääntöä on sinun mielestäsi rikottu.

Mutta jatketaan toki keskustelua. Kerro miten sinun mielestäsi teidän parisuhteenne vain sattuu automaattisesti toimimaan juuri näiden sääntöjen mukaisesti, vaikka mitään sääntöjä ei ole? Haluaisin todella ymmärtää. Jos et koskaan kerro, tämäkin viisaus jää maailmalta oppimatta, ja se olisi sääli.

Sun asenne on todella vahingollinen keskustelun näkökulmasta, mut vastataanpa vielä yhden kerran.

Mielestäni ilmaisin aivan selvästi, ettei meillä ole ollut erikseen tarvetta tehdä mitään erityisiä kiveenhakattuja sääntöjä asiasta. Tämä perustuu siihen, että tiesimme kumpikin sitoutuessamme toisen arvomaailman ja siihen ei kuulu tuollainen "urpoilu", joka muille taas on näköjään niin itsestäänselvää elämää, että asiasta täytyy erikseen sopia sääntöjä.

Jos jommankumman arvomaailma muuttuu, sitten on aika pohtia sääntöjä sen mukaisesti, nyt siihen ei ole mitään syytä. En uhkaile tai kiristä erolla. Varsinkaan siinä tapauksessa, että "urpoilu" ei kohdistu minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.

Niin onko sulla antaa yhtään esimerkkiä niistä muista vaihtoehdoista? Ei taida olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.

Aika moni yh-vanhempi on uupunut.

Aika moni ei ja ihan varmasti sillä on vaikutusta että he tekevät jotkut asiat tousin kuin ne jotka uupuu.

Samoin ne jotka osaa delegoida tehokkaasti oli kyse sitten työstä tai kotitöista tai jostakin muusta tekevät sen toisin kuin ne joilta asia ei suju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Siis mitä. Olen jo niin monta kertaa toistanut itseäni. Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos olisin tiedostanut nämä asiat. Tottakai nyt tiedän että mitkä on kenenkin vastuut. Ei kai se mies muuttunut, vaan minä tottakai!

Ap

Tiedätkö miksi "joudut" toistamaan itseäsi? Siitä erittäin yksinkertaisesta syystä, että kaivelet näitä vanhempia kommentteja jostain kumman syystä esiin. Se myös vääristää keskustelua paljon. Koska tuossa vaiheessa et todellakaan vielä myöntänyt omaa osuuttasi, vaan annoit uutta tietoa sitä mukaa kun meille selvisi yksityiskohtia, jpihin tartuimme. Älä vääristele keskustelua nyt poimimalla asioita, jotka olivat tuossa kohti aivan relevantteja esittämällä että "olet koko ajan ja monta kertaa sanonut..." Et ollut. Esitit alkuun, että aluksi kaikki oli hyvin ja nimenomaam mies on muuttunut vuosien aikana.

Kaikkien pitäisi lukea aina koko ketju alusta, niin ei saa väärää kuvaa.

Muistelin että olin aika alussa keskustelussa jo todennut monta asiaa ja korostanut yhteiskuntavastuuta ja tutkimuksia tästä epätasa-arvosta. Olen yrittänyt tuoda ilmi, että vastuu on molemmillakin yksilöillä, MUTTA suuremman vaikutuksen minusta tekee yleinen (piilo)asenteiden muutos.

Minussa se muutos näkyy, luulin tuoneeni sen ilmi, jo avaustekstissäni kuinka erinäiset keskustelut on avannut minun silmät. Mies ei juuri näistä asioista ole tietoinen, eikä ole kiinnostunut keskustelemaan kanssani. Mies on toiminnaltaan muuttunut, ne esimerkit kerroin, jotka on olleet melko tyypillisiä siivousesimerkkejä vasta lapsen saaneiden perheiden dynamiikasta. Ne on ollut esimerkkinä kuinka sama voi toistua myös lapsettomilla, ja se on osoitus tästä isommasta ongelmasta.

Tykkään yrittää vastailla useimpiin kommentteihin, ja en ihan samaa tahtia ehdi kommentoida, mitä ketju aina elää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.

Aika moni yh-vanhempi on uupunut.

Aika moni ei ja ihan varmasti sillä on vaikutusta että he tekevät jotkut asiat tousin kuin ne jotka uupuu.

Samoin ne jotka osaa delegoida tehokkaasti oli kyse sitten työstä tai kotitöista tai jostakin muusta tekevät sen toisin kuin ne joilta asia ei suju.

Aina uupumisessa ei ole kyse pelkästään yksilön henkilökohtaisista ratkaisuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Siis mitä. Olen jo niin monta kertaa toistanut itseäni. Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos olisin tiedostanut nämä asiat. Tottakai nyt tiedän että mitkä on kenenkin vastuut. Ei kai se mies muuttunut, vaan minä tottakai!

Ap

Tiedätkö miksi "joudut" toistamaan itseäsi? Siitä erittäin yksinkertaisesta syystä, että kaivelet näitä vanhempia kommentteja jostain kumman syystä esiin. Se myös vääristää keskustelua paljon. Koska tuossa vaiheessa et todellakaan vielä myöntänyt omaa osuuttasi, vaan annoit uutta tietoa sitä mukaa kun meille selvisi yksityiskohtia, jpihin tartuimme. Älä vääristele keskustelua nyt poimimalla asioita, jotka olivat tuossa kohti aivan relevantteja esittämällä että "olet koko ajan ja monta kertaa sanonut..." Et ollut. Esitit alkuun, että aluksi kaikki oli hyvin ja nimenomaam mies on muuttunut vuosien aikana.

Kaikkien pitäisi lukea aina koko ketju alusta, niin ei saa väärää kuvaa.

Mitä ihmettä. Minä luin ketjua nimenomaan alusta, ja ap teki heti selväksi oman osuutensa tilanteen syntymiseen. Esim toisella sivulla ap sanoo: "Minä tulin tietoiseksi näistä asioista keskustelun kautta, ja osasin muuttaa omaa toimintaani." Hänen oma osuutensa on ollut alusta asti vahvasti mukana keskustelussa. Lue itse uudelleen, tällä kertaa ehkä eri väriset lasit päässä?

No tuo nyt ei ole varsinaisesti sitä vastuunkantoa, jota kommenteissa peräänkuulutetaan.

Ap väitti hetki sitten, ettei ole väittämyt miehensä muuttuneen... silti jossain 300 loppupuolella ei mitään muuta olekaan ku iänikuista voivottelua siitä miten miehet aina muuttuu ja on vaikeampaa tässä vaiheessa erota ym ym ym

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.

Niin onko sulla antaa yhtään esimerkkiä niistä muista vaihtoehdoista? Ei taida olla.

Esimerkkiä sinun tilanteeseesi? Ei ja vaikka olisikin niin vastuu niistä on sinulla.

Omasta elämästäni löydä useammakin mutta ne tuskin kelpaavat sinulle. Työpaikan kohdalla vaihtaisin työpaikkaa ja tiedän sen myös olevan mahdollista. Jos en saa hoidettua lainoja niistä todennäköisesti olisi luovuttava. Tarkoittaisi varmasti luopumista monista asioista. Jos parisuhde uuvuttaa niin en kyllä jatkaisi sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:

- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa

- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään

- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä

- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:

- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".

- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.

- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.

- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.

- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin

- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä

- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D

- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä

- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee

Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨

Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.

Et sä ole tiukka, vaan veemäinen piruilija. Miksi kukaan kaipaisi tuollaista halveksujaa? Eikö asiat voi esittää rakentavammin?

Lisäksi:

Miehen perheelle ei tullut mitään, koska mies ei itse (yksin) huolehtinut asiaa, mutta sun perheelle kävitte yhdessä ostamassa??? (Oliko vielä miehen rahoilla, vai mihin sitä miestä tarvitsit?)

Myös vuorotellen tapahtuva ruokailu: sinä odotat, että mies tekee ensin.. miehellä ei ole vastaavaa oikeutta odottaa sinulta.

Esität toiveita, millä sinut saa pysymään tyytyväisenä..

Ja mitähän tuo peräänkatsominen meinaa? Aika uskomattomalta kuulostaa että jokj mies haluaisi mitään tuollaista. Kaikki tuntemani miehet haluavat täysin päinvastaista. Ja mitä tuo "urpoilu" mahtaa tarkoittaa? Jos ei liity suoranaisesti sinuun, niin miksi liittyisi teidän väleihin? Oma moka, oma vastuu.

Onko tämä muka tasa-arvoista? Minä en naisena näe asiaa niin. Musta tuossa on edelleen se äiti-asetelma, joskin entistä hölmömmin sisäänrakennettuna. Ei tuossa ole kaksi tasa-arvoista aikuista, vaan koulutettava ja kouluttaja.

En kyllä millään tavalla kouluta miestäni. Kerron omat rajani, enkä siedä huonoa kohtelua. Samoin hänen tehtävänsä on kertoa minulle omat rajansa. Olisi epäreilua vain jättää kertomatta nämä asiat, kun joka tapauksessa ärsyyntyy.

Ostimme perheelleni lahjat puoleksi. Kysyin häneltä "Olen menossa ostamaan perheelleni lahjoja, haluatko osallistua ja minkä verran?". Aikuisena ihmisenä hän tottakai itse päätti tälläisen asian.

Huomaa myös, että aluksi miehelle tein ruokaa, mutta lopetin kun en saanut vastapalvelusta. Kerroin myös tiedostavani olevani liian tiukka, taustoistamme johtuen.

Kyllä yllättävän monikin mies olettaa että kiltti vaimo tai tyttöystävä vähän katsoo perään ja paimentaa. :) Toki valittavat sitten kun näin tapahtuu. Eivät tietenkään kaikki.

Tottakai kerron millä minut saa pidettyä tyytyväisenä. En oleta että kukaan lukee ajatuksiani. Haluan myös kuulla mieheltä vastaavia pyyntöjä, tottakai haluan että hänkin on tyytyväinen.

Kertoisitko mikä olisi mielestäsi oikea tapa toimia? Olettaa toisen lukevan ajatuksia?

Et siedä huonoa käytöstä, mutta jaat sitä toiselle. Siitä kertoo noi halveeraavat "kysy äidiltäsi"-kommentit ym. Joo, kaipa se mies "haluaa" sun perheellesi ostaa enemmän lahjoja kuin omilleen... Tosi uskottavaa.

Käytät termiä "paimentaa" aikuisten parisuhteessa ja vielä ihmettelet mikä on vikana...?

Et myöskään selventänyt millaisesta "urpoilusta" mies joutuu sulle vastaamaan ja miksi ihmeessä.

Vaimoaan paimentava mies, joka uhkailee suhteen viilenemisellä, jos nainen "urpoilee" olisi monille naiselle totaalinen ei. Mut tällaista "tasa-arvoa" näköjään moni nainen kaipaa, peukuista päätellen. Eiköhän ap:kin peukuttanut innossaan sun kommenttia, voisin hyvin kuvitella.

Eikös se nyt ole itsestään selvää? Urpoilu on esim sitä että vetää juhlissa kännit ja suutelee muita naisia, aloittaa tappelun tms. Ei ole naisen homma vahtia miehensä juomista ja käyttäytymistä. Mies pitää itse käytöksestään huolen, ja jos ei pidä, nainen tietenkin lähtee, koska kuka nyt haluaisi olla suhteessa sellaisen urpon kanssa. Tämä on sinulle ihan käsittämätön parisuhdesääntö, jota sinulla itselläsi ei ole? Että pitää käyttäytyä hyvin ja toista kunnioittaen vaikka toinen ei olisikaan fyysisesti estämässä törppöilyäsi?

No ei todellakaan ole itsestäänselvää! Onko tuo siis joku normi?! Pettäminen, ahdistelu, väkivalta ja ylenpalttinen ryyppääminen.... Ei meillä ole tuollaista sääntöä, kun sille ei ole mitään tarvettakaan. Huh, säälin teitä!

Aivan taatusti teillä on sellainen sääntö. Koska jos mies niin tekisi, sinä ilman muuta jättäisit hänet. Jos sääntöä ei olisi, se tarkoittaisi että noin saa tehdä eikä siitä suututa.

Tuskin tämän yhden naisen mies nyt oli suunnitellutkaan toimia noin, mutta oli kuitenkin siinä oletuksessa, että nainen ei varmaankaan luota häneen, ja haluaa siksi vahtia miestään, ettei mies tee mitään tyhmää. Piti annettuna, että nainenhan kantaa vastuuta hänenkin käyttäytymisestään, ja että hän itse on ehkä jopa jollakin tavalla syyntakeeton sitten jos jotain tapahtuu. Kerrankos sitä nyt vaikka juo liikaa ja saa krapulan, sekin olisi sitten naisen syy kun nainen ei vahtinut ja laskenut lasillisia. Mutta tämä nainenpa pisti viisaasti heti tuolle ajattelulle stopin, ja ilmoitti että mies kantaa toimistaan vastuun ihan itse, ja jos käytös rikkoo rajoja, siitä tulee seurauksia. Nämähän ne on säännöt kaikissa parisuhteissa, niitä ei vaan tarvitse sanoa ääneen jos molemmat tietävät ne jo valmiiksi, kuten teillä ilmeisesti tiedetään.

Ai nyt täällä jo päätetään tuntemattomien puolesta mitä sääntöjä näillä on parisuhteessaan? Voiko enää hullummaksi mennä?

Te olette ihan pimahtaneita päätelmissänne...

Sinun miehesi siis saa suudella muita naisia? No, joidenkin miehet saa, eihän siinä mitään.

Mitä sit vaikka saisi? Ei tosiaan kuulu sinulle pätkääkään. Sinä et tiedä tuntemattomien elämästä, etkä 100varmana määrittele mitä sääntöjä muilla on.

Ja vaikka ei saisi, niin sinun mielestäsi vaihtoehdot, jotka määrittelit minulle valmiiksi olivat:

A. Ero

B. Ei suuttumista

Missä todellisuudessa elät? Kai tajuat, että mutakin tapoja reagoida asiaan? :D

Niin, sinun mielestäsi on vielä kolmas vaihtoehto:

C. Suuttuminen asiasta, vaikka eihän meillä mitään tällaista sääntöä ole.

Et taida olla kovin älykäs? Säännöt, kuten kaikki muutkin maailman asiat, ovat tässä suhteessa binäärisiä: ne joko ovat olemassa, tai eivät ole. Pienikin sääntö on sääntö, ja se joko on olemassa tai ei ole.

Teillä ei ole sääntöjä mutta kuitenkin niiden mukaan eletään ja niiden rikkomiseen reagoidaan? Missä todellisuudessa SINÄ elät?

Hei: opettele ihan ensiksi ymmärtämään, mikä on täysin sinun omaa tulkintaasi ja omaa tuotostasi ja mikä tulee toiselta. Et pääse pitkälle tuolla tyylilläsi, että tunget sanoja toisen suuhun.

Jatketaan keskustelua sitten, kun ymmärrät eron.

 Hei, sinä ihan itse sanoit, että teillä ei tuollaisia sääntöjä ole. Ei minun tarvitse tunkea sanoja sinun suuhusi, koska sinä itse sanoit noin. Jos sellaisia sääntöjä ei ole, niin se tarkoittaa että sinä et siis millään tavalla  suutu tai tunne tarvetta keskustella asiasta, jos miehesi suutelee toista naista. Jos sen sijaan vähänkin pahoitat mielesi tai tunnet että sinua on loukattu, niin silloinhan jotain (sanatonta) sääntöä on sinun mielestäsi rikottu.

Mutta jatketaan toki keskustelua. Kerro miten sinun mielestäsi teidän parisuhteenne vain sattuu automaattisesti toimimaan juuri näiden sääntöjen mukaisesti, vaikka mitään sääntöjä ei ole? Haluaisin todella ymmärtää. Jos et koskaan kerro, tämäkin viisaus jää maailmalta oppimatta, ja se olisi sääli.

Sun asenne on todella vahingollinen keskustelun näkökulmasta, mut vastataanpa vielä yhden kerran.

Mielestäni ilmaisin aivan selvästi, ettei meillä ole ollut erikseen tarvetta tehdä mitään erityisiä kiveenhakattuja sääntöjä asiasta. Tämä perustuu siihen, että tiesimme kumpikin sitoutuessamme toisen arvomaailman ja siihen ei kuulu tuollainen "urpoilu", joka muille taas on näköjään niin itsestäänselvää elämää, että asiasta täytyy erikseen sopia sääntöjä.

Jos jommankumman arvomaailma muuttuu, sitten on aika pohtia sääntöjä sen mukaisesti, nyt siihen ei ole mitään syytä. En uhkaile tai kiristä erolla. Varsinkaan siinä tapauksessa, että "urpoilu" ei kohdistu minuun.

Etkö voisi jo vaan myöntää, että teilläkin noudatetaan näitä sääntöjä? Teillä ei tarvinnut ERIKSEEN  neuvotella niistä, koska molemmat oli jo ennen suhteen alkua asettanut itselleen samat säännöt. Juu, niin tekee suurin osa muistakin ihmisistä, älä turhaan kiillota kruunuasi siellä. Muut ihmiset ovat vain sen verran rehellisiä, että myöntävät itselleen elävänsä tiettyjen sääntöjen mukaan. Se, että sä et ole etukäteen päättänyt seuraamuksia tästä säännön rikkomisesta ei tarkoita ettetkö kuitenkin eläisi sen säännön mukaan. Sen säännön olemassaolon huomaa siitä, että jos sääntöä rikotaan, niin JOTAIN tapahtuu. Asiasta keskustellaan, luottamus särkyy, mieli pahoittuu, itkettää, tuntuu että TÄMÄ ASIA PITÄISI NYT KOHDATA TAI KÄSITELLÄ JOTENKIN. Jos sellaista sääntöä ei olisi, katsoisit vain iloisena vieressä kun miehesi nuolisi toista naista, etkä tuntisi tarvetta tehdä asialle yhtikäs mitään. Sitä tarkoittaa kun oikeasti ei ole sääntöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Näin sanottuna asia vaikuttaa selvän loogiselta. Mutta sitten palataan niihin piiloasenteisiin ja muuhun. Täälläkin moni saa neuvoa että jssap. Itseä voi muuttaa, mutta toista ei. Meillä (mielestäni) parisuhdetta on saatu parannettua, kun olen oppinut että voin pitää omia puoliani, ja että mitkä ne minun vastuuni ovat. Voin aloittaa ensin muuttamalla itseäni ja omia asenteitani (varmasti ei ole kenellekkään pahitteeksi aina silloin tällöin haastaa itseään ja arvomaailmaansa), ja sitten voin uudelleen tutkailla, onko tilanteessa ongelmaa. Se ei silti poista sitä vastuuta mikä minulla myös on, en voi toisen antaa kohdella minua aina huonosti, ja jos tilanne sen vaatii, niin eroan.

Mutta näin helppoa se ei välttämättä kaikille ole. Helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti moni tekee kaikkensa, ennen kuin eroaa pitkästä suhteesta. Ja kun mukana on lapset, talolainat ja yhteiset lemmikit ym muut, niin silloin ero ei ole niin helppoa että sen kun ensi kuussa muuttaa muualle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

En kysynyt miten teillä hommat hoituvat, vaan mitä jos puoliso paljastuukin sopimuksista huolimatta epäluotettavaksi ja jättää osuutensa tekemättä? Miten reagoit? Entä ilman juhlia jääneet lapset? Tämä on todellisuutta monessa perheessä, jossa toinen vapaamatkustaa.

Aika todella vähissä on niin tunnevammaset ihmiset, et jos lapsi menee kyselemään into piukeena omista synttäreistään vanhemmalta, ettei tämä reagoisi mitenkään tai tekisi yhtään mitään asian eteen. Jos on niin tunteeton, niin se näkyisi varmasti jo muutenkin elämässä.

Eri asia on, jos äiti päättää hööstätä kaiken itse tässä vaiheessa. Joinain vuosina, olen sanonut: mene kysymään isältäsi. Ja hyvin ovat saaneet asian järjestymään. Yleensä tehdään kyllä porukalla yhdessä.

Ohis

Mies voi vastata lapselle, että sori vaan, asia on unohtunut, äiti on parempi hoitamaan näitä juttuja. Ja jatkossa lapsi vaatii, että äiti järjestää synttärit kun isä ei osaa. Mies voi silloin mielessään onnitella itseään, että taas on yksi tehtävä pois omilta harteilta.

Isä osaa vastuun siirtämisen paremmin kuin äiti?

Jos noin on niin kannattaa äidinkin opetella sitä.

Toisaalta voi olla parempi pysyä erillää tuon kaltaisista miehistä.

Lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Ihmiset eivät yleensä käyttäydy noin heti suhteen alussa, vaan tällaiset käytösmallit tulevat monesti esiin vasta kun niitä lapsia jo on.

Lasten hyvinvointi vaarantuu jos äiti opettelee jakamaan vastuuta myös isälle?

Jaa. Itselläni on kyllä kokemusta vain päinvastaisesta.

Lasten hyvinvointi kuormittuu, kun vanhemmat eivät kanna vastuuta mistään. Lapsuus loppuu silloin äkkiä.

Asioiden delegointi ja jakaminen ei todellakaan tarkoita sitä että jätetään vain ottamatta vastuu. Suosittelen tutustumaan esim. tehokkaaseen delegointiin ja/tai työnjohtamiseen (periatteet pätee kyllä niissä kotitöissäkin)

Delegointi ja töiden jakaminen ei auta silloin, jos toinen yksiselitteisesti vain jättää asiat tekemättä erinäisiin selityksiin vedoten.

Jatkatko työpaikassa jossa muut jättää vain yksiselitteisesti vastuunsa hoitamatta? Minä en ainakaan jatkaisi ja tuskin jatkaisin parisuhdettakaan jos asiat ovat noin.

Mitä muuta vaihtoehtoja on, jos ei uutta työtä löydy ja lainat painavat harteilla?

Uupuminen tossa tilanteessa olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, joten pakko olisi keksiä jotakin muuta. Äidin uupuminen ei kuulosta myöskään hyvältä vaihtoehdolta tilanteessa jossa isä ei halua tai kykene vastuuta lapsista kantamaan.

Aika moni yh-vanhempi on uupunut.

Aika moni ei ja ihan varmasti sillä on vaikutusta että he tekevät jotkut asiat tousin kuin ne jotka uupuu.

Samoin ne jotka osaa delegoida tehokkaasti oli kyse sitten työstä tai kotitöista tai jostakin muusta tekevät sen toisin kuin ne joilta asia ei suju.

Aina uupumisessa ei ole kyse pelkästään yksilön henkilökohtaisista ratkaisuista.

Uupuminen on usein monen asian summa se on tietenkin totta. Uupumisen vou välttää ja siitä voi toipua vain henkilökohtaisilla ratkaisuilla. Näillä ratkaisuilla taas on toki vaikutusta myös muihin ihmisiin ja he puolestaan joutuvat tekemään ratkaisunsa itse ja ottamaan vastuun niistä itse.

Kuulostaa että AP ajattelee ja stressaa aivan liikaa. Hellitä vähän niin yhteiselo sujuu paremmin.