Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kun 253 pääsi alkuun niin jatketaan tuosta yksinäisyydestä.
Yleensä se yksinäisyys johtuu siitä että nainen haluaa ensin valkata sosiaalisen miehen, ja sitten muuttaa tämän kotimieheksi joka jättää kaverien kanssa harrastamisen täysin ja keskittyy vain käytännön asioihin eli remppaamiseen ja korjaamiseen. Ei puhettakaan tasapainosta, vaan naisen elämänvaiheiden mukaan mennään äärimmäisyydestä toiseen. Kun lapset ovat lentäneet pesästä, kotimies onkin tylsä (sellainen joksi nainen on tämän onnistuneesti kouluttanut) ja saa lähteä kun nainen haluaa uuden alun elämälleen ja harrastuksilleen mammapiirien kanssa.
Mutta miehellä ei olekaan enää niitä vanhoja kavereita, eikä lapsiakaan kun nehän muuttivat ex-vaimon luokse.Ohops tähän sattui pikku lapsus.
No, ehkä pointti tuli selväksi. Nainen haluaa nollasta sataseen ja satasesta nollaan elämänvaiheet oman aikataulunsa mukaisesti, mies hitaampia muutoksia ja enemmän tasapainoa.
Jos sinä haluat täydellisen asunnon ja mies rentoutumista työn vastapainoksi, ehkä on ihan oikein että sinä tartut vasaraan ja mies tuoppiin. Tai, mikä olisi parasta, keksitte kompromissin joka sopii molemmille.
Nyt on asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?
Vierailija kirjoitti:
Ja kun 253 pääsi alkuun niin jatketaan tuosta yksinäisyydestä.
Yleensä se yksinäisyys johtuu siitä että nainen haluaa ensin valkata sosiaalisen miehen, ja sitten muuttaa tämän kotimieheksi joka jättää kaverien kanssa harrastamisen täysin ja keskittyy vain käytännön asioihin eli remppaamiseen ja korjaamiseen. Ei puhettakaan tasapainosta, vaan naisen elämänvaiheiden mukaan mennään äärimmäisyydestä toiseen. Kun lapset ovat lentäneet pesästä, kotimies onkin tylsä (sellainen joksi nainen on tämän onnistuneesti kouluttanut) ja saa lähteä kun nainen haluaa uuden alun elämälleen ja harrastuksilleen mammapiirien kanssa.
Mutta miehellä ei olekaan enää niitä vanhoja kavereita, eikä lapsiakaan kun nehän muuttivat ex-vaimon luokse.
No mutta eihän tämä ole ollenkaan ainoa keino päätyä yksinäiseksi parisuhteessa. Aivan aito ja alkuperäinenkin kotihiirimies pystyy alun kiinnostuksen jälkeen ihan mainiosti sysimään kumppaninsa loitolle, kun ei enää oikein nappaa. (Ja ei kiitos kliseitä laihduttamisista ja seksikkäistä vaatteista, tuollaiset eivät auta pätkän vertaa.) Ja muuten, pikkulapset ovat myös miehen elämänvaihe, varsinkin kun ne on pitänyt saadakin. Niin, ja miehen harrastuksissa karjuvien pikkulasten kanssa mukana juokseminen, sekään ei auta yhtään. Okei, lapset voi tuupata isovanhemmille hoitoon, mutta ei sekään auta, jos miestä ei vaan nappaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika uskomatonta, että kahdella aikuisella voi olla kotitöitä riitelyksi asti. Siivoamisen voi hoitaa niin, että laitetaan ajastimeen 15 minuuttia ja se aika molemmat siivoavat nopeasti. Näin tulee työt tasattua hyvin.
Ihan kirjaimellisesti tuossa ajassa meillä mies jäisi suoristelemaan sohvatyynyjä, tutkimaan siivottavia tavaroita tms. Mulle jäisi se käytännön työ ja miehen hoputtaminen viimeisen viiden minuutin aikana, että saa loppuun sen yhden asian minkä aloitti. Tämän jälkeen mies kulkee vinkumassa puutteita siellä täällä ja mulla palaa pinna.
Vierailija kirjoitti:
Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
En usko että kannattaa lähteä tuohon vai hikuuko se mies vieressä innosta kun nainen organisoi siivouspäivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
En ota vastaan kummin velvoitteita, en osta sukulaisille mitään lahjoja ja synttäreille nappaan Alkosta viinipullon. Elämästä saa tosi helppoa tai tosi vaikeaa ihan omien halujensa mukaan.
t. eri (mies)
Njaa. Toivottavasti on yhtä helppoa sitten siinä vaiheessa kun olet vanha ja raihnainen ja koska kukaan ole pitänyt aiemmin huolta sosiaalisista suhteista oletkin sitten yksin. Ne harvat omat ikätoverit joihin on edes jonkinlainen yhteys säilynyt ovat samassa kunnossa, osa jo mullan alla, ja nuorempaa polvea ei kiinnosta kun eivät edes tunne. Että onnea vaan sinne yksinäiseen vanhuuteen - ei ne sosiaaliset suhteet puhkea kukkaan enää siinä vaiheessa jos aikaisemmin ei ole kiinnostanut.
Kummilapsetko sitte kävisi katsomassa kun olen vanha ja raihnainen. Hiukan epäilen. Itse ole kummiksi lupautunut ihan muista syistä.
Raihnaiset naiset on oikeastaan useinkin yksinäisrmpiä kuin raihnaiset miehet. Osittain johtuu toki siitä että naiset elää pidempään. Mutta myös siitä että miesten sosiaaliset suhteet perustuu enemmän muuhun kuin lahjoihin ja joulukorttien lähettämiseen. Miehet käy ja heitä käydään tervehtimässä ilman lahjoja. Ei se mies nyt ihan hirveästi edes siitä pakollisesta kukkapuskasta vaikka sairaalan yöpöydällä edes perusta. Ei yksinäistä vanhusta kauheasti lohduta lahjat tai joulukortit jos kukaan ei tule käymään.
Juuri joulun alla kävimme saattelemassa hautaan oman äitini yli yhdeksänkymppisen kummitädin, johon yhteys oli pysynyt läpi elämän ja jota kävimme tervehtimässä aina välillä. Myös omiin kummeihini minulla on edelleen lämpimät välit vaikka olenkin jo lähes neljäkymmentä. Jos henkilö ei sitä vertaa viitsi yhteyttä pitää esim. niihin kummilapsiin että edes lapsena muistaisi heidän syntymäpäivänsä, niin tuskin kummilastakaan kovin paljoa kiinnostaa tuo tuntemattomaksi jäänyt kummi.
Ja kyllä noita täysin yksin jääneitä vanhempia miehiä tunnen useampia ihan omasta suvustakin, joiden sosiaaliset suhteet ovat todellakin kuihtuneet vuosien saatossa olemattomiin kun niitä tylsiä muistamisia ei ole viitsitty tehdä ja ne muutamat ikätoverit joita on nuorempana nähnyt kylillä ja jotka tosiaan aikoinaan aina piipahtivat käymään ovat joko turpeen alla tai hoitokodissa liikuntakyvyttöminä. Joskus kun on sen kerran kesässä käynyt piipahtamassa kun on ollut lähistöllä kesänvietossa niin kyllä ne on ne joulukortitkin olleet tarpeeksi tärkeitä että niistä on erikseen mainittu. Itse siis olen yksi näistä huolehtimaan opetetuista naisista ja lähetän usealle kaukaisemmallekin sukulaiselle pienen kirjeen vuoden tapahtumista vaikka muuten ei yhteyttä juuri olisikaan, koska tiedän että se ilahduttaa ja on minulle lopulta melko pieni vaiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Tämä on juurikin vikana, jos mies organisoi naisen päättämän asian. Meillä nainen halusi omakotitalon ja olisin melko tyytyväinen jos hän organisoisi vaikka osan ulkovuoriremontista ja tekisi mukisematta kuitenkin puolet sisällä olevista kotitöistä. Lumityöt voisi organisoida edes kerran itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?
Miksi ihmeessä sinä hurupää rinnastat siivoamisen - siis pakollisen taloustyön - johonkin vapaa-ajan viihteeseen? Tosin täällä joku neropatti piti palovaroittimen asentamistakin täysin vapaaehtoisen toimena, joten eihän sitä tiedä minkälaisessa läävässä nämä sankarit oikein eläisivät jos saisivat itse päättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Saman voi kääntää toisinkin päin, miehen fokus muuttuu. Ensin ollaan kiinnostuneita naisesta harrastuksia myöten. Laitetaan romanttista illallista ja siivotaan omasta aloitteesta. Alun romantiikka katoaa, ja arki iskee päälle. Nainen niin kätevästi hoitaa kotia ja mies jättää sitä vähitellen naisen vastuulle. Jostain syystä nainen "nalkuttaa", joten mies istuu kaljalla baarissa, ja nainen "nalkuttaa" lisää. Meilläkään en vaatinut että siivotaan minun tavalla. Halusin vain että on perus arki. Askareita on varmasti aina odottamassa, jos ottaa asiakseen vältellä niitä kaikella voimallaan. Yhtä lailla nainenkaan ei nauti "nalkuttamisesta". Asiat sujuu huomattavasti helpommin, jos molemmat hoitaa osansa automaattisesti, ilman toisen komentelua. Tietty jos itse kokee vääryyttä, niin silloin se täytyy ottaa puheeksi. Mikään ratkaisu ei ole se, että karataan ongelmia kaljalle. Se on taas tunnetyön siirtämistä naiselle. Naisen tehtäväksi jää selvittää, miksi mies murjottaa ja välttelee, todella kypsää.
Ap
Minulla ei askareet odota. Tosin minulla ei ole sellaista automaattia mikä keksii niitä lisää. Lapset vähän sotkevat tietysti, mutta se on pientä. Kotityöt vähenee kun nainen lähtee talosta, näin ainakin meillä. Tosin nainen tuskailee nyt omien askareidensa kanssa kun ei ole löytänyt uutta käskytettävää. Parisuhteessa minä olin se laiska ja vapaamatkustajaym. Ei tuollaista jaksa kuunnella ketään täysjärkinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijjaa. 12 vuoden liiton aikana olen todennut että tehtävien koti- ym. töiden määrä on melko vakio. Jos molemmat hoitaa niistä NOIN puolet, niin homma toimii kuin junan vessa. Valitettavasti usealta mieheltä puuttuu joko a. hoksotin tai b. motivaatio oma-aloitteiseen toimintaan. Monella on myös selvästi ihan vaan puuttelliset kotitaloustaidot. Maalaisjärki sanoo että märkiä pyykkejä ei voi ripustaa mytyssä tai että keittiönpöytää ei voi pyyhkiä vessanpytyn rätillä. Sitten jos ja kun näistä kehtaa huomauttaa, niin vedetään marttyyrin viitta päälle eikä voida tehdä enää mitään. Se on toki myös osa meidän kansakunnan historiaa, ei tarvitse mennä kuin muutama sukupolvi taaksepäin niin monessa perheessä miehet ei tehneet kodin- tai lastenhoidollisista hommista yhtään mitään. Oma isoisäni ei osaa edes perunoita keittää..
Ei koske tietenkään kaikkia miehiä ja onneksi tasa-arvoa saavutetaan koko ajan enemmän ja enemmän. On miehiä jotka hoitaa puoliskonsa moitteetta ja ovat sieltä lapsuudenkodista saakka joutuneet itse hoitamaan kotihommia, joten ei ole peukku keskellä kämmentä kun jotain tarttee tehdä. Paras malli lapsille olisi tietenkin se osallistuva isä. Hyvin moni lapsi saa edelleen jo lapsuudenkodista mallin missä se on äiti joka hoitaa kaiken kotona ja paahtaa menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uskomatonta, että kahdella aikuisella voi olla kotitöitä riitelyksi asti. Siivoamisen voi hoitaa niin, että laitetaan ajastimeen 15 minuuttia ja se aika molemmat siivoavat nopeasti. Näin tulee työt tasattua hyvin.
Ihan kirjaimellisesti tuossa ajassa meillä mies jäisi suoristelemaan sohvatyynyjä, tutkimaan siivottavia tavaroita tms. Mulle jäisi se käytännön työ ja miehen hoputtaminen viimeisen viiden minuutin aikana, että saa loppuun sen yhden asian minkä aloitti. Tämän jälkeen mies kulkee vinkumassa puutteita siellä täällä ja mulla palaa pinna.
Itsepä olet puolisosi valinnut. Jos toinen ei halua tehdä asioita niin reilusti kuin ne on mahdollista tehdä, ei sille voi mitään. Kaikkien rakastamiensa ihmisten kanssa ei voi asua ja se on vain hyväksyttävä.
Minulla tuo on toiminut kaikissa suhteissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijjaa. 12 vuoden liiton aikana olen todennut että tehtävien koti- ym. töiden määrä on melko vakio. Jos molemmat hoitaa niistä NOIN puolet, niin homma toimii kuin junan vessa. Valitettavasti usealta mieheltä puuttuu joko a. hoksotin tai b. motivaatio oma-aloitteiseen toimintaan. Monella on myös selvästi ihan vaan puuttelliset kotitaloustaidot. Maalaisjärki sanoo että märkiä pyykkejä ei voi ripustaa mytyssä tai että keittiönpöytää ei voi pyyhkiä vessanpytyn rätillä. Sitten jos ja kun näistä kehtaa huomauttaa, niin vedetään marttyyrin viitta päälle eikä voida tehdä enää mitään. Se on toki myös osa meidän kansakunnan historiaa, ei tarvitse mennä kuin muutama sukupolvi taaksepäin niin monessa perheessä miehet ei tehneet kodin- tai lastenhoidollisista hommista yhtään mitään. Oma isoisäni ei osaa edes perunoita keittää..
Ei koske tietenkään kaikkia miehiä ja onneksi tasa-arvoa saavutetaan koko ajan enemmän ja enemmän. On miehiä jotka hoitaa puoliskonsa moitteetta ja ovat sieltä lapsuudenkodista saakka joutuneet itse hoitamaan kotihommia, joten ei ole peukku keskellä kämmentä kun jotain tarttee tehdä. Paras malli lapsille olisi tietenkin se osallistuva isä. Hyvin moni lapsi saa edelleen jo lapsuudenkodista mallin missä se on äiti joka hoitaa kaiken kotona ja paahtaa menemään.
Taitaa olla jo kääntymässä täkin asetelma. Naiset tuppavat nykypäivänä roikkumaan somessa niin paljon että lapset tuppaa unohtimaan ja myös kulissit verottavat lapsia. Nykypäivänä miehet käyttävät valtaosan ajastaan perheen hyväksi, varrattuna naisten somessa viettämään aikaan.
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi olla hyvin hankala tehdä, ja sekin jää naisen vastuulle...
Minä olin (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mahtava ketju! Taisi sytyttää jonkinlaisen lampun päässä. Tuntuu siltä, että ollaan isompien muutosten äärellä :)
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi olla hyvin hankala tehdä, ja sekin jää naisen vastuulle...
Minä olin (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Vierailija kirjoitti:
Puhutte näistä naisten standardeista lahjojen ym. suhteen. Osittain olette siinä ihan oikeassa. Tuskin kukaan mies pettyy, jos ei häntä muisteta merkkipäivinä tai jos ei hänelle lähetetä joulukorttia. Mutta entä lapset, mummot, vanhemmat tai yksinäiset sukulaiset? Ne, jotka voisivat ilahtua, että joku heitäkin edes joskus muistaa. Tänä vuonna oma mieheni ei ostanut edes siskonsa pienille lapsille joululahjoja. Minä kyselin lahjatoiveet ja hankin ja maksoin lahjat, mies ei pistänyt rikkaa ristiin muistutteluista huolimatta. Mitään kontakteja mihinkään suuntaan hän ei ylläpidä. Miehen siskon lapsilla ei oikeastaan ole enää muita sukulaisia yhtä setää ja alkoholisoitunutta pappaa lukuunottamatta. Minusta on tärkeää, että turvaverkkoja ja sukulaissuhteita pidetään yllä. Se on minusta rikkautta. Olen sanonut sata kertaa miehelle, että jos me joskus erotaan, niin hän jää todella YKSIN (lapset tietysti kävisivät tapaamassa). Kaverisuhteetkin on jo aikoja sitten kuivahtaneet hänellä kokoon.
Mitä tulee muihin asioihin, niin ei sitä vaan voi jättää hankkimatta lapsille toppahaalareita, tarhatossuja, sopivia luistimia, lista on pitkä. Ei myöskään voi tarjota vaan pelkkää leipää ja oltermannia päivästä toiseen. Lääkekaappiin täytyy hankkia lasten kuumelääkkeet vanhan loppuessa, pitää muistaa d-vitamiinit, nimikoida vaatteet, hoitaa lapsen kaverisuhteita, käydä vasut ja tarkastaa läksyt. Mitään näistä en tee miehen vuoksi, vaan sen vuoksi, että lapseni saisivat hyvän alun elämälleen. Tuntuu monilta miehiltä unohtuvan, että nämä asiat ja lähtökohdat hekin ovat saaneet lapsena!
Ja kuinka ankeata elämä olisikaan, jos kukaan ei ikinä juhlistaisi mitään merkki- tai juhlapäiviä! Voisihan sitä kökkiä kaiket päivät yksin kotona, unohtaa ne joulut ja juhannukset ja lasten synttärit. Ei ihme, että monet miehet syrjäytyy, kun kenestäkään muusta kuin itsestä ei välitetä.
Sen verran vetäisin takaisin tuota alkutekstiäni, että oman mummoni veli (yksinäinen mies, jonka ainoa lapsi kuoli nuorena) muistaa joka joulu lähettää kiitokset joulukortista. Se ihan oikeasti lämmittää vanhan ja yksinäisen miehen mieltä.
Osta vain kortteja ja lahjoja, jos koet sen tärkeäksi. Itse en osta eikä asia parisuhteessa miksikään muutu. Se hoitaa, jota aihe kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, mahtava ketju! Taisi sytyttää jonkinlaisen lampun päässä. Tuntuu siltä, että ollaan isompien muutosten äärellä :)
Tässä ketjussa ei ole mitään uutta. Samoja jankutuksia, yleistyksiä , mutuilua ja latteuksia on jokainen vastaava ketju täynnä.
Ap on itse joka toisen viestin kirjoittaja ja spämmillään pitää ketjua ylhäällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijjaa. 12 vuoden liiton aikana olen todennut että tehtävien koti- ym. töiden määrä on melko vakio. Jos molemmat hoitaa niistä NOIN puolet, niin homma toimii kuin junan vessa. Valitettavasti usealta mieheltä puuttuu joko a. hoksotin tai b. motivaatio oma-aloitteiseen toimintaan. Monella on myös selvästi ihan vaan puuttelliset kotitaloustaidot. Maalaisjärki sanoo että märkiä pyykkejä ei voi ripustaa mytyssä tai että keittiönpöytää ei voi pyyhkiä vessanpytyn rätillä. Sitten jos ja kun näistä kehtaa huomauttaa, niin vedetään marttyyrin viitta päälle eikä voida tehdä enää mitään. Se on toki myös osa meidän kansakunnan historiaa, ei tarvitse mennä kuin muutama sukupolvi taaksepäin niin monessa perheessä miehet ei tehneet kodin- tai lastenhoidollisista hommista yhtään mitään. Oma isoisäni ei osaa edes perunoita keittää..
Ei koske tietenkään kaikkia miehiä ja onneksi tasa-arvoa saavutetaan koko ajan enemmän ja enemmän. On miehiä jotka hoitaa puoliskonsa moitteetta ja ovat sieltä lapsuudenkodista saakka joutuneet itse hoitamaan kotihommia, joten ei ole peukku keskellä kämmentä kun jotain tarttee tehdä. Paras malli lapsille olisi tietenkin se osallistuva isä. Hyvin moni lapsi saa edelleen jo lapsuudenkodista mallin missä se on äiti joka hoitaa kaiken kotona ja paahtaa menemään.
Taitaa olla jo kääntymässä täkin asetelma. Naiset tuppavat nykypäivänä roikkumaan somessa niin paljon että lapset tuppaa unohtimaan ja myös kulissit verottavat lapsia. Nykypäivänä miehet käyttävät valtaosan ajastaan perheen hyväksi, varrattuna naisten somessa viettämään aikaan.
Voi hyvin olla mutta ehkä nuoremmassa ikäluokassa.
Tasa-arvon mukana tulee myös miehille tasa-arvoinen tap elää, ja se tarkoittaa myös miesten arkitoiveiden ja tapojen huomioonottamista. Tosiaan ei ole pakko lähetellä kortteja, ne lähettelevät ketä kiinostaa. Ei ole pakko ostaa isoa asuntoa, tai sitä ei ole pakko remontoida jos nainen ei itse sitä halua tehdä. Kunhan kotityöt on puoliksi niin hyvä. Olen oikeastaan todella tyytyväinen tähän nykyiseen suuntaukseen, sillä olen aina kotitöistä oman osani tehnyt. Nyt voin ottaakkin huomattavasti rennommin kun nainen hoitaa oman autonsa, ja tekee itse remonttia jos jotakin haluaa. Ikeaan hän pääsee itse ja kasaa omilla rahoillaan ostamansa tavarat jos vanhat ei miellytä. Ei tämä elämä loppuviimein hassumpaa ole.
Jos on pakko, niin postin kautta kaikki tuo hoituu klikkailemalla helposti. Vaikka 300 korttia.
Tai sähköpostitse se iänikuinen tuhruinen kynttilävalokuva liitteenä.
Hirveä homma! Mutta ei ollenkaan pakollinen. Paitsi useamman naiskollektiivin jäsenen mielestä. Nuo oikeassa olijat!