Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Palaan jatkuvasti tähän ketjuun. Tärkeä aihe! Anekdoottina kerrottakoon, että äsken oli miehen sukua kylässä. Mies ei pistänyt tikkua ristiin kyläilyn eteen ja halusi vielä, että vien hänet omille harrastusostoksille pari tuntia ennen h-hetkeä. No lopulta muistutin häntä tekemättömistä asioista ja vinkkasin, että jonkun pitää olla vastuussa vierailuista. Mies sanoi hölmistyneenä, että miksi jonkun pitää olla vastuussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi olla hyvin hankala tehdä, ja sekin jää naisen vastuulle...
Minä olin (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!
*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.
Entä jos lapset kärsivät liasta? Minä siivosin ala-asteiässä paljon enemmän kuin vanhempani, koska oli kamala elää romun, villakoirien ja tahmaisten lattioiden keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
Mitenkäs tuo ulkovuoriremontti tai jokin muu, vaikka rännien tyhjennys. Aika harva nainen osalistuu, vaikka ei mitään vaikeaa hommaa olekkaan. Entäpäs itsenäisesti?
Mitäs vaikeaa on rännien tyhjennyksessä? Olen ostanut siihen Fiskarsin välineenkin. Ulkovuoriremonttia en ole tehnyt, mutta ollaan miehen kanssa rakennettu talo, jonka olen teknisiä piirustuksia lukuunottamatta suunnitellut lämmitysmuotoineen ja materiaaleineen. Ulkoverhouksen teki urakoitsija, mutta miehen kanssa maalattiin ulkoa ja sisältä, levytettiin, villoitettiin, asennettiin keittiö sekä sisäkatot ja lattiat, vedettiin ilmastointiputket ja punnerrettiin iv-kone paikoilleen. Sekä tehtiin kaikki muu, mitä talo sisällään pitää. Silloin ei ollut vielä lapsia, niin oli helppo molempien tehdä.
Ei ole mitään vaikeaa. Mutta harva nainen noita kuitenkaan tekee, sinä olet aivan varmasti marginaalia ja kunnioitankin suuresti kaltaisiasi naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.Entä jos lapset kärsivät liasta? Minä siivosin ala-asteiässä paljon enemmän kuin vanhempani, koska oli kamala elää romun, villakoirien ja tahmaisten lattioiden keskellä.
Lapset kärsivät myös liiasta siivoamisesta ja siihen käytetystä ajasta. Jokainen lapsi eritavalla. Tässä aikuinen tekee aikuisen päätelmän miten tulee toimia ja yhteisessä kodissa molempien mielipiteet ovat saman arvoisia ja niiden kompromissi on se tie mitä kulkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.Entä jos lapset kärsivät liasta? Minä siivosin ala-asteiässä paljon enemmän kuin vanhempani, koska oli kamala elää romun, villakoirien ja tahmaisten lattioiden keskellä.
Lapset kärsivät myös liiasta siivoamisesta ja siihen käytetystä ajasta. Jokainen lapsi eritavalla. Tässä aikuinen tekee aikuisen päätelmän miten tulee toimia ja yhteisessä kodissa molempien mielipiteet ovat saman arvoisia ja niiden kompromissi on se tie mitä kulkea.
Vanhempani eivät siivonneet edes joka kuukausi kotona, joten voit unohtaa teoriasi siivousneuroosista kärsivästä lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.Entä jos lapset kärsivät liasta? Minä siivosin ala-asteiässä paljon enemmän kuin vanhempani, koska oli kamala elää romun, villakoirien ja tahmaisten lattioiden keskellä.
Lapset kärsivät myös liiasta siivoamisesta ja siihen käytetystä ajasta. Jokainen lapsi eritavalla. Tässä aikuinen tekee aikuisen päätelmän miten tulee toimia ja yhteisessä kodissa molempien mielipiteet ovat saman arvoisia ja niiden kompromissi on se tie mitä kulkea.
Vanhempani eivät siivonneet edes joka kuukausi kotona, joten voit unohtaa teoriasi siivousneuroosista kärsivästä lapsesta.
Ei ollut mitään teoriaa. Pöly ei lapsia vahingoita ja liian hygieninen ympäristä altistaa allergioille ja kemikaaleille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on poliittinrn valinta, kun jaetaan julkinen ja yksityinen tila; julkinen (työ, politiikka) kuuluu miehelle ja yksityinen (koti, perhe, hoiva) naiselle.
Epäkohdat ovat syvällä rakenteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.Entä jos lapset kärsivät liasta? Minä siivosin ala-asteiässä paljon enemmän kuin vanhempani, koska oli kamala elää romun, villakoirien ja tahmaisten lattioiden keskellä.
Lapset kärsivät myös liiasta siivoamisesta ja siihen käytetystä ajasta. Jokainen lapsi eritavalla. Tässä aikuinen tekee aikuisen päätelmän miten tulee toimia ja yhteisessä kodissa molempien mielipiteet ovat saman arvoisia ja niiden kompromissi on se tie mitä kulkea.
Vanhempani eivät siivonneet edes joka kuukausi kotona, joten voit unohtaa teoriasi siivousneuroosista kärsivästä lapsesta.
Ei ollut mitään teoriaa. Pöly ei lapsia vahingoita ja liian hygieninen ympäristä altistaa allergioille ja kemikaaleille.
Oletko hamstraaja, jonka koti on täynnä romua ja joka ei ole siivonnut vuosiin? Jos olet, niin sinulla on iso ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.Jos lattialla on sitä itteensä, niin onko p*skaläävä vai sittenkin mielipidekysymys? Mietin vaan, että olisiko tässä jotain yhteismitallista lähtökohtaa, josta käsin tarkastella hygienia-asioita...
Miksi olet ottanut lattialle paskovan miehen jos et sitä halua? Miksi ymmärrät tahallisesti väärin? Ohis
Ei hyvänen aika... Lapset sairastaa ökätauteja (taas on se vuodenaika!) ja joskus mun mielestä vaan on tilanteita, joissa pitää siivota, vaikka muuten viihtyisinkin kaaoksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.
Ei. Negatiivista jankkaamista ei hyväksytä keltään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.Jos lattialla on sitä itteensä, niin onko p*skaläävä vai sittenkin mielipidekysymys? Mietin vaan, että olisiko tässä jotain yhteismitallista lähtökohtaa, josta käsin tarkastella hygienia-asioita...
Miksi olet ottanut lattialle paskovan miehen jos et sitä halua? Miksi ymmärrät tahallisesti väärin? Ohis
Ei hyvänen aika... Lapset sairastaa ökätauteja (taas on se vuodenaika!) ja joskus mun mielestä vaan on tilanteita, joissa pitää siivota, vaikka muuten viihtyisinkin kaaoksessa.
Sun mielestä EI tarkoita että kaikkien mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän ilmiöön olen päässyt tutustumaan seuratessani ensi treffit alttarilla ohjelmaa. Tiina tekee valtavasti metatyötä kun Samuel (?) ei osaa mitään, se Turun nainen (johanna?) joutuu päättämään Markuksen vaatteistakin, Antti ja Sari (?) vierailivat Antin mökillä jossa Sari pyöritti päätään mökin sisustukselle, kaikki on laitettava uusiksi...
Tätähän metatyöt ja tunnetyöt näyttävän tarkoittavan myös näissä av valitusketjuissa: naisella huomattava tarve kontrolloida arkea aina tuorekelmujen merkkiä myöten, miehet mukautuvat kun huomaavat pääsevänsä vähemmällä riidalla, ostetaan sitten sitä oikeanlaista fetaa ja käytetään oikeaa oliiviöljyä. Niin kauan kun nuo perheen tarpeet ja arjen kriteerit määrittää nainen yksin, oli kyse seinien väristä, sisustustyynyistä, lahjoista sukulaisille (varmasti mies ostaisi väärät) tai siisteyskäsityksestä tämä valitus jatkuu. Mikä vaihtoehdoksi? Aito keskustelu parisuhteen ja perheen arjesta, kompromissit? Eeeeiii...
No tuo on ihan liian kontrollinhimoista toimintaa. Itse kaipaan vain tasa-arvoa. Joistain asioista on pakko sanoa, jos ne vaan hoitaa todella huonosti. Enkä nyt puhu mistään sisustuksesta, ne päätetään meillä kahden ja tehdään niitä kompromisseja. Vaan esim. miehen pyykinhoito oli pitkän tauon jälkeen unohtunut. Mies laittoi pyykit "kuivumaan" pyykkitelineeseen suoraan koneesta nostettuna myttynä, jonka vaan levitti telineen päälle. Eihän se kuivu millään, ja jää haisemaan. Sanoin tästä monet kerrat, mies totesi että nalkutan, ja sitten ihmetteli kun pyykit on vielä parin päivän päästä kosteita ja haisee pahalle. Lopulta tajusi, että kannattaa oikeasti ripustaa ne kuivumaan.
Ja joihinkin asioihin on pakko reagoida heti. Olen seurannut sukulaisperheen arkea, jossa nainen pyytää miestä vuorostaan vaihtamaan vauvan vaipan. Mies ei ole lotkauttanut korvaansakaan, vaikka pyyntö on esitetty useita kertoja, odotettu, vauva hautonut itseään likaisessa vaipassa, ja lopulta vaimo hoiti asian hampaita kiristellen.
Joululahjoista ja korteista taas, tämä on sitä tunnetyötä. Sillä pidetään yllä sosiaalisia suhteita, ja varsinkin jos on saanut joltain apua, niin osoitetaan kiitollisuutta. Siinä mielessä jos ostaa jonkin rihkama euron bling kynän vaikka remontissa apuna olleelle sukulaiselle vaikak ruokakorin sijaan, niin minua ainakin hävettäisi. Tästä taas ulkopuolisten alitajuinen ajatus on se, että mitä tuo nainen on kuvitellut.
Ap
Kaikesta muusta olen samaa mieltä, mutta korttien (ja osittain lahjojen ostaminenkin) lähettäminen ja muistaminen ei ole pakollista. Itse pidän rajana, että jos ihmissuhteen ylläpitäminen vaatii korttien lähettelyä, se suhde saakin lopahtaa. Miehet ajattelevat varmaan useammin aika suoraviivaisesti ihmissuhteista. Sanotaan ilman, että hirveästi mietittäisi, miltä toisesta tuntuu. Se on jotain, mitä itsekin toivoisin, että osaisin rennommin olla. Tyyliin jos kaverini on unohtanut maksaa velkansa, lähetän kauniin kohteliaan viestin, jonka muotoiluun käytän jonkin verran metatyötä. Mies laittaa kavereidensa kanssa viestiä, joka on "maksa h*mo velkas tai muuten...". Ja kaikki korkeastikoulutettuja, älykkäitä asiantuntijoita.
Itse pyrin siihen, että kaikki mistä mies ei stressaa, ovat asioita, joista minunkaan ei tarvitse huolehtia. Siksi kotimme välillä on aika sotkuinen tai lahjat miehen vanhemmille jäävät ostamatta. Mies vain yksinkertaisesti tuntuu keskittyvän elämässä huomattavasti enemmän itsensä kehittämiseen, hänestä mielenkiintoisiin puuhiin, urheiluun, työhön ja vapaa-aikaan kuin pölyjen miettimiseen tai lakanoiden vaihtamiseen. Sitten jossain vaiheessa menetän hermoni ja mies pyhittää yksittäisen päivän, jolloin tekee ne asiat, jotka haluan. No, onneks mies noin muutoin on ihana, huolehtii ruoasta ja keittiön siivouksesta, tavarat paikoilleen ja kaikki laskut, vakuutukset, matkajärjestelyt ja muut.
Vaikka arvostan tasa-arvoa, olen myös miettinyt, pitääkö sen mennä täysin tasan kotitöiden metatyIIIön suhteen. Miehessäni on paljon puutteita, mutta monia sellaisia ominaisuuksia, jotka kompensoivat omia puutteitani. Olen esimerkiksi hirveän hajamielinen ja inhoan yleisten asioiden hoitamista, jonka vuoksi juuri laskut ja vakuutukset on pääasiallisesti miehen vastuulla. En myöskään halua mielelläni hoitaa autoon liittyviä juttuja, jotka mies kaikki myös hoitaa. Tunnepuolella minä olen enemmän vastuussa, että keskustellaan missä parisuhteessa mennään, mutta toisaalta mies sietää omaa ailahteluani pysyen hyväntuulisena ja kannustavana. En siis tiedä, onko täysin välttämätöntä edes päästä tasa-arvoiseen tilanteeseen kodin metatöiden suhteen, jos kummatkin kuitenkin kotitöitä tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.Jos lattialla on sitä itteensä, niin onko p*skaläävä vai sittenkin mielipidekysymys? Mietin vaan, että olisiko tässä jotain yhteismitallista lähtökohtaa, josta käsin tarkastella hygienia-asioita...
Miksi olet ottanut lattialle paskovan miehen jos et sitä halua? Miksi ymmärrät tahallisesti väärin? Ohis
Ei hyvänen aika... Lapset sairastaa ökätauteja (taas on se vuodenaika!) ja joskus mun mielestä vaan on tilanteita, joissa pitää siivota, vaikka muuten viihtyisinkin kaaoksessa.
Jos sinun mielestä pitää siivota, se ei tarkoita että kenenkään muun pitäisi siivota kuin sinun. Ehkä lapsiesi kasvatusmielessä, mutta ei sinun miehelläsi ole mitään velvollisuutta siivota vain sinun mielesi mukaan. Ei sinunkaan ole esimerkiksi velvollisuus liikkua enemmän jos jonkun muun mielestä sinun oitäisi liikkua enemmän. Yhdessä päätetään ja se kumpi vaatii enemmän, tekee ylimääräisen osan ihan itse jos katsoo tarpeelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Palaan jatkuvasti tähän ketjuun. Tärkeä aihe! Anekdoottina kerrottakoon, että äsken oli miehen sukua kylässä. Mies ei pistänyt tikkua ristiin kyläilyn eteen ja halusi vielä, että vien hänet omille harrastusostoksille pari tuntia ennen h-hetkeä. No lopulta muistutin häntä tekemättömistä asioista ja vinkkasin, että jonkun pitää olla vastuussa vierailuista. Mies sanoi hölmistyneenä, että miksi jonkun pitää olla vastuussa?
Hiukan olisi itsekin ollut hölmistynyt jos puoliso olisi noin sanonut enkä ole mies.
Jos olen huomannut että mies ei ole muistanut tai ajatellut vierailua ollenkaan muistutan siitä esim. kysymällä mitä hän on suunnitellut vieralle tarjovansa tai onko meillä mitään tarjottavaa vieraille ja vieraiden tultua sanonut että pitäisikö hänen näille tarjota jotakin krittää vaikka kahvit.
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Ompa Porvoossa vaikeeta tuo elämä
Aika harva nainen on todellisuudessa valmiita tekemään itse ne asit joita toisilta vaativat. Esimerkkinä vaikka äitien vaatimukset toisilleen. Monet miehet eivät paljoakaan vaadi ja varmasti tekevät vaatimustasoonsa hyvinkin paljon töitä, mutta eri asia riittääkö se kuitenkaan naisen asettamiin standardeihin. Monesti nämä standardit mystisesti astuvat voimaan vasta kun parisuhde on muutaman vuoden ikäinen.