Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Yhäkin kummastuttaa miten sinkkumiehet selviävät jos kerran ovat niin avuttomia.
Sekin kummastuttaa että miksi kun naisen kanssa seurustelee niin kotityöt ja muu häslääminen lisääntyy ja rahat on aina tiukemmalla, vaikka kaiken järjen mukaan DINKY-pariskunnalla pitäisi olla helpompaa kun on kaksi tekemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhutte näistä naisten standardeista lahjojen ym. suhteen. Osittain olette siinä ihan oikeassa. Tuskin kukaan mies pettyy, jos ei häntä muisteta merkkipäivinä tai jos ei hänelle lähetetä joulukorttia. Mutta entä lapset, mummot, vanhemmat tai yksinäiset sukulaiset? Ne, jotka voisivat ilahtua, että joku heitäkin edes joskus muistaa. Tänä vuonna oma mieheni ei ostanut edes siskonsa pienille lapsille joululahjoja. Minä kyselin lahjatoiveet ja hankin ja maksoin lahjat, mies ei pistänyt rikkaa ristiin muistutteluista huolimatta. Mitään kontakteja mihinkään suuntaan hän ei ylläpidä. Miehen siskon lapsilla ei oikeastaan ole enää muita sukulaisia yhtä setää ja alkoholisoitunutta pappaa lukuunottamatta. Minusta on tärkeää, että turvaverkkoja ja sukulaissuhteita pidetään yllä. Se on minusta rikkautta. Olen sanonut sata kertaa miehelle, että jos me joskus erotaan, niin hän jää todella YKSIN (lapset tietysti kävisivät tapaamassa). Kaverisuhteetkin on jo aikoja sitten kuivahtaneet hänellä kokoon.
Mitä tulee muihin asioihin, niin ei sitä vaan voi jättää hankkimatta lapsille toppahaalareita, tarhatossuja, sopivia luistimia, lista on pitkä. Ei myöskään voi tarjota vaan pelkkää leipää ja oltermannia päivästä toiseen. Lääkekaappiin täytyy hankkia lasten kuumelääkkeet vanhan loppuessa, pitää muistaa d-vitamiinit, nimikoida vaatteet, hoitaa lapsen kaverisuhteita, käydä vasut ja tarkastaa läksyt. Mitään näistä en tee miehen vuoksi, vaan sen vuoksi, että lapseni saisivat hyvän alun elämälleen. Tuntuu monilta miehiltä unohtuvan, että nämä asiat ja lähtökohdat hekin ovat saaneet lapsena!
Ja kuinka ankeata elämä olisikaan, jos kukaan ei ikinä juhlistaisi mitään merkki- tai juhlapäiviä! Voisihan sitä kökkiä kaiket päivät yksin kotona, unohtaa ne joulut ja juhannukset ja lasten synttärit. Ei ihme, että monet miehet syrjäytyy, kun kenestäkään muusta kuin itsestä ei välitetä.
Sen verran vetäisin takaisin tuota alkutekstiäni, että oman mummoni veli (yksinäinen mies, jonka ainoa lapsi kuoli nuorena) muistaa joka joulu lähettää kiitokset joulukortista. Se ihan oikeasti lämmittää vanhan ja yksinäisen miehen mieltä.
Tässä on paljon hyvää asiaa! Siinä vaiheessahan se iskee silmille, kun jää yksin. Sitten on hankala enää lämmitellä niitä suhteita. Jotakin niiden suhteiden etteen täytyy tehdä, ja minimi voi olla muistaa syntymäpäivänä edes onnitteluviestillä. Näin meilläkin on usean sukulaisen kanssa, mutta sekin on jotenkin ylivoimaisen vaikeaa muistaa miehelle. Itselleni on itsestäänselvää, että muistan omaa äitiäni hänen synttäreinä edes viestillä, mutta yleensä käydään kylässä ja vien jonkin pienen lahjan (yleensä kakku).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
En ota vastaan kummin velvoitteita, en osta sukulaisille mitään lahjoja ja synttäreille nappaan Alkosta viinipullon. Elämästä saa tosi helppoa tai tosi vaikeaa ihan omien halujensa mukaan.
t. eri (mies)
Njaa. Toivottavasti on yhtä helppoa sitten siinä vaiheessa kun olet vanha ja raihnainen ja koska kukaan ole pitänyt aiemmin huolta sosiaalisista suhteista oletkin sitten yksin. Ne harvat omat ikätoverit joihin on edes jonkinlainen yhteys säilynyt ovat samassa kunnossa, osa jo mullan alla, ja nuorempaa polvea ei kiinnosta kun eivät edes tunne. Että onnea vaan sinne yksinäiseen vanhuuteen - ei ne sosiaaliset suhteet puhkea kukkaan enää siinä vaiheessa jos aikaisemmin ei ole kiinnostanut.
Kummilapsetko sitte kävisi katsomassa kun olen vanha ja raihnainen. Hiukan epäilen. Itse ole kummiksi lupautunut ihan muista syistä.
Raihnaiset naiset on oikeastaan useinkin yksinäisrmpiä kuin raihnaiset miehet. Osittain johtuu toki siitä että naiset elää pidempään. Mutta myös siitä että miesten sosiaaliset suhteet perustuu enemmän muuhun kuin lahjoihin ja joulukorttien lähettämiseen. Miehet käy ja heitä käydään tervehtimässä ilman lahjoja. Ei se mies nyt ihan hirveästi edes siitä pakollisesta kukkapuskasta vaikka sairaalan yöpöydällä edes perusta. Ei yksinäistä vanhusta kauheasti lohduta lahjat tai joulukortit jos kukaan ei tule käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä löytyy nykyaikana kuuliaisiksi kasvatettuja tyttöjä? Ja missä heitä kasvatetaan?
No minä ainakin, ja hyvää vauhtia on sukulaisilla kasvamassa sellaisia. Alemmista tuloluokista ainakin löytyy. Minua ei ainakaan rohkaistu kyseenalaistamaan auktoriteetteja (mm. perheen päätä eli isää) vaan aina piti totella oli sitten miten älytöntä tahansa.
Ap
Ei minuakaan ole kukaan erityisesti opettanut kyseinalaistamaan asioita varsinkaan kotona. Kyllä se oppi on tullut ihan muualta. Eikä sitä mielestäni ole koskaan liian myöhäistä opetella. Itse vanhempana kasvatan molempia sukupuolia tasa-arvoisuuteen. Siinä sivussa kyllä aika läheltä pääsee seuraamaan myös muiden perheiden kasvatustyötä ja tuloksia. Sterotypiat ei kyllä nykypäivänä enää pidä paikaansa. Tytöt eivät ole nykyaikana enää mitään kilttejä prinsessa leikkejä leikkiviä nyrkin ja hellan väliin alistuvia tyttöjä. Tytöt on omaksuneet paljon tapoja pojilta enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana tai naiseuden väheksymisenä. Poikia taas ei samalla tavalla kasvateta selviytyjiksi jotka kestää kaiken tunteilematta kuin mies.
Siivousta tai kotitöitä ei ehkä opeteta kummallekaan sukupolvelle samalla tavalla kuin sitä joskus vuosikymmeniä sitten opetettiin tytöille. Talouskoulusta haetaan enemmän pidteitä jatko opintoihin kuin oppia kotitaloustöihin.Hyvä jos asenteet on muuttumassa. En ole juuri nuorten aikuisten kanssa ollut tekemisissä, niin en tiedä. Olen itsekin kohtuu nuori, joten olen verrannut asenteitani sitten siitä mitä olen kokenut ja nähnyt. Silti asiasta kannattaa mielestäni puhua.
Ap
Puhuminen ilman tekoja on oikeastaan turhaa. Luulen että olen vanhempi kuin sinä mutta käsitykset ja asenteet eivät noin vanhoilliset kuin sinulla.
Ennen niiden lasten hankkimista kannattaa ehkä siirtyä sieltä vuosikymmenten takaa tähän päivään. Sikäli jos niitä lapsia olette suunnitelleet kasvattaa.
Lapsista en ole varma, joten olen jättänyt sen ajatuksen tuonnemmaksi. Hankin vasta jos olen varma, ja varma että selviäisin yksinkin. Ja yksi lapsi on maksimi, sen kyllä tiedän. Sekä se, että teen kaikkeni että lapsesta kasvaa tasa-arvoinen.
Mielestäni nämä asenteen on yhteiskunnassa, ei pelkästään päässäni. Itse näen tätä monessa suhteessa. Kaikilla ei varmasti ole yhtä vanhoja asenteita, mutta varmasti kaikki ihmiset törmäävät näihin asioihin jossain vaiheessa elämäänsä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä löytyy nykyaikana kuuliaisiksi kasvatettuja tyttöjä? Ja missä heitä kasvatetaan?
No minä ainakin, ja hyvää vauhtia on sukulaisilla kasvamassa sellaisia. Alemmista tuloluokista ainakin löytyy. Minua ei ainakaan rohkaistu kyseenalaistamaan auktoriteetteja (mm. perheen päätä eli isää) vaan aina piti totella oli sitten miten älytöntä tahansa.
Ap
Ei minuakaan ole kukaan erityisesti opettanut kyseinalaistamaan asioita varsinkaan kotona. Kyllä se oppi on tullut ihan muualta. Eikä sitä mielestäni ole koskaan liian myöhäistä opetella. Itse vanhempana kasvatan molempia sukupuolia tasa-arvoisuuteen. Siinä sivussa kyllä aika läheltä pääsee seuraamaan myös muiden perheiden kasvatustyötä ja tuloksia. Sterotypiat ei kyllä nykypäivänä enää pidä paikaansa. Tytöt eivät ole nykyaikana enää mitään kilttejä prinsessa leikkejä leikkiviä nyrkin ja hellan väliin alistuvia tyttöjä. Tytöt on omaksuneet paljon tapoja pojilta enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana tai naiseuden väheksymisenä. Poikia taas ei samalla tavalla kasvateta selviytyjiksi jotka kestää kaiken tunteilematta kuin mies.
Siivousta tai kotitöitä ei ehkä opeteta kummallekaan sukupolvelle samalla tavalla kuin sitä joskus vuosikymmeniä sitten opetettiin tytöille. Talouskoulusta haetaan enemmän pidteitä jatko opintoihin kuin oppia kotitaloustöihin.Hyvä jos asenteet on muuttumassa. En ole juuri nuorten aikuisten kanssa ollut tekemisissä, niin en tiedä. Olen itsekin kohtuu nuori, joten olen verrannut asenteitani sitten siitä mitä olen kokenut ja nähnyt. Silti asiasta kannattaa mielestäni puhua.
Ap
Puhuminen ilman tekoja on oikeastaan turhaa. Luulen että olen vanhempi kuin sinä mutta käsitykset ja asenteet eivät noin vanhoilliset kuin sinulla.
Ennen niiden lasten hankkimista kannattaa ehkä siirtyä sieltä vuosikymmenten takaa tähän päivään. Sikäli jos niitä lapsia olette suunnitelleet kasvattaa.Lapsista en ole varma, joten olen jättänyt sen ajatuksen tuonnemmaksi. Hankin vasta jos olen varma, ja varma että selviäisin yksinkin. Ja yksi lapsi on maksimi, sen kyllä tiedän. Sekä se, että teen kaikkeni että lapsesta kasvaa tasa-arvoinen.
Mielestäni nämä asenteen on yhteiskunnassa, ei pelkästään päässäni. Itse näen tätä monessa suhteessa. Kaikilla ei varmasti ole yhtä vanhoja asenteita, mutta varmasti kaikki ihmiset törmäävät näihin asioihin jossain vaiheessa elämäänsä.
Ap
Asenteista puhuminen ei auta yhtään jos niille ei tee mitään. Toisen asenteille et mitään voi vain omillesi. Sille sen sijaan voit paljonkin miten suhtaudut asenteisiin ja vaatimuksiin joita kohtaat. Otatko ne itsellesi taakaksi vai toimitko niistä huolimatta niin kuten haluat itse toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Saman voi kääntää toisinkin päin, miehen fokus muuttuu. Ensin ollaan kiinnostuneita naisesta harrastuksia myöten. Laitetaan romanttista illallista ja siivotaan omasta aloitteesta. Alun romantiikka katoaa, ja arki iskee päälle. Nainen niin kätevästi hoitaa kotia ja mies jättää sitä vähitellen naisen vastuulle. Jostain syystä nainen "nalkuttaa", joten mies istuu kaljalla baarissa, ja nainen "nalkuttaa" lisää. Meilläkään en vaatinut että siivotaan minun tavalla. Halusin vain että on perus arki. Askareita on varmasti aina odottamassa, jos ottaa asiakseen vältellä niitä kaikella voimallaan. Yhtä lailla nainenkaan ei nauti "nalkuttamisesta". Asiat sujuu huomattavasti helpommin, jos molemmat hoitaa osansa automaattisesti, ilman toisen komentelua. Tietty jos itse kokee vääryyttä, niin silloin se täytyy ottaa puheeksi. Mikään ratkaisu ei ole se, että karataan ongelmia kaljalle. Se on taas tunnetyön siirtämistä naiselle. Naisen tehtäväksi jää selvittää, miksi mies murjottaa ja välttelee, todella kypsää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa yleistystä taas aloittajalta.
Ja jos aloittajan urakehitys vaarantuu pitsan tilaamisesta niin hohhoijaa.
Ihanaa yleistystä sinulta. Olen useammassa kommentissa sanonut, että kaikilla ei ole näin, ja tänne on tullut myös miesten kommentteja omista vastaavista kokemuksista. Mutta se ei poista sitä faktaa, ihan oikeaa tutkimustietoa, että naiset tekee suurimman osan kotitöistä. Ja se ei poista niitä lukuisia kokemuksia, joissa naisten asema yhä osoittautuu kuin jostain 50-luvun tunnelmista.
Pizza esimerkki oli siitä, että myös se helpoin vaihtoehto vaatii metatyötä, jonkun on valittava että nyt syödään pizzaa, tehtävä asiasta ehdotus, valittava paikka mistä tilataan, tilattava, hoidettava maksu, oltava paikalla vastaanottamassa silloin. Ja tuo oli se kaikkein yksinkertaisin ratkaisu minkä keksin ruoka ongelmaan ja vain yhdelle aterialle. Kun näitä vastaavia toimintoja toistuu niin ruuanlaitossa, siivouksessa kuin ihmissuhteiden ylläpidossa, niin siinä on paljon. Jos et ole koskaan pistänyt merkille, niin kokeile. Ihmiset on aika ihmeellisiä olentoja kun lähtee oikein kunnolla miettimään miten yksinkertaiselta vaikuttava asiakin on monimutkaisten asioiden tulos.
Ap
Kyllä. Yksinkertainen ihminen näkee pitsan tilaamisenkin raatamisena.
Mihin kategoriaan lasket tämän tuntien notkumisesi av-palstalla? Meta- vai tunnetöihin?
Ja tätä on jatkunut vuosikausia.
Siivoushullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Osittain ymmärrän. Se on ihanaa, kun joku on kiinnostunut, läsnä, kuuntelee... On se naisestakin ihanaa. Mutta arki koittaa, vaikkei se nainen nyt mitään kummoisempia vaatisikaan ja niitä vaatimuksia tulee myös naiselle. Pitäisi tekeytyä pullantuoksuisemmaksi kuin onkaan, ja kyllä monesti miehelläkin jotkut siisteysstandardit on, joita toteuttamaan sitten halutaan joku muu, vaatimuksia satelee. Eikä se välttämättä kiinnosta miestäkään siivota, vaikka saisi ne sohvatyynyt ja verhot valita ihan itse, ei se toimi niin. Ja kyllä ne miehetkin haluaa ihan aktiivisesti lapsia, jonkun muun hoitamina. Ja sitten niiden lasten kanssa on sitten aika vaikea pitää fokusta miehessä ja vaalia niitä miehen kiinnostuksen kohteita tai varsinkaan omia, kun ne lapset ökäilee lattialle ja repii päätään pöydänkulmiin. Ja että ketuttaako? No kyllä. Että jos valoja päälle täällä, niin kyllä sielläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhäkin kummastuttaa miten sinkkumiehet selviävät jos kerran ovat niin avuttomia.
Sekin kummastuttaa että miksi kun naisen kanssa seurustelee niin kotityöt ja muu häslääminen lisääntyy ja rahat on aina tiukemmalla, vaikka kaiken järjen mukaan DINKY-pariskunnalla pitäisi olla helpompaa kun on kaksi tekemässä.
Kyllähän sitä selviää jos on pakko. Parisuhteessa on helpompi sluibailla, kun toinen korjaa jälkiä.
En tiedä mikä on DINKY-pariskunta, mutta kahden aikuisen suhteessa pitäisi olla helpompaa. Meillä ei ole tiukempaa rahasta nyt, en shppaile ja sisusta jatkuvasti. Kotiyöt on yleensä perus vaatimus hygieniasta. En tietenkään tiedä mikä sinkkumiehellä se on. Liekkö sitten sellaista kerran kuussa siivousta, ja likaisten vaatteiden uudellen käyttöä kun ei jaksa pyykätä? Mieheni sinkkuboksissa oli aina siistiä, siivottomuus on tullut jälkeenpäin kun oletti minun kyllä aina hoitavan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vasta oli keskustelu mammasta, joka oli aina tehnyt joulun yksin. Perhe vaati että hän tekisi taas joulun, mutta hän ei jaksanut vaan pyysi toistuvasti perhettä apuun (tässäkin kieroutunut ajatus, perhettä auttamaan äitiä joka laitetaan vetovastuuseen yhteisestä joulusta!). Kommentteihin tuli useasti, kuinka äidin nyt vaan pitäisi tehdä niin. Jos kyseessä olisi ollut mies, näitä kommentteja tuskin olisi tullut. Vaan naiselta oletetaan vastuu. Epäsiististä kodista yleensä oletetaan, että nainen ei ole siivonnut. Sama ruuanlaitoista ja leipomisista, vaikak näissä kyllä "hyväksytään" useammin vastuu myös mieheltä. Miehet ei koskaan nalkuta, tämä sanonta käytetään vain naisten toistuvista sanomisista, jonka tarkoitus on mitätöidä puheenaihe ja puhuja. Se on täsmäase jolla saa toisen hiljaiseksi, nalkuttaminen nähdään "turhana" toimena ja lapsellisena, oli asia mikä tahansa. Itse kuulin nalkuttavani, kun toistuvat kerrat olin kauniisti pyytänyt miestä siivoamaan asian, jonka hän oli luvannut. Ja tähän pieneen normaaliin viikkosiivoukseen kuuluvaan osaan olin antanut monia päiviä aikaa. Jos asetelma olisi ollut toisinpäin, myös reaktiot olisi heti erilaiset. Mies ei nalkuta, ja siivoava mies nähdään mahtavana uroona, ei aikuisena tasavertaisena puolisona, joka hoitaa vain oman osuutensa niinkuin nainen.
Ap
Kärsiiköö mies siitä että joulu jää tekemättä? Useinkaan ei. Nainen sijaan haluaa sen ehdä koska kokee että hän voi paremmin kun joulu on tehty.
Kyllä kärsii. Mieskin haluaa että joulu on joulu mutta ei ymmärrä että se pitää tehdä. Ja joulukortit yms ei ole vain naisten keksintöjä kylläkin pitää nekin tietenkin hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä löytyy nykyaikana kuuliaisiksi kasvatettuja tyttöjä? Ja missä heitä kasvatetaan?
No minä ainakin, ja hyvää vauhtia on sukulaisilla kasvamassa sellaisia. Alemmista tuloluokista ainakin löytyy. Minua ei ainakaan rohkaistu kyseenalaistamaan auktoriteetteja (mm. perheen päätä eli isää) vaan aina piti totella oli sitten miten älytöntä tahansa.
Ap
Ei minuakaan ole kukaan erityisesti opettanut kyseinalaistamaan asioita varsinkaan kotona. Kyllä se oppi on tullut ihan muualta. Eikä sitä mielestäni ole koskaan liian myöhäistä opetella. Itse vanhempana kasvatan molempia sukupuolia tasa-arvoisuuteen. Siinä sivussa kyllä aika läheltä pääsee seuraamaan myös muiden perheiden kasvatustyötä ja tuloksia. Sterotypiat ei kyllä nykypäivänä enää pidä paikaansa. Tytöt eivät ole nykyaikana enää mitään kilttejä prinsessa leikkejä leikkiviä nyrkin ja hellan väliin alistuvia tyttöjä. Tytöt on omaksuneet paljon tapoja pojilta enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana tai naiseuden väheksymisenä. Poikia taas ei samalla tavalla kasvateta selviytyjiksi jotka kestää kaiken tunteilematta kuin mies.
Siivousta tai kotitöitä ei ehkä opeteta kummallekaan sukupolvelle samalla tavalla kuin sitä joskus vuosikymmeniä sitten opetettiin tytöille. Talouskoulusta haetaan enemmän pidteitä jatko opintoihin kuin oppia kotitaloustöihin.Hyvä jos asenteet on muuttumassa. En ole juuri nuorten aikuisten kanssa ollut tekemisissä, niin en tiedä. Olen itsekin kohtuu nuori, joten olen verrannut asenteitani sitten siitä mitä olen kokenut ja nähnyt. Silti asiasta kannattaa mielestäni puhua.
Ap
Puhuminen ilman tekoja on oikeastaan turhaa. Luulen että olen vanhempi kuin sinä mutta käsitykset ja asenteet eivät noin vanhoilliset kuin sinulla.
Ennen niiden lasten hankkimista kannattaa ehkä siirtyä sieltä vuosikymmenten takaa tähän päivään. Sikäli jos niitä lapsia olette suunnitelleet kasvattaa.Lapsista en ole varma, joten olen jättänyt sen ajatuksen tuonnemmaksi. Hankin vasta jos olen varma, ja varma että selviäisin yksinkin. Ja yksi lapsi on maksimi, sen kyllä tiedän. Sekä se, että teen kaikkeni että lapsesta kasvaa tasa-arvoinen.
Mielestäni nämä asenteen on yhteiskunnassa, ei pelkästään päässäni. Itse näen tätä monessa suhteessa. Kaikilla ei varmasti ole yhtä vanhoja asenteita, mutta varmasti kaikki ihmiset törmäävät näihin asioihin jossain vaiheessa elämäänsä.
Ap
Asenteista puhuminen ei auta yhtään jos niille ei tee mitään. Toisen asenteille et mitään voi vain omillesi. Sille sen sijaan voit paljonkin miten suhtaudut asenteisiin ja vaatimuksiin joita kohtaat. Otatko ne itsellesi taakaksi vai toimitko niistä huolimatta niin kuten haluat itse toimia.
Auttaa se. Itse en tiedostanut näistä etukäteen. Nyt tiedän, kiitos palstan. Sen jälkeen pystyn tekemään omille asenteilleni jotain. Täällä keskustelu voi herättää muitakin ajattelemaan, aina suuremman joukon, jolloin asenteet yleisesti alkaisivat muuttua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka ankeata elämä olisikaan, jos kukaan ei ikinä juhlistaisi mitään merkki- tai juhlapäiviä!
Kannattaa juhlia. Eikä kannata syrjäytyä. Juhlia voi esim. ravintolassa. Lahjoja ei tarvita, jos ei jaksa lahjakulttuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuminen on myös muodissa ja sen huomaa. Miten on mahdollista että yh-isät ei valita elämästään?
Ne on aitoja yksinhuoltajia. Nämä vinkujat feikkaavat vaan.
Ja kun 253 pääsi alkuun niin jatketaan tuosta yksinäisyydestä.
Yleensä se yksinäisyys johtuu siitä että nainen haluaa ensin valkata sosiaalisen miehen, ja sitten muuttaa tämän kotimieheksi joka jättää kaverien kanssa harrastamisen täysin ja keskittyy vain käytännön asioihin eli remppaamiseen ja korjaamiseen. Ei puhettakaan tasapainosta, vaan naisen elämänvaiheiden mukaan mennään äärimmäisyydestä toiseen. Kun lapset ovat lentäneet pesästä, kotimies onkin tylsä (sellainen joksi nainen on tämän onnistuneesti kouluttanut) ja saa lähteä kun nainen haluaa uuden alun elämälleen ja harrastuksilleen mammapiirien kanssa.
Mutta miehellä ei olekaan enää niitä vanhoja kavereita, eikä lapsiakaan kun nehän muuttivat ex-vaimon luokse.
Vierailija kirjoitti:
Ja joulukortit yms ei ole vain naisten keksintöjä kylläkin pitää nekin tietenkin hoitaa.
Joulukortteja ei tarvitse hoitaa, jos niitä ei pidä tärkeänä. Joka niitä pitää tärkeänä, niitä myös lähettelee.
Vierailija kirjoitti:
Puhutte näistä naisten standardeista lahjojen ym. suhteen. Osittain olette siinä ihan oikeassa. Tuskin kukaan mies pettyy, jos ei häntä muisteta merkkipäivinä tai jos ei hänelle lähetetä joulukorttia. Mutta entä lapset, mummot, vanhemmat tai yksinäiset sukulaiset? Ne, jotka voisivat ilahtua, että joku heitäkin edes joskus muistaa. Tänä vuonna oma mieheni ei ostanut edes siskonsa pienille lapsille joululahjoja. Minä kyselin lahjatoiveet ja hankin ja maksoin lahjat, mies ei pistänyt rikkaa ristiin muistutteluista huolimatta. Mitään kontakteja mihinkään suuntaan hän ei ylläpidä. Miehen siskon lapsilla ei oikeastaan ole enää muita sukulaisia yhtä setää ja alkoholisoitunutta pappaa lukuunottamatta. Minusta on tärkeää, että turvaverkkoja ja sukulaissuhteita pidetään yllä. Se on minusta rikkautta. Olen sanonut sata kertaa miehelle, että jos me joskus erotaan, niin hän jää todella YKSIN (lapset tietysti kävisivät tapaamassa). Kaverisuhteetkin on jo aikoja sitten kuivahtaneet hänellä kokoon.
Mitä tulee muihin asioihin, niin ei sitä vaan voi jättää hankkimatta lapsille toppahaalareita, tarhatossuja, sopivia luistimia, lista on pitkä. Ei myöskään voi tarjota vaan pelkkää leipää ja oltermannia päivästä toiseen. Lääkekaappiin täytyy hankkia lasten kuumelääkkeet vanhan loppuessa, pitää muistaa d-vitamiinit, nimikoida vaatteet, hoitaa lapsen kaverisuhteita, käydä vasut ja tarkastaa läksyt. Mitään näistä en tee miehen vuoksi, vaan sen vuoksi, että lapseni saisivat hyvän alun elämälleen. Tuntuu monilta miehiltä unohtuvan, että nämä asiat ja lähtökohdat hekin ovat saaneet lapsena!
Ja kuinka ankeata elämä olisikaan, jos kukaan ei ikinä juhlistaisi mitään merkki- tai juhlapäiviä! Voisihan sitä kökkiä kaiket päivät yksin kotona, unohtaa ne joulut ja juhannukset ja lasten synttärit. Ei ihme, että monet miehet syrjäytyy, kun kenestäkään muusta kuin itsestä ei välitetä.
Sen verran vetäisin takaisin tuota alkutekstiäni, että oman mummoni veli (yksinäinen mies, jonka ainoa lapsi kuoli nuorena) muistaa joka joulu lähettää kiitokset joulukortista. Se ihan oikeasti lämmittää vanhan ja yksinäisen miehen mieltä.
Minä en ainakaan jaksa ylimääräisiä ihmisiä elämässäni. Ystäviä plen nähnyt säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa jo vuosikymmenen ajan. Lapset on ainoat ihmiset joita jaksan. Naista voin nähdä muutaman kerran kuussa, mutta en enää sitäkään. Jokaisella tapailemallani naisella on ollut sellaisia pieniä "miestentöitä" joita minun muka pitäisi tehdä. Mikä on naisen ilme, jos pyydän häntä käymään ja hoitamaan tiskit? Luulen että ainakin näkemisen arvoinen, koska tämä pyyntöni alistaisi naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.
Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja kun 253 pääsi alkuun niin jatketaan tuosta yksinäisyydestä.
Yleensä se yksinäisyys johtuu siitä että nainen haluaa ensin valkata sosiaalisen miehen, ja sitten muuttaa tämän kotimieheksi joka jättää kaverien kanssa harrastamisen täysin ja keskittyy vain käytännön asioihin eli remppaamiseen ja korjaamiseen. Ei puhettakaan tasapainosta, vaan naisen elämänvaiheiden mukaan mennään äärimmäisyydestä toiseen. Kun lapset ovat lentäneet pesästä, kotimies onkin tylsä (sellainen joksi nainen on tämän onnistuneesti kouluttanut) ja saa lähteä kun nainen haluaa uuden alun elämälleen ja harrastuksilleen mammapiirien kanssa.
Mutta miehellä ei olekaan enää niitä vanhoja kavereita, eikä lapsiakaan kun nehän muuttivat ex-vaimon luokse.
Ohops tähän sattui pikku lapsus.
No, ehkä pointti tuli selväksi. Nainen haluaa nollasta sataseen ja satasesta nollaan elämänvaiheet oman aikataulunsa mukaisesti, mies hitaampia muutoksia ja enemmän tasapainoa.
Jos sinä haluat täydellisen asunnon ja mies rentoutumista työn vastapainoksi, ehkä on ihan oikein että sinä tartut vasaraan ja mies tuoppiin. Tai, mikä olisi parasta, keksitte kompromissin joka sopii molemmille.
No tuo se onkin, outoa logiikkaa jos toisaalta haluaa toisen parasta, ja sitten taas on mustasukkainen tästä ajasta jonka nainen viettää omissa harrastuksissaan. Mekin vietetään lähes kaikki vapaa-aika yhdessä, joten ei ole kyse siitä että olisin koko ajan menossa. Mutta jos asenneilmapiiri on se, että naisen tehdävä on jotenkin olla se miehen tunteiden säätelijä pitämällä ilmapiiri mukavana, niin onhan siinä mies pulassa jos nainen touhuileekin omiaan. Eikä meilläkään tämä ole mieheltä mitään tietoista. Itsekin hoksasin vasta tuon tunnetyökeskustelun (täällä oli jokin ketju) perusteella tämän ilmiön, ja kyllä välähti lamppu kun sai monelle tuollaiselle vastaavalle tapaukselle jotain sanoitusta ja selitystä.
Ap