Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka kasvoit "pahan" isä/äitipuolen läsnä ollessa...
03.01.2019 |
Mitä jälkiä se on jättänyt?
Minun isäpuoleni ei ollut paha sinänsä, vaan pääosin todella viileä ja jos kysyin neuvoa jossain hänen mielestään yksinkertaisessa tilanteessa hän vastasi töykeästi, siihen tyyliin että "oikeastiko palikka kysyt tuollaista". Joskus jos meillä oli vieraita, ja yritin osallistua keskusteluun, yksi isäpuolen katse riitti hiljentämään minut ja lähdinkin aina omaan huoneeseeni. Katseessa oli jotain todella pelottavaa. Joskus meillä oli mukavaa, käytiin kalassa yms ja kaikki oli hyvin, en tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään aina yhtäkkiä.
Nyt aikuisiällä koen että minun on todella vaikea yrittää saada aloitettua mitään, sillä tuntuu etten onnistu kuitenkaan. Apua en kehtaa pyytää, mihinkään. Jos joku katsoo minuun, tuntuu että pitäisi livistää takavasemmalle. Katsekontaktia en keskusteltaessa ole yrittänytkään hakea vuosiin. Mietin voiko tämä olla lapsuudesta peräisin? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Hän ihan itse kertoi ettei meitä sinne halua. "Onko teidän aina pakko täällä ravata" lapset eivät ole tyhmiä. Isä oli vähän tossun alla ennen kuin löysin taas oman tahtonsa. Sitten siellä tapeltiin meidän tulosta.
Näin äkkiseltään minun korvaani kuulostaa siltä, että teistä aiheutui riitaa. Vika ei ollut (tietenkään) teissä ihmisinä vaan olitte riidanaihe.
8
Minullekin tulee mieleen, että isä on sysännyt lapsensa äitipuolen vastuulle. Laittanut tämän siivoamaan, pyykkäämään, kasvattamaan, kokkaamaan, ja äitipuoli ei sitä vastuuta olisi halunnut. Siksi ”ravaaminen” oli hänelle työleiri, kun isä vain tyyliin makasi sohvalla.
Meidän pyykkejä ei siellä ikinä pesty. Eikä meitä tarvinnut kasvattaa. Oltiin jo hyvin itsenäisiä tuossa iässä. Enkä kyllä sen ihmisen kanssa olisi ollut kahdestaan sekuntiakaan. Meillä isä hoiti hommansa silloin kun oltiin siellä. Isä siellä ruuan meille teki iltaisin. Päivällä tehtiin itse. Siivottiin omat jälkemme.
Ok, hyvä niin,
Mutta hyvin, hyvin usein ongelma on tuossa esimerkissä. Tosin, se ei oikeuta ilkeilemään, mutta selittää, jos äitipuoli ei halua lapsia.
Millainen ihminen tuo äitipuoli on objektiivisesti? Millaisena näyttäytyi muille ihmisille? Oliko aivan toisenlainen, vai äkkiväärä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
En ole ylläoleva, mutta totean vain, että hyvin toimiva parisuhde ei vaadi sitä, että on puolison lapsen kanssa tekemisissä.
Ja sitä paitsi, jos ylläoleva ei sallisi tätä käytöstä, vaan ottaisi miehen toiminnan vuoksi eron - mikä muuttuisi? Ei isä lastaan sen useammin näkisi. Hänellä olisi jokin muu meno. Koska ongelma on miehessä, ei naisessa,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Hän ihan itse kertoi ettei meitä sinne halua. "Onko teidän aina pakko täällä ravata" lapset eivät ole tyhmiä. Isä oli vähän tossun alla ennen kuin löysin taas oman tahtonsa. Sitten siellä tapeltiin meidän tulosta.
Näin äkkiseltään minun korvaani kuulostaa siltä, että teistä aiheutui riitaa. Vika ei ollut (tietenkään) teissä ihmisinä vaan olitte riidanaihe.
8
Minullekin tulee mieleen, että isä on sysännyt lapsensa äitipuolen vastuulle. Laittanut tämän siivoamaan, pyykkäämään, kasvattamaan, kokkaamaan, ja äitipuoli ei sitä vastuuta olisi halunnut. Siksi ”ravaaminen” oli hänelle työleiri, kun isä vain tyyliin makasi sohvalla.
Meidän pyykkejä ei siellä ikinä pesty. Eikä meitä tarvinnut kasvattaa. Oltiin jo hyvin itsenäisiä tuossa iässä. Enkä kyllä sen ihmisen kanssa olisi ollut kahdestaan sekuntiakaan. Meillä isä hoiti hommansa silloin kun oltiin siellä. Isä siellä ruuan meille teki iltaisin. Päivällä tehtiin itse. Siivottiin omat jälkemme.
Ok, hyvä niin,
Mutta hyvin, hyvin usein ongelma on tuossa esimerkissä. Tosin, se ei oikeuta ilkeilemään, mutta selittää, jos äitipuoli ei halua lapsia.Millainen ihminen tuo äitipuoli on objektiivisesti? Millaisena näyttäytyi muille ihmisille? Oliko aivan toisenlainen, vai äkkiväärä?
Äitipuolella oli yksi lapsi edellisestä liitosta eikä tuo "pikkuveli" ikinä käynyt isällään. Jälkikäteen ajateltuna vaikuttaa siltä että olisi halunnut meidän isästä omalleen isän, mutta tiellä oli omat lapset. Äitipuoli oli muille toisenlainen. Tavallinen jutteli ystävällisesti ja oli mukava. Aina kun olimme kahdesta tunnelma oli jäätävä. Viihdyin isälläkin lähinnä omissa oloissa jos isä ei ollut kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
En ole ylläoleva, mutta totean vain, että hyvin toimiva parisuhde ei vaadi sitä, että on puolison lapsen kanssa tekemisissä.
Ja sitä paitsi, jos ylläoleva ei sallisi tätä käytöstä, vaan ottaisi miehen toiminnan vuoksi eron - mikä muuttuisi? Ei isä lastaan sen useammin näkisi. Hänellä olisi jokin muu meno. Koska ongelma on miehessä, ei naisessa,
Pääsisi ainakin eroon lastaan laiminlyövästä nahjuksesta. En luottaisi mieheen jolle jälkikasvun seura pari kertaa kuukaudessa on liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
En ole ylläoleva, mutta totean vain, että hyvin toimiva parisuhde ei vaadi sitä, että on puolison lapsen kanssa tekemisissä.
Ja sitä paitsi, jos ylläoleva ei sallisi tätä käytöstä, vaan ottaisi miehen toiminnan vuoksi eron - mikä muuttuisi? Ei isä lastaan sen useammin näkisi. Hänellä olisi jokin muu meno. Koska ongelma on miehessä, ei naisessa,
Pääsisi ainakin eroon lastaan laiminlyövästä nahjuksesta. En luottaisi mieheen jolle jälkikasvun seura pari kertaa kuukaudessa on liikaa.
Väitän, että suurin osa maailman miehistä on sitten nahjuksia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jälkiä se on jättänyt?
Minun isäpuoleni ei ollut paha sinänsä, vaan pääosin todella viileä ja jos kysyin neuvoa jossain hänen mielestään yksinkertaisessa tilanteessa hän vastasi töykeästi, siihen tyyliin että "oikeastiko palikka kysyt tuollaista". Joskus jos meillä oli vieraita, ja yritin osallistua keskusteluun, yksi isäpuolen katse riitti hiljentämään minut ja lähdinkin aina omaan huoneeseeni. Katseessa oli jotain todella pelottavaa. Joskus meillä oli mukavaa, käytiin kalassa yms ja kaikki oli hyvin, en tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään aina yhtäkkiä.
Nyt aikuisiällä koen että minun on todella vaikea yrittää saada aloitettua mitään, sillä tuntuu etten onnistu kuitenkaan. Apua en kehtaa pyytää, mihinkään. Jos joku katsoo minuun, tuntuu että pitäisi livistää takavasemmalle. Katsekontaktia en keskusteltaessa ole yrittänytkään hakea vuosiin. Mietin voiko tämä olla lapsuudesta peräisin? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Tuollainen ei sinänsä liity siihen puolivanhemmuuteen. Joillakin ihan se oma biologinen vanhempi on tuollainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Omankin lapsen näkeminen vaatii ns. tunneyhteyden. Jos lapsi on etäinen, kuin kuka tahansa lapsi, niin ei tämän näkemiselläkään ole niin väliä. Oli oma tai ei.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
En ole ylläoleva, mutta totean vain, että hyvin toimiva parisuhde ei vaadi sitä, että on puolison lapsen kanssa tekemisissä.
Ja sitä paitsi, jos ylläoleva ei sallisi tätä käytöstä, vaan ottaisi miehen toiminnan vuoksi eron - mikä muuttuisi? Ei isä lastaan sen useammin näkisi. Hänellä olisi jokin muu meno. Koska ongelma on miehessä, ei naisessa,
Pääsisi ainakin eroon lastaan laiminlyövästä nahjuksesta. En luottaisi mieheen jolle jälkikasvun seura pari kertaa kuukaudessa on liikaa.
Lapset ei merkitse minulle mitään, joten en määrittele miestä sen mukaan millainen isä hän on lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Tuolla on tavaton määrä lapsia joilta puuttuu kodin turva ja hoiva kokonaan ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikkille lapsille ei ole suotu niitä välitäviä vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Hah, mitä jeesustelua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
Tottakai sallin. En minä päätä aikuisen ihmisen asioista. Meillä on rakkaussuhde ja lapsi on miehen asia. Käyttäydyn lasta kohtaan ystävällisesti, mutta äidiksi en hänelle ala.
8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Mies suostui lapseen viiden vuoden väsytystaistelun jälkeen, eikä oikein koskaan kokenut lasta omakseen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Hah, mitä jeesustelua...
Samaa mieltä. Muista lapsuudestani, kun aborttivastainen isäni intti minulle, että jokainen äiti rakastaa lastaan, kun saa tämän syliinsä. Siksi abortteja ei saisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
Uusperhe toimii eri tavalla kuin ydinperhe. Ydinperheellä ei ole ruusuista tulevaisuutta, jos toinen lipeää vanhemmuudesta. Uusperheessä lapsi ei ole liima.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Siinäpä vakka ja kansi sitten. Lasta ei mieti kumpikaan teistä tai pidä sen puolia :( ei kauheasti lapsesta välitetä. Tää on varmastikin yleistä, mutta ihan järkyttävää kyllä. Lapsi ei pysty pitämään omia puoliaan. Siksi aikuisten pitää laittaa se lapsi etusijalle. Lapsella menossa tärkeät kehitysvaiheet. Toivottavasti lapsen äiti on kuitenkin huolehtiva ja rakastava.
Mikä se miehen tunne oikein on, jonka "ymmärrät"? Ettei välitä omasta lapsesta tarpeeksi? Ettei laita lasta etusijalle? Haluaisi jatkaa omaa elämäänsä niin, että menneisyys jäisi taakse - myös se oma lapsi..?
Itse seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tykkäsin hänen lapsistaan ihan valtavasti. Nähtiin kyllä paljon myös ilman lapsia, koska lapset olivat enemmän äidillään. Itse halusin myös laittaa nuo lapset etusijalle. Koska se on oikeudenmukaista. Ja niinkuin sanoin, aikuisten tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista, koska lapset eivät siihen itse kykene.
Suhde päättyi ihan muunlaisiin ongelmiin.
Sanoisin että jos alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin pitää aluasta asti tietoisesti ajatella tuo asia, että ne lapset ovat kiinteä ja tärkeä osa sitä toista ihmistä ja sen toisen ihmisen elämää. Ettei ala muunlaisiin kuvitelmiin alunalkaenkaan. Ne ovat se realiteetti ja todellisuus, jonka päälle ja jonka ehdoilla se uusi suhde rakentuu. Ja ne voivat olla ihan valtava rikkaus siihen suhteeseen ja elämään. Ei pidä lähteä suhteeseen, jossa haluaa lakaista entisen suhteen lapset jonnekin menneeseen ja ajatella niitä "välttämättönä pahana" tms. niinkuin moni ilmeisesti jollakin tavalla ainakin osaksi ajattelee.. järkyttävää.
Itsellä meni niin, että koska rakastin miestä niin minun oli hyvin helppo rakastaa alusta alkaen myös hänen lapsiaan, hänelle rakkaimpia. Ja sitten tietenkin kun lapsiin tutustuin, niin ihana omina itsenään heistä välitin. Olivat ihan mahtavia mun mielestä, kaikkine ongelmineen kaikkineen mitä heilläkin myös oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Siinäpä vakka ja kansi sitten. Lasta ei mieti kumpikaan teistä tai pidä sen puolia :( ei kauheasti lapsesta välitetä. Tää on varmastikin yleistä, mutta ihan järkyttävää kyllä. Lapsi ei pysty pitämään omia puoliaan. Siksi aikuisten pitää laittaa se lapsi etusijalle. Lapsella menossa tärkeät kehitysvaiheet. Toivottavasti lapsen äiti on kuitenkin huolehtiva ja rakastava.
Mikä se miehen tunne oikein on, jonka "ymmärrät"? Ettei välitä omasta lapsesta tarpeeksi? Ettei laita lasta etusijalle? Haluaisi jatkaa omaa elämäänsä niin, että menneisyys jäisi taakse - myös se oma lapsi..?
Itse seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tykkäsin hänen lapsistaan ihan valtavasti. Nähtiin kyllä paljon myös ilman lapsia, koska lapset olivat enemmän äidillään. Itse halusin myös laittaa nuo lapset etusijalle. Koska se on oikeudenmukaista. Ja niinkuin sanoin, aikuisten tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista, koska lapset eivät siihen itse kykene.
Suhde päättyi ihan muunlaisiin ongelmiin.
Sanoisin että jos alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin pitää aluasta asti tietoisesti ajatella tuo asia, että ne lapset ovat kiinteä ja tärkeä osa sitä toista ihmistä ja sen toisen ihmisen elämää. Ettei ala muunlaisiin kuvitelmiin alunalkaenkaan. Ne ovat se realiteetti ja todellisuus, jonka päälle ja jonka ehdoilla se uusi suhde rakentuu. Ja ne voivat olla ihan valtava rikkaus siihen suhteeseen ja elämään. Ei pidä lähteä suhteeseen, jossa haluaa lakaista entisen suhteen lapset jonnekin menneeseen ja ajatella niitä "välttämättönä pahana" tms. niinkuin moni ilmeisesti jollakin tavalla ainakin osaksi ajattelee.. järkyttävää.
Itsellä meni niin, että koska rakastin miestä niin minun oli hyvin helppo rakastaa alusta alkaen myös hänen lapsiaan, hänelle rakkaimpia. Ja sitten tietenkin kun lapsiin tutustuin, niin ihana omina itsenään heistä välitin. Olivat ihan mahtavia mun mielestä, kaikkine ongelmineen kaikkineen mitä heilläkin myös oli.
Hmmm... en minä ajattele, että aina on kyse siitä, että haluaa unohtaa menneen elämän tai on mustasukkainen. Harva meistä vain on tuollainen emotyyppi kuin sinä. Sinä olet lastentarhanopettajan tai hoitajan rotua. 90 % kansasta ei sitä ole. Et voi vääntää insinööriä tai teoreettista filosofia siihen, että viihtyy lasten kanssa. Oli ne lapset siskon tai puolison lapsia.
Ja siinä vaiheessa, kun sillä puolisolla ei ole syvää tunneyhteyttä lapsiinsa, niin se insinööri ei pysty alkaa sitä yhteyttä luomaan. Vaikka kuinka pohtisi oikeudenmukaisuutta. Se ei vain tule luonnostaan. Eikä se ole edes puolison tehtävä.
No, minä olen sitten huono äitipuoli 😕. Lapsen äidin kanssa on sovittu, että lapsi on viikon isällään ja viikon äidillään. Kuitenkin lapsi käy isällänsä ainakin kaksi kertaa viikossa ja tulee jo perjantaina, vaikka sunnuntainaista on sovittu. Minä jaksan muistuttaa siitä. Olishan se kiva joku vkonloppu olla kahdestaan.
Minä olen se joka "saa" luvan kieltää lasta menemästä maksullisiin menoihin, sillä lapsen vanhemmat ovat työttömiä ja minä töissä. Ja loppuviimeistä lapsi tulee minulta pyytämään rahaa. Mielestäni ruuan ja vaatteiden kustantaminen saa osaltani riittää ( ja joskus ajattelem, ettei tarvitsisi noitakaan). Saatan muyös suutahtaa, jos itselleni ostama herkku on syöty.
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.