Lue keskustelun säännöt.
Mistä löydän yksinäisen kaverittoman naisen elämääni?
02.01.2019 |
Itse olen vastaava mies , mutta kavereita omaavat naiset häipyvät heti kun tajuavat ettei minulla ole kavereita.
Siis kaikki menee hyvin siihen asti, koska olen tosi komea. Voisitteko kertoa miksi kaveriton mies ei kelpaa??
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska minun elämäntyyliini kuuluu kavereiden tapamiinen viikoittain ja heihin yhteyden pitäminen. Tapaamme kuitenkin suurimmaksi osaksi tyttöporukalla eli kumppanit eivät tule mukaan kun menemme vaikka kaupungille syömään ja ostoksille. Olisi ikävää jättää puoliso aina yksin kotiin kun hän ei ole tervetullut meidän tyttöjen tapaamiseen mutta hänellä ei ole omiakaan kavereita. Pelkäisin myös että kohta moes alkaa vaatimaan etten minäkään saa mennä kun hän ei ole tervetullut tai änkeää väkisin itse mukaan. Kyllähän tuossa on suuri pelko että kaveriton mies ripustautuu tyttöystävään.
Olen kaveriton mies. Mutta en ole yksinäinen. Viihdyn paremmin yksin, kavereita en kaipaa, viimeisetkin kaverisuhteet katkaisin koska ne olivat silkkaa ajanhukkaa. Ja en ikinä huolisi itselleni tyttöystävää jolle on tärkeää viettää aikaa kavereiden kanssa, siis esim niinkuin tuo lainaamani kirjoittaja. Meillä ei olisi niin mitään yhteistä, ei mitään annettavaa toisillemme. Vietät aikaa niin että menette kaveriporukalla "kaupungille syömään ja ostoksille". Voi luoja. Järkyttävän kurja elämä, siis minun mielestäni. Mutta sosiaalisen ihmisen mielestä tuo on aivan normaalia mukavaa ajanviettoa. Pysytään me kaverittomat ja kaverilliset siis erossa toisistamme, ilmeisesti olisimme toisillemme vain kiusaksi.
Vai ovat kaverisuhteet sinulle ajanhukkaa.
Minkälaiset välit sinulla on perheeseesi? Oletko ainoa lapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yksinäinen ja kaveriton nainen. Yksinäinen ja kaveriton mies kuulostaisi mahtavalta, mutta muistaen, millainen riippakivi olen itse joskus ollut aiemmissa suhteissani, en sittenkään tiedä. On todella raskasta olla toiselle koko maailma.
Luulen että kaverittomilla ihmisillä parisuhteet onnistuvat hyvin vasta vanhemmalla iällä kuin kaverillisilla ihmisillä. Kaverittomien täytyy ensin vanheta, kypsyä, karaistua, oppia olemaan vähemmän yksinäisiä, oppia pärjäämään vuosia omillaan jopa autiolla saarella... vasta sitten kaverittomat voivat ryhtyä parisuhteeseen niin ettei ripustaudu toiseen liikaa.
By the way: jos haluat oppia vähemmän yksinäiseksi niin mene VANKILAAN. Ihan tosi. Se on vissiin vankilan ainoa hyöty. Et sinä vankilan jälkeen kavereita saa. Mutta vankilan jälkeen et myöskään kavereita niinkään kaipaa. Pärjäät paremmin omillasi, et kärsi yksinäisyydestä, et tarvitse enää muita ihmisiä, et tarvitse enää oikein yhtikäs mitään. Vankilan jälkeen olet riippumaton, siis et ole riippuvainen enää mistään tai kenestäkään, olet itsenäinen. Tuollaista kasvamista on vaikea mistään muualta saada. Kaikkien kannattaisi mennä vankilaan vähintään kerran. Itse toisinaan harkitsen että tahtoisin sinne vielä toisenkin kerran... sääli vain että sitä varten pitäisi tehdä jokin rikos.
Mulle kelpaisi kaveriton mies kaveriksi, jos se oikeasti olisi syvää yhteyttä ilman takertumista. Itse siis olen parisuhteessa, mutta yksinäinen. Omistan yhden tyttökaverin, joka on aikalailla kadonnut parisuhteeseensa. On minulla yksi miespuolinenkin ystävä, jolla taas on kavereita eikä tyttöystävää ja se taas lähinnä on kuppiloissa pyörimistä tätä nykyään.
Kaipaan syvällisiä keskusteluja ja tiettyä yhteyttä, en halua hyväpäiväntuttuja enkä myöskään takiaisia.
Mä introverttina naisena oon miettinyt että mistä löydän kaverittoman miehen elämääni. Ei se mikään ehdoton kriteeri ole, mutta olisi ihan suotavaa, kun ei itsellänikään kavereita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat mun tulevan exän..
En vain ole halunnut jättää kun se jäisi ihan yksin eikä ole hyvä olla maailmassa yksinään. Mutta jos joku sen haluaisi niin voisin laittaa eteenpäin hyvillä mielin.
Mulla ei ole kavereita, mutta mulla on kitara. Jos seurustelisin niin olisin tyytyväinen jos saisin joskus aikaa musisoida ihan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska minun elämäntyyliini kuuluu kavereiden tapamiinen viikoittain ja heihin yhteyden pitäminen. Tapaamme kuitenkin suurimmaksi osaksi tyttöporukalla eli kumppanit eivät tule mukaan kun menemme vaikka kaupungille syömään ja ostoksille. Olisi ikävää jättää puoliso aina yksin kotiin kun hän ei ole tervetullut meidän tyttöjen tapaamiseen mutta hänellä ei ole omiakaan kavereita. Pelkäisin myös että kohta moes alkaa vaatimaan etten minäkään saa mennä kun hän ei ole tervetullut tai änkeää väkisin itse mukaan. Kyllähän tuossa on suuri pelko että kaveriton mies ripustautuu tyttöystävään.
Olen kaveriton mies. Mutta en ole yksinäinen. Viihdyn paremmin yksin, kavereita en kaipaa, viimeisetkin kaverisuhteet katkaisin koska ne olivat silkkaa ajanhukkaa. Ja en ikinä huolisi itselleni tyttöystävää jolle on tärkeää viettää aikaa kavereiden kanssa, siis esim niinkuin tuo lainaamani kirjoittaja. Meillä ei olisi niin mitään yhteistä, ei mitään annettavaa toisillemme. Vietät aikaa niin että menette kaveriporukalla "kaupungille syömään ja ostoksille". Voi luoja. Järkyttävän kurja elämä, siis minun mielestäni. Mutta sosiaalisen ihmisen mielestä tuo on aivan normaalia mukavaa ajanviettoa. Pysytään me kaverittomat ja kaverilliset siis erossa toisistamme, ilmeisesti olisimme toisillemme vain kiusaksi.
Olen tasan samaa mieltä ja olen nainen. Lainaamasi kirjoittajan elämä kuulostaa kamalalta ja ahdistavalta. Minulla on hyviä ystäviä , mutta emme juuri arkena häiritse toistemme elämää. Parin kolmen vuoden välein on ihan kiva muutama tunti vaihtaa kuulumisia ja se riittää paremmin kuin hyvin. Viihdy parhaiten yksin, mutta perheelliset on pakko kestää enemmän seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yksinäinen ja kaveriton nainen. Yksinäinen ja kaveriton mies kuulostaisi mahtavalta, mutta muistaen, millainen riippakivi olen itse joskus ollut aiemmissa suhteissani, en sittenkään tiedä. On todella raskasta olla toiselle koko maailma.
Luulen että kaverittomilla ihmisillä parisuhteet onnistuvat hyvin vasta vanhemmalla iällä kuin kaverillisilla ihmisillä. Kaverittomien täytyy ensin vanheta, kypsyä, karaistua, oppia olemaan vähemmän yksinäisiä, oppia pärjäämään vuosia omillaan jopa autiolla saarella... vasta sitten kaverittomat voivat ryhtyä parisuhteeseen niin ettei ripustaudu toiseen liikaa.
By the way: jos haluat oppia vähemmän yksinäiseksi niin mene VANKILAAN. Ihan tosi. Se on vissiin vankilan ainoa hyöty. Et sinä vankilan jälkeen kavereita saa. Mutta vankilan jälkeen et myöskään kavereita niinkään kaipaa. Pärjäät paremmin omillasi, et kärsi yksinäisyydestä, et tarvitse enää muita ihmisiä, et tarvitse enää oikein yhtikäs mitään. Vankilan jälkeen olet riippumaton, siis et ole riippuvainen enää mistään tai kenestäkään, olet itsenäinen. Tuollaista kasvamista on vaikea mistään muualta saada. Kaikkien kannattaisi mennä vankilaan vähintään kerran. Itse toisinaan harkitsen että tahtoisin sinne vielä toisenkin kerran... sääli vain että sitä varten pitäisi tehdä jokin rikos.
Vankilassahan on täysin riippuvainen toisten luomista aikatauluista, säännöistä ja ruumista. Siellä oppii itsenäiseksi?
Itse pystyn helposti nimeämään pari asiaa jotka kasvattaa enemmän: krooninen sairaus, toisesta ihmisestä kuten lapsesta hyvin huolehtiminen omat tarpeet toiseksi laittaen. En kumminkaan suosittele terveydestä luopumista kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska minun elämäntyyliini kuuluu kavereiden tapamiinen viikoittain ja heihin yhteyden pitäminen. Tapaamme kuitenkin suurimmaksi osaksi tyttöporukalla eli kumppanit eivät tule mukaan kun menemme vaikka kaupungille syömään ja ostoksille. Olisi ikävää jättää puoliso aina yksin kotiin kun hän ei ole tervetullut meidän tyttöjen tapaamiseen mutta hänellä ei ole omiakaan kavereita. Pelkäisin myös että kohta moes alkaa vaatimaan etten minäkään saa mennä kun hän ei ole tervetullut tai änkeää väkisin itse mukaan. Kyllähän tuossa on suuri pelko että kaveriton mies ripustautuu tyttöystävään.
Olen kaveriton mies. Mutta en ole yksinäinen. Viihdyn paremmin yksin, kavereita en kaipaa, viimeisetkin kaverisuhteet katkaisin koska ne olivat silkkaa ajanhukkaa. Ja en ikinä huolisi itselleni tyttöystävää jolle on tärkeää viettää aikaa kavereiden kanssa, siis esim niinkuin tuo lainaamani kirjoittaja. Meillä ei olisi niin mitään yhteistä, ei mitään annettavaa toisillemme. Vietät aikaa niin että menette kaveriporukalla "kaupungille syömään ja ostoksille". Voi luoja. Järkyttävän kurja elämä, siis minun mielestäni. Mutta sosiaalisen ihmisen mielestä tuo on aivan normaalia mukavaa ajanviettoa. Pysytään me kaverittomat ja kaverilliset siis erossa toisistamme, ilmeisesti olisimme toisillemme vain kiusaksi.
Olen tasan samaa mieltä ja olen nainen. Lainaamasi kirjoittajan elämä kuulostaa kamalalta ja ahdistavalta. Minulla on hyviä ystäviä , mutta emme juuri arkena häiritse toistemme elämää. Parin kolmen vuoden välein on ihan kiva muutama tunti vaihtaa kuulumisia ja se riittää paremmin kuin hyvin. Viihdy parhaiten yksin, mutta perheelliset on pakko kestää enemmän seuraa.
Mä en käsitä taas tuota. Jos kuulumiset vaihdetaan noin harvoin, niin sama se on olla tietämättä niitä ollenkaan. Mikä ihmissuhde se on, mikä on "voimassa" muutaman tunnin ajan vuosia aina välissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yksinäinen ja kaveriton nainen. Yksinäinen ja kaveriton mies kuulostaisi mahtavalta, mutta muistaen, millainen riippakivi olen itse joskus ollut aiemmissa suhteissani, en sittenkään tiedä. On todella raskasta olla toiselle koko maailma.
Luulen että kaverittomilla ihmisillä parisuhteet onnistuvat hyvin vasta vanhemmalla iällä kuin kaverillisilla ihmisillä. Kaverittomien täytyy ensin vanheta, kypsyä, karaistua, oppia olemaan vähemmän yksinäisiä, oppia pärjäämään vuosia omillaan jopa autiolla saarella... vasta sitten kaverittomat voivat ryhtyä parisuhteeseen niin ettei ripustaudu toiseen liikaa.
By the way: jos haluat oppia vähemmän yksinäiseksi niin mene VANKILAAN. Ihan tosi. Se on vissiin vankilan ainoa hyöty. Et sinä vankilan jälkeen kavereita saa. Mutta vankilan jälkeen et myöskään kavereita niinkään kaipaa. Pärjäät paremmin omillasi, et kärsi yksinäisyydestä, et tarvitse enää muita ihmisiä, et tarvitse enää oikein yhtikäs mitään. Vankilan jälkeen olet riippumaton, siis et ole riippuvainen enää mistään tai kenestäkään, olet itsenäinen. Tuollaista kasvamista on vaikea mistään muualta saada. Kaikkien kannattaisi mennä vankilaan vähintään kerran. Itse toisinaan harkitsen että tahtoisin sinne vielä toisenkin kerran... sääli vain että sitä varten pitäisi tehdä jokin rikos.
Vankilassahan on täysin riippuvainen toisten luomista aikatauluista, säännöistä ja ruumista. Siellä oppii itsenäiseksi?
Itse pystyn helposti nimeämään pari asiaa jotka kasvattaa enemmän: krooninen sairaus, toisesta ihmisestä kuten lapsesta hyvin huolehtiminen omat tarpeet toiseksi laittaen. En kumminkaan suosittele terveydestä luopumista kenellekään.
*ruuista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just toisessa ketjussa akat kilpaa huusivat, etteivät he mitään kavereita tarvitse, kun mies on samalla sekä rakastaja että sydänystävä. Heidän mielestään oli suorastaan sairasta että ihmisellä on sekä parisuhde että kavereita. Käy sieltä kysäisemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska minun elämäntyyliini kuuluu kavereiden tapamiinen viikoittain ja heihin yhteyden pitäminen. Tapaamme kuitenkin suurimmaksi osaksi tyttöporukalla eli kumppanit eivät tule mukaan kun menemme vaikka kaupungille syömään ja ostoksille. Olisi ikävää jättää puoliso aina yksin kotiin kun hän ei ole tervetullut meidän tyttöjen tapaamiseen mutta hänellä ei ole omiakaan kavereita. Pelkäisin myös että kohta moes alkaa vaatimaan etten minäkään saa mennä kun hän ei ole tervetullut tai änkeää väkisin itse mukaan. Kyllähän tuossa on suuri pelko että kaveriton mies ripustautuu tyttöystävään.
Olen kaveriton mies. Mutta en ole yksinäinen. Viihdyn paremmin yksin, kavereita en kaipaa, viimeisetkin kaverisuhteet katkaisin koska ne olivat silkkaa ajanhukkaa. Ja en ikinä huolisi itselleni tyttöystävää jolle on tärkeää viettää aikaa kavereiden kanssa, siis esim niinkuin tuo lainaamani kirjoittaja. Meillä ei olisi niin mitään yhteistä, ei mitään annettavaa toisillemme. Vietät aikaa niin että menette kaveriporukalla "kaupungille syömään ja ostoksille". Voi luoja. Järkyttävän kurja elämä, siis minun mielestäni. Mutta sosiaalisen ihmisen mielestä tuo on aivan normaalia mukavaa ajanviettoa. Pysytään me kaverittomat ja kaverilliset siis erossa toisistamme, ilmeisesti olisimme toisillemme vain kiusaksi.
Olen tasan samaa mieltä ja olen nainen. Lainaamasi kirjoittajan elämä kuulostaa kamalalta ja ahdistavalta. Minulla on hyviä ystäviä , mutta emme juuri arkena häiritse toistemme elämää. Parin kolmen vuoden välein on ihan kiva muutama tunti vaihtaa kuulumisia ja se riittää paremmin kuin hyvin. Viihdy parhaiten yksin, mutta perheelliset on pakko kestää enemmän seuraa.
Juuri näin! Olet sosiaalinen ihanteeni, tai siis epäsosiaalinen ihanteeni. Mennäänkö naimisiin? Antaisimme toisillemme rauhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä introverttina naisena oon miettinyt että mistä löydän kaverittoman miehen elämääni. Ei se mikään ehdoton kriteeri ole, mutta olisi ihan suotavaa, kun ei itsellänikään kavereita ole.
Minun miehellä on oli opiskeluaikana paljon kavereita, mutta onneksi valmistumisen jälkeen muutimme sen verran eri puolelle maata, että niistä suurin osa tippui helposti. Muutamaan kaveriin pitää puhelimitse yhteyttä muutaman kerran vuodessa. Tekee niin paljon töitä, että kaikki vapaa-aika kuluu helposti perheen kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska minun elämäntyyliini kuuluu kavereiden tapamiinen viikoittain ja heihin yhteyden pitäminen. Tapaamme kuitenkin suurimmaksi osaksi tyttöporukalla eli kumppanit eivät tule mukaan kun menemme vaikka kaupungille syömään ja ostoksille. Olisi ikävää jättää puoliso aina yksin kotiin kun hän ei ole tervetullut meidän tyttöjen tapaamiseen mutta hänellä ei ole omiakaan kavereita. Pelkäisin myös että kohta moes alkaa vaatimaan etten minäkään saa mennä kun hän ei ole tervetullut tai änkeää väkisin itse mukaan. Kyllähän tuossa on suuri pelko että kaveriton mies ripustautuu tyttöystävään.
Olen kaveriton mies. Mutta en ole yksinäinen. Viihdyn paremmin yksin, kavereita en kaipaa, viimeisetkin kaverisuhteet katkaisin koska ne olivat silkkaa ajanhukkaa. Ja en ikinä huolisi itselleni tyttöystävää jolle on tärkeää viettää aikaa kavereiden kanssa, siis esim niinkuin tuo lainaamani kirjoittaja. Meillä ei olisi niin mitään yhteistä, ei mitään annettavaa toisillemme. Vietät aikaa niin että menette kaveriporukalla "kaupungille syömään ja ostoksille". Voi luoja. Järkyttävän kurja elämä, siis minun mielestäni. Mutta sosiaalisen ihmisen mielestä tuo on aivan normaalia mukavaa ajanviettoa. Pysytään me kaverittomat ja kaverilliset siis erossa toisistamme, ilmeisesti olisimme toisillemme vain kiusaksi.
Olen tasan samaa mieltä ja olen nainen. Lainaamasi kirjoittajan elämä kuulostaa kamalalta ja ahdistavalta. Minulla on hyviä ystäviä , mutta emme juuri arkena häiritse toistemme elämää. Parin kolmen vuoden välein on ihan kiva muutama tunti vaihtaa kuulumisia ja se riittää paremmin kuin hyvin. Viihdy parhaiten yksin, mutta perheelliset on pakko kestää enemmän seuraa.
Juuri näin! Olet sosiaalinen ihanteeni, tai siis epäsosiaalinen ihanteeni. Mennäänkö naimisiin? Antaisimme toisillemme rauhan.
Hauskaa ajatella teidän vähävieraista vihkimisseremoniaa. Sitten äkkiä kotiin, eri huoneisiin ja ovet säppiin.
Onko kyseessä tieto, vai olettamus?
Miten naiset ovat perustelleet eron, tai miten kaverittomuus on käynyt ilmi? Oletko ilmoittanut asian, ja tuijottanut epätoivoisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska minun elämäntyyliini kuuluu kavereiden tapamiinen viikoittain ja heihin yhteyden pitäminen. Tapaamme kuitenkin suurimmaksi osaksi tyttöporukalla eli kumppanit eivät tule mukaan kun menemme vaikka kaupungille syömään ja ostoksille. Olisi ikävää jättää puoliso aina yksin kotiin kun hän ei ole tervetullut meidän tyttöjen tapaamiseen mutta hänellä ei ole omiakaan kavereita. Pelkäisin myös että kohta moes alkaa vaatimaan etten minäkään saa mennä kun hän ei ole tervetullut tai änkeää väkisin itse mukaan. Kyllähän tuossa on suuri pelko että kaveriton mies ripustautuu tyttöystävään.
Olen kaveriton mies. Mutta en ole yksinäinen. Viihdyn paremmin yksin, kavereita en kaipaa, viimeisetkin kaverisuhteet katkaisin koska ne olivat silkkaa ajanhukkaa. Ja en ikinä huolisi itselleni tyttöystävää jolle on tärkeää viettää aikaa kavereiden kanssa, siis esim niinkuin tuo lainaamani kirjoittaja. Meillä ei olisi niin mitään yhteistä, ei mitään annettavaa toisillemme. Vietät aikaa niin että menette kaveriporukalla "kaupungille syömään ja ostoksille". Voi luoja. Järkyttävän kurja elämä, siis minun mielestäni. Mutta sosiaalisen ihmisen mielestä tuo on aivan normaalia mukavaa ajanviettoa. Pysytään me kaverittomat ja kaverilliset siis erossa toisistamme, ilmeisesti olisimme toisillemme vain kiusaksi.
Olen tasan samaa mieltä ja olen nainen. Lainaamasi kirjoittajan elämä kuulostaa kamalalta ja ahdistavalta. Minulla on hyviä ystäviä , mutta emme juuri arkena häiritse toistemme elämää. Parin kolmen vuoden välein on ihan kiva muutama tunti vaihtaa kuulumisia ja se riittää paremmin kuin hyvin. Viihdy parhaiten yksin, mutta perheelliset on pakko kestää enemmän seuraa.
Mä en käsitä taas tuota. Jos kuulumiset vaihdetaan noin harvoin, niin sama se on olla tietämättä niitä ollenkaan. Mikä ihmissuhde se on, mikä on "voimassa" muutaman tunnin ajan vuosia aina välissä?
En ole tuo jota lainaat mutta mun mielestä tuollainen ihmissuhde on aito ystävyys.
Jos taas ihmissuhde vaatii viikoittaista jutustelua niin se on pinnallinen hulivilikaveruus.
Vierailija kirjoitti:
Onko kyseessä tieto, vai olettamus?
Miten naiset ovat perustelleet eron, tai miten kaverittomuus on käynyt ilmi? Oletko ilmoittanut asian, ja tuijottanut epätoivoisesti?
Tilanteissa joissa on puhuttu sosiaalisista tilanteista. esim, grillijuhlat niin millaisia ihmisiä kutsuisin paikalle tai kuka olisi bestmanini tai jotain tälläistä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olen introvertti, käytännössä kaveriton nainen, ihan omasta tahdostani. Parisuhde olis kuitenkin kiva. Pari kertaa oon seurustellut miesten kanssa, jotka on olleet tosi ekstrovertteja ja heillä on ollut paljon kavereita. Olen ollut tulla hulluksi jatkuvien kyläilyjen ja kavereiden tapaamisten kanssa, etenkin kun mies halusi minun olevan mukana, enkä saanut edes siksi aikaa jäädä ylhäiseen yksinäisyyteni. Rauhasta ja yksinäisyydestä pitävä mies olisi lottovoitto.
Ajattelen juuri samalla tavalla. Onneksi entinen mieheni ei vaatinut minua mukaan sosiaalisiin menoihinsa, vaikka toki joskus valittikin, kun en halunnut niihin osallistua. Itselläni on muutama hyvä ystävä, mutta tapaan heitä vain pari kertaa vuodessa. En jaksa olla sen sosiaalisempi. Kotona haluan olla rauhassa ja kutsun vain harvoin kotiini vieraita. Tulisin hulluksi, jos miehen kavereita ramppaisi kotonani.
Minkä takia ap on kaveriton? Onko hän pilannut omilla tekemisillään ja sanomisillaan kaveruudet vai onko hän vain yksinkertaisesti niin outolintu, että yksikään ei pysty hänen kaverinaan olla? Ei, en välttämättä lähtisi sitä asiaa selvittämään, ei minulla ole aikaa ja haluja pelastaa ketään ja leikkiä kiinnostunutta hänen asioistaan varsinkin jos hän on omilla toimillaan sössinyt kaverisuhteensa ja ap:n tai jonkun toisen kaverittoman puolelta ei tule mitään vastakiinnostusta.
Jos ap oikeasti haluaisi, että hänellä on edes yksi kaveri, niin kaveruuden eteen pitää tehdä töitä. Ei hän voi vain passiivisena, jopa vihamielisenä odottaa, että joku tulee kiinnostuneen kyselemään hänen asioitaan vaan hänen pitää itsensäkin antaa itsestään jotain ja osoittaa, että hän on kaveruuden arvoinen. Kavereita on helppo saada, mutta hieman vaikeampi heitä on pitää. Kaverisuhde on kuitenkin vielä aika laimea suhde ja siitä on ystävyyteen matkaa.