Miksi et seurustele?

Vierailija kirjoitti:

Olen liian ujo tekemään aloitteen kylmiltään, eikä kukaan nainen ole ikinä sellaista minulle tehnyt. Haluaisin kyllä löytää mukavan naisen rinnalleni, mutta olen aivan toivoton tuon asian suhteen.

 

Itse olen huomannut että parisuhteen löytäminen on kuin työhaastattelu, ei voi saada töitä jos ei osaa avata suutaan työhaastattelussa.

Miehet eivät puhu minulle mitään, olen jokseenkin keskusteleva nainen ja avoin ja miehet luulevat että haen seksiä jos aloitan keskustelun miesten kanssa. Joskus katsotaan todella ikävästi.

Haluan miehen, lapsia. Seksi ei ole ongelma vaikka suihin en ota. Haluan luotettavan miehen. Olen kokenut miehet ovat olleet ilkeitä minulle ja haluan hyvän miehen, jonka kanssa on hyvä olla joka kohtelee minua hyvin.

En halua varattua miestä. Jokseenkin duunarimiehet, kouluttamattoman ovat olleet ikäviä, vaikka itse olen amk tasoinen ja koulutus/työkokemus pääasiallisesti tstotöistä, mutta duunarimiehet ovat pilkanneet koska olen tehnyt paljon määräaikaisia työsuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Koska olen naimisissa.

olipa hauskaa

N 55v. Liian paljon pettymyksiä, toistuvaa turhautumista kerta toisensa jälkeen tajuta että en itse tunne tuota tyyppiä kohtaan oikeastaan mitään muutakuin että on hetkittäin ihan mukavaa seuraa. Olen hyvin varovainen ja hidas edes ihastumaan. En saanut häntä jonka halusin ja tuntuu että mitään positiivisia fiboja ketään kohtaan syntyy enää tyyliin 1 x / 10 vuotta ja silloinkin joko en saa häntä tai hän on varattu. 

En ole sitä naistyyppiä kelle kelpaa kuka tahansa kun vaan on joku. Toisaalta ihmettelen toisaalta kadehtien katson erään ikäiseni tutun tyyliä vaihtaa miesystävä lähes lennosta, kun yhden kanssa alkaa suhde rakoilemaan hän saattaa roikkua siinä oudossa ja todella ilkeämielisessä suhteessa kynsin hampain ja kohta on uusi katsottuna tietyistä piireistä. Hänellä on vähän ikäänkuin verkot vesillä kokoajan. En voi ymmärtää miten muka ihastusta tai jopa rakadtumisen kohdetta voi vaihtaa vähän väliä, tyyliin parin v välein. Mutta mä luulen että tässä on vaan kyse siitä ettei tarvii olla yksin ja lähes kaikki kelpaa.

Onpas pitkä ketju, ja harvinaisen asiallisena pysynytkin vuosia.



Joukossa todella valistuneita kirjoituksia niistä suuri +



Minä 45V mies,  seurustellut ensikerran joskus 16v, siitä pettäjän jättäneenä uusi seurustelukokemus vasta noin 22v myrskyisästi vuodenverran vanhemman varatun naisekanssa, joka päättyi siihen että itse jätin, kun tarpeeksi loukattiin ...



Noh myöhemmin ollut suhteita kyllä ja nuorempana halu oli ehkä enemmän seksin takia, kuin yhteiskunnan normin, mutta 30v halusin suhteen ihan vain koska yhteiskunta painosti siihen. Kuudessa vuodessa suhde ajautui varsin hienosti karille, missä liikaa velkaa ja yhteistä omaisuutta ja enään kämppis suhde jossta syystäkin minut jätettiin, tunteeni olivat täysin kuolleet  "kämppikseen" tai tunsin minä inhoa..



No tähän heti pari laastaria joista ensimmäiseen ihastuin, juurikin sen haavoittuvuuden ja heikkouden takia ehkä? tai sitten että toinen luotti minuun, mutta kaikki meni just samalla hetkellä persiilleen kun liian nopeasti sanoin ne kaksi sanaa,  mitä en edellisessä n:6v suhteessa kertaakaan sanonut, vaikka naisen kosimana ajauduimme kihloihinkin.

Nainen perääntyi välitömästi suhteesta, ja  pikkuhiljaa hajosi kokonaan.

Se viimeinen oli sitten 9v vanhempaan  entiseen kilpaurheilijaan, mikä katsoi kokoajan minua alaspäin, halusi täyden kontrollin ja kertoi mistä minun pitäisi pitää ja niinpoispäin.

No hän tuntui pitävän minusta, mutta itselleni ei oikein tulltu mitään fiilistä, sekstailu oli oikein mukavaa, joskin välistä raskasta kun ei meenannut saada nukkua ensinkään. Ajastaan lopetin suhteen ihan sillä että nainen ärsytti minua ihan tahallaan, ja lopulta en enään kestänyt sitä naljailua.

Soitteli ensin kuukautta myöhemmin että eikö voitaisi palata, vuotta myöhemmin että olisi veneilemässä lähistöllä kiinnostaisiko ja soitteli viellä pari kolmevuotta myöhemmin että voitaisko palata yhteen. Minulla aina sama karkea vastaus: Ei, on koettu ja nähty, ei uudelleen, liian raskasta henkisesti itselle.



Tästä nyt joku 6vuotta aikaa, välistä kehitin täydellisen vihan naisia kohtaan minkä laajensin ihmisvihaksi, noin tasa arvon vuoksi ( tähän auttoi työpaikasta lopulta  irtisanoutuminen) pitää huomioida että pidän itseäni myös inhimillisenä ihmis olentona.

 

joskus 21v  ihastuin parivuotta vanhempaan tyttöön, jonka kanssa olimme samassa työpaikassa jonkun 22v, minä ihastuneena,  tuo toinen ei koko aikana reagoinnut mitenkään, (siis ihana hymuilevä, avoin ihminen ja) viimein tosiaan tossa 4vuotta sitten otin asian viimein puheeksi hänen kanssaan,  tosin pyysin että ei kertoisi jos olisikin jotain joskus tuntenut. Puhelu meni kuten uskoinkin, ja sain viimein rauhan tältäkin ajatukselta, edelleen lämmin tunne henkilöä kohtaa, mutta ei minkäänlaista toivoa kuitenkaan. Mutta  mennyttä ja olematonta, vain uni jota ei koskaan nähty. Tälle pohjalle rakensin sen vihan, jolla elin  ilman toivoakaan kavereista tai kumppanista.



Nyt vuosia myöhemmin tuo viha on kadonnut, voima mitä siitä sain on kaikonnut. Olisi aika rakentaa uutta, mutta rakennusmateriaalit puuttuvat.

Ei perus matti meikäläisellä ole mitään markkina arvoa tänäpäivänä, ja tosiaan landepaukkuna ei ottajiakaan ole. Ja vaikka olisikin, niin  sijainti päijät-hämeessä on jo itsessään vaikea yhtälö. Saatika sitten se  eletty elämä.



Kuitenkin treffailumielessä olen valmis maksamaan, mutta siihen en ole valmis että rupean käymään kumppani ehdokkaita liukuhihnalla läpi. Eli treffeille vasta kun  keskustelut ovat paljastaneet suurimmat sudenkuopat.



Siinnä on sitten ihan sama onko kyseessä, kahvilakäynti, ravintolaillallinen vai koirien ulkoilutus lenkki, tai vaikka uimahallin kylmävesi allas... Periaatteella kuitenkin se että Treffeille sellaisena kun olen. En koskaan pyri antamaan itsestäni parempaa kuvaa kun olen, mielellään viellä toisinpäin, sillä juuri kukaan ei pidä negatiivisista yllätyksistä.



Eli jälkeenpäin on varsin mukava jos paljastuu että toinen onkin viellä  hieman "kuvaansakkin" parempi.  

En löydä sopivaa, muutama hyvä kandidaatti on elämässä kohdalle sattunut mutta ennen pitkää olen tajunnut miten hemmetin itsekeskeisiä ja omahyväisiä he ovat olleet tai sitten kun on osoittautunut (melko pian) että viina maistuu liian usein ja humalahakuisesti niin ne miehet ovat saaneet jäädä. Nuorena sain niin tarpeekseni miehestä (jota rakastin oikeesti) jolle se oluttuoppi ja baaritiskillä notkuminen meni kaiken edelle. Se oli kuin seireenin kutsu ja hänestä tuli entistä itsekkäämpi kun noita hupeja oli tiedossa. Ihan sama mitä minä olin mieltä tai mitä oltiin sovittu, hän lähti silmät kiiluen juomaan vaikka monesti oli lähellä menettää minut jatkuvan baarissa ja saunailloissa kavereittensa kanssa ramppaamisen tuloksena.

En halua /kestä enää yhtäkään ihmistä lähelläni jolle viina on noin tärkeä asia vaikka kaikki muu olisi hyvin. Joskus jopa ihmettelen mikä miehille on niin hirvittävän tärkeää se ryyppääminen, jopa omaa kumppania ja perhettä (lapsiakin) tärkeämpää. Eli niitä tärkeämpää joita itse ovat kynsin hampain halunneet. 

Eikö se lärvien vetäminen kuulunut sinne kakskymppisten maailmaan kun oltiin villejä ja vapaita ja etsittiin parisuhdetta tai vaan sänkyseuraa. Ei enää keski-ikäisten maailmaan kuulu himoita viinaa joka toinen viikonloppu, jotkut joka viikonloppu ja se menee kaiken muun edelle. Kyllä pitää olla muita rentoutumiskeinoja.

En ole sitoutuvaa tyyppiä. Olen kyllä yrittänyt, ei vaan onnistu niin että olisin tyytyväinen. Yritän täyttää kumppanin toiveita, unohdan itseni, alkaa ahdistaa, tunnen olevani ansassa. Pakko lähteä pois. 

Ei kysymystä "Miksi et seurustele?" kovin aktiivisesti tule arjessa mietittyä.  Alan lähestyä 40 ikävuotta, joten jos olen pärjännyt tähän asti ilman seurustelua, varmasti pärjään jatkossakin. (Kerran olen käynyt treffeillä, ja se oli stressaava kokemus - vastasin vain myöntävästi ventovieraan kutsuun, kun hämäännyin tilanteesta.) Lapsuudenperhettä on vielä elossa, joten yksinäisyyden tunteet eivät ole hiipineet elämään. Toisaalta vaikka olisi "oma perhe" tai kumppani, senkin voi menettää ennemmin tai myöhemmin. Aina joku on viimeinen elossa. Yksinäisyyttä ei voi loputtomiin paeta.

Jos olisin elänyt aktiivista elämää - kuten harrastanut jotakin sosiaalista ja matkustellut - kohtaamisia olisi varmaan tullut ja olisin joutunut miettimään, haluanko tutustua johonkuhun paremmin, ja arvioimaan, millaisten ihmisten kanssa tulen toimeen. Nyt sellainen on jäänyt enimmäkseen välistä. Tässä iässä voisi olla vaarallista hypätä seurustelusuhteeseen vain, koska joku vaikuttaa mukavalta. Enää ei olla teinejä. En halua "testata" toista enkä olla itse testattavana. Jos jokin ei tapahdu luonnostaan, ei pidä alkaa rakentaa väkisin.

Viihdyn itseni kanssa hyvin, mutta olen varma, että joku ulkopuolinen pitäisi elämääni tylsänä: teen arjen askareita, katselen tv-sarjoja, liikun omaan tahtiin ja luen. Länsimaalaista elämäntapahöttöä, paitsi etten juuri koskaan käy missään, ja jos käyn, mukana on joku lähipiiriläinen suojamuurina. Kuvittelen, että parisuhde johtaisi itseni menettämiseen: siihen, että alkaisin tehdä aina vain sitä mitä toinen haluaa, koska en itse keksisi mitään yhteistä tekemistä. Sitten vain odottelisin hengähdystaukoa: kun toinen on poissa, voin tehdä mitä haluan ja olla oma itseni. 

Olen pohdiskelija. En halua altistaa "vierasta" ihmistä ylenpalttiselle asioiden vatvomiselle, mutta en myöskään halua teeskennellä -  toisen mieliksi, niin ajattelisin - olevani suoraviivaisempi kuin olen. Ennakoin, että itsesensuuri ottaisi minussa vallan, vaikka toinen ei sitä ainakaan tietoisesti vaatisikaan. Kuitenkin etsisin vahvasti vastavuoroisuutta, minkä toinen voi kokea tarkaksi mittaamiseksi.

Oman elämän eläminen taitaa olla parempaa kuin toisen kautta ja yksinomaan toista varten eläminen.  

Viihdyn hyvin itsekseni niin pitäisi aika hyvä tyyppi löytää, että mitään lisäarvoa tähän toisi.

Ei löydy tarpeeksi aitoa ja pyyteetöntä. Ei kiinnosta pinnalliset rahan perässä juoksijat, jotka vaativat alistumaan töihin tienaamaan ja asettavat siten hinnan suhteelle. Eikä paljon muunlaisia sitten olekaan.

Typerä kysymys. Kun kaikki ei oo vaa minusta kiinni. Yleensä on vapaa tahto ihmisillä. Ja niistä joista olin kiinnostunut oli sit muut heidän mielestään parempia vaihtoehtoja kuin minä ehkä ulkokuori ja status tärkeitä joillekin ja muiden mielipiteet sekä muuta. No aikansa kärsineenä ja puukon iskun reiät parantuneena jatkan elämää ja keskityn asioihin mihin voin vaikuttaa eli itseeni ja uraani. Siinä se. 🙏

Tää on mielenkiintonen ketju, lukasin vastauksia ja yleinen vastaus on se että ei kelpaa kellekään. Tai sitten ei saa sitä ketä haluaa. Mun mielestä tässä näkyy se että tuijotetaan jotakin kulttuurin ihannenormia puolisosta. Sanotaan että en kelpaa koska "olen lihava", ""olen työtön", "olen ruma". Mutta lihavia, rumia ja työttömiä on molemmissa sukupuolissa. Eivätkö he voi keskenään pariutua? Kyllähän useat ihmiset ovat parisuhteessa lihavia, välillä työttömiä ja monet rumatkin ovat parisuhteessa. Minulla on tuttava joka on down-ihminen ja hänellä on parisuhde. Eihän hänkään ehkä ns "kelpaisi" Brad Pittille mutta on löytänyt rakkauden toisesta down-ihmisestä. Eli jos sanot että et voi joidenkin virheittesi takia seurustella niin kannattaa kysyä voisiko hyväksyä toisen samanlaisen. Eli jos oot lihava niin voisitko löytää toisesta lihavasta rakkauden? Eli ei pidä lähteä hakemaan jotain oman tason yläpuolella olevaa ja katkeroitua. Vaan hakee saman tason ihmisistä kumppania. On eri asia jos haluaakin olla yksin ja tämä on täysin ok. 

Ite huomasin keski-iässä että saman ikäset miehet ei tyydytä mua koska usein on erottu syystäkin. On puhumattomuutta, tunnetaidottomuutta, sairautta. Kyllä voisin varmasti löytää jonkun jos nyt vaan pitäisi joku olla mut en oo onnellinen tämmösissä suhteissa ja niinpä yksinolo tuntuu paremmalle kun se sama kuvio jossa oot ns suhteen työjuhta ja kuljetat jotakin miesvauvaa mukanasi. Tiedostan itsekin että en pysty rakastamaan jotakin jossa näen ehkä omiakin puutteita ja heikkouksia. Yksinolo tuntuu paremmalle.

En ole kelvannut naisille, joista olen ollut kiinnostunut (muutama tuskallinen kokemus yksipuolisesta rakastumisesta), enkä ole jaksanut kiinnostuua naisista, jotka olisivat saattaneet olla minusta kiinnostuneita. Viihdyn ihan hyvin yksinkin, joten ei ole mitään pakkoa seurustella. En ole myöskään koskaan ollut kiinnostunut perheen perustamisesta.

En tiedä miten nainen isketään. Tavallinen juttelu ei riitä. Nainen ei vain kiinnostu niin minkä voit,. 

Yksin on hyvä olla. Silloin tällöin tekisi mieli seksiä tai edes koskettaa toista, mutta menee tämä elämä näinkin. 

Ujous ja yksin viihtyvyys se ongelma omalla kohdalla. Ikää pian 36 vuotta enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Paljon olisi haluja ja tahtoa ollut, mutta kun sosiaaliset taidot ovat sellaiset ettei uskalla aloitteita tehdä, ei naista näillä eväillä saa. Deittiapit saavat hermot kireälle, kun siellä naisilla tuhat muuta ehdokasta, on täysin turhaa yrittää edes vaivautua. Paljon olen saanut illallisia maksaa, ei yksinkertaisesti mistään ole tullut mitään. 

En tiedä olisinko sitten edes hyvä kumppani. Ehkä kohtalo päättänyt säästää minut parisuhteen traumoilta sitten. :)

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten nainen isketään. Tavallinen juttelu ei riitä. Nainen ei vain kiinnostu niin minkä voit,. 

Yksin on hyvä olla. Silloin tällöin tekisi mieli seksiä tai edes koskettaa toista, mutta menee tämä elämä näinkin. 

Seksiä saa maksulliselta. Se on luonnollinen tarve.

1. Kaipaan omaa tilaa omille ajatuksilleni 2. Haluan sisustaa oman maun mukaan 3. Haluan nukkua yksin omassa sängyssäni 4. En ole tottunut siihen fyysiseen läheisyyteen, jota parisuhde edellyttäisi N33

Ei se aina mene niin, että ruma saa vain ruman kumppanin. Hyvällä luonteella voi saada vähän anteeksi ulkonäöstä, se on kuitenkin tärkein ominaisuus. Kyllä ruma ja kauniskin voi päätyä yhteen. Mutta ei pinnallisen henkilön kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se aina mene niin, että ruma saa vain ruman kumppanin. Hyvällä luonteella voi saada vähän anteeksi ulkonäöstä, se on kuitenkin tärkein ominaisuus. Kyllä ruma ja kauniskin voi päätyä yhteen. Mutta ei pinnallisen henkilön kanssa. 

Ja miksei se suustaan pätevä ruma henkilö voisi muka olla pinnallinen?

Minulla oli melko sama kokemus nuorena kuin sinulla. Ei oikein ollut kavereitakaan, en kuulunut porukkaan koskaan mutta silti sovin joukkoon aika huomaamattomana ihmisenä. En ole ikinä ihastunut tai rakastunut.