Miksi mies ei halua kihloihin?

Hän ei usko suhdetta loppuelämän sijoitukseksi, vaikka nyt olisikin kaikki hyvin. Minua ovat melkein kaikki seurustelukumppanit jossakin vaiheessa kosineet ja olen kieltäytynyt, koska vaikka elämä on ollut mukavaa ja kumppani ihana, on ollut sellainen olo, että ei se tällaista ole hänen kanssaan vuosia eteenpäin katsottaessa. Olen tiennyt kaipaavani jotakin muuta. Yhden miehen olisin oikeasti toivonut kosivan, mutta kun sitä ei tapahtunut, tiesin, että tällä kertaa minä olen hänelle sellainen toistaiseksi mukava. Se juttu loppuikin sitten aikanaan.

Kuten joku täällä jo sanoikin, niin mies kyllä kosii, jos haluaa naimisiin. Jos ei, niin kyse tuskin on siitä, ettei hän koskaan kenenkään kanssa tahdo avioon, vaikka hän niin selittelisin. Kun oikea nainen tulee kohdalle, niin hän kosii sellaisella vauhdilla, että naistakin hirvittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakeen toimeen ja avioliitto ei ole enää mikään ihanne ja normi. Itse olen feministin kasvattama ja minulle on koko pienen iän hoettu, että se irrallisuus tulee säilyttää parisuhteessakin, mahdollisuus eroon tulee tehdä itselleen mahdollisemman helpoksi, jne...

On kyllä surullista, että lapsi kasvatetaan pelolla.

Tosiasioiden kertominen on pelolla kasvattamista?

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kihlaus on naurettavaa ja lapsellista pelleilyä, en ikinä suostuisi näin hieman sinua vanhempana naisena. Naimisiin voisin mennä kyllä.

Sorge mutta et kyllä mitenkään pysty menemään naimisiin ilman että oot kihloissa siinä välissä. Kihlaus alkaa siitä, kun sovitaan että mennään naimisiin, olkoon se aika vaikka kuinka lyhyt siitä naimisiinmenoon (lyhyimmillään sen 7 päivää mitä kuulutuksiin menee).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.

Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.

Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"

Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.

Minä en mene naimisiin, koska se ei merkitse eikä muuta yhtään mitään suhteessa. Minun ei tarvitse todistaa sitä tyttöystävälleni  lapseni äidille, että rakastan häntä jollain paperin palalla. Moni sanoo, että onhan se turva jos jotain sattuu. Minä olen tehnyt testamentin niin, että jos kuolen tapaturmaisesti tai sairauteen, niin hän perii lapsen kanssa puoliksi kaikki. Mutta jos eroan, niin testamentti raukeaa automaattisesti ja toinen testamentti astuu voimaan minun allekirjoituksella jossa lapseni perii 100% kaiken. Olen turvannut omaisuuteni myös niin, että eron sattuessa minun ei tarvitse riidellä siitä mikä on minun ja ei tarvitse juosta oikeudessa katkeran ihmisen takia, kun vaatii jotain sellaista mikä ei kuulu hänelle. Ainahan voisi tehdä sen avioehdon. Säästyn kaikelta turhalta vaivalta ja ihmettelyiltä minkään paperien takia. Sitä paitsi kaikkihan tuntuu eroavan kun ovat naimisissa. Eka ollaan esim 12v yhdessä ja sitten 1v naimisissa. Ei se naimisissa olo kovin turvallista ololta vaikuta, kun se tuottaa tuskaa ja eroa hyvin monelle.

Jep. Ihan selvä trolli :D LApsi perii vanhempasa muutoinkin 100 prosenttisesti, ei siihen mitään paperia tarvi. Hyvään trollaamiseen kuuluu se, että viitsii ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa trollailemaan.

Rintaperillisenkin hyväksi kannattaa tehdä testamentti jo ihan siksi, että saa rajattua avio-oikeuden pois. Ei mene lapsen perinnöstä aikanaan puolet jollekin diggerille.

Vierailija kirjoitti:

Menkää suoraan naimisiin? Mun mies kysyi yksi kaunis ilta sängyssä, että mennäänkö naimisiin ja siitä sitten vaan ryhdyttiin esteettömyystodistuksia ja sormuksia hankkimaan ja kolmisen kuukautta myöhemmin meidät sitten vihittiin maistraatissa. Mitään kihloja meillä ei ollut ja muillekin ihmisille kerrottiin vasta jälkikäteen. Voi kuulostaa monista epäromanttiselta, mutta me ei haluttu mitään isoa hössötystä asiasta.

Teidän kihlaus alkoi sinä yhtenä kauniina iltana sängyssä sen kuuluisan kysymyksen jälkeen ja päättyi alttarille.

Vierailija kirjoitti:

Menkää suoraan naimisiin? Mun mies kysyi yksi kaunis ilta sängyssä, että mennäänkö naimisiin ja siitä sitten vaan ryhdyttiin esteettömyystodistuksia ja sormuksia hankkimaan ja kolmisen kuukautta myöhemmin meidät sitten vihittiin maistraatissa. Mitään kihloja meillä ei ollut ja muillekin ihmisille kerrottiin vasta jälkikäteen. Voi kuulostaa monista epäromanttiselta, mutta me ei haluttu mitään isoa hössötystä asiasta.

Mulla oli ekan mieheni kanssa sama kuvio, sillä erolla että minä kosin :) . Nyksän kanssa olen ollut avolitossa 4v. Aluksi odotin hiukan kosintaa, ja mieskin mumisi jotain millaiset häät tahtoiso kanssani, no se oli näköjään vain puhetta... mutta nyt, ihan muiden vaikeuksien tultua arkeemme, toivon ettei sitä tule. Jos tulusi, kieltäytyisin. Sillä en ole enää varma tästä suhteesta vaan todnäk pistän jutun poikki jossain välissä.

Mutta sen sanon naisille etä joko mies haluaa sin kans kihloihin tai avioon. Jos ei niin saattaa joskus vain huvikseen horista jotain hääjuttujaan. Voitte myös itse kosia jos mies on tärkeä, ei se aonakaan tunnolleni ottanut ekam mieheni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mies sen itse tietysti vain tietää, mutta mietimpähän vain, kun ei itse ole syytäkään sanonut.

Olemme olleet 7 vuotta yhdessä ja tämä suhde on kummankin mielestä kaikin puolin toimiva. On yhteinen talolaina otettu vuosi sitten ja elämäntilanne muutenkin vakaa. Lyhykäisyydessään helppo ja rento suhde, kumpikin saa olla sitä mitä on ja tuntuu muutenkin ensimmäistä kertaa sellaiselle loppuelämän jutulle.

Mainitsin pari vuotta sitten, että haluaisin joskus kihloihin, kun en ikinä ole ollut, mutta haluan olla varma siitä, että kenen kanssa. Sormukset ostan vain yhden ja viimeisen kerran. Sanoin, että hän olisi se, jonka kanssa haluaisin mennä. Mies oli vain, että jaa ja hän ei tiedä haluaako.

Vuosi sitten kysyin, että mennäänkö kihloihin. Hän siihen nauraen, että ei. On kerran jo ollut. Kyselin sitten, että miten kihlaus tapahtui, ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Entinen oli kuulema kysynyt vuoden seurustelun jälkeen ja oli suostunut, vaikka piti "asiaa ihan pelleilynä ja tiesin, että suhde ei kauaa kestä".

En ihan ymmärrä miehen logiikkaa. "Elämänsä naisen" kanssa ei halua kihloihin, mutta jonkun silti ihan aikuisiällä pystyi mennä, vaikka tiesi ettei se suhde kestä pitkään. En minä tähän pelkkään avoliittoon kuole, mutta kihlaus olisi mielestäni ihan luonnollinen jatkumo varsinkin kun ollaan jo n. 35-vuotiaita, ja todella haluan hänen kanssaan olla lopun elämääni. Siksi tuo tiukka ei tuntuu vähän oudolle, kun "hetken huumallekin" on suostunut.

35-vuotias ja jotkut teinikihlat mielessä*facepalm*

Ei kihloihin kuulu  mennä ellei  aio  myös avioitua kihlatun kanssa. Olet todella nolo puhuessasi  että  haluat kihloihinsen sijaan että oisit ilmoittanut haluavasi naimisiin.. Etkä  muuten ole miehen elämän nainen koska muuten ois kihlannut sut alta 3 vuoden ja olisitte jo olleet vuosia naimisissakin.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja täällä. Kiitokset kaikille vastauksista, olen saanut vastauksista hieman ajateltavaa.

En toki halua kihloihin vain siksi, etten ole aikaisemmin ollut. Epäselvästi kerrottu, pahoittelen. Tarkoitin, että jos todella jotakuta rakastan niin paljon kuin miestäni, haluan sille eräänlaisen loppusilauksen, joka antaa minulle oikeuden edessä mahdollisuuden todella olla rakkaani puoliso. Avopuolisona jään tyhjän päälle. En aio naimisiin kuin kerran, ja mielestäni mies on minulle se puuttuva palanen. Mieskin jaksaa aina kehua suhdettamme. En näe siis itse kihlautumiselle ja sitä kautta aikanaan avioliitolle esteitä. Kiire ei ole, mutta onhan tämä tilanne outo oikeastaan.

Meillä on ollut keskusteluja, että jos menisimme naimisiin, niin millaiset häät olisivat. Kumpikin haluaisi avioehdon ja häistä mielipiteet samat. Mies ei varsinaisesti koskaan ole sanonut, etteikö voisi mennä kanssani naimisiin tai ettei haluaisi ylipäätään mennä naimisiin, joten senkin takia mietin hänen logiikkaansa, kun on jo kerran kuitenkin kihlautunut "hetken huumassa" ja vakaassa suhteessa vastaus kutenkin on ei. En vaan ymmärrä. Välillä tokaisee, että jos menisin naimisiin menisin sinun kanssa, välillä vastaa keskusteluhin avioliitosta ehkä ja sitten seuraavassa lauseessa en tiedä, välillä sanoo valuavansa ehdottomasti kirkkohäät ja kun tosiaan sitten tosimielellä vuosi sitten kysyin, vastaus oli ehdoton ei.

Mies kiertää asiaa kuin muurahaispesässä olisi. Haluaa pelata aikaa. Mutta mun eksähän se vasta kommentin antoi kun tuli puheeksi avioliitom mahku. Hän sanoi että aivan sama, voidaan mennä tai olla menemättä. En ole mikän yliromanttinen mutta kyllä tuo vastaus pudotti korkealta alas. En enää ottanut asiaa puheeksi jos miehelle on aivan sama. Ikää oli 40+. Suhde päättyi eroon sitten jo muista syistä. Löysin sittemmin miehen joka itse kosi 2v avoliiton jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää suoraan naimisiin? Mun mies kysyi yksi kaunis ilta sängyssä, että mennäänkö naimisiin ja siitä sitten vaan ryhdyttiin esteettömyystodistuksia ja sormuksia hankkimaan ja kolmisen kuukautta myöhemmin meidät sitten vihittiin maistraatissa. Mitään kihloja meillä ei ollut ja muillekin ihmisille kerrottiin vasta jälkikäteen. Voi kuulostaa monista epäromanttiselta, mutta me ei haluttu mitään isoa hössötystä asiasta.

Mulla oli ekan mieheni kanssa sama kuvio, sillä erolla että minä kosin :) . Nyksän kanssa olen ollut avolitossa 4v. Aluksi odotin hiukan kosintaa, ja mieskin mumisi jotain millaiset häät tahtoiso kanssani, no se oli näköjään vain puhetta... mutta nyt, ihan muiden vaikeuksien tultua arkeemme, toivon ettei sitä tule. Jos tulusi, kieltäytyisin. Sillä en ole enää varma tästä suhteesta vaan todnäk pistän jutun poikki jossain välissä.

Mutta sen sanon naisille etä joko mies haluaa sin kans kihloihin tai avioon. Jos ei niin saattaa joskus vain huvikseen horista jotain hääjuttujaan. Voitte myös itse kosia jos mies on tärkeä, ei se aonakaan tunnolleni ottanut ekam mieheni kanssa.

Sinä olet jo epäonnistunut avioliitossasi, ja odotit toista? Ja sitten annat neuvoja muille naisille?

Tässähän tämä on, syy miksei miehet halua avioliittoon enää. Avioliittoa ei ole olemassa enää, se ei merkitse teille mitään, ainakaan mitään todellista eli pysyvää. Ette ota sitä tosissanne itse, ja silti haluatte väkisin naimisiin. Ehkä juuri siksi.

En ole mikään tiukkojen sukupuoliroolien kannattaja, mutta kieltämättä olen samoilla linjoilla siinä, että miehen "pitää" kosia. Ei siksi, että naisen kosinta olisi noloa tai epätoivoista, mutta kun mies kosii, hän rakastaa ja haluaa sinut aidosti. Kun nainen kosii on riski, että mies suostuu vain mukavuudenhalusta ja siksi, että saa helposti seksiä ja yhdessäasuminen on taloudellisesti kannattavampaa sitä oikeaa odotellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.

Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.

Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"

Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.

Minä en mene naimisiin, koska se ei merkitse eikä muuta yhtään mitään suhteessa. Minun ei tarvitse todistaa sitä tyttöystävälleni  lapseni äidille, että rakastan häntä jollain paperin palalla. Moni sanoo, että onhan se turva jos jotain sattuu. Minä olen tehnyt testamentin niin, että jos kuolen tapaturmaisesti tai sairauteen, niin hän perii lapsen kanssa puoliksi kaikki. Mutta jos eroan, niin testamentti raukeaa automaattisesti ja toinen testamentti astuu voimaan minun allekirjoituksella jossa lapseni perii 100% kaiken. Olen turvannut omaisuuteni myös niin, että eron sattuessa minun ei tarvitse riidellä siitä mikä on minun ja ei tarvitse juosta oikeudessa katkeran ihmisen takia, kun vaatii jotain sellaista mikä ei kuulu hänelle. Ainahan voisi tehdä sen avioehdon. Säästyn kaikelta turhalta vaivalta ja ihmettelyiltä minkään paperien takia. Sitä paitsi kaikkihan tuntuu eroavan kun ovat naimisissa. Eka ollaan esim 12v yhdessä ja sitten 1v naimisissa. Ei se naimisissa olo kovin turvallista ololta vaikuta, kun se tuottaa tuskaa ja eroa hyvin monelle.

Jep. Ihan selvä trolli :D LApsi perii vanhempasa muutoinkin 100 prosenttisesti, ei siihen mitään paperia tarvi. Hyvään trollaamiseen kuuluu se, että viitsii ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa trollailemaan.

Rintaperillisenkin hyväksi kannattaa tehdä testamentti jo ihan siksi, että saa rajattua avio-oikeuden pois. Ei mene lapsen perinnöstä aikanaan puolet jollekin diggerille.

Tämä sinun mietintäsi on ihan eri asia kuin lainaamasi mietintä, joten ei liity tähän mitenkään, eikä naimisiinmenoon, tai menemättömyyteen. Puhut siis ihan asian vierestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää suoraan naimisiin? Mun mies kysyi yksi kaunis ilta sängyssä, että mennäänkö naimisiin ja siitä sitten vaan ryhdyttiin esteettömyystodistuksia ja sormuksia hankkimaan ja kolmisen kuukautta myöhemmin meidät sitten vihittiin maistraatissa. Mitään kihloja meillä ei ollut ja muillekin ihmisille kerrottiin vasta jälkikäteen. Voi kuulostaa monista epäromanttiselta, mutta me ei haluttu mitään isoa hössötystä asiasta.

Mulla oli ekan mieheni kanssa sama kuvio, sillä erolla että minä kosin :) . Nyksän kanssa olen ollut avolitossa 4v. Aluksi odotin hiukan kosintaa, ja mieskin mumisi jotain millaiset häät tahtoiso kanssani, no se oli näköjään vain puhetta... mutta nyt, ihan muiden vaikeuksien tultua arkeemme, toivon ettei sitä tule. Jos tulusi, kieltäytyisin. Sillä en ole enää varma tästä suhteesta vaan todnäk pistän jutun poikki jossain välissä.

Mutta sen sanon naisille etä joko mies haluaa sin kans kihloihin tai avioon. Jos ei niin saattaa joskus vain huvikseen horista jotain hääjuttujaan. Voitte myös itse kosia jos mies on tärkeä, ei se aonakaan tunnolleni ottanut ekam mieheni kanssa.

Niin, ja naimisiinmenohan ei tarkoita hääjuhlia. Sellaiset voi, tai ei tarvitse pitää. Ihan oman halun mukaan.

Mies sanoi mulle nyt edellisenä kesänä, että ensi kesänä sitten mennään naimisiin. Saas nähdä miten käy, kun itse en ajatellut  tikkua laittaa asian eteen ristiin :p

Sormukset meillä on ollut sormissa jo yli vuoden, emme kihloihin menneet, vaan halusimme vain sormukset merkkaamaan ympäristölle että olemme toistemme kanssa yhdessä. Tietysti jokainen saa kutsua toimintaamme miksi haluaa, ei sen väliä.

Naimisiinmenoa on myös meillä hieman kierrelty ja kaarreltu, mutta koska toissa kesänä, kun sormukset hommasimme, ei oikein päästy syteen eikä saveen, niin en nyt enää viitsi asiaa alkaa puimaan. Mulle tärkeintä olisi ollut kuolemantapauksen tullessa, että olisi ollut jotain kättä pitempää, mutta olen jo järjestänyt asiani muutoin. Yhteisvelallinen talo on, ja mulla suunnitelmat siihen, jos mies sattuukin potkaisemaan tyhjää, ja lapset (tai siis heidän äiti) alkaa kärkkymään saatavia talosta.

En usko että kenelläkään menee vuosia sen tajuamiseen että haluaakin naimisiin. Se on vain pelkoa, tai "jonkun muun" odottelua.

Mulle olisi myös riittänyt että mies olisi itse halunnut näyttää sillä(kin) tavoin tunteensa, ja sen että on tosissaan, mutta se juna vähän niin kuin meni jo, ja nyt sen naimisiinmenon yllä on vähän sellainen tummanpuuva pilvi, eli pekona on, että mies menisi kanssani naimisiin siksi että luulee minun haluavan mennä, ei siksi että itse tahtoisi. Sinänsä tämä hänen ajatuskuvionsa on väärä, koska en minä naimisiin enää halua. En tosin ole sanonut tätä suoraan, vaan myötäilen nyt vuorostani miestä, kun hän sanoo että ensi kesänä mennään, niin sanon vain että joo-o, katsellaan tässä ajan kanssa, ja hymyilen päälle, niin kuin hänkin teki kun minä asiasta puhuin. Jos hän nyt saa asian oikeasti järjestettyä, janäen että hän määrätiotoisesti ja omasta puhtaasta halustaan on naimisiin menossa, niin totta kai mennään, mutta epäilenpä että yrittää vain puheella pitää minut "tyytyväisenä", ja vaikka sanoisin etten halua enää naimisiin, niin hän vain luulisi että sanon vain, joten sen kertominen on turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Mies sanoi mulle nyt edellisenä kesänä, että ensi kesänä sitten mennään naimisiin. Saas nähdä miten käy, kun itse en ajatellut  tikkua laittaa asian eteen ristiin :p

Sormukset meillä on ollut sormissa jo yli vuoden, emme kihloihin menneet, vaan halusimme vain sormukset merkkaamaan ympäristölle että olemme toistemme kanssa yhdessä. Tietysti jokainen saa kutsua toimintaamme miksi haluaa, ei sen väliä.

Naimisiinmenoa on myös meillä hieman kierrelty ja kaarreltu, mutta koska toissa kesänä, kun sormukset hommasimme, ei oikein päästy syteen eikä saveen, niin en nyt enää viitsi asiaa alkaa puimaan. Mulle tärkeintä olisi ollut kuolemantapauksen tullessa, että olisi ollut jotain kättä pitempää, mutta olen jo järjestänyt asiani muutoin. Yhteisvelallinen talo on, ja mulla suunnitelmat siihen, jos mies sattuukin potkaisemaan tyhjää, ja lapset (tai siis heidän äiti) alkaa kärkkymään saatavia talosta.

En usko että kenelläkään menee vuosia sen tajuamiseen että haluaakin naimisiin. Se on vain pelkoa, tai "jonkun muun" odottelua.

Mulle olisi myös riittänyt että mies olisi itse halunnut näyttää sillä(kin) tavoin tunteensa, ja sen että on tosissaan, mutta se juna vähän niin kuin meni jo, ja nyt sen naimisiinmenon yllä on vähän sellainen tummanpuuva pilvi, eli pekona on, että mies menisi kanssani naimisiin siksi että luulee minun haluavan mennä, ei siksi että itse tahtoisi. Sinänsä tämä hänen ajatuskuvionsa on väärä, koska en minä naimisiin enää halua. En tosin ole sanonut tätä suoraan, vaan myötäilen nyt vuorostani miestä, kun hän sanoo että ensi kesänä mennään, niin sanon vain että joo-o, katsellaan tässä ajan kanssa, ja hymyilen päälle, niin kuin hänkin teki kun minä asiasta puhuin. Jos hän nyt saa asian oikeasti järjestettyä, janäen että hän määrätiotoisesti ja omasta puhtaasta halustaan on naimisiin menossa, niin totta kai mennään, mutta epäilenpä että yrittää vain puheella pitää minut "tyytyväisenä", ja vaikka sanoisin etten halua enää naimisiin, niin hän vain luulisi että sanon vain, joten sen kertominen on turhaa.

No teillähän on kommunikaatio aivan huipputasoa. Molemmat tulee onnellisiksi noin?

Vai kannattaisiko puhua asiat puhtaaksi ensin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sanoi mulle nyt edellisenä kesänä, että ensi kesänä sitten mennään naimisiin. Saas nähdä miten käy, kun itse en ajatellut  tikkua laittaa asian eteen ristiin :p

Sormukset meillä on ollut sormissa jo yli vuoden, emme kihloihin menneet, vaan halusimme vain sormukset merkkaamaan ympäristölle että olemme toistemme kanssa yhdessä. Tietysti jokainen saa kutsua toimintaamme miksi haluaa, ei sen väliä.

Naimisiinmenoa on myös meillä hieman kierrelty ja kaarreltu, mutta koska toissa kesänä, kun sormukset hommasimme, ei oikein päästy syteen eikä saveen, niin en nyt enää viitsi asiaa alkaa puimaan. Mulle tärkeintä olisi ollut kuolemantapauksen tullessa, että olisi ollut jotain kättä pitempää, mutta olen jo järjestänyt asiani muutoin. Yhteisvelallinen talo on, ja mulla suunnitelmat siihen, jos mies sattuukin potkaisemaan tyhjää, ja lapset (tai siis heidän äiti) alkaa kärkkymään saatavia talosta.

En usko että kenelläkään menee vuosia sen tajuamiseen että haluaakin naimisiin. Se on vain pelkoa, tai "jonkun muun" odottelua.

Mulle olisi myös riittänyt että mies olisi itse halunnut näyttää sillä(kin) tavoin tunteensa, ja sen että on tosissaan, mutta se juna vähän niin kuin meni jo, ja nyt sen naimisiinmenon yllä on vähän sellainen tummanpuuva pilvi, eli pekona on, että mies menisi kanssani naimisiin siksi että luulee minun haluavan mennä, ei siksi että itse tahtoisi. Sinänsä tämä hänen ajatuskuvionsa on väärä, koska en minä naimisiin enää halua. En tosin ole sanonut tätä suoraan, vaan myötäilen nyt vuorostani miestä, kun hän sanoo että ensi kesänä mennään, niin sanon vain että joo-o, katsellaan tässä ajan kanssa, ja hymyilen päälle, niin kuin hänkin teki kun minä asiasta puhuin. Jos hän nyt saa asian oikeasti järjestettyä, janäen että hän määrätiotoisesti ja omasta puhtaasta halustaan on naimisiin menossa, niin totta kai mennään, mutta epäilenpä että yrittää vain puheella pitää minut "tyytyväisenä", ja vaikka sanoisin etten halua enää naimisiin, niin hän vain luulisi että sanon vain, joten sen kertominen on turhaa.

No teillähän on kommunikaatio aivan huipputasoa. Molemmat tulee onnellisiksi noin?

Vai kannattaisiko puhua asiat puhtaaksi ensin?

Kuten kirjoitin, niin toissa kesänä asiasta on puhuttu, ja siihen olisi mies voinut palata useaan kertaan. En usko siihen että minun painostamisellani olisi ollut suotuisaa vaikutusta. En ala ylhäältä käsin kertomaan totuuksia, vaan mielestäni jokaisella on vastuu ja velvollisuus itsellään. Minä olen asiat esiin ottanut, ja se  oli silloin miehelle selkesäti jotenkin vaikeaa, niin hän saa vapaasti tulla sitten puhumaan asiat loppuun, kun itse on siihen valmis. Kommunikaatio meillä pelaa aivan hyvin. En vain näe järkeä siinä että itse ottaisin vaikkapa kerran viikossa asian esiin. Miehellä on samat oikeudet kuin minullakin, ja hän voi sen itse ottaa esiin sitten, kun on mielipiteensä naulannut.

Eli mies ei koe ap:tä oikeaksi puolisokseen, mutta ei halua erotakaan kun on asuntolaina ja lapset sitomassa.

Vierailija kirjoitti:

Eli mies ei koe ap:tä oikeaksi puolisokseen, mutta ei halua erotakaan kun on asuntolaina ja lapset sitomassa.

Meillä oli näin. Mies ei kokenut minua puolisokseen, mutta ilmeisesti ex-vaimon oli kokenut.

Ero tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää suoraan naimisiin? Mun mies kysyi yksi kaunis ilta sängyssä, että mennäänkö naimisiin ja siitä sitten vaan ryhdyttiin esteettömyystodistuksia ja sormuksia hankkimaan ja kolmisen kuukautta myöhemmin meidät sitten vihittiin maistraatissa. Mitään kihloja meillä ei ollut ja muillekin ihmisille kerrottiin vasta jälkikäteen. Voi kuulostaa monista epäromanttiselta, mutta me ei haluttu mitään isoa hössötystä asiasta.

Mulla oli ekan mieheni kanssa sama kuvio, sillä erolla että minä kosin :) . Nyksän kanssa olen ollut avolitossa 4v. Aluksi odotin hiukan kosintaa, ja mieskin mumisi jotain millaiset häät tahtoiso kanssani, no se oli näköjään vain puhetta... mutta nyt, ihan muiden vaikeuksien tultua arkeemme, toivon ettei sitä tule. Jos tulusi, kieltäytyisin. Sillä en ole enää varma tästä suhteesta vaan todnäk pistän jutun poikki jossain välissä.

Mutta sen sanon naisille etä joko mies haluaa sin kans kihloihin tai avioon. Jos ei niin saattaa joskus vain huvikseen horista jotain hääjuttujaan. Voitte myös itse kosia jos mies on tärkeä, ei se aonakaan tunnolleni ottanut ekam mieheni kanssa.

Sinä olet jo epäonnistunut avioliitossasi, ja odotit toista? Ja sitten annat neuvoja muille naisille?

Tässähän tämä on, syy miksei miehet halua avioliittoon enää. Avioliittoa ei ole olemassa enää, se ei merkitse teille mitään, ainakaan mitään todellista eli pysyvää. Ette ota sitä tosissanne itse, ja silti haluatte väkisin naimisiin. Ehkä juuri siksi.

Totta, eka avioliityo menu karille. Voin kyllä mennä uudelleen avioon. Raaka totuushan että moni liitto päättyy eroon. Avioliitossa on kuitenkin määrätyt edut kuten ketjussa on tullut esiin. Avioehtoa suosittelen lämpimästi myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mies ei koe ap:tä oikeaksi puolisokseen, mutta ei halua erotakaan kun on asuntolaina ja lapset sitomassa.

Meillä oli näin. Mies ei kokenut minua puolisokseen, mutta ilmeisesti ex-vaimon oli kokenut.

Ero tuli. 

Asuin avoliitossa miehen kanssa 7v. Häistä oli puhetta mutta vihjailuistani huolimatta kihloihinkaan ei päästy. Oli kuitenkin aiemmin ollut aviossa ns hirveän akan kanssa. Mutta mun kanssa ei päästy puusta pitkälle. Edes sitä yhteistä asuntoa ei vaikka ehdotin kaikenlaista. Sen hirveän eksän kanssa sekin onnistui. Mutta ei mun kanssa vaikka olin hänen mielestä ihana jne. Suuria puheuta, mutta pieniä tekoja. Luovutin lopulta. Miksi miehet lupailee tyhjää??? Onneksi ei lasta ehditty tehdä.

Koska hän halua antaa kusettaa itsään.

Täysin ymmärrettävää.