Lue keskustelun säännöt.
Miksi mies ei halua kihloihin?
12.12.2018 |
Mies sen itse tietysti vain tietää, mutta mietimpähän vain, kun ei itse ole syytäkään sanonut.
Olemme olleet 7 vuotta yhdessä ja tämä suhde on kummankin mielestä kaikin puolin toimiva. On yhteinen talolaina otettu vuosi sitten ja elämäntilanne muutenkin vakaa. Lyhykäisyydessään helppo ja rento suhde, kumpikin saa olla sitä mitä on ja tuntuu muutenkin ensimmäistä kertaa sellaiselle loppuelämän jutulle.
Mainitsin pari vuotta sitten, että haluaisin joskus kihloihin, kun en ikinä ole ollut, mutta haluan olla varma siitä, että kenen kanssa. Sormukset ostan vain yhden ja viimeisen kerran. Sanoin, että hän olisi se, jonka kanssa haluaisin mennä. Mies oli vain, että jaa ja hän ei tiedä haluaako.
Vuosi sitten kysyin, että mennäänkö kihloihin. Hän siihen nauraen, että ei. On kerran jo ollut. Kyselin sitten, että miten kihlaus tapahtui, ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Entinen oli kuulema kysynyt vuoden seurustelun jälkeen ja oli suostunut, vaikka piti "asiaa ihan pelleilynä ja tiesin, että suhde ei kauaa kestä".
En ihan ymmärrä miehen logiikkaa. "Elämänsä naisen" kanssa ei halua kihloihin, mutta jonkun silti ihan aikuisiällä pystyi mennä, vaikka tiesi ettei se suhde kestä pitkään. En minä tähän pelkkään avoliittoon kuole, mutta kihlaus olisi mielestäni ihan luonnollinen jatkumo varsinkin kun ollaan jo n. 35-vuotiaita, ja todella haluan hänen kanssaan olla lopun elämääni. Siksi tuo tiukka ei tuntuu vähän oudolle, kun "hetken huumallekin" on suostunut.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mies ei koe ap:tä oikeaksi puolisokseen, mutta ei halua erotakaan kun on asuntolaina ja lapset sitomassa.
Meillä oli näin. Mies ei kokenut minua puolisokseen, mutta ilmeisesti ex-vaimon oli kokenut.
Ero tuli.
Asuin avoliitossa miehen kanssa 7v. Häistä oli puhetta mutta vihjailuistani huolimatta kihloihinkaan ei päästy. Oli kuitenkin aiemmin ollut aviossa ns hirveän akan kanssa. Mutta mun kanssa ei päästy puusta pitkälle. Edes sitä yhteistä asuntoa ei vaikka ehdotin kaikenlaista. Sen hirveän eksän kanssa sekin onnistui. Mutta ei mun kanssa vaikka olin hänen mielestä ihana jne. Suuria puheuta, mutta pieniä tekoja. Luovutin lopulta. Miksi miehet lupailee tyhjää??? Onneksi ei lasta ehditty tehdä.
Eli se todella pitää paikkansa, että jos ei kihlaa on väärä puoliso? Itse vähän apn kaltaisessa tilanteessa. Tekee jotenkin surulliseksi. Kun odottaa ja odottaa... ilmeisesti turhaan.
Kyllä. Jokainen tietää tapauksen, jossa eron jälkeen löytyykin se, kenet kihlataan heti ja perustetaan perhettä ja riennetään avioliittoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Vaikka en ole kihloissa enkä naimisissa, niin olen minä 100% sitoutunut. Ei se paperi muuta yhtään mitään. Jos olisin naimisissa niin olis aivoehto jne ja ei saisi mitään. Naimisissa olo ei todista tasan yhtään mitään sitoutumisesta nykypäivänä. Minä olen ihmetellyt sitä, että pariskunnat seurustelee esim 5-10-15-20 vuotta ja menee naimisiin ja siitä menee vuosi tai kaksi ja ovat eronneet. Luulis sillon olevan sitoutuneempi, ku naimisissakin ollaan.
Ei kannata leikkiä avioparia jos ei sellainen ole. Oikeasti 7 vuotta? Sinun olisi pitänyt vaatia kunnon sitoutumista jo ajat sitten ennen kaiken maailman lainojen ottamista.
Itse olen sitä mieltä että jos mies ei ilmaise halua mennä kanssasi naimisiin vuoden sisällä tapaamisesta niin ei se silloin halua myöhemminkään.
Nyt ainoa vaihtoehtosi on sanoa miehelle suoraan että odotat parisuhteelta tätä ja kun olette olleet niin pitkään yhdessä, jos ei halua niin sitten uutta miestä etsimään. Tosin tämän olet tainnutkin jo sanoa ajat sitten, joten uutta etsimään jos sulla on mitään itsekunnioitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Ja avioliitto on ainoa merkki, että suhteeseen ollaan sitouduttu 100%:sti?!
Ei, mutta jos siihen suostuminen tuottaa ongelmia niin silloin ei ainakaan ole 100% sitoutunut.
Itselle on ollut itsetään selvää että yhteitä omaisuutta saati lapsia ei hankita kuin vasta aviossa. Ja olen erittäin sitotounut avioliittoon.
t. Mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mies ei koe ap:tä oikeaksi puolisokseen, mutta ei halua erotakaan kun on asuntolaina ja lapset sitomassa.
Meillä oli näin. Mies ei kokenut minua puolisokseen, mutta ilmeisesti ex-vaimon oli kokenut.
Ero tuli.
Asuin avoliitossa miehen kanssa 7v. Häistä oli puhetta mutta vihjailuistani huolimatta kihloihinkaan ei päästy. Oli kuitenkin aiemmin ollut aviossa ns hirveän akan kanssa. Mutta mun kanssa ei päästy puusta pitkälle. Edes sitä yhteistä asuntoa ei vaikka ehdotin kaikenlaista. Sen hirveän eksän kanssa sekin onnistui. Mutta ei mun kanssa vaikka olin hänen mielestä ihana jne. Suuria puheuta, mutta pieniä tekoja. Luovutin lopulta. Miksi miehet lupailee tyhjää??? Onneksi ei lasta ehditty tehdä.
Vanha sanonta: jos teot ja puheet ovat ristiriidassa, usko tekoja, pitää paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Vaikka en ole kihloissa enkä naimisissa, niin olen minä 100% sitoutunut. Ei se paperi muuta yhtään mitään. Jos olisin naimisissa niin olis aivoehto jne ja ei saisi mitään. Naimisissa olo ei todista tasan yhtään mitään sitoutumisesta nykypäivänä. Minä olen ihmetellyt sitä, että pariskunnat seurustelee esim 5-10-15-20 vuotta ja menee naimisiin ja siitä menee vuosi tai kaksi ja ovat eronneet. Luulis sillon olevan sitoutuneempi, ku naimisissakin ollaan.
Missäs se 100% sitoutuminen on, kun kerran avioehdon tekisit. Sehä olisi ihan turhaa kun on 100 prosenttisesti sitoutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummeksuttaa kyllä jos on asuntolainoja, omaisuutta ja lapsia mutta ei voida hoitaa avioliittopapereita kuntoon.
En muista ihan tarkkaan yksityiskohtia, mutta miehen tuttava kuoli ihan yllättäen 52-vuotiaana, ja avomies joutui lähtemään pitkäaikaisesta kodista koska kämppä oli tuttavan nimissä ja omaisuus meni suvulle.
Kannattaa todella selvittää paperit kuntoon, kun ikinä ei voi tietää mitä elämässä käy.
Vierailija kirjoitti:
Kummeksuttaa kyllä jos on asuntolainoja, omaisuutta ja lapsia mutta ei voida hoitaa avioliittopapereita kuntoon.
En muista ihan tarkkaan yksityiskohtia, mutta miehen tuttava kuoli ihan yllättäen 52-vuotiaana, ja avomies joutui lähtemään pitkäaikaisesta kodista koska kämppä oli tuttavan nimissä ja omaisuus meni suvulle.
Kannattaa todella selvittää paperit kuntoon, kun ikinä ei voi tietää mitä elämässä käy.
Tämä. Ystäväni oli seurustellut, ja asunut yhdessäkin jo 10 vuotta miehensä kanssa. Mies kuoli tapaturmaisesti, ja ennen ystävääni niin suopeasti suhtautuneet miehen vanhemmat tyhjäsivät ja myivät talon, joka oli vain miehen nimissä. HEillä oli ideana ollut että "paperit ehtii tehdä myöhemminkin". Ei ehtinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies jättää takaportin auki siltä varalta, että se hänen elämänsä nainen astelee joskus vastaan. Jos näin käy, niin silloin se on menoa nasta laudassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Vaikka en ole kihloissa enkä naimisissa, niin olen minä 100% sitoutunut. Ei se paperi muuta yhtään mitään. Jos olisin naimisissa niin olis aivoehto jne ja ei saisi mitään. Naimisissa olo ei todista tasan yhtään mitään sitoutumisesta nykypäivänä. Minä olen ihmetellyt sitä, että pariskunnat seurustelee esim 5-10-15-20 vuotta ja menee naimisiin ja siitä menee vuosi tai kaksi ja ovat eronneet. Luulis sillon olevan sitoutuneempi, ku naimisissakin ollaan.
Missäs se 100% sitoutuminen on, kun kerran avioehdon tekisit. Sehä olisi ihan turhaa kun on 100 prosenttisesti sitoutunut.
Raha-asioita ja henkkoht omaisuutta on turha sekoittaa yhdessäoloon. Tietenkin viisas turvaa itse hankkimansa asiat avioehdolla. Se ei tarkoita etteikö olisi itse sitoutunut. Entäs jos se toinen osapuoli ei ajattele samoin sitoutumisesta. Erossa ihminen on erittäin raaka toista kohtaan ja minä en rahoita toisen elämää eron jälkeen, niin että ennen miestäni hommaamieni asioiden vuoksi hän veisi puolet. Avioehto ei ole mitään muuta kuin järjenkäyttöä ja vain persaukiset on erimieltä. Minulla ja miehelläni on avioehto, vaikka suhteellisen samoilla tuloilla ja omaisuudella ollaankin, mutta se ei tarkoita ettenkö minä olisi sitoutunut mieheeni ja toivo, että olisin elämäni loppuun asti hänen kanssaan. Hänen puolestaan taas en voi sanoa mitään, mutta tällä hetkellä olemme onnellisia ja yhdessä on hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Vaikka en ole kihloissa enkä naimisissa, niin olen minä 100% sitoutunut. Ei se paperi muuta yhtään mitään. Jos olisin naimisissa niin olis aivoehto jne ja ei saisi mitään. Naimisissa olo ei todista tasan yhtään mitään sitoutumisesta nykypäivänä. Minä olen ihmetellyt sitä, että pariskunnat seurustelee esim 5-10-15-20 vuotta ja menee naimisiin ja siitä menee vuosi tai kaksi ja ovat eronneet. Luulis sillon olevan sitoutuneempi, ku naimisissakin ollaan.
Missäs se 100% sitoutuminen on, kun kerran avioehdon tekisit. Sehä olisi ihan turhaa kun on 100 prosenttisesti sitoutunut.
Raha-asioita ja henkkoht omaisuutta on turha sekoittaa yhdessäoloon. Tietenkin viisas turvaa itse hankkimansa asiat avioehdolla. Se ei tarkoita etteikö olisi itse sitoutunut. Entäs jos se toinen osapuoli ei ajattele samoin sitoutumisesta. Erossa ihminen on erittäin raaka toista kohtaan ja minä en rahoita toisen elämää eron jälkeen, niin että ennen miestäni hommaamieni asioiden vuoksi hän veisi puolet. Avioehto ei ole mitään muuta kuin järjenkäyttöä ja vain persaukiset on erimieltä. Minulla ja miehelläni on avioehto, vaikka suhteellisen samoilla tuloilla ja omaisuudella ollaankin, mutta se ei tarkoita ettenkö minä olisi sitoutunut mieheeni ja toivo, että olisin elämäni loppuun asti hänen kanssaan. Hänen puolestaan taas en voi sanoa mitään, mutta tällä hetkellä olemme onnellisia ja yhdessä on hyvä olla.
Minusta vähän kumma että sanot ”hänen puolestaan taas en voi sanoa mitään”? Ihankuin et luottaisi häneen jollain tasolla? Tai siis luulisi että jos ollaan naimisissa ei puhuisi niinkuin kumppanin näkökanta yhdessäolostanne olisi joku mysteeri.
Itse ihmettelen ikuisuuskihlautujia, jotka siis on aikeissa kyllä mennä naimisiin, mutta eivät jotenkin saa aikaiseksi. Aikaiseksi on saatu kyllä asuntolaina, lapset (miehen sukunimelle, että ”kaikilla on tulevaisuudessa sama nimi”) ja kihlat, mutta sitten ne häät antaa odottaa itseään yli kymmenenkin vuotta. Mitä ihmettä? Luulisi, ettei ne nyt olisi iso juttu viettää alta pois, kun kerran noin paljon muuta elämää on jo investoitu toiseen. Monesti näillä ei ole edes varallisuudesta puutetta eli kyseessä ei oikein voi olla häiden hintalappukaan.
Ja siis todellakin tarkoitan nyt henkilöitä, jotka ovat kihlautuneet avioitumistarkoituksella. En siis teitä, jotka hankitte ne parisuhdesormukset tjsp. (Rautalanka siksi, että olen aiemminkin kirjoittanut tästä ja mua on neuvottu, ettei kaikki kihlautuneet nyt vaan halua naimisiin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen ikuisuuskihlautujia, jotka siis on aikeissa kyllä mennä naimisiin, mutta eivät jotenkin saa aikaiseksi. Aikaiseksi on saatu kyllä asuntolaina, lapset (miehen sukunimelle, että ”kaikilla on tulevaisuudessa sama nimi”) ja kihlat, mutta sitten ne häät antaa odottaa itseään yli kymmenenkin vuotta. Mitä ihmettä? Luulisi, ettei ne nyt olisi iso juttu viettää alta pois, kun kerran noin paljon muuta elämää on jo investoitu toiseen. Monesti näillä ei ole edes varallisuudesta puutetta eli kyseessä ei oikein voi olla häiden hintalappukaan.
Ja siis todellakin tarkoitan nyt henkilöitä, jotka ovat kihlautuneet avioitumistarkoituksella. En siis teitä, jotka hankitte ne parisuhdesormukset tjsp. (Rautalanka siksi, että olen aiemminkin kirjoittanut tästä ja mua on neuvottu, ettei kaikki kihlautuneet nyt vaan halua naimisiin.)
Me olemme juuri tuollaisia jotka ovat laittaneet sormukset vasempaan nimettömään merkiksi muille että olemme toisillemme varattuja nyt ja aina. Emme tosin ole tarvinneet niille mitään "parisuhdesormus"-nimityksiä, ihan ovat vain sormukset meille. Emme myöskään ole kihloissa, ja sormus sen merkkinä, koska emme sormukset sormiimme laittaessamme kihlautuneet, eikä ollut hääpäivää päätettynä, eikä naimisiinmenosta sovittuna.
Kamalan vaikeaa tämä tuntuu monelle olevan ymmärtää, joten kun joku kysyy milloin olemme kihloihin menneet, niin vastaamme että pari vuotta sitten. Ei meille ole mitään väliä silla mitwn kukakin ajattelee, sillä sormukset ovat kuitenkin ampuneet maaliin sen mikä oli tarkoituskin, eli ilmaisevat meidän molempien olevan varattuja toisillemme-. Niin vahva on täällä tuo nimettömässä sormuksen pito, että kyllä ihmiset tietävät että yhdessä ollaan sen nähtyään.
Tuttavani on ollut n. 35 vuotta kihloissa. Nainen kyllä on aina tahtonut naimisiin, mutta mies on ollut "joo kohta" -tyyppiä. Nykyisin ovat jo lähes 60-vuotiaita, nainen yritti saada miestä menemään naimisiin vajaa viisikumppisenä saadakseen leskeneläkkeen joskus, mutta sai vastaukseksi aina "kohta". Enää ei ole oikeastaan mitään juridistakaan syytä miksi edes mennä naimisiin. Eipä nuo kyllä eri paikkakunnillaolevien töiden takia ole asuneet yhdessäkään kymmeneen vuoteen. Muistan miten lapsena ihmettelin miksi heillä on eri sukunimi ja oli outoa, etteivät olleet naimisissa kun oli kuitenkin talolaina ja lapsia, jotka ovat ystäviäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Vaikka en ole kihloissa enkä naimisissa, niin olen minä 100% sitoutunut. Ei se paperi muuta yhtään mitään. Jos olisin naimisissa niin olis aivoehto jne ja ei saisi mitään. Naimisissa olo ei todista tasan yhtään mitään sitoutumisesta nykypäivänä. Minä olen ihmetellyt sitä, että pariskunnat seurustelee esim 5-10-15-20 vuotta ja menee naimisiin ja siitä menee vuosi tai kaksi ja ovat eronneet. Luulis sillon olevan sitoutuneempi, ku naimisissakin ollaan.
Missäs se 100% sitoutuminen on, kun kerran avioehdon tekisit. Sehä olisi ihan turhaa kun on 100 prosenttisesti sitoutunut.
Raha-asioita ja henkkoht omaisuutta on turha sekoittaa yhdessäoloon. Tietenkin viisas turvaa itse hankkimansa asiat avioehdolla. Se ei tarkoita etteikö olisi itse sitoutunut. Entäs jos se toinen osapuoli ei ajattele samoin sitoutumisesta. Erossa ihminen on erittäin raaka toista kohtaan ja minä en rahoita toisen elämää eron jälkeen, niin että ennen miestäni hommaamieni asioiden vuoksi hän veisi puolet. Avioehto ei ole mitään muuta kuin järjenkäyttöä ja vain persaukiset on erimieltä. Minulla ja miehelläni on avioehto, vaikka suhteellisen samoilla tuloilla ja omaisuudella ollaankin, mutta se ei tarkoita ettenkö minä olisi sitoutunut mieheeni ja toivo, että olisin elämäni loppuun asti hänen kanssaan. Hänen puolestaan taas en voi sanoa mitään, mutta tällä hetkellä olemme onnellisia ja yhdessä on hyvä olla.
Niin, eli aivan sama sitten olla naimisissa ja tehdä avioehto. Nykyään kun myös pitkä avoliitto lasketaan avioliitoksi kun oikeuteen rahoja mennään eron tullessa jakamaan. Joku siinä naimisiin menossa siis mättää, kun vaikka ollaan 100 prosenttisen sitoutuneita, niin silti pelätään hysteerisesti ettei toinen olekaan, ja ero tulee justkohta. Järkevintä olisi tuossa tilassa varmaan erota ihan kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Vaikka en ole kihloissa enkä naimisissa, niin olen minä 100% sitoutunut. Ei se paperi muuta yhtään mitään. Jos olisin naimisissa niin olis aivoehto jne ja ei saisi mitään. Naimisissa olo ei todista tasan yhtään mitään sitoutumisesta nykypäivänä. Minä olen ihmetellyt sitä, että pariskunnat seurustelee esim 5-10-15-20 vuotta ja menee naimisiin ja siitä menee vuosi tai kaksi ja ovat eronneet. Luulis sillon olevan sitoutuneempi, ku naimisissakin ollaan.
Missäs se 100% sitoutuminen on, kun kerran avioehdon tekisit. Sehä olisi ihan turhaa kun on 100 prosenttisesti sitoutunut.
Raha-asioita ja henkkoht omaisuutta on turha sekoittaa yhdessäoloon. Tietenkin viisas turvaa itse hankkimansa asiat avioehdolla. Se ei tarkoita etteikö olisi itse sitoutunut. Entäs jos se toinen osapuoli ei ajattele samoin sitoutumisesta. Erossa ihminen on erittäin raaka toista kohtaan ja minä en rahoita toisen elämää eron jälkeen, niin että ennen miestäni hommaamieni asioiden vuoksi hän veisi puolet. Avioehto ei ole mitään muuta kuin järjenkäyttöä ja vain persaukiset on erimieltä. Minulla ja miehelläni on avioehto, vaikka suhteellisen samoilla tuloilla ja omaisuudella ollaankin, mutta se ei tarkoita ettenkö minä olisi sitoutunut mieheeni ja toivo, että olisin elämäni loppuun asti hänen kanssaan. Hänen puolestaan taas en voi sanoa mitään, mutta tällä hetkellä olemme onnellisia ja yhdessä on hyvä olla.
Niin, eli aivan sama sitten olla naimisissa ja tehdä avioehto. Nykyään kun myös pitkä avoliitto lasketaan avioliitoksi kun oikeuteen rahoja mennään eron tullessa jakamaan. Joku siinä naimisiin menossa siis mättää, kun vaikka ollaan 100 prosenttisen sitoutuneita, niin silti pelätään hysteerisesti ettei toinen olekaan, ja ero tulee justkohta. Järkevintä olisi tuossa tilassa varmaan erota ihan kokonaan.
Kertokaapas, mikä etu tulee miehelle joka tienaa enemmän kuin naisensa, avioliitosta? Miksi mies ylipäätänsä haluaisi naimisiin? Vain jotta nainen olisi tyytyväinen?
Ja toinenkin kysymys: Vaikka uhraisi etunsa jotta nainen saisi haluamansa, miksi helvetissä menisi naimisiin eronneen kanssa? Semmoisen kanssa, joka on jo kiistattomasti todistanut, ettei kykene avioliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Mies jättää takaportin auki siltä varalta, että se hänen elämänsä nainen astelee joskus vastaan. Jos näin käy, niin silloin se on menoa nasta laudassa.
Tai vaan siltä varalta, että nainen muuttuu hyvästä huonoksi. Käykö tämä vaihtoehto koskaan mielessänne? Mikäs se eroprosentti nykyään olikaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Vaikka en ole kihloissa enkä naimisissa, niin olen minä 100% sitoutunut. Ei se paperi muuta yhtään mitään. Jos olisin naimisissa niin olis aivoehto jne ja ei saisi mitään. Naimisissa olo ei todista tasan yhtään mitään sitoutumisesta nykypäivänä. Minä olen ihmetellyt sitä, että pariskunnat seurustelee esim 5-10-15-20 vuotta ja menee naimisiin ja siitä menee vuosi tai kaksi ja ovat eronneet. Luulis sillon olevan sitoutuneempi, ku naimisissakin ollaan.
Missäs se 100% sitoutuminen on, kun kerran avioehdon tekisit. Sehä olisi ihan turhaa kun on 100 prosenttisesti sitoutunut.
No huh huh, mikä älyvapaa läppä. Vaikka olisi kuinka 100% sitoutunut, ei voi ikinä tietää mitä tapahtuu. Avioehdon pitäisi olla pakollinen. Ketään ei voi ensinnäkään pakottaa olemaan yhdessä, toinen voi lähteä vaikka itse kuinka haluaa olla yhdessä. Ei kukaan voi tietää, ettei missään nimessä tule jätetyksi. Tämä vain yksi skenaario. Itse ainakin suojelen omaisuuteni.
Eli se todella pitää paikkansa, että jos ei kihlaa on väärä puoliso? Itse vähän apn kaltaisessa tilanteessa. Tekee jotenkin surulliseksi. Kun odottaa ja odottaa... ilmeisesti turhaan.