Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:
12.12.2018 |
Teille kaikille nirson huutelijoille esittäisin kysymyksen: oletteko ottaneet jonkun suurinpiirtein miellyttävän henkilön ettekä odottaneet mitään ihastumisen tunnetta suhteen alussa?
Ja toinen kysymys: onko se ihanteenne parisuhteen muodostamisesta?
Pitkässä suhteessa olleena olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat edellytys parisuhteeseen ryhtymiselle. Eivät miehen tulot, pituus tai status, kuten täällä usein kuvitellaan vaan se, että meillä klikkaa ihmisinä ja romanttisesti ja haluamme toisiamme fyysisesti. Ystävyys, jolle pitkän suhteeni myös rakensin, ei olisi syntynyt ilman noita muita. En ole niin parisuhteen kipeä, että haluaisin tai edes kykenisin ottamaan vain jonkun suurinpiirtein kivan - ahdistaa ajatuskin.
Ulkopuoliset sitten keksivät näitä nirsouksia ja muita syitä selittääkseen, miksi olen itsekseni. Joo, se vika on vain ja ainoastaan minussa, että 40+ -ikäisenä ei ole opintoja ja muuta elämää, jota koko ikäluokka viettäisi, kuten parikymmppisenä. Ihan puhdas sattumakin vaikuttaa paljon, mikä aina näissä unohdetaan.
En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nirsous kommentti syntyy siitä, että toisille siihen rakastumisen ja kemian tuntumaan mahdollisuuteen vaaditaan niin kauhean paljon asioita. Toiset rakastuvat kokoajaan. He tuntevat kemiaa kaikenlaiseen. He rakastuvat työttömiin, köyhiin, tyhmin, lyhyisiin, pitkiin, rikkaisiin, suomalaisiin, ulkomaalaisiin, nuoriin ja vaikka vanhoihin. He eivät siis ole nirsoja.
Sitten on näitä jotka vaativat, että kemiaa siihen rakastumiseen, mutta sitä kemiaa ei löydy ellei toinen ole laiha, komea tai nätti naamasta, älykäs ja koulutettu ja määrätyn pituinen. No onhan tuo nirso verrattuna ensimmäiseen ihmiseen. Mutta minkä ihminen toisaalta mieltymyksilleen voi? Kaikki en nyt vaan ole kaikkiruokaisia ja se aiheuttaa sitten ongelmia, kun tarjolla ei ole niitä omia syötäväksi kelpaavia ruokia.
Hyviä pointteja. Usein ei tosin ole mitään tietoa henkilön todellisesta nirsoudesta, kun noita määritelmiä heitellään. Kuka tahansa, joka on pitkään yksin = nirso tai sitten se toinen vaihtoehto, niin huono, että ei kukaan huoli. Valitse siitä sitten omasi, muita kategorioita ei tunnu olevan missään keskustelussa tarjolla.
Kolmas vaihtoehto on, ettei halua, tai ei kykene. Passiivisuus kuuluu tähän kategoriaan, ei halua tarpeeksi, jos ei tee tarpeeksi asioiden edistämiseen.
Ja siinähän ne jo on, ne mahdolliset selitykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nainen, pidän balettitanssista. Siispä vaadin että mieskin pitää balettitanssista ja harrastaa sitä, mutta on kuitenkin jykevä isopartainen tukkimies.
Miehet on sikoja kun eivät täytä vaatimuksiani! Siispä "nirsoilen" ja jatkan sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Eihän sitä voi valita, mutta kyllä siihen voi vaikuttaa.
t. Nirso.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan lähtenyt yksillekään treffeille ilman, että olen ollut oikeasti ihastunut. Ja erittäin hyvän puolison sain. Suosittelen nirsoutta ihan kaikille.
Olisi kamalaa ajatella olevani suhteessa, jossa olen vain jotenkin sopiva toiselle. Tuntui oikeasti hienolta, kun mieheni yli 20 avioliittovuoden jälkeen tuossa joku aika sitten sanoi, että hän luulee, että aika moni mies haluaisi minut kumppanikseen, koska olen fiksu ja sosiaalinen ihminen. Hän näkee minut edelleen tavoittelemisen arvoisena kumppanina, mikä ei olisi totta, jos näkisimme toisissamme vain jonkun joka menettelisi.
Missäköhän iässä tapasitte? 35 vuotiaana? Vai 25 vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Mihin tuhlasitte parhaat vuotenne? Juoksitte kentien munan perässä? Kun olisi pitänyt napata se hyvä mies silloin.
Hehheh. Ensimmäinen joutilas turhautunut mies ilmoittautui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Ei voi valita. Toki voi ihastua niin kapealla sektorilla, että on käytännössä mahdotonta löytää molemminpuolista tunnetta.
Monilla on varmasti kokemuksia yksipuolisesta ihastumisesta, ja niillehän ei mitään mahda. Jos ei nyt sanotaanko 30-40-vuotiaana ole vieläkään löytynyt sitä molemminpuolista, niin olisko siinä omassa ihanteessa sitten tarkistamisen varaa.
.Oudot jutut. Ei minulla ainakaan olemitään IHANNETTA. Ihastua kapealla sektorilla....häh?
Miehet, joihin olen ihastunut ovat kovin eri näköisiä ja eri tyyppisiä. Minun mielestäni ihania ja hyvännäköisiä, sinun silmissäsi ehkä tylsän näköisiä perunoita. NJa voinet analysoida, mikä heistä teki ihania. Mitkä asiat ovat ne jutut sinulle, että ihastut?
Mitä enemmän näitä luen, sitä selvemmäksi käy, ettei haluta analysoida. Kykykin saattaa puuttua, mutta tuo halu on se määräävä tekijä.
Jos analysoi rehellisesti (mahottomuus näille), voisi selvitä miksi aina on mennyt pieleen, ja ehkä jopa tehdä jotain asialle. Kun jättää analysoimatta, voi aina vaan ajatella c'est la vie, asioita vaan tapahtuu, en minä niille mitään mahda, en mahda mitään tunteilleni. Silloin syy ei ikinä löydy peilistä, vaan aina jostain muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Mihin tuhlasitte parhaat vuotenne? Juoksitte kentien munan perässä? Kun olisi pitänyt napata se hyvä mies silloin.
Hehheh. Ensimmäinen joutilas turhautunut mies ilmoittautui.
Joutilas? Työpaikka ja naisseuraa on, mutta ns oikeaa suhdetta ei tule, koska mielestäni on myöhäistä, se laiva seilasi jo.
Vastaa nyt sinä kysymykseeni, jos olet sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, pidän balettitanssista. Siispä vaadin että mieskin pitää balettitanssista ja harrastaa sitä, mutta on kuitenkin jykevä isopartainen tukkimies.
Miehet on sikoja kun eivät täytä vaatimuksiani! Siispä "nirsoilen" ja jatkan sinkkuna.
Ajatteletko tosiaan, että kiukuttelemalla saat sen kumppanin. Yleensäkkään parisuhteeseen ei riitä se, että genitaalit ovat erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Toihan on tosi hyvä pari. Toinen keskittyy perheeseen, toinen töihin. Uraihminen saa kiksit siitä, jos kumppani arvostaa omaa menestystä, ja elämä on ihanaa, kun toinen hoitaa päiväkotirumban ja ruuan pöytään. Perhekeskeinen ihminen arvostaa rahaa, jota uraihminen tuo. Moni mies tajuaa tämän; naispuoliset hoitajat ovat usein naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Miksei akateemisille naisystävillesi kelpaa akateeminen mies vaan sille annetaan pakit jollain järjettömällä verukkeella. Sitten deittaillaan hetki varastomiestä tai bussikuskia ja valitetaan miten kouluttautuneita miehiä ei riitä kaikille ja paistatellaan omassa erinomaisuudessa
Akateemisuudessa ei varmasti ole mitään vikaa. Mutta kun se pelkkä akateemisuus ei riitä. Toisekseen ystäväni eivät ole deittailleet tietääkseni bussikuskitasoa. Bussinkuljettajakin voi tietysti olla älykäs, kuvittelisin kuitenkin monotonisen työn käyvän pidemmän päälle sietämättömän tylsäksi.
Miksi ihmeessä bussikuskin työ olisi monotonista? Työajat vaihtelee tiheään, samoin reitit ja linjat joita ajaa. Asiakkaita löytyy laidasta laitaan ja oman mausteensa ammattikuljettajan työhön tuo varmasti myös vaihtelevat sääolosuhteet, muun liikenteen määrä ja maisemat matkan varrella. Kahta samanlaista päivää tuskin siinä työssä on, ja joka hetki voi tapahtua jotain odottamatonta. Minä ajattelisin että pikemminkin työn ennakoimattomuus ja vaihtelevuus voisi olla se suurempi työstressin aiheuttaja bussikuskin työssä, kuin sietämätön tylsistyminen.
Ei se monotonista tuossa mielessä olekaan, kuin kuvailit. Mutta älyllisiä haasteita et voi väittää sen liiemmin tarjoavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Mihin tuhlasitte parhaat vuotenne? Juoksitte kentien munan perässä? Kun olisi pitänyt napata se hyvä mies silloin.
Minä taas tunnen, että parhaat vuoteni meni parisuhteessa. Ihan hyvä mies, mutta en kuitenkaan ollut häneen täysin rakastunut. Aloin suhteeseen, kun oli niin hyvä mies, mutta se oli virheiden virhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Mihin tuhlasitte parhaat vuotenne? Juoksitte kentien munan perässä? Kun olisi pitänyt napata se hyvä mies silloin.
Hehheh. Ensimmäinen joutilas turhautunut mies ilmoittautui.
Joutilas? Työpaikka ja naisseuraa on, mutta ns oikeaa suhdetta ei tule, koska mielestäni on myöhäistä, se laiva seilasi jo.
Vastaa nyt sinä kysymykseeni, jos olet sinkku.
Itse olin niin typerä , että otin parikymppisenä sen ensimmäisen kysyjän. Tein opintojeni ja muunkin elämäni suhteen rankkoja kompromisseja, että suhde ylipäätään oli mahdollinen. Kyllä minä ymmärrän nuorempien naisten halun saada ensin oma elämä järjestykseen eli opiskella, matkustella, nauttia elämästä, satsata uraan ja rakentaa se elämä omien mieltymysten ja tavoitteiden mukaan eikä niin että joutuu joka valinnassa joustamaan ja tekemään kompromisseja. Itse olen joutunut joustamaan mm. Siinä että asuinpaikka on valittu miehen työn mukaan ja itse en ole siitä syystä tehnyt päivääkään koulutustani vastaavaa työtä ja tämä on kyllä mielestäni aika perustavanlaatuinen valinta. En syytä siitä miestäni vaan itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Toihan on tosi hyvä pari. Toinen keskittyy perheeseen, toinen töihin. Uraihminen saa kiksit siitä, jos kumppani arvostaa omaa menestystä, ja elämä on ihanaa, kun toinen hoitaa päiväkotirumban ja ruuan pöytään. Perhekeskeinen ihminen arvostaa rahaa, jota uraihminen tuo. Moni mies tajuaa tämän; naispuoliset hoitajat ovat usein naimisissa.
Lähihoitaja on automaattisesti perhekeskeinen ihminen, joka ei ajattele uraansa ja suorastaan nauttii kun hänen niskoilleen kaadetaan kaikki vastuu perheen arjen pyörittämisestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Toihan on tosi hyvä pari. Toinen keskittyy perheeseen, toinen töihin. Uraihminen saa kiksit siitä, jos kumppani arvostaa omaa menestystä, ja elämä on ihanaa, kun toinen hoitaa päiväkotirumban ja ruuan pöytään. Perhekeskeinen ihminen arvostaa rahaa, jota uraihminen tuo. Moni mies tajuaa tämän; naispuoliset hoitajat ovat usein naimisissa.
No, ihmisten käsitykset hyvästä parisuhteesta ja odotukset kumppania kohtaan toki vaihtelevat. Jos nyt todella puhutaan kuitenkin "nipin napin peruskoulusta selvinneestä" eli ei-niin-välkystä naisesta ja korkeasti koulutettu, älykäs mies ottaa hänet puolisokseen, niin itselleni kyllä tulee mielikuva aika vanhoillisesta, epätasa-arvoisestakin suhteesta, jossa henkisellä tasolla kohtaamisella ei ole miehelle niin väliä. Mielikuva voi olla väärä ja mitäpä se ulkopuoliselle kuuluukaan. Itse kuitenkin haluan kyetä myös keskustelemaan laajasti ja samalla tasolla kumppanin kanssa.
Melkein tuntuisi, että entisaikojen käsitys, jossa avioliitolla ei ollut (tai ainakaan sitä ei edellytetty/odotettu) tunteiden kanssa tekemistä, oli realistisempi. Puoliso valittiin (itse tai sukusi toimesta) sopivasta syntyperästä, työihmiseksi ja suvunjatkajaksi. Puolisoiden hyvä kohtelu ja keskinäinen toimeentuleminen oli suotavaa, rakkaudesta ei höpisty. No joo, ihan järkyttäväähän tuollainen olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.
Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.
Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.
Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.
Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.
Miksi tuossa olisi mitään pöyristyttävää, onnea suhteesta. :) Se, että et tarvitse ihastumista suhteen aloittamiseen, on suuri etu. Itse vain ahdistuisin niin ei toimi. Olen vähän kateellinen, pakko myöntää.
ap
!
Ei kiesus. Nuorempana olisin ollut varma, että trollailet, mutta nyt on ikävä kyllä tietoa siitä, mihin äärimmäisyyksiin naiset menee vastuunpakoilussa. Kun "asiat vaan tapahtuu".
Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Toihan on tosi hyvä pari. Toinen keskittyy perheeseen, toinen töihin. Uraihminen saa kiksit siitä, jos kumppani arvostaa omaa menestystä, ja elämä on ihanaa, kun toinen hoitaa päiväkotirumban ja ruuan pöytään. Perhekeskeinen ihminen arvostaa rahaa, jota uraihminen tuo. Moni mies tajuaa tämän; naispuoliset hoitajat ovat usein naimisissa.
No, ihmisten käsitykset hyvästä parisuhteesta ja odotukset kumppania kohtaan toki vaihtelevat. Jos nyt todella puhutaan kuitenkin "nipin napin peruskoulusta selvinneestä" eli ei-niin-välkystä naisesta ja korkeasti koulutettu, älykäs mies ottaa hänet puolisokseen, niin itselleni kyllä tulee mielikuva aika vanhoillisesta, epätasa-arvoisestakin suhteesta, jossa henkisellä tasolla kohtaamisella ei ole miehelle niin väliä. Mielikuva voi olla väärä ja mitäpä se ulkopuoliselle kuuluukaan. Itse kuitenkin haluan kyetä myös keskustelemaan laajasti ja samalla tasolla kumppanin kanssa.
Tällaisia pareja kuitenkin on, ja he ovat tyytyväisiä. Ilmeisesti keskustelevat samalla tasolla. En ymmärrä, mitä epätasa-arvoista tässä on. Kumppanuus voi olla tasa-arvoinen, vaikka toinen keskittyy enemmän kotiin ja toinen enemmän työhön.
Harvempi mies valitsee kumppania kriteerillä, että täytyy olla saman alan koulutus, jotta voi puhua työstään kotona. Uranainen voisi ennakkoluulottomasti kokeilla samaa. Katsoa, kohtaavatko kemiat ja arvot ilman tutkintopaperia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Toihan on tosi hyvä pari. Toinen keskittyy perheeseen, toinen töihin. Uraihminen saa kiksit siitä, jos kumppani arvostaa omaa menestystä, ja elämä on ihanaa, kun toinen hoitaa päiväkotirumban ja ruuan pöytään. Perhekeskeinen ihminen arvostaa rahaa, jota uraihminen tuo. Moni mies tajuaa tämän; naispuoliset hoitajat ovat usein naimisissa.
No, ihmisten käsitykset hyvästä parisuhteesta ja odotukset kumppania kohtaan toki vaihtelevat. Jos nyt todella puhutaan kuitenkin "nipin napin peruskoulusta selvinneestä" eli ei-niin-välkystä naisesta ja korkeasti koulutettu, älykäs mies ottaa hänet puolisokseen, niin itselleni kyllä tulee mielikuva aika vanhoillisesta, epätasa-arvoisestakin suhteesta, jossa henkisellä tasolla kohtaamisella ei ole miehelle niin väliä. Mielikuva voi olla väärä ja mitäpä se ulkopuoliselle kuuluukaan. Itse kuitenkin haluan kyetä myös keskustelemaan laajasti ja samalla tasolla kumppanin kanssa.
Tällaisia pareja kuitenkin on, ja he ovat tyytyväisiä. Ilmeisesti keskustelevat samalla tasolla. En ymmärrä, mitä epätasa-arvoista tässä on. Kumppanuus voi olla tasa-arvoinen, vaikka toinen keskittyy enemmän kotiin ja toinen enemmän työhön.
Harvempi mies valitsee kumppania kriteerillä, että täytyy olla saman alan koulutus, jotta voi puhua työstään kotona. Uranainen voisi ennakkoluulottomasti kokeilla samaa. Katsoa, kohtaavatko kemiat ja arvot ilman tutkintopaperia.
Ei tarvitse olla saman alan koulutus vaan samantasoinen. En ymmärrä miten muuten on mahdollista keskustella tasaveroisesti. Yritän kyllä aina sopeuttaa omat juttuni keskustelukumppanien mukaan ,mutta kyllä sen tason huomaa. Asia on ok satunnaisten tuttavien kohdalla, kotona sellaista ei pitkään jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Toihan on tosi hyvä pari. Toinen keskittyy perheeseen, toinen töihin. Uraihminen saa kiksit siitä, jos kumppani arvostaa omaa menestystä, ja elämä on ihanaa, kun toinen hoitaa päiväkotirumban ja ruuan pöytään. Perhekeskeinen ihminen arvostaa rahaa, jota uraihminen tuo. Moni mies tajuaa tämän; naispuoliset hoitajat ovat usein naimisissa.
No, ihmisten käsitykset hyvästä parisuhteesta ja odotukset kumppania kohtaan toki vaihtelevat. Jos nyt todella puhutaan kuitenkin "nipin napin peruskoulusta selvinneestä" eli ei-niin-välkystä naisesta ja korkeasti koulutettu, älykäs mies ottaa hänet puolisokseen, niin itselleni kyllä tulee mielikuva aika vanhoillisesta, epätasa-arvoisestakin suhteesta, jossa henkisellä tasolla kohtaamisella ei ole miehelle niin väliä. Mielikuva voi olla väärä ja mitäpä se ulkopuoliselle kuuluukaan. Itse kuitenkin haluan kyetä myös keskustelemaan laajasti ja samalla tasolla kumppanin kanssa.
Tällaisia pareja kuitenkin on, ja he ovat tyytyväisiä. Ilmeisesti keskustelevat samalla tasolla. En ymmärrä, mitä epätasa-arvoista tässä on. Kumppanuus voi olla tasa-arvoinen, vaikka toinen keskittyy enemmän kotiin ja toinen enemmän työhön.
Harvempi mies valitsee kumppania kriteerillä, että täytyy olla saman alan koulutus, jotta voi puhua työstään kotona. Uranainen voisi ennakkoluulottomasti kokeilla samaa. Katsoa, kohtaavatko kemiat ja arvot ilman tutkintopaperia.
Ei tarvitse olla saman alan koulutus vaan samantasoinen. En ymmärrä miten muuten on mahdollista keskustella tasaveroisesti. Yritän kyllä aina sopeuttaa omat juttuni keskustelukumppanien mukaan ,mutta kyllä sen tason huomaa. Asia on ok satunnaisten tuttavien kohdalla, kotona sellaista ei pitkään jaksa.
Mieheni on korkeasti koulutettu ja itse olen käynyt vain kahden vuoden toisen asteen koulutuksen, jonka jälkeen perustin oman firman. Hyvin pyyhkii. Me keskustellaan hyvinkin tasavertaisesti asioista, ja mieheni pitää minua erittäin fiksuna ja sivistyneenä ihmisenä. Olin koulussa tosi hyvä, mutta minua ei kiinnostanut opiskelut.
Alue: Aihe vapaa
Mihin tuhlasitte parhaat vuotenne? Juoksitte kentien munan perässä? Kun olisi pitänyt napata se hyvä mies silloin.