Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:

Teille kaikille nirson huutelijoille esittäisin kysymyksen: oletteko ottaneet jonkun suurinpiirtein miellyttävän henkilön ettekä odottaneet mitään ihastumisen tunnetta suhteen alussa?

Ja toinen kysymys: onko se ihanteenne parisuhteen muodostamisesta?

Pitkässä suhteessa olleena olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat edellytys parisuhteeseen ryhtymiselle. Eivät miehen tulot, pituus tai status, kuten täällä usein kuvitellaan vaan se, että meillä klikkaa ihmisinä ja romanttisesti ja haluamme toisiamme fyysisesti. Ystävyys, jolle pitkän suhteeni myös rakensin, ei olisi syntynyt ilman noita muita. En ole niin parisuhteen kipeä, että haluaisin tai edes kykenisin ottamaan vain jonkun suurinpiirtein kivan - ahdistaa ajatuskin.

Ulkopuoliset sitten keksivät näitä nirsouksia ja muita syitä selittääkseen, miksi olen itsekseni. Joo, se vika on vain ja ainoastaan minussa, että 40+ -ikäisenä ei ole opintoja ja muuta elämää, jota koko ikäluokka viettäisi, kuten parikymmppisenä. Ihan puhdas sattumakin vaikuttaa paljon, mikä aina näissä unohdetaan.

En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.