Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tunnetko ihmisen, joka on jäänyt omaa nirsouttaan yksin elämässä?
09.11.2018 |
Pelkään, että jään yksin elämässäni. Minun on todella vaikea löytää kumppania, en vain kiinnostu kenestäkään kovin usein ja jos kiinnostun, niin se ei takaa että homma toimisi. Olen ollut todella ihastunut kolme kertaa elämässäni: ensimmäinen mies kuoli tapaturmaisesti kun olimme vähän aikaa tapailleet, toinen mies oli varattu joten en tietenkään ryhtynyt mihinkään, ja kolmatta tapailin kunnes hän jätti minut.
Olen 25-vuotias, nätti, ystävällinen luonteeltani, oma elämä (talous, koulutus ym.) on kunnossa, olen lapseton (haluaisin lapsia jos vaan mies löytyisi). Mielestäni minulla on kaikki edellytykset "saada" kumppani ja kyllähän minua lähestytäänkin, joten olenko vain liian rajoittunut itse?
Mietin, tulenko oikeasti jäämään yksin sen takia että olen jotenkin liian nirso tms... Minulle tullaan kyllä jutustelemaan välillä ja kun olin hetken aikaa deittipalvelussa, sain valtavasti viestejä. Juttelinkin ja tapasin joitakin miehiä, mutta kun ei vain sytytä :/ Olen varmasti nirso, mutta mielestäni kumppanin valinnassa tuleekin olla. Miksi jakaa elämä jonkun kanssa, joka on vaan ihan kiva? Haluan uskoa että sitä suurta rakkautta ja sielunkumppanuuttakin on olemassa.
Saatanko jäädä oikeasti yksin elämässä, kun haikailen tuollaisten tunteiden perään? Pitäisikö tyytyä vähempään?
Kommentit (344)
Vierailija kirjoitti:
En, ellei sitten nirsous = mielenterveysongelmat
Hulluja naisia ja miehiä on maailma pullolaan. Ikävimpiä on ne tyypit, jotka suhteen loputtua alkavat parkumaan että ex oli narsisti. Ikävä kyllä, usein narsisti on juuri se jätetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen lähes 31-vuotias todella nirso mieshenkilö, joka on jäänyt yksin. Olen ulkonäöltäni sellainen, että ei olisi oikeastaan yhtään varaa olla nirso, mutta minkäs teet. Ulkonäöllisesti kriteereitä ei ole (olen ihastunut henkilöihin, joiden vartalot ovat olleet toistensa vastakohtia, on ollut tatutointeja/lävistyksiä jne), mutta jos saan tietyn vaikutelman että ei nappaa, niin ei. En käy hirveästi baareissa tai yökerhoissa enkä etsi yhden yön seuraa. En pysty myöskään ajattelemaan työkavereita romanttisessa mielessä. Ihastun erittäin harvoin, mutta silloin kun olen, pakit on tullut joka kerta. Naispuolisia kavereita minulla on jonkin verran, mutta näen ne pelkästään kavereina, olivatpa he varattuja tai eivät. Olen yrittänyt nyt pyrkinyt lisäämään omaa liikunnallisuuttani jonkin verran, parantamaan itseäni työelämässä sekä panostamaan enemmän omaan henkiseen hyvinvointiin. Noh, kai tuolla joku tulee vielä joskus vastaan jolloin molemmilla kolahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Ehkä, vain ehkä, Laasasen tasoteoriaan tutustuminen olisi joillekin harvoille hyväksi...(en olisi uskonut ikinä näin kirjoittavani).
Vierailija kirjoitti:
En, ellei sitten nirsous = mielenterveysongelmat
Kirjoitiko minusta?
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on ylhäistä. Heikot tarvitsevat muita ihmisiä elämäänsä.
Kirjoitirko minusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kunnolla ymmärrä tätä ns nirsoutta. Eikö kaikkien kannata olla sellaisen ihmisen kanssa joka kolahtaa, jonka kanssa on hyvä olla? Ja jos joku ihminen ei siis tunnu hyvältä niin eihän se mitään nirsoutta ole? Ihan kuin se suhteessa oleminen olisi itsetarkoitus, ei sillä kumppanilla saati suhteen laadulla niin väliä.
Totta joka sana! Mutta menehän sanomaan tämä jollekin sellaiselle, joka ei näin ajattele. ☺
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Ehkä, vain ehkä, Laasasen tasoteoriaan tutustuminen olisi joillekin harvoille hyväksi...(en olisi uskonut ikinä näin kirjoittavani).
😂😂😂👌
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti sitä kuvitteluleikkien kautta. Mieti sellaista johon tyydyt ja päivittäistä elämää sellaisen kanssa. Sitten mieti lasten tekemistä yksin, sijoitusta yksin ja adoptiota yksin. Sitten mieti sitä vaihtoehtoa, että oletkin vanha ja sekä ilman puolisoa, että ilman lapsia. Sitten seikkailet vaihtoehdosta toiseen ja mietit oletko noista johonkin valmis jos se tosirakkaus ei koskaan tule vastaan. Sitten elät sen mukaan mitä haluat kannattipa riski tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti sitä kuvitteluleikkien kautta. Mieti sellaista johon tyydyt ja päivittäistä elämää sellaisen kanssa. Sitten mieti lasten tekemistä yksin, sijoitusta yksin ja adoptiota yksin. Sitten mieti sitä vaihtoehtoa, että oletkin vanha ja sekä ilman puolisoa, että ilman lapsia. Sitten seikkailet vaihtoehdosta toiseen ja mietit oletko noista johonkin valmis jos se tosirakkaus ei koskaan tule vastaan. Sitten elät sen mukaan mitä haluat kannattipa riski tai ei.
Tai mietipä jos se tuleekin vastaan! Kun vähän tutkailee itseään ja omia tarpeitaan ja muistaa olla ymmärtäväinen ja ystävällinen toisille, on ihan hyvinkin todennäköistä että se tulee vastaan! 25-vuotiaan ei kannata tommosia ajatuskulkuja pyöritellä vielä päässään. Ahdistus vaan tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti sitä kuvitteluleikkien kautta. Mieti sellaista johon tyydyt ja päivittäistä elämää sellaisen kanssa. Sitten mieti lasten tekemistä yksin, sijoitusta yksin ja adoptiota yksin. Sitten mieti sitä vaihtoehtoa, että oletkin vanha ja sekä ilman puolisoa, että ilman lapsia. Sitten seikkailet vaihtoehdosta toiseen ja mietit oletko noista johonkin valmis jos se tosirakkaus ei koskaan tule vastaan. Sitten elät sen mukaan mitä haluat kannattipa riski tai ei.
Tai mietipä jos se tuleekin vastaan! Kun vähän tutkailee itseään ja omia tarpeitaan ja muistaa olla ymmärtäväinen ja ystävällinen toisille, on ihan hyvinkin todennäköistä että se tulee vastaan! 25-vuotiaan ei kannata tommosia ajatuskulkuja pyöritellä vielä päässään. Ahdistus vaan tulee.
Näin ajattelen myös
En halua masennella mutta itse odottelen sitä oikeaa vielä reippaasti yli nelikymppisenä. Että onhan ap:lla aikaa, ei siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sillä ole merkitystä oletko nirso. Tai jos olisi niin minä olisin jo ajat sitten saanut miehen. Minulla melko samanlaiset taustat kuin sulla. Olen seurustellut pari kertaa. Tulen hyvin toimeen omillani, on ystäviä ja harrastuksia. Nettideiteissä sain paljon huomiota ja kävin treffeillä. Miehet halusivat kyllä ekojen treffien jälkeen tutustua lisää ja itsekin. Minä tosissani kiinnostuin lähes jokaisesta, jonka tapasin. Olisin halunnut jatkaa tutustumista kun oli pari kertaa nähty mutta miehet eivät. Ei ainakaan ollut aikaa tai peruttiin... Ei päästy sänkyyn asti kun juttu kuivahti jo. Eli en ainakaan ollut nirso ja silti en ole viiteen vuoteen miestä löytänyt. Vähän pelkään että perhe jää saamatta koska olen jo 30.
Nettideitit lopetin kun huomasin että ne samat siellä vaan tulee vastaan :D
En ole vaan kohdannut oikeaa tyyppiä. Enkä enäähakemalla hae vaan annan luonnon päättää tuleeko vai ei. Ei kannata tyytyä keneenkään. Siitä olen kiitollinen ettei kukaan treffailemani mies vain tyytynyt minuun, vaikka se etten kelvannut sattui. Mielummin kyllä olen miehen kanssa joka haluaa minut ja minä hänet. Tai sitten jään sinkuksi.
Vierailija kirjoitti:
Nirsoksi syyttäminen on yksi sinkkumyytti, jolla sinkkuja pyritään häpäisemään ja syylistämään. Väestöliiton sivuilla voit lukea näistä myyteistä lisää. Ota ihan rauhassa vaan, ei sussa ole mitään vikaa. Jostain syystä tää yhteiskunta vaan toimii niin parisuhdekeskeisesti, että me sinkut ollaan joillekin parisuhdeihmisille kauhea uhka. Kaikenlaisia syytöksiä ja ilkeilyjä saa kuulla, mutta ole sinä kuitenkin kiltti itsellesi. Ei pidä tyytyä mihin tahansa.
Tuo on kyllä aika yleistämistä. Minä olen ollut pitkään sinkku ja omasta halustani. Vaikka en etsi kumppania, niin parisuhteeseen voin ryhtyä parisuhteeseen, jos tarpeeksi kaltaiseni kumppaniehdokas tulee vastaan. Tuskin tulee, tiedostan että asia on näin ja tulen todennäköisesti viettämään loppuelämäni sinkkuna. Minä varmasti tulisin vaatimaan itse parisuhteelta liikaa, joten olen opetellut olemaan onnellinen yksin ja sitä olenkin. Joten voiko olla liian nirso? Todellakin voi. Ja sitä ei sanontoihin nojautuvat voimaannuttavat sinkkumyytit pelasta.
Nirsous on liiallista JOS siitä on haittaa sen oikean löytämisessä.
Harva rentoutuu vielä ensi treffeillä niin paljoa että olisi ihan vain oma itsensä tai ei pidä vetää liikoja johtopäätöksiä itsessään merkityksettömistä asioista kuten vaikka siitä ettei joku ole heittänyt pois nalle petivaatteita jotka ovat vielä ihan hyviä.
Minua syyteltiin nirsoksi monelta taholta parikymppisenä kun en koskaan seurustellut. Myöhemmin ymmärsin että kyse oli siitä etten tuntenut itseäni kunnolla ja minulla oli myös vääristyneitä ajattelumalleja parisuhteesta. Kolmekymppisenä onnisti nettitreffeillä kun ymmärsin itseäni paremmin eikä silloin tarvinnut yhtään pähkäillä että voisiko tämä toimia.
Olet vielä liian nuori stressaamaan tuosta. Elä ja katso mitä tapahtuu:)
Olet tosi nuori vielä, en usko että olet nirso, vaan ei niitä oikeita ihmisiä nyt joka päivä tai vuosikaan kävele kohdalle.
Minä menin naimisiin ok tyypin kanssa, koska luulin että ok on yhtä kuin hyvä. Ja oli varmaan aika vanhanaikainen kasvatus, että avioliitto vaatii paljon työtä ja yritystä.
18 vuotta yritin, eikä meistä sen yhteensopivampia tullut. Pikemmin loppukin alkuperäinen viehätys kului pois. Ero tuli.
Vasta 50 v kohtasin miehen, jonka kanssa kaikki toimii. Nyt on mennyt yhdessä vuosia, ja yhtään ei ole tarvinnut enää epäillä eikä tuskailla eikä tehdä töitä. Me vaan ollaan niin monella lailla samanlaiset, ja silti ihanasti ja terveesti erilaiset, että kaikk eteen tulleet kysymykset on ratkottu luontevasti.
Toivon tietysti että olisin kohdannut hänet paljon aiemmin, mutta mekin olimme jumissa väärien ihmisten kanssa monet vuodet.
Olemalla sinkku pidät mahdollisuuden auki kohdata sen oikean tyypin. Ottamalla jonkun vaan se mahdollisuus on pois.
Seele kirjoitti:
Nirsous on liiallista JOS siitä on haittaa sen oikean löytämisessä.
Harva rentoutuu vielä ensi treffeillä niin paljoa että olisi ihan vain oma itsensä tai ei pidä vetää liikoja johtopäätöksiä itsessään merkityksettömistä asioista kuten vaikka siitä ettei joku ole heittänyt pois nalle petivaatteita jotka ovat vielä ihan hyviä.
Ihan totta. Myös tämä kolohtaminen on haitallista. Näin ei välttämättä käy ensitreffeillä, mutta toisilla käy. Eikä tämä kolhtaminenn edes ole välttämättömyys, joillekkin on. Suurin syy ikisinkkuuteen ovat kuitenkin liian suuret odotukset kumppaniaan kohtaan. Monilla treffeillä käyneenä, oman emppiirisen kokekemukseni mukaan, nämä kumppaniltaan paljon vaativat ovat vähän hukassa itsensä kanssa, omakuva on aika paljon ruusuisempi, mitä se todellisuudessa on. Jos ei vuosikausiin löydä riittävän hyvää kumppania, syy löytyy aina sieltä peilistä.
Nuori miljonäärihughgrant kyllä karauttaa sinunkin luoksesi jaguarillaan ihan tuotapikaa. Tunnistat hänet romanttisesta huhuilusta joka kuuluu postiluukusta.