Lue keskustelun säännöt.
Miksi entisinä aikoina oli ihmisten helpompi löytää kumppani?
03.11.2018 |
Kun lukee esim.sota-ajasta, tuntuu siltä, että kaikilla oli ottajia. Naisilla ja miehillä, etenkin nuoremmissa ikäluokissa. Mentiin nuorina naimisiin, usein liitot kestivät toisen kuolemaan asti. Ihan tavallisen näköiset ihmiset kelpasivat, vaatimuslistat eivät olleet niin pitkiä kuin nykyään, ainakaan kaikilla. Varjopuolena se, että kumppani oli pakkokin olla, ja väkivaltaa yms siedettiin myös.
Kommentit (271)
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei seuhdottu ja sevehditty ja otettu ja jätetty samalla tavalla kuin nykyään. Ei etsitty sitä miss tai mister täydellisyyttä.
Ja kun kenenkään ei tarvinnut olla se itse täydellisyys, niin kelpasi ihan hyvin.
Ei ihmiset ennenkään olleet laihoja, kyllä niitä lihavia mammoja ja ukkeleita oli silloinkin. Varsinkin naimisiin mentyään ja lapsia saatuaan naiset lihoivat herkästi eikä silloin ollut näitä painoindeksejä ja niitten tarkkailijoita. Kun lihoi, ostettiin isompia vaatteita ja siinä se. Katsokaa vaan vanhoja valokuvia, niin aika paljon siellä varsinkin vanhemmat naiset oli "hyvälihaisia."
Ja tosiaan, rakkaudet syttyi siellä tanssipaikoilla. Lisäksi elettiin pienemmissä ympyröissä. Ei ollut kauheasti valinnanvaraa. Aika monet suhteet alkoi opiskeluaikana. No sota-aikana käytiin ankaraa kirjeenvaihtoa ja sillä tavoin nuoret löysi toisensa silloinkin.
Itse löysin ensimmäisen mieheni tanssipaikalta. Kaveri vain alkoi hakea tanssiin ja siitä se sitten lähti. Taisin saada alkuaikana pari kaunista rakkauskirjettäkin. Yhteinen aika kesti kymmenen vuotta. Toinen eli nykyinen mies löytyi ravintolatansseista. Vähän sama kaava, mutta asuttiin kaukana toisistaan, joten puhelimet kuumina. Ei ollut tietokoneita siihen aikaan.
Sitä itsekin mietin joskus, että mistä nuo nykynuoret toisensa löytävät, onko kaikki rakkaustarinat saaneet alkunsa jostain deittipalstalta? Ja eikö sellainen deittaileminen ja toistensa testaaminen ole kauhean kuluttavaa ja lisäksi aika raadollista. Tavataan ja hylätään, kokeillaan ja ei kelpuuteta, tuntuu kauhean ilkeältä. Asetetaanko liian suuria odotuksia, pitää lähetellä valokuvia ja esitellä vartaloaan, onko nyt varmasti kelvollinen jne. Ehkä nuo nykyiset isot festaritapahtumat ovat sitten niitä tapaamispaikkoja. Mutta sielläkin tuntuu olevan liikaa kaikenlaista muuta hässäkkää ja alkoholilla iso osuus kaikessa. Ennen oli ainakin hieman hillitympää.
Jos ottaa ensimmäisen tanssiin hakijan, siinä jää monella se suuri rakkaus kokematta. Toki monella se ei ole edes tavoite, vaan tavoite on tehdä lapset ja jakaa arki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin ei ollut kiekkomiljonääreja eikä sugardaddyja.
Tämä kilpistää hyvin sen, miksi palstamiehet ovat naisettomia. He haluaisivat niitä instapeppunaisia, jotka etsivät sugardaddyja ja kiekkomiljonäärejä. Se naapurin nainen ei kelpaa, he eivät edes huomaa hänen olemassaoloaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin ei ollut kiekkomiljonääreja eikä sugardaddyja.
No ei niitä ainakaan Suomen mittakaavassa niin paljoa ole, että sen takia kukaan jää naista löytämättä.
Naiset eivät ajattele tuossa selkeästi, vaan olettavat että kyllä sellainen joskus osuu heidänkin kohdalle.
Enpä usko, että monikaan sellaista elämää haluaisi. Ja kyllä. Itselläkin olisi ollut mahdollisuus kiekkoilijan kanssa seurustella, mutta muut asiat painoivat vaakakupissa enemmän.
Aivan, kiekkoilija vai rikas kiekkoilija...hmm...kummankohan ottaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin ei ollut kiekkomiljonääreja eikä sugardaddyja.
... vaan oli kartanonherroja ja rikkaita leskimiehiä.
Paljon vähemmän kuin nykyään, ja vain aniharvalla oli mahdollisuus edes nähdä niitä rikkaita ja poikkeuksellisen menestyneitä miehiä. Naiset eivät siis todennäköisesti pitäneet sellaista millään tavalla realistisena.
Sinä ihan oikeasti kuvittelet sen naapurin Niinan tai Keravan Katin haaveilevan sugradaddyista tai kiekkomiljonääreistä? Minkä ikäinen oikeasti olet? 15?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän naisen nirsoutta jos hän on on jostain kuninkaallisesta hottentotti suvusta, mutta sitä mä en koskaan tule ymmärtämään kun liikaa mtv:tä katsonut suomalainen persjalka nainen luulee itsestään liikoja ja vaatii jotain brad pittiä itselleen.
No joo,
minua aina ihmetyttää miten naiset kestävät niin hyvin ilman intiimiä kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Vaikka nyt pääsisi jonkun Bradin rinkiin, niin heitähän on aika vähän, eikä rehellisyyden nimissä miesten seksuaalinen suorituskyky mikään huimaava ole - kovinkaan sonni ei hirveän montaa naista ehtoossa laittele. Eli väkisin seksikerrat jäävät suhteellisen vähäisiksi.
En ymärtänyt tästä viestistä mitään ja ehkä parempi niin.
Joo, eikä edes liity aloitukseen mitenkään.
Joidenkin nyt vaan on pakko taas kerran päästä avautumaan siitä, miten epäreilua on, kun naiset ei huoli. Joka vtun ketjussa.
Sinunko mielestä se on ihan vtun OK että naiset nirsoilevat minkä kerkeävät?
Niin kauan kuin asiassa vallitsee täysin epäoikeudenmukainen massiivinen epäkohta, niin kauan siitä pitää puhua aivan joka ikisessä ketjussa.
Jos nainen voi paremmin ilman miestä kuin miehen kanssa, niin eikö silloin juuri miesten pitäisi muuttaa käytöstään sellaiseksi, että seura houkuttaisi enemmän? Jostain syystä parisuhde laskee naisen tyytyväisyyttä elämäänsä, mutta nostaa miehen. Se näkyy ihan joka tavalla aina eliniästä alkaen, parisuhteissa olevat miehet elävät pidempään kuin sinkkumiehet, naisilla asia on päinvastoin.
Tai sitten miehiä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta panostaa nykyisenlaisiin suhteisiin. Toisin oli ennne, kun naiset vielä arvostivat miehen panosta. Nykyään mihille vain nauretaan -älkää kuvitelko, että se motivoisi miehiä yhtään mihinkään.
Kyllähän silloinkin niinkuin nytkin täytyy se arvostus ja kunnioitus ansaita. Pleikkaa hakkaamalla ja kaverien kanssa kaljaa litkimällä sitä ei saa.
Ja mitä naiset nykyään tekevät ansaitakseen miesten kunnioituksen miesten arvostamalla tavalla? Vai onko koskeeko nämä vaatimukset vain miehiä?
Miehen itsensä pitää tietää, mitä hän naisessa arvostaa. Jos ei löydy kumppania joka kelpaa, kannattaa olla ilman. Niinhän naisetkin tekevät. Miksi tirinä?
No tässä kommentissa tuleekin naisten solipsismi hyvin esille. Ei edes pystytä näkemään, että naisissa voisi olla mitään vikaa. Miehelle jää tyytyjän rooli.
Missä kohtaa tuossa kehotettiin tyytymään? Päinvastoin, siinä todettiin että jos mies tietää, mitä hän naisessa arvostaa, eikä sellaista naista löydy, niin kannattaa olla ilman.
eri
Puhuin solipismistä. Siis viestin pointti oli, että kirjoittaja ei edes kyennyt näkemään omaa osaansa kuvioissa. Lainattu viesti puhui nimittäin naisen arvostuksesta, ei miehen, mutta kirjoittaja jätti sen huomoimatta, niin kuin miehillä ei olisi oikeutta vaatia naisilta yhtään mitään...Totta kai kannattaa olla ilman, mutta toisen osapuolen ei kannata ihmetellä, miksi "kumppani oli helpompi löytää ennen", jos ei olla edes valmiita ottamaan palautetta vastaan.
Mitä omaa osuuttaa? Nainen päättää mitä arvostaa miehessä, mies päättää mitä arvostaa naisessa. Nainen etsii miehen jota voi arvostaa tai on yksin, mies etsii naisen jota voi arvostaa tai on yksin. MISSÄ kohtaa mieheltä vaaditaan jotain sellaista, mitä itseltä ei vaadita?
Ja missä kohtaa nainen ihmettelee miksi kumppania ei löydy? Minun silmään tuota ihmettelevät ja itkeskelevät nimenomaan miehet, jotka sitten joko kelpuuttavat ihan kenet vaan tai tulevat henkseleitä paukutellen kertomaan, että ei persjalaiset kelpaa. Fine. Hyvä. Asia harvinaisen selvä. Mikä ongelma ja kenellä?
Ei misään, eikä niin tulisikaan kaikissa asoissa olla. Onko se niin vaikea nähdä, että miehet ja naiset keskimäärin haluavat eri asioita? Lienee ihan turha jankata tästä. Toivon vain, että tulevat sukupolvet eivät ole yhtä aivopestyjä.
Se että miehet keskimäärin haluavat seksiä on toki tiedossa. Se että naisten ei enää ole pakko sitä kenen hyvänsä kanssa harjoittaa on pelkästään hyvä asia. Toivon, että tulevatkin sukupolvet tämän ymmärtävät.
Huoh...Tässä käsittääkseni on puhuttu parisuhteista.
Ja miksi mies haluaa parisuhteeseen? Niin. Vakip*llu.
Tätähän täällä naisettomat miehet jatkuvasti toitottavat, että parisuhde on miehelle suurta piinaa ja taloudellista kärsimystä, ja lapset jotain mitä miehet EIVÄT halua. Ainoa syy miesten haluun pariutua on kuulemma toive säännöllisestä seksistä.
No jos naisella ei ole muuta tarjota, niin mitä muuta voikaan odottaa...?
No mitä muuta mies kenties halajaa? Ai niin, ilmaista piikaa myös. Sitten olisi elämä mallillaan. Mutta mitä tällaisella miehellä on tarjota naiselle? Sitä voi pohtia ihmetellessään, miksi naiset eivät enää halua pariutua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M30v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Nykyään on paljon helpompi elää sinkkuna, etenkin isommissa kaupungeissa tekemistä ja harrastuksia riittää sinkkunakin
2. Liian suuret deittailupoolit: kuvittele, jos menisit ostamaan vaatteita kaupasta, jossa on 3,5 mrd eri vaihtoehtoa. Ennen oli ehkä 100-200 vaohtoehtoa omalla kylällä / naapurikylällä
3. Elokuvien, mainosten, internetin luomat mielikuvat ihannekumppaneista vs normaalit ihmiset
1. Totta.
2. Miten niin liian suuret? Sehän on vain hienoa, että on paremmat mahdollisuudet löytää juuri se täydellinen kumppani lopuksi elämää. Tämä on ongelma vain niille, joilla on aikataulu pariutumiselle.
3. Täydellisen ihmisen malleja on ollut aina: maalaukset, veistokset, kirjallisuus. Ainut ero on, että esitystapoja on tullut lisää.
2. Liian suuret siten, ettei yksi ihmisikä tahdo riittää sen "täydellisen" löytymiseen.
Itse ainakin haluaisin löytää sellaisen naisen jonka haluan valita ja joka haluaa valita minut ennen keski-ikää (perheen kuitenkin haluaisin ja en tarpeeksi nuorelle naiselle ehkä ristiksi enää silloin kelpaisikaan). Pariutuminen on valinta ja etsintää voi aina jatkaa yhä täydellisempää kohti. Valinta on nimenomaan lopettaa etsintä ja keskittyä jo lyödettyyn.Minulle se ei ollut mikään valinta. Nettideitailin paljon ja ilmoitin aina reippaasti heti, kun tuntui että tästä ei tule mitään. En yrittänyt väkisin. Sitten kun oikea osui kohdalle, ei ollut mitään päätöstä lopettaa etsintä. Se vain oli tosiasia, että tämä ihminen on enemmän kuin kaikki muut eikä kukaan muu merkitse. Ja tuo ymmärrys tuli aika nopeasti. Jos tunne ei olisi ollut molemminpuolinen, olisin jatkanut kunnes jonkun toisen kohdalla tulee samanlainen varmuus. Tai ollut yksin.
Ihastuminen, mutta oletko sitoutunut jatkamaan kun ihastuksen kemiallinen myllerrys hiipuu (kuten tieteellisesti on todistettu tapahtuvan)? Mikäli ihastumisen tunne on suhteen ainoa perusta ja motiivi, ei juuri kolmea vuotta kauempaa voine kestoksi ennustaa.
Minä en elä elämääni enkä varsinkaan järjestä rakkausasioitani tieteellisten todisteiden mukaan. Parisuhde ei ole minulle sitoutumista sopimukseen tietyin ehdoin eikä liikeyritys. Enkä piittaa kyllä yhtään sinun ennusteistasi. Hassua, että alat tivata minulta selityksiä, kun sanon että rakastuminen on minulle suhteen ainut merkityksellinen asia. Sinulla on kylmä maailmankuva. Tuo asenteesi sopii rahastosäästämiseen, ei rakkauteen ja seksiin.
En tivaa mitään. Ehkä lähinnä retorinen kysymys. Rakkaus on minulle ainakin enemmän kuin ihastuminen; se on hyväksymistä vikoineen (ei ensihuuman sokeutta) ja välittämistä. Tietenkin intohimo on hieno osa, mutta sen hetkellisiä puutteita, jos ei kestä - ei kestä liittokaan.
En tosiaan ole niin tunneihminen, että antaisin tunteiden yksin määrätä yhtä elämäni merkityksellisimmistä asioista. Asoiden toimintamekaniikan pohtiminen ja yritys ymmärtää jos minusta tekee kylmän, niin kai se niin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M30v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Nykyään on paljon helpompi elää sinkkuna, etenkin isommissa kaupungeissa tekemistä ja harrastuksia riittää sinkkunakin
2. Liian suuret deittailupoolit: kuvittele, jos menisit ostamaan vaatteita kaupasta, jossa on 3,5 mrd eri vaihtoehtoa. Ennen oli ehkä 100-200 vaohtoehtoa omalla kylällä / naapurikylällä
3. Elokuvien, mainosten, internetin luomat mielikuvat ihannekumppaneista vs normaalit ihmiset
1. Totta.
2. Miten niin liian suuret? Sehän on vain hienoa, että on paremmat mahdollisuudet löytää juuri se täydellinen kumppani lopuksi elämää. Tämä on ongelma vain niille, joilla on aikataulu pariutumiselle.
3. Täydellisen ihmisen malleja on ollut aina: maalaukset, veistokset, kirjallisuus. Ainut ero on, että esitystapoja on tullut lisää.
2. Liian suuret siten, ettei yksi ihmisikä tahdo riittää sen "täydellisen" löytymiseen.
Itse ainakin haluaisin löytää sellaisen naisen jonka haluan valita ja joka haluaa valita minut ennen keski-ikää (perheen kuitenkin haluaisin ja en tarpeeksi nuorelle naiselle ehkä ristiksi enää silloin kelpaisikaan). Pariutuminen on valinta ja etsintää voi aina jatkaa yhä täydellisempää kohti. Valinta on nimenomaan lopettaa etsintä ja keskittyä jo lyödettyyn.Minulle se ei ollut mikään valinta. Nettideitailin paljon ja ilmoitin aina reippaasti heti, kun tuntui että tästä ei tule mitään. En yrittänyt väkisin. Sitten kun oikea osui kohdalle, ei ollut mitään päätöstä lopettaa etsintä. Se vain oli tosiasia, että tämä ihminen on enemmän kuin kaikki muut eikä kukaan muu merkitse. Ja tuo ymmärrys tuli aika nopeasti. Jos tunne ei olisi ollut molemminpuolinen, olisin jatkanut kunnes jonkun toisen kohdalla tulee samanlainen varmuus. Tai ollut yksin.
Ihastuminen, mutta oletko sitoutunut jatkamaan kun ihastuksen kemiallinen myllerrys hiipuu (kuten tieteellisesti on todistettu tapahtuvan)? Mikäli ihastumisen tunne on suhteen ainoa perusta ja motiivi, ei juuri kolmea vuotta kauempaa voine kestoksi ennustaa.
Minä en elä elämääni enkä varsinkaan järjestä rakkausasioitani tieteellisten todisteiden mukaan. Parisuhde ei ole minulle sitoutumista sopimukseen tietyin ehdoin eikä liikeyritys. Enkä piittaa kyllä yhtään sinun ennusteistasi. Hassua, että alat tivata minulta selityksiä, kun sanon että rakastuminen on minulle suhteen ainut merkityksellinen asia. Sinulla on kylmä maailmankuva. Tuo asenteesi sopii rahastosäästämiseen, ei rakkauteen ja seksiin.
En tivaa mitään. Ehkä lähinnä retorinen kysymys. Rakkaus on minulle ainakin enemmän kuin ihastuminen; se on hyväksymistä vikoineen (ei ensihuuman sokeutta) ja välittämistä. Tietenkin intohimo on hieno osa, mutta sen hetkellisiä puutteita, jos ei kestä - ei kestä liittokaan.
En tosiaan ole niin tunneihminen, että antaisin tunteiden yksin määrätä yhtä elämäni merkityksellisimmistä asioista. Asoiden toimintamekaniikan pohtiminen ja yritys ymmärtää jos minusta tekee kylmän, niin kai se niin on.
Olen sikäli samaa mieltä, että minullekin rakkaus on enemmän kuin ihastuminen. Ihastumisia on elämän aikana ollut paljon, mutta ihastumisen syveneminen rakkaudeksi on ollut harvinaista. Olen nyt yli viisikymppinen ja vasta toista kertaa elämässäni asun yhdessä miehen kanssa. Tämä mies vei jalat alta ensitapaamisella, mutta vasta tutustuttuamme toisiimme kunnolla ja useamman vuoden (lähes 4 v) ajan, olimme molemmat valmiita uskomaan siihen, että haluamme jakaa yhdessä loppuelämämme, ja muutimme yhteen.
En olisi muuttanut yhteen ennen kuin olin varma siitä, että tunnen hänet riittävän hyvin. Mutta en myöskään olisi koskaan tutustunut häneen ellei olisi ollut sitä päätähuimaavaa alkuihastumista.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä ujona naisena olisi ollutkin paljon helpompaa löytää puoliso silloin ennen. Olen aika introvertti, ehkä aspergermainenkin. Mua on kiusattu peruskoulussa, kun en ollut mikään pissis. Enpä silti uskalla minnekään baariin tai tanssipaikalle lähteä yksin, kun olen surkea tekemään aloitteita. Pelkään vain nolaavani itseni.
En tosin yksinhuoltajaäidin kasvattamana ole uskonut sokeasti rakkauteen, kun äidillänikin on ollut isän jälkeen uusia miehiä. Ensimmäinen vaikutti ihan kunnolliselta mieheltä, joka teki työt talossa, mutta myöhemmin sitten paljastui narsismi. Tuosta suhteesta sain itselleni pari velipuolta ja siskopuolen, joiden kanssa tulen toimeen. Seuraavista äidin miehistä paljastui laiskuus. Nykyinen mies ei vaikuta laiskalta, on paljon töissä (hoitotyö) ja on ollut tukena äidilleni mummon (äidin äiti) kuollessa. Hyvin näyttää heillä menevän, vaikka äidilläni on ollut huonoa onnea miesten suhteen.
Ymmärrän hyvin kyllä niitä "huonompia miehiä", jotka etsivät ulkomailta naisen, jos Suomessa joka ikinen nainen on hylännyt tämän eikä ole edes halunnut tutustua.
Enkä nyt tarkoita atm-miehellä mitään juoppoa tai luonnevikaista miestä. Isänikin on niin hyvä esimerkki siitä, kun otti väkivaltaisen naisystävän, jota sain pelätä ja jonka kynsissä olin. Isäni olisi voinut naisensa valita paremmin vanhempieni avioeron jälkeen, mutta minkäs sille voin, jos aikuinen mies jää tossun alle, mutta voisi edes lasten turvallisuutta ajatella. Itse sentään osaan olla varuillaan, jos koen jonkun loukkaavan mua.
Ehkä pitää tällaisena videopelejä pelaavana naisena etsiä joku videopelejä harrastava mies. Nainenkin käy. Enkä ole mikään läski, joka pelaa päivät pitkät pelikoneen äärellä limua juoden. Ei välttämättä tarvitse olla samoja harrastuksia, jos pystyy tulemaan toimeen toisen kanssa. Isosiskoni, joka on korkeasti koulutettu, on pitkään ollut kihloissa ja nyt viisi vuotta naimisissa vain ammattikoulun käyneen ja nyt yrittäjänä toimivan miehensä kanssa,eikä heillä ole ollut ongelmia eikä sisko ole hävennyt ammattikoulun käynyttä miestäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin ei ollut kiekkomiljonääreja eikä sugardaddyja.
No ei niitä ainakaan Suomen mittakaavassa niin paljoa ole, että sen takia kukaan jää naista löytämättä.
Naiset eivät ajattele tuossa selkeästi, vaan olettavat että kyllä sellainen joskus osuu heidänkin kohdalle.
Enpä usko, että monikaan sellaista elämää haluaisi. Ja kyllä. Itselläkin olisi ollut mahdollisuus kiekkoilijan kanssa seurustella, mutta muut asiat painoivat vaakakupissa enemmän.
Aivan, kiekkoilija vai rikas kiekkoilija...hmm...kummankohan ottaisi?
No tästä tuli kohtuullisen varakas kiekkoilija myöhemmin. Karma kos#taa. Valittuni ei pidä jääkiekosta ja nytkin olen meidän nuorison kanssa pelireissulla. Kuten joka viikonloppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, mikä väite. Suvussa monta naista, jotka jäivät yksin. Miehiä nimittäin kuoli melko paljon sodissa.
Jos kaupassa olisi vain yksi makkara, pottuja ja limppu, sinä ottaisit ne. Jos on 15 lajia kaikkea, valitseminen on vaikeampaa. Te teette itse elämänne hankalaksi liioilla (kuvitteellisilla) vaihtoehdoilla.
En tarkoita että pitäisi mitä tahansa huolia, vaan että kun löytää jotain kivaa, tarttuu siihen eikä haihattele hattaran perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ehkä ole yhtä kaukana historiassa kuin ap, mutta ennen ihmisiä tavattiin mm. tanssilavoilla. Tähän mennessä on ravintola bisnestä rankaistu niin kovalla kädellä ettei monikaan pikkupaikka enää menesty, Ja kylän raitit ovat autioituneet sekä Ihmiset siirtyneet nettiin.
Jep, elintavat ovat muuttuneet. Itse kasarinuorena havahduin jossain vaiheessa siihen, että nykyään nuoriso tai nuoret aikuiset eivät enää mene kävelemään keskustoihin edestakaisin, ajelemaan p-rallia tai diskoihin tai yökerhoihin parhaimpiin pukeutuneina. Nyt käydään kaverien kanssa drinksuilla tai vedetään kalsarikännejä tai etkot ja jatkot ovat se tärkein juttu, eikä seuraa edes haeta jostain baarista vaan tinderistä ja netistä.
Tavallaan pidän tästä muutoksesta, mutta toisinaan mietin lisääkö se yksinäisyyttä esim. ujoilla ja syrjäytymisvaarassa olevilla.
Ei lisää. Päinvastoin. Olen kolmekymppinen ujo ja syrjäytynyt nainen. Minun nuoruudessani nuoret kävivät kylillä, netti ei ollut niin suuressa roolissa kuin nykyään. Minä en tietenkään käynyt kylillä, koska olin ujo ja syrjäytymisvaarassa. Netti on ainoa paikka, missä voin kuvitella olevani normaali ihminen. Netti on erittäin hyödyllinen nimenomaan ujoille ja syrjäytyneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ehkä ole yhtä kaukana historiassa kuin ap, mutta ennen ihmisiä tavattiin mm. tanssilavoilla. Tähän mennessä on ravintola bisnestä rankaistu niin kovalla kädellä ettei monikaan pikkupaikka enää menesty, Ja kylän raitit ovat autioituneet sekä Ihmiset siirtyneet nettiin.
Jep, elintavat ovat muuttuneet. Itse kasarinuorena havahduin jossain vaiheessa siihen, että nykyään nuoriso tai nuoret aikuiset eivät enää mene kävelemään keskustoihin edestakaisin, ajelemaan p-rallia tai diskoihin tai yökerhoihin parhaimpiin pukeutuneina. Nyt käydään kaverien kanssa drinksuilla tai vedetään kalsarikännejä tai etkot ja jatkot ovat se tärkein juttu, eikä seuraa edes haeta jostain baarista vaan tinderistä ja netistä.
Tavallaan pidän tästä muutoksesta, mutta toisinaan mietin lisääkö se yksinäisyyttä esim. ujoilla ja syrjäytymisvaarassa olevilla.
Ei lisää. Päinvastoin. Olen kolmekymppinen ujo ja syrjäytynyt nainen. Minun nuoruudessani nuoret kävivät kylillä, netti ei ollut niin suuressa roolissa kuin nykyään. Minä en tietenkään käynyt kylillä, koska olin ujo ja syrjäytymisvaarassa. Netti on ainoa paikka, missä voin kuvitella olevani normaali ihminen. Netti on erittäin hyödyllinen nimenomaan ujoille ja syrjäytyneille.
Netti on erittäin hyvä yhteydenpitoväline. Jokaisrlle löytyy jos jonkinmoista harrasteporukkaa yms keskustelua. Kuitenkin se voi olla este IR tutustua uusiin ihmisiin. Hieman alle 20 v tytär lähti opiskelemaan ja valitteli, ettei tutustu uusiin ihmisiin. No ei kai tutustukkaan jos kaikilla on se kännykkä kädessä koko ajan ja sometetaan niiden entisten kavereiden kanssa, jotka meni muualle opiskelemaan. Ystäväporukat ovat tiiviimpiä ja niihin on ulkopuolisen hankala päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ehkä ole yhtä kaukana historiassa kuin ap, mutta ennen ihmisiä tavattiin mm. tanssilavoilla. Tähän mennessä on ravintola bisnestä rankaistu niin kovalla kädellä ettei monikaan pikkupaikka enää menesty, Ja kylän raitit ovat autioituneet sekä Ihmiset siirtyneet nettiin.
Jep, elintavat ovat muuttuneet. Itse kasarinuorena havahduin jossain vaiheessa siihen, että nykyään nuoriso tai nuoret aikuiset eivät enää mene kävelemään keskustoihin edestakaisin, ajelemaan p-rallia tai diskoihin tai yökerhoihin parhaimpiin pukeutuneina. Nyt käydään kaverien kanssa drinksuilla tai vedetään kalsarikännejä tai etkot ja jatkot ovat se tärkein juttu, eikä seuraa edes haeta jostain baarista vaan tinderistä ja netistä.
Tavallaan pidän tästä muutoksesta, mutta toisinaan mietin lisääkö se yksinäisyyttä esim. ujoilla ja syrjäytymisvaarassa olevilla.
Ei lisää. Päinvastoin. Olen kolmekymppinen ujo ja syrjäytynyt nainen. Minun nuoruudessani nuoret kävivät kylillä, netti ei ollut niin suuressa roolissa kuin nykyään. Minä en tietenkään käynyt kylillä, koska olin ujo ja syrjäytymisvaarassa. Netti on ainoa paikka, missä voin kuvitella olevani normaali ihminen. Netti on erittäin hyödyllinen nimenomaan ujoille ja syrjäytyneille.
Netti on erittäin hyvä yhteydenpitoväline. Jokaisrlle löytyy jos jonkinmoista harrasteporukkaa yms keskustelua. Kuitenkin se voi olla este IR tutustua uusiin ihmisiin. Hieman alle 20 v tytär lähti opiskelemaan ja valitteli, ettei tutustu uusiin ihmisiin. No ei kai tutustukkaan jos kaikilla on se kännykkä kädessä koko ajan ja sometetaan niiden entisten kavereiden kanssa, jotka meni muualle opiskelemaan. Ystäväporukat ovat tiiviimpiä ja niihin on ulkopuolisen hankala päästä.
Pointtini oli se, että ujo tai syrjäytymisvaarassa oleva ihminen ei tutustu keneenkään, oli kännyköitä tai ei. Alle 20-vuotias tyttäresi tuskin on ujo tai syrjäytymisvaarassa. Minulla ei ole koskaan ollut ainuttakaan kaveria. Eikä se johdu mistään kännyköistä tai somesta. Ilman nettiä olisin täysin yksin. Ei se netin puute vähennä ujoutta tai lisää sosiaalisia taitoja. Päinvastoin.
t. lainaamasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla naapurintyttö ei voinut elektronisesta mieskalenterista tilata pankkiirilääkäriä jyystämään itseään vaikka 100km päästä, vaan hänen piti tapailla niiden naapurinpoikien kanssa. Kun on kerran maistanut alphan tulista chilikastiketta ei tavismiehen tarjoama omantasoinen laiha nakkikastike enää tunnu miltään.
Tinderkin on mennyt vain huonompaan suuntaan. :(
Itse olen syntynyt joulukuussa 80-luvulla ja vanhemmat menivät loppukesästä naimisiin. Eli aika sama kaava, kuin muissakin viesteissä on mainittu. Jos seksiä teki mieli, oli oltava naimisissa ja erityisesti, jos oli lapsia tulossa, oli oltava naimisissa.
Paheksunta oli kovaa ja vanhempien ihmisten paine perinteiseen elämään oli myös kovaa.
Yksin eläviä pidettiin kylähulluina ja hyväpalkkaisiin tehtäviin oli melkein sanaton vaatimus naimisissa olo.
Jos oli kaksi hakijaa, toinen naimisissa ja perheellinen, toinen vanhapoika, niin se perheellinen valittiin, vaikka vanhanpojan ammatillinen osaaminen olisi parempaa.
Omat vanhempani tietävät, että elän itse oman elämäni ja mitä teen, on minun ratkaisuni.
Mutta tämä on ongelma monelle vanhemmalle sukulaiselle. He halveksuvat eivätkä voi ymmärtää, jos olen päättänyt elää yksin. Suoraan ei sanota, mutta halveksuvia katseita saa kokea.
Silloin oli sosiaalinen paine mennä naimisiin ja piti kelpuuttaa edes joku.
Ja ennettäin ei huolehdittu ehkäisystä niin tunnollisesti, että moni meni raskauden takia naimsiiin. Minunkin vanhempani menivät 6kk tuntemisen jälkeen naimisiin raskauden vuoksi 1970-luvulla. Ja mun täti tuli 2vko seurustelun jälkeen raskaaksi 18-vuotiaana ja heille tuli kiire mennä naimisiin.
Mun toinen täti tuli myös parikymppisenä raskaaksi, jolloin poikaystävä jätti hänet ja tätini päätyi aborttiin, kun siihen aikaan yksin lapsen saaminen pikkupaikkakunnalla oli häpeällistä.
Silloin tutustuttiin livenä , eikä jonkun tinderin tai somen välityksellä. Eli kemioiden yhteensopivuus tuntui jo siinä ekassa tanssissa lavatansseissa. Jäi paljon ylimääräistä nykyistä säätämistä pois.
Ei varmaan ollut helpompaa löytää kumppani, mutta oli paine pysyä yhdessä sen kanssa, jonka kanssa oli jotakin ehtinyt viritellä. Olipa tuo sitten sopiva tai ei.
Kyllä nykyäänkin on olemassa tanssipaikkoja kun vaan sieltä omalta mukavuusalueeltaan lähdettyä tansseihin.