Petteri Orpo ja tasaveron puolustaminen "kannustaa pienituloisia tekemään lisätöitä"
Kuulinko hetki sitten oikein? Mtvn uutisextra. Orpo puolustaa tasaveroa. Tasavero hänen mukaan kannustaisi pienituloisia tekemään lisätöitä ja muita valintoja tulojen kasvattamiseksi. Kai kuulin väärin?
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksessa on se harhainen kuvitelma, että verotus se pienituloisen este työntekoon olisi. Todellisuudessa pienistä palkoista menee sen verran vähän veroa, ettei sillä ole vaikutusta. Työmatkakustannuksillakin on monelle enemmän merkitystä.
Jos on väärät kuvitelmat ihmisten motiiveista, ei pysty päättäjänä ohjailemaan kannustimia niin että saisi toivomansa lopputuloksen. Kokoomus voisi sieltä hyväosaisten parista rantautua seuraamaan pienituloisten arkea, ja jättää myös opettajamoodinsa kotiin. Eli koettaa selvittää, millaiset asiat siinä oikeasti on takana, ettei joku tee töitä.
Minulla 61-vuotiaalla pitkäaikaistyöttömällä on kaikki kannusteet tehdä töitä kyllä kohdallaan. Mikään minuun kohdistuvien kannusteiden lisääminen ei saa minua työllistymään. Voisiko Petteri koettaa kehittää kannusteita työnantajille minun palkkaamiseeni?
On ollut moniakin ideoita työnantajien palkkaamisen kannustamiseen. Nämä yleensä liittyvät työn hintaan, ja ovat siksi harmillisesti AY-liikkeen vastustamia, sillä ne voidaan nähdä myös työntekijöiden oikeuksien polkemisena. Mm. yleissitovuus, sairaslomapäivät, irtisanomissuoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksessa on se harhainen kuvitelma, että verotus se pienituloisen este työntekoon olisi. Todellisuudessa pienistä palkoista menee sen verran vähän veroa, ettei sillä ole vaikutusta. Työmatkakustannuksillakin on monelle enemmän merkitystä.
Jos on väärät kuvitelmat ihmisten motiiveista, ei pysty päättäjänä ohjailemaan kannustimia niin että saisi toivomansa lopputuloksen. Kokoomus voisi sieltä hyväosaisten parista rantautua seuraamaan pienituloisten arkea, ja jättää myös opettajamoodinsa kotiin. Eli koettaa selvittää, millaiset asiat siinä oikeasti on takana, ettei joku tee töitä.
Minulla 61-vuotiaalla pitkäaikaistyöttömällä on kaikki kannusteet tehdä töitä kyllä kohdallaan. Mikään minuun kohdistuvien kannusteiden lisääminen ei saa minua työllistymään. Voisiko Petteri koettaa kehittää kannusteita työnantajille minun palkkaamiseeni?
Millä koulutuksella haet töitä?
Filosofian maisteri pohjakoulutuksena, sen päälle tietojenkäsittelyn lisäopintoja useaan otteeseen.
Mutta en minä niinkään koulutuksella töitä hae, vaan työkokemuksella. Ohjelmoijana olen työskennellyt
Tuo koulutus ja kokemus tuntuukin tehokkaasti estävän pääsyn niihin paikkoihin, joihin ei ole mitään erityisiä koulutusvaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ahkerien kannalta tasavero olisi paras, laiskojen loisten kannalta huono. Riippuu vaan kumpaan ryhmään kuulut
Sanoisin, että itsevarmojen sosiaalisten pyrkyrien ja perseennuolijoiden kannalta se olisi paras. Työelämässä eteneminen ja edes töihin pääseminen kun ei yleensä ole niin kiinni ahkeruudesta kuin siitä, mitä pystyy esittämään. Onko ns. hyvä tyyppi, joka nauraa pomon ja työporukan vitseille.
"On ollut moniakin ideoita työnantajien palkkaamisen kannustamiseen. Nämä yleensä liittyvät työn hintaan, ja ovat siksi harmillisesti AY-liikkeen vastustamia, sillä ne voidaan nähdä myös työntekijöiden oikeuksien polkemisena. Mm. yleissitovuus, sairaslomapäivät, irtisanomissuoja"
Yritykset joissa työn tuottavuus on kohdillaan eivät yleensä valita työn hintaa. Siitä valittavat firmat joiden tuottavuus on valmiiksi huono ja ne haluaisivat parantaa sitä kalliiden investointien ja toiminnan kehittämisen sijaan alentamalla palkkoja ja muita kustannuksia.
"Sama homma jos saa palkankorotuksen, mun isä kerran kieltäytyi siitä koska hänen nettotulonsa olisi laskeneet sen korotuksen myötä. Tällaisen täytyisi olla suorastaan rikollista."
Ei nykyään ole enää tuollaisia verotuksen kohtia joissa korotus vähentäisi käteen jäävää tuloa jos korotus on muuta kuin jotain kymppejä. Joskus ennen sellaisia on ollut kun verotus on mennyt harvemmin "portain".
Luuletteko että tasavero tarkoittaa verotuksen keventymistä??? Ihan oikeasti??? Siis muille kuin rikkaille???
Vierailija kirjoitti:
Kiihkokapitalisti . Köyhät kyykkyyn kokkari. Mitä muuta siltä/niiltä nyt voisi odottaa😨
Niinpä. Tosi "reilua" maksaa samat verot oli palkka 2500 tai yli kymppitonnin. Kokoomus on juuri tuollainen ahneiden puolue. Ahmed ahne oli hyvä sarjis. Petteri on siitä sellainen kaljoitteleva ja ripuloiva versio.
Vierailija kirjoitti:
Motivoisi tekemään = pakottaisi tekemään.
Niin se nähdään kun on duunareista kyse. Saa nähdä kun botit tekee tuloaan ties kuinka monelle alalle? Ollaanko sitten tyytyväisiä kun ikäviä palkkaa haluavia työntekijöitä ei tarvita? Voi olla kulutus aika vähissä kun suurin osa ihmisistä on työttöminä. Sehän voi yhteiskunta romahtaa tuossa vaiheessa. Tosin siihen on mahdollisuus että sota leviää ja tuhoudutaan muilla tavoilla. Jos jollakin säkällä selvitään noista ongelmista niin jää enää saasteet ja ilmastonmuutos riesoiksi.
Sori mutta mulla on motivaatio ihan nollissa kun tarkemmin ajattelee.
Sitä vaan, että ahdinkoon saattaminen ei ole kannustamista. Kannustaminen on positiivinen termi, joka kuvaa toisen tukemista ja auttamista pyrkimyksissä.
Orpo tässä nyt kannustaa pyrkimyksiä ajaa valmiiksi varakkaiden etua luoda eriarvoistuva luokkayhteiskunta orjatyövoimareserveineen.
On tuossa pointtinsa. Ei se oo oikein että jos teet ylitöitä ja vaikka päivystät (mikä on tosi raskasta) niin joudut miettimään onko se lainkaan kannattavaa kun veroja menee niin paljon. Sama homma jos saa palkankorotuksen, mun isä kerran kieltäytyi siitä koska hänen nettotulonsa olisi laskeneet sen korotuksen myötä. Tällaisen täytyisi olla suorastaan rikollista.