Lue keskustelun säännöt.
Surullinen juttu taas yksinäisyydestä. Papparaisen vaimo kuoli syöpään 15 v sitten eikä kukaan 5 lapsesta käy koskaan kylässä. Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa?
03.11.2018 |
Aarre, 81, sulkee silmänsä, kuulee vaimonsa askeleet ja tuntee suukon poskellaan - sitten hän havahtuu todellisuuteen, jossa kaappikello on ollut pysähtynyt jo liki 20 vuotta | Iltalehti
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/66e46734-2d75-4fe0-a2b0-e0360feb1d26_u…
Kommentit (430)
Jutun lopussa kuvataan vaimoa "ymmärtäväiseksi". Olikohan ymmärtäväisyydelle jotain erityistä aihetta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina kun mulle sanotaan että kannattais sunkin hankkia lapsia, niin sulla on vanhana joku tuki ja turva. Tässä on juuri se todiste, ettei niitten pentujen hommaaminen tarkoita automaattisesti että ne sinusta vanhana välittäisivät! Ja tätä minä aina näille lasten tuputtajille sanon.
Ja sinunkaltaisillesi minä sanon, että itsepä itsesi tiedät. Jos sinusta ei ole hyväksi vanhemmaksi, niin turha sitä on oppimiskykyään lähteä kokeilemaan uhallakin. Silloinhan tulos on tämä paljon todennäköisemmin kuin niillä, jotka eivät näe syytä olla uskaltamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kun mulle sanotaan että kannattais sunkin hankkia lapsia, niin sulla on vanhana joku tuki ja turva. Tässä on juuri se todiste, ettei niitten pentujen hommaaminen tarkoita automaattisesti että ne sinusta vanhana välittäisivät! Ja tätä minä aina näille lasten tuputtajille sanon.
Ja sinunkaltaisillesi minä sanon, että itsepä itsesi tiedät. Jos sinusta ei ole hyväksi vanhemmaksi, niin turha sitä on oppimiskykyään lähteä kokeilemaan uhallakin. Silloinhan tulos on tämä paljon todennäköisemmin kuin niillä, jotka eivät näe syytä olla uskaltamatta.
Kuule, vaikka olisit kuinka hyvä vanhempi, ei sekään takaa sitä että jälkikasvusta on huolehtimaan kun vanhenet. Lapset voi muuttaa ulkomaille, tai kuten tässäkin ketjussa joku sanoi, elävät niin siinä omassa kiirekuplassaan, ettei ole aikaa käydä puolen kilsan päässä asuvan vanhuksen luona kuin maksimissaan kerran kuussa. Tai lapsi voi yksinkertaisesti olla itsekeskeinen ja välinpitämätön, kasvatuksesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut voi ajatella,että jos kerran käyn, niin sitten odotetaan aina kylään. Vähän kuin lintujen talviruokinnan kanssa.
Kun ollaan niiin kiireisiä ja omat velvoitteet.
Itselläni kuoli isä tässä ja jäljeenpäin ajatellen olisi pitänyt repiä enemmän aikaa isän luo matkustamiseen, vaikka kuinka oli väsyttävä yötyö.
Jutusta ei käynyt ilmi että kävivätkö mummun eläessä.
Mutta juuri tuon takia mitä sanoit kannattaisi käydä silloin tällöin ellei nyt ole ihan seinähullu jota joutuu pelkäämään.
Oman omantunnon ja mielenrauhan takia jos ei todellakaan mitään muuta syytä keksi.
Tai pyytää käymään niin kulkemisen vaiva jää sille jolla on aikaa. Ja laittaa takarajan etukäteen jos siitä on kiinni.
Luulisi että 5 lapsen ja 7 lapsenlapsen vuorottelulla ei oma vuoro osuisi kohdalle liian usein
”Voisin pyytää jotakin naista vaikka varakävelykepiksi, Aarre vitsailee.”
Siinähän on varsinainen hurmuri, josta toivoisi seuraa vaikka omalle mummolleen! Not...
Muutenkin artikkelista paistaa, kuinka mies tykkää velloa surussa ja yksinäisyydessä, eikä mene esimerkiksi niihin yksinäisten tilaisuuksiin vaikka tietää niitä järjestettävän. Koska se on ”niin vaikeaa laittaa hihat heilumaan”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
45 syytä olla hankkimatta lasta:
1. Perinnöllisten sairauksien periyttäminen lapselle.
2. Raskaus pahoinvointi, hormonien heittelyt ja tukaluus.
3. Synnytyksen supistukset, kivut ja repeämiset.
4. Imetyksen kivut ja lapsen riippuvuus rintaruokinnasta.
5. Vanhemmuuden valtava vastuu lapsen pärjäämisestä elämässä.
6. Pelko jos ei opi rakastamaan tai vihaa lastaan.
7. Taakka jos lapsi on vammainen, erityislapsi tai ongelmalapsi.
8. Synnytyksen jälkeinen masennus ja oma jaksaminen.
9. Paniikkikohtauksen ja tajunnanmenettäminen lapsen kanssa kahdestaan.
10. Univaje, ei pitkiä aamuja tai laiskottelu päiviä viikonloppuisin tai lomilla.
11. Kakka, pissa, puklu, räkä ja oksennus huoltopalveluna toimiminen.
12. Pelko jos toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat ja mitä lapsen elämä sen jälkeen on.
13. Arki on äänekästä vuoristorataa, uhrautumista, suorittamista ja aikatauluttamista.
14. Ahdistus istua hiekkalaatikolla, leikkipuistossa ja vanhempainilloissa.
15. Parisuhteen katkerat riidat koti- ja lastenhoidon tasan menemisestä.
16. Päiväkotiin väkisin raahaaminen ja sieltä ajoissa hakeminen.
17. Lapsen hoito itse kipeänä ja tukiverkoston puuttuminen.
18. Pelko jos lapsi vammautuu, sairastuu vakavasti, hukkuu tai kuolee jäätyään auton alle.
19. Häpeä kun et saa raivoavaa lastasi kuriin julkisella paikalla.
20. Lapsen ruoka-allergiat, syömättömyys, itku, uhma, röyhkeys, ilkeys, kiittämättömyys ja viha sinua kohtaan.
21. Riitely mitä kasvatus menetelmiä vanhemmat käyttävät yhdessä ja erikseen.
22. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vanhempana kun työ vie liikaa aikaa.
23. Jatkuva huomion antaminen ja mielenrauhan puuttuminen.
24. Aika mieleisille harrastuksille, lemmikeille ja omaan hyvinvointiin vähenee.
25. Katkeruus ja valitus menetetystä ajasta ja vapaudesta lisääntyy.
26. Häpeä kun palaa lomalta töihin lepäämään lapsenhoidosta.
27. Kodin sotku, melu, kinastelu, rauhattomuus, tavaran määrä, loputtomat kotityöt ja pyykkivuoret.
28. Seksi vähenee ja stressi lisääntyy että lapset näkevät tai kuulevat rakastelua tai alastomuutta.
29. Lastenkutsut, yökyläilyt, huvipuistot, perhelomat ja kuskaus harrastuksiin.
30. Stressi rahasta kustantaaksesi lapsen itsenäiseksi.
31. Aika kahden keskiselle ajalle ja aikuisille keskusteluille parisuhteessa hupenee.
32. Huoli lapsen koulun uhista, koulukiusaamisesta, kaveripiiristä, kaverittomuudesta tai päihteistä.
33. Läksyistä, kotiintulo- ja ruoka-ajoista sekä mobiililaitteiden käytöstä riiteleminen.
34. Lapsen suojelu namusediltä, pornolta, väkivallalta, raiskaukselta, sydänsuruilta ja raskaudelta.
35. Lapsen suojelu masennukselta, alkoholilta, huumeilta, päiväkoti-/koulu- ja nettikiusaamiselta.
36. Huoli jättää lapsi elämään tuhoutuvalle ja alati ylikansoitetulle maapallolle.
37. Katumus kun ymmärtää että lapsi ei tuokkaan onnea ja elämästä on vain tullut vaikeampaa.
38. Oman identiteetin totaalinen katoaminen ja eläminen vain lapsen kautta.
39. Huomata että on onneton, uupunut, itkevä ja räjähtänyt vanhempi.
40. Katua kun on hankkinut lapsen vääristä syistä: painostus, koska muutkin tai kun niin on tapana.
41. Pettyä omaan vanhemmuuteen, kun ei pärjää oman lapsen kanssa.
42. Kamppailla syyllisyydessä kun katuu lasta, vaikka lapsen kuuluisi olla aina haluttu ja rakastettu.
43. Häpeä kokea lapsi rasitteena tai jos lapsi huostaanotetaan kun ei jaksa taakan alla.
44. Stressi kokea lapsi virheenä joka uhkaa parisuhdetta.
45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.
Mutta miten paljon enemmän tuo lapsi mukana iloa. Tietysti vaivannäköä ja huolehtimista myös. Jäin itse aikanaan yksinhuoltajaksi, kun lapsi oli 2v. Ei ollut aina helppoa, kun työkin oli vaativaa. Mutta hän on ollut aina kaikkein tärkeintä elämässä. Ei niin että kokisin uhrautuneeni hänen vuokseen tai että olisin ollut mikään loistoäiti. Hän on lähtenyt jo useita vuosia sitten omaan elämään mutta yhteys on säilynyt.
Teki surulliseksi tuo juttu yksin jääneestä isästä. Ja aika kovat asenteet kirjoittajilla isää ja hänen tuskaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin valmis lyömään vetoa että jos kysyttäisiin toisen osapuolen näkemystä niin tulisi ilmi sellaisia perhehelvettiasioita että selkäpiitä karmisi. On tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä että samaan perheeseen osuisi viisi häiriintynyttä julmaa ihmistä jotka tuosta vain hylkäävät vanhan isäparkansa. Yksi tai kaksi, kyllä, mutta ei kaikki viisi. Eli jos kukaan lapsista eikä kukaan lapsenlapsista käy ikinä katsomassa, niin siihen on oltava todella hyvä ja ymmärrettävä syy.
Ei niiden lasten tarvitse olla häiriintyneitä eikä julmia, eikä heidän lapsuutensa ole tarvinnut olla ollenkaan huono. Nykyään vaan ihmisten elämä on kiireistä ja vaativaa. Joka puolelta vaaditaan enemmän: töissä pitää tehdä enemmän, lasten pitää harrastaa enemmän ja vanhempien olla kuskaamassa heitä joka paikkaan. Lasten Vilma-viestejä pitää seurata joka toinen minuutti. Pitää olla muodikas ja hyvän näköinen. Pitää harrastaa liikuntaa ja käydä salilla. Pitää seurata maailman uutisia ja kaikenlaista hömppää tietokoneelta ja älykännykästä vähintään viiden minuutin välein. Ei asuta välttämättä enää lähellä vanhempia niin kuin ennen. Oma elämä on niin raskasta ja kuluttavaa, että ei kerta kaikkiaan tunnu löytyvän muutamaa tuntia käydä katsomassa vanhaa isäraukkaa, joka turhaan odottaa. Jotkut näkevät vanhempansa välttämättömänä pahana, joihin ei viitsi tuhlata aikaa, kun vanhemmille tulee ikää, he alkavat sairastaa tai jäävät leskeksi. Tällaisia artikkelin tapaisia vanhuksia on paljon.
Tätä en ymmärrä kyllä yhtään, totta, työelämä on entistä vaativampaa, ja koulu-ikäisten lasten harrastusrumba voi olla kuluttavaa, mutta oma ulkonäkö, liikunta ja uutisten seuraaminen? Ajavatko nämä ohi jollakulla omasta vanhemmasta välittämisen? Enemmän kuin kiireistä, nykyaikana on täysin hyväksyttävää laittaa oma etu ykköseksi, vaikka se tarkoittaisi vanhojen vanhempien hylkäämistä. Kuten aiemmin todettiin, ei jutun miehestä ja taustoista ole enempää tietoa, mahdollista kuitenkin, että lapset ovat "kiireisiä". Vierailu silloin tällöin, puhelinsoitto eivät vie keltään tolkuttomia resursseja, ja entä sitten, jos isä olisikin masentuneisuuteen taipuva ja menneisyydessä elävä? Vanhuus tuo mukanaan monenlaista sairautta ja heikkoutta, en silti aio hylätä omia vanhempia. Läheistä sukulaista käyn viikoittain katsomassa, ja otan jouluksi kotiini, vaikka on muistisairas ja täysin huollettava, teen tämän siksi, että ihminen on läheinen ja terveempänä ollut aktiivisesti elämässäni. Ja opetan lapsilleni saman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut voi ajatella,että jos kerran käyn, niin sitten odotetaan aina kylään. Vähän kuin lintujen talviruokinnan kanssa.
Kun ollaan niiin kiireisiä ja omat velvoitteet.
Itselläni kuoli isä tässä ja jäljeenpäin ajatellen olisi pitänyt repiä enemmän aikaa isän luo matkustamiseen, vaikka kuinka oli väsyttävä yötyö.
Jutusta ei käynyt ilmi että kävivätkö mummun eläessä.
Mutta juuri tuon takia mitä sanoit kannattaisi käydä silloin tällöin ellei nyt ole ihan seinähullu jota joutuu pelkäämään.
Oman omantunnon ja mielenrauhan takia jos ei todellakaan mitään muuta syytä keksi.
Tai pyytää käymään niin kulkemisen vaiva jää sille jolla on aikaa. Ja laittaa takarajan etukäteen jos siitä on kiinni.Luulisi että 5 lapsen ja 7 lapsenlapsen vuorottelulla ei oma vuoro osuisi kohdalle liian usein
Lapset eivät käyneet mummunkaan eläessä:
"
Aarre vaimoineen oli aina sanonut lapsille, että vaikka he lähtevät maailmalle ja sulkevat kodin oven perässään, milloin tahansa voi tulla takaisin.
Lapset eivät ole tulleet. Takaisin tai edes kylään. Mies toivoo, että joku hänen viidestä lapsestaan ja seitsemästä lapsenlapsestaan kävisi kylässä."
Tuli tuosta oma äiti mieleen.
Hän on sitä mieltä, että lapsuuskodissani sai olla oma itsensä ja hengittää vapaasti sen jälkeen kun isäni kuoli.
Olin itse teini-ikäinen isän kuollessa, ja koin tilanteen toisin kuin äitini.
Sain olla vapaasti oma itseni siihen asti kunnes isä kuoli.
Sen jälkeen alkoi uusi aika. Vain oikeat mielipiteet sallittiin ja ne olivat äidin mielipiteitä. Äiti määräsi myös tunteet ja ajatukset.
Ei saa ajatella noin eikä niin ja tuo on väärä tunne ja väärä reaktio.
Vieläkin, vaikka olen jo keski-ikäinen, vahtii hän ilmeitäni ja eleitäni silloin kun tavataan, ja varmasti ilmoittaa tiukkaan sävyyn jos ilme tai istuma-asento tai vaikka askeleen pituus kävellessä ei häntä miellytä.
Hän on sitä mieltä, että kaikki saavat olla ja elää vapaasti eikä kenenkään tarvitse jännittää. Meillä on kuulemma oikein hyvät ja harmoniset välit. Jos kerron oman näkökulmani, saan kuulla olevani outo, ja väärässä.
Koen tapaamiset niin raskaiksi että en kovin usein pysty tapaamaan äitiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullinen tarina miehellä. Vaikuttaa herttaiselta mieheltä. Oli jossain vanhusten kerhossa, mutta sitten nekin ystävät kuolivat pois ja sinne jäi vain naisia, joilla on naisten jutut. Hyvin tuon ymmärrän, ettei enää sitten halua käydä.
En voi käsittää, että 5 lasta eikä kukaan käy. Luulen, että nokottelevat keskenään, että en minä ainakaan ota yksin jommaksenk käydä, jos nuo muutkaan eivät käy jne. Itsekkäitä.
Sukulaiseni oli 7-lapsisesta perheestä ja heidän äitinsä toivoi heidän ottavan vuoropäiv ät siten, että joku on joka päivä kylässä siellä. Ja siten sitten tekivät. Yksi oli muuttanut kauemmaksi ja hän palkkasi erään lapsenlapsen hoitamaan vuoronsa.
On luonnotonta, että isovanhemmat joutuvat eroon perheestä. Ennen vanhaan asuivat lastensa kotona.
Esimerkissäsi äiti oli toivonut lasten käyvän vuoropäivinä jotta aina olisi joku. Eli ei lähtenyt lasten omasta vapaasta tahdosta. Ja lapsenlapsi piti PALKATA käymään kerran viikossa isovanhemmallaan.. en näe että se varsinaisesti kertoisi hyvistä ja lämpimistä väleistä.
En osaa sanoa, miten lämpimät nuo välit olivat. Minusta oli aivan normaalia, että lapsenlapsi sai käynneistään palkkaa, kun meni toisen sijaan. Se nimittäin kävi tavallaan työstä, kun oli päivään sidottu aika.
Tämä sukulaiseni on nyt jo itse vanha Hänellä on 6 lasta. He käyvät aika usein katsomassa, mutta ovat myös järjestäneet ja maksaneet hänelle paikan erittäin kalliiseen palvelutaloon. Vuoropäiviä ei ole jaettu.
Vanhempien pitäisi tutustua lapsiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
”Voisin pyytää jotakin naista vaikka varakävelykepiksi, Aarre vitsailee.”
Siinähän on varsinainen hurmuri, josta toivoisi seuraa vaikka omalle mummolleen! Not...
Muutenkin artikkelista paistaa, kuinka mies tykkää velloa surussa ja yksinäisyydessä, eikä mene esimerkiksi niihin yksinäisten tilaisuuksiin vaikka tietää niitä järjestettävän. Koska se on ”niin vaikeaa laittaa hihat heilumaan”.
Ei yksinäistä ja masentunutta saisi hylätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut voi ajatella,että jos kerran käyn, niin sitten odotetaan aina kylään. Vähän kuin lintujen talviruokinnan kanssa.
Kun ollaan niiin kiireisiä ja omat velvoitteet.
Itselläni kuoli isä tässä ja jäljeenpäin ajatellen olisi pitänyt repiä enemmän aikaa isän luo matkustamiseen, vaikka kuinka oli väsyttävä yötyö.
Jutusta ei käynyt ilmi että kävivätkö mummun eläessä.
Mutta juuri tuon takia mitä sanoit kannattaisi käydä silloin tällöin ellei nyt ole ihan seinähullu jota joutuu pelkäämään.
Oman omantunnon ja mielenrauhan takia jos ei todellakaan mitään muuta syytä keksi.
Tai pyytää käymään niin kulkemisen vaiva jää sille jolla on aikaa. Ja laittaa takarajan etukäteen jos siitä on kiinni.Luulisi että 5 lapsen ja 7 lapsenlapsen vuorottelulla ei oma vuoro osuisi kohdalle liian usein
Lapset eivät käyneet mummunkaan eläessä:
"
Aarre vaimoineen oli aina sanonut lapsille, että vaikka he lähtevät maailmalle ja sulkevat kodin oven perässään, milloin tahansa voi tulla takaisin.
Lapset eivät ole tulleet. Takaisin tai edes kylään. Mies toivoo, että joku hänen viidestä lapsestaan ja seitsemästä lapsenlapsestaan kävisi kylässä."
Niin.
Tuossa on kaksi vaihtoehtoa: Istuu alas ja pohtii, että millainen vanhempi on ollut ja nöyrtyy.
Tai sitten voi kutsua iltapäivälehden tekemään sosiaalipornoa ja syyttää kaikesta kaikkia viittä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On varmasti jotain ikävää tehnyt lapsilleen kun eivät koskaan käy.
Ei välttämättä. Ehkä sitä on vaan kasvettu erilleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut voi ajatella,että jos kerran käyn, niin sitten odotetaan aina kylään. Vähän kuin lintujen talviruokinnan kanssa.
Kun ollaan niiin kiireisiä ja omat velvoitteet.
Itselläni kuoli isä tässä ja jäljeenpäin ajatellen olisi pitänyt repiä enemmän aikaa isän luo matkustamiseen, vaikka kuinka oli väsyttävä yötyö.
Jutusta ei käynyt ilmi että kävivätkö mummun eläessä.
Mutta juuri tuon takia mitä sanoit kannattaisi käydä silloin tällöin ellei nyt ole ihan seinähullu jota joutuu pelkäämään.
Oman omantunnon ja mielenrauhan takia jos ei todellakaan mitään muuta syytä keksi.
Tai pyytää käymään niin kulkemisen vaiva jää sille jolla on aikaa. Ja laittaa takarajan etukäteen jos siitä on kiinni.Luulisi että 5 lapsen ja 7 lapsenlapsen vuorottelulla ei oma vuoro osuisi kohdalle liian usein
Lapset eivät käyneet mummunkaan eläessä:
"
Aarre vaimoineen oli aina sanonut lapsille, että vaikka he lähtevät maailmalle ja sulkevat kodin oven perässään, milloin tahansa voi tulla takaisin.
Lapset eivät ole tulleet. Takaisin tai edes kylään. Mies toivoo, että joku hänen viidestä lapsestaan ja seitsemästä lapsenlapsestaan kävisi kylässä."
Asiat eivät aina ole aivan niin kuin toimittaja jutussaan kirjoittaa. Toimittajilla on tapana liioitella ja kärjistää, jotta jutusta tulisi menevämpi. Lisäksi välillä syntyy aitoja väärinymmärryksiä haastateltavan ja toimittajan kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti jotain ikävää tehnyt lapsilleen kun eivät koskaan käy.
Ei välttämättä. Ehkä sitä on vaan kasvettu erilleen
Miten molemmat isovanhemmat voi kasvaa erilleen kaikista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Ihan noin vaan herttaiset isovanhemmat. Juupa. Ei.
Siis tottahan toki perhehelvettejä, narsistivanhempia ja muuten vain sietämättömiä sukulaisia maailmasta löytyy, mutta mikä siinä on, että täysin tuntemattomasta ihmisestä täytyy tehdä tällaisia päätelmiä yhden lehtijutun perusteella? Varsinkin, kun lehtijutussa ei mikään viittaa siihen, että mies olisi tehnyt perheensä elämästä helvettiä.
Tiedän lähipiiristä karmeita vanhempia, mutta myös enempi vähempi karseita - tai ihan vain itsekkäitä tai välinpitämättömiä - lapsia. Yhdessäkin perheessä lapset kyllä soittelevat, etenkin kun tarvitsevat rahaa, mutta se soitto sitten korvaa kyläilyn, kun on niin kiire ettei jaksa lähteä toiselle puolelle Suomea vanhusta katsomaan. Ja tokihan sitä joskus juhannuksena tai joka toinen joulu voi lähteä katsomaankin, jos ei ole muita kiireitä, mutta eipä tuollainen kerran vuodessa tai kahdessa kyläily kenenkään yksinäisyyttä poista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut voi ajatella,että jos kerran käyn, niin sitten odotetaan aina kylään. Vähän kuin lintujen talviruokinnan kanssa.
Kun ollaan niiin kiireisiä ja omat velvoitteet.
Itselläni kuoli isä tässä ja jäljeenpäin ajatellen olisi pitänyt repiä enemmän aikaa isän luo matkustamiseen, vaikka kuinka oli väsyttävä yötyö.
Jutusta ei käynyt ilmi että kävivätkö mummun eläessä.
Mutta juuri tuon takia mitä sanoit kannattaisi käydä silloin tällöin ellei nyt ole ihan seinähullu jota joutuu pelkäämään.
Oman omantunnon ja mielenrauhan takia jos ei todellakaan mitään muuta syytä keksi.
Tai pyytää käymään niin kulkemisen vaiva jää sille jolla on aikaa. Ja laittaa takarajan etukäteen jos siitä on kiinni.Luulisi että 5 lapsen ja 7 lapsenlapsen vuorottelulla ei oma vuoro osuisi kohdalle liian usein
Lapset eivät käyneet mummunkaan eläessä:
"
Aarre vaimoineen oli aina sanonut lapsille, että vaikka he lähtevät maailmalle ja sulkevat kodin oven perässään, milloin tahansa voi tulla takaisin.
Lapset eivät ole tulleet. Takaisin tai edes kylään. Mies toivoo, että joku hänen viidestä lapsestaan ja seitsemästä lapsenlapsestaan kävisi kylässä."
Asiat eivät aina ole aivan niin kuin toimittaja jutussaan kirjoittaa. Toimittajilla on tapana liioitella ja kärjistää, jotta jutusta tulisi menevämpi. Lisäksi välillä syntyy aitoja väärinymmärryksiä haastateltavan ja toimittajan kesken.
On joskus huomattu. Jos tässä tapauksessa noin, niin toimittaja on saanut Aarren tai lapset epäsuotuisaan, omituiseen asemaan lukijakunnalle. Koko juttu käsittelee yksinäisyyttä, miksi sellainen tehtäisiin sitten jos lapset ja lapsenlapset käyvät vanhuksen luona?
Mun appiukkoni olisi voinut antaa samantyyppisen haastattelun, rip. Eli koko elämänsä jotenkin omassa kuplassaan ja seuraili sieltä tyytyväisenä kuinka anoppi hoiti lapset, kodin, sosiaaliset suhteet jne. Sitten kun ikää tuli noin 75 niin appiukko havahtui ettei tuntenut lapsiaan eikä lapsenlapsiaan. Muutaman kerran kehtasi todeta ääneen että olis varmaan pitäny olla tiivimmin mukana, esim. silloin vasta tajusi että lapsilla oli ollut tietyssä vaiheessa taloudellisesti ja terveydellisesti aika rankkaa ja hänellä olisi ollut mahdollisuus auttaa mutta ”ei sitä sitten tullut autettua”. Unohti kyllä sen että oli kieltänyt anoppiakin auttamasta, olis se kupla menny rikki. Ei hän paha ihminen ollut mutta jotenkin teflonpintainen.
Uskoisin että jonkinasteinen ahdistuneisuushäiriö. Elämä ja ajatukset pyörivät se ympärillä, ettei ole tullut tehdyksi lapsia, tarve todistella koko ajan valintaansa, yrittää perustella sitä. Pyörii aamusta iltaan vauvapalstalla, yrittäen löytää syytä olla onnellinen valintansa kanssa, onnistumatta siinä. Ei pysty aidosti olemaan sinut valintansa kanssa, hieman surullinen tapaus