Surullinen juttu taas yksinäisyydestä. Papparaisen vaimo kuoli syöpään 15 v sitten eikä kukaan 5 lapsesta käy koskaan kylässä. Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa?

Olen ollut töissä eri vanhainkodeissa ja vastaavissa ja kyllä sen siellä näkee että niin makaa kuin petaa. Sairaus muuttaa toki ihmistä, mutta niitä jotka ovat terveenä ollessaan olleet mukavia niin käydään kyllä katsomassa. Jälkikasvu, sisarukset ja ystävät poikkeavat harvase päivä ja juhlapäivinä on ruuhkaa ja kortteja tulee postitse niiltä jotka eivät pääse käymään. Harvan mukavan ihmisen lapset ovat ilkeitä tai välinpitämättömiä. Sitten on muutamia porukoita jossa itse vanhus on ollut pääpiru ja lapset kasvaneet samanmoisiksi. Nämä on niitä joiden vuoksi on joskus jouduttu soittamaan virkavalta paikalle kun ovat alkaneet riehua.. Kannattas meidän jokaisen joskus miettiä kuinka kohtelemme muita ihmisiä. Jossain kohtaa se pilkka osuu omaan nilkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ihmiset ovat yhä itsekkäämpiä. Ei kaikki viitsi enää tavata vanhempiaan, kun ne ovat pudonneet jo yhteiskunnan kelkasta. Ovat hitaita ja jaarittelevat.

Ihmiset eivät taida tajuta, että itsellä on sama edessä, jo elo jatkuu.

Mm ihon on perhekeskeisyys hävinnyt. Tilalla en tullut itsekkyys monella.

Olen paljolti samaa mieltä. Perhekeskeisyys on paljolti hävinnyt. Tosin monet käyvät vanhempiensa luona vielä, jos molemmat ovat elossa. Tällöin vanha, ja usein sairaskin äiti, laittaa usein pöydän koreaksi, kun lapset tulevat käymään. Siinä riittää autettavaa, puuhaa ja juteltavaa, kun sitten yhdessä ollaan kahvipöydän ääressä. Mutta kun äiti on kuollut ja jäljellä on ehkä sairaskin isä, leski, yhtäkkiä hänen kanssaan ei tullut olevan mitään juteltavaa eikä puuhattavaa. Käynnistä tulee välttämätön paha, ja pikku hiljaa käynnit loppuvat kokonaan.

Jotenkin jutusta saa sellaisen kuvan, että vaimo on pitänyt elämää kotona, hoitanut lapset, tehnyt ruuat ja pyörittänyt elämää ja mies on siinä vaan ollut kaiken keskellä palveltavana. Nyt hän ei osaa yksin tehdä mitään, ei edes jouluruokaa, vaikka siitä haaveilee. Ei varmaan ole osallistunut perhe-elämään ollenkaan, lapsiin ei ole muodostunut minkäänlaista suhdetta. Miksi pitäisi käydä katsomassa vieraaksi ja etäiseksi jäänyttä ihmistä, joka ei ole aikaan ollut läsnä lapsilleen ja vaimon passattavana?

Jos lapsilla olisi isään tunneside (jonka hän olisi voinut luoda lastensa kanssa, aikaa on ollut) kävisivät varmasti katsomassa. Papan asenne on muita syyttävä ja itse ei ole valmis tekemään asian eteen mitään, ei edes mennä ovesta ulos. Ennen kaikki on pyörinyt automaattisesti ympärillä mutta kuinkas nyt suu pannaan, kun mikään ei tapahdu automaattisesti ja pitäisi itse olla aktiivinen?

Suomi ei ole yhteisöllinen yhteiskunta. Se ydin-ydinperhe on elämän perusta ja turvaverkot murenevat. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta tae siitä että perheen ja suvun tukea ja turvaa ei ole vaikeuksissa ja elämän lopussa. Sitä saa mitä tilaa. Monissa köyhissä maissa ja ylenkatsotuissa kulttuureissa vanhuksista pidetään sata kertaa parempaa huolta kuin meillä. Olen itse yksin viihtyvä, mutta eläisin mielelläni maassa jossa vielä suku pitää huolta toisistaan. On tavallaan hienoa että "joutuu" olemaan tekemisissä ihmisten kanssa joiden kanssa ei muuten viettäisi aikaa. Tuntisi kuuluvansa johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ihmiset ovat yhä itsekkäämpiä. Ei kaikki viitsi enää tavata vanhempiaan, kun ne ovat pudonneet jo yhteiskunnan kelkasta. Ovat hitaita ja jaarittelevat.

Ihmiset eivät taida tajuta, että itsellä on sama edessä, jo elo jatkuu.

Mm ihon on perhekeskeisyys hävinnyt. Tilalla en tullut itsekkyys monella.

Olen paljolti samaa mieltä. Perhekeskeisyys on paljolti hävinnyt. Tosin monet käyvät vanhempiensa luona vielä, jos molemmat ovat elossa. Tällöin vanha, ja usein sairaskin äiti, laittaa usein pöydän koreaksi, kun lapset tulevat käymään. Siinä riittää autettavaa, puuhaa ja juteltavaa, kun sitten yhdessä ollaan kahvipöydän ääressä. Mutta kun äiti on kuollut ja jäljellä on ehkä sairaskin isä, leski, yhtäkkiä hänen kanssaan ei tullut olevan mitään juteltavaa eikä puuhattavaa. Käynnistä tulee välttämätön paha, ja pikku hiljaa käynnit loppuvat kokonaan.

Kauheaa. Riittää, kun ihan vain on siinä seurana. Keittää vaikka kahvit. Ei oo pakko jutella mitään. Voi katsoa yhdessä telkkaria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin valmis lyömään vetoa että jos kysyttäisiin toisen osapuolen näkemystä niin tulisi ilmi sellaisia perhehelvettiasioita että selkäpiitä karmisi. On tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä että samaan perheeseen osuisi viisi häiriintynyttä julmaa ihmistä jotka tuosta vain hylkäävät vanhan isäparkansa. Yksi tai kaksi, kyllä, mutta ei kaikki viisi. Eli jos kukaan lapsista eikä kukaan lapsenlapsista käy ikinä katsomassa, niin siihen on oltava todella hyvä ja ymmärrettävä syy.

Ei niiden lasten tarvitse olla häiriintyneitä eikä julmia, eikä heidän lapsuutensa ole tarvinnut olla ollenkaan huono. Nykyään vaan ihmisten elämä on kiireistä ja vaativaa. Joka puolelta vaaditaan enemmän: töissä pitää tehdä enemmän, lasten pitää harrastaa enemmän ja vanhempien olla kuskaamassa heitä joka paikkaan. Lasten Vilma-viestejä pitää seurata joka toinen minuutti. Pitää olla muodikas ja hyvän näköinen.  Pitää harrastaa liikuntaa ja käydä salilla. Pitää seurata maailman uutisia ja kaikenlaista hömppää tietokoneelta ja älykännykästä vähintään viiden minuutin välein. Ei asuta välttämättä enää lähellä vanhempia niin kuin ennen. Oma elämä on niin raskasta ja kuluttavaa, että ei kerta kaikkiaan tunnu löytyvän muutamaa tuntia käydä katsomassa vanhaa isäraukkaa, joka turhaan odottaa. Jotkut näkevät vanhempansa välttämättömänä pahana, joihin ei viitsi tuhlata aikaa, kun vanhemmille tulee ikää, he alkavat sairastaa tai jäävät leskeksi. Tällaisia artikkelin tapaisia  vanhuksia on paljon.

Tätä en ymmärrä kyllä yhtään, totta, työelämä on entistä vaativampaa, ja koulu-ikäisten lasten harrastusrumba voi olla kuluttavaa, mutta oma ulkonäkö, liikunta ja uutisten seuraaminen? Ajavatko nämä ohi jollakulla omasta vanhemmasta välittämisen? Enemmän kuin kiireistä, nykyaikana on täysin hyväksyttävää laittaa oma etu ykköseksi, vaikka se tarkoittaisi vanhojen vanhempien hylkäämistä. Kuten aiemmin todettiin, ei jutun miehestä ja taustoista ole enempää tietoa, mahdollista kuitenkin, että lapset ovat "kiireisiä". Vierailu silloin tällöin, puhelinsoitto eivät vie keltään tolkuttomia resursseja, ja entä sitten, jos isä olisikin masentuneisuuteen taipuva ja menneisyydessä elävä? Vanhuus tuo mukanaan monenlaista sairautta ja heikkoutta, en silti aio hylätä omia vanhempia. Läheistä sukulaista käyn viikoittain katsomassa, ja otan jouluksi kotiini, vaikka on muistisairas ja täysin huollettava, teen tämän siksi, että ihminen on läheinen ja terveempänä ollut aktiivisesti elämässäni. Ja opetan lapsilleni saman.

Kyllä minä ainakin tunnen monia lähes viisikymppisiä työkavereita, jotka jaarittelevat joka päivä jostain Netflix-sarjasta, jota seuraavat ja vaahtoavat, mitä sarjassa milloinkin tapahtui. Kertovat myös menoistaan ja harrastuksistaan. Ja lasten harrastuksista.  Mutta kukaan heistä ei ole ikinä maininnut, että on käynyt vanhempiensa luona ...

Tuli vaan mieleen, että onko jotain kenties ollut pielessä siinä perheessä? Minäkin kävin isäni luona lähinnä kiltteyttäni ja velvollisuudesta, lapsuus oli täynnä traumatisoitumista, väkivaltaa ja kaikkea pskaa niin että kamppailen vielä näin kolmekymppisenä joidenkin ongelmien kanssa. Isän kuoleman jälkeen tunnen lähinnä vihaa häntä kohtaan ehkä ole käynyt haudalla kuin kerran hautajaisten jälleen, kuolemasta on 8v aikaa.

Niin ja jos isältä olis kysytty, niin hänhän on täydellinen. Ei koskaan mitään vikaa ollut ikinä hänessä, muissa kyllä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut voi ajatella,että jos kerran käyn, niin sitten odotetaan aina kylään. Vähän kuin lintujen talviruokinnan kanssa.

Kun ollaan niiin kiireisiä ja omat velvoitteet.

Itselläni kuoli isä tässä ja jäljeenpäin ajatellen olisi pitänyt repiä enemmän aikaa isän luo matkustamiseen, vaikka kuinka oli väsyttävä yötyö.

Jutusta ei käynyt ilmi että kävivätkö mummun eläessä.

Mutta juuri tuon takia mitä sanoit kannattaisi käydä silloin tällöin ellei nyt ole ihan seinähullu jota joutuu pelkäämään.

Oman omantunnon ja mielenrauhan takia jos ei todellakaan mitään muuta syytä keksi.

Tai pyytää käymään niin kulkemisen vaiva jää sille jolla on aikaa. Ja laittaa takarajan etukäteen jos siitä on kiinni.

Luulisi että 5 lapsen ja 7 lapsenlapsen vuorottelulla ei oma vuoro osuisi kohdalle liian usein

Lapset eivät käyneet mummunkaan eläessä:

"

Aarre vaimoineen oli aina sanonut lapsille, että vaikka he lähtevät maailmalle ja sulkevat kodin oven perässään, milloin tahansa voi tulla takaisin.

Lapset eivät ole tulleet. Takaisin tai edes kylään. Mies toivoo, että joku hänen viidestä lapsestaan ja seitsemästä lapsenlapsestaan kävisi kylässä."

Asiat eivät aina ole aivan niin kuin toimittaja jutussaan kirjoittaa. Toimittajilla on tapana liioitella ja kärjistää, jotta jutusta tulisi menevämpi. Lisäksi välillä syntyy aitoja väärinymmärryksiä haastateltavan ja toimittajan kesken.

On joskus huomattu. Jos tässä tapauksessa noin, niin toimittaja on saanut Aarren tai lapset epäsuotuisaan, omituiseen asemaan lukijakunnalle. Koko juttu käsittelee yksinäisyyttä, miksi sellainen tehtäisiin sitten jos lapset ja lapsenlapset käyvät vanhuksen luona?

Vanhus voi aidosti tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka joku kävisikin katsomassa kerran viikossa. Kun on kaikki päivät tksin kotona, niin ne viikon kuusi muuta päivää voivat tuntua tosi pitkiltä ja yksinäisiltä.

Vierailija kirjoitti:

45 syytä olla hankkimatta lasta:

1. Perinnöllisten sairauksien periyttäminen lapselle.

2. Raskaus pahoinvointi, hormonien heittelyt ja tukaluus.

3. Synnytyksen supistukset, kivut ja repeämiset.

4. Imetyksen kivut ja lapsen riippuvuus rintaruokinnasta.

5. Vanhemmuuden valtava vastuu lapsen pärjäämisestä elämässä.

6. Pelko jos ei opi rakastamaan tai vihaa lastaan.

7. Taakka jos lapsi on vammainen, erityislapsi tai ongelmalapsi.

8. Synnytyksen jälkeinen masennus ja oma jaksaminen.

9. Paniikkikohtauksen ja tajunnanmenettäminen lapsen kanssa kahdestaan.

10. Univaje, ei pitkiä aamuja tai laiskottelu päiviä viikonloppuisin tai lomilla.

11. Kakka, pissa, puklu, räkä ja oksennus huoltopalveluna toimiminen.

12. Pelko jos toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat ja mitä lapsen elämä sen jälkeen on.

13. Arki on äänekästä vuoristorataa, uhrautumista, suorittamista ja aikatauluttamista.

14. Ahdistus istua hiekkalaatikolla, leikkipuistossa ja vanhempainilloissa.

15. Parisuhteen katkerat riidat koti- ja lastenhoidon tasan menemisestä.

16. Päiväkotiin väkisin raahaaminen ja sieltä ajoissa hakeminen.

17. Lapsen hoito itse kipeänä ja tukiverkoston puuttuminen.

18. Pelko jos lapsi vammautuu, sairastuu vakavasti, hukkuu tai kuolee jäätyään auton alle.

19. Häpeä kun et saa raivoavaa lastasi kuriin julkisella paikalla.

20. Lapsen ruoka-allergiat, syömättömyys, itku, uhma, röyhkeys, ilkeys, kiittämättömyys ja viha sinua kohtaan.

21. Riitely mitä kasvatus menetelmiä vanhemmat käyttävät yhdessä ja erikseen.

22. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vanhempana kun työ vie liikaa aikaa.

23. Jatkuva huomion antaminen ja mielenrauhan puuttuminen.

24. Aika mieleisille harrastuksille, lemmikeille ja omaan hyvinvointiin vähenee.

25. Katkeruus ja valitus menetetystä ajasta ja vapaudesta lisääntyy.

26. Häpeä kun palaa lomalta töihin lepäämään lapsenhoidosta.

27. Kodin sotku, melu, kinastelu, rauhattomuus, tavaran määrä, loputtomat kotityöt ja pyykkivuoret.

28. Seksi vähenee ja stressi lisääntyy että lapset näkevät tai kuulevat rakastelua tai alastomuutta.

29. Lastenkutsut, yökyläilyt, huvipuistot, perhelomat ja kuskaus harrastuksiin.

30. Stressi rahasta kustantaaksesi lapsen itsenäiseksi.

31. Aika kahden keskiselle ajalle ja aikuisille keskusteluille parisuhteessa hupenee.

32. Huoli lapsen koulun uhista, koulukiusaamisesta, kaveripiiristä, kaverittomuudesta tai päihteistä.

33. Läksyistä, kotiintulo- ja ruoka-ajoista sekä mobiililaitteiden käytöstä riiteleminen.

34. Lapsen suojelu namusediltä, pornolta, väkivallalta, raiskaukselta, sydänsuruilta ja raskaudelta.

35. Lapsen suojelu masennukselta, alkoholilta, huumeilta, päiväkoti-/koulu- ja nettikiusaamiselta.

36. Huoli jättää lapsi elämään tuhoutuvalle ja alati ylikansoitetulle maapallolle.

37. Katumus kun ymmärtää että lapsi ei tuokkaan onnea ja elämästä on vain tullut vaikeampaa.

38. Oman identiteetin totaalinen katoaminen ja eläminen vain lapsen kautta.

39. Huomata että on onneton, uupunut, itkevä ja räjähtänyt vanhempi.

40. Katua kun on hankkinut lapsen vääristä syistä: painostus, koska muutkin tai kun niin on tapana.

41. Pettyä omaan vanhemmuuteen, kun ei pärjää oman lapsen kanssa.

42. Kamppailla syyllisyydessä kun katuu lasta, vaikka lapsen kuuluisi olla aina haluttu ja rakastettu.

43. Häpeä kokea lapsi rasitteena tai jos lapsi huostaanotetaan kun ei jaksa taakan alla.

44. Stressi kokea lapsi virheenä joka uhkaa parisuhdetta.

45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.

Aivan mahtava lista! Ollaan just yrittämässä lasta ja tää tuli kyllä niin tarpeeseen. Kävin ihan ajatuksella listan läpi ja mietin asiaa monta kertaa. Muutama kohta tolla listalla huolestuttaa todella, suurin osa ei lainkaan. Helpottavaa! :)

En ymmärrä, miksi tässä syyllistetään isä. Perhehelvettiä ym. Kyse saattaa olla kuitenkin vain ja ainostaan lasten itsekkyydestä. Tällaistä vaan on nykyään. Oma napa on tärkein. Ei välitetä muista ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun mulle sanotaan että kannattais sunkin hankkia lapsia, niin sulla on vanhana joku tuki ja turva. Tässä on juuri se todiste, ettei niitten pentujen hommaaminen tarkoita automaattisesti että ne sinusta vanhana välittäisivät! Ja tätä minä aina näille lasten tuputtajille sanon.

Ja sinunkaltaisillesi minä sanon, että itsepä itsesi tiedät. Jos sinusta ei ole hyväksi vanhemmaksi, niin turha sitä on oppimiskykyään lähteä kokeilemaan uhallakin. Silloinhan tulos on tämä paljon todennäköisemmin kuin niillä, jotka eivät näe syytä olla uskaltamatta.

Kuule, vaikka olisit kuinka hyvä vanhempi, ei sekään takaa sitä että jälkikasvusta on huolehtimaan kun vanhenet. Lapset voi muuttaa ulkomaille, tai kuten tässäkin ketjussa joku sanoi, elävät niin siinä omassa kiirekuplassaan, ettei ole aikaa käydä puolen kilsan päässä asuvan vanhuksen luona kuin maksimissaan kerran kuussa. Tai lapsi voi yksinkertaisesti olla itsekeskeinen ja välinpitämätön, kasvatuksesta riippumatta.

Entä sitten? Lapsi voi herranjesta vaikka kuolla. Mutta kuten jo sanoin, ihan kaikkien ei todellakaan kannata lisääntyä, vaikka muut miten vetoaisivat. Ja että on se kyllä niinkin, että jos oikeasti hankkii lapsen vain voidakseen olla varma että vanhana on ilmainen piika, jolla on rajattomat resurssit juosta asioillasi vaikka satojen kilometrien päästä, nin ehkei tosiaankaan kannata. Koska sillä asenteella syntyy vain murhenäytelmä.

Monissa Aasian ja Afrikan kulttuureissa on uskomus, että vanhemmat ja muut esi-isät pystyvät kuoltuaan vaikuttamaan lastensa elämään monin tavoin.

Moni luulee turhaan, että noihin kulttuureihin vaan kuuluu se vanhusten kunnioittaminen. Ehei, se johtuu usein tuosta uskomuksesta, että kuolleet sukulaiset voivat auttaa tai rangaista.

(Esim samassa huoneessa kanssani tohtorinväitöskirjaa teki ghanalainen mies, joka sanoi uskovansa kristinuskon jumalaan. Tarkemmissa puheissa selvisi kuitenkin, että hän uskoo siten, että hänen edesmenneet esi-isänsä hoitavat hänen asiansa sen kristinuskon Jumalan kanssa.)

Jos Suomessakin ajateltaisiin esi-isien henkien vaikuttavan omaan elämään, niin jopas tapahtuisi suuri muutos. Vanhukset nousisivat suureen arvoon.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi tässä syyllistetään isä. Perhehelvettiä ym. Kyse saattaa olla kuitenkin vain ja ainostaan lasten itsekkyydestä. Tällaistä vaan on nykyään. Oma napa on tärkein. Ei välitetä muista ollenkaan.

Emmehän me tiedä, mitä jutun perhesuhteiden taustalla on. Voi vain pohdiskella jutun antamaa kuvaa, yksipuoleista ja spekuloida loput. Kovin outoa kyllä vain itsekkyydestä olla käymättä vanhempien luona kertaakaan kotoapoismuuton jälkeen.

Sukulaisperheessä 8 sisarusta,vanhimmat jo eläkkeellä. Vanhaa äitiä käyvät katsomassa 3 kahdeksasta. Pojat ei enää vuosiin vaikka mitään riitoja ei ole ollut,tytöt hoitaa äidin asioita hoitokotiin ja käyvät katsomassa. Ne pojat eivät sittenkään käy vaikka kuinka asiasta on yritetty puhua.

Meillä on suvussa sellainen tilanne, että minun anoppini ja puolisoni äiti on kuolemassa hyvin yksinäisenä. Ei ole vielä "lopullisesti" sairas, mutta vanha jo. Käytännössä kukaan ei käy katsomassa. Eikö olekin kamala nyyhkytarina? Raukka vanhus yksin kodissaan, eikä kolmesta lapsesta tai heidän perheestään kukaan käy katsomassa? Palataanpa ajassa vähän taaksepäin..

Puolisoani ja hänen sisaruksiaan on lapsuudessa hakattu ja sanallisesti vahingoitettu todella rumasti lähes päivittäin. Anoppi on ääneen toivonut heidän kuolemaansa, sanonut että he ovat hänen elämänsä suurin virhe, haukkunut ulkonäköä ja luonnetta. Tätä on jatkunut kotoa muuttoon asti jokaisen kohdalla. Lapset pitivät silti vielä häneen yhteyttä, kävivät kaikki terapiassa ja koittivat selvittää.

Anoppi ei ole muuttunut mihinkään. On haukkunut pystyyn kaikki lastensa puolisot (olemme kaikki ihan normaaleja, korkeakoulutettuja ja aivan mukavia ihmisiä), haukkunut elämäntyylit ja jokaisen valinnan. Tähän kyllästyi puolisoni veli ja laittoi välit poikki. Muut vielä jatkoivat tekemisissä.

Me laitoimme välit poikki, kun anoppi alkoi kiusaamaan, vähättelemään ja jättämään huomiotta meidän VAUVAA, joka on hankittu luovutetuilla sukusoluilla (eikä näin ole anopille verisukua). Meidän lapsemme ei ollut hänelle mitään ja hän ei halunnut olla mummi lapselle, vaikka lapsi on hänen lapsensa yhtälailla kuin minunkin, avioliittoon hankittu. Minä päätin, että minä jaksan ehkä kuunnella paskaa, mutta lapseni ei tarvitse. Puolisoni aloitteesta vedimme välit anoppiin.

Viimeinen sisarus laittoi välit poikki, kun anoppi varasti häneltä 5 000€ sellaisessa tilanteessa, jossa tämä sisko olisi rahaa tarvinnut enemmän kuin kukaan. Hän teki rikosilmoituksen ja ei ole sen koomin äidilleen puhunut eikä ollut missään tekemisissä.

Nyt anoppi poraa kylillä, miten omat lapset ovat hänen raukan hylänneet. Silti ei suostu edes anteeksi pyytämään tekosiaan, ei lapsuuden eikä aikuisuuden ajalta. Hänellä ei ole ilkeytensä vuoksi ystäviä ja kaikki muut sukulaiset ovat vetäneet välit poikki ennen lasten syntymää jo. Tästä syystä puolisollani ei ole sukua edes, jonka kanssa olisi tekemisissä.

Että semmosta. Se siitä nyyhkytarinasta.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi tässä syyllistetään isä. Perhehelvettiä ym. Kyse saattaa olla kuitenkin vain ja ainostaan lasten itsekkyydestä. Tällaistä vaan on nykyään. Oma napa on tärkein. Ei välitetä muista ollenkaan.

Kukas ne lapset on siinä tapauksessa kasvattanut? Mallin antanut?

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olen saanut surusta sydänvian eikä rarvitse kituuttaa noin vanhaksi.

Älä unta näe, minun anoppini on ollu sydänvikainen koko ikänsä ja 3 pallolaajennusta tehty ja on 95 v, että mikään tauti ei vie, jos ei ole viedäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Monissa Aasian ja Afrikan kulttuureissa on uskomus, että vanhemmat ja muut esi-isät pystyvät kuoltuaan vaikuttamaan lastensa elämään monin tavoin.

Moni luulee turhaan, että noihin kulttuureihin vaan kuuluu se vanhusten kunnioittaminen. Ehei, se johtuu usein tuosta uskomuksesta, että kuolleet sukulaiset voivat auttaa tai rangaista.

(Esim samassa huoneessa kanssani tohtorinväitöskirjaa teki ghanalainen mies, joka sanoi uskovansa kristinuskon jumalaan. Tarkemmissa puheissa selvisi kuitenkin, että hän uskoo siten, että hänen edesmenneet esi-isänsä hoitavat hänen asiansa sen kristinuskon Jumalan kanssa.)

Jos Suomessakin ajateltaisiin esi-isien henkien vaikuttavan omaan elämään, niin jopas tapahtuisi suuri muutos. Vanhukset nousisivat suureen arvoon.

Tulitko ajatelleeksi, että kunnioitus ansaitaan. Vanhemman rakkaus ja kasvatus heijastuu takaisin, Ghanassa on samoin kuin Suomessa.

Mun veli käy äitimme luona vierailulla jouluna ja kesälomalla. Ikää hänellä 45 ja äiti 68v. Äitimme on aina ollut vähän arka joten hänellä on tosi iso kynnys lähteä junalla Helsinkiin 400 km. Joten tapaamiset ovat sitten jääneet veljen vastuulle. Tässä artikkelissa pappa on masentunut ja hänellä on kovin korkea kynnys lähteä ihmisten ilmoille. Hän tarvitsisi apua ja rohkaisua. Mökkiintyminen käy kovin helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin valmis lyömään vetoa että jos kysyttäisiin toisen osapuolen näkemystä niin tulisi ilmi sellaisia perhehelvettiasioita että selkäpiitä karmisi. On tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä että samaan perheeseen osuisi viisi häiriintynyttä julmaa ihmistä jotka tuosta vain hylkäävät vanhan isäparkansa. Yksi tai kaksi, kyllä, mutta ei kaikki viisi. Eli jos kukaan lapsista eikä kukaan lapsenlapsista käy ikinä katsomassa, niin siihen on oltava todella hyvä ja ymmärrettävä syy.

Ei niiden lasten tarvitse olla häiriintyneitä eikä julmia, eikä heidän lapsuutensa ole tarvinnut olla ollenkaan huono. Nykyään vaan ihmisten elämä on kiireistä ja vaativaa. Joka puolelta vaaditaan enemmän: töissä pitää tehdä enemmän, lasten pitää harrastaa enemmän ja vanhempien olla kuskaamassa heitä joka paikkaan. Lasten Vilma-viestejä pitää seurata joka toinen minuutti. Pitää olla muodikas ja hyvän näköinen.  Pitää harrastaa liikuntaa ja käydä salilla. Pitää seurata maailman uutisia ja kaikenlaista hömppää tietokoneelta ja älykännykästä vähintään viiden minuutin välein. Ei asuta välttämättä enää lähellä vanhempia niin kuin ennen. Oma elämä on niin raskasta ja kuluttavaa, että ei kerta kaikkiaan tunnu löytyvän muutamaa tuntia käydä katsomassa vanhaa isäraukkaa, joka turhaan odottaa. Jotkut näkevät vanhempansa välttämättömänä pahana, joihin ei viitsi tuhlata aikaa, kun vanhemmille tulee ikää, he alkavat sairastaa tai jäävät leskeksi. Tällaisia artikkelin tapaisia  vanhuksia on paljon.

Tätä en ymmärrä kyllä yhtään, totta, työelämä on entistä vaativampaa, ja koulu-ikäisten lasten harrastusrumba voi olla kuluttavaa, mutta oma ulkonäkö, liikunta ja uutisten seuraaminen? Ajavatko nämä ohi jollakulla omasta vanhemmasta välittämisen? Enemmän kuin kiireistä, nykyaikana on täysin hyväksyttävää laittaa oma etu ykköseksi, vaikka se tarkoittaisi vanhojen vanhempien hylkäämistä. Kuten aiemmin todettiin, ei jutun miehestä ja taustoista ole enempää tietoa, mahdollista kuitenkin, että lapset ovat "kiireisiä". Vierailu silloin tällöin, puhelinsoitto eivät vie keltään tolkuttomia resursseja, ja entä sitten, jos isä olisikin masentuneisuuteen taipuva ja menneisyydessä elävä? Vanhuus tuo mukanaan monenlaista sairautta ja heikkoutta, en silti aio hylätä omia vanhempia. Läheistä sukulaista käyn viikoittain katsomassa, ja otan jouluksi kotiini, vaikka on muistisairas ja täysin huollettava, teen tämän siksi, että ihminen on läheinen ja terveempänä ollut aktiivisesti elämässäni. Ja opetan lapsilleni saman.

Kyllä minä ainakin tunnen monia lähes viisikymppisiä työkavereita, jotka jaarittelevat joka päivä jostain Netflix-sarjasta, jota seuraavat ja vaahtoavat, mitä sarjassa milloinkin tapahtui. Kertovat myös menoistaan ja harrastuksistaan. Ja lasten harrastuksista.  Mutta kukaan heistä ei ole ikinä maininnut, että on käynyt vanhempiensa luona ...

Tässäpä taitaa vaikuttaa nuoruuden palvonta. Ei ole muodikasta puhua omista vanhemmista työpaikalla, se on vieläkin pahempi nounou kuin koiran kuvien esittely. Ai niin, nykyään ei ole välttämättä ole muodikasta puhua kahvipöydässä mitään...

Ja oikeastikin on hiukan epähienoa jutella hyvistä suhteista vanhempiin maassa, jossa monilla on huonot välit vanhempiin, joita ei tosiaankaan jaksa kiinnostaa välien ylläpitäminen ja kehittäminen aikuisiin lapsiin tai auttaa lastenlasten kanssa. Tulee jänniteitä työpaikalle. Tilanne voisi olla toinen, jos yleinen suuntaus muuttuu, ja itsekeskeisistä eläkevuosista puhutaan taas oikealla nimellä. Lapsiaan rikkaampi sukupolvi lapioi aktiivisesti ojaa syvemmäksi, kunnes se on kuilu.