Surullinen juttu taas yksinäisyydestä. Papparaisen vaimo kuoli syöpään 15 v sitten eikä kukaan 5 lapsesta käy koskaan kylässä. Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa?

Kahden kauppahan se on.

Mutta kyllä tätä silti paljon on, että ei omista vanhemmista pidetä huolta. Nykyään ei mitään vastuuta kukaan halua, kaikki vaan ”yhteiskunnalle”.

Monet hirviövanhemmista ovat kai kuitenkin elättäneet ja hoitaneet ne lapset. Ja jos ei ansaitse hoitoa, niin ei kai yhteiskunnankaan sitten tarvitse hoitaa.

Minusta pappojen on myös turha valittaa, jos eivät ole valmiit muuttamaan lähelle niitä työssä olevia sukulaisia.

Meille on saanut muuttaa ei-täydellinen anoppi, ja juopon faijanikin otan, jos tämä itse tulla haluais.

Minun talo ja säännöt luonnollisesti.

Se oli sika joka jätettiin!

Vierailija kirjoitti:

Monissa Aasian ja Afrikan kulttuureissa on uskomus, että vanhemmat ja muut esi-isät pystyvät kuoltuaan vaikuttamaan lastensa elämään monin tavoin.

Moni luulee turhaan, että noihin kulttuureihin vaan kuuluu se vanhusten kunnioittaminen. Ehei, se johtuu usein tuosta uskomuksesta, että kuolleet sukulaiset voivat auttaa tai rangaista.

(Esim samassa huoneessa kanssani tohtorinväitöskirjaa teki ghanalainen mies, joka sanoi uskovansa kristinuskon jumalaan. Tarkemmissa puheissa selvisi kuitenkin, että hän uskoo siten, että hänen edesmenneet esi-isänsä hoitavat hänen asiansa sen kristinuskon Jumalan kanssa.)

Jos Suomessakin ajateltaisiin esi-isien henkien vaikuttavan omaan elämään, niin jopas tapahtuisi suuri muutos. Vanhukset nousisivat suureen arvoon.

Poliitikkojen kannattaisi huomata tämä näkökohta. Jo olisi vanhainhoito yhteiskunnalle halvempaa, jos lapset alkaisivat pelätä kuolleen kostoa.

No, ei vaan. Ei kai sitä harhaoppia voi kansalle syöttää.

Itsepä on lapsensa kasvattanut. 

Sitä saa, mitä tilaa. Ehkä olisi kannattanut olla nuorempana ystävällisempi omille lapsilleen.

Se vaan jäi mietityttämään, että onko hän itse koittanut ottaa heihin yhteyttä vai odottaako vaan kotona kädet sylissä marttyyrinä? Ja tekstissä oli muutama kieltäytyminenkin. Mun äiti on sellainen että soittaa ehkä kaksi kertaa vuodessa ja jos minä en hoida yhteydenpitoa, voidaan olla viikkoja ja kuukausia pitämättä yhteyttä. Toisinaan pyydän jonnekin mukaan, mutta melkein aina vastaus on ei. Turha sitten valittaa yksinäisyyttä. Ei kukaan jaksa repiä toista väkisin mukaan.

Veikkaisin , että perintö jollekkin heistä kumminkin kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa Aasian ja Afrikan kulttuureissa on uskomus, että vanhemmat ja muut esi-isät pystyvät kuoltuaan vaikuttamaan lastensa elämään monin tavoin.

Moni luulee turhaan, että noihin kulttuureihin vaan kuuluu se vanhusten kunnioittaminen. Ehei, se johtuu usein tuosta uskomuksesta, että kuolleet sukulaiset voivat auttaa tai rangaista.

(Esim samassa huoneessa kanssani tohtorinväitöskirjaa teki ghanalainen mies, joka sanoi uskovansa kristinuskon jumalaan. Tarkemmissa puheissa selvisi kuitenkin, että hän uskoo siten, että hänen edesmenneet esi-isänsä hoitavat hänen asiansa sen kristinuskon Jumalan kanssa.)

Jos Suomessakin ajateltaisiin esi-isien henkien vaikuttavan omaan elämään, niin jopas tapahtuisi suuri muutos. Vanhukset nousisivat suureen arvoon.

Tulitko ajatelleeksi, että kunnioitus ansaitaan. Vanhemman rakkaus ja kasvatus heijastuu takaisin, Ghanassa on samoin kuin Suomessa.

Mutta ei tarvitse mitenkään ansaita sitä kunnioitusta, jos jälkeläinen haluaa kuolleen omaisen auttavan kuolemansa jälkeen.

Ennemmin tuossa on kyse oman hyvinvoinnin turvaamisesta, kun esi-isänsä kerran on uskomusten mukaan valta jutella Jumalan kanssa jälkeläisen puolesta.

Jos Aarre nyt lukee tätä niin tässä mun resepti

- vaimosi on kuollut ja sinun pitää nyt itse tehdä ruokaa ja jouluateriat. Joko teet itse tai ostat valmiina, ei se ole vaikeaa

- ystäväpiirissä ei ole miehiä ja "naisilla on omat jutut". Kuulehan, naistenkin kanssa voi ystävystyä. Heitä on erilaisia. Joku heistä voi olla kuin "heikki"

- itsari on joka päivä mielessä? siihen auttaa se, kun marssit terveyskeskukseen ja kerrot vakavista masennusoireistasi ja itsetuhoisista ajatuksista. Saat lääkityksen ja aurinko alkaa paistaa. Sinulla on sairaus. Siihen on löydettävissä apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa Aasian ja Afrikan kulttuureissa on uskomus, että vanhemmat ja muut esi-isät pystyvät kuoltuaan vaikuttamaan lastensa elämään monin tavoin.

Moni luulee turhaan, että noihin kulttuureihin vaan kuuluu se vanhusten kunnioittaminen. Ehei, se johtuu usein tuosta uskomuksesta, että kuolleet sukulaiset voivat auttaa tai rangaista.

(Esim samassa huoneessa kanssani tohtorinväitöskirjaa teki ghanalainen mies, joka sanoi uskovansa kristinuskon jumalaan. Tarkemmissa puheissa selvisi kuitenkin, että hän uskoo siten, että hänen edesmenneet esi-isänsä hoitavat hänen asiansa sen kristinuskon Jumalan kanssa.)

Jos Suomessakin ajateltaisiin esi-isien henkien vaikuttavan omaan elämään, niin jopas tapahtuisi suuri muutos. Vanhukset nousisivat suureen arvoon.

Tulitko ajatelleeksi, että kunnioitus ansaitaan. Vanhemman rakkaus ja kasvatus heijastuu takaisin, Ghanassa on samoin kuin Suomessa.

Mutta ei tarvitse mitenkään ansaita sitä kunnioitusta, jos jälkeläinen haluaa kuolleen omaisen auttavan kuolemansa jälkeen.

Ennemmin tuossa on kyse oman hyvinvoinnin turvaamisesta, kun esi-isänsä kerran on uskomusten mukaan valta jutella Jumalan kanssa jälkeläisen puolesta.

Siis mitä? Uskomukset liippaa aiheen ulkopuolelta. Kunnioitus ansaitaan elävien kirjoissa, elävien kesken, joka maatuneena ilmenee elävien muistoissa.

En lukenut juttua, mutta pyytääkö tämä pappa lapsia käymään ja nämä sanovat ei vai vain odottelee, jos joku tulisi käymään. On pidemmän päälle aika raskasta hoitaa kyläilyjä toisen luokse yksipuolisesti, jos tuntuu, ettei edes ole tervetullut. Ja jos taas pyytää käymään niin alkaa ne lukuisat syyt miksi ei voi lähteä. Esim. tunnen tapauksen, jossa toisen lapsen luokse kyllä lähdetään ja ihan saman matkan päähän, mutta toisen kohdalla on niin hankala lähteä. Sama kutsumisen kanssa, toista ei kutsuta koskaan ja silti muka odotetaan käyvän.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin , että perintö jollekkin heistä kumminkin kelpaa.

On heillä kaikilla siihen oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Jos Aarre nyt lukee tätä niin tässä mun resepti

- vaimosi on kuollut ja sinun pitää nyt itse tehdä ruokaa ja jouluateriat. Joko teet itse tai ostat valmiina, ei se ole vaikeaa

- ystäväpiirissä ei ole miehiä ja "naisilla on omat jutut". Kuulehan, naistenkin kanssa voi ystävystyä. Heitä on erilaisia. Joku heistä voi olla kuin "heikki"

- itsari on joka päivä mielessä? siihen auttaa se, kun marssit terveyskeskukseen ja kerrot vakavista masennusoireistasi ja itsetuhoisista ajatuksista. Saat lääkityksen ja aurinko alkaa paistaa. Sinulla on sairaus. Siihen on löydettävissä apua.

Jatkoa reseptiin:

- tutustu lapsiisi. Käsittele rehellisesti ja avoimesti menneet, pyydä anteeksi jos on aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin , että perintö jollekkin heistä kumminkin kelpaa.

On heillä kaikilla siihen oikeus.

Onko? Ei mielestäni. Toivottavasti hummaa omaisuutensa eläessään.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut juttua, mutta pyytääkö tämä pappa lapsia käymään ja nämä sanovat ei vai vain odottelee, jos joku tulisi käymään. On pidemmän päälle aika raskasta hoitaa kyläilyjä toisen luokse yksipuolisesti, jos tuntuu, ettei edes ole tervetullut. Ja jos taas pyytää käymään niin alkaa ne lukuisat syyt miksi ei voi lähteä. Esim. tunnen tapauksen, jossa toisen lapsen luokse kyllä lähdetään ja ihan saman matkan päähän, mutta toisen kohdalla on niin hankala lähteä. Sama kutsumisen kanssa, toista ei kutsuta koskaan ja silti muka odotetaan käyvän.

On ehkä niin monesti pettynyt, ettei enää pyytele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa Aasian ja Afrikan kulttuureissa on uskomus, että vanhemmat ja muut esi-isät pystyvät kuoltuaan vaikuttamaan lastensa elämään monin tavoin.

Moni luulee turhaan, että noihin kulttuureihin vaan kuuluu se vanhusten kunnioittaminen. Ehei, se johtuu usein tuosta uskomuksesta, että kuolleet sukulaiset voivat auttaa tai rangaista.

(Esim samassa huoneessa kanssani tohtorinväitöskirjaa teki ghanalainen mies, joka sanoi uskovansa kristinuskon jumalaan. Tarkemmissa puheissa selvisi kuitenkin, että hän uskoo siten, että hänen edesmenneet esi-isänsä hoitavat hänen asiansa sen kristinuskon Jumalan kanssa.)

Jos Suomessakin ajateltaisiin esi-isien henkien vaikuttavan omaan elämään, niin jopas tapahtuisi suuri muutos. Vanhukset nousisivat suureen arvoon.

Tulitko ajatelleeksi, että kunnioitus ansaitaan. Vanhemman rakkaus ja kasvatus heijastuu takaisin, Ghanassa on samoin kuin Suomessa.

Mutta ei tarvitse mitenkään ansaita sitä kunnioitusta, jos jälkeläinen haluaa kuolleen omaisen auttavan kuolemansa jälkeen.

Ennemmin tuossa on kyse oman hyvinvoinnin turvaamisesta, kun esi-isänsä kerran on uskomusten mukaan valta jutella Jumalan kanssa jälkeläisen puolesta.

Siis mitä? Uskomukset liippaa aiheen ulkopuolelta. Kunnioitus ansaitaan elävien kirjoissa, elävien kesken, joka maatuneena ilmenee elävien muistoissa.

Niin onkin Suomessa. Mutta jos meillä olisi samanlaiset uskomukset kuin tuolla, niin vanhempia kunnioitetettaisiin jo maan päällä ihan vaan jo siksi, että kuoltuaan tuo vanhus sitten auttaisi maan päälle jääneitä sukulaisiaan.

Tuollainen kulttuuri olisi hyvä vanhusten kannalta. Sukulaiset eivät laiminlöisi heitä, jotta sitten kuoltuaan olsiivat suppeita.

Voihan ne kaikki viisi lasta olla poikia?

Jotenkin tulee mieleen isoäitini toinen aviomies. Ei mitään mielenkiinnonkohteita, huonot ja välinpitämättömät välit aikuisiin lapsiinsa, ei ystäviä. Aikaansa vietti veetuilemalla kaikille ja istumalla lähikuppilassa. Olis ollu rahaa matkustella ja harrastaa, mutta ei. Meille oli mukava silloin kun oltiin lapsia, mutta sitten kun kasvettiin aikuisiksi niin meillekin vaan veetuili. Ei nähnyt itsessään mitään vikaa. Ei tuollaisen kanssa kukaan halua olla tekemisissä.

Vauva on julma palsta. Synpatiaa heruu vähän vanhuksille. Kiire on tekosyy. Työelämässä tai omassa työosaamisessa on jotain pahasti vialla, jos sitä ei ehdi tehdä työaikana tai jos työaikaa ei ole, järkevässä ajassa. Silloin on väärässä ja liian haastavassa työssä omiin kykyihin verrattuna. Kiire ei ole oikea syy unohtaa omat vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin , että perintö jollekkin heistä kumminkin kelpaa.

On heillä kaikilla siihen oikeus.

Onko? Ei mielestäni. Toivottavasti hummaa omaisuutensa eläessään.

On.

Isän velvollisuus on huolehtia lapsistaan ja pitää yllä sitä suhdetta. Luoda se.

Jos homma on mennyt vituiksi kaikkien viiden kanssa niin ei ole se syy lapsissa. Kyllä se on papassa itsessään.

Jättää nyt edes sen perinnön. Antaa jotain.

Kun kukaan viidestä lapsesta ei käy, niin syy on ainoastaan papassa ja sen kuolleessa puolisossa. Oikeesti. Papan kannattaisi nyt miettiä niitä vuosikymmenien takaisia tapahtumia, ja miettiä mitä tuli tehtyä tai jätettyä tekemättä. Yhteiskunnan vika toi asia ei ole.

Se nyt menis vielä idiootin lapsen piikkiin, jos yksi tai kaksi lapsista ei kävisi kylässä.

P.S. mä tykkään vanhuksista ja pidän heidän puoliaan, mutta joku raja sentään.