Jouluapua.fi kartta avattu
Ja jo yhden ammattikerjuri satutädin bongasin päässeen kanta-hämeessä listoille.
Kommentit (1265)
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia on hankittu enemmän kuin yksi niin valitettavasti sympatiaa ei löydy multa.
Luulen että neljä lasta alkaa olla sellainen käännekohta, jonka jälkeen elämänhallintaongelmat alkavat perheissä eksponentiaalisesti lisääntyä. Minusta on ihan ymmärrettävää jos joku tekee kaksi tai kolmekin lasta hyvässä uskossa, kuvitellen että pystyy elättämään perheensä omilla tuloillaan, mutta sitten vain tapahtuu jotain yllättävää, sairastuminen tai työttömäksi jääminen tai muuta vastaavaa. Ja paljon on kyse siitä miten ihminen missäkin tilanteessa reagoi. Elämänhallintataitoinen ei tuossa tilanteessa lähde tekemään yhtään enempää lapsia, vaan miettii miten pärjätä olemassa olevien kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Sitten on näitä perheitä joissa molemmat vanhemmat ovat olleet kymmenen vuotta työttömänä/varhaiseläkkeellä ja niin on tiukkaa että lapsilla ei ole edes kenkiä talveksi, mutta jostain pyhästä hengestä niitä sikiää silti lisää parin vuoden välein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä nuo nyt mitään ihmeellisiä luksusjuttuja toivo, ruokaa ja joulukoristeita
Miten siihen joulukoristeiden tarpeeseen on herätty nyt eikä aiempina jouluina?
Siellä ilmoittautumislomakkeessa on ’rasti ruutuun’ periaatteella mitä voi toivoa ja muistaakseni ensimmäisenä joulukoristeet. Kai moni niitä toivoo kun kerran mahdollisuutta tarjotaan.

Juu, ja ei ole kyse siitä, etteikö joulukoristeita olisi, vaan että otetaan lisää vastaan kun ilmaiseksi saa. Kiinan krääsän myynti nousee.

Just. Ei yhtään mietitä tarvitaanko niitä tai tarvitsisiko joku muu niitä enemmän. Ne suurperheet joissa lauma lapsia, isojakin, eivät taatusti tarvi joulukoristeita enää. Välillä tuntuu että ekologiset arvot on hukassa juuri niissä perheissä jotka tuottavat eniten jätettä. Ei kierrätetä vaatteita, on lapsia vuoden, parin välein niin toivotaan koko sarja uusia vaatteita tyyliin 110, 116, 122, 128, 134 sen sijaan että käytettäisiin niitä isomman sisaruksen vanhoja tai leikittäisiin niiden vanhoilla leluilla. Ok, jokainen varmaan joskus toivoo jotain uutta mutta eihän nuo vastetoiveetkaan ole lasten toiveita vaan vanhempien, sama yksi- ja kaksivuotiaiden kohdalla. Yksivuotias toivoo työkalupakkia ja sitä rataa. Tuskinpa vaan toivoo.
Katselin itseä lähellä olevia avuntarvitsijoita, enkä kyllä nyt saanut yhtään sellaista silmiini, jota mielellään lähtisi auttelemaan. Syynä voi toki olla ihan se, että tekstit on kirjoittanut joku ihan muu kuin hakijaperhe, mutta, mutta, lähinnä näitä elämänhallintaongelmaisia kaikki tyynni, joten omat roposeni katson jotain muuta kautta todelliseen tarpeeseen.
Yhteen perheeseen oli jo luvattu vaikka mitä lahjoja mutta silti päivitetty että puuttuu laavalamppu.
Priorisointi hoi? Kenen joulu kaatuu laavalampun puuttumiseen? Halutaan lisää ja lisää ja just näitä ”puuttuu suklaa”-päivityksiä.
Ihmiset hyvästä sydämestään auttavat ja haluavat auttaa mutta vastapuolella ei osata olla kiitollisia siitä avusta mikä on jo luvattu vaan halutaan kaikki. Aivan kuin muilla olisi velvollisuus toteuttaa ne, juuri ne ja kaikki.
Kukaan tuskin omillekaan lapsilleen antaa kaikkea mitä toivovat ja osa noista puuttuu-päivityksistä on juuri aikuisten toiveita. Mullekaikkiheti.
Viime vuonna joku köyhä, nuorehko yh-mamma oli toivonut lahjoja ja ruokaa, ja minun työkaveri puolisoineen kävi viemässä pari kassillista ruokaa ja leluja hänen ovelle.
Ovella vastaan tullut yh-mamma jolla uudet hiusten pidennykset, ripsijatkeet, rakennekynnet, suihkurusketus, ja merkkitopin kauluksesta pullotti uudet ilmapallomuotoiset silikonirinnat sekä naamasta törölle puskevat täytehuulet ja naama näytti jähmeyden puolesta olevan botoksoitu. Eteisessä näytti olevan merkkilaukkuja ja merkkikenkiä.
Työkaveri oli meinannut lentää persauksilleen että siinä mennyt emännällä varmaan yli 10 000 eur itsensä remppaamiseen mutta että ruokaan ei sitten riitä rahaa, eikä lapsille!
Tähänkö on siis täällä pääkaupunkiseudulla menty?
Pitäsikö ihan oikeasti muuttaa tällaiset sivustot sellaisiksi, että siellä käydään ihan fyysisesti katsomassa tilanne, ennenkuin pääsee listoille ja jokaikiselle rajoitukseksi maksimissaan yksi lahjatoive per lapsi ? Ei kukaan täysjärkinen voi olettaa, että kanssasisaret kustantavat koko joulun ja itse ei tarvitse lanttiakaan laittaa kiinni.

Ymmärrän ajatuksen taustalla, mutta kuka käytännössä hoitaisi nuo fyysiset vierailut ja miten? Vaatisi aika paljon resursseja. Ja millä perusteella perheitä kieltäydyttäisiin vierailujen pohjalta lisäämällä listalle - eteisessä merkkikengät, tupakanhaju, lemmikit...?
Hakukriteereitä kartassa voisi olla enemmän, ja kyllä se lapsiluku voisi myös olla yksi. Itse toivoisin lisäksi, että mukaan huolittaisiin myös yksinasuvia vanhuksia, opiskelijoita ja muita pienituloisia, ja että aineellisen avun lisäksi voisi hakea myös seuraa jouluksi tai esim. siivousapua tai kokkausopastusta. Ja ehkä saman palvelun alla voisi olla toinenkin kartta, jossa samalla periaatteella tarjottaisiin esim. paikkaa omasta joulupöydästä tai kahvitteluseuraa joulupyhiksi.
Tässä minun ilmoitus (jos sellaisen laittaisin):
Kahden työssäkäyvän vanhemman ja kahden lapsen perhe. Molemmat kokoaikaisessa työssä mutta maksamme konkurssista jäänyttä velkaa säntillisesti pois. Ulosottoon emme sitä halunneet jotta luottotiedot säilyvät. Kaikkeen perusjuttuun kuten alusvaatteisiin ja suihkusaippuaan meillä rahat riittää kun ostan tarjouksista ja seuraan hintoja. Olemme kiitollisia pienestäkin avusta. Toiveet:
-poika 13v. säästi itse reilun vuoden ps4:een, keräsi pullojakin. Nyt toivoo yli kaiken pelikuulokkeita lahjaksi, edulliset ja ns. merkittömät käy.
-tyttö 7v toivoo piirustustarvikkeita kuten erilaisia tusseja, on taitava piirtäjä, merkillä ei väliä.
Vanhemmat eivät toivo mitään mutta jos joku haluaa erityisesti muistaa koko perhettä niin toiveissa on elokuvaliput joilla koko perhe pääsee yhdessä elokuviin.
(oikeasti saadaan ostettua nuo itse, ja siinä ne lasten lahjat sitten olikin) mutta voin kuvitella että tällaista perhettä voisin auttaa kun itse tiedän mitä on olla tässä tilanteessa

Itsekin auttaisin juuri teidänlaista perhettä.
Auttaisin ketä vain lasta, jos tietäisin ettei vanhemmat pääse myymään niiden saamia lahjoja, ja tuosta, että teidän pojalla on oma pleikka, niin tietäisin ettei esim. pelejä, kuulokkeita yms. myydä siltä pois.
Olen itse tuollaisesta surkeasta perheestä ja lahjat myytiin kyllä aina, meillä ei ollut mitään.
Mielellään auttaisin nimenomaan niitä lapsia, ja täältä luetut tarinat siitä miten paljon se merkitsee niille lapsille, että edes joku välittää on todella sympaattisia, mutta on hyvin harvinaista, että ne lapset saa pitää ne lahjat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Armeijakama on tehty kestämään. Sysimustaakin kyllä löytyy.
Sysimusta armeijarinkka tai reppu tosin on yleensä jäljitelmää tai airsoft-laatua. Aidot ylijäämäkantolaitteet on maastokuosia, vihreää tai hiekanruskeaa.
Ainakin brittiarmeijasta on ollut 100 litran kassia jota voi kantaa myös reppuna.
Mitä väliä sillä kuosilla edes on jos haluaa metsään mennä? Sehän tuossa toiveen takana oli, retkeily. Rinkka, pannu, kattila, kirves. Lisäksi oli laitettu aikuisen ihmisen koko jostain syystä, en muista oliko vaatetoivekin. Lapselle toivottiin vaatteita. Ei siinä mitään, voisin aivan hyvin laittaa tuollaisen paketin mutta tiedän että retkeilemään pääsee vähemmälläkin varustuksella. Vettä ja eväsleivät riittää jo melko pitkälle. Perheen lapsi oli 7v ja koulussa joten pidemmät retket rajoittuvat lomiin ja näillä leveysasteilla kunnon yöretkikeliä (lapsen kanssa) ei ole ennen seuraavaa kesää. Ei 7v muutenkaan kovin pitkälle vaellukselle vielä lähde joten vähän turhaa tuollainen välineurheilu. Riittää kun pakkaa vähän lämmintä ja sateensuojaa mukaan ja tuhdit eväät. Viime vuodelta muistan yhden vastaavan ilmoituksen jossa äiti pyysi telttaa, makuupusseja ym. Muistan sen koska perheemme retkeilee paljon ja ajattelin laittaa heille jotain mutta sitten perhe poistui kartalta, ilmeisesti saivat jo lahjan.Kirves vei uskottavuuden. Hakija ei tainnut tietää "kokeneena" retkeilijänä, ettei puiden oksia saa katkoa ilman maanomistajan lupaa. Linkkuveistä retkeilijät käyttävät jos vuolee puutikkua nuotioon.
Ihan sama pisti silmään. Todellisilla eränkävijöillä on ehkä leuku mutta harva kirvestä kantaa mukanaan ellei ole oma metsä kyseessä. Silloinkin mukana on yleensä moottorisaha tai vesuri. Kirveellä pilkotaan halkoja. Siis niitä omia halkoja.
Muilla on puukko tai linkkiveitsi.Meillä on kyllä monesti tullut laavulla esiin tilanne, että ylläpitäjän tarjoamat puut tai klapit kyllä löytyy, mutta syttövärkkejä ja pienikokoisia puita on vähänlaisesti. Siinä olisi kiva kirveellä pilkkoa isompi klapi vähän pienemmiksi viripuiksi. Tähän saakka ollaan tyydytty nyrhimään puukolla tai käsin repimään haloista niitä irtopaloja.
Puukolla saa kyllä aika isonkin klapin pienittyä. Kumma ettei kokenut retkeilijä sitä osaa. Terä vaan puuta vasten ja klapilla hamaraan. Puu repeää syiden suuntaisesti hyvin pienellä voimalla. Jos klapi on paksumpi kuin puukon terä pitkä, aloitetaan ihan reunasta.
Ite ajattelin ensin, ennen kuin luin ilmoituksia, etten ikinä auttais, hoitakoot asiansa kuntoon ite.
Mutta kun selasin noita ilmoituksia, niin mietin, että mitä väliä vaikka niillä perheillä olis oikeesti ollut rahaa, mutta ne rahat menee (osteluun, kaljaan, veikkaukseen, mihin lie). Selkeesti niiden perheessä on ongelmia ja ne lapset eivät ole syypäitä vanhempiensa touhuihin. Ja ne vanhemmatkin ovat usein itsekin vanhempia vailla - siis hukassa ja onnettomia, masentuneita, riippuvaisia tms ja ehkä huono lapsuus yms takana.
Oishan se ihanaa jos kaikki vaan pitäis huolensa itsestään ja jälkikasvustaan, mutta maailmassa asiat ei aina mene niin. Se Joulu tulee vaikkei kukaan lahjoita mitään. Ja sitten muksuilla ei ole Joulua.
Mä kai ajattelen niin, ettei onni ole rahassa mitattavissa. Voin auttaa perhettä vaikka tienaisivat enemmän kuin minä. Mutta heillä silti on asiat huonommin kun mulla, selkeesti, koska elämä niin solmussa, ettei edes perusasiat ole kunnossa (talous).
Vierailija kirjoitti:
Minä laitoin hakemuksen. Toivoin koristeita, sillä lähdin turvakodin kautta yhteisestä kodista mukanani vain minun ja lapsen tärkeimmät tavarat. Pikkuhiljaa olen kirppareilta ostellut huonekaluja, mutta joulukoristeisiin en ole avustuksiani käytellyt. Lapsi on 4v eli ymmärtää jo joulun päälle. Velkaa on pari tonnia lainoista ajalta ennen eroa, maksusuunnitelma itsellä selkeä. Keskityn näiden maksuun, jotta en saa maksumerkintöjä. Tuloina toimeentulotuki, jolla kyllä arjessa pärjää riittävästi, mutta ylimääräiseen ei nyt juuri taivu.
PTSD on lamauttanut minut pitkälti kotiin, mutta käyn terapiassa ja toivon pääseväni vuoden sisään takaisin töihin. Lastensuojelun piirissä emme ole.
Toivoin lapselle kenkiä ja Legoja, ilmaisin että olemme kiitollisia myös käytetyistä.
Olemme uskossa, eli en käytä päihteitä.Kiitos teille jotka auttavat meitä tarpeessa, mutta ymmärrän myös teitä skeptisiä; en itsekään ymmärrä tiettyjen hakijoinen itseaiheutettuja tilanteita.
Koska olet uskossa, pystyt tarjoamaan lapsellesi sen kaikkein tärkeimmän asian joulussa. Ilosanoman. Se on suunnattoman arvokas lahja. Tämä ei tarkoita, etteikö niitä koristeitakin saisi olla, ja lahjoja. :)
Voimia sinulle.
Nelilapsinen perhe, jossa äiti on kodinhoidontuella ja isä on ollut neljä vuotta työttömänä. Isä on nyt kesästä asti päässyt tekemään keikkatöitä, mutta tulot jäävät silti perheessä pieniksi. Rahaa ei paljoa jää menojen jälkeen kuukaudessa eikä riitä ylimääräisiin menoihin. Vanhemmat toivoisivat kuitenkin voivansa järjestää lapsille joulun.
Toiveet.
Perhe toivoo jouluruokaa.
Tyttö 12v: Meikkejä, legginssejä/jumppatrikoot koko M , hiustuotteita, sukkia koko 40
Poika 7v: PS4-peli (sims koirat ja kissat), Technic-pikkulego, Hotwheels- pikkuauto, tiedepakkaus (sisältää mikroskoopin)
Poika 4v: Palomies Samin paloauto, limapyssy, Hotwheels-pikkuauto, askartelutarvikkeita
Poika 2v: Soiva lelu (hälytysajoneuvot suosikkeja), puinen palapeli, soiva kirja, Ryhmä Hau -lelu.
Hintatietoisia mukuloita. Niin köyhää ei ole etteikö pleikka nelosta ole saatu hankittua, maksaa varmaan yhden perheen kuukauden ruokarahan verran.

Miksi äiti on kotihoidontuella jos isä on työttömänä kotona? Miksi isä ei hoida lapsia ja äiti käy töissä?

Mistäs sä tiedät onko pleikka ostettu uutena kaupasta vai joltakin muulta. Itse olen semmoinen että jos jotain uutta myyn kun ei ollutkaan käyttöä niinkään, niin hinnan laitan naurettavan alas että varmasti menee tai sitten annan vain eteenpäin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelilapsinen perhe, jossa äiti on kodinhoidontuella ja isä on ollut neljä vuotta työttömänä. Isä on nyt kesästä asti päässyt tekemään keikkatöitä, mutta tulot jäävät silti perheessä pieniksi. Rahaa ei paljoa jää menojen jälkeen kuukaudessa eikä riitä ylimääräisiin menoihin. Vanhemmat toivoisivat kuitenkin voivansa järjestää lapsille joulun.
Toiveet.
Perhe toivoo jouluruokaa.
Tyttö 12v: Meikkejä, legginssejä/jumppatrikoot koko M , hiustuotteita, sukkia koko 40
Poika 7v: PS4-peli (sims koirat ja kissat), Technic-pikkulego, Hotwheels- pikkuauto, tiedepakkaus (sisältää mikroskoopin)
Poika 4v: Palomies Samin paloauto, limapyssy, Hotwheels-pikkuauto, askartelutarvikkeita
Poika 2v: Soiva lelu (hälytysajoneuvot suosikkeja), puinen palapeli, soiva kirja, Ryhmä Hau -lelu.
Hintatietoisia mukuloita. Niin köyhää ei ole etteikö pleikka nelosta ole saatu hankittua, maksaa varmaan yhden perheen kuukauden ruokarahan verran.
Miksi äiti on kotihoidontuella jos isä on työttömänä kotona? Miksi isä ei hoida lapsia ja äiti käy töissä?
Koska isä tekee keikkatyötä.
Voisiko jouluapua-hakulomakkeesta poistaa rastit (jouluruokaa, joulukoristeita) ja toiveet kirjoitettaisi vain omin sanoin.
Ei tulisi niin helposti merkkailtua "turhia" rasteja.
Noissa ”sairaskertomuksissa” on mainittu mm. allergiat ja atooppinen ihottuma. Kumpikaan ei estä ainakin jonkin työn tekemistä tai opiskelua. Reseptillä saa allergialääkkeet ja rasvat, ne saa toimeentulotuessa takaisin. Välillä tuntuu että joka ikinen vaiva listattu sinne. Minullakin on atooppinen ihottuma ja allergioita mutta ei tulisi mieleenkään laittaa niitä perusteeksi jouluavulle vaikka en rasvoja ja lääkkeitä toimeentulotuesta hae. Töitä olen tehnyt nuoresta alkaen.
Jollakulla oli diabetes ja huomattava ylipaino. Ensimmäinen on selvästi seurausta ensimäisestä, ykköstyypin diabeetikko ei pystyisi edes syömään itseään kovin isoksi koska ruokavalio on hyvin kontrolloitu.
Velkasaneerauksen käytänteistä en ole aivan varma mutta eikö ne lyhennysmäärät ole laskettu niin että perheelle jää riittävä summa rahaa elämiseen?
Monella ulosotto niskassa ja valitetaan kun ei rahaa jouluun ole. Jos joskus on eletty yli varojen niin nyt ollaan sitten vähemmällä eikä valiteta. Itse ne oppirahat on maksettava ja otettava vastuu niistä OMISTA lapsista.
Taitaa monella olla se asenne että käytetään omat rahat viimeistä latia myöten ja sitten odotetaan että joku maksaa heille safkat ja lahjat ja lasten vaatteet. Tottakai on yllättäviä tilanteita mutta osa on kyllä ihan itseaiheutettuja.
Playstationit ja muut perheistä kyllä löytyy ja sitten toivotaan pelejä ja kuulokkeita. Ei se nyt ihan siltä kuulosta ettei mihinkään ylimääräiseen olisi varaa. En usko että yksikään lapsi ilman lahjoja jää jouluna. Jos on toimeentulotukiasiakas, sitä kautta jaetaan lahjat asiakasperheille ja on monta muutakin keräystä ja diakonia. Joka vuosi on joulupuukeräyksissäkin tullut niin paljon lahjoja että niitä on monta yhdelle lapselle.