Lasten harrastusten joustamattomuus?

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Sairasta 

Luulen, että vanhemmat itse ovat joustamattomia. Tarkoittavat hyvää lapsilleen, mutta eivät ymmärrä, että joku poissaolo joskus ei ole tuossa vaiheessa vakava asia.

Riippuu harrastuksesta. Liikuntaharrastuksista ollaan rennosti pois, koska voihan sen korvata vaikka pyörälenkillä. Yksityistunneilta en kovin heppoisin perustein antaisi lapsen jäädä pois.

Kun lapset olivat pieniä ja oli joku harrastus, johon he sitoutuivat, ei niistä hevin jääty pois. Joka viikkohan olisi ollut jollain synttärit tai muuta menoa. Yhdelle lapselle tuli säännöllisestä harrastuksesta ammattikin, toisille elinikäinen ilo ja hyöty.

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

Huh. Ja minä kun olen ajatellut, että lapset harrastavat, koska se on heidän mielestään kivaa, eikä siksi, että heille jo suunnitellaan suurin piirtein ammattilaisuraa vanhempien puolesta,

Vierailija kirjoitti:

Riippuu harrastuksesta. Liikuntaharrastuksista ollaan rennosti pois, koska voihan sen korvata vaikka pyörälenkillä. Yksityistunneilta en kovin heppoisin perustein antaisi lapsen jäädä pois.

Juuri tämä, aivan täysin kiinni harrastuksesta ja ennen kaikkea siitä, kuinka poissaolo vaikuttaa muihin.

Valtion tukemalle soittotunnille mennään, jos ei olla sairaita. Toisaalta soittotunnin voi usein siirtää, jos sopii opettajan kanssa hyvissä ajoin. Orkesteritunnilta voi välillä jättäytyä pois, jos osaa stemmansa eikä ole solisti. 

Joukkueurheilussa peliin mennään, ettei joukkue jää pulaan. Harkoista voi kevyemmin perustein olla pois. Teatteriharrastaja tietenkin sitoutuu olemaan paikalla joka ainoassa esityksessä. 

 

Vierailija kirjoitti:

Huh. Ja minä kun olen ajatellut, että lapset harrastavat, koska se on heidän mielestään kivaa, eikä siksi, että heille jo suunnitellaan suurin piirtein ammattilaisuraa vanhempien puolesta,

Paino sanalla vanhempien...

Ei ap

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Todennäköisemmin huipulle pääsevät ne, jotka harrastavat monia asioita ja joille eri taidot tulevat luonnostaan verraten helposti. Jos kaikki pitää saavuttaa ankaran treenin kautta, loppuvat ne treenitunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Kyse on alakoululaisista. Ja hyvin hyvin harvasta tulee huippu-urheilija, nykysuomessa ei kenestäkään, kuten Pariisissa nähtiin. Loppujen pitäisi harrastaa vain omaksi ilokseen, jolloin treenit todellakin voi jättää joskus myös väliin.

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Kilpatasolle pääsee monissa harrastuksissa ihan aloittamalla harrastuksen. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

Sairasta.

Ja kuinka moni teistä vanhemmista harrastaa yhtä paljon liikuntaa kuin lapsenne? Tuliko teistä itsestä koskaan huippu-urheilijoita? 

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että vanhemmat itse ovat joustamattomia. Tarkoittavat hyvää lapsilleen, mutta eivät ymmärrä, että joku poissaolo joskus ei ole tuossa vaiheessa vakava asia.

Tämä! Ajatellaan, että opetetaan lapselle jotain hienoa sinnikkyydestä, kun pistetään jokin junioriryhmä kaverisynttärien ja suvun yhteisten mökkireissujen edelle. Lopputuloksena varma leipääntyminen.

Meillä poika saa itse päättää haluako köydä treeneissä/matseissa vain tehdä jotain muuta. Treenit on jättänyt joskus väliin mutta peleistä ei oikein suostu / haluu olla pois. Hänelle nuo lätkä/futis/tennis-kaverit tärkeimmät ystävät ja heillä ihan omat jutut. Jos joku ns random ok luokkakaveri sit kutsuu tai kysyy jonhonkin, niin se ei vaan ole hänen priolistalla kovin korkealla verrattuna omiin harrastuksiin. 

Ahdistaa samaan asiaan liittyen! Ekaluokkalainen haluaisi palata parin vuoden tauon jälkeen harrastamaan jalkapalloa. Treenit on kolme kertaa viikossa plus pelit! Ei todellakaan huvittaisi sitoutua tällaiseen, kun tarkoitus olisi vain saada kiva liikuntaharrastus ja kokemusta joukkueessa toimimisesta.

Lapsella oli eskarivuonna kolme erilaista harrastusta (musiikkia, joukkuelajin höntsäryhmä ja tanssi), käytiin osa vuodesta uimakoulussa ja jäi aikaa kavereillekin. Eli monipuolista, aktiivista arkea ja kehittymistä monella osa-alueella. Todellakin jäätiin pois treeneistä, jos tuli synttärikutsu! Ja nyt sitten pitäisi koko elämä 7-vuotiaasta eteenpäin omistaa yhdelle lajille, josta vanhemmat ei edes ole innostuneita?

Kenen mielestä tämä on oikeasti tavoiteltavaa ja lapselle hyväksi?

Vierailija kirjoitti:

Ja kuinka moni teistä vanhemmista harrastaa yhtä paljon liikuntaa kuin lapsenne? Tuliko teistä itsestä koskaan huippu-urheilijoita? 

Joo, tää on niin ristiriitaista: vanhemmat on uupuneita ja huonokuntoisia kun ei ole aikaa huolehtia itsestä, kun pitää viedä valmennuksiin lapsia joista ei kuitenkaan tule huippuja ja jotka lopettaa harrastuksen aikuisena. Kuka voittaa vai voittaako kukaan? No ainakin seurat saa rahaa ja työllistetään valmentajia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

Käy sääliksi tuo sun tytär. Vaikuttaa nimittäin siltä että ei kovin lahjakas eikä tarpeeksi hyvä jos on niin kova taistelu paikasta. Kuulostaa ihan ressiltä ja paineelta. Olen itse harrastanut muutaman lajin ihan sm kilpatasolla ja vaikka minulla oli välillä niitä poissaoloja, niin pyydettiin aina mukaan kun oli matsi tai kilpailu eli h hetki. Olin vain sen verran hyvä että en tarvinnut ressata näitä juttuja.