Lue keskustelun säännöt.
Ilmoitin suoraan velipuolelleni, etten aio enkä halua tutustua häneen.
Sukulaisuus ei tarkoita yhteydenpitovelvollisuutta
28.10.2018 |
Vanhempani erosivat kun olin taaperoiässä ja sittemmin isä muuttikin toiselle paikkakunnalle ja välimme etääntyivät. Näimme harvoin ja yhteys oli melkein elatusmaksuasioissa.
Isä meni uusiin naimisiin ja sai kaksi lasta, jotka näin lapsuudessani ehkä pari kertaa. Mummon hautajaisissa, johon kuitenki yhteys säilyi eron jälkeen ja isän 50v, juhlissa.
Nyt isän vanhempi poika, eli velipuoleni kirjoitti minulle pitkän kirjeen saatuaan jostain osoitteeni selville.
Hän haluaisi kovasti tutstua minuun ja perheeseeni ja toivoisi toisenkin velipuolen olevan myöhemmin mukana.
Samalla tämä "velipuoli" kutsui minut ja perheeni lapsensa ristiäisiin, koska minusta on kuulemma tullut täti.
Ilmoitan velipuolelleni, ettei meillä ole mitään aikomusta tavata häntä. En halua eikä kiinnosta. Ei ole mitään yhteistä eikä mitään syytä tutustua nyt eikä tulevaisuudessakaan.
Todennäköisesti enää isän perunkirjoitukset joskus tulevaisuudessa on ainoa paikka, missä tapaamme, mutta se on sitten joskus tóinen tarina.
Jos ette ymmärrä, olkaa ymmärtämättä.
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paroni Mynhhausen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aapeeta. Aika törkeää "veljiltä" olettaa että ap vaan tulee ja ottaa asemansa uusien perheenjäsenten kanssa vaikka missään tekemisissä eivät ole olleet. Minä en ole tavannut veljeäni (täysveli kun sama isä) joka syntyi isän salasuhteesta työpaikalta pokattuun naiseen. Olen ollut 12v kun poika on syntynyt. Sain pojasta tietää kun isäni kuoli kun nainen otti mahdollisen perinnön takia yhteyttä. Mun äiti sai silloin myös ekaa kertaa tietää tästä lapsesta. Tuosta on nyt yli 20 vuotta. En halunnut tavata. Sääliksi kävi vähän poikaa mutta itse olin tuossa vaiheessa jo aikuinen, oma lapsi juuri syntynyt. Kaikki alkoi tuntumaan niin omituiselta että katkaisin välit koko sukuun. Mun onni ja autuus alkoi siitä. Ja se on tosiasia. Salailkoon ja vaatikoon muilta. Minä hoidan oman perheeni ja ilman mitään salaisuuksia kiitos.
No eihän hän mikään täysveljesi ole kun isä on sama kuin Sinulla mutta äiti eri. Hän on velipuolesi. Etkö ymmärrä mitä se "-puoli" -liite tarkoittaa sen veli- tai sisar-sanan jäljessä?
Biologian mukaan saman isän lapset ovat täyssisaruksia kun sitten taas saman äidin mutta eri isän lapset ovat puolisisaruksia eli velipuolia ja sisarpuolia.
Veli-tai siskopuoli on sellainen, joka ei ole MITÄÄN sukua vaan on tullut sisarukseksi esim. uusperheen tai adoption kautta. Jos jompikumpi vanhempi on yhteinen, se on ihan vaan sisko tai veli.
Siskoja ja veljiä ne on sitte kun on yhteiset vanhemmat. Jos on eri isä tai äiti niin silloin on vaan puolisisarus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi, että tunnet noin Ap, mutta sinulla on tunteisiisi oikeus.
Minun isäni hylkäsi minut ennen syntymääni. Olin nelikymppinen, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran. Hän halusi pitää jatkossa yhteyttä. Halusin minäkin. Tuntui mahtavalta saada tavata oma biologinen isänsä, vaikka sisälläni joku kuiskikin korvaani, että "hän ei halunnut sinua" "hän ei ole halunnut olla kanssasi tekemisissä"... jne... Nyt on pidetty kuitenkin yhteyttä 10 vuotta. Hän oli saanut kaksi vuotta minun syntymäni jälkeen tyttären. Tyttären jonka hän halusi. Mutta myös tätä uutta naistaan kuten minunkin äitiäni, hän kohteli julmalla tavalla ja äiti lähti tyttärensä kanssa kälppimään. Minä siis sain pikkusiskon nelikymppisenä. Ja pikkusiskoni isosiskon minusta. Isäni teki kuitenkin hyvin selväksi sen, että minä en tule koskaan mitään perimään, vaan tälle sisarpuolelleni on tehty testamentti ja hän perii kaiken. Yritin kertoa, etten ole rahan perässä, mutta kyllä ne minulle sanotut sanat silti pahalta tuntuivat. Sain uuden perheen sisarpuoleni puolelta. Isän kanssa olen edelleen tekemisissä. Sisarpuoltani taas ei oikeastaan kiinnosta tämä meidän isämme. Olen onnellinen, että olen saanut tutustua heihin kaikkiin. Olen paljon ehjempi ihminen. Sisarpuoleni kanssa olemme todella paljon tekemisissä.
Ja sieltähän ilmoittautui kunnon masokisti. Toiset kohtelee paskasti ja yks on onnessaan.
Katkeruutesi on huomattu. Ole vain katkera, mutta kaikkien ei tarvitse olla koska sinä olet.
En ole vähääkään katkera, ainoastaan kyyninen realisti. Miksi kukaan haluaisi olla missään tekemisissä äijän kanssa, joka ei ole sinua koskaan halunnut, ei ole koskaan pitänyt yhteyttä tai ollut sinusta kiinnostunut ja vieläpä kaiken huipuksi sanoo, ettet peri mitään. Taatusti tietää, että kirjoittaja voi vaatia lakiosaansa. Pikkaisen huijauksen makua. Eikö niin?
Jos kirjoittamaani tekstiä lukee ajatuksella, niin myös ymmärtää mitä tarkoitin. Kun otin isääni yhteyttä, tein sen omasta tarpeestani. Halusta nähdä ihminen jonka verta olen. Tietää omasta suvustani isän puolelta jotakin. Antaa ns. uuden mahdollisuuden. Ajattelin, että ihminen muuttuu neljässäkymmenessä vuodessa. Hän halusi tarttua mahdollisuuteen. En ole katunut, vaikka alussa sainkin tylyä tekstiä ja epäiltiin, että olen rahan perässä. Rahan perässä en ollut, enkä ole vieläkään. Isäni ei ole minua koskaan tunnustanut. Olen syntynyt ennen 70 lukua, jolloin uusi isyyslaki tuli voimaan. Hän on maksanut kyllä minusta elatusmaksut aikanaan, isyysoikeudenkäynnin jälkeen. Ja kyllä. Tiedän että voisin nostaa asian esille ja hakea muutosta. Mutta miksi. Tulen omillani toimeen, enkä halua hänen mahdollisia rahojaan. Hän saa tehdä rahoillaan mitä haluaa. Olen saanut tuntea hänet jo kymmenen vuotta. Sain uuden perheen. Ikävät sanat tietysti satuttivat, mutta ei minua sen alun jälkeen ole mitenkään tylytetty. Hän ja muu perhe haluavat pitää yhteyttä ja olen nyt yksi perheenjäsenistä. Toivon, että saan pitää heidät vielä elämässäni pitkään. Ihmiset kuitenkin ikääntyvät. Jokainen me lähdemme täältä vuorotellen pois. Olemme varmasti kaikki tyytyväisiä, että löysimme toisemme "uudelleen". Missä sitä huijauksen makua on?
Siinä että isäsi puhuu yhtä, mutta tekee toista ja uskottelee että nyt olet perheenjäsen. Et ole, sillä hän haluaa sulkea sinut esim testamentillaan perheestään ulos.
Juurikin näin. Uskomatonta, kuinka annat itseäsi kohdeltavan..!! Sääliksi käy. Ikäänkuin uskottelet itsellesi että kelpaat ja sinusta välitetään. Ei sinusta välitetä. Jos välitettäisiin, sinut lisättäisiin testamenttiin. Herää hyvä ihminen!
Vähän julmia kommentteja minustakin täällä. Minä ymmärrän ainakin, miksi ei ole haluja ottaa yhteyttä. Minusta tuommoinen pyyntö saattaisi tuntua aika iskulta kasvoihin. Ikään kuin annetaan lupa tulla siihen perheeseen, jota kuitenkaan ei koskaan ole aikaisemmin ollut. Tietenkään turhan ilkeä ei tarvitse veljelle olla, mutta kyllä senkin saa sanoa jos ei ole halua tutustua. Ap ei ole mitään velkaa näille tuntemattomille ihmisille eikä vastuussa heidän tunteistaan. Muistakaa se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tyyli kertoa tästä asiasta on kovin katkeroituneen ja tylyn kuuloista. Luulen, että velipuolesi on onnellisempi, jos tuolla tyylillä asiaan suhtautuva ihminen ei hänen elämäänsä kuulu. Ainakin itse pysyisin mielelläni mahdollisimman kaukana. Velipuoli todennäköisesti luuli, että kyseessä on kiva ja mielenkiintoinen ihminen, joka suhtautuu normaalisti asiaan.
Normaali suhtautuminenhan tämä onkin.
Onko siis normaalia syyttää isän teoista ihmistä, joka ei ole millään lailla syyllinen? Minusta ei! Ymmärtääkseni velipuoli ei ollut syntynytkään silloin, kun isä teki ratkaisunsa ja hylkäsi ekan perheensä!
Minusta nyt pitää vetää se jatkuvasti väärissä paikoissa vedettävä kateuskortti esiin. Ja nyt täsmälleen oikeassa paikassa. Ap on KATEELLINEN velipuolelleen isän läsnäolosta tämän elämässä. Siksi ei kateudeltaan pysty olemaan tekemisissä.
Samalla kateudessaan evää omilta lapsiltaan enot ja serkut. Toivottavasti nämä voivat myöhemmin pitää keskenään yhteyttä!
Mitä sitten vaikka olisikin katkera tai kateellinen? Aina tämä kortti nostetaan hirveän korkealle, aivan kuin se kertoisi kaikesta kaiken. Tulee olo, että pitää yrittää sillä pönkittää jotain moraalista ylemmyyttä. Minusta joskus joistakin asioista saakin olla katkera. Hylkääjäisä on yksi näistä. Se saa tulla esille sillä tavalla ettei tarvitse olla hänen tai siitä muistuttajan kanssa tekemisissä eli velipuolen, vaikkei siihen varsinaisesti syyllinen olekaan. Se on sitten eri asia jos katkeruus myrkyttää koko elämän.
Katkeruudesta onkin ihanaa elää loppuelämänsä. Aina löytyy syyllinen oman elämänsä epäonnistumisiin. Katkeruus on uskollinen kaveri, se ei petä eikä jätä. Syö lopulta oman minuudenkin, ei jätä rauhaan eikä anna mahdollisuutta kokea onnistumisen onnea. Mutta mieluummin katkerana kuin vastuun ottajana omasta elämästöön. Onnea ja menestystä katkeransuolaisen elämän viljelystä!