Surullinen toinen nainen

Parhaat keinot estää pettäminen on ylläpitää parisuhdetta (miehelle seksin lopetus yksipuolisesti on sama kuin irtisanoo sen parisuhteen) ja se, ettei hankkuiudu miehestään taloudellisesti riippuvaiseksi. Nämä ovat niitä naisia, ketä petetään eniten - varmaan, koska heidän kanssaan on "pakko" olla käytännön syistä eikä suhde perustu puhtaaseen haluun ja vapaaehtoisuuteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli varatun miehen kanssa ensin vuosien ystävyys, joka merkitsi minulle todella paljon. Olen itsekin varattu, mutta miehen kanssa ei ole pitkiin aikoihin mennyt kovin hyvin ja koin saavani toiselta mieheltä osakseni ainutlaatuista ymmärrystä. 

Sitten eräässä sopivassa tilanteessa, ehkä enemmän minun aloitteestani tilanne välillämme yhtäkkiä ajautui rakkaussuhteen suuntaan. Mies lämpeni nopeasti ja kertoi todella rakastuneensa minuun ja olevansa vaimonsa kanssa hyvin tunneköyhässä ja etäisessä suhteessa. Mies sanoi haluavansa minut. Olin onneni kukkuloilla, todella rakastunut ja valmis jättämään kaiken entisen taakseni. Kerroin asian myös aviomiehelleni. 

Emme kuitenkaan ehtineet montakaan kertaa tavata näissä uusissa merkeissä, kun miehelle yhtäkkiä tuli kauhea morkkis ja hän koki yllättäen pakottavaa tarvetta kertoa kaiken vaimolleen. Niin hän tekikin ja siitäkös myrsky nousi. Vaimo hillui ja uhkasi avioerolla, takana 20-vuotinen liitto ja monta lasta. 

Ja niinpä yhtä nopeasti, kuin oli minuun lämmennyt, mies hylkäsi minut, totaalisesti ja yhtään epäröimättä. Hän kertoi minulle itse asiassa rakastavansa ja kunnioittavansa vaimoaan "yli kaiken".  Vaimolleen hän taas selitti, että olin hänet härskisti iskenyt. Samalla hän lopetti kaiken kanssakäymisen minun suuntaani kuin veitsellä leikaten, ei halunnut olla missään tekemisissä kanssani. Kun yritin aivan järkyttyneenä saada häntä jotenkin käsittelemään traumaattista tilannetta kanssani, hän uhkasi minua jopa lähestymiskiellon hankkimisella. Nopeasti tajusin, että minulla ei ollut enää mitään väylää hänen suuntaansa.

En varmaan tule koskaan tajuamaan, kuinka kyseinen mies saattoi kohdella minua noin törkeästi. Meillä oli kuitenkin takana pitkä luottamuksellinen ystävyyskin, jossa oltiin aina toimittu kunnioittavasti ja hienotunteisesti. Siitä syntynyt arvostus oli yksi suuri syy, miksi mieheen niin kovasti rakastuinkin.

Oma aviomieheni on rauhallista sorttia ja vaikka hän todella paljon yllättyikin pettämisestäni, hän antoi meille kuitenkin vielä mahdollisuuden. Niinpä yritämme yhdessä, mutta täytyy myöntää, että todella vaikeaa on ollut. Pelkään, että näiden asioiden seurauksena etäännymme lopullisesti toisistamme. Sitä ongelmaa kun ollut aiemminkin, ollaan elelty aika lailla molemmat omaa elämäämme ilman juurikaan yhteisiä intressejä.

Ihastuksellani taas näyttää menevän vaimonsa kanssa tosi hyvin. En tiedä, onko mukana esittämistä kriisistä johtuen, mutta olen kuullut, että hyvin rakastuneen oloisia ollaan siellä suunnalla ja paljon tehdään asioita yhdessä.

Itselleni jäi tyhjä ja surullinen olo koko jutusta ja luottamukseni ihmissuhteisiin sai pahan kolauksen. Mahdotonta ymmärtää, että juuri se ihminen kohteli minua noin ja ilmeisesti myös vedätti aikamoisesti antamalla elämästään ihan väärän kuvan. Vedätti loppupeleissä varmaan sekä vaimoaan että minua. 

Sun pitää mennä puhumaan ammatti ihmisen kanssa. Tuommoinen hylkääminen ja huijaaminen voi aiheuttaa trauman. Vaimo on aivan hyvin voinut laittaa sanat miehen suuhun. Vaimoilla on näissä keisseissä järeämmät aseet.

Kiitos neuvosta, olen käynytkin. Olen ollut niin rikki, etten olisi selvinnyt ilman apua.

Mutta ihan itse se mies viestitteli, ettei halua olla kanssani missään yhteyksissä ja etten merkitse hänelle mitään sen enempää. Ja että vaimo on elämänsä rakkaus. Olisi hän voinut halutessaan olla ystävällisempikin, kun kuitenkin viestintä oli meidän kahden välistä.

Et voi olla varma. Ystäväni sai salarakkaalta kauhean ääniviestin, selvisi, että vaimo oli kirjoittanut viestin paperille ja pakottanut miehen lukemaan sen. Myöhemmin mies oli soittanut ja pyytänyt anteeksi.

No en voi tietenkään olla ihan varma, mitä heidän välillään on tapahtunut. Anteeksipyyntöjä ei kuitenkaan ole kuulunut. Hänellä olisi helposti sauma pahoitella minulle vaimon tietämättä, jos sen haluaisi tehdä.

Mies on itsevarma ja rohkea tyyppi, jopa vähän yli-sellainen, erittäin kuvia kumartelematon ja se on yksi asia mikä minua on hänessä aina kiehtonut. Hän on myös vaativassa työssä, aika korkeassa asemassa ja vaikka on minusta tosi fiksu, niin ei kuitenkaan mikään kiltti. Uskaltaa kyllä sanoa mielipiteensä.

En siis usko, että häntä pidettäisiin avioliitossa millään uhkailuilla. Kyllä minä ajattelen, että ei hän oikeasti minusta välittänyt, vaikka sellaista sanoi. Tai sitten välitti hetken ja se meni tosi nopeasti ohi.

Kyllä päällimmäisenä on aika huijattu ja hyväksikäytettykin olo. Ja jotenkin epätodellinen. Luulin tuntevani sen ihmisen.

Hyväksikäytetty on päällimmäinen tunne minullakin. Julmaa katkaista välit ja jättää toinen vaille mitään kunnon selitystä tuollaisessa tilanteessa. Kannattaa kuitenkin yrittää selvittää välit sen miehen kanssa. On raskasta elää ilman selvyyttä. En saanut koskaan selitystä ja se kalvaa mieltäni. Mies vaikutti aidosti rakastavan minua ja oli tosi herkkä tyyppi. Ikävöi ja itki aika paljon ja osoitti lämmintä ja hellää rakkautta. Siksi hänen välinpitämättömyys ja julmuus oli shokki minulle.

Mitä sulle tapahtui?

Uskoin rakastamaani ihmistä, roikuin salasuhteessa 1.5 vuotta. Mies jäi kiinni vaimolleen, aikoi jättää tämän, mutta yhtäkkiä katkaisi välit minuun ja jäi avioliittoonsa. Valehteli vaimolleen ihan kaikesta. Uhriutui, teki minusta pahan viettelijän ja itsestään uhrin. Vaikka hän oli se joka saneli kaikki säännöt suhteessamme ja teki aloituksen , kun ystävyys muuttui fyysiseksi suhteeksi. Minua on uhkailtu vaikka miten. En uskalla enään edes yrittää saada mitään vastauksia. Joudun pitämään kaiken sisälläni.

Sitä niittää, mitä kylvää. Elämä on valintoja, millaiseksi sen itse luo. Ota vastuu valinnoistasi ja lopeta ruikuttaminen

Kiitos myötätunnosta. Olet varmaan kokenut saman, kun ymmärrät noinkin hyvin.

Pakko myöntää, että olen tehnyt viisaampia valintoja, enkä ole varattuihin sekaantunut, vaikka tyrkyllä olisi ollut useampikin. Kun olen edelleen sitä mieltä, että sitä niitän, mitä kylvän. 

On ihan eriasia kieltäytyä tunteettomana jostain tyrkystä, kun rakastamastaan miehestä, jonka kanssa olet tuntenut kauan ja taistellut yhdessä tunteita vastaan.

Nyt kyllä elät jossain pilvilinnassa. Syytät pahasta olostasi koko ajan jotain muuta. Realistinen totuus on, että mies ei ole taistellut mitään tunteitaan vastaan, vaan ottanut seksin vastaan, kuten itse kerroit, että oikein hakeutumalla hakeuduit miestä lähemmäs ja lähemmäs, että saat hänet. Mies ajatteli, että ottaa, kun toinen suorastaan tyrkyttää. Mutta jos todella olisi rakastanut sinua, olisi eronnut. Joten ei rakastanut. Piti hauskaa ja kun kerroit eroavasi omasta miehestäsi, tuli paniikki ja tunnusti vaimolleen, koska tiesi, että tulet kuitenkin kotiovelle itkemään ja käräyttämään.

Minä tässä olen vuoden aikana kuunnellut pari myös todella surkeaa tarinaa tutuiltani, jotka ovat itkeneet ja antaneet anteeksi, vaikka toinen ei ole edes pyytänyt ja on kohdellut tosi paskasti. Mutta se kuvitelma, että minä voin muuttaa toisen ja olen toiselle se tärkein ja kyllä se vielä joku päivä ymmärtää. Vaikka heille kuinka rumasti sanoisi, niin he silti etsivät vaikka mitä muita syitä siihen, kuin uskaltaisivat tunnustaa, että toinen käytti vain hyväkseen.

Antaa olla. Olet tehnyt miestäsikin kohtaan tosi paskasti ja ihmettelen, että jaksaa katsoa sinua, kun muka yrität liittoa uudestaan ja kuitenkin voliset toisen miehen perään, joka käytti sinua vain hyväkseen.

Näit miehessä sen, mitä halusit nähdä. Et sitä, mitä hän on.

Tässä menee nyt näköjään useamman kirjoittajan jutut sekaisin. Minä, joka kirjoitin tuon tarinan, johon viittaat, en kirjoittanut yllä olevaa kirjoitusta, jota taas lainaat ja kommentoit. 

Minut tunnistaa siitäkin, että en yhtään puolustele itseäni. Ymmärrän, että tällaiset teot tuomitaan. Niin minäki  tekisin, etenkin, jos en olisi itse ollut siinä suunnattoman vaikeassa ja ristiriitaisessa tilanteessa.

ja minä olen se toinen, joka puolustaa itseään, koska aloin suhteeseen varatun kanssa, kun pitkän ystävyyden jälkeen rakastuttiin. Ja todellakaan ei heittäydytty, vaan pidettiin yhteyttä ja harkittiin. Kumpikin teki tietoisen valinnan. Minun avioliitto oli käytännössä ohi, mies oli se joka valehtelikin ja huijasi minut aloittamaan suhteen. Loppupeleissä ei hänellä ollutkaan aikomustakaan jättää vaimoaan. Tai yritti sitä, mutta vaimo veti villinkortin esiin. Mut, ihan sama. Ei kukaan usko, vaikka kuinka väittäisi, että en todellakaan valinnut rakastuvani varattuun, tai halunnut varatun rakastuvan minuun. Yritin lopettaa suhteen monta kertaa, mutta mies aneli jaksamaan. Pyysi odottamaan, että saa rohkeutta jättää vaimonsa.

Kerro, mikä on se villikortti, mitä te toiset naiset aina sanotte, millä vaimo pakottaa miehen pysymään luonaan.

Villikortti on se, kun vaimo sanoo satuttavansa itseään. Tai sanoo, että mies ei näe enään ikinä lapsiaan, jos jättää vaimon.

Kaverin vaimo oli uhannut riistää itseltään hengen, kun mies yritti jättää. Mies oli soittamassa hätäkeskukseen, niin vaimo esti puhelun ja oli sanonut, että älä soita, ne tekee lastensuojeluilmoituksen ja vie meiltä lapset. Pelkkää uhkailua ja kiristystä siis.

Sellainen nainen joka on voimakas ja perheen pää ja hallitsija kotonaan. Jonka mies on tossu ja villasukka, syyttää näissä jutuissa aina toista naista. Koska eihän vaimo voi uskoa , että miehellä olisi omaa tahtoa, kun ei sitä kotonakaan uskalleta näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse petetty osapuoli, joka jatkoi miehensä kanssa yhdessä kaiken painajaisen paljastuttua. Kaikesta on aikaa jo vuosia ja olemme saaneet asiamme kuntoon. Mietin aiemmin todella paljon toisen naisen toimintaa ja ajatuksenkulkua. En tuntenut häntä sen kummemmin, mutta tietynlainen mielikuva hänestä syntyi niiden tiedonrippusten kautta mitä mieheni kertoi. Lapseton, nelikymppiseksi saakka muutamien vuosien suhteita aina jollakin tavalla "väärien" miesten kanssa= arvaamaton ja äkkipikainen/kohtelee huonosti/alkoholisti/varattu. Kaikissa jotakin sellaista minkä takia suhde on tuhoon tuomittu. Omasta puolisostani hän sai kumppaniksi ns. "kunnon" miehen, jonka kanssa tunsi itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi ja jota halusi kovasti miellyttää (mielistellä?)ja hemmotella. Minä näen kaikessa tässä epävarman ja epätoivoisen ihmisen, joka ei tajua toistavansa samaa kaavaa.

Mitkä olisivat olleet uuden suhteen onnistumismahdollisuudet? Suhde, jonka alku perustui epärehellisyyteen ja huijaamiseen. Osapuolina rakkaudessa pettynyt nainen ja oman puolisonsa kanssa kommunikaatio-ongelmainen mies. Miehen avioeron takia syntynyt uusperhekuvio. Eikä vähäisimpänä petetty ja loukattu miehen ex-puoliso. 

Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja kunniakasta. Se aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisiä. Jos suhteessa on ongelmia eikä niitä saada ratkaistua, erotaan ensin ja sen jälkeen aletaan suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Entinen ero on hyvä selvittää oman pään sisällä, jotta on valmis rakentamaan uutta ja parempaa eikä toista omia virheitään.

Minä näen tässä edelleenkin katkeran naisen kirjoituksen, joka haluaa maalata toisesta naisesta tasapainottoman kuvan. Sillähän on ollut vaan jotain pätkäsuhteita epämääräisten miesten kanssa ja eihän sillä ole herranjestas lapsiakaan! ja en ole toinen nainen, mutta välillä ihmetyttää millaisissa tynnyreissä ihmiset elää, eivätkä ymmärrä, että ihmisillä on erilaiset elämät ja saattavat olla ihan normaaleja ihmisiä, vaikka ovatkin hairahtuneet "kunnon" mieheen. Ei se nyt välttämättä tarkoita, että on epävarma ja epätoivoinen.

No minä taas olen se, jonka kirjoitusta yllä oleva nainen kommentoi. Ja jostain syystä ymmärrän häntä hyvinkin. Varsinkin nyt, kun olen paljon jutellut mieheni kanssa, jota itse petin, hänen tunteistaan. Petetyksi tuleminen on yksi elämän kauheimmista kokemuksista, sellainen, ettei siitä meinaa selvitä. On helppo tajuta, että ymmärrystä perheen ulkopuoliselle pettämisen osapuolelle ei heru. Tilanne on kaikille osapuolille hengissäselviämistaistelu.

Minäkin koen hirveätä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta. Tiedän tehneeni tosi pahasti, monta ihmistä kohtaan ja että siitä syystä täysin ansaitsen heidän vihansa. Ymmärrän hyvin, mistä minua täälläkin syytetään enkä väitä vastaan.

Mutta samalla tiedän, etten noissa vaiheissa olisi pystynyt toimimaan toisin. Mikään mahti ei olisi saanut minua perääntymään siinä tilassani, kun se maailman suurin ihanuus näytti vihreää valoa. En ajatellut silloin mitään enkä ketään muuta, kuin meitä kahta ja sitä taivaallista hetkeä. 

Ajoin karille. Mies kertoi vaimolle, vaimo hermostui, mies säikähti ja tajusi, mitä oli menettämässä. Tuli eteen valinnan hetki ja hän valitsi epäröimättä vaimon ja elämän tämän kanssa. Eli rakasti meistä kahdesta sitä vaimoaan, ei minua. En ollut hänelle edes niin tärkeä, että tunteillani olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Vaikka mies tiesi, että olin ihan rikki, hän ei tehnyt pientäkään ystävällistä elettä suuntaani.

Ymmärrän, että hän alkoi heti kerrottuaan asian ansaita vaimonsa luottamusta takaisin, piti sitä siinä tilanteessa kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Siis avioliittonsa pelastamisen. Mutta olisi hän voinut minunkin suuntaani olla edes vähän empaattinen, niin ajattelen.

Vaikka toisaalta otin itsekin riskin, joka olisi saattanut realisoitua miten vain. Ei näissä jutuissa ole mitään takuuta tai reklamaatio-oikeutta.

Yritän nyt kokoilla elämäni palasia ja tajuta, mitä minulle tapahtui. 

Pettäminen on kamala kokemus kaikille osapuolille. Kritisoin vaan tapaa tuoda esiin se toinen nainen, toinen nainen on jollain lailla ressukka, tasapainoton, epäonnistunut elämässään ja ei ole onnistunut edes saamaan lapsia. Se kuvaa sitä, että tuntee itse olevansa parempi ihminen ja tää toinen on mikälie luuseri. Jos mentäisiin katsomaan tilannetta, niin voi olla, että todellisuudessa se toinen nainen on ehkä kaikkein järkevin koko sakista. Mua vaan ottaa päähän, että tehdään ennakko-oletuksia ihmisistä (varmasti vielä sen kunnon miehen värittämistä tarinoista päätellen). Itseänikin on petetty, mutta ei mulla ole ollut mitään tarvetta vähätellä niitä muita naisia, mieshän se sotkun on synnyttänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse petetty osapuoli, joka jatkoi miehensä kanssa yhdessä kaiken painajaisen paljastuttua. Kaikesta on aikaa jo vuosia ja olemme saaneet asiamme kuntoon. Mietin aiemmin todella paljon toisen naisen toimintaa ja ajatuksenkulkua. En tuntenut häntä sen kummemmin, mutta tietynlainen mielikuva hänestä syntyi niiden tiedonrippusten kautta mitä mieheni kertoi. Lapseton, nelikymppiseksi saakka muutamien vuosien suhteita aina jollakin tavalla "väärien" miesten kanssa= arvaamaton ja äkkipikainen/kohtelee huonosti/alkoholisti/varattu. Kaikissa jotakin sellaista minkä takia suhde on tuhoon tuomittu. Omasta puolisostani hän sai kumppaniksi ns. "kunnon" miehen, jonka kanssa tunsi itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi ja jota halusi kovasti miellyttää (mielistellä?)ja hemmotella. Minä näen kaikessa tässä epävarman ja epätoivoisen ihmisen, joka ei tajua toistavansa samaa kaavaa.

Mitkä olisivat olleet uuden suhteen onnistumismahdollisuudet? Suhde, jonka alku perustui epärehellisyyteen ja huijaamiseen. Osapuolina rakkaudessa pettynyt nainen ja oman puolisonsa kanssa kommunikaatio-ongelmainen mies. Miehen avioeron takia syntynyt uusperhekuvio. Eikä vähäisimpänä petetty ja loukattu miehen ex-puoliso. 

Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja kunniakasta. Se aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisiä. Jos suhteessa on ongelmia eikä niitä saada ratkaistua, erotaan ensin ja sen jälkeen aletaan suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Entinen ero on hyvä selvittää oman pään sisällä, jotta on valmis rakentamaan uutta ja parempaa eikä toista omia virheitään.

Minä näen tässä edelleenkin katkeran naisen kirjoituksen, joka haluaa maalata toisesta naisesta tasapainottoman kuvan. Sillähän on ollut vaan jotain pätkäsuhteita epämääräisten miesten kanssa ja eihän sillä ole herranjestas lapsiakaan! ja en ole toinen nainen, mutta välillä ihmetyttää millaisissa tynnyreissä ihmiset elää, eivätkä ymmärrä, että ihmisillä on erilaiset elämät ja saattavat olla ihan normaaleja ihmisiä, vaikka ovatkin hairahtuneet "kunnon" mieheen. Ei se nyt välttämättä tarkoita, että on epävarma ja epätoivoinen.

No minä taas olen se, jonka kirjoitusta yllä oleva nainen kommentoi. Ja jostain syystä ymmärrän häntä hyvinkin. Varsinkin nyt, kun olen paljon jutellut mieheni kanssa, jota itse petin, hänen tunteistaan. Petetyksi tuleminen on yksi elämän kauheimmista kokemuksista, sellainen, ettei siitä meinaa selvitä. On helppo tajuta, että ymmärrystä perheen ulkopuoliselle pettämisen osapuolelle ei heru. Tilanne on kaikille osapuolille hengissäselviämistaistelu.

Minäkin koen hirveätä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta. Tiedän tehneeni tosi pahasti, monta ihmistä kohtaan ja että siitä syystä täysin ansaitsen heidän vihansa. Ymmärrän hyvin, mistä minua täälläkin syytetään enkä väitä vastaan.

Mutta samalla tiedän, etten noissa vaiheissa olisi pystynyt toimimaan toisin. Mikään mahti ei olisi saanut minua perääntymään siinä tilassani, kun se maailman suurin ihanuus näytti vihreää valoa. En ajatellut silloin mitään enkä ketään muuta, kuin meitä kahta ja sitä taivaallista hetkeä. 

Ajoin karille. Mies kertoi vaimolle, vaimo hermostui, mies säikähti ja tajusi, mitä oli menettämässä. Tuli eteen valinnan hetki ja hän valitsi epäröimättä vaimon ja elämän tämän kanssa. Eli rakasti meistä kahdesta sitä vaimoaan, ei minua. En ollut hänelle edes niin tärkeä, että tunteillani olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Vaikka mies tiesi, että olin ihan rikki, hän ei tehnyt pientäkään ystävällistä elettä suuntaani.

Ymmärrän, että hän alkoi heti kerrottuaan asian ansaita vaimonsa luottamusta takaisin, piti sitä siinä tilanteessa kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Siis avioliittonsa pelastamisen. Mutta olisi hän voinut minunkin suuntaani olla edes vähän empaattinen, niin ajattelen.

Vaikka toisaalta otin itsekin riskin, joka olisi saattanut realisoitua miten vain. Ei näissä jutuissa ole mitään takuuta tai reklamaatio-oikeutta.

Yritän nyt kokoilla elämäni palasia ja tajuta, mitä minulle tapahtui. 

Pettäminen on kamala kokemus kaikille osapuolille. Kritisoin vaan tapaa tuoda esiin se toinen nainen, toinen nainen on jollain lailla ressukka, tasapainoton, epäonnistunut elämässään ja ei ole onnistunut edes saamaan lapsia. Se kuvaa sitä, että tuntee itse olevansa parempi ihminen ja tää toinen on mikälie luuseri. Jos mentäisiin katsomaan tilannetta, niin voi olla, että todellisuudessa se toinen nainen on ehkä kaikkein järkevin koko sakista. Mua vaan ottaa päähän, että tehdään ennakko-oletuksia ihmisistä (varmasti vielä sen kunnon miehen värittämistä tarinoista päätellen). Itseänikin on petetty, mutta ei mulla ole ollut mitään tarvetta vähätellä niitä muita naisia, mieshän se sotkun on synnyttänyt.

Kenenkään ei ole pakko ryhtyä suhteeseen varatun kanssa, joten vastuunsa sillä toisella naisellakin on. Minusta kyllä on säälittävää, miten jotkut tyytyvät jopa vuosia murusiin, mitä mirs suostuu heittämään. Mutta kuten sanottu itseään siinä saa syyttää valinnastaan .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse petetty osapuoli, joka jatkoi miehensä kanssa yhdessä kaiken painajaisen paljastuttua. Kaikesta on aikaa jo vuosia ja olemme saaneet asiamme kuntoon. Mietin aiemmin todella paljon toisen naisen toimintaa ja ajatuksenkulkua. En tuntenut häntä sen kummemmin, mutta tietynlainen mielikuva hänestä syntyi niiden tiedonrippusten kautta mitä mieheni kertoi. Lapseton, nelikymppiseksi saakka muutamien vuosien suhteita aina jollakin tavalla "väärien" miesten kanssa= arvaamaton ja äkkipikainen/kohtelee huonosti/alkoholisti/varattu. Kaikissa jotakin sellaista minkä takia suhde on tuhoon tuomittu. Omasta puolisostani hän sai kumppaniksi ns. "kunnon" miehen, jonka kanssa tunsi itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi ja jota halusi kovasti miellyttää (mielistellä?)ja hemmotella. Minä näen kaikessa tässä epävarman ja epätoivoisen ihmisen, joka ei tajua toistavansa samaa kaavaa.

Mitkä olisivat olleet uuden suhteen onnistumismahdollisuudet? Suhde, jonka alku perustui epärehellisyyteen ja huijaamiseen. Osapuolina rakkaudessa pettynyt nainen ja oman puolisonsa kanssa kommunikaatio-ongelmainen mies. Miehen avioeron takia syntynyt uusperhekuvio. Eikä vähäisimpänä petetty ja loukattu miehen ex-puoliso. 

Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja kunniakasta. Se aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisiä. Jos suhteessa on ongelmia eikä niitä saada ratkaistua, erotaan ensin ja sen jälkeen aletaan suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Entinen ero on hyvä selvittää oman pään sisällä, jotta on valmis rakentamaan uutta ja parempaa eikä toista omia virheitään.

Minä näen tässä edelleenkin katkeran naisen kirjoituksen, joka haluaa maalata toisesta naisesta tasapainottoman kuvan. Sillähän on ollut vaan jotain pätkäsuhteita epämääräisten miesten kanssa ja eihän sillä ole herranjestas lapsiakaan! ja en ole toinen nainen, mutta välillä ihmetyttää millaisissa tynnyreissä ihmiset elää, eivätkä ymmärrä, että ihmisillä on erilaiset elämät ja saattavat olla ihan normaaleja ihmisiä, vaikka ovatkin hairahtuneet "kunnon" mieheen. Ei se nyt välttämättä tarkoita, että on epävarma ja epätoivoinen.

No minä taas olen se, jonka kirjoitusta yllä oleva nainen kommentoi. Ja jostain syystä ymmärrän häntä hyvinkin. Varsinkin nyt, kun olen paljon jutellut mieheni kanssa, jota itse petin, hänen tunteistaan. Petetyksi tuleminen on yksi elämän kauheimmista kokemuksista, sellainen, ettei siitä meinaa selvitä. On helppo tajuta, että ymmärrystä perheen ulkopuoliselle pettämisen osapuolelle ei heru. Tilanne on kaikille osapuolille hengissäselviämistaistelu.

Minäkin koen hirveätä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta. Tiedän tehneeni tosi pahasti, monta ihmistä kohtaan ja että siitä syystä täysin ansaitsen heidän vihansa. Ymmärrän hyvin, mistä minua täälläkin syytetään enkä väitä vastaan.

Mutta samalla tiedän, etten noissa vaiheissa olisi pystynyt toimimaan toisin. Mikään mahti ei olisi saanut minua perääntymään siinä tilassani, kun se maailman suurin ihanuus näytti vihreää valoa. En ajatellut silloin mitään enkä ketään muuta, kuin meitä kahta ja sitä taivaallista hetkeä. 

Ajoin karille. Mies kertoi vaimolle, vaimo hermostui, mies säikähti ja tajusi, mitä oli menettämässä. Tuli eteen valinnan hetki ja hän valitsi epäröimättä vaimon ja elämän tämän kanssa. Eli rakasti meistä kahdesta sitä vaimoaan, ei minua. En ollut hänelle edes niin tärkeä, että tunteillani olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Vaikka mies tiesi, että olin ihan rikki, hän ei tehnyt pientäkään ystävällistä elettä suuntaani.

Ymmärrän, että hän alkoi heti kerrottuaan asian ansaita vaimonsa luottamusta takaisin, piti sitä siinä tilanteessa kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Siis avioliittonsa pelastamisen. Mutta olisi hän voinut minunkin suuntaani olla edes vähän empaattinen, niin ajattelen.

Vaikka toisaalta otin itsekin riskin, joka olisi saattanut realisoitua miten vain. Ei näissä jutuissa ole mitään takuuta tai reklamaatio-oikeutta.

Yritän nyt kokoilla elämäni palasia ja tajuta, mitä minulle tapahtui. 

Pettäminen on kamala kokemus kaikille osapuolille. Kritisoin vaan tapaa tuoda esiin se toinen nainen, toinen nainen on jollain lailla ressukka, tasapainoton, epäonnistunut elämässään ja ei ole onnistunut edes saamaan lapsia. Se kuvaa sitä, että tuntee itse olevansa parempi ihminen ja tää toinen on mikälie luuseri. Jos mentäisiin katsomaan tilannetta, niin voi olla, että todellisuudessa se toinen nainen on ehkä kaikkein järkevin koko sakista. Mua vaan ottaa päähän, että tehdään ennakko-oletuksia ihmisistä (varmasti vielä sen kunnon miehen värittämistä tarinoista päätellen). Itseänikin on petetty, mutta ei mulla ole ollut mitään tarvetta vähätellä niitä muita naisia, mieshän se sotkun on synnyttänyt.

Kenenkään ei ole pakko ryhtyä suhteeseen varatun kanssa, joten vastuunsa sillä toisella naisellakin on. Minusta kyllä on säälittävää, miten jotkut tyytyvät jopa vuosia murusiin, mitä mirs suostuu heittämään. Mutta kuten sanottu itseään siinä saa syyttää valinnastaan .

Ei se nyt sen säälittävämpää ole kuin olla vuosia se vaimo, joka ei riitä miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinun ei ole hyvä olla sinun tulee ”erota”

T. Toinen nainen

Jep, ja oikeammin niin, että vaikka sinulla olisi hyväkin olla, sinun tulee erota.

Toinen nainen on halpa huvi. Kuin pettäisi suosikkiravintolaa ja kävisi laitakaupungilla pikaisesti mätöllä, jonka oksentaa ennen kotiin menoa. Jotkut tykkäävät roskaruuasta välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse petetty osapuoli, joka jatkoi miehensä kanssa yhdessä kaiken painajaisen paljastuttua. Kaikesta on aikaa jo vuosia ja olemme saaneet asiamme kuntoon. Mietin aiemmin todella paljon toisen naisen toimintaa ja ajatuksenkulkua. En tuntenut häntä sen kummemmin, mutta tietynlainen mielikuva hänestä syntyi niiden tiedonrippusten kautta mitä mieheni kertoi. Lapseton, nelikymppiseksi saakka muutamien vuosien suhteita aina jollakin tavalla "väärien" miesten kanssa= arvaamaton ja äkkipikainen/kohtelee huonosti/alkoholisti/varattu. Kaikissa jotakin sellaista minkä takia suhde on tuhoon tuomittu. Omasta puolisostani hän sai kumppaniksi ns. "kunnon" miehen, jonka kanssa tunsi itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi ja jota halusi kovasti miellyttää (mielistellä?)ja hemmotella. Minä näen kaikessa tässä epävarman ja epätoivoisen ihmisen, joka ei tajua toistavansa samaa kaavaa.

Mitkä olisivat olleet uuden suhteen onnistumismahdollisuudet? Suhde, jonka alku perustui epärehellisyyteen ja huijaamiseen. Osapuolina rakkaudessa pettynyt nainen ja oman puolisonsa kanssa kommunikaatio-ongelmainen mies. Miehen avioeron takia syntynyt uusperhekuvio. Eikä vähäisimpänä petetty ja loukattu miehen ex-puoliso. 

Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja kunniakasta. Se aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisiä. Jos suhteessa on ongelmia eikä niitä saada ratkaistua, erotaan ensin ja sen jälkeen aletaan suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Entinen ero on hyvä selvittää oman pään sisällä, jotta on valmis rakentamaan uutta ja parempaa eikä toista omia virheitään.

Minä näen tässä edelleenkin katkeran naisen kirjoituksen, joka haluaa maalata toisesta naisesta tasapainottoman kuvan. Sillähän on ollut vaan jotain pätkäsuhteita epämääräisten miesten kanssa ja eihän sillä ole herranjestas lapsiakaan! ja en ole toinen nainen, mutta välillä ihmetyttää millaisissa tynnyreissä ihmiset elää, eivätkä ymmärrä, että ihmisillä on erilaiset elämät ja saattavat olla ihan normaaleja ihmisiä, vaikka ovatkin hairahtuneet "kunnon" mieheen. Ei se nyt välttämättä tarkoita, että on epävarma ja epätoivoinen.

No minä taas olen se, jonka kirjoitusta yllä oleva nainen kommentoi. Ja jostain syystä ymmärrän häntä hyvinkin. Varsinkin nyt, kun olen paljon jutellut mieheni kanssa, jota itse petin, hänen tunteistaan. Petetyksi tuleminen on yksi elämän kauheimmista kokemuksista, sellainen, ettei siitä meinaa selvitä. On helppo tajuta, että ymmärrystä perheen ulkopuoliselle pettämisen osapuolelle ei heru. Tilanne on kaikille osapuolille hengissäselviämistaistelu.

Minäkin koen hirveätä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta. Tiedän tehneeni tosi pahasti, monta ihmistä kohtaan ja että siitä syystä täysin ansaitsen heidän vihansa. Ymmärrän hyvin, mistä minua täälläkin syytetään enkä väitä vastaan.

Mutta samalla tiedän, etten noissa vaiheissa olisi pystynyt toimimaan toisin. Mikään mahti ei olisi saanut minua perääntymään siinä tilassani, kun se maailman suurin ihanuus näytti vihreää valoa. En ajatellut silloin mitään enkä ketään muuta, kuin meitä kahta ja sitä taivaallista hetkeä. 

Ajoin karille. Mies kertoi vaimolle, vaimo hermostui, mies säikähti ja tajusi, mitä oli menettämässä. Tuli eteen valinnan hetki ja hän valitsi epäröimättä vaimon ja elämän tämän kanssa. Eli rakasti meistä kahdesta sitä vaimoaan, ei minua. En ollut hänelle edes niin tärkeä, että tunteillani olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Vaikka mies tiesi, että olin ihan rikki, hän ei tehnyt pientäkään ystävällistä elettä suuntaani.

Ymmärrän, että hän alkoi heti kerrottuaan asian ansaita vaimonsa luottamusta takaisin, piti sitä siinä tilanteessa kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Siis avioliittonsa pelastamisen. Mutta olisi hän voinut minunkin suuntaani olla edes vähän empaattinen, niin ajattelen.

Vaikka toisaalta otin itsekin riskin, joka olisi saattanut realisoitua miten vain. Ei näissä jutuissa ole mitään takuuta tai reklamaatio-oikeutta.

Yritän nyt kokoilla elämäni palasia ja tajuta, mitä minulle tapahtui. 

Pettäminen on kamala kokemus kaikille osapuolille. Kritisoin vaan tapaa tuoda esiin se toinen nainen, toinen nainen on jollain lailla ressukka, tasapainoton, epäonnistunut elämässään ja ei ole onnistunut edes saamaan lapsia. Se kuvaa sitä, että tuntee itse olevansa parempi ihminen ja tää toinen on mikälie luuseri. Jos mentäisiin katsomaan tilannetta, niin voi olla, että todellisuudessa se toinen nainen on ehkä kaikkein järkevin koko sakista. Mua vaan ottaa päähän, että tehdään ennakko-oletuksia ihmisistä (varmasti vielä sen kunnon miehen värittämistä tarinoista päätellen). Itseänikin on petetty, mutta ei mulla ole ollut mitään tarvetta vähätellä niitä muita naisia, mieshän se sotkun on synnyttänyt.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta ehkä se toisen naisen demonisoiminen noin äärimmäisessä kriisitilanteessa on välttämätön defenssi, edes jonkinmoisen selviämisen kannalta. Että henkiset voimavarat eivät vaan siinä tilanteessa riitä asian objektiivisempaan arviointiin. Minunkin mieheni kuvasi tilannettaan alussa niin, että hänen kaikki energiansa oli kiinni siinä, että hän jaksoi hengittää.

Luultavasti minutkin on demonisoitu vaimon suuntaan. Ja täytyy myöntää, että kyllä sen ajatteleminen jotenkin loukkaa ja tuntuu väärältä. Mutta en voi sille mitään, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta oikoa noita käsityksiä, sillä teoriassakaan tuskin koskaan voin luoda sen miehen vaimoon mitään normaalia suhdetta. 

Enkä todellakaan haluaisikaan. Kerrotaan tässä vielä sekin säälittävä asia mielenmaisemastani, että tunnen miehen vaimoa kohtaan yllättävän raakaa mustasukkaisuutta. Sitä taakkaa en enää haluaisi, mutta niin vain on. Melkein henki salpautuu kun asiaa ajattelen, tai jotain heistä kuulen.

Eikä nyt tarvitse sanoa, että mustasukkaisuus on väärin ja turhaa, mies kuuluu vaimolle eikä minulle. Tämän jo tiedän, liiankin hyvin.

Ps. Yllättää vähän itsenikin, miten terapeuttiselta asiasta anonyymina kertominen tuntuu. Tässä keskustelussa on monia viisaita ja vilpittömän oloisia  kommentoijia. Kiitos teille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen tietää usein sekaantuneensa varattuun. Ei ansaitse mitään empaattiauutta. Kieroa luonne ei tarvitse taputuksia.

Mieskin tietää usein olevansa tahollaan naimisissa.

Nyt olikin puhe naisesta. Tässä tapauksessa mätäpaiseesta, joka on sekoittamassa perheen elämän välittämättä muista kuin itsestään.

Kyllä sillä miehellä on suurin vastuu, miten on saanut perheensä ja avioliittonsa asiat siihen pisteeseen. Mies , joka ei halua loukata vaimoaan, ei lähde salasuhteisiin. Nainen tässä on tehnyt omat päätökset ja mies omansa. Kumpikin vastaa teoistaan omille puolisoille ja pitäisi myös keskenään välit selvittää. Ei toinen nainen ole missään vastuussa vaimolle tämän oman aviomiehen tekosista.

Ai jos parisuhde on huonossa jamassa, niin se on aina miehen syytä? Joopa joo... Asian voi kääntää niinkin, että jos vaimo ei halua miehensä lähtevän salasuhteisiin, ei loukkaa miestään. :)

En koe millään muotoa olevani vastuussa siitä, mitä mies on minusta puhunut vaimolleen, vaimostaan minulle, tai miten hän on pettänyt vaimoaan. Minä elin vain omaa elämääni, mihin tuli mies, jonka kanssa rakastuttiin ja joka omien sanojensa mukaan halusi pois huonosta avioliitosta, jossa ei ollut henkisesti hyvä olla. Jatkoin elämääni, mies rinnallani ja annoin hänelle aikaa selvitellä omat asiansa kuntoon. Kun mies kertoi kotona haluavansa eron, vaimo otti kaikki keinot käyttöön, ettei mies lähde. Yksi niistä oli se, että jos mies lähtee, hän ei saa ikinä tavata lastaan. Toinen, että minuun ei saa olla yhteydessä enään. Mies ei kyennyt antamaan mitään selitystä minulle. Vaimolta sen sijaan tuli viestejä ja yritti soittaakin. Käy iltaisin pyörimässä minun asunnon kulmilla ja stalkkaa.

Ajattelen nyt asioista niin, että mies oli hukassa ja haki ratkaisua ongelmiinsa muualta, kun ei selvästikään itse pääse irti huonosta suhteesta.

En enää suostuisi moiseen, olemaan toinen nainen, kannan syyllisyyttä, vaikka en olekaan missään vastuussa miehen tekemistä ratkaisuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen tietää usein sekaantuneensa varattuun. Ei ansaitse mitään empaattiauutta. Kieroa luonne ei tarvitse taputuksia.

Mieskin tietää usein olevansa tahollaan naimisissa.

Nyt olikin puhe naisesta. Tässä tapauksessa mätäpaiseesta, joka on sekoittamassa perheen elämän välittämättä muista kuin itsestään.

Kyllä sillä miehellä on suurin vastuu, miten on saanut perheensä ja avioliittonsa asiat siihen pisteeseen. Mies , joka ei halua loukata vaimoaan, ei lähde salasuhteisiin. Nainen tässä on tehnyt omat päätökset ja mies omansa. Kumpikin vastaa teoistaan omille puolisoille ja pitäisi myös keskenään välit selvittää. Ei toinen nainen ole missään vastuussa vaimolle tämän oman aviomiehen tekosista.

Ai jos parisuhde on huonossa jamassa, niin se on aina miehen syytä? Joopa joo... Asian voi kääntää niinkin, että jos vaimo ei halua miehensä lähtevän salasuhteisiin, ei loukkaa miestään. :)

Luitko vain jokatoisen rivin??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse petetty osapuoli, joka jatkoi miehensä kanssa yhdessä kaiken painajaisen paljastuttua. Kaikesta on aikaa jo vuosia ja olemme saaneet asiamme kuntoon. Mietin aiemmin todella paljon toisen naisen toimintaa ja ajatuksenkulkua. En tuntenut häntä sen kummemmin, mutta tietynlainen mielikuva hänestä syntyi niiden tiedonrippusten kautta mitä mieheni kertoi. Lapseton, nelikymppiseksi saakka muutamien vuosien suhteita aina jollakin tavalla "väärien" miesten kanssa= arvaamaton ja äkkipikainen/kohtelee huonosti/alkoholisti/varattu. Kaikissa jotakin sellaista minkä takia suhde on tuhoon tuomittu. Omasta puolisostani hän sai kumppaniksi ns. "kunnon" miehen, jonka kanssa tunsi itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi ja jota halusi kovasti miellyttää (mielistellä?)ja hemmotella. Minä näen kaikessa tässä epävarman ja epätoivoisen ihmisen, joka ei tajua toistavansa samaa kaavaa.

Mitkä olisivat olleet uuden suhteen onnistumismahdollisuudet? Suhde, jonka alku perustui epärehellisyyteen ja huijaamiseen. Osapuolina rakkaudessa pettynyt nainen ja oman puolisonsa kanssa kommunikaatio-ongelmainen mies. Miehen avioeron takia syntynyt uusperhekuvio. Eikä vähäisimpänä petetty ja loukattu miehen ex-puoliso. 

Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja kunniakasta. Se aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisiä. Jos suhteessa on ongelmia eikä niitä saada ratkaistua, erotaan ensin ja sen jälkeen aletaan suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Entinen ero on hyvä selvittää oman pään sisällä, jotta on valmis rakentamaan uutta ja parempaa eikä toista omia virheitään.

Minä näen tässä edelleenkin katkeran naisen kirjoituksen, joka haluaa maalata toisesta naisesta tasapainottoman kuvan. Sillähän on ollut vaan jotain pätkäsuhteita epämääräisten miesten kanssa ja eihän sillä ole herranjestas lapsiakaan! ja en ole toinen nainen, mutta välillä ihmetyttää millaisissa tynnyreissä ihmiset elää, eivätkä ymmärrä, että ihmisillä on erilaiset elämät ja saattavat olla ihan normaaleja ihmisiä, vaikka ovatkin hairahtuneet "kunnon" mieheen. Ei se nyt välttämättä tarkoita, että on epävarma ja epätoivoinen.

No minä taas olen se, jonka kirjoitusta yllä oleva nainen kommentoi. Ja jostain syystä ymmärrän häntä hyvinkin. Varsinkin nyt, kun olen paljon jutellut mieheni kanssa, jota itse petin, hänen tunteistaan. Petetyksi tuleminen on yksi elämän kauheimmista kokemuksista, sellainen, ettei siitä meinaa selvitä. On helppo tajuta, että ymmärrystä perheen ulkopuoliselle pettämisen osapuolelle ei heru. Tilanne on kaikille osapuolille hengissäselviämistaistelu.

Minäkin koen hirveätä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta. Tiedän tehneeni tosi pahasti, monta ihmistä kohtaan ja että siitä syystä täysin ansaitsen heidän vihansa. Ymmärrän hyvin, mistä minua täälläkin syytetään enkä väitä vastaan.

Mutta samalla tiedän, etten noissa vaiheissa olisi pystynyt toimimaan toisin. Mikään mahti ei olisi saanut minua perääntymään siinä tilassani, kun se maailman suurin ihanuus näytti vihreää valoa. En ajatellut silloin mitään enkä ketään muuta, kuin meitä kahta ja sitä taivaallista hetkeä. 

Ajoin karille. Mies kertoi vaimolle, vaimo hermostui, mies säikähti ja tajusi, mitä oli menettämässä. Tuli eteen valinnan hetki ja hän valitsi epäröimättä vaimon ja elämän tämän kanssa. Eli rakasti meistä kahdesta sitä vaimoaan, ei minua. En ollut hänelle edes niin tärkeä, että tunteillani olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Vaikka mies tiesi, että olin ihan rikki, hän ei tehnyt pientäkään ystävällistä elettä suuntaani.

Ymmärrän, että hän alkoi heti kerrottuaan asian ansaita vaimonsa luottamusta takaisin, piti sitä siinä tilanteessa kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Siis avioliittonsa pelastamisen. Mutta olisi hän voinut minunkin suuntaani olla edes vähän empaattinen, niin ajattelen.

Vaikka toisaalta otin itsekin riskin, joka olisi saattanut realisoitua miten vain. Ei näissä jutuissa ole mitään takuuta tai reklamaatio-oikeutta.

Yritän nyt kokoilla elämäni palasia ja tajuta, mitä minulle tapahtui. 

Pettäminen on kamala kokemus kaikille osapuolille. Kritisoin vaan tapaa tuoda esiin se toinen nainen, toinen nainen on jollain lailla ressukka, tasapainoton, epäonnistunut elämässään ja ei ole onnistunut edes saamaan lapsia. Se kuvaa sitä, että tuntee itse olevansa parempi ihminen ja tää toinen on mikälie luuseri. Jos mentäisiin katsomaan tilannetta, niin voi olla, että todellisuudessa se toinen nainen on ehkä kaikkein järkevin koko sakista. Mua vaan ottaa päähän, että tehdään ennakko-oletuksia ihmisistä (varmasti vielä sen kunnon miehen värittämistä tarinoista päätellen). Itseänikin on petetty, mutta ei mulla ole ollut mitään tarvetta vähätellä niitä muita naisia, mieshän se sotkun on synnyttänyt.

Kenenkään ei ole pakko ryhtyä suhteeseen varatun kanssa, joten vastuunsa sillä toisella naisellakin on. Minusta kyllä on säälittävää, miten jotkut tyytyvät jopa vuosia murusiin, mitä mirs suostuu heittämään. Mutta kuten sanottu itseään siinä saa syyttää valinnastaan .

Ei se nyt sen säälittävämpää ole kuin olla vuosia se vaimo, joka ei riitä miehelle.

Paitsi, että kaikki oikeudet on sen vaimon puolella. Voihan olla, että on jopa helpotus ulkoistaa seksi jollekkin hölmölle. Kaikkia kun se ei kiinnosta. Lisäksi syylisyydentuntoinen mies on nöyrä käsitellä kotona. Sinähän et tiedä millainen diili pariskunnalla on keskenään. Eikä se tietty sinulle kuulukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi kaikki ovat niin vihaisia toisille naisille? Itse en ole ikinä ollut toinen nainen, nytkin olen onnellisesti naimisissa, mutta jos jostain syystä ryhtyisin suhteeseen varatun miehen kanssa niin mitä se minulle kuuluu paljonko hänen vaimonsa tai lapsensa siitä kärsivät? Mies sen tuskan aiheuttaa teoillaan, en minä. Jos se ei pettäisi minun kanssa niin se pettäisi jonkun toisen kanssa. Ei vapaata vangita voi: kyllä aikuinen mies löytää sitä seksiseuran jos on sellaista vailla. Ja se on ihan sen miehen oma syy.

Minusta taas sellainen, ettei yhtään kiinnosta toisten ihmisten kärsimys varsinkin kun itse on sitä aiheuttamassa, on erittäin itsekeskeistä , kylmää ja välinpitämätöntä

Tottahan toki pettäjä on pääsyyllinen, mutta tietoisesti varatun kanssa olevien ihmisten kanssa ei tee mieli olla tekemisissä.

Heihin on vaikea luottaa

Juuri näin, aina näissä kolmiodraamoissa demonisoidaan joko ex-vaimoa tai toista naista. Tervejärkinen mies tulee pystyä eroamaan ennen kuin aloittaa uuden suhteen. Minua hävettää naissukupuolen puolesta että niin moni nainen ryhtyy suhteeseen varatun miehen kanssa. Ei huonoon suhteeseen tarvitse kukaan jäädä, mutta antakaa muiden ihmeisten erota rauhassa ennen kuin sotkeudutte mieheen.

Vierailija kirjoitti:

Narauta ukkomies vaimolleen! Näin minä tein ja en ole katunut. Mies käytti vuosia minua hyväksi, ei hänellä loppu pelissä ollut aikomustakaan erota. Seksiä vaan halusi ja esitti rakastunutta! Minä hölmönä uskoin kaiken, olin itse niin rakastunut mieheen. Kaikille naisille sanoisin tämän, EI KANNATA IKINÄ KOSKEA VARATTUUN MIEHEEN! 

... eikä varsinkaan vapaaseen. Siinähän on joku vika, jos se on vapaa.

Ketjun nimi pitäisi olla petetyt vaimot vs huijatut toiset naiset.

Ja mihin laitetaan se mies, joka petti ja huijasi?? Unohdetaan se, niinkuin tässäkin ketjussa. Mies on tyhmä, tahdoton ressukka, jota naiset pompottelevat.

Sellainen ihminen ei ole koskaan oikeasti rakastunut, joka väittää, että rakkaus on tunne, jonka voi itse päättää nappia painamalla ON tai OFF

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse petetty osapuoli, joka jatkoi miehensä kanssa yhdessä kaiken painajaisen paljastuttua. Kaikesta on aikaa jo vuosia ja olemme saaneet asiamme kuntoon. Mietin aiemmin todella paljon toisen naisen toimintaa ja ajatuksenkulkua. En tuntenut häntä sen kummemmin, mutta tietynlainen mielikuva hänestä syntyi niiden tiedonrippusten kautta mitä mieheni kertoi. Lapseton, nelikymppiseksi saakka muutamien vuosien suhteita aina jollakin tavalla "väärien" miesten kanssa= arvaamaton ja äkkipikainen/kohtelee huonosti/alkoholisti/varattu. Kaikissa jotakin sellaista minkä takia suhde on tuhoon tuomittu. Omasta puolisostani hän sai kumppaniksi ns. "kunnon" miehen, jonka kanssa tunsi itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi ja jota halusi kovasti miellyttää (mielistellä?)ja hemmotella. Minä näen kaikessa tässä epävarman ja epätoivoisen ihmisen, joka ei tajua toistavansa samaa kaavaa.

Mitkä olisivat olleet uuden suhteen onnistumismahdollisuudet? Suhde, jonka alku perustui epärehellisyyteen ja huijaamiseen. Osapuolina rakkaudessa pettynyt nainen ja oman puolisonsa kanssa kommunikaatio-ongelmainen mies. Miehen avioeron takia syntynyt uusperhekuvio. Eikä vähäisimpänä petetty ja loukattu miehen ex-puoliso. 

Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja kunniakasta. Se aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisiä. Jos suhteessa on ongelmia eikä niitä saada ratkaistua, erotaan ensin ja sen jälkeen aletaan suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Entinen ero on hyvä selvittää oman pään sisällä, jotta on valmis rakentamaan uutta ja parempaa eikä toista omia virheitään.

Minä näen tässä edelleenkin katkeran naisen kirjoituksen, joka haluaa maalata toisesta naisesta tasapainottoman kuvan. Sillähän on ollut vaan jotain pätkäsuhteita epämääräisten miesten kanssa ja eihän sillä ole herranjestas lapsiakaan! ja en ole toinen nainen, mutta välillä ihmetyttää millaisissa tynnyreissä ihmiset elää, eivätkä ymmärrä, että ihmisillä on erilaiset elämät ja saattavat olla ihan normaaleja ihmisiä, vaikka ovatkin hairahtuneet "kunnon" mieheen. Ei se nyt välttämättä tarkoita, että on epävarma ja epätoivoinen.

No minä taas olen se, jonka kirjoitusta yllä oleva nainen kommentoi. Ja jostain syystä ymmärrän häntä hyvinkin. Varsinkin nyt, kun olen paljon jutellut mieheni kanssa, jota itse petin, hänen tunteistaan. Petetyksi tuleminen on yksi elämän kauheimmista kokemuksista, sellainen, ettei siitä meinaa selvitä. On helppo tajuta, että ymmärrystä perheen ulkopuoliselle pettämisen osapuolelle ei heru. Tilanne on kaikille osapuolille hengissäselviämistaistelu.

Minäkin koen hirveätä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta. Tiedän tehneeni tosi pahasti, monta ihmistä kohtaan ja että siitä syystä täysin ansaitsen heidän vihansa. Ymmärrän hyvin, mistä minua täälläkin syytetään enkä väitä vastaan.

Mutta samalla tiedän, etten noissa vaiheissa olisi pystynyt toimimaan toisin. Mikään mahti ei olisi saanut minua perääntymään siinä tilassani, kun se maailman suurin ihanuus näytti vihreää valoa. En ajatellut silloin mitään enkä ketään muuta, kuin meitä kahta ja sitä taivaallista hetkeä. 

Ajoin karille. Mies kertoi vaimolle, vaimo hermostui, mies säikähti ja tajusi, mitä oli menettämässä. Tuli eteen valinnan hetki ja hän valitsi epäröimättä vaimon ja elämän tämän kanssa. Eli rakasti meistä kahdesta sitä vaimoaan, ei minua. En ollut hänelle edes niin tärkeä, että tunteillani olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Vaikka mies tiesi, että olin ihan rikki, hän ei tehnyt pientäkään ystävällistä elettä suuntaani.

Ymmärrän, että hän alkoi heti kerrottuaan asian ansaita vaimonsa luottamusta takaisin, piti sitä siinä tilanteessa kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Siis avioliittonsa pelastamisen. Mutta olisi hän voinut minunkin suuntaani olla edes vähän empaattinen, niin ajattelen.

Vaikka toisaalta otin itsekin riskin, joka olisi saattanut realisoitua miten vain. Ei näissä jutuissa ole mitään takuuta tai reklamaatio-oikeutta.

Yritän nyt kokoilla elämäni palasia ja tajuta, mitä minulle tapahtui. 

Pettäminen on kamala kokemus kaikille osapuolille. Kritisoin vaan tapaa tuoda esiin se toinen nainen, toinen nainen on jollain lailla ressukka, tasapainoton, epäonnistunut elämässään ja ei ole onnistunut edes saamaan lapsia. Se kuvaa sitä, että tuntee itse olevansa parempi ihminen ja tää toinen on mikälie luuseri. Jos mentäisiin katsomaan tilannetta, niin voi olla, että todellisuudessa se toinen nainen on ehkä kaikkein järkevin koko sakista. Mua vaan ottaa päähän, että tehdään ennakko-oletuksia ihmisistä (varmasti vielä sen kunnon miehen värittämistä tarinoista päätellen). Itseänikin on petetty, mutta ei mulla ole ollut mitään tarvetta vähätellä niitä muita naisia, mieshän se sotkun on synnyttänyt.

Kenenkään ei ole pakko ryhtyä suhteeseen varatun kanssa, joten vastuunsa sillä toisella naisellakin on. Minusta kyllä on säälittävää, miten jotkut tyytyvät jopa vuosia murusiin, mitä mirs suostuu heittämään. Mutta kuten sanottu itseään siinä saa syyttää valinnastaan .

Ei se nyt sen säälittävämpää ole kuin olla vuosia se vaimo, joka ei riitä miehelle.

Mitä säälittävää siinä on, että lähtökohtaisesti luottaa puolisoonsa.

Muistan kun (parikymmentä vuotta sitten) olin rakastunut ja asuin yhdessä mielestäni maailman ihanimman miehen kanssa. Totta kai luotin ja uskoin häneen ja elin hänen kanssaan parisuhdetta. Paljastuikin sitten neljän vuoden yhdessäasumisen jälkeen, että pani kaikki potkurista kanaan. En todellakaan tuntenut itseäni säälittäväksi, koska minusta se, että on itse rehellinen, luottaa ihmisiin, elää sanojensa mukaisesti on se oikea arvo. Jos en riittänyt miesystävälleni, niin sekö nyt on säälittävää. Mikä p.askakukkukan herra se mies on, että kaikki naiset on säälittäviä, jotka hänelle ei riittäneet, mutta se herra on hieno mies ja kunnoitettava, vaikka valehteli kymmenille naisille.

Toisaalta muistan myös sen, että kun erosimme, niin jokunen näistä toisista naisista yritti samaa minuun, että olen säälittävä, kun en riittänyt miehelleni. Niin, eihän sitä hälle riittänyt kukaan muukaan, kun kulki kukasta kukkaan. Mutta kaipa se joillekkin naisille on jotain itsepetosta, että perustelevat toisena naisena olon sillä, että vaimohan se on säälittävä rukka ja pettävä mies oikein uljas uros.

Edelleen en ole koe olevani säälittävä, että satuin nuorena rakastumaan naistenmieheen. Olin saanut kasvatuksen, että ihmisiin pitää luottaa ja elää rehdisti. Näin teen edelleen. Ja jos joku haluaa ajatella, että minunkaltaiset ihmiset on säälittäviä, niin en heidän maailmassaan kyllä haluaisikaan elää, jos pettäjät on hienoja ja petetyt säälittäviä. Sehän on sama, kuin rikoksen uhri olisi säälittävä reppana, kun antoi itselleen tehdä pahoin ja rikollinen se mahtosonni, upea uros.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihminen ei ole koskaan oikeasti rakastunut, joka väittää, että rakkaus on tunne, jonka voi itse päättää nappia painamalla ON tai OFF

Rakastuminen on tunne, minkä ihminen kokee monta kertaa elämässä. Mutta järki on se, joka ohjaa tekoja, mitä rakastuneena tehdään.

Itse olen niitä, jotka eivät anna rakastumisen pilata itsensä ja muiden elämää. Koska rakastuminen ei parisuhteessa kanna kovinkaan pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse petetty osapuoli, joka jatkoi miehensä kanssa yhdessä kaiken painajaisen paljastuttua. Kaikesta on aikaa jo vuosia ja olemme saaneet asiamme kuntoon. Mietin aiemmin todella paljon toisen naisen toimintaa ja ajatuksenkulkua. En tuntenut häntä sen kummemmin, mutta tietynlainen mielikuva hänestä syntyi niiden tiedonrippusten kautta mitä mieheni kertoi. Lapseton, nelikymppiseksi saakka muutamien vuosien suhteita aina jollakin tavalla "väärien" miesten kanssa= arvaamaton ja äkkipikainen/kohtelee huonosti/alkoholisti/varattu. Kaikissa jotakin sellaista minkä takia suhde on tuhoon tuomittu. Omasta puolisostani hän sai kumppaniksi ns. "kunnon" miehen, jonka kanssa tunsi itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi ja jota halusi kovasti miellyttää (mielistellä?)ja hemmotella. Minä näen kaikessa tässä epävarman ja epätoivoisen ihmisen, joka ei tajua toistavansa samaa kaavaa.

Mitkä olisivat olleet uuden suhteen onnistumismahdollisuudet? Suhde, jonka alku perustui epärehellisyyteen ja huijaamiseen. Osapuolina rakkaudessa pettynyt nainen ja oman puolisonsa kanssa kommunikaatio-ongelmainen mies. Miehen avioeron takia syntynyt uusperhekuvio. Eikä vähäisimpänä petetty ja loukattu miehen ex-puoliso. 

Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja kunniakasta. Se aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisiä. Jos suhteessa on ongelmia eikä niitä saada ratkaistua, erotaan ensin ja sen jälkeen aletaan suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Entinen ero on hyvä selvittää oman pään sisällä, jotta on valmis rakentamaan uutta ja parempaa eikä toista omia virheitään.

Minä näen tässä edelleenkin katkeran naisen kirjoituksen, joka haluaa maalata toisesta naisesta tasapainottoman kuvan. Sillähän on ollut vaan jotain pätkäsuhteita epämääräisten miesten kanssa ja eihän sillä ole herranjestas lapsiakaan! ja en ole toinen nainen, mutta välillä ihmetyttää millaisissa tynnyreissä ihmiset elää, eivätkä ymmärrä, että ihmisillä on erilaiset elämät ja saattavat olla ihan normaaleja ihmisiä, vaikka ovatkin hairahtuneet "kunnon" mieheen. Ei se nyt välttämättä tarkoita, että on epävarma ja epätoivoinen.

No minä taas olen se, jonka kirjoitusta yllä oleva nainen kommentoi. Ja jostain syystä ymmärrän häntä hyvinkin. Varsinkin nyt, kun olen paljon jutellut mieheni kanssa, jota itse petin, hänen tunteistaan. Petetyksi tuleminen on yksi elämän kauheimmista kokemuksista, sellainen, ettei siitä meinaa selvitä. On helppo tajuta, että ymmärrystä perheen ulkopuoliselle pettämisen osapuolelle ei heru. Tilanne on kaikille osapuolille hengissäselviämistaistelu.

Minäkin koen hirveätä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta. Tiedän tehneeni tosi pahasti, monta ihmistä kohtaan ja että siitä syystä täysin ansaitsen heidän vihansa. Ymmärrän hyvin, mistä minua täälläkin syytetään enkä väitä vastaan.

Mutta samalla tiedän, etten noissa vaiheissa olisi pystynyt toimimaan toisin. Mikään mahti ei olisi saanut minua perääntymään siinä tilassani, kun se maailman suurin ihanuus näytti vihreää valoa. En ajatellut silloin mitään enkä ketään muuta, kuin meitä kahta ja sitä taivaallista hetkeä. 

Ajoin karille. Mies kertoi vaimolle, vaimo hermostui, mies säikähti ja tajusi, mitä oli menettämässä. Tuli eteen valinnan hetki ja hän valitsi epäröimättä vaimon ja elämän tämän kanssa. Eli rakasti meistä kahdesta sitä vaimoaan, ei minua. En ollut hänelle edes niin tärkeä, että tunteillani olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Vaikka mies tiesi, että olin ihan rikki, hän ei tehnyt pientäkään ystävällistä elettä suuntaani.

Ymmärrän, että hän alkoi heti kerrottuaan asian ansaita vaimonsa luottamusta takaisin, piti sitä siinä tilanteessa kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Siis avioliittonsa pelastamisen. Mutta olisi hän voinut minunkin suuntaani olla edes vähän empaattinen, niin ajattelen.

Vaikka toisaalta otin itsekin riskin, joka olisi saattanut realisoitua miten vain. Ei näissä jutuissa ole mitään takuuta tai reklamaatio-oikeutta.

Yritän nyt kokoilla elämäni palasia ja tajuta, mitä minulle tapahtui. 

Pettäminen on kamala kokemus kaikille osapuolille. Kritisoin vaan tapaa tuoda esiin se toinen nainen, toinen nainen on jollain lailla ressukka, tasapainoton, epäonnistunut elämässään ja ei ole onnistunut edes saamaan lapsia. Se kuvaa sitä, että tuntee itse olevansa parempi ihminen ja tää toinen on mikälie luuseri. Jos mentäisiin katsomaan tilannetta, niin voi olla, että todellisuudessa se toinen nainen on ehkä kaikkein järkevin koko sakista. Mua vaan ottaa päähän, että tehdään ennakko-oletuksia ihmisistä (varmasti vielä sen kunnon miehen värittämistä tarinoista päätellen). Itseänikin on petetty, mutta ei mulla ole ollut mitään tarvetta vähätellä niitä muita naisia, mieshän se sotkun on synnyttänyt.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta ehkä se toisen naisen demonisoiminen noin äärimmäisessä kriisitilanteessa on välttämätön defenssi, edes jonkinmoisen selviämisen kannalta. Että henkiset voimavarat eivät vaan siinä tilanteessa riitä asian objektiivisempaan arviointiin. Minunkin mieheni kuvasi tilannettaan alussa niin, että hänen kaikki energiansa oli kiinni siinä, että hän jaksoi hengittää.

Luultavasti minutkin on demonisoitu vaimon suuntaan. Ja täytyy myöntää, että kyllä sen ajatteleminen jotenkin loukkaa ja tuntuu väärältä. Mutta en voi sille mitään, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta oikoa noita käsityksiä, sillä teoriassakaan tuskin koskaan voin luoda sen miehen vaimoon mitään normaalia suhdetta. 

Enkä todellakaan haluaisikaan. Kerrotaan tässä vielä sekin säälittävä asia mielenmaisemastani, että tunnen miehen vaimoa kohtaan yllättävän raakaa mustasukkaisuutta. Sitä taakkaa en enää haluaisi, mutta niin vain on. Melkein henki salpautuu kun asiaa ajattelen, tai jotain heistä kuulen.

Eikä nyt tarvitse sanoa, että mustasukkaisuus on väärin ja turhaa, mies kuuluu vaimolle eikä minulle. Tämän jo tiedän, liiankin hyvin.

Ps. Yllättää vähän itsenikin, miten terapeuttiselta asiasta anonyymina kertominen tuntuu. Tässä keskustelussa on monia viisaita ja vilpittömän oloisia  kommentoijia. Kiitos teille. 

Eli riukut edelleen henkisesti miehessä, joka on ensin pannut sinua ja sitten haukkunut sinut muille. Ihan oikeasti? Yritä jo katkoa siteet ja jatkaa omaa elämää ja jätä tämä perhe rauhaan. Hiukan itsekunnioitusta.