Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa 12-vuotiaalle, että hänestä tulee isoveli? Tilanne on niin vaikea ja monimutkainen
21.10.2018 |
Oma poikani on 12v. Hänen isä kuoli syöpään, kun lapsi oli reilu parivuotias. On isänsä suvun kanssa läheisissä tekemisissä. Lapsi tottakai kuitenkin kaipaa isäänsä ja usein kysyy, mitähän mun iskä sanois jos, mitähän iskä miettis jos... Poika pärjää koulussa hyvin, opettajan mukaan ihan normaali lapsi. Ihan tasapainoinen lapsi poika on, mutta ollut aina hiukan haastava. Tämä siis näkynyt ajoittain heikkona itseluottamuksena, minun määräilynä ja omistushaluna mua kohtaan. Lapsi on siis mun mielestä todella kiintynyt muhun.
Tapasin uuden miehen, kun poika oli 7v. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 5v, mutta alussa tapailtiin paljon niin, ettei lapsi vielä tiennyt.
Poika ei ole kunnolla ikinä miestä hyväksynyt. Toki ajan kanssa mennään hitaasti parempaan suuntaan.
Joskus kysyin lapselta, mitä mieltä hän on, jos saisi sisaruksen. Ehdottomasti kuulemma ei. Lapsi selvästi ahdistui ihan tästä pelkästä kysymyksestä.
No, meille tulee keväällä vauva. Pelkään kertoa pojalleni, että hänestä tulee isoveli. Pahin pelkoni on, että lapseni jotenkin masentuu tai alkaa ihan oikeasti oireilla.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Olen ap..
Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.
Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.
Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.
Mies haastoi pojan pelaamaan? Siitä saa sen olon, että mies on hyvin kilpailuhenkinen tyyppi, jonka pitää saada aina voittaa, oli vastassa ihan kuka vain. Tosi kiva siis olla pikkupoika, jonka iso mies haastaa ja pojan äiti hurraa vieressä miehelle, kun ei muutakaan uskalla. Tuollaiset pelit ovat myös ihan syvältä tutustumisessa, mielummin pitäisi tehdä jotakin ei kilpailevaa ja tasa-arvoista JA ne jutut tulee tehdä ilman ap:n jatkuvaa läsnäoloa. Jos ap kumartaa miehelle, niin hän pyllistää pojalleen ja siitä ei tule hyvää.
Voi olla myös, että mies on ominut ap:n ja vaikka hän onkin mielinkielin ap:n edessä pojalle, niin naamatusten hän on ihan karmea tyyppi pojalle. Siitä kertoisi myöskin se, että välit ovat viileät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään tallaisia äitejä. Jos jo 7 vuotta ollaan melkein tunnettu ja eletty saman katon alla ja mies ja poika vieläkin niin etäisiä ettei poika omasta aloitteestaan puhu miehelle, niin en todellakaan olisi hankkinut siihen vielä uutta lasta.
Mies olisi saanut asua oman katon alla ja olisi saanut tyytyä pelkkään seurusteluun. Lapsi menee kaiken edelle.Eikö olekin helppo kivittää? Viekö takakenoinen asenteesi yleensä pitkälle? Lapsi on tulossa, jos et vielä ymmärtänyt.
Kyllä ymmärsin, että lapsi on tulossa, mutta tuollaista äitiä en äitinä voi ymmärtää. Poika on menettänyt oman isänsä ja tilalla on nyt mies, jonka kanssa ei tule toimeen ja tähän vielä vauva.... jokainen tietää, ettei tuossa ole onnellista loppua jo olemassa olevan lapsen näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Olen ap..
Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.
Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.
Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.
Ette te ole perhe. Poika kokee ydinperheeksi itsensä ja sut. Mies on ilmeisesti vain joku tunkeilija hänen mielestään. Nyt siihen vielä vauva. Etkö voinut odottaa vielä muutamaa vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Olen ap..
Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.
Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.
Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.
Kai sä ymmärrät, että lapsi on jo menettänyt isänsä ja nyt hänestä tuntuu, että on menettämässä äitinsäkin? Miksi et voisi lähteä reissuun vain poikasi kanssa? Osoittaa, että et ole hylkäämässä häntä? Miksi uusi mies pitäisi aina ottaa mukaan joka reissulle? Poikasi kaipaa sinua ja sinun huomiotasi, ei sinun uutta miestäsi. Erotapauksissa lapsilla on yleensä kuitenkin myös se etävanhempi, sun pojallasi ei ole enää ketään muuta kuin sinut.
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään tallaisia äitejä. Jos jo 7 vuotta ollaan melkein tunnettu ja eletty saman katon alla ja mies ja poika vieläkin niin etäisiä ettei poika omasta aloitteestaan puhu miehelle, niin en todellakaan olisi hankkinut siihen vielä uutta lasta.
Mies olisi saanut asua oman katon alla ja olisi saanut tyytyä pelkkään seurusteluun. Lapsi menee kaiken edelle.
Näin kaikki muut ajattelevat, mutta ei lemmenkipeät mammat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ap..
Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.
Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.
Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.Mies haastoi pojan pelaamaan? Siitä saa sen olon, että mies on hyvin kilpailuhenkinen tyyppi, jonka pitää saada aina voittaa, oli vastassa ihan kuka vain. Tosi kiva siis olla pikkupoika, jonka iso mies haastaa ja pojan äiti hurraa vieressä miehelle, kun ei muutakaan uskalla. Tuollaiset pelit ovat myös ihan syvältä tutustumisessa, mielummin pitäisi tehdä jotakin ei kilpailevaa ja tasa-arvoista JA ne jutut tulee tehdä ilman ap:n jatkuvaa läsnäoloa. Jos ap kumartaa miehelle, niin hän pyllistää pojalleen ja siitä ei tule hyvää.
Voi olla myös, että mies on ominut ap:n ja vaikka hän onkin mielinkielin ap:n edessä pojalle, niin naamatusten hän on ihan karmea tyyppi pojalle. Siitä kertoisi myöskin se, että välit ovat viileät.
Nyt se mies on sitten voittanut🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään tallaisia äitejä. Jos jo 7 vuotta ollaan melkein tunnettu ja eletty saman katon alla ja mies ja poika vieläkin niin etäisiä ettei poika omasta aloitteestaan puhu miehelle, niin en todellakaan olisi hankkinut siihen vielä uutta lasta.
Mies olisi saanut asua oman katon alla ja olisi saanut tyytyä pelkkään seurusteluun. Lapsi menee kaiken edelle.Eikö olekin helppo kivittää? Viekö takakenoinen asenteesi yleensä pitkälle? Lapsi on tulossa, jos et vielä ymmärtänyt.
Lapsi on tulossa? Ihan tosta noin vainko vain tupsahti itsestään eikä äidillä ollut mitään osuutta asiaan?
Poikaa käy sääliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten pidemmälle luen totean, että teidän perheen olisi pitänyt mennä perheneuvolaan monta vuotta sitten. Miehesi ei kuulu perheeseen poikasi näkökulmasta ja varmaan myös toisinpäin. Miehesikö vauvaa ehdotti vai miten tässä näin kävi. Poika oireilee jo nyt, ihan pian tiedät miten murrosikäinen poika oireilee... Alkoholia, aineita, seksiä, koululintsausta.
Miten noin muuten menee? Onko teillä varaa uuteen lapseen? Noinkin eri-ikäiset lapset tarvitsevat omat huoneet. Entä miten aiot sovittaa teinin intressit arjessa tai matkoilla vauva-ikäisen intresseihin?
Vierailija kirjoitti:
Olen ap..
Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.
Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.
Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.
Ennemminkin sanoisin, että lapsi on oppinut peittämään tunteensa ja haluaa miellyttää äitiään. Pakko on ollut sopeutua. Nyt sitten raukka kokee, että menettää loputkin äidistä.
Eri asia olisi, jos oikeasti pitäisi Ap:n miehestä ja kokisi osaksi perhettä.
Varautukaa vaikeaan murrosikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan ette pakota häntä mukaan vauvan/lapsen hoitamiseen jos hän ei halua. Onko hänellä oma huone vai joutuuko tulevaisuudessa jakamaan sen nuoremman kanssa? Ikäero on todella suuri. Tuo voi päättyä hyvin ja poika voi pitää nuoremmasta, mutta tuo voi päättyä myös huonosti, jolloin poika vihaa nuorempaa.
Toi tilanne tulee muuttamaan koko teidän perhedynamiikan ja altavastaajaksi jää poikasi. Pahinta tässä on ettet itse sitä tunnu tajuavan.
Miehesi suhde poikaasi ei tule tosta paranemaan. Pahimmassa tapauksessa huononevat ja teidän yhteinen lapsi tulee olemaan se "ensisijainen" lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei ole kertonut, miten mies suhtautuu poikaan. Välit etäisiä, miksi? Miten mies kohtelee poikaa, miten puhuu tälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselta ei kysytä tuollaisia asioita ja hänen mielipidettään ei aikuisten asioihin aina tarvita. Kuudennella oleva lähes teini saa sen kyllä ymmärtää ja häntä ei tarvitse pumpulissa pyöritellä todellakaan. On ihan hyväkin, että muutoksia tulee. Napanuoran katkaisu olisi pitänyt tehdä jo hieman aikaisemmin.
Olen tismalleen samaa mieltä.
Alkureaktio voi olla mitä vaan, mutta en ole vielä kuullut ikinä, että joku olisi menettänyt elämänilonsa sisaruksen vuoksi.
Terveisin lastenpsykiatrian parissa 22-vuotta.
Vissiin laitoshuoltajana? 22-vuotta 😂
En ole ed. postaaja, mutta hämmensi tämä kommentti. Onko luetun ymmärtämisesi millä tasolla? Monesko kalja menossa?
Ota sä kossua vaan, jos sitten järkikin kulkisi paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsuuden kaveri sai 6.luokalla tietää, että hänestä tulee isosisko. Uutisen kuultuaan oli hakannut päätään patteriin kuin mikäkin hullu. Oli perheen ainoa lapsi ollut ennen sitä, eikä kestänyt ajatusta huomion jakamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole kertonut, miten mies suhtautuu poikaan. Välit etäisiä, miksi? Miten mies kohtelee poikaa, miten puhuu tälle?
Ap vaikuttaa täysin sokealta, muutenhan tilanne ei olisi päässyt jatkumaan noin seitsemää vuotta.
Normaali, lastaan rakastava äiti ei olisi antanut vieraan ihmisen, josta poika ei pidä, asua kotonaan noinkaan pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Miten pidemmälle luen totean, että teidän perheen olisi pitänyt mennä perheneuvolaan monta vuotta sitten. Miehesi ei kuulu perheeseen poikasi näkökulmasta ja varmaan myös toisinpäin. Miehesikö vauvaa ehdotti vai miten tässä näin kävi. Poika oireilee jo nyt, ihan pian tiedät miten murrosikäinen poika oireilee... Alkoholia, aineita, seksiä, koululintsausta.
Miten noin muuten menee? Onko teillä varaa uuteen lapseen? Noinkin eri-ikäiset lapset tarvitsevat omat huoneet. Entä miten aiot sovittaa teinin intressit arjessa tai matkoilla vauva-ikäisen intresseihin?
Nuo huone-, loma- ja arkikysymykset ovat muuten aika kamalia ajatella pojan kannalta. Mitä luultavimmin poika hautautuu huoneeseensa tai lähtee kavereiden kanssa ulos mielummin kuin katsoo ulkopuolisena kuinka mies ja äiti leikkivät perhettä. Sitten arkena ei äiti voi tehdä mitään "koska vauva". Lomilla mennään Muumimaat ja vauvauinnit läpi, "koska vauva". Yöllä vauva itkee, äiti valvoo ja poika valvoo myös, mies luultavasti nukkuu, koska on töissä. Päivällä äiti on väsynyt, juoksee vauvan kanssa neuvoloissa muskareissa ja ties missä. Kiva.
Meillä oli jonkin verran samantapainen tilanne. Esikoispoikani oli tosin jo 18 täyttänyt, kun kerroin hänelle, että minulle ja hänen isäpuolelleen on tulossa lapsi. Olin aivan varma, että esikko alkaisi raivota, että mitä vttua stanan vanhukset.. Mutta hän olikin tosi iloinen puolestamme ja omasta puolestaan :) Aivan ihana isoveli hän on sittemmin ollutkin :) Jos häneltä kysyttäisiin, ketä hän rakastaa eniten, niin veikkaan, että pikkuveikan nimi nousisi aika korkealle sillä listalla...
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli jonkin verran samantapainen tilanne. Esikoispoikani oli tosin jo 18 täyttänyt, kun kerroin hänelle, että minulle ja hänen isäpuolelleen on tulossa lapsi. Olin aivan varma, että esikko alkaisi raivota, että mitä vttua stanan vanhukset.. Mutta hän olikin tosi iloinen puolestamme ja omasta puolestaan :) Aivan ihana isoveli hän on sittemmin ollutkin :) Jos häneltä kysyttäisiin, ketä hän rakastaa eniten, niin veikkaan, että pikkuveikan nimi nousisi aika korkealle sillä listalla...
Hienoa että teillä kävi noin. Jos itse olisin saanut pikkusisaruksen esim 12v olisin ollut kauhuissani. Inhoan vauvoja ja pikkulapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pidemmälle luen totean, että teidän perheen olisi pitänyt mennä perheneuvolaan monta vuotta sitten. Miehesi ei kuulu perheeseen poikasi näkökulmasta ja varmaan myös toisinpäin. Miehesikö vauvaa ehdotti vai miten tässä näin kävi. Poika oireilee jo nyt, ihan pian tiedät miten murrosikäinen poika oireilee... Alkoholia, aineita, seksiä, koululintsausta.
Miten noin muuten menee? Onko teillä varaa uuteen lapseen? Noinkin eri-ikäiset lapset tarvitsevat omat huoneet. Entä miten aiot sovittaa teinin intressit arjessa tai matkoilla vauva-ikäisen intresseihin?
Nuo huone-, loma- ja arkikysymykset ovat muuten aika kamalia ajatella pojan kannalta. Mitä luultavimmin poika hautautuu huoneeseensa tai lähtee kavereiden kanssa ulos mielummin kuin katsoo ulkopuolisena kuinka mies ja äiti leikkivät perhettä. Sitten arkena ei äiti voi tehdä mitään "koska vauva". Lomilla mennään Muumimaat ja vauvauinnit läpi, "koska vauva". Yöllä vauva itkee, äiti valvoo ja poika valvoo myös, mies luultavasti nukkuu, koska on töissä. Päivällä äiti on väsynyt, juoksee vauvan kanssa neuvoloissa muskareissa ja ties missä. Kiva.
Ja kaiken tän päälle pojalle sitten huudetaan, että mikset vahtinut sisarustas kun kaatui ja satutti itsensä?tai miksei sisar kiinnosta tai miksi suutuit, kun se tuli sun huoneeseen ja koski sun tavaroihin...?
Eikö olekin helppo kivittää? Viekö takakenoinen asenteesi yleensä pitkälle? Lapsi on tulossa, jos et vielä ymmärtänyt.