Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa 12-vuotiaalle, että hänestä tulee isoveli? Tilanne on niin vaikea ja monimutkainen
21.10.2018 |
Oma poikani on 12v. Hänen isä kuoli syöpään, kun lapsi oli reilu parivuotias. On isänsä suvun kanssa läheisissä tekemisissä. Lapsi tottakai kuitenkin kaipaa isäänsä ja usein kysyy, mitähän mun iskä sanois jos, mitähän iskä miettis jos... Poika pärjää koulussa hyvin, opettajan mukaan ihan normaali lapsi. Ihan tasapainoinen lapsi poika on, mutta ollut aina hiukan haastava. Tämä siis näkynyt ajoittain heikkona itseluottamuksena, minun määräilynä ja omistushaluna mua kohtaan. Lapsi on siis mun mielestä todella kiintynyt muhun.
Tapasin uuden miehen, kun poika oli 7v. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 5v, mutta alussa tapailtiin paljon niin, ettei lapsi vielä tiennyt.
Poika ei ole kunnolla ikinä miestä hyväksynyt. Toki ajan kanssa mennään hitaasti parempaan suuntaan.
Joskus kysyin lapselta, mitä mieltä hän on, jos saisi sisaruksen. Ehdottomasti kuulemma ei. Lapsi selvästi ahdistui ihan tästä pelkästä kysymyksestä.
No, meille tulee keväällä vauva. Pelkään kertoa pojalleni, että hänestä tulee isoveli. Pahin pelkoni on, että lapseni jotenkin masentuu tai alkaa ihan oikeasti oireilla.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää se että poika ei edes muista isäänsä , silti noin kovasti häntä miettii? Itse lapsena isäni menettäneenä on ollut pitkiä aikoja että häntä en ole miettinyt, se on ollut ihan kausittaista. Mietin että onko isäkuvan mielessä kannattalu mennyt vähän liiallisuuksiin? No, sille ei voi mitään tässä vaiheessa.
Muuten elämän ohjeena: kerro asia sellaisena kun se on.
Ja todellakin esimurrosikäiset-murrosikäiset saattavat reagoida pikkusisarrukseen rajustikkin, karkailua ja huomion hakemista...tiedän montakin tapausta, jossa näennäisesti pikkuvauvan syntymän uudisperheeseen sysäsi teinin aika synkkään kierteeseen. Jokainen tosin on pitänyt siitä vauvasta, eikä heille mitään pahaa tehnyt.
Isänsä nuorena menettänyt meilläkin. Tiedostaa koko elämänsä, mitä puuttuu. Varmaankin koska kaikilla muilla "se jotain" on, ja kerran vuodessa isää juhlitaan. Muina päivinä muistellaan. Psykologit neuvovat kertomaan isästä, pitämään hänet muistoissa hengissä positiivisessa valossa. Nice To Know tietona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä lasta ei jätetä hankkimatta siksi, että isompi sisarus ei välttämättä tykkää. Jos aikuiset haluavat lisää jälkikasvua ja sitä siunaantuu, niin hieno asia. Sun poikasi ei päätä sitä, tuleeko teille vauva vai ei. Kyllä hän sopeutuu. Sun pitää vaan olla tukena.
Lasten mielenterveysongelmat kasvavat koko ajan. Syy siihen on vanhempien itsekkyydessä. Ei kuunnella lasta, ei olla oikeasti läsnä lapselle.
Eli lupa sisaruksen hankkimiselle pitäisi kysyä esikoiselta? Kuolen nauruun.
Kuole pois. Mä sen sijaan olen tehnyt vain yhden lapsen, koska haluan olla tarpeeksi läsnä hänelle.
Joo koska sitä itseään 20-40V vanhempaa seuraahan se lapsi eniten kaipaakin....
Kyllä 12-vuotias todellakin tarvitsee vielä vanhempiaan. Olen käytettävissä silloin kun hänellä on asiaa ja sellainen olo. Ei tietenkään koko aikaa, koska kaverit.
Sitä asiaa ei ole yksikään kiistänyt, mutta sen asian on, että tarvitseeko kuudennella olevan pojan roikkua äidissään enää.
Nuorin lapseni, poika, on 12 vuotias. Hän ei ole enää mikään pikkulapsi, vaan ihanan fiksu ja ajattelevainen muutaman kuukauden päästä teini-ikäinen poika. Pojalla on hyviä ystäviä, joiden kanssa hän tekee kaikkea kivaa, mutta poika viihtyy myös kotona.
Ensi syksynä hän menee yläkouluun ja silloin useimmilla lapsilla tulee viimeistään pieni irtiotto vanhemmistaan. Pojan lapsuus on ollut hyvä ja turvallinen, joten sillä perusturvallisuuden tunteella on hyvä mennä eteenpäin elämässä. Olen aina hänen äitinsä ja en hylkää lastani varmasti koskaan, mutta annan hänelle tilaa kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä, jossa minä ja pojan isä asetamme raamit ja säännöt vielä toistaiseksi. Oman osuutensa huolehtivat mm. opettajat ja muut aikuiset.
Olisin huolissani siitä että olette perhe ja kahden perheenjäsenen välit on huonot. Tuota pojan ja isäpuolen suhdetta olisi tärkeä kehittää, jotta kaikilla olisi helpompi tuntea itsensä hyväksytyksi. Jos ette itse osaa avata keskusteluyhteyttä näiden kahden osapuolen välillä, hankkisin keskusteluapua perheneuvolasta tms. Pojalla ei tunnu olevan kaikki hyvin ja tuskin tilanne paranee teini-iän ja pikkusisaruksen myötä. Isäpuolen pitää myös ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa luomaan poikaan luontevampaa suhdetta.
Perheneuvolasta voi pyytää apua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te olette ilkeitä ja pilailette, kun ap esitti asiallisen kysymyksen ja hän on selvästi vähän ehkä alakuloinen asian vuoksi? Ketä tuo teidän lapsellisuutenne palvelee?
Hyviä vastauksia on tullut vaikka kuinka.
Ap tietää kyllä miten lapset alkunsa saavat ja vauva tuskin oli mikään ylläri. Tässä vaiheessa kun vauva on jo tuloillaan, on turha enää miettiä mitä lapsi sanoo ja miten suhtautuu, vaan nyt eletään sen mukaan, että näin tapahtuu ja perhe elää päivän kerrallaan. Tulevia mahdollisia riitoja tai rähinöitä ei kannata surra, vaan ne hoidetaan parhaaksi katsomalla tavalla sitten jos/kun niitä tulee. Alakuloisuus on turhaa ja kertoo lapsellekin, että samaa epämääräisyyttä on tulossa jatkossakin. Lapsen ei tarvitse ajatella, että äiti on alakuloinen juuri hänen takiaan, koska siitä hänelle tulee hyvin äkkiä syyllinen olo, joka ei helposti ohi mene.
Jos tähän soppaan vielä isäpuolikin alkaa poikaa hieman syyllistävästi katsomaan, niin soppa on valmis. Ja se kaikki sen takia, että äiti ei osaa olla aikuinen. Perheen pitäisi tehdä yhteiset reilut säännöt ja hoitaa pöytä puhtaaksi ennen vauvan syntymää, äiti on siinä nyt avainasemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin huolissani siitä että olette perhe ja kahden perheenjäsenen välit on huonot. Tuota pojan ja isäpuolen suhdetta olisi tärkeä kehittää, jotta kaikilla olisi helpompi tuntea itsensä hyväksytyksi. Jos ette itse osaa avata keskusteluyhteyttä näiden kahden osapuolen välillä, hankkisin keskusteluapua perheneuvolasta tms. Pojalla ei tunnu olevan kaikki hyvin ja tuskin tilanne paranee teini-iän ja pikkusisaruksen myötä. Isäpuolen pitää myös ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa luomaan poikaan luontevampaa suhdetta.
Tätä mietin minäkin. Mies ja poika ovat tunteneet muistaakseni jo vuosia, mikä ihme heidän välejään vieläkin voi hiertää? Mies ei voi selittää, että ei osaa olla lapsen kanssa, jos on siinä yhtenä aikuisena ollut jo kauan. Vai onko syy välien kylmyyteen äidin, joka on pitänyt miehen ja pojan erossa toisistaan? Onko tässä nyt nähtävillä sitten äidin liian vahva omistushalu poikaansa tai syyllisyys miehestä?
Olen ap..
Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.
Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.
Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko koskaan jutelleet mitä isä tuumaisi siitä että äiti on uudelleen onnellisena aikuisessa suhteessa? Pojille äidin onni on tärkeä ja teillä pojan pitäisi tietää että isä varmasti haluaa teidän olevan osa perhettä, eikä hänen tarvitse turvautua vain äitiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen ap..
Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.
Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.
Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.
Mikä lasta kiinnostaa? Mistä hän on innostunut? Kaikki pojat eivät ole sähly-, futis- tai jääkiekkopoikia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on futis- ja sählypoika henkeen ja vereen. Toki tuon ikäistä kiinnostaa myös kaikki pelikonsolit ja tietokoneet jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan jutelleet mitä isä tuumaisi siitä että äiti on uudelleen onnellisena aikuisessa suhteessa? Pojille äidin onni on tärkeä ja teillä pojan pitäisi tietää että isä varmasti haluaa teidän olevan osa perhettä, eikä hänen tarvitse turvautua vain äitiin.
Kenelle se poika ja pojan tunteet ovat tärkeitä? Tuollainen aikuisen onnesta vääntäminen... tuo pahoinvoinnin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on futis- ja sählypoika henkeen ja vereen. Toki tuon ikäistä kiinnostaa myös kaikki pelikonsolit ja tietokoneet jne.
Käykö pelaamassa jossain seurassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarus on lopulta varmasti vain iloinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on futis- ja sählypoika henkeen ja vereen. Toki tuon ikäistä kiinnostaa myös kaikki pelikonsolit ja tietokoneet jne.
Käykö pelaamassa jossain seurassa?
Kävi, mutta joukkoe loppui nyt kesällä. Äh, sekin vielä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan jutelleet mitä isä tuumaisi siitä että äiti on uudelleen onnellisena aikuisessa suhteessa? Pojille äidin onni on tärkeä ja teillä pojan pitäisi tietää että isä varmasti haluaa teidän olevan osa perhettä, eikä hänen tarvitse turvautua vain äitiin.
Kenelle se poika ja pojan tunteet ovat tärkeitä? Tuollainen aikuisen onnesta vääntäminen... tuo pahoinvoinnin.
Haen takaa että isättömänä voi kyse olla pakollisesta oidipuskompleksista jonka läpikäynti on nyt mahdollista kun äidillä on puoliso.
En pysty ymmärtämään tallaisia äitejä. Jos jo 7 vuotta ollaan melkein tunnettu ja eletty saman katon alla ja mies ja poika vieläkin niin etäisiä ettei poika omasta aloitteestaan puhu miehelle, niin en todellakaan olisi hankkinut siihen vielä uutta lasta.
Mies olisi saanut asua oman katon alla ja olisi saanut tyytyä pelkkään seurusteluun. Lapsi menee kaiken edelle.
Mä en ymmärrä naisia, jotka pariutuu miesten kanssa, jotka eivät tule naisen lapsen/lapsien kanssa toimeen. Olet synnyttänyt lapsen tähän maailmaan, mikään uusi suhde ei ole sen väärti, että lapsi joutuu kärsimään. Mieti, että itse joutuisit asumaan ihmisen kanssa, josta et pidä, että sellainen ihminen on sun kotona joka päivä!!!!
Naiset menee hormoniensa eikä sydämensä mukaan. Et kysyisi tätä, jos ei mielesi olisi syyllinen.
Saati että olisi kysytty, onko Ok, että sä saat vielä pikkusisaruksen (jota joudut hoitamaan ja paljon) - jopa se itse pikkusisaruksen alkuunsa saattaminen tehtiin usein siinä samassa huoneessa missä ne vanhemmat lapsetkin nukkui.