Miten kertoa 12-vuotiaalle, että hänestä tulee isoveli? Tilanne on niin vaikea ja monimutkainen

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti edesmenneen miehen, siis lapsen isän, suku pitää yllä muuttumatonta tilannetta.

Totta helvetissä perheen pitää mennä eteenpäin. Leski saa elä elämäänsä, rakastaa ja saada uusia lapsia, mutta huolestuttavaa kyllä on, että poika on näin jumittunut menetykseensä eikä millään pääse siitä eteenpäin. Uusi lapsi voi olla varsin tervehdyttävä asia pojallekin, jotain joka pakottaa miehenalun ymmärtämään oman kasvunsa ja aloittamaan äidistä eriytymisen.

Onnea raskaudesta. Kun äiti ei tunne turhaa syyllisyyttä asiasta, on lapsenkin se helppo hyväksyä. Tärkeää kuitenkin, että uusi mies ei hylji vanhempaa lasta, kun saa oman.

Miksei hylkisi, kun ei osaa olla lapsen kanssa vieläkään?

Viisi vuotta saman katon alla eikä aikuinen ole osannut luoda lapseen luottamussuhdetta siinä ajassa. Ja se on akuisen asia tehdä eikä 7-vuotiaan.

Homna ei tosta kyllä parane.

Tarjoilet sen uutisen pojallesi iloisena ja päättäväisenä. Kun se kuitenkin on sinulle ja miehelle iloinen asia. 12-vuotias SAA tuntea mitä tuntee. Mutta tärkeää on, että hänelle jää tilanteesta mielikuva, että sinä olet päättäväinen ja tyytyväinen elämäntilanteen suhteen. Muuten esipoika luulee, että olet yhtä hämmentynyt kuin hänkin asian edessä.

Voit valaista, mitä käytännössä tuleman pitää. Valvomisia, itkua, kakan hajuja ym. Mutta ne kuuluu asiaan ja sitä, mitä on tilattu.

Olisiko pojan hyvä käydä jossain juttelemassa jos on edelleen noin kiinni menehtyneessä isässä? Kuitenkin elämä jatkuu niin pojalla kun äidillä ja kaikkien olisi hyvä tilanteeseen sopeutua. 

Jos poika on kovin omistava niin tottakai on mustasukkainen äidistä kaikilla tavoilla. Tuo kuitenkin pitäisi puhua selväksi, koska ei poika voi kuitenkaan sanella miten elämä menee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma poikani on 12v. Hänen isä kuoli syöpään, kun lapsi oli reilu parivuotias. On isänsä suvun kanssa läheisissä tekemisissä. Lapsi tottakai kuitenkin kaipaa isäänsä ja usein kysyy, mitähän mun iskä sanois jos, mitähän iskä miettis jos... Poika pärjää koulussa hyvin, opettajan mukaan ihan normaali lapsi. Ihan tasapainoinen lapsi poika on, mutta ollut aina hiukan haastava. Tämä siis näkynyt ajoittain heikkona itseluottamuksena, minun määräilynä ja omistushaluna mua kohtaan. Lapsi on siis mun mielestä todella kiintynyt muhun.

Tapasin uuden miehen, kun poika oli 7v. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 5v, mutta alussa tapailtiin paljon niin, ettei lapsi vielä tiennyt.

Poika ei ole kunnolla ikinä miestä hyväksynyt. Toki ajan kanssa mennään hitaasti parempaan suuntaan.

Joskus kysyin lapselta, mitä mieltä hän on, jos saisi sisaruksen. Ehdottomasti kuulemma ei. Lapsi selvästi ahdistui ihan tästä pelkästä kysymyksestä.

No, meille tulee keväällä vauva. Pelkään kertoa pojalleni, että hänestä tulee isoveli. Pahin pelkoni on, että lapseni jotenkin masentuu tai alkaa ihan oikeasti oireilla.

Sanoit, että lapsesi ahdistui, kun joskus otit potentiaalisen vauvan puheeksi. Miksi tällä ei ollut mitään merkitystä päätöksesi kanssa?

Kahden lapsen yksinhuoltajaäitinä, on vaikea samaistua tilanteeseesi. Kuopukseni, joka nyt on 13 vuotias, oli pari vuotta sitten erittäin huolissaan ettei meille tulisi uutta vauvaa. Mieleeni ei tulisi edes hankkia uutta lasta tietäessäni miten se lapsiini vaikuttaa.

Miesystäväni on paljon luonamme, mutta lasten takia pidämme omat asunnot. Näin on jokaisella oma tilansa eikä kellään ole paha olla. Muuten lapset ja mies tulevat hyvin toimeen. Isä hän ei kuitenkaan heille ole, eikä tarvitsekaan.

Jos pitäisi valita oman onneni tai lasteni, kyllä se lasteni onni ja etu menisi kaiken muun edelle.

Mielestäni lapsen kasvattaminen ei ole vain sitä että suojellaan kaikelta joka voisi tuottaa mielipahaa, vaan että opetellaan käsittelemään niitä ikäviä tunteita. Jos lasta ahdistaa uusi vauva, niin ei se tarkoita ettei vauvaa saa hankkia vaan että lapsella on joku huoli ja sen syy pitää selvittää. 

En usko, että vauva on se asian ydin tässä, vaan ongelmana on itse mies.

Annat osallistua paljon jo nyt eri valintoihin.Sitten kun lapsi syntyy yritä muistaa huomioida myös vanhempi lapsi.Ei helppoa toki vauvakuplassa.

Tunnen kyllä sääliä poikaa kohtaan. Olen 25v nainen ja vanhempani erosivat kun olin viisivuotias. Asuin äidin kanssa ja hän löysi uuden miehen, tämä mies ei osannut olla mun kanssa ollenkaan, ei puhunut mulle mitään. Tuskin tarvii kertoa että vihasin koko ihmistä. Ne ajoittaiset hetket milloin nähtiin aiheutti mulle aina pahan olon. Olin hyvin mustasukkainen äidistä ja ajatuskin että minut olisi pakotettu asumaan tämän ihmisen kanssa tai olisin saanut pikkusisaruksen niin siitä ei olisi tullut mitään. Olin muutenkin herkempi ja ehkä hieman haastavampi lapsi. Teini-ikäni ei ollut helpoimmasta päästä; päihteet ja seksin myynti tuli tutuksi. Jos olisin joutunut vielä kokemaan tuommoisen uusperhehelvetin niin tässä en olisi enää. Siitä olen ikuisesti kiitollinen äidilleni että ymmärsi asian ja häntä arvostan ihmisenä todella paljon vaikka muut aikuiset olivatkin lapsuudessani mitä olivat.

Ap:lla tosin on vähän eri tilanne; mies kuitenkin ottaa kontaktia poikaan, mutta se ei ilmeisesti riitä. Lapsi kyllä huomaa jos mies tekee sen miellyttääkseen äitiä eikä luontevasti niinkuin kuuluisi, oiskohan siitä kyse.

Teininä uusioperheleikkiä kokeneena pahinta oli nimenomaan se, että äidin resurssit meni uuteen mieheen ja hänen minua nuorempaan tyttäreen. Aika, huomio ja rahat. Sellainen hylätyksi tulemisen tunne väistämättä siinä syntyy. Muista huomioida sitä poikaa, mutta älä anna sanella elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan äiti on jäänyt leskeksi ja ollut pojan yksinoikeus jo. 10v. Kai äidilläkin on oikeus uuteen ihmissuhteeseen ja elämän jatkumiseen. Totta kai lapsi on mustasukkainen, se on normaalia, ei sen takia äidin tarvitse elää yksin. Yksinoikeus äitiin on ollut itsestäänselvä, nyt siihen tulee muutos. Rakkaus ei vähene. Aluksi harmittaa, mutta myöhemmin sisaruutta osaa arvostaa

Onnea uudesta elämästä!

Lapsen onni menee kyllä tässä tapauksessa äidin onnen edelle. Äidillä on velvollisuus jo olemassa olevaa lastaan kohtaan.

Jos lapsi, joka on melko pienestä asti tuntenut miehen eikä vieläkään hyväksy tätä seitsemän vuoden jälkeen, niin ei tule hyväksymäänkään ja jotain siinä miehessä on silloin vialla. Ja äidissä myös, jos ei tätä tajua.

Ei tartte olla mitään miehessä vialla. Kyllä se ongelma voi olla lapsen puolellakin. Esim. tuo että kokisi petoksena kuollutta isää kohtaan hyväksyä uusi isä.

Kuka on tuollaisia ajatuksia lapsen päähän iskostanut? Totuus on, että lapsi ei todellakaan muista isäänsä, jos on ollut kaksi vuotias isänsä kuollessa. Miten tuollaisia petostuntemuksia voi edes syntyä? Ymmärtäisin asian, jos isä olisi kuollut pari vuotta sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan äiti on jäänyt leskeksi ja ollut pojan yksinoikeus jo. 10v. Kai äidilläkin on oikeus uuteen ihmissuhteeseen ja elämän jatkumiseen. Totta kai lapsi on mustasukkainen, se on normaalia, ei sen takia äidin tarvitse elää yksin. Yksinoikeus äitiin on ollut itsestäänselvä, nyt siihen tulee muutos. Rakkaus ei vähene. Aluksi harmittaa, mutta myöhemmin sisaruutta osaa arvostaa

Onnea uudesta elämästä!

Lapsen onni menee kyllä tässä tapauksessa äidin onnen edelle. Äidillä on velvollisuus jo olemassa olevaa lastaan kohtaan.

Jos lapsi, joka on melko pienestä asti tuntenut miehen eikä vieläkään hyväksy tätä seitsemän vuoden jälkeen, niin ei tule hyväksymäänkään ja jotain siinä miehessä on silloin vialla. Ja äidissä myös, jos ei tätä tajua.

Ei tartte olla mitään miehessä vialla. Kyllä se ongelma voi olla lapsen puolellakin. Esim. tuo että kokisi petoksena kuollutta isää kohtaan hyväksyä uusi isä.

Kuka on tuollaisia ajatuksia lapsen päähän iskostanut? Totuus on, että lapsi ei todellakaan muista isäänsä, jos on ollut kaksi vuotias isänsä kuollessa. Miten tuollaisia petostuntemuksia voi edes syntyä? Ymmärtäisin asian, jos isä olisi kuollut pari vuotta sitten. 

Muistaakseni tuo petos-ajatus ei ollut ap:n mainitsema vaan jonkun kommentoijan heitto täällä keskustelussa. Omasta mielestäni kommentti oli järjetön.

Vierailija kirjoitti:

Tarjoilet sen uutisen pojallesi iloisena ja päättäväisenä. Kun se kuitenkin on sinulle ja miehelle iloinen asia. 12-vuotias SAA tuntea mitä tuntee. Mutta tärkeää on, että hänelle jää tilanteesta mielikuva, että sinä olet päättäväinen ja tyytyväinen elämäntilanteen suhteen. Muuten esipoika luulee, että olet yhtä hämmentynyt kuin hänkin asian edessä.

Voit valaista, mitä käytännössä tuleman pitää. Valvomisia, itkua, kakan hajuja ym. Mutta ne kuuluu asiaan ja sitä, mitä on tilattu.

Juuri näin. Jos suhtaudut poikaasi säälien ja hyssytellen ikään kuin jo etukäteen päättäen, että tätä hän rassukka ei tule kestämään, niin ei siitä hyvää seuraa. Ihminen aistii tuollaisen suhtautumisen vuorovaikutuksessa ja siihen on vaikea reagoida muuten kuin juuri olemalla ressukka. Kunnioita poikaasi ja pidä häntä fiksuna, niin hänen on myös helpompi olla sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, että 12-vuotiasta kuuluu kuulla erotilanteissa. Siis siitä, että kumman luona haluaa asua.

Täällä moni kuitenkin lyttää 12-vuotiaan oman mielipiteen oman perheen asioista. Erotilanteissa siis 12-vuotiaalla on paljon enemmän päätäntävaltaa asioissa kuin ydinperheissä.

Tässä ei mistään erosta puhuttu.

Ei, mutta tarkoitus olikin herättää teitä, että 12-vuotiaalla on oikeus mielipiteeseensä. Eroissa tuon ikäistä lasta kuuluu kuulla. Miksei näin ole ydinperheissä? Miksei 12-vuotiaan mielipiteellä ei ole väliä teille?

Mielipide kuullaan mutta sen mukaan ei toimita vaan vanhempien päätösten mukaan.

Ei mielipidettä silloin kuulla, jos sitä ei oteta huomioon. Se tuottaa vaan pahaa mieltä. Ja milloin joku teini tai esiteini olisi halunnut sisaruksia taloon? 

Et siis ymmärtänyt. Mielipide kuullaan ja huomioidaan, mutta se ei tarkoita sitä että sen mukaan toimitaan. Vanhemmilla on päätäntävalta perheessä.

Aloittaja tässä..

Mun 12-vuotias on nyt jo reilusti yli viikon tiennyt asiasta. Näytin ultrakuvia ja kerroin mitä tulevan pitää. Aluksi poika oli hämillään ja sanoi, ettei oikein tykkää. Oli kuitenkin koko illan sen jälkeen poikkeuksellisen hyväntuulinen. Sen jälkeen hän on ollut oma itsensä. Hän ei vaivaannu, vaikka joku puhuisi vauvasta hänen kuullen.

Eilen olin lähdössä salille ja poika oli niin ihana kun sanoi "varo äiti sitten, ettei tuu niitä iskuja mahaan".

Me käytiin myös yksityisen kautta laajemmissa testeissä ja saatiin jo nyt tietää, että meille tulee poika. Kun esikoinen kuuli saavansa pikkuveljen niin huusi lujaa "JES".

Eli kaikki meni paremmin kuin osasin odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä naisia, jotka pariutuu miesten kanssa, jotka eivät tule naisen lapsen/lapsien kanssa toimeen. Olet synnyttänyt lapsen tähän maailmaan, mikään uusi suhde ei ole sen väärti, että lapsi joutuu kärsimään. Mieti, että itse joutuisit asumaan ihmisen kanssa, josta et pidä, että sellainen ihminen on sun kotona joka päivä!!!!

Naiset menee hormoniensa eikä sydämensä mukaan. Et kysyisi tätä, jos ei mielesi olisi syyllinen.

Monet ihmiset asuvat ihmisten kanssa, joista eivät pidä, vaikka kyseessä olisi ihan ydinperhe. Samaan perheeseen syntyminen ei saa sisaruksia automaattisesti aina pitämään toisistaan ja on myös paljon vanhempia ja lapsia, jotka eivät ole lainkaan samalla aaltopituudella.

Hienoa, että meni hyvin.