Vaikuttaako erityisammattikoulu työllistymiseen?

Vierailija kirjoitti:

Eli jos minä, yliopiston käynyt maisteri, vammaudun vaikka liikenneonnettomuudessa fyysisesti, niin minut laitetaan tuonne?

Aika helpolla todellakin kyseistä opinahjoa ehdotetaan. Sekin jo riittää, jos nuorella on vaikkapa mukautus vain matemaattisissa aineissa mutta muuten pärjää ok tai jopa kiitettävästi muissa oppiaineissa. Kuvittelisi, että näitä erityisoppilaitoksia suositeltaisiin lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa tuen tarve on niin suuri esim. kehitysvammaisuuden takia, minkä takia ei välttämättä selviydy tuki-/erityisopetuksen avulla peruskoulussa, vaan tarvitsee suoraan sanoen kokonaan mukautetun oppimäärän. Ei sen takia, että on oppimisvaikeutta vain kapealla alueella. Kait se on sitten joku tapa saada rahaa tulevista opiskelijoista ja opiskelija saa käteen tutkintotodistuksen, joka on yhtä tyhjän kanssa ja näin ollen menettää ne pienetkin mahdollisuudet työllistyä oikealle työpaikalle.

Luovihan sopisi hyvin näille koneinsinööreille, kun usealle 1+1=2 on vaikea pähkinä purettavaksi ja lukutaitokin on heikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovin tutkinnot kaikki mukautettuja. Ei ole työelämään siitä porukasta. Nähty ja koettu on.

Ei tavallisesta amiksestakaan valmistuvista ole kaikista työelämään. Hyvähän se vain on, jos saa tarvitsemansa tuen jotta oppiminen onnistuu. Opintoja mukautetaan muuten myös tavallisessa ammattikoulussa, paljonkin, jos näyttää ettei opiskelusta tule mitään ja myös jos opiskelija osaa sitä itse pyytää. 

Eihän nämä nykynuoret amiksessakaan tahdo pärjätä, kun kaikki aika peruskoulussa käytettiin viiden sekunnin mittaisten TikTok-klippien katsomiseen sen sijaan, että olisi keskitytty oppimaan epäsäännöllisiä verbejä vieraissa kielissä ja prosenttilaskuja. Eikä edes riittävää lukutaitoa omaksuta yläkouluun mennessäkään. Onneksi nämä on niitä tulevia tietotekniikan neroja, joista tulee tubettajia ja somevaikuttajia, jotka eivät tarvitse edes ammatillista koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tämän kanssa kipuiltu. Kun päässä ei ole mitään vikaa eikä älykkyydessä, mutta kun ei vain opi niillä tavallisen koulun metodeilla yhtään mitään. Koittaa nyt tavallista opetusta, mutta turhahan sellainen tutkinto on mikä on vedetty läpi oppimatta mitään. Ja näitä kuulemma valmistuu amiksista jatkuvasti, osaamattomia nuoria millä on tutkinto. Olisi parempi opiskella ammatti niin että sen myös osaa.

No onhan siinä päässä nyt jotain poikkeavaa kun suurimmalla osalla opiskelut onnistuu. Opetuksen taso amiksessa taas on surkea, se on asia erikseen.

Olin noin pari viikkoa erityisammattikoulussa, koska en olisi mukamas pärjännyt tavallisessa ammattikoulussa. Joukossa oli lievästi kuin vaikeasti kehitysvammaisia oppimisongelmaisten, masentuneiden yms. lisäksi. Jos joku vaikeasti kehitysvammainen teki kädestä pitäen jotakin taideteosta tai kirjoitti, niin avustaja oikein kehui kuinka hyvin osasit :D Hitto mitä paskaa. Onneksi älysin lähteä ja kuulemani mukaan moni muukin tajusi tuosta sirkuksesta lähteä. Hain tavalliseen ammattikouluun opiskelemaan ja työelämässä ollut lähes kymmenen vuotta. Ei mitään ruuvien pussitusta tai eläkkeellä oloa vielä alle kolmekymppisenä, vaan oikealla työpaikalla oikeaa palkkaa saaden. Keksinyt lähteä uudelleen opiskelemaan toista ammattia.

Mikä helvetin järki ohjata joku masentunut nuori erityisryhmään? Ihan eri maailmaa se masentunut nuori on verrattuna pahasti jälkeenjääneisiin opiskelijoihin, jotka ovat siellä vain lain takia, jotta olisi jotain tekemistä heille. 

Jopas löysin sopivasti tämän keskustelun. Meillä nyt ysiluokkalainen poika jolle suunnitteilla erityisammattikoulu. On pienluokalla ja kaikki aineet mukautettuja. En sanoisi että hän on kehitysvammainen kuitenkaan. Osaa toimia vaikka ADD tekeekin omat haasteensa sekä on kuulovammainen. Kuulolaitteet käytössä joka päivä. Pienluokka ollut hyvä kun tarvitsee tukea ja aikaa.

Jäin vain tosiaan miettimään että onko nämä oppilaitokset vain kehitysvammaisille joiden ei edes ajatella työllistyvän. Haluaa puu- tai metallipuolelle työllistyä. 

Vierailija kirjoitti:

Jopas löysin sopivasti tämän keskustelun. Meillä nyt ysiluokkalainen poika jolle suunnitteilla erityisammattikoulu. On pienluokalla ja kaikki aineet mukautettuja. En sanoisi että hän on kehitysvammainen kuitenkaan. Osaa toimia vaikka ADD tekeekin omat haasteensa sekä on kuulovammainen. Kuulolaitteet käytössä joka päivä. Pienluokka ollut hyvä kun tarvitsee tukea ja aikaa.

Jäin vain tosiaan miettimään että onko nämä oppilaitokset vain kehitysvammaisille joiden ei edes ajatella työllistyvän. Haluaa puu- tai metallipuolelle työllistyä. 

Johan jo jotkut erityisammattioppilaitokset kouluttavat lähihoitajia, talonrakentajia ja yhdistelmäajoneuvokuljettajia.

Muhoksen Luovi kouluttaa juurikin yhdistelmäajoneuvokulttejia ja talonrakentajia, eikä sillä puolella opiskele kaikkein vaikeavammaisimmat tai edes lievästi kehitysvammaiset vaan kyseisten alojen opiskelijoilla on oppimisen ongelmia, joiden takia tarvitsevat enemmän tukea omaksuakseen samat asiat kuin muut. Ei tarvitse välttämättä eriytettetyä materiaalia. Sehän ei juuri tule kuuloon ainakaan raskasta kalustoa kuljettavalla henkilöllä tai lähihoitajaopiskelijalla. 

Kannattaa tutkia Luovin, Kiipulan, Liven ja Spesian sivut ja etsiä, mikä niistä on lähin koulu ja löytyykö pojan toivomaa alaa. Näissähän on yleensä asuntolat, joissa asua arjet ja viikonloppuisin ollaan kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Varmasti normiammattikoulun paperit on paremmat. Ainoa vaan, että monella jää se normiamis kesken jos oikeasti tarttis erityisamiksen. Tietysti voi yrittää eka normia, ja sit vaihtaa jollei lähde etenemään, mut onko nuorelle raskaampi kokemus?

Ennemmin "huonot" paperit tavallisesta amiksesta kuin hyvät Luovista tai Kiipulasta, jotka voivat todellisuudessa olla mukautetut. 

Vierailija kirjoitti:

Ei vaikuta työllistymiseen ainakaan kielteisesti. Kaikki koulutus plussaa. Erityiskouluissa oppimisympäristö suotuisampi erilaisille oppijoille, esimerkiksi ergonomiset säädeltävä pulpetit. Samat opit saa yhtä hyvin hieman pienemmässä ryhmäkoossa. Siellä opiskelijoita joka lähtöön, esim. uudelleen kouluttautuvaa alan vaihtajaa jos vaikka raajan menettänyt onnettomuudessa

Eihän mikään liikuntavamma vaikuta älylliseen suoriutumiseen, ja eikä se ole harvinaisuus, että liikuntavammainen opiskelee jopa yliopistossa. Ihan naurettavaa jonkun liikuntavamman takia mennä erityiskouluun, ellei siinä ohessa ole niin pahoja oppimisvaikeuksia tai kehitysvammaisuutta, ettei kykene suoriutumaan samalla lailla oppimäärästä. Jos ryhmässä on yksikin heikompi oppilas tai suomea heikosti puhuva oppilas, niin sen mukaan mennään ja fiksummat ja myöskin ne keskiverrot saavat kärsiä.

Ihan sama minkä tutkinnon Luovissa suorittaa. Sillä tutkinnolla pääsee vaan työpajattoimintaan kehareitten, ynnämuiden pehmeäpäisten joukkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama minkä tutkinnon Luovissa suorittaa. Sillä tutkinnolla pääsee vaan työpajattoimintaan kehareitten, ynnämuiden pehmeäpäisten joukkoon. 

Juuri näin. Lukivaikeuksia on mahdollista kuntouttaa, kannattaa selvittää niiden mahdollisuus vaikka voi olla vaikeaa. Ei elämässä ole holhottuna olemisen lisäksi helpotuksia vaan vaatimukset ovat kovat, mm. heikosti lukemaan oppiva ei ymmärrä työssä annettuja ohjeita tai sitä, miten täytetään lomakkeita. Vessapaperiksi sopii Luovin paperit ainoastaan.

Niin. Asia on vaikea. Ihmisillä on ennakkoluuloja, syystäkin, erityisamista kohtaan. Toisaalta joka kevät oppilaita tunkee väkisin normaaliin amikseen, vaikka kuinka korostettaisiin erityisammattikoulun sopivuutta juuri hänelle. Sitten polku on aina sama: aloitetaan jollain ammattikoulun linjalla, sieltä siirrytään tuvalle ja joulun jälkeen tai viimeistään keväällä taivutaan sinne Luoviin tai Kiipulaan. Ammattikoulun päässäkin tietävät, että ei me huvikseen oppilaita sinne lähetetä vaan kyse on siitä, ettei nuori ja perhe suostu hakemaan suoraan erityisammattikouluun. He sanovatkin, että tulkoon tänne, vaihtakoon muutaman viikon päästä tuvalle ja sitten kypsyy se ajatus, että ehkä se erityisamis onkin hänen paikkansa. Ammattikoulun opoille tämä polku on ihan peruskauraa. 

Kannattaa kuunnella opoja asiassa. Kaikki tuntemani opot on tosi päteviä työhönsä ja eivät taatusti vitsinä suosittele erityisammattikoulua kenellekään. Toki, voihan joku opo intoilla noita luoveja ja kiipuloita ihan huvikseen, mutta itse en ole nähnyt vielä opoa, joka niitä tarjoaisi sellaiselle, joka realistisesti pärjäisi normaalissa amiksessa. 

Ovat alkeneet ehdottaa terveillä noita työvoimatoimistoissa, kun muuta ei ole. Noloa terveelle, jopa siivous työ olisi parempi, kun tuosta jää leima ja kysytään mikä sairaus /vamma. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama minkä tutkinnon Luovissa suorittaa. Sillä tutkinnolla pääsee vaan työpajattoimintaan kehareitten, ynnämuiden pehmeäpäisten joukkoon. 

Sossut ja huonot työvoimatoimisto virkailijat ohjaa noihin kun muuta ei muka ole. Ja terveitä ohjaa. Silloin tulisi keksiä parempi tai olla ohjaamatta, virkavirhe. 

Vantaalla ainakin tapana ehdottaa tuollaisia terveille ja myös Turussa. Muuta ei kuulemma ole. Ehdotettu terveille ja päihteettömille ihmisille.  Tähän tultu. 

Vierailija kirjoitti:

Olin noin pari viikkoa erityisammattikoulussa, koska en olisi mukamas pärjännyt tavallisessa ammattikoulussa. Joukossa oli lievästi kuin vaikeasti kehitysvammaisia oppimisongelmaisten, masentuneiden yms. lisäksi. Jos joku vaikeasti kehitysvammainen teki kädestä pitäen jotakin taideteosta tai kirjoitti, niin avustaja oikein kehui kuinka hyvin osasit :D Hitto mitä paskaa. Onneksi älysin lähteä ja kuulemani mukaan moni muukin tajusi tuosta sirkuksesta lähteä. Hain tavalliseen ammattikouluun opiskelemaan ja työelämässä ollut lähes kymmenen vuotta. Ei mitään ruuvien pussitusta tai eläkkeellä oloa vielä alle kolmekymppisenä, vaan oikealla työpaikalla oikeaa palkkaa saaden. Keksinyt lähteä uudelleen opiskelemaan toista ammattia.

Mitä itse tiedän kyseiseen opinahjoon päätyneitä tuttuja peruskoulusta, osa oli erityisluokalta (mm. diagnooseina aspergeria, adhd:ta, lukivaikeutta, matemaattista oppimisvaikeutta, kuulovammaa, masennusta), niin aika vaikeaa ollut työn saaminen ja osa on sitten lopulta päätynyt tavalliseen ammattikouluun, toiset tyytyneet kohtaloonsa työkeskuksessa tai ilmaisina työntekijöinä. Kehitysvammaiset opiskelijat ovat sitten päätyneet Luovilta suoraan eläkkeelle tai avotöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuolla erityisammattikoulussa mm. merkonomi- ja datanomilinja, ettei ihan heikkolahjainen voi noita kahta mainittua suorittaa edes erityiskoulussa. Ei kuitenkaan kannata pelkän lukihäiriön tai fyysisen vamman takia hakeutua koko taloon. Sillä tutkintopaperilla voi pyyhkiä per settä. Todellisuudessa merkonomi hyllyttää tai on sitten eläkkeellä tai jollain leikkityöpajalla "töissä".

Perheenjäseneni opettaa toista noista aloista Luovilla ja opiskelijoita kuulostaa olevan kahta ääripäätä. Niitä, joilla tuen tarve on hyvin vähäinen ja jotka voivatkin tutkinnon jälkeen ongelmitta jatkaa ihan normaaliin ammattikorkeakouluun, eli olisivat todellisuudessa pärjänneet myös aivan tavallisessa opinahjossa. Sitten on niitä, joiden on tarkoituskin valmistua suoraan eläkkeelle, ja koulutus on lähempänä kuntouttavaa työtoimintaa.

Voin vahvistaa saman. Olen tehnyt tuolla sijaisuuksia joskus ja ei ikinä enää. Osalla on niin isoja haasteita, että olisi tarvittu vartijaa paikalle. Osa taas tosi ihania, mutta jos ei korvien väli riitä, niin minkäs teet.

Tiedä sitten, olisiko erityisammattikoulu ollut minulle parempi paikka kuin tavallinen ammattikoulu. Hain kuitenkin tavallisiin ammattikouluihin yläasteen päätyttyä minua tutkineiden ja hoitaneiden suosituksia vastaan. Oli pidetty vaativaa erityistukea (no, lapsena olin periaattessa vaikeavammaiseksi luokiteltava vaikea-asteisen kielihäiriön takia, mitä tulee omatoimisuuteen, tarvitsin jopa avustajaa ala-asteen ajan, yläasteella kotitaloudessa olin alkuun kädestä pidettävä kunnes kevääseen mennessä tuli kehitystä) tarvitsevana, ja kysymättä minulta mitään tk-eläkettäkin (uskoakseni silloin, kun oli vielä kehitysvamma-diagnoosi, joka siihen oikeuttaa) oli puitu, mistä olisin varmasti repinyt peliverkkarini yläasteikäisenä. Tuntui aika pahalta lukea aikuisiällä lausunnosta mahdollisen tk-eläkkeen miettimisestä.

Diagsooneina minulla on autismi ja laaja-alaiset oppimivaikeudet. Aiemmin ollut vaikka minkäalaista häikkää (jopa lievä kehitysvamma, joka loppujen lopuksi kumottiin), mutta jotain kognitiivista häikkää minulla on älykkyysprofiilin ollessa heikon ja heikon keskitason välimaastossa epätasaisin kykyprofiilein. Matematiikka ja myöhemmin fysiikka olivat peruskoulussa yksilöllistettyjä. Itse asiassa koko opetussuunnitelma oli tarkoitus yksilöllistää, muttei sitten koskaan tapahtunut. Lopulta pääsin yläasteelta 7,5 keskiarvolla. Olisi varmasti tippunut alle 7:ään, jos matematiikan olisin suoritanut ilman yksilöllistämisiä. Hyvä, kun olen edes kellonajat ja peruslaskutoimitukset omaksunut, ja jotkut prosentit tajuan joten mutta kun aloitetaan yhtälöiden ratkaisusta, niin johan menee aivot solmuun. Ei auta rautalangan vääntäminenkään. 

Ei itse asiassa kaduta, että menin tavalliseen ammattikouluun vaikka alkuun oli haasteita hahmottaa opetuskeittiössä (ravintola-ala) vaa'an näyttämää kilogrammaa ja grammaa lukuina niiden mennessä sekaisin, vaikka aiemmin oppinut jälkimmäisen olevan pienempi - mutta se käytäntö. Myöhemmin kuitenkin keksin näönvaraisesti kautta erottaa ne. Desimitat olivaa jo ammattikoulun aloittaessa tuttuja, mitkä itse asiassa aukesi vasta yläasteen aloitettua kotitaloustunnin myötä, sillä ruoanlaittoon osallistuminen ja mittojen hahmottaminen ei tullut kotona asuessa tutuksi vanhempien kanssa toimintani ollessa omaehtoista - en tiedä oliko edes yritetty pyytää mukaan ruanlaittoon (ei olisi edes keppi ei porkkana toiminut minun kohdalla pienempänä melkein missään) tai sitten ajateltu vaan, että olkoot sitten tietokoneen ääressä. Hankaluuksia oli myös omatoiminnan ohjauskessa: mistä aloittaa ja miten, miten työ päätetään. Olin myös aika epävarmakin, että hiljaa pääni sisällä mietin, uskalanko tai saanko tehdä tuota tai tätä. Tässäkin tuli lyhyessä ajassa parannusta, eikä kukaan ole esim. kaupan kassalla (teen keikkatyönä ja olen hankkinut jopa merkonomin koulutuksen suuntautuen myynnin puolelle, jossa pärjää peruslaskutoimituksilla) epäillyt taustaani, vaan aina töihin tullessa tiedän mistä aloitan, minne menen, mitä teen ja miten päätän työpäivän. Ei minulla käy niin, että hutiloisin rahojen kanssa. Itse asiassa huomaan herkemmin, jos käsissäni on väärä summa rahaa. Pullonpalautuskuitteja laskiessa olen hyvin tarkka, lasken toisen tai kolmannenkin kerran varmistaakseni, että yhteissumman täsmää. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedä sitten, olisiko erityisammattikoulu ollut minulle parempi paikka kuin tavallinen ammattikoulu. Hain kuitenkin tavallisiin ammattikouluihin yläasteen päätyttyä minua tutkineiden ja hoitaneiden suosituksia vastaan. Oli pidetty vaativaa erityistukea (no, lapsena olin periaattessa vaikeavammaiseksi luokiteltava vaikea-asteisen kielihäiriön takia, mitä tulee omatoimisuuteen, tarvitsin jopa avustajaa ala-asteen ajan, yläasteella kotitaloudessa olin alkuun kädestä pidettävä kunnes kevääseen mennessä tuli kehitystä) tarvitsevana, ja kysymättä minulta mitään tk-eläkettäkin (uskoakseni silloin, kun oli vielä kehitysvamma-diagnoosi, joka siihen oikeuttaa) oli puitu, mistä olisin varmasti repinyt peliverkkarini yläasteikäisenä. Tuntui aika pahalta lukea aikuisiällä lausunnosta mahdollisen tk-eläkkeen miettimisestä.

Diagsooneina minulla on autismi ja laaja-alaiset oppimivaikeudet. Aiemmin ollut vaikka minkäalaista häikkää (jopa lievä kehitysva

Myönnettäköön kuitenkin, että elämäni ensimmäinen työssäoppimisjakso meni T1-arvosanaa saaden ja alkuun minulle ehdotettiin mukautettuja arviointikriteerejä, joihin en suostunut. Normaalista T1:stä olen vain ajatellut, ettei yksi mätä omena koko satoa pilaa. Muut arvosanat olivat H2:ia ja joitain K3:ia, kun minulle alkoi selkiytyä oman työn suunnittelu ja organisointi. Niitä mukautettuja arviointikriteerejä tarjottiin myös yhtä valinnaista suorittaessa, mitä pidin itselleni vastenmielisenä, jolloin olin omissa ajatuksissa ja oli hieman vaikeuksia keskittyä (huomaamaton masennus? Tiedä tuota, mutta oli sekin vaihe, jolloin olisi tehnyt mieli keskeyttää ravintola-alan opinnot vihatessani à la carte-harjoittelua lykätessäni sitä), ja työpaikkaohjaaja oli sitä mieltä niistä mukautetuista arviointikriteereistä että todellisuudessa ei osaa mitään tai osaa vain ohjattuna, kun oma taso ylsi H2:een. Merkonomiksi opiskellessa ei ollut tuollaista asennoitumista pelkoineen ja inhoineen, ei edes budjetointilaskuissa vaikka ne meni T1-T2-arvosanaa suorittaen. Vaikka olen CV:heni laittanut opintosuoritukset suorittamieni tutkintojen alle, ei ketään ole ne tyydyttävän tasoiset arvosanat epäilyttäneet muiden ollessa H2:ia ja K3:ia (kolmiporteinen arviointiasteikko) tai H3:ia ja K4:ia (neliportainen arviointiasteikko).

Rehellisesti sanottuna olen ollut pitkään skeptinen erityisammattikouluja kohtaan ja olen ollut oikeassakin sen suhteen, minkälaisen stigman erityisammattikoulun käyminen luo loppujen lopuksi ajatellen työllisyyttä. Olin myös liian tottunut tavallisen koulun ympäristöön useista haasteista huolimatta. Todennäköisesti erityisammattikoulussa suoritetulla ravintola-alan perustutkinnolla olisin päätynyt vain pöytiä pyyhkimään salilla tai merkonomin tutkinnolla pelkäksi hyllyttäjäksi. Tai sitten rektytoijat olisivat heittäneet työhakemukset suorinta tietä roskiin ja olisin mahdollisesti turhautuneena jossain työtoiminnassa askartelemassa ja ruuveja pussittamassa.