Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
Tämä nyt on täyttä puppua. Jokainen äiti oppii jo parissa päivässä tietämään jo puolesta inahduksesta mitä lapsi tarvitsee, nimenomaan äiti tietää eikä todellakaan joku mummo, etkä sinä vaikka olisi 20 lasta. Äiti tietää myös mitä omalle lapselle pitää pukea, mitä syöttää ja milloin. Sen OMAN lapsensa.
On minullakin kolme lasta mutta en ikinä menisi väittämään että osaan hoitaa jonkun vastasyntynyttä paremmin kuin tämä itse. Se äiti kun tietää parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.
Kuka pystyy sanomaan kenellä tässäkin ketjussa kuvatuilla anopeista on/pitäisi olla lääkärin diagnoosi? Ja silti täällä yritetään kääntää ongelmat miniöden vastuulle. Suuri osa näistäkin kertomuksista kuulostaa tasan samalta kun mitä oma sairas anoppini teki/tekee joten ”kyökkipsykologin tekemät hulluus määritykset” osuvat melko tarkasti oikeaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Puhuu muutenvaan vai uhkailee? Jos uhkailee niin soitto 112, lääkäriambulanssi voi käydä tarkistamassa tilanteen. Tai vähintäänkin lääkäri voi ottaa yhteyttä häneen.
Jos on huoli niin kannattaa aina soittaa, vähemmän siitä on haittaa kuin siitä ettei soita ja jotain käykin.Tilanne on jo ohi, koska tuli ero miehen kanssa. Mietin vaan, että miten olisin voinut toimia paremmin. Anoppi ei varsinaisesti uhkaillut, vaan sanoi usein, että itsemurha on käynyt mielessä. Itsekin ajattelin välillä, että soitanko jonnekin, esim. hätänumeroon. Mies oli sitä mieltä, että ei se itsemurhaa tee, puhuu vaan. Anoppi ei halunnut psykiatrista hoitoa. Ihan hirveän stressaava tilanne, joka jatkui vuosikausia. Lopulta menetin omankin mielenterveyden.
Aina voi soittaa, silloin ei koskaan mene pieleen :) Tosi ikävä tilanne tollanen. Itse olen päättänyt, että jos anoppi alkaa uhkailemaan tuollaisessa niin soitan heti, enkä reagoi mitenkään muuten. Anopilla siis historiaa itsemurhalla uhkailusta lapsilleen.
En sitten koskaan soittanut mihinkään. Ehkä olisi pitänyt soittaa. Toisaalta olin aika nuori, enkä tiennyt mihin tuollaisesta asiasta voi soittaa. Kun tuntui että ei se nyt ainakaan heti ole itseltään henkeä riistämässä. Jos olisin soittanut hätänumeroon, niin sitten olisi ehkä ambulanssi tullut paikalle, ja anoppi olisi mahdollisesti pakotettu psykiatriseen hoitoon. Ehkä se olisi joutunut muutamaksi päiväksi tarkkailuun psykiatriselle osastolle. Pelkäsin että siitä syttyisi varsinainen sota, kun miniä kehtaa toimittaa anopin tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon. Voi olla, että välit olisi menneet lopullisesti. Mutta ehkä sekin olisi ollut parempi vaihtoehto, kuin jatkuva pelossa eläminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Lapset tehdään ja sitten niistä päästetään irti. Äiti ei omista omaa lastaan vaan antaa tälle elämän, jolla se lapsi tekee, mitä tekee. Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. Ja ei, ei todellakaan ole tervettä aikuiselle miehelle korjata "paitaa housuun", se on oikeasti aika sairasta ja sellaisessa ei ole yhtään ihminen ymmärtänyt, että aika menee eteenpäin ja lapset lähtevät kotoa eikä äidin rooli ole enää sama kuin ennen. Kyllä minuakin etoisi, jos anoppi korjailisi mieheni vaatetusta ja kopeloisi ja käyttäyisi, kun kyseessä on edelleen se pieni poika. Onneksi oma anoppini kohtelee poikaansa niinkuin aikuista miestä eikä hän muidenkaan miesten vaatteita ala korjailla.
Ihan sairasta anopin puuttua vauvan vaatetukseen! Ja tunkea siihen perheeseen omaa "asiantunevuuttansa", vaikka tosiaan nykyään on netti, josta saa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin anopilta. Anopin tehtävä ei vaan ole puuttua millään muotoa ja sitten sen perusteella nimitellä sitä miniää.
Mistäs sinä sen tiedät, johan oli taas olettamus "Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. "
Jos on järkevät, asialliset ja luottamukselliset, lämpimät välit ja äiti on älykäs ja poika samoin (älykäs, tunneälykäs) niin mikä heitä estäisi keskustelemasta keskenään. Ei se ole sinulle uhka ellet niin itseäsi lietso. Minä keskustelen veljeni ja äitini kanssa sekä omasta että veljeni parisuhteesta, elämästä, haaveista, ratkaisuista - ihan kaikesta ja sopivalla tasolla (emme repostele esim. seksiasioita :D) ja keskustelut ovat olleet hyvin tärkeitä meille kaikille.
Varsinkin pienissä kriiseissä tarvitaan luotettavan ihmisen tukea ja mielipidettä. Ja varsinkin ihmisen, jonka tiedät pystyvän puhuvan suoraan niin hyvät kuin huonot asiat, haluamaan sinulle hyvää, tuntevan sinut ja olevan sinun puolellasi. Puoliso ei aina ole sinun puolellasi jos tilanteessa on valtataistelua tai uskottomuutta, itsekkyyttä tai jotain muuta parisuhteeseen mahdollisesti liittyviä ikävämpiä asioita. Joskus se veri on vettä sakeampaa on jouduttu punnitsemaan ja minulla on kokemusta kun voin luottaa enemmän lapsuudenperheeseeni kuin puolisooni. Eivät kaikki valinnat ole menneet nappiin niin luotettavat ihmiset ovat silloin olleet minun oljenkorteni.
Koska se ei ole tervettä. En pidä sitä uhkana, mutta se tuntuu kyllä hyvin epäterveeltä suhteelta kaikin puolin. Että äiti neuvoo poikaansa parisuhdeongelmissa ja jakelee mielipiteitään oman lapsensa seksielämästä ja miten vaimon kanssa toimitaan. Ei todellakaan mitään tuollaisia asioita jaeta äidille, niitä puolueettomia ihmisiä voi olla esimerkiksi sisarus tai ystävä, mutta tuollainen äiti poika suhde ei vaan ole terve. Siinä on jäänyt napanuora katkaisematta ja äiti puuttuu asioihin, jotka eivät äidille millään muotoa omien lastensa elämässä kuulu. Ei ei ja ei. Kyllä minäkin pidän äidin ajantasalla, että missä mennään elämässä, mutta kyllä ne parisuhteen kaikkein salaisimmat ja vaikeimmat kipukohdat uskoudun ystävälle tai siskolle (joka edi juorua eteenpäin äidille). Tuntuu, että monella on hakusessa sopiva ja terve äitisuhde ja äitirooli, kun lapset aikuistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.Kuka pystyy sanomaan kenellä tässäkin ketjussa kuvatuilla anopeista on/pitäisi olla lääkärin diagnoosi? Ja silti täällä yritetään kääntää ongelmat miniöden vastuulle. Suuri osa näistäkin kertomuksista kuulostaa tasan samalta kun mitä oma sairas anoppini teki/tekee joten ”kyökkipsykologin tekemät hulluus määritykset” osuvat melko tarkasti oikeaan.
No täällähän väitettiin että minäkin oon vaan itse jotenkin möhlinyt, vaikka mummolle piti hakea laajennettu lähestymiskielto... että jotenkin oma vikani se hänenkin raivohulluutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
Tämä nyt on täyttä puppua. Jokainen äiti oppii jo parissa päivässä tietämään jo puolesta inahduksesta mitä lapsi tarvitsee, nimenomaan äiti tietää eikä todellakaan joku mummo, etkä sinä vaikka olisi 20 lasta. Äiti tietää myös mitä omalle lapselle pitää pukea, mitä syöttää ja milloin. Sen OMAN lapsensa.
On minullakin kolme lasta mutta en ikinä menisi väittämään että osaan hoitaa jonkun vastasyntynyttä paremmin kuin tämä itse. Se äiti kun tietää parhaiten.
Kyllä minä ainakin olin ihan ihmeissäni esikoisen kanssa ja pitkään. En erottanut itkua toisesta, piti vaan kokeilla mikä voisi auttaa. En keksinyt miten selvitä imetysongelmista omin päin. En tiennyt, saako vauva tarpeeksi, liikaa vai liian vähän ruokaa. En ollut varma, oliko päällä liikaa, liian vähän tai sopivasti vaatetta. En tiennyt, miten ummetusta hoitaa tai päänahan karstasta päästä eroon. Pystyn tunnustamaan tämän ihan vaivatta. Vasta kolmannen vauvan kanssa pystyin ottamaan rennosti ja tuntui siltä, että hanskaan homman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.Kuka pystyy sanomaan kenellä tässäkin ketjussa kuvatuilla anopeista on/pitäisi olla lääkärin diagnoosi? Ja silti täällä yritetään kääntää ongelmat miniöden vastuulle. Suuri osa näistäkin kertomuksista kuulostaa tasan samalta kun mitä oma sairas anoppini teki/tekee joten ”kyökkipsykologin tekemät hulluus määritykset” osuvat melko tarkasti oikeaan.
No täällähän väitettiin että minäkin oon vaan itse jotenkin möhlinyt, vaikka mummolle piti hakea laajennettu lähestymiskielto... että jotenkin oma vikani se hänenkin raivohulluutensa.
onko siis luettava 130 sivua valitusta mummoista, että saa kommentoida mihinkään viestiin?
Tapaus todellisesta elämästä mieheni suvusta.
Anoppini sai lapsen nuorena, nuorella parilla ei ollut vielä omaa kotia, vaan jäivät anopin lapsuuden kotiin. Siinä asui hänen vanhempiensa lisäksi naimaton isosisko.
Siskoaan auttaakseen isosisko alkoi sekaantua lapsen hoitoon. Kun nuoripari muutti omaan kotiin oli jo lisää lapsia tulossa.
Tämä vanhin lapsi jäi välimaastoon, asui välillä tädin luona ja välillä kotona.
Hänelle jäi tulevat sisarukset, oma perhe vieraiksi, vaikka lopulta pysyvästi muuttikin kotiin.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että miten hän koki tuon lapsuuden.
Hänellä oli katkeruus äitiä kohtaan, joka hänen mielestään hylkäsi hänet isosiskonsa hoitoon.
Eli hyvää tarkoittanut isosisko aiheutti elämänikäisen katkeruuden ja kateuden muita sisaruksia kohtaa jotka saivat aina olla kotona, epävarmuuden vanhempien rakkaudesta.
Isosisko sekoili koko elämänsä anopin elämään auttamalla arkipäivän askareissa ja lastenhoidossa. He olivat läheisiä, ja apu tuli tarpeeseen, mutta metsään mentiin silti.
Pointtini on, että vanhempien ja lapsen väliin ei ole hyvä mennä, vaikka yrittääkin mielestään vain auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Lapset tehdään ja sitten niistä päästetään irti. Äiti ei omista omaa lastaan vaan antaa tälle elämän, jolla se lapsi tekee, mitä tekee. Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. Ja ei, ei todellakaan ole tervettä aikuiselle miehelle korjata "paitaa housuun", se on oikeasti aika sairasta ja sellaisessa ei ole yhtään ihminen ymmärtänyt, että aika menee eteenpäin ja lapset lähtevät kotoa eikä äidin rooli ole enää sama kuin ennen. Kyllä minuakin etoisi, jos anoppi korjailisi mieheni vaatetusta ja kopeloisi ja käyttäyisi, kun kyseessä on edelleen se pieni poika. Onneksi oma anoppini kohtelee poikaansa niinkuin aikuista miestä eikä hän muidenkaan miesten vaatteita ala korjailla.
Ihan sairasta anopin puuttua vauvan vaatetukseen! Ja tunkea siihen perheeseen omaa "asiantunevuuttansa", vaikka tosiaan nykyään on netti, josta saa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin anopilta. Anopin tehtävä ei vaan ole puuttua millään muotoa ja sitten sen perusteella nimitellä sitä miniää.
Mistäs sinä sen tiedät, johan oli taas olettamus "Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. "
Jos on järkevät, asialliset ja luottamukselliset, lämpimät välit ja äiti on älykäs ja poika samoin (älykäs, tunneälykäs) niin mikä heitä estäisi keskustelemasta keskenään. Ei se ole sinulle uhka ellet niin itseäsi lietso. Minä keskustelen veljeni ja äitini kanssa sekä omasta että veljeni parisuhteesta, elämästä, haaveista, ratkaisuista - ihan kaikesta ja sopivalla tasolla (emme repostele esim. seksiasioita :D) ja keskustelut ovat olleet hyvin tärkeitä meille kaikille.
Varsinkin pienissä kriiseissä tarvitaan luotettavan ihmisen tukea ja mielipidettä. Ja varsinkin ihmisen, jonka tiedät pystyvän puhuvan suoraan niin hyvät kuin huonot asiat, haluamaan sinulle hyvää, tuntevan sinut ja olevan sinun puolellasi. Puoliso ei aina ole sinun puolellasi jos tilanteessa on valtataistelua tai uskottomuutta, itsekkyyttä tai jotain muuta parisuhteeseen mahdollisesti liittyviä ikävämpiä asioita. Joskus se veri on vettä sakeampaa on jouduttu punnitsemaan ja minulla on kokemusta kun voin luottaa enemmän lapsuudenperheeseeni kuin puolisooni. Eivät kaikki valinnat ole menneet nappiin niin luotettavat ihmiset ovat silloin olleet minun oljenkorteni.
Koska se ei ole tervettä. En pidä sitä uhkana, mutta se tuntuu kyllä hyvin epäterveeltä suhteelta kaikin puolin. Että äiti neuvoo poikaansa parisuhdeongelmissa ja jakelee mielipiteitään oman lapsensa seksielämästä ja miten vaimon kanssa toimitaan. Ei todellakaan mitään tuollaisia asioita jaeta äidille, niitä puolueettomia ihmisiä voi olla esimerkiksi sisarus tai ystävä, mutta tuollainen äiti poika suhde ei vaan ole terve. Siinä on jäänyt napanuora katkaisematta ja äiti puuttuu asioihin, jotka eivät äidille millään muotoa omien lastensa elämässä kuulu. Ei ei ja ei. Kyllä minäkin pidän äidin ajantasalla, että missä mennään elämässä, mutta kyllä ne parisuhteen kaikkein salaisimmat ja vaikeimmat kipukohdat uskoudun ystävälle tai siskolle (joka edi juorua eteenpäin äidille). Tuntuu, että monella on hakusessa sopiva ja terve äitisuhde ja äitirooli, kun lapset aikuistuu.
Siis sinun mielestäsi ei ole tervettä ja saat vapaasti olla sitä mieltä, minä olen toista mieltä. Ja uhkahan se ei tietysti ole sinulle koska se olisi negatiivista kannaltasi, et voi niin ajatella. Ja kun juuri sanoin että elämästä voi keskustella, ei tarvitse käsitellä seksiin liittyviä asioita niin sinä olet sitä mieltä että äiti jakaa mielipiteitään seksielämästä, no ei, seksistä ei tarvitse keskustella. Minä taas puhun ne salaisimmat ja kipeimmät asiat puolisolle ja seksistäkin puhun vain puolison kanssa.
Äidin, ystävien, sisarusten kanssa puhutaan enemmänkin yleisellä tasolla miten olisi järkevä toimia. Minä en jaa parisuhteen luottamuksellisia asioita kuin puolison kanssa mutta neuvoja, kokemuksia kuuntelen äidiltä, sisaruksilta ja ystäviltä. Ei minulla ole hakusessa sopiva ja terve äitisuhde, minulla on sellainen. Mietin miksi sinun ajatusmaailmasi on niin ahdasmielinen mutta niin se vain on, mitäpä sitä miettimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Puhuu muutenvaan vai uhkailee? Jos uhkailee niin soitto 112, lääkäriambulanssi voi käydä tarkistamassa tilanteen. Tai vähintäänkin lääkäri voi ottaa yhteyttä häneen.
Jos on huoli niin kannattaa aina soittaa, vähemmän siitä on haittaa kuin siitä ettei soita ja jotain käykin.Tilanne on jo ohi, koska tuli ero miehen kanssa. Mietin vaan, että miten olisin voinut toimia paremmin. Anoppi ei varsinaisesti uhkaillut, vaan sanoi usein, että itsemurha on käynyt mielessä. Itsekin ajattelin välillä, että soitanko jonnekin, esim. hätänumeroon. Mies oli sitä mieltä, että ei se itsemurhaa tee, puhuu vaan. Anoppi ei halunnut psykiatrista hoitoa. Ihan hirveän stressaava tilanne, joka jatkui vuosikausia. Lopulta menetin omankin mielenterveyden.
Aina voi soittaa, silloin ei koskaan mene pieleen :) Tosi ikävä tilanne tollanen. Itse olen päättänyt, että jos anoppi alkaa uhkailemaan tuollaisessa niin soitan heti, enkä reagoi mitenkään muuten. Anopilla siis historiaa itsemurhalla uhkailusta lapsilleen.
En sitten koskaan soittanut mihinkään. Ehkä olisi pitänyt soittaa. Toisaalta olin aika nuori, enkä tiennyt mihin tuollaisesta asiasta voi soittaa. Kun tuntui että ei se nyt ainakaan heti ole itseltään henkeä riistämässä. Jos olisin soittanut hätänumeroon, niin sitten olisi ehkä ambulanssi tullut paikalle, ja anoppi olisi mahdollisesti pakotettu psykiatriseen hoitoon. Ehkä se olisi joutunut muutamaksi päiväksi tarkkailuun psykiatriselle osastolle. Pelkäsin että siitä syttyisi varsinainen sota, kun miniä kehtaa toimittaa anopin tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon. Voi olla, että välit olisi menneet lopullisesti. Mutta ehkä sekin olisi ollut parempi vaihtoehto, kuin jatkuva pelossa eläminen.
Jatkan vielä. Olen todella pahoillani teidän tilanteesta. Millainen ihminen uhkailee lapsilleen itsemurhalla? Toivon, että pystyisin auttamaan, mutta en tiedä mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä. Ehkä soitto jonnekin olisi hyvä juttu. Mielessä käy myös, että onko anopilla oikeasti hätä vai onko kyseessä jokin sairas valtapeli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Nyt on kyllä pakko kysyä, mikä on nappihaalari? Kaks omaa lasta ja päiväkodissa jokusen pukenut mutta eipä ton nimistä vaatetta ole tullut vastaan.
Miksi ei sitä lasta voi pukea niin, että on sopiva vaan pitää päättää onko kylmä vai kuuma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Nyt on kyllä pakko kysyä, mikä on nappihaalari? Kaks omaa lasta ja päiväkodissa jokusen pukenut mutta eipä ton nimistä vaatetta ole tullut vastaan.
Miksi ei sitä lasta voi pukea niin, että on sopiva vaan pitää päättää onko kylmä vai kuuma?
Valistunut arvaukseni on, että nappihaalari on haalari, joka suljetaan ja avataan napeilla. Eli sen yleensä edessä olevan vetoketjun tilalla on rivistö nappeja. Kuten maapallo sanassa on maa ja pallo niin voi arvata ettei maapallo ole litteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Nyt on kyllä pakko kysyä, mikä on nappihaalari? Kaks omaa lasta ja päiväkodissa jokusen pukenut mutta eipä ton nimistä vaatetta ole tullut vastaan.
Miksi ei sitä lasta voi pukea niin, että on sopiva vaan pitää päättää onko kylmä vai kuuma?Valistunut arvaukseni on, että nappihaalari on haalari, joka suljetaan ja avataan napeilla. Eli sen yleensä edessä olevan vetoketjun tilalla on rivistö nappeja. Kuten maapallo sanassa on maa ja pallo niin voi arvata ettei maapallo ole litteä.
Miksi pitää olla just napit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Puhuu muutenvaan vai uhkailee? Jos uhkailee niin soitto 112, lääkäriambulanssi voi käydä tarkistamassa tilanteen. Tai vähintäänkin lääkäri voi ottaa yhteyttä häneen.
Jos on huoli niin kannattaa aina soittaa, vähemmän siitä on haittaa kuin siitä ettei soita ja jotain käykin.Tilanne on jo ohi, koska tuli ero miehen kanssa. Mietin vaan, että miten olisin voinut toimia paremmin. Anoppi ei varsinaisesti uhkaillut, vaan sanoi usein, että itsemurha on käynyt mielessä. Itsekin ajattelin välillä, että soitanko jonnekin, esim. hätänumeroon. Mies oli sitä mieltä, että ei se itsemurhaa tee, puhuu vaan. Anoppi ei halunnut psykiatrista hoitoa. Ihan hirveän stressaava tilanne, joka jatkui vuosikausia. Lopulta menetin omankin mielenterveyden.
Aina voi soittaa, silloin ei koskaan mene pieleen :) Tosi ikävä tilanne tollanen. Itse olen päättänyt, että jos anoppi alkaa uhkailemaan tuollaisessa niin soitan heti, enkä reagoi mitenkään muuten. Anopilla siis historiaa itsemurhalla uhkailusta lapsilleen.
En sitten koskaan soittanut mihinkään. Ehkä olisi pitänyt soittaa. Toisaalta olin aika nuori, enkä tiennyt mihin tuollaisesta asiasta voi soittaa. Kun tuntui että ei se nyt ainakaan heti ole itseltään henkeä riistämässä. Jos olisin soittanut hätänumeroon, niin sitten olisi ehkä ambulanssi tullut paikalle, ja anoppi olisi mahdollisesti pakotettu psykiatriseen hoitoon. Ehkä se olisi joutunut muutamaksi päiväksi tarkkailuun psykiatriselle osastolle. Pelkäsin että siitä syttyisi varsinainen sota, kun miniä kehtaa toimittaa anopin tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon. Voi olla, että välit olisi menneet lopullisesti. Mutta ehkä sekin olisi ollut parempi vaihtoehto, kuin jatkuva pelossa eläminen.
Jatkan vielä. Olen todella pahoillani teidän tilanteesta. Millainen ihminen uhkailee lapsilleen itsemurhalla? Toivon, että pystyisin auttamaan, mutta en tiedä mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä. Ehkä soitto jonnekin olisi hyvä juttu. Mielessä käy myös, että onko anopilla oikeasti hätä vai onko kyseessä jokin sairas valtapeli.
Meillä tilanne ei ole akuutti ja tuskin oikeasti mitään tekisi. Ilmeisesti alkolla on ollut osuutta uhkailuun.
Anoppi harrastaa manipulointia muutenkin aika yleisesti niin varmaankin siihen liittyvää.
Kiitos mukanaelämisestä :) soitan kyllä varmasti jos uhkailee minun kuulteni kerrankin, en ole valmis ottamaan riskiä että sillä kertaa tarkottaisikin sitä :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Nyt on kyllä pakko kysyä, mikä on nappihaalari? Kaks omaa lasta ja päiväkodissa jokusen pukenut mutta eipä ton nimistä vaatetta ole tullut vastaan.
Miksi ei sitä lasta voi pukea niin, että on sopiva vaan pitää päättää onko kylmä vai kuuma?Valistunut arvaukseni on, että nappihaalari on haalari, joka suljetaan ja avataan napeilla. Eli sen yleensä edessä olevan vetoketjun tilalla on rivistö nappeja. Kuten maapallo sanassa on maa ja pallo niin voi arvata ettei maapallo ole litteä.
Miksi pitää olla just napit?
Miksi koira nuolee takapuoltaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Nyt on kyllä pakko kysyä, mikä on nappihaalari? Kaks omaa lasta ja päiväkodissa jokusen pukenut mutta eipä ton nimistä vaatetta ole tullut vastaan.
Miksi ei sitä lasta voi pukea niin, että on sopiva vaan pitää päättää onko kylmä vai kuuma?Valistunut arvaukseni on, että nappihaalari on haalari, joka suljetaan ja avataan napeilla. Eli sen yleensä edessä olevan vetoketjun tilalla on rivistö nappeja. Kuten maapallo sanassa on maa ja pallo niin voi arvata ettei maapallo ole litteä.
Eheehe, lähinnä pohdin sitä onko se ulkohaalari vai vähän niinkuin yöpuku tai potkuhousut.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa