Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Voi lopeta jo. Sinä et tiedä poikasi ja miniäsi tilanteesta kaikkea vaikka niin haluatkin itsellesi uskotella.
Sinä et määrää minua. Ei kuulunut sentään vastaväitteitä, jo odotin mitäs tällä kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko jo kaikkien anopit , heidän syntinsä, mt-ongelmansa, rajattomuutensa ja kaikki muu , mitä nämä löyhäpäiset vanhemmat naisihmiset ovat tehneet, käyty läpi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Mielenkiintoista lukea kommentteja miten äidit umpioivat perheensä, että se on se ydinperhe mitä eletään eikä siihen muuta oikeastaan mahdu. Jos on kärsinyt kuinka perheeseen on tungeteltu esim. anoppi niin kuitenkaan ei ollenkaan ymmärretä miksi omaa tungettelua anopin luokse miehen mukana ei haluta. Siitä suututaan, ei saa sanoa ettei saa tulla. Minusta samat säännöt sekä anopille että miniälle. Annetaan sitä tilaa ja rauhaa, luulisi molempien arvostavan omaa aikaa.
Kun pari rakastuu niin eivät he muutu yhdeksi ihmiseksi. Kun pari perustaa perheen ja saavat lapsia niin eivät he silloinkaan muutu yhdeksi ihmiseksi. He ovat erillisiä ihmisiä, joilla on ehkä yhteiset lapset mutta omat sukulaisensa, vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, omat ystävänsä, ehkä yhteisiäkin ystäviä, oma työnsä, harrastuksensa, kiinnostuksen kohteet.
Kun aikuiset ihmiset hoitavat omat asiansa niin eiköhän he voi myös hoitaa sukulaissuhteensa puolison siinä päsmäämättä. Jos haluat omalle perheellesi rauhaa niin anna sitä myös muille, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännää, että on huolestuttavaa jos ydinperhettä ei kunnioiteta ja siihen kokonaisuuteen yritetään tunkea väkisin mutta on huolestuttavaa jos lapsuudenperhettä kunnioitetaan (ja sen perinteitä) ja sinne yritetään sitten tunkea väkisin. Jos lapsuudenperheen perinne, kokoontuminen, brunssi harvakseltaan järjestetään ja kaikki niin toivovat, vanhemmat ja aikuiset lapset niin mistä te puolisot vedätte hernettä neniinne?
En ymmärrä, nyt meni uskottavuus teidän asian ymmärrykseltä, lähinnä keskustelu tuntuu vain sen oman perheen ja navan tärkeyden liioittelulta. Ymmärtäisin jos teillä olisi ymmärrystä samantyyppisille tarpeille kuin itsellänne on, nyt vaikutatte vain itsekeskeisiltä.
Perustaessaan perheen se aikuinen lapsi siirtyy sen perheen jäseneksi.
Kuule kun sun täytyy ymmärtää määritelmät laajemmin mitä näihin keskusteluihin liittyy. Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Luojan kiitos useiden sukupolvien maaseutu-perhehelvetit ovat historiaa. Ne perustuivat autoritääriseen dynamiikkaan, esim. miniä oli arvoasteikossa vain piirun talon piikaa edellä eli ei yhtään mitään. Voi sitä onnea kasvattaa lapsiansa kun on itse miehen suvun talossa koiran asemassa.
Juuri näin. Mummoni on kauhulla muistellut aikaa kun muutti appivanhempiensa maataloon nuorena vaimona. Oli käytännössä orjan asemassa. Meinasi lähteä vetämään, mutta huomasi tulleensa raskaaksi.
Onneksi isovanhempien valta-aika on ohi. Ja miniätkin ovat ihmisarvon saaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Voi lopeta jo. Sinä et tiedä poikasi ja miniäsi tilanteesta kaikkea vaikka niin haluatkin itsellesi uskotella.
Sinä et määrää minua. Ei kuulunut sentään vastaväitteitä, jo odotin mitäs tällä kertaa.
Niinkun jo aikasemmin sanoin, onnea vaan valitsemallasi tiellä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
En nyt millään ehdi lukea koko ketjua. En tiedä onko tosiaan suomalainenkin toimintatapa, mutta ap:n anoppi kuulostaa kovin minun italialaiselta anopiltani. Lapset siepataan ovelta, sanotaan "äitiä ei ole enää", "äiti lähti pois", "äitiä ei tarvita" jne. Vauvaraukat ihan shokissa, muutenkin kun tapa olla lasten kanssa siellä on sellaista jatkuvaa hössötystä ja kukkuu!!pöö!pim!!! -tyyppistä huudahtelua. Yhtään ei kuunnella lasta, pientä eikä isompaakaan, vaan jatkuvasti pölötetään niitä omia litanioita.
Kun esikoinen oli vauva olin todellakin raivoissani tästä. En itsekään ole mikään hiirulainen joten otin kyllä vauvani takaisin ja vetäisin heti rajat että minä olen äiti ja sanon mitä vauvan kanssa tehdään ja kuka tekee. Teki tosi tiukkaa anopille, ja tietysti oli paljon kulttuuriin kuuluvaa mesoamista ja marttyrointia siinä. Ymmärrän että kaipaavat lapsenlapsia mutta joku raja sentään.
On ihanaa jos isovanhemmat haluavat auttaa ja hoitaa lasta. Mutta ihanaa ei ole että nuorta äitiä vähätellään, mikään hoito ei ole oikein ja mummo omasta mielestään pelastaa lapsen kauhealta äidiltä.
Tuli mieleen lämpimiä muistoja omasta appiukostani. Hänellä oli tapana toistaa vauvalle peräkkäin kymmeniä kertoja "nyt ei enää kiusata, nyt ei enää kiusata" kun kävimme anoppilassa ja hän sai poikamme syliinsä. Jos soseita syöttäessä minulta putosi lusikasta sosetta vauvan paidalle tms. (päätään kääntelevä reilu puolivuotias, you know) huusi appiukko toiselta puolen tupakeittiötä "no niin, no niin, ei suju ei. Haehan Liisa (anoppi) moppi valmiiksi". Siis vahtasi silmä kovana että pääsee nolaamaan minut. Kerran vauva alkoi itkeä kun tulin huoneeseen ja näki minut - mikä on ihan normaalia, äiti tuli paikalle joten ilmaistaan tarpeita - sanoi appiukko "no näetkö nyt, raukkanen kun pelkää sinua".
Koko vauvavuosi oli tuota samaa. Eivät tunnu tajuavan vieläkään etten halua olla missään tekemisissä. Aivan sama olenko liian niuho jonkun mielestä mutta tuli niin paha olo heidän takiaan että haluan nauttia edes taaperoajasta rauhassa.
Tuo pisti muuten sapettamaan niin anopissa, kuin vaimon tädissäkin. Aina jos tehtiin jotain vauvalle ja nämä olivat läsnä, se oli kiusaamista. Oli kyse sitten vaipanvaihdosta tai mistä tahansa vaikkapa kasvatuksellisesta, aina "kiusattiin". Sellaisella hellyttelevällä tavalla sanottuna, mutta itseäni korpesi aivan suunnattomasti, ja korjasin aina että ei, vaan kasvatuksesta kyse yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Lapset tehdään ja sitten niistä päästetään irti. Äiti ei omista omaa lastaan vaan antaa tälle elämän, jolla se lapsi tekee, mitä tekee. Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. Ja ei, ei todellakaan ole tervettä aikuiselle miehelle korjata "paitaa housuun", se on oikeasti aika sairasta ja sellaisessa ei ole yhtään ihminen ymmärtänyt, että aika menee eteenpäin ja lapset lähtevät kotoa eikä äidin rooli ole enää sama kuin ennen. Kyllä minuakin etoisi, jos anoppi korjailisi mieheni vaatetusta ja kopeloisi ja käyttäyisi, kun kyseessä on edelleen se pieni poika. Onneksi oma anoppini kohtelee poikaansa niinkuin aikuista miestä eikä hän muidenkaan miesten vaatteita ala korjailla.
Ihan sairasta anopin puuttua vauvan vaatetukseen! Ja tunkea siihen perheeseen omaa "asiantunevuuttansa", vaikka tosiaan nykyään on netti, josta saa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin anopilta. Anopin tehtävä ei vaan ole puuttua millään muotoa ja sitten sen perusteella nimitellä sitä miniää.
Mistäs sinä sen tiedät, johan oli taas olettamus "Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. "
Jos on järkevät, asialliset ja luottamukselliset, lämpimät välit ja äiti on älykäs ja poika samoin (älykäs, tunneälykäs) niin mikä heitä estäisi keskustelemasta keskenään. Ei se ole sinulle uhka ellet niin itseäsi lietso. Minä keskustelen veljeni ja äitini kanssa sekä omasta että veljeni parisuhteesta, elämästä, haaveista, ratkaisuista - ihan kaikesta ja sopivalla tasolla (emme repostele esim. seksiasioita :D) ja keskustelut ovat olleet hyvin tärkeitä meille kaikille.
Varsinkin pienissä kriiseissä tarvitaan luotettavan ihmisen tukea ja mielipidettä. Ja varsinkin ihmisen, jonka tiedät pystyvän puhuvan suoraan niin hyvät kuin huonot asiat, haluamaan sinulle hyvää, tuntevan sinut ja olevan sinun puolellasi. Puoliso ei aina ole sinun puolellasi jos tilanteessa on valtataistelua tai uskottomuutta, itsekkyyttä tai jotain muuta parisuhteeseen mahdollisesti liittyviä ikävämpiä asioita. Joskus se veri on vettä sakeampaa on jouduttu punnitsemaan ja minulla on kokemusta kun voin luottaa enemmän lapsuudenperheeseeni kuin puolisooni. Eivät kaikki valinnat ole menneet nappiin niin luotettavat ihmiset ovat silloin olleet minun oljenkorteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopille saa antaa porttikillon, miniälle ei. Reilu meininki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilla on oikeus seurustella aikuisten lastensa kanssa ihan kaikessa rauhassa keskenään ilman lasten puolisoita jos heille kaikille niin keskenään sopii. Tarkoittaen vanhempia ja heidän aikuisia lapsiaan, ei siihen tarvita puolisoiden lupia eikä mielipiteitä.
Meillä on poikia ja tyttäriä niin pojilla on ollut huonompi tuuri puolison valinnassa, tytöillä on mukavat miehet. Toisella pojalla vaimo on luonteeltaan hapan, sekä kotona että kylässä, ei allergioita mutta syö rajoittuneesti esim. peruna ja kastike on ok, muuhun suhtautuu epäluuloisesti. Toisen pojan vaimo on tämän uusioperheen toinen osapuoli ja kun yhteisiä lapsia ei heillä ole niin hän on tuomassa esiin koko ajan omien lastensa lapset. Kun käyn kylässä ja poikani lapsi tulee syliini ja esittelemään jotain lelua tai kertomaan juttua niin tämä poikani vaimo tulee kertomaan omista lapsenlapsista ja esittelee valokuvia, puhuu pojan lapsen päälle.. mikä siunaus ympäristölleen tämä puusilmä. On mustasukkainen ihan kaikelle mikä liikkuu ja hengittää esim. miehensä huomiosta, miehensä lapselle ja muuten miehensä entisestä elämästäkin.
Meille kun keräännytään niin pojat purkavat ahdistustaan ja tyttäret tsemppaavat ja minä kuuntelen, tuen omalla tavallani. Pojat miettivät eroa mutta eivät saa mitään aikaiseksi. Eikä toiselle voi sanoa miten elämänsä elää. Joskus tekisi piirakkaan laittaa omenanlohkoilla sana EROTKAA! mutta ei vaan voi.
Pojille nämä kokoontumiset ovat tärkeitä että pää pysyy kasassa. Kai he kypsyvät ratkaisuun aikanaan. Näitä poikien vaimoja ei olla pyydetty paikalle, en edes pidä heistä. Tyttären miehet eivät taas omasta tahdostaan halua tulla "teidän suvun asioista puhumaan". Että sanokaa mitä sanotte niin minä olen lapsilleni läsnä tarvittaessa, vaikka vauvasta on varttunut aikuinen.
Olipa nokkela veto kasvattaa poikia joilla on huono naismaku. Saat pitää ne ikuisesti äidin pikku vavvana.
Ettei miesten parisuhdeongelmat vaan johtuisi siitä, että äidin pikku vavvat ei saa kunnollisia naisia?
Voin kertoa että oma mieheni ei ikinä eikä missään olosuhteissa tuhlaisi viikonloppuaamupäivää äitinsä kanssa juoruiluun. Ei se välttämättä minun kanssani ole, mutta varmasti keksii mielekkäämpää tekemistä ja seuraa.
Voin kertoa, että useampi noin kolmekymppinen mies on kertonut minulle kun he käsittelevät elämäänsä esim. pelkojaan niin he ovat käsitelleet asioita äitinsä kanssa. Ja he kertovat minulle, että kuinka ihmisen kannattaa tutustua omiin vanhempiinsa aikuisena, varsinkin pojan äitiinsä ja toki isäänsä niin oppii itsestään yllättävän paljon. Ei siinä ole minulle mitään uutta, ihmisen kehitysvaihe, aika moni käy sen radan läpi. Että aika moni mies juoruilee äitinsä kanssa kun näitä avautumisia on ollut kymmeniä. Ilmeisesti olen äidillinen kun minulle avaudutaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Lapset tehdään ja sitten niistä päästetään irti. Äiti ei omista omaa lastaan vaan antaa tälle elämän, jolla se lapsi tekee, mitä tekee. Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. Ja ei, ei todellakaan ole tervettä aikuiselle miehelle korjata "paitaa housuun", se on oikeasti aika sairasta ja sellaisessa ei ole yhtään ihminen ymmärtänyt, että aika menee eteenpäin ja lapset lähtevät kotoa eikä äidin rooli ole enää sama kuin ennen. Kyllä minuakin etoisi, jos anoppi korjailisi mieheni vaatetusta ja kopeloisi ja käyttäyisi, kun kyseessä on edelleen se pieni poika. Onneksi oma anoppini kohtelee poikaansa niinkuin aikuista miestä eikä hän muidenkaan miesten vaatteita ala korjailla.
Ihan sairasta anopin puuttua vauvan vaatetukseen! Ja tunkea siihen perheeseen omaa "asiantunevuuttansa", vaikka tosiaan nykyään on netti, josta saa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin anopilta. Anopin tehtävä ei vaan ole puuttua millään muotoa ja sitten sen perusteella nimitellä sitä miniää.
Mistäs sinä sen tiedät, johan oli taas olettamus "Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. "
Jos on järkevät, asialliset ja luottamukselliset, lämpimät välit ja äiti on älykäs ja poika samoin (älykäs, tunneälykäs) niin mikä heitä estäisi keskustelemasta keskenään. Ei se ole sinulle uhka ellet niin itseäsi lietso. Minä keskustelen veljeni ja äitini kanssa sekä omasta että veljeni parisuhteesta, elämästä, haaveista, ratkaisuista - ihan kaikesta ja sopivalla tasolla (emme repostele esim. seksiasioita :D) ja keskustelut ovat olleet hyvin tärkeitä meille kaikille.
Varsinkin pienissä kriiseissä tarvitaan luotettavan ihmisen tukea ja mielipidettä. Ja varsinkin ihmisen, jonka tiedät pystyvän puhuvan suoraan niin hyvät kuin huonot asiat, haluamaan sinulle hyvää, tuntevan sinut ja olevan sinun puolellasi. Puoliso ei aina ole sinun puolellasi jos tilanteessa on valtataistelua tai uskottomuutta, itsekkyyttä tai jotain muuta parisuhteeseen mahdollisesti liittyviä ikävämpiä asioita. Joskus se veri on vettä sakeampaa on jouduttu punnitsemaan ja minulla on kokemusta kun voin luottaa enemmän lapsuudenperheeseeni kuin puolisooni. Eivät kaikki valinnat ole menneet nappiin niin luotettavat ihmiset ovat silloin olleet minun oljenkorteni.
Tolkun ihminen antaa puolisonsa seurustella vanhempiensa, sisarustensa ja kavereittensa kanssa ja ottaa lapsetkin mukaan (tai olla ottamatta, kuinka vaan) ilman, että siitä täytyy tehdä hakemus viitenä kappaleena puolen vuoden käsittelyajalla, ilman poliisitutkintaa ja että päätös on 99,9% kielteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katsonut mm. Autotehtaan sankarit missä aikuinen poika jutteli äitinsä kanssa elämästä ja miten elämässä selviää, katsoin jonkun Unelmahäät missä äiti yritti pojan hääpäivänä napittaa aikuisen poikansa paidan kaulusta kiinni, siitä ei tullut mitään ja molemmat nauroivat ihan hervottomana, kuulin että erään perheen äiti oli sanonut miehelleen, että käyhän katsomassa, että pienellä on päikkäreillä peitto päällä, mies meni vierashuoneeseen missä hänen aikuinen tyttärensä nukkui vauvan kanssa ja niin, mies laittoi peiton tyttärensä päälle. Ei se rakkaus lähde käskemällä vaikka tilanteet muuttuu ja ihmiset kasvavat aikuisiksi.
Sitten on ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman rakkautensa. Heitä kutsutaan pikkusieluisiksi ihmisiksi. (Muualle heitä ei sitten pahemmin kutsutakaan...)
Vierailija kirjoitti:
Olen katsonut mm. Autotehtaan sankarit missä aikuinen poika jutteli äitinsä kanssa elämästä ja miten elämässä selviää, katsoin jonkun Unelmahäät missä äiti yritti pojan hääpäivänä napittaa aikuisen poikansa paidan kaulusta kiinni, siitä ei tullut mitään ja molemmat nauroivat ihan hervottomana, kuulin että erään perheen äiti oli sanonut miehelleen, että käyhän katsomassa, että pienellä on päikkäreillä peitto päällä, mies meni vierashuoneeseen missä hänen aikuinen tyttärensä nukkui vauvan kanssa ja niin, mies laittoi peiton tyttärensä päälle. Ei se rakkaus lähde käskemällä vaikka tilanteet muuttuu ja ihmiset kasvavat aikuisiksi.
Sitten on ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman rakkautensa. Heitä kutsutaan pikkusieluisiksi ihmisiksi. (Muualle heitä ei sitten pahemmin kutsutakaan...)
Sitten on mm Norman Bates ja hyvin kipeä äitisuhde.
Tuo että äiti toivoo poikansa parisuhteen epäonnistuvan on aika paljaatava toive.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katsonut mm. Autotehtaan sankarit missä aikuinen poika jutteli äitinsä kanssa elämästä ja miten elämässä selviää, katsoin jonkun Unelmahäät missä äiti yritti pojan hääpäivänä napittaa aikuisen poikansa paidan kaulusta kiinni, siitä ei tullut mitään ja molemmat nauroivat ihan hervottomana, kuulin että erään perheen äiti oli sanonut miehelleen, että käyhän katsomassa, että pienellä on päikkäreillä peitto päällä, mies meni vierashuoneeseen missä hänen aikuinen tyttärensä nukkui vauvan kanssa ja niin, mies laittoi peiton tyttärensä päälle. Ei se rakkaus lähde käskemällä vaikka tilanteet muuttuu ja ihmiset kasvavat aikuisiksi.
Sitten on ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman rakkautensa. Heitä kutsutaan pikkusieluisiksi ihmisiksi. (Muualle heitä ei sitten pahemmin kutsutakaan...)
Sitten on mm Norman Bates ja hyvin kipeä äitisuhde.
Tuo että äiti toivoo poikansa parisuhteen epäonnistuvan on aika paljaatava toive.
Mistähän sinä tuon tempaisit? Siis Norman Bates oli creepy, kyllä. Mutta kuvitteellinen hahmo, elokuvaa, ei dokumentti. Tietääkseni ei ole normaalia uhata listiä kaikki, jotka kokee uhkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katsonut mm. Autotehtaan sankarit missä aikuinen poika jutteli äitinsä kanssa elämästä ja miten elämässä selviää, katsoin jonkun Unelmahäät missä äiti yritti pojan hääpäivänä napittaa aikuisen poikansa paidan kaulusta kiinni, siitä ei tullut mitään ja molemmat nauroivat ihan hervottomana, kuulin että erään perheen äiti oli sanonut miehelleen, että käyhän katsomassa, että pienellä on päikkäreillä peitto päällä, mies meni vierashuoneeseen missä hänen aikuinen tyttärensä nukkui vauvan kanssa ja niin, mies laittoi peiton tyttärensä päälle. Ei se rakkaus lähde käskemällä vaikka tilanteet muuttuu ja ihmiset kasvavat aikuisiksi.
Sitten on ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman rakkautensa. Heitä kutsutaan pikkusieluisiksi ihmisiksi. (Muualle heitä ei sitten pahemmin kutsutakaan...)
Sitten on mm Norman Bates ja hyvin kipeä äitisuhde.
Tuo että äiti toivoo poikansa parisuhteen epäonnistuvan on aika paljaatava toive.
Äiti tv ohjelmassa toivoi näin ?
Vai mitä tämä kommenttisi koskee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katsonut mm. Autotehtaan sankarit missä aikuinen poika jutteli äitinsä kanssa elämästä ja miten elämässä selviää, katsoin jonkun Unelmahäät missä äiti yritti pojan hääpäivänä napittaa aikuisen poikansa paidan kaulusta kiinni, siitä ei tullut mitään ja molemmat nauroivat ihan hervottomana, kuulin että erään perheen äiti oli sanonut miehelleen, että käyhän katsomassa, että pienellä on päikkäreillä peitto päällä, mies meni vierashuoneeseen missä hänen aikuinen tyttärensä nukkui vauvan kanssa ja niin, mies laittoi peiton tyttärensä päälle. Ei se rakkaus lähde käskemällä vaikka tilanteet muuttuu ja ihmiset kasvavat aikuisiksi.
Sitten on ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman rakkautensa. Heitä kutsutaan pikkusieluisiksi ihmisiksi. (Muualle heitä ei sitten pahemmin kutsutakaan...)
Sitten on mm Norman Bates ja hyvin kipeä äitisuhde.
Tuo että äiti toivoo poikansa parisuhteen epäonnistuvan on aika paljaatava toive.
Äiti tv ohjelmassa toivoi näin ?
Vai mitä tämä kommenttisi koskee?
Miten se voi olla äidin vika jos poika on ostanut liian pienen paidan, kaulus oli tiukka eikä meinannut mennä kiinni. Hääpäivä ja kamerat jännittivät ja molempia nauratti. Heillä oli hyvät, lämpimät välit ja sama huumori.
Millainen ihminen vääntää tuostakin tilanteesta sellaisen, että äiti toivoi poikansa parisuhteen epäonnistuvan? Kerrohan miten oikein ajattelet.
Vierailija kirjoitti:
Olen katsonut mm. Autotehtaan sankarit missä aikuinen poika jutteli äitinsä kanssa elämästä ja miten elämässä selviää, katsoin jonkun Unelmahäät missä äiti yritti pojan hääpäivänä napittaa aikuisen poikansa paidan kaulusta kiinni, siitä ei tullut mitään ja molemmat nauroivat ihan hervottomana, kuulin että erään perheen äiti oli sanonut miehelleen, että käyhän katsomassa, että pienellä on päikkäreillä peitto päällä, mies meni vierashuoneeseen missä hänen aikuinen tyttärensä nukkui vauvan kanssa ja niin, mies laittoi peiton tyttärensä päälle. Ei se rakkaus lähde käskemällä vaikka tilanteet muuttuu ja ihmiset kasvavat aikuisiksi.
Sitten on ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman rakkautensa. Heitä kutsutaan pikkusieluisiksi ihmisiksi. (Muualle heitä ei sitten pahemmin kutsutakaan...)
Kiitos tästä!
Nätisti sanottu.
Lapset tehdään ja sitten niistä päästetään irti. Äiti ei omista omaa lastaan vaan antaa tälle elämän, jolla se lapsi tekee, mitä tekee. Ei ole normaalia aikuisen pojan jakaa äidin kanssa asioita parisuhteestaan ja perhe-elämästään vaan omien kavereiden ja sen puolison. Ja ei, ei todellakaan ole tervettä aikuiselle miehelle korjata "paitaa housuun", se on oikeasti aika sairasta ja sellaisessa ei ole yhtään ihminen ymmärtänyt, että aika menee eteenpäin ja lapset lähtevät kotoa eikä äidin rooli ole enää sama kuin ennen. Kyllä minuakin etoisi, jos anoppi korjailisi mieheni vaatetusta ja kopeloisi ja käyttäyisi, kun kyseessä on edelleen se pieni poika. Onneksi oma anoppini kohtelee poikaansa niinkuin aikuista miestä eikä hän muidenkaan miesten vaatteita ala korjailla.
Ihan sairasta anopin puuttua vauvan vaatetukseen! Ja tunkea siihen perheeseen omaa "asiantunevuuttansa", vaikka tosiaan nykyään on netti, josta saa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin anopilta. Anopin tehtävä ei vaan ole puuttua millään muotoa ja sitten sen perusteella nimitellä sitä miniää.