Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eka ja ainoa kommenttini brunssiin.
Jos brunssille saa tulla lasten puolisot niin ihan ok vaikka ei erityisemmin heitä kutsuta/toivota paikalle (eli puolisot päättää itse osallistuvatko vai eivät) (kutsu esim muotoa "sunnuntaina 7.2. brunssi meillä klo 10"). Mutta jos minulle sanottaisiin että en missään tapauksessa saa olla läsnä, niin ei puolisonikaan (kysyin) osallistuisi kuin ehkä kerran, kaksi vuodessa (eikä näillä harvoilla kerroilla ottaisi lapsiamme kuulemma mukaan jos heidän toinen vanhempansakaan ei olisi tervetullut halutessaan).
Vanhempiamme näemme milloin yhdessä ja milloin erikseen, mutta jos kummalle tahansa sanottaisi että Liisa/Kalle ei sitten ensi viikolla saa tulla meille syömään niin se loukkaisi molempia.
Ja ps joku kirjoitti että aina on sienipiirakkaa ja miniä ei siitä pidä - kumma brunssi jos yhtä laatua ja töykeä isäntäväki jos tarkoituksella tehdään inhokkia.Onko niin vaikea ymmärtää, että perheitä on erilaisia? Ja että osa perheistä haluaa nähdä välillä vain omalla pienellä perheporukalla eikä isolla porukalla kuten aikuisten lasten puolisot mukana.
Odotas, nyt MINÄ kysyn mieheltäni.. joo, hän ei halua tulla joka kerta mukaan, hän keksii muuta tekemistä ja mielellään saa meidän lapset lähteä minun mukaani. Meilläkin voisi olla sienipiirakkaa koska se on SUOSIKKI eikä inhokki. Vaikka joku perheen ulkopuolinen ei pitäisikään sienistä.
Minä ymmärrän vallan hyvin ettei perheeseen kuulu kuin tietyt ihmiset. Oli sitten kyse ydinperheestä tai lapsuudenperheestä. Miksi se on niin vaikea sinun ymmärtää? Eikö samat säännöt pelaa kaikille?
Luitko mitä kirjoitin? Jos puoliso saa valita niin ihan se ja sama. Mutta jos kielletään että ET SITTEN TUO SITÄ VAIMOASI/MIESTÄSI MUKAAN, niin se loukkaisi sekä minua että puolisoani (olisi kyse kumman vanhemmista tahansa). Varsinkin jos tällainen kielto olisi säännöllinen tapahtuma.
Entä jos sulla olisi vaikka kaksoset ja vanhempasi sanoisivat vaikka että Liisan voit/pitää ottaa mukaan mutta Leena ei saa koskaan tulla (puhutaan nyt tavallisista lapsista ei erityistarpeisista) että Leenaa nähdään tarpeeksi kun kerran vuodessa käydään synttäreillä. Väitän että melkein kaikki vanhemmat ja vähintään se syrjäytetty pahoittaisi mielensä.
Toki jos teillä on hauskaa silloin kun suljette jonkun/jotkut _pakolla_ ulos (vaikka saattais kaivata vaikka juttuseuraa yms) niin onnea vaan. Meillä ei olla lonkasta toisissamme kiinni (tai lapsissamme), mutta jos joku meidän perheestä ei sukulaiselle kelpaa kun vietetään yhdessä sovitusti aikaa niin ei muitakaan kyllä huvittaisi mennä vaan vedetään yhtä köyttä eikä sallita tämmöistä kielto-syrjimistä.
(Ja kyllä molemmilla on ns tyttöjen/poikien iltoja mutta joka kk brunssi sukulaisella jonne ei saa tulla ei oo ok kummankaan mielestä).Kyse on vain siitä asiasta, että tämä perhe viihtyy paremmin yhdessä välillä omalla porukallaan (lapsuudenperhe) ja sitten välillä kutsutaan myös aikuisten lasten kumppanit mukaan. Mikä sinä olet siihen puuttumaan? Ole mitä mieltä olet, sinun asiasi ei ole siihen puuttua.
Minusta on ihan selvää, että jotkut ihmiset viihtyy yhdessä paremmin ja haluavat välillä olla sillä porukalla, ymmärtävät toisiaan, samat kokemukset, sama aallonpituus ja huumori. Ei ole harvinaista perheissä, että aikuiset lapset tapaavat vanhempiaan ilman puolisoitaan. Jopa lapset mukana. Se brunssko siinä kaihertaa, että heillä on kivaa ilman sinua.
Miten sen sanoo nätisti ettei sinua erityisemmin kaivata paikalle vaikka ei olisi varsinaista porttikieltoa?
Sullehan se on vaikea ymmärtää että meillä se ehdoton kielto olis loukkaus (ja pahemmin tässä keississä loukkaantuis se vanhempien lapsi (eli esim nyt minä vaimoni puolesta). Ja me aikuiset tavataan myös yksin (tai 1-3 lasta mukana) vanhempiamme.
Esim "Hei, aateltiin järkätä brunssi sunnuntaina klo 10, vois olla hauska höpötellä lapsuusmuistoista?" vs "brunssi meillä su klo 10, EI PUOLISOITA". Eka on sellainen toive ja toka on kielto. Huomaatko eron, lisäksi jos se on kaikkien mun lapsuuden perheen toive niin se on eri asia kuin kieltää, koska meillä kuka vaan vois sitten huikata muille "hei x olis kans tulossa koska xx ja yy, on varmaan kaikille ok?" ja se olis kaikille ok koska me ei ikinä suljettaisi ketään ulkopuolelle.
Eli meillä lapsuuden- sekä ydinperheessä nimenomaan se että kiellettäis jonkun(poislukien tartuttava sairaus) osallistuminen johonkin yhteiseen juttuun olis se mikä hiertäis. Kaikki ymmärtää jos se on toive tai halu - mutta tietäis myös että kaikkien puolisot/lapset on tervetulleet jos haluavat eli kukaan ei töykeästi kieltäisi vaan katottas seuraavan kerran uusiksi.Ja nyt mä lopetan jatka toki yksin jos ei vielä mennyt jakeluun että mä en arvosta tippaakaan sitä jos joku sukulainen sanoo ettei mun vaimo saa tulla mukaan.
Kyse ei ole yhteisestä jutusta, sukujuhlat ovat erikseen ja sinne kaikkien puolisot ovat tervetulleita. Kyse on tietyn perheen perinteestä, kokoontumisesta, pitkästä aamupalasta - vanhemmat ja aikuiset lapset ja välillä mukana on lastenlapsia mutta ei haluta paikalle aikuisten lasten puolisoita, tunnelma muuttuu heti. Ei meillä tarvita kiertoilmaisuja toiveista, kysytä lupaa tai kielletä, aikuiset lapset tulevat kylään kerran kuussa sunnuntaina, tietävät, että on paikalla aikuiset sisarukset, jutellaan rauhassa asioita ja lasten kumppanit keksivät aamupäiväksi itselleen jotain muuta tekemistä. Heillä ei ole samaa yhteistä historiaa kuin lapsuudenperheellä niin mitäpä he siellä tekisivät. Tässä tapauksessa aikuiset lapset eivät halua kumppaneitaan mukaan niin näin tämä menee.
Saat ihan vapaasti loukkaantua mutta tämä voi osaltaan selittää miksi ystäväsi pyörittelevät silmiään kun otat vaimosi mukaan saunailtaan, jalkapalloharjoituksiin, työpaikan illanviettoon, hammaslääkäriin ja miesten vessaan.
Pilaat koko ketjun. Anna jo hyvä ihminen olla. Sinun pointtisi on tullut selväksi.
On kohteliasta vastata kun kysytään. Tämä ei ole sinun ketjusi, tämä on keskusteluketju etkä voi rajoittaa vapaata keskustelua vaikka anoppiasi rajoittaisitkin. Keskustelu olisi jo lopahtanut itsekseen ilman tätä brunssisivujuonta. Kaikki anoppijutut on jo kuultu. Harmi sinänsä, minua kiinnostaa tarinat eikä oikein yksittäiset mielipiteet ilman kokemusta, tarinaa. Sinunkin kommenttisi oli tylsä eikä herättänyt mitään suurempaa keskustelua. Sanotko sinä väittelyssä, että lopeta jo, ole hiljaa? Se ei ole rakentavaa keskustelua, perehdy tarkemmin aiheeseen niin voit oppia jotain.
Yleensä av:lla syytetään jankkauksesta, jos joku ei ole samaa mieltä eikä suostu vain nielemään kenenkään tuulesta temmattuja "faktoja". Olen huomannut että keskustelu esimerkiksi työpaikan taukohuoneessa noudattaa usein samaa kaavaa. Pitäisi vain hymistellä ja myötäillä. Kun väitteen esittäjä ei osaakaan perustella väitettään, tai tuot toisen näkökulman asiaan, niin hermostutaan ja vaihdetaan aihetta.
Etkö tiedä mitä jankkaaminen on? Se on saman asian toistamista loputtomiin. Looopppuuutttomiiiin.
Se ei ole keskustelemista. Siksi täällä on toivottu, että tuo saman loputon toistaminen viiiiiimein loppuisi. On kuultu jo.
Jos omistat normaalin järjen, niin ymmärtänet ettei postaus koskenut vain tätä ketjua, vaan av:n yleistä linjaa. Minua on syytetty jankkaamisesta postattuani kaksi aiheeseen liittyvää viestiä.
Tiedätkö mitä keskusteleminen ei ole? Sitä, että toinen keskustelee, tai haluaa keskustella asiasta, mutta toinen osapuoli ei kykene siihen mahdollisesti rajoittuneen älynsä vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Puhuu muutenvaan vai uhkailee? Jos uhkailee niin soitto 112, lääkäriambulanssi voi käydä tarkistamassa tilanteen. Tai vähintäänkin lääkäri voi ottaa yhteyttä häneen.
Jos on huoli niin kannattaa aina soittaa, vähemmän siitä on haittaa kuin siitä ettei soita ja jotain käykin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Niin ne ajat muuttuvat. Yleensä ihmiset kehittyvät myös ajan saatossa-eivät kaikki.
Sinulla on vielä opittavana, ettet enää elä pikkulapsi aikaa. Lapsesi ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheensä. Sinun on vain luovittava ja oltava enemmän tietoinen itsestäsi, jotta saisit viettää tuon uuden ydinperheen kanssa aikaa. Sinun ydinperheajat ovat jo kaukana takanapäin. Nyt ydinperheen muodostat esim. kumppanisi kanssa.
Ihan googleamalla voit kehittyä itsekin; Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Minä siis vietän aikaa mieluummin aikuisten lasteni kanssa kuin heidän puolisoidensa kanssa. Tarkoitukseni ei ole hakeutua lasteni ydinperheisiin vaan antaa aikuisten lasteni tulla käymään meidän luona, silloin kun tahtovat ja suoraan sanottuna mieluummin ilman puolisoitaan. Siinä ei ole mitään pahaa jos asia sopii kaikille. Sitten juhlat ovat erikseen, silloin toki myös puolisot ovat tervetulleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Niin ne ajat muuttuvat. Yleensä ihmiset kehittyvät myös ajan saatossa-eivät kaikki.
Sinulla on vielä opittavana, ettet enää elä pikkulapsi aikaa. Lapsesi ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheensä. Sinun on vain luovittava ja oltava enemmän tietoinen itsestäsi, jotta saisit viettää tuon uuden ydinperheen kanssa aikaa. Sinun ydinperheajat ovat jo kaukana takanapäin. Nyt ydinperheen muodostat esim. kumppanisi kanssa.
Ihan googleamalla voit kehittyä itsekin; Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Minä siis vietän aikaa mieluummin aikuisten lasteni kanssa kuin heidän puolisoidensa kanssa. Tarkoitukseni ei ole hakeutua lasteni ydinperheisiin vaan antaa aikuisten lasteni tulla käymään meidän luona, silloin kun tahtovat ja suoraan sanottuna mieluummin ilman puolisoitaan. Siinä ei ole mitään pahaa jos asia sopii kaikille. Sitten juhlat ovat erikseen, silloin toki myös puolisot ovat tervetulleita.
No niin, eiköhän riitä. Ketään ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
En nyt millään ehdi lukea koko ketjua. En tiedä onko tosiaan suomalainenkin toimintatapa, mutta ap:n anoppi kuulostaa kovin minun italialaiselta anopiltani. Lapset siepataan ovelta, sanotaan "äitiä ei ole enää", "äiti lähti pois", "äitiä ei tarvita" jne. Vauvaraukat ihan shokissa, muutenkin kun tapa olla lasten kanssa siellä on sellaista jatkuvaa hössötystä ja kukkuu!!pöö!pim!!! -tyyppistä huudahtelua. Yhtään ei kuunnella lasta, pientä eikä isompaakaan, vaan jatkuvasti pölötetään niitä omia litanioita.
Kun esikoinen oli vauva olin todellakin raivoissani tästä. En itsekään ole mikään hiirulainen joten otin kyllä vauvani takaisin ja vetäisin heti rajat että minä olen äiti ja sanon mitä vauvan kanssa tehdään ja kuka tekee. Teki tosi tiukkaa anopille, ja tietysti oli paljon kulttuuriin kuuluvaa mesoamista ja marttyrointia siinä. Ymmärrän että kaipaavat lapsenlapsia mutta joku raja sentään.
On ihanaa jos isovanhemmat haluavat auttaa ja hoitaa lasta. Mutta ihanaa ei ole että nuorta äitiä vähätellään, mikään hoito ei ole oikein ja mummo omasta mielestään pelastaa lapsen kauhealta äidiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Niin ne ajat muuttuvat. Yleensä ihmiset kehittyvät myös ajan saatossa-eivät kaikki.
Sinulla on vielä opittavana, ettet enää elä pikkulapsi aikaa. Lapsesi ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheensä. Sinun on vain luovittava ja oltava enemmän tietoinen itsestäsi, jotta saisit viettää tuon uuden ydinperheen kanssa aikaa. Sinun ydinperheajat ovat jo kaukana takanapäin. Nyt ydinperheen muodostat esim. kumppanisi kanssa.
Ihan googleamalla voit kehittyä itsekin; Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Minä siis vietän aikaa mieluummin aikuisten lasteni kanssa kuin heidän puolisoidensa kanssa. Tarkoitukseni ei ole hakeutua lasteni ydinperheisiin vaan antaa aikuisten lasteni tulla käymään meidän luona, silloin kun tahtovat ja suoraan sanottuna mieluummin ilman puolisoitaan. Siinä ei ole mitään pahaa jos asia sopii kaikille. Sitten juhlat ovat erikseen, silloin toki myös puolisot ovat tervetulleita.
Nuo sata vuotta sitten olleet ns suurperheet eivät kyllä toimineet niin että siellä joku akka keksii eristäytyä tietyn porukan kanssa, vaan just päinvastoin.
Ne olivat taloudellisen pakon sanelemia hornamaisia hierarkioita, joissa juurikin se miniä oli se poljetuin olento.
Onneksi aika on ajanut moisen paskan ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Niin ne ajat muuttuvat. Yleensä ihmiset kehittyvät myös ajan saatossa-eivät kaikki.
Sinulla on vielä opittavana, ettet enää elä pikkulapsi aikaa. Lapsesi ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheensä. Sinun on vain luovittava ja oltava enemmän tietoinen itsestäsi, jotta saisit viettää tuon uuden ydinperheen kanssa aikaa. Sinun ydinperheajat ovat jo kaukana takanapäin. Nyt ydinperheen muodostat esim. kumppanisi kanssa.
Ihan googleamalla voit kehittyä itsekin; Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Minä siis vietän aikaa mieluummin aikuisten lasteni kanssa kuin heidän puolisoidensa kanssa. Tarkoitukseni ei ole hakeutua lasteni ydinperheisiin vaan antaa aikuisten lasteni tulla käymään meidän luona, silloin kun tahtovat ja suoraan sanottuna mieluummin ilman puolisoitaan. Siinä ei ole mitään pahaa jos asia sopii kaikille. Sitten juhlat ovat erikseen, silloin toki myös puolisot ovat tervetulleita.
Semmoinen anoppi.
Vähän toista kun minun isäni, joka on ottanut mieheni kuin omaksi pojakseen.
Sillä tavalla ihmisen tulee vävyjä ja miniöitä kohdella.
Muuten, lapsesi lapset ovat huomattavasti enemmän sen lapsesi puolison lapsia kuin sinun lapsenlapsiasi. Lapsesi puolison geenejä heissä on puolet, sinun geenejäsi vain neljännes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun appi järjesti kanssa näitä ”haukutaan lasteni puolisot pystyyn” -kokoontumisia.
Siellä se nyt makaa hoitokodissa yksinään.
Miksi puolisosi ei huolehdi isästään? Isänsä huolehti hänestä aikanaan. Eikös se appesi ollut se, joka leivän ja lämpimän lapselleen huolehti? Eikös olisi jonkinlaisen häpeämisen paikka?
Ja kun tarpeeksi kauan elät, siellä laitoksessa se sinäkin yksinäsi virut.
Ei huolehtinut. Apella on aina ollut vain ihan se oma napa tärkein. Ja käsi poikansa taskussa.
Ihan totttako? Miten se miehesi sitten on elänyt aikuiseksi kuitenkin? Kuka sitä elätti ja kuka sille kodin antoi silloin, kun se oli lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilla on oikeus seurustella aikuisten lastensa kanssa ihan kaikessa rauhassa keskenään ilman lasten puolisoita jos heille kaikille niin keskenään sopii. Tarkoittaen vanhempia ja heidän aikuisia lapsiaan, ei siihen tarvita puolisoiden lupia eikä mielipiteitä.
Meillä on poikia ja tyttäriä niin pojilla on ollut huonompi tuuri puolison valinnassa, tytöillä on mukavat miehet. Toisella pojalla vaimo on luonteeltaan hapan, sekä kotona että kylässä, ei allergioita mutta syö rajoittuneesti esim. peruna ja kastike on ok, muuhun suhtautuu epäluuloisesti. Toisen pojan vaimo on tämän uusioperheen toinen osapuoli ja kun yhteisiä lapsia ei heillä ole niin hän on tuomassa esiin koko ajan omien lastensa lapset. Kun käyn kylässä ja poikani lapsi tulee syliini ja esittelemään jotain lelua tai kertomaan juttua niin tämä poikani vaimo tulee kertomaan omista lapsenlapsista ja esittelee valokuvia, puhuu pojan lapsen päälle.. mikä siunaus ympäristölleen tämä puusilmä. On mustasukkainen ihan kaikelle mikä liikkuu ja hengittää esim. miehensä huomiosta, miehensä lapselle ja muuten miehensä entisestä elämästäkin.
Meille kun keräännytään niin pojat purkavat ahdistustaan ja tyttäret tsemppaavat ja minä kuuntelen, tuen omalla tavallani. Pojat miettivät eroa mutta eivät saa mitään aikaiseksi. Eikä toiselle voi sanoa miten elämänsä elää. Joskus tekisi piirakkaan laittaa omenanlohkoilla sana EROTKAA! mutta ei vaan voi.
Pojille nämä kokoontumiset ovat tärkeitä että pää pysyy kasassa. Kai he kypsyvät ratkaisuun aikanaan. Näitä poikien vaimoja ei olla pyydetty paikalle, en edes pidä heistä. Tyttären miehet eivät taas omasta tahdostaan halua tulla "teidän suvun asioista puhumaan". Että sanokaa mitä sanotte niin minä olen lapsilleni läsnä tarvittaessa, vaikka vauvasta on varttunut aikuinen.
Olipa nokkela veto kasvattaa poikia joilla on huono naismaku. Saat pitää ne ikuisesti äidin pikku vavvana.
Ettei miesten parisuhdeongelmat vaan johtuisi siitä, että äidin pikku vavvat ei saa kunnollisia naisia?
Voin kertoa että oma mieheni ei ikinä eikä missään olosuhteissa tuhlaisi viikonloppuaamupäivää äitinsä kanssa juoruiluun. Ei se välttämättä minun kanssani ole, mutta varmasti keksii mielekkäämpää tekemistä ja seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun appi järjesti kanssa näitä ”haukutaan lasteni puolisot pystyyn” -kokoontumisia.
Siellä se nyt makaa hoitokodissa yksinään.
Miksi puolisosi ei huolehdi isästään? Isänsä huolehti hänestä aikanaan. Eikös se appesi ollut se, joka leivän ja lämpimän lapselleen huolehti? Eikös olisi jonkinlaisen häpeämisen paikka?
Ja kun tarpeeksi kauan elät, siellä laitoksessa se sinäkin yksinäsi virut.
Ei huolehtinut. Apella on aina ollut vain ihan se oma napa tärkein. Ja käsi poikansa taskussa.
Ihan totttako? Miten se miehesi sitten on elänyt aikuiseksi kuitenkin? Kuka sitä elätti ja kuka sille kodin antoi silloin, kun se oli lapsi?
Vanhemmilla on kuule ihan elatusvelvollisuus. Appi ruokki juuri ja juuri. Muuten ei lasten tarpeisiin vastattu. Muuttivat mm jatkuvasti ympäri maata, koska appi riitautui aina työpaikoillaan. Ja ne lapsuuden ruuat on mies maksanut jo moneen kertaan.
Jos aikanaan en pidä poikani puolisosta niin toivon voivani pitää tiedon itselläni.
Toivon,jos saan lapsenlapsia, osaavani olla onnellinen heidän puolestaan enkä tehdä itsestäni numeroa.
Olen kasvatustyön tehnyt ja voinkin vain uskoa että poikani valitsee sellaisen puolison jonka kanssa haluaa olla. Elämänarvot jotka minä olen antanut hän valitsee jatkaako niitä vai ei. Toivottavasti en koskaan ole niin itsekäs kuin tässä kuvatut anopit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Puhuu muutenvaan vai uhkailee? Jos uhkailee niin soitto 112, lääkäriambulanssi voi käydä tarkistamassa tilanteen. Tai vähintäänkin lääkäri voi ottaa yhteyttä häneen.
Jos on huoli niin kannattaa aina soittaa, vähemmän siitä on haittaa kuin siitä ettei soita ja jotain käykin.
Tilanne on jo ohi, koska tuli ero miehen kanssa. Mietin vaan, että miten olisin voinut toimia paremmin. Anoppi ei varsinaisesti uhkaillut, vaan sanoi usein, että itsemurha on käynyt mielessä. Itsekin ajattelin välillä, että soitanko jonnekin, esim. hätänumeroon. Mies oli sitä mieltä, että ei se itsemurhaa tee, puhuu vaan. Anoppi ei halunnut psykiatrista hoitoa. Ihan hirveän stressaava tilanne, joka jatkui vuosikausia. Lopulta menetin omankin mielenterveyden.
Miten AP voi tällä hetkellä? Onko tilanne muuttunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
En nyt millään ehdi lukea koko ketjua. En tiedä onko tosiaan suomalainenkin toimintatapa, mutta ap:n anoppi kuulostaa kovin minun italialaiselta anopiltani. Lapset siepataan ovelta, sanotaan "äitiä ei ole enää", "äiti lähti pois", "äitiä ei tarvita" jne. Vauvaraukat ihan shokissa, muutenkin kun tapa olla lasten kanssa siellä on sellaista jatkuvaa hössötystä ja kukkuu!!pöö!pim!!! -tyyppistä huudahtelua. Yhtään ei kuunnella lasta, pientä eikä isompaakaan, vaan jatkuvasti pölötetään niitä omia litanioita.
Kun esikoinen oli vauva olin todellakin raivoissani tästä. En itsekään ole mikään hiirulainen joten otin kyllä vauvani takaisin ja vetäisin heti rajat että minä olen äiti ja sanon mitä vauvan kanssa tehdään ja kuka tekee. Teki tosi tiukkaa anopille, ja tietysti oli paljon kulttuuriin kuuluvaa mesoamista ja marttyrointia siinä. Ymmärrän että kaipaavat lapsenlapsia mutta joku raja sentään.
On ihanaa jos isovanhemmat haluavat auttaa ja hoitaa lasta. Mutta ihanaa ei ole että nuorta äitiä vähätellään, mikään hoito ei ole oikein ja mummo omasta mielestään pelastaa lapsen kauhealta äidiltä.
Tuli mieleen lämpimiä muistoja omasta appiukostani. Hänellä oli tapana toistaa vauvalle peräkkäin kymmeniä kertoja "nyt ei enää kiusata, nyt ei enää kiusata" kun kävimme anoppilassa ja hän sai poikamme syliinsä. Jos soseita syöttäessä minulta putosi lusikasta sosetta vauvan paidalle tms. (päätään kääntelevä reilu puolivuotias, you know) huusi appiukko toiselta puolen tupakeittiötä "no niin, no niin, ei suju ei. Haehan Liisa (anoppi) moppi valmiiksi". Siis vahtasi silmä kovana että pääsee nolaamaan minut. Kerran vauva alkoi itkeä kun tulin huoneeseen ja näki minut - mikä on ihan normaalia, äiti tuli paikalle joten ilmaistaan tarpeita - sanoi appiukko "no näetkö nyt, raukkanen kun pelkää sinua".
Koko vauvavuosi oli tuota samaa. Eivät tunnu tajuavan vieläkään etten halua olla missään tekemisissä. Aivan sama olenko liian niuho jonkun mielestä mutta tuli niin paha olo heidän takiaan että haluan nauttia edes taaperoajasta rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso sitä vauvaasi ja ajattele, että joku päivä hänellä on vauva. Sillä sinun, SINUN käärölläsi. Sinun tekemä ihminen tekee ihmisen!
Ja sitten lapsesi puoliso sanoo, että sinulla ei ole mitään asiaa olla tekemisissä ja olet vieläpä sairas kun niin luulet.
Tässä on malliesimerkki ongelmallisesta ajattelusta. Minun kääröni saattaa hyvinkin toimia jonain päivänä TOISENA OSAPUOLENA uuden ihmisen saattamisessa maailmaan - sitä onnea minä toivottavasti pääsen seuraamaan. Mutta se lapsi on silloin äitinsä ja isänsä oma. Ei minun. Minulla oli pikku kääröni ja nautin hänestä omana aikanani. On 99% itsestäni kiinni saanko roolia lapsenlapseni elämässä, sellaista roolia josta on nuorelle perheelle iloa ja hyötyä. Mitään OMISTUSSUHDETTA minulla ei tule pieneen ihmiseen olemaan ja kun sen ymmärrän ja sisäistän, kykenen hyvään isovanhemmuuteen.
Nyt kyllä liioittelet. Missään tapauksessa ei ole 99% sinusta kiinni saatko roolia lapsenlapsesi elämässä tai kuinka vähäinen se ehkä on.
Paljon pienempi prosentti se on.
Ja mitä tarkempi olet oman lapsesi isovanhempien kanssa ( enkä todellakaan tarkoita tällä mitään no go - asioita) sitä pienemmäksi oma vaikuttamisprosenttisi jää koska lapset imevät perheen kulttuurin kuin pesusienet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Puhuu muutenvaan vai uhkailee? Jos uhkailee niin soitto 112, lääkäriambulanssi voi käydä tarkistamassa tilanteen. Tai vähintäänkin lääkäri voi ottaa yhteyttä häneen.
Jos on huoli niin kannattaa aina soittaa, vähemmän siitä on haittaa kuin siitä ettei soita ja jotain käykin.Tilanne on jo ohi, koska tuli ero miehen kanssa. Mietin vaan, että miten olisin voinut toimia paremmin. Anoppi ei varsinaisesti uhkaillut, vaan sanoi usein, että itsemurha on käynyt mielessä. Itsekin ajattelin välillä, että soitanko jonnekin, esim. hätänumeroon. Mies oli sitä mieltä, että ei se itsemurhaa tee, puhuu vaan. Anoppi ei halunnut psykiatrista hoitoa. Ihan hirveän stressaava tilanne, joka jatkui vuosikausia. Lopulta menetin omankin mielenterveyden.
Aina voi soittaa, silloin ei koskaan mene pieleen :) Tosi ikävä tilanne tollanen. Itse olen päättänyt, että jos anoppi alkaa uhkailemaan tuollaisessa niin soitan heti, enkä reagoi mitenkään muuten. Anopilla siis historiaa itsemurhalla uhkailusta lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso sitä vauvaasi ja ajattele, että joku päivä hänellä on vauva. Sillä sinun, SINUN käärölläsi. Sinun tekemä ihminen tekee ihmisen!
Ja sitten lapsesi puoliso sanoo, että sinulla ei ole mitään asiaa olla tekemisissä ja olet vieläpä sairas kun niin luulet.
Tässä on malliesimerkki ongelmallisesta ajattelusta. Minun kääröni saattaa hyvinkin toimia jonain päivänä TOISENA OSAPUOLENA uuden ihmisen saattamisessa maailmaan - sitä onnea minä toivottavasti pääsen seuraamaan. Mutta se lapsi on silloin äitinsä ja isänsä oma. Ei minun. Minulla oli pikku kääröni ja nautin hänestä omana aikanani. On 99% itsestäni kiinni saanko roolia lapsenlapseni elämässä, sellaista roolia josta on nuorelle perheelle iloa ja hyötyä. Mitään OMISTUSSUHDETTA minulla ei tule pieneen ihmiseen olemaan ja kun sen ymmärrän ja sisäistän, kykenen hyvään isovanhemmuuteen.
Nyt kyllä liioittelet. Missään tapauksessa ei ole 99% sinusta kiinni saatko roolia lapsenlapsesi elämässä tai kuinka vähäinen se ehkä on.
Paljon pienempi prosentti se on.
Ja mitä tarkempi olet oman lapsesi isovanhempien kanssa ( enkä todellakaan tarkoita tällä mitään no go - asioita) sitä pienemmäksi oma vaikuttamisprosenttisi jää koska lapset imevät perheen kulttuurin kuin pesusienet.Hyvät isovanhemmat ovat niin kiva lisä lapsiperheen elämässä että ihan noin vain heitä ei ulos suljeta. Jos välit ovat todella hyvät niin isovanhemmat voivat olla suorastaan merkittävä tuki ja ihana asia lapsille ja vanhemmille. Harvoin se mitään arpapeliä on, että hups vävy vihaakin minua koska toinen nimeni muistuttaa häntä exästään tai tervehdin häntä liian hajamielisesti tjsp. Viimeistään lapsiluvun kasvaessa fiksusti käyttäytyvä isovanhempi on tervetullut lastenlasten elämään. Jotkut pienten lasten vanhemmat ovat sellaisia ettei sietokykyä mitätöinnille, kettuilulle, arvostelulle tai manipuloinnille kertakaikkiaan löydy, ja välit voivat mennä rytinällä. Mutta miksi heidän pitäisi sietää sellaista, edes joskus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Voi lopeta jo. Sinä et tiedä poikasi ja miniäsi tilanteesta kaikkea vaikka niin haluatkin itsellesi uskotella.
Kannustaa häntä eteenpäin valitsemallaan tiellä.