Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Tai halusta auttaa ja antaa osaamista toisen käyttöön. Ikävä tietysti jos sen esittää siinä muodossa, että se tärsyttää kohdetta eli piltin äitiä. Viestintä on niin tuhottoman vaikeeta.
Pakkoauttaminen ja tiedoillaan päteminen harvoin on hedelmällistä.
Monella isoäidillä ne lastenlapset on näppärä tapa paeta oman elämän tyhjyyttä. He elää tavallaan koko elämänsä muiden kautta. Se on todella raskasta muille. Meillä anoppi ei ollut välittänyt pojastaan pätkääkään kun tämä oli lapsi ja nuori, mutta siinä vaiheessa kun miehen nuorinkin sisko muutti pois lapsuudenkodista anoppi koki jonkinlaisen valaistumisen ja muisti yks kaks poikansa. Alkoi vimmattu tappelu ko pojasta ja tämän lapsista.
Ei ole totta! :D Niin kävi meilläkin. Kun anopin kolmas ja viimeinen hellantelttu otti hiukan vajaa kolmikymppisenä maalattavat ritariukkonsa ja muutti muualle. Silloin paheni meidän suunnassa. Anopilla oli kyllä runsaasti aikaa manipuloida ja kertoa valheitaan. Tuli ensin anoppi solvaamaan ja sitten appi, myöhemmin tämä mamin ritarinmaalaaja.
Onneksi ei tarvitse enää nähdä ketään noista. Appi oli kyllä porukan viisain, että hiukan harmittaa hänen menetys. Hän tuntui olevan silkka pelinappula anopille, sillä eivät kykeneet eron jälkeen olemaan edes samoilla syntymäpäivillä saman katon alla.
Mut hei, meillä menee hyvin! :)
Mut hei kiva et teil menee hyvin! Kysy joskus mieheltäsi kuin hyvä hänestä on ettei teidän perhe enää tapaa hänen vanhempiaan tai sisaruksiaan. Kysy niin voit hekumoida asialla hyvällä omallatunnolla. Kysy samalla et korvaako se, että te näette sun vanhempiasi niin sun miehelle ettei hän näe omia vanhempiaan. Mut hei, ei sen välii kun teillä menee sun mielestä hyvin!
Minusta on ihan ok katkaista välit jos ei homma vaan toimi vaikka yrittää. Ja on yrittänyt tosissaan. Ja tietää olleensa reilu puolisoaan kohtaan. Mut hei jos ei tunnu missään kun kyse on puolisosta niin mitä välii sen tunteista. Kiva et menee hyvin ja meitä on moneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Tai halusta auttaa ja antaa osaamista toisen käyttöön. Ikävä tietysti jos sen esittää siinä muodossa, että se tärsyttää kohdetta eli piltin äitiä. Viestintä on niin tuhottoman vaikeeta.
Pakkoauttaminen ja tiedoillaan päteminen harvoin on hedelmällistä.
Monella isoäidillä ne lastenlapset on näppärä tapa paeta oman elämän tyhjyyttä. He elää tavallaan koko elämänsä muiden kautta. Se on todella raskasta muille. Meillä anoppi ei ollut välittänyt pojastaan pätkääkään kun tämä oli lapsi ja nuori, mutta siinä vaiheessa kun miehen nuorinkin sisko muutti pois lapsuudenkodista anoppi koki jonkinlaisen valaistumisen ja muisti yks kaks poikansa. Alkoi vimmattu tappelu ko pojasta ja tämän lapsista.
Ei ole totta! :D Niin kävi meilläkin. Kun anopin kolmas ja viimeinen hellantelttu otti hiukan vajaa kolmikymppisenä maalattavat ritariukkonsa ja muutti muualle. Silloin paheni meidän suunnassa. Anopilla oli kyllä runsaasti aikaa manipuloida ja kertoa valheitaan. Tuli ensin anoppi solvaamaan ja sitten appi, myöhemmin tämä mamin ritarinmaalaaja.
Onneksi ei tarvitse enää nähdä ketään noista. Appi oli kyllä porukan viisain, että hiukan harmittaa hänen menetys. Hän tuntui olevan silkka pelinappula anopille, sillä eivät kykeneet eron jälkeen olemaan edes samoilla syntymäpäivillä saman katon alla.
Mut hei, meillä menee hyvin! :)
Mut hei kiva et teil menee hyvin! Kysy joskus mieheltäsi kuin hyvä hänestä on ettei teidän perhe enää tapaa hänen vanhempiaan tai sisaruksiaan. Kysy niin voit hekumoida asialla hyvällä omallatunnolla. Kysy samalla et korvaako se, että te näette sun vanhempiasi niin sun miehelle ettei hän näe omia vanhempiaan. Mut hei, ei sen välii kun teillä menee sun mielestä hyvin!
Minusta on ihan ok katkaista välit jos ei homma vaan toimi vaikka yrittää. Ja on yrittänyt tosissaan. Ja tietää olleensa reilu puolisoaan kohtaan. Mut hei jos ei tunnu missään kun kyse on puolisosta niin mitä välii sen tunteista. Kiva et menee hyvin ja meitä on moneksi.
Ei ne häiriintyneesti käyttäytyvät sukulaiset ole kellekään mikään onni. Epäreiluahan se on, mutta ei tuollaisa kukaan jaksa. Ei se minunkaan mieheni jota lapsuus laiminlyötiin ja yks kaks muistettiin kun tuli käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.Kuka pystyy sanomaan kenellä tässäkin ketjussa kuvatuilla anopeista on/pitäisi olla lääkärin diagnoosi? Ja silti täällä yritetään kääntää ongelmat miniöden vastuulle. Suuri osa näistäkin kertomuksista kuulostaa tasan samalta kun mitä oma sairas anoppini teki/tekee joten ”kyökkipsykologin tekemät hulluus määritykset” osuvat melko tarkasti oikeaan.
No täällähän väitettiin että minäkin oon vaan itse jotenkin möhlinyt, vaikka mummolle piti hakea laajennettu lähestymiskielto... että jotenkin oma vikani se hänenkin raivohulluutensa.
onko siis luettava 130 sivua valitusta mummoista, että saa kommentoida mihinkään viestiin?
Melko turhaa tulla kommentoimaan ilman kokemuspohjaa ja huudella sivusta ”kyllä se syy nyt aina on siinä miniässä”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on nyt pakko kysyä perusteluja näille "anoppi on jossain vaiheessa iso apu teille" Niinku millä tavalla se anoppi on välttämätön auttamaan? Ja jos nyt vetootte siihen että anoppi ois ilmaista lastenhoitoapua kun vanhemmat kaipaa lapsivapaata niin mä ainakin ihan mielelläni maksan jollekin luotettavalle henkilölle siitä lapsen vahtimisesta.
Meillä anoppi hoiti lapsia muutaman vuoden, jotta vältyimme päiväkotirumbalta. Samalta ajalta saimme nostaa kotihoidontukea ja käytimme ne rahat sitten mm sijoituksiin, remonttiin ja muuhun sellaiseen hyödylliseen.
Lisäksi turvallisista aikuisista (vanhempien lisäksi) on paljon hyötyä lapselle ja lapsen kehitykselle.Eli hyöty oli moninkertainen - lapsille iso juttu ja lisäksi taloudellinen puoli asiassa.
Anoppi ruokki myös meitä aikuisia, etenkin poikaansa aina hänen hakiessa lapsia hoidosta.Ensimmäinen vuosi oli todella, todella vaikea. Anoppi syytti minua kovin sanoin vaikka mistä ja koska 5 viikon ikäinen vauva ei ollut ollut heillä vielä hoidossa, niin yritin vierottaa lasta heistä.
Ristiäisissä puhui omalle suvulleen, että pitäkää nyt sylissä, kun saatte pitää ja vei lasta pois minun ulottuvilta.
Anopin sisarukset sanoivat jälkikäteen, että hän oli aivan mennyt raiteiltaan mummoksi tullessa.Näin 5 vuotta myöhemmin olemme suorastaan läheisiä ja erittäin hyvissä väleissä. Anoppi tosiaan hoitaa ja auttaa omien voimiensa mukaan ja on erittäin tärkeä lastemme elämässä.
Kannatti pitää puolensa.
Tosin, olen itsekin jo alkujaan määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea siinä mielessä, että en pelkää konflikteja, en pelkää pyytää anteeksi ja pystyn näkemään asiat hieman nenääni pidemmälle. Osasin siis jo alusta pitäen luotsata asiaa sitä kohden, että anoppikin saa arvoisensa paikan lasten elämässä, vaikka alkuun käyttäytyikin huonosti.
Kaikilla ei ole kunnollisia vuorovaikutustaitoja, joten ongelmia syntyy paljon helpommin, jos niissä taitavampi ei ota vastuuta ja sitä aikuisen roolia ja pääse yli hankalista tunteista...Niin minäkin olen määrätietoinen, oikeudenmukainen ja rohkea enkä pelkää konflikteja, pyytää anteeksi tai myöntää olevani väärässä. Silti maksaisin mielummin jollekin ulkopuoliselle lapseni vaihtimisesta kun että antaisin anoppini huolehtia lapsestani.
Juurikin koska otin aikuisen roolin ja päätin etten ole vastuussa anopin pahasta olosta niin anoppi pisti välit poikki myös lapseeni.
Ihmettelen vaan näitä ketkä jaksaa toitottaa että isovanhemmat on parasta mitä lapsenlapselle voi koskaan tapahtua ja käskevät katsomaan omaa nenäänsä pidemmälle.
Kirjoitin jo aikaisemmin omista rajattomista isovanhemmista ja kuinka olisin toivonut että äitini olisi puuttunut heidän toimintaansa. Kun tyttäreni syntyi ja anoppi alotti jyräämiseen yritin pitkään pitää välejä kunnossa lapsen parhaaksi. Jossain vaiheessa oli vaan todettava että lapsen paras on se että anopin toiminnalle pistetään stoppi. Jos antaisin anopin hoitaa lastani niin todennäköisyys sille että minulla ei enää sen jälkeen olisi lasta on erittäin suuri joten kyllä, ajattelen omaa nenääni pidemmälle nimittäin sitä oman lapseni henkeä ja turvallisuutta.
Tuo koko lähtökohta suhteessa isovanhempiin, että ovat ensisijaisia hoitajia lapselle, on minusta harhainen. Nykyään on hyvät ip-hoitosysteemit ja lastenhoitajia saa palkattua lyhyellä varoitusajalla. Lapsen elämässä voi olla muutenkin rakkaita aikuisia *jotka kunnioittavat lapsen vanhempia*. Minulla on selvät sävelet sen suhteen millainen ihminen voi hoitaa lapsiani - miksi sukulaisuus tekisi mitätöivistä ja omavaltaisista ihmisistä kelvollisia lapsenhoitajia? (Jotka lisäksi puhuvat lapselle asioita joiden tarkoitus on lyödä kiilaa lapsen ja vanhempien välille. Näitä sitten selvitellään kun lapsi juuri ennen nukkumaanmenoa ottaa esille että "äiti, onko totta että...")
Liittyiskö siihen että isovanhemmat on lapsen lähintä sukua vanhempien jälkeen JA itsekin vanhempia eli luotettavia hoitamaan kun on selkeät ohjeet. Loppu on miniän korvien välissä
Ai onko? Ja onko? Tosi luotettavaa tuollainen kiilan lyöminen.
Minkä kiilan? Jos on sanottavaa niin sanon asiasta. Suurin osa näistä miniöistä on sitä luokkaa, että väärän värinen ulkovaatekin on mailmanloppu.
Mitä sanottavaa sinulla muka on? Kuka sinä olet sanomaan? Yhtään mitään.
En sano en, vaikkakin miniä unohtanut pakata osan lapsen tavaroista. En sano vaikkakin poika hoikistuu joka tapaamisella. En sano vaikka puheen kehitys ei ikätasoa. Enkä sano vaikkakin poika epävarma välittääkö äitinsä... Tulee vielä paha mieli. Se ois kauheata se!
Ja tässä on sitten ns luotettava hoitaja?
Missäs on sen armaan poikasi panos? Miksei pakkaa, syötä, välitä.
Voi kuule. Miniällä on periaatteet ja ihan omat ajatukset, poika on ne purematta niellyt. Alle 1v antaneet omenan lohkoja ja hätä päällä netin ääreen kun laps ensi kertaa nuhassa. Sanoin että tavallinen lenssu vaan ei, netti tietää... Arvaat varmaan mitä netti kertoi, tuiki tavallinen lenssu.
Meinaatko ihan oikeesti ettei pojallasi ole mitään sananvaltaa lastensa kasvatukseen?? Mun anoppi väittää samaa ja ihan kyllä ollaan miehen kanssa yhdessä sovittu mitä lapselle annetaan ja missä vaiheessa. Esim sokerin antamisesta mies on huomattavasti tiukempi kun minä mut kun kerroin tästä anopille joka siis väittää että mä oon päättänyt tän yksinäni niin anopin kommentti oli ”no mistäs se nyt jotain noin tyhmää on saanu päähänsä! Eihän se tollasta oo kyllä voinu päättää”
Taidanpa kuitenkin tuntea oman poikani. On antanut periksi kun höyrypää ei kuuntele, netti netti netti tietää. Ja kuulit oikein, höyrypää ja ihan "ristitty" nimi. Ei ole ymmärrystä pukea pientä lasta mutta kehitys vaiheista tiedetään enemmän kuin professori.
Ohis, mutta tuskinpa tunnet poikaasi kuitenkaan niin hyvin kuin luulet. AIKUISTA poikaasi. Ihanko oikeasti?
Ja toisekseen tuohon mummojen ihme sekoiluun lasten "oikein" pukemisesta. Mikä sinä olet sanomaan mitkä ovat oikeita vaatteita lapselle?
Ystäväni vauva sattuu olemaan aikamoinen kuumapää ja hikiselkä jne joten hänellä pidetään vaatteita kevyemmin, saa sitten kaupungilla kuulla vanhoilta naisilta todella tökeröitä kommentteja.Et ole itsekään asiantuntija..
Hengittävä villa puetaan kuumakallelle. Päälle nappihaalari, töppöset, vanttuut. Pää oltava suojattu, mietittävä niin kumpi on pahempi, hiki vai paleltuminen. On puettu useampi lapsi mitä sinä olet nähnytkään... Saiko tuttavasi slaakin kun kuuli ohjeita. Varmaan, mikäli näiden juttujen kaltainen nettitietäjä. Oman pojan tuntee aina, AINA. Halatessa on se sama pieni poikani, siitä tunteesta et tiedä mitään. Näen usein katseestaan miten haluaisi sanoa eriävän mielipiteen tälle "rouvalleen" ja on sanonut puhelimessa että sie se äiti tietäisit... Mitä olisi rouva tuumannut kun kuulisi. Neuvoa ei kestä,, ei tohdi korjata edes paitaa housuun pojalta kun tulee se kauhea paha mieli.
Aika kamalaa. Anoppi haluaisi poikansa vaimoksi. Kuka äiti voi edes verrata itseään toisen aviopuolisoon. Kuka anoppi kelpaisi aikuiselle pojalleen kumppaniksi? Aika kuvottavaa. Äidilleen puhutaan myös eri tavalla kuin vuoteen jakajalle. Vuoteen jakajalle avataan kaikkein intiimein, siihen äidillä ei ole onneksi osaa, sairastahan se olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Tai halusta auttaa ja antaa osaamista toisen käyttöön. Ikävä tietysti jos sen esittää siinä muodossa, että se tärsyttää kohdetta eli piltin äitiä. Viestintä on niin tuhottoman vaikeeta.
Pakkoauttaminen ja tiedoillaan päteminen harvoin on hedelmällistä.
Monella isoäidillä ne lastenlapset on näppärä tapa paeta oman elämän tyhjyyttä. He elää tavallaan koko elämänsä muiden kautta. Se on todella raskasta muille. Meillä anoppi ei ollut välittänyt pojastaan pätkääkään kun tämä oli lapsi ja nuori, mutta siinä vaiheessa kun miehen nuorinkin sisko muutti pois lapsuudenkodista anoppi koki jonkinlaisen valaistumisen ja muisti yks kaks poikansa. Alkoi vimmattu tappelu ko pojasta ja tämän lapsista.
Ei ole totta! :D Niin kävi meilläkin. Kun anopin kolmas ja viimeinen hellantelttu otti hiukan vajaa kolmikymppisenä maalattavat ritariukkonsa ja muutti muualle. Silloin paheni meidän suunnassa. Anopilla oli kyllä runsaasti aikaa manipuloida ja kertoa valheitaan. Tuli ensin anoppi solvaamaan ja sitten appi, myöhemmin tämä mamin ritarinmaalaaja.
Onneksi ei tarvitse enää nähdä ketään noista. Appi oli kyllä porukan viisain, että hiukan harmittaa hänen menetys. Hän tuntui olevan silkka pelinappula anopille, sillä eivät kykeneet eron jälkeen olemaan edes samoilla syntymäpäivillä saman katon alla.
Mut hei, meillä menee hyvin! :)
Mut hei kiva et teil menee hyvin! Kysy joskus mieheltäsi kuin hyvä hänestä on ettei teidän perhe enää tapaa hänen vanhempiaan tai sisaruksiaan. Kysy niin voit hekumoida asialla hyvällä omallatunnolla. Kysy samalla et korvaako se, että te näette sun vanhempiasi niin sun miehelle ettei hän näe omia vanhempiaan. Mut hei, ei sen välii kun teillä menee sun mielestä hyvin!
Minusta on ihan ok katkaista välit jos ei homma vaan toimi vaikka yrittää. Ja on yrittänyt tosissaan. Ja tietää olleensa reilu puolisoaan kohtaan. Mut hei jos ei tunnu missään kun kyse on puolisosta niin mitä välii sen tunteista. Kiva et menee hyvin ja meitä on moneksi.
Ei ne häiriintyneesti käyttäytyvät sukulaiset ole kellekään mikään onni. Epäreiluahan se on, mutta ei tuollaisa kukaan jaksa. Ei se minunkaan mieheni jota lapsuus laiminlyötiin ja yks kaks muistettiin kun tuli käyttöä.
Päätös on sen ihmisen kenenkä ne vanhemmat ovat. Puoliso voi päättää vain omasta puolestaan tapaako miehen outoja vanhempia ja lasten puolesta päättävät molemmat vanhemmat yhdessä. Miehen puolesta päättää mies itse. Eniten ärsyttää, että tätä joutuu alleviivaamaan vähän epäsensitiivisemmille yksilöille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Tai halusta auttaa ja antaa osaamista toisen käyttöön. Ikävä tietysti jos sen esittää siinä muodossa, että se tärsyttää kohdetta eli piltin äitiä. Viestintä on niin tuhottoman vaikeeta.
Pakkoauttaminen ja tiedoillaan päteminen harvoin on hedelmällistä.
Monella isoäidillä ne lastenlapset on näppärä tapa paeta oman elämän tyhjyyttä. He elää tavallaan koko elämänsä muiden kautta. Se on todella raskasta muille. Meillä anoppi ei ollut välittänyt pojastaan pätkääkään kun tämä oli lapsi ja nuori, mutta siinä vaiheessa kun miehen nuorinkin sisko muutti pois lapsuudenkodista anoppi koki jonkinlaisen valaistumisen ja muisti yks kaks poikansa. Alkoi vimmattu tappelu ko pojasta ja tämän lapsista.
Ei ole totta! :D Niin kävi meilläkin. Kun anopin kolmas ja viimeinen hellantelttu otti hiukan vajaa kolmikymppisenä maalattavat ritariukkonsa ja muutti muualle. Silloin paheni meidän suunnassa. Anopilla oli kyllä runsaasti aikaa manipuloida ja kertoa valheitaan. Tuli ensin anoppi solvaamaan ja sitten appi, myöhemmin tämä mamin ritarinmaalaaja.
Onneksi ei tarvitse enää nähdä ketään noista. Appi oli kyllä porukan viisain, että hiukan harmittaa hänen menetys. Hän tuntui olevan silkka pelinappula anopille, sillä eivät kykeneet eron jälkeen olemaan edes samoilla syntymäpäivillä saman katon alla.
Mut hei, meillä menee hyvin! :)
Mut hei kiva et teil menee hyvin! Kysy joskus mieheltäsi kuin hyvä hänestä on ettei teidän perhe enää tapaa hänen vanhempiaan tai sisaruksiaan. Kysy niin voit hekumoida asialla hyvällä omallatunnolla. Kysy samalla et korvaako se, että te näette sun vanhempiasi niin sun miehelle ettei hän näe omia vanhempiaan. Mut hei, ei sen välii kun teillä menee sun mielestä hyvin!
Minusta on ihan ok katkaista välit jos ei homma vaan toimi vaikka yrittää. Ja on yrittänyt tosissaan. Ja tietää olleensa reilu puolisoaan kohtaan. Mut hei jos ei tunnu missään kun kyse on puolisosta niin mitä välii sen tunteista. Kiva et menee hyvin ja meitä on moneksi.
Ei ne häiriintyneesti käyttäytyvät sukulaiset ole kellekään mikään onni. Epäreiluahan se on, mutta ei tuollaisa kukaan jaksa. Ei se minunkaan mieheni jota lapsuus laiminlyötiin ja yks kaks muistettiin kun tuli käyttöä.
Päätös on sen ihmisen kenenkä ne vanhemmat ovat. Puoliso voi päättää vain omasta puolestaan tapaako miehen outoja vanhempia ja lasten puolesta päättävät molemmat vanhemmat yhdessä. Miehen puolesta päättää mies itse. Eniten ärsyttää, että tätä joutuu alleviivaamaan vähän epäsensitiivisemmille yksilöille.
Missä ihmeessä täällä on yksikään kirjoittanut että näin ei olisi? Itse olen katkaissut välini narsistiäitiin. Jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Ei hyvänen aika. Kyllä minä apua pyydän ja asioista asioista sovitaan kuten aikuiset, jos ei sovi mummolle niin sitten ei sovi. Onko sinulla jotain mielenterveysongelmia? Ihan mielenkiinnosta kysyn koska väännät asioita täällä ihan kipeiksi tulkinnoiksi ja heität sairasta pilkkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oho kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Ei hyvänen aika. Kyllä minä apua pyydän ja asioista asioista sovitaan kuten aikuiset, jos ei sovi mummolle niin sitten ei sovi. Onko sinulla jotain mielenterveysongelmia? Ihan mielenkiinnosta kysyn koska väännät asioita täällä ihan kipeiksi tulkinnoiksi ja heität sairasta pilkkaa?
Joo, tuo sama kirjoittaja vääntää koko ajan just noin kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Tai halusta auttaa ja antaa osaamista toisen käyttöön. Ikävä tietysti jos sen esittää siinä muodossa, että se tärsyttää kohdetta eli piltin äitiä. Viestintä on niin tuhottoman vaikeeta.
Pakkoauttaminen ja tiedoillaan päteminen harvoin on hedelmällistä.
Monella isoäidillä ne lastenlapset on näppärä tapa paeta oman elämän tyhjyyttä. He elää tavallaan koko elämänsä muiden kautta. Se on todella raskasta muille. Meillä anoppi ei ollut välittänyt pojastaan pätkääkään kun tämä oli lapsi ja nuori, mutta siinä vaiheessa kun miehen nuorinkin sisko muutti pois lapsuudenkodista anoppi koki jonkinlaisen valaistumisen ja muisti yks kaks poikansa. Alkoi vimmattu tappelu ko pojasta ja tämän lapsista.
Ei ole totta! :D Niin kävi meilläkin. Kun anopin kolmas ja viimeinen hellantelttu otti hiukan vajaa kolmikymppisenä maalattavat ritariukkonsa ja muutti muualle. Silloin paheni meidän suunnassa. Anopilla oli kyllä runsaasti aikaa manipuloida ja kertoa valheitaan. Tuli ensin anoppi solvaamaan ja sitten appi, myöhemmin tämä mamin ritarinmaalaaja.
Onneksi ei tarvitse enää nähdä ketään noista. Appi oli kyllä porukan viisain, että hiukan harmittaa hänen menetys. Hän tuntui olevan silkka pelinappula anopille, sillä eivät kykeneet eron jälkeen olemaan edes samoilla syntymäpäivillä saman katon alla.
Mut hei, meillä menee hyvin! :)
Mut hei kiva et teil menee hyvin! Kysy joskus mieheltäsi kuin hyvä hänestä on ettei teidän perhe enää tapaa hänen vanhempiaan tai sisaruksiaan. Kysy niin voit hekumoida asialla hyvällä omallatunnolla. Kysy samalla et korvaako se, että te näette sun vanhempiasi niin sun miehelle ettei hän näe omia vanhempiaan. Mut hei, ei sen välii kun teillä menee sun mielestä hyvin!
Minusta on ihan ok katkaista välit jos ei homma vaan toimi vaikka yrittää. Ja on yrittänyt tosissaan. Ja tietää olleensa reilu puolisoaan kohtaan. Mut hei jos ei tunnu missään kun kyse on puolisosta niin mitä välii sen tunteista. Kiva et menee hyvin ja meitä on moneksi.
Katsos, kun meidän hyvinvointiin kuuluu myös mieheni hyvinvointi. Kysyn häneltä tietyin väliajoin asioista ja ei halua olla missään tekemisissä kenenkään kanssa. Tosin ymmärrän häntä täysin. En minäkään halua olla heihin missään yhteyksissä. Minun vanhemmat pitävät miehestäni ja he tulevat hyvin juttuun, siitä olemme iloisia. Ihmettelen vain miten hirveitä ihmiset voivat olla, että edes omaa poikaa ei kunnioiteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on tuntunut oikeasti todella pahalta, siis tehnyt kipeää, välirikko miehen vanhempiin. Olen liian kiltti, murehdin paljon sellaista että ehkä anoppi ei vain huomaa itse miten käyttäytyy, ehkä appiukon "vitsit" ovat vain huonolla huumorilla sanottuja, hän on oikeasti kiltti mutta hänellä ei ole tilannetajua jne. Toisena hetkenä muistan lisää ilkeilyä ja aitoa voivottelua kun lapsi raasu ei saa jäädä "kerrankin hyvään hoitoon mummolaan". Appiukon halveksivaa tapaa häätää minut silmistään ja ärähtää "tutti tänne", häipyä vauvan kanssa. Lähtiessä heiltä "et sinä Kasper tuota Sonjaa tarvi, jäät tänne yöksi eikö vaan". Ikinä koskaan eivät ole sanoneet vauvalle sanaa äiti tai antaneet lasta vapaaehtoisesti takaisin. Aito ihmettely kun lapsi rauhoittuu minun sylissäni, "miten sinä siihen rauhotuit??"
Olen ollut niin lopussa, on ollut pakko olla aikuinen ja priorisoida. Varon etten hauku miehen vanhempia hänelle koska uskon että hänellä on muutenkin raskasta asian takia.
Sanoin yhden kerran hänelle että en pysty tällaiseen, kohta on uhmaiät ja muut, appiukko ei tule sietämään sitä että meidän auktoriteettia pitää kunnioittaa. Anoppi on nykyään jotenkin "viekas" ja kylmä, on muuttunut kokonaan, hän tuntee minua kohtaan lähes varmasti ihan ehtaa vihaa. Häätää minut lapsen luota nykyään fyysisesti, kyljellään painaen. En pysty käymään heillä enkä pysty tekemään mitään sovittelevia siirtoja.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tuntunut oikeasti todella pahalta, siis tehnyt kipeää, välirikko miehen vanhempiin. Olen liian kiltti, murehdin paljon sellaista että ehkä anoppi ei vain huomaa itse miten käyttäytyy, ehkä appiukon "vitsit" ovat vain huonolla huumorilla sanottuja, hän on oikeasti kiltti mutta hänellä ei ole tilannetajua jne. Toisena hetkenä muistan lisää ilkeilyä ja aitoa voivottelua kun lapsi raasu ei saa jäädä "kerrankin hyvään hoitoon mummolaan". Appiukon halveksivaa tapaa häätää minut silmistään ja ärähtää "tutti tänne", häipyä vauvan kanssa. Lähtiessä heiltä "et sinä Kasper tuota Sonjaa tarvi, jäät tänne yöksi eikö vaan". Ikinä koskaan eivät ole sanoneet vauvalle sanaa äiti tai antaneet lasta vapaaehtoisesti takaisin. Aito ihmettely kun lapsi rauhoittuu minun sylissäni, "miten sinä siihen rauhotuit??"
Olen ollut niin lopussa, on ollut pakko olla aikuinen ja priorisoida. Varon etten hauku miehen vanhempia hänelle koska uskon että hänellä on muutenkin raskasta asian takia.
Sanoin yhden kerran hänelle että en pysty tällaiseen, kohta on uhmaiät ja muut, appiukko ei tule sietämään sitä että meidän auktoriteettia pitää kunnioittaa. Anoppi on nykyään jotenkin "viekas" ja kylmä, on muuttunut kokonaan, hän tuntee minua kohtaan lähes varmasti ihan ehtaa vihaa. Häätää minut lapsen luota nykyään fyysisesti, kyljellään painaen. En pysty käymään heillä enkä pysty tekemään mitään sovittelevia siirtoja.
Niin ja appiukko ehdotti raskausaikana että antaisimme lapsen heille asumaan imetyksen loputtua, heillä olisi nyt aikaa ja haluais jatkajan työlleen. Luulin että se oli puhdas vitsi, mutta ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oho kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Ei hyvänen aika. Kyllä minä apua pyydän ja asioista asioista sovitaan kuten aikuiset, jos ei sovi mummolle niin sitten ei sovi. Onko sinulla jotain mielenterveysongelmia? Ihan mielenkiinnosta kysyn koska väännät asioita täällä ihan kipeiksi tulkinnoiksi ja heität sairasta pilkkaa?
Ei tarvitse olla mielenterveysongelmia jos ei erityisemmin arvosta aikuisen ihmisen tapaa olla ennemmin pyytämässä apua kuin tarjoamassa apua ja ennemmin odottaa että kahville pyydetään kuin sinä itse pyytäisit. Se miten kirjoitat kertoo ajattelustasi ja sinusta enemmän kuin tahtoisit. Koitapa miettiä ensi kerran miten voit vanhempaa ihmistä auttaa kuin että odotat sinua autettavan.
Äläkä hyvä ihminen mene keneltäkään kysymään onko hänellä mielenterveysongelmia. Täällä monella on niin tuleeko sinulle hyvä mieli jos saat jotakuta näpäytettyä vaikka et voi tietää mitä vahinkoa voit aiheuttaa. Hyi sinua ikävä ihminen, en muuta sano.
Vierailija kirjoitti:
No oho kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Ei hyvänen aika. Kyllä minä apua pyydän ja asioista asioista sovitaan kuten aikuiset, jos ei sovi mummolle niin sitten ei sovi. Onko sinulla jotain mielenterveysongelmia? Ihan mielenkiinnosta kysyn koska väännät asioita täällä ihan kipeiksi tulkinnoiksi ja heität sairasta pilkkaa?
Ei tarvitse olla mielenterveysongelmia jos ei erityisemmin arvosta aikuisen ihmisen tapaa olla ennemmin pyytämässä apua kuin tarjoamassa apua ja ennemmin odottaa että kahville pyydetään kuin sinä itse pyytäisit. Se miten kirjoitat kertoo ajattelustasi ja sinusta enemmän kuin tahtoisit. Koitapa miettiä ensi kerran miten voit vanhempaa ihmistä auttaa kuin että odotat sinua autettavan.
Äläkä hyvä ihminen mene keneltäkään kysymään onko hänellä mielenterveysongelmia. Täällä monella on niin tuleeko sinulle hyvä mieli jos saat jotakuta näpäytettyä vaikka et voi tietää mitä vahinkoa voit aiheuttaa. Hyi sinua ikävä ihminen, en muuta sano.
Normaali vanhempi ihminen kyllä ymmärtää että perheenäiti on lujilla ja auttaa pyydettäessä. Ei odota kahvikemujq ja arvostele kulisseista ilkeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oho kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Ei hyvänen aika. Kyllä minä apua pyydän ja asioista asioista sovitaan kuten aikuiset, jos ei sovi mummolle niin sitten ei sovi. Onko sinulla jotain mielenterveysongelmia? Ihan mielenkiinnosta kysyn koska väännät asioita täällä ihan kipeiksi tulkinnoiksi ja heität sairasta pilkkaa?
Ei tarvitse olla mielenterveysongelmia jos ei erityisemmin arvosta aikuisen ihmisen tapaa olla ennemmin pyytämässä apua kuin tarjoamassa apua ja ennemmin odottaa että kahville pyydetään kuin sinä itse pyytäisit. Se miten kirjoitat kertoo ajattelustasi ja sinusta enemmän kuin tahtoisit. Koitapa miettiä ensi kerran miten voit vanhempaa ihmistä auttaa kuin että odotat sinua autettavan.
Äläkä hyvä ihminen mene keneltäkään kysymään onko hänellä mielenterveysongelmia. Täällä monella on niin tuleeko sinulle hyvä mieli jos saat jotakuta näpäytettyä vaikka et voi tietää mitä vahinkoa voit aiheuttaa. Hyi sinua ikävä ihminen, en muuta sano.
Normaali vanhempi ihminen kyllä ymmärtää että perheenäiti on lujilla ja auttaa pyydettäessä. Ei odota kahvikemujq ja arvostele kulisseista ilkeästi.
Kiesus mikä pönttö. Jo on maailma itsekkäitä ihmisiä täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.Kuka pystyy sanomaan kenellä tässäkin ketjussa kuvatuilla anopeista on/pitäisi olla lääkärin diagnoosi? Ja silti täällä yritetään kääntää ongelmat miniöden vastuulle. Suuri osa näistäkin kertomuksista kuulostaa tasan samalta kun mitä oma sairas anoppini teki/tekee joten ”kyökkipsykologin tekemät hulluus määritykset” osuvat melko tarkasti oikeaan.
No täällähän väitettiin että minäkin oon vaan itse jotenkin möhlinyt, vaikka mummolle piti hakea laajennettu lähestymiskielto... että jotenkin oma vikani se hänenkin raivohulluutensa.
onko siis luettava 130 sivua valitusta mummoista, että saa kommentoida mihinkään viestiin?
Melko turhaa tulla kommentoimaan ilman kokemuspohjaa ja huudella sivusta ”kyllä se syy nyt aina on siinä miniässä”
Mulla on anoppi, äiti ja vähän aikaa isoanoppikin sekä kolme lasta, joten kokemuspohjaa on kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oho kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Ei hyvänen aika. Kyllä minä apua pyydän ja asioista asioista sovitaan kuten aikuiset, jos ei sovi mummolle niin sitten ei sovi. Onko sinulla jotain mielenterveysongelmia? Ihan mielenkiinnosta kysyn koska väännät asioita täällä ihan kipeiksi tulkinnoiksi ja heität sairasta pilkkaa?
Ei tarvitse olla mielenterveysongelmia jos ei erityisemmin arvosta aikuisen ihmisen tapaa olla ennemmin pyytämässä apua kuin tarjoamassa apua ja ennemmin odottaa että kahville pyydetään kuin sinä itse pyytäisit. Se miten kirjoitat kertoo ajattelustasi ja sinusta enemmän kuin tahtoisit. Koitapa miettiä ensi kerran miten voit vanhempaa ihmistä auttaa kuin että odotat sinua autettavan.
Äläkä hyvä ihminen mene keneltäkään kysymään onko hänellä mielenterveysongelmia. Täällä monella on niin tuleeko sinulle hyvä mieli jos saat jotakuta näpäytettyä vaikka et voi tietää mitä vahinkoa voit aiheuttaa. Hyi sinua ikävä ihminen, en muuta sano.
Normaali vanhempi ihminen kyllä ymmärtää että perheenäiti on lujilla ja auttaa pyydettäessä. Ei odota kahvikemujq ja arvostele kulisseista ilkeästi.
Kiesus mikä pönttö. Jo on maailma itsekkäitä ihmisiä täynnä.
Sinulle ei tarvitsekaan enää kertoa mt-diagnoosiasi😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.Kuka pystyy sanomaan kenellä tässäkin ketjussa kuvatuilla anopeista on/pitäisi olla lääkärin diagnoosi? Ja silti täällä yritetään kääntää ongelmat miniöden vastuulle. Suuri osa näistäkin kertomuksista kuulostaa tasan samalta kun mitä oma sairas anoppini teki/tekee joten ”kyökkipsykologin tekemät hulluus määritykset” osuvat melko tarkasti oikeaan.
No täällähän väitettiin että minäkin oon vaan itse jotenkin möhlinyt, vaikka mummolle piti hakea laajennettu lähestymiskielto... että jotenkin oma vikani se hänenkin raivohulluutensa.
onko siis luettava 130 sivua valitusta mummoista, että saa kommentoida mihinkään viestiin?
Melko turhaa tulla kommentoimaan ilman kokemuspohjaa ja huudella sivusta ”kyllä se syy nyt aina on siinä miniässä”
Mulla on anoppi, äiti ja vähän aikaa isoanoppikin sekä kolme lasta, joten kokemuspohjaa on kyllä.
Onko sulla kokemusta narsistisesta rajat rikkovasta anopista? Mikäli ei niin sulla ei ole kokemuspohjaa joten mene vaikka kiusaamaan niitä miniöitäs niin saadaan lisää jutunjuurta tänne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oho kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain. kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti tämän ketjun eräät viestit. Eikö se nyt ole päivän selvää jokaiselle kun lapsi kasvaa, menee naimisiin ja tekee lapsia, vanhemmat siirtyvät elämään omaa elämäänsä? Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville mutta silloin lasta arvostetaan aikuisena ihmisenä jolla on oma perhe ja kaikki kuuluvuta sukuun ja ovat tervetulleita. Ei voi sanoa että aviopuoliso ei kuulu sukuun?! Ja itse äitinä sanoisin että ne lapset ovat minun ja mieheni ihan lain mukaankin, ei mummon millään tavalla. Sukua toki ovat siihen jää. Mitään päätöntä valtaa lapsiin ei mummolla tai väärillä ole. Onneksi oma anoppi on tosi ihana ihminen ja ymmärtää tämän. Tuntuu nauttivan elostaan nyt kun lapset lentäneet pesästä.
Mitähän tarkoitit tuolla "Toki voi avuksi olla jos pyydetään ja kutsua kahville"? Toivottavasti et sitä, että vanhemmat voivat siirtyä elämään sitä omaa elämäänsä mutta keskeyttää sen heti jos sinä pyydät apua ja että sinut saa kutsua kahville. On muuten itsekäs ajattelumalli, yäk. Toivottavasti tarkoitit, että voit olla vanhemmille (omillesi tai puolisosi) avuksi jos sinua pyydetään auttamaan ja voit heidät kutsua kahville.
Tätä minä tarkoitin, lapset aikuistuvat, vanhemmat laitetaan naftaliiniin kunnes tarvitaan apua tai rahaa tai vähän kyläpaikkaa, hoitopaikkaa ja sitten kiitti heippa naftaliiniin. Ja aikuinen ihminen, puoliso, äiti olet sinäkin. Mutta ei mitään häpyä. Onneksi minua tavallaan lohduttaa ajatus, että oma lapsesi jo vuoleskelee syöttökaukaloa sinullekin niin voit vanhana istua nurkassa ja syödä kaukalosta kuten tarinassa Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Ei hyvänen aika. Kyllä minä apua pyydän ja asioista asioista sovitaan kuten aikuiset, jos ei sovi mummolle niin sitten ei sovi. Onko sinulla jotain mielenterveysongelmia? Ihan mielenkiinnosta kysyn koska väännät asioita täällä ihan kipeiksi tulkinnoiksi ja heität sairasta pilkkaa?
Ei tarvitse olla mielenterveysongelmia jos ei erityisemmin arvosta aikuisen ihmisen tapaa olla ennemmin pyytämässä apua kuin tarjoamassa apua ja ennemmin odottaa että kahville pyydetään kuin sinä itse pyytäisit. Se miten kirjoitat kertoo ajattelustasi ja sinusta enemmän kuin tahtoisit. Koitapa miettiä ensi kerran miten voit vanhempaa ihmistä auttaa kuin että odotat sinua autettavan.
Äläkä hyvä ihminen mene keneltäkään kysymään onko hänellä mielenterveysongelmia. Täällä monella on niin tuleeko sinulle hyvä mieli jos saat jotakuta näpäytettyä vaikka et voi tietää mitä vahinkoa voit aiheuttaa. Hyi sinua ikävä ihminen, en muuta sano.
Normaali vanhempi ihminen kyllä ymmärtää että perheenäiti on lujilla ja auttaa pyydettäessä. Ei odota kahvikemujq ja arvostele kulisseista ilkeästi.
Kiesus mikä pönttö. Jo on maailma itsekkäitä ihmisiä täynnä.
Sinulle ei tarvitsekaan enää kertoa mt-diagnoosiasi😂
Joopa joo. Kiitän geenejäni ja vanhempiani. Ei naurata minua noin paljon kuin sinua, olisin voinut huonolla tuurilla olla jotain samaa kuin sinä. Puistattava ajatus, brrrrrr.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Se että mummo sanoo kaikkeen "et osaa" ei tietenkään ole tukemista. Tällä palstalla ja tässä ketjussa vaan näyttää kovasti siltä, että jotkut miniät tulkitsevat mummon kaikki sanomiset siihen muotoon.
Mun anoppi lähetti synnärille viestin että kiitos kun tein hänelle lapsen ja sen jälkeen aloitti juurikin tuon "et osaa" mantransa mutta toki minä miniänä tulkitsen anopin kaikki sanomiset väärin.
Onko nyt ihan varma, ettei anoppi parka yrittänyt sanoa, että kiitos kun teit lapsen, joka teki minusta mummun? Varmaan joo on, ja anoppi on syyllistynyt jatkettuun itsensä äidiksikuvitteluun.
Kyllä on ihan varma. Anopilla ihan lääkärillä diagnosoitu mt-ongelma jota ei hoida ja lisäks anopin omat sisaruksetkaan eivät luottaisi omia lapsiaan/lapsenlapsiaan anopin hoiviin, niin kyllä vika on anopissa, ei minussa
Anoppillasi on virallinen lääkärin tekemä diagnoosi =anoppillasi on sairaus .
Eri asia kuin nämä kyökkipsykologien tekemät hulluus määritykset.Kuka pystyy sanomaan kenellä tässäkin ketjussa kuvatuilla anopeista on/pitäisi olla lääkärin diagnoosi? Ja silti täällä yritetään kääntää ongelmat miniöden vastuulle. Suuri osa näistäkin kertomuksista kuulostaa tasan samalta kun mitä oma sairas anoppini teki/tekee joten ”kyökkipsykologin tekemät hulluus määritykset” osuvat melko tarkasti oikeaan.
No täällähän väitettiin että minäkin oon vaan itse jotenkin möhlinyt, vaikka mummolle piti hakea laajennettu lähestymiskielto... että jotenkin oma vikani se hänenkin raivohulluutensa.
onko siis luettava 130 sivua valitusta mummoista, että saa kommentoida mihinkään viestiin?
Melko turhaa tulla kommentoimaan ilman kokemuspohjaa ja huudella sivusta ”kyllä se syy nyt aina on siinä miniässä”
Mulla on anoppi, äiti ja vähän aikaa isoanoppikin sekä kolme lasta, joten kokemuspohjaa on kyllä.
Onko sulla kokemusta narsistisesta rajat rikkovasta anopista? Mikäli ei niin sulla ei ole kokemuspohjaa joten mene vaikka kiusaamaan niitä miniöitäs niin saadaan lisää jutunjuurta tänne
Miksi sinä kannustat jotakin kiusaamaan toisia ihmisiä, omien sanojesi mukaan olet koukussa sosiaalipornoon? Siis sinulla itselläsi on ilkeä luonne.
Ei ole totta! :D Niin kävi meilläkin. Kun anopin kolmas ja viimeinen hellantelttu otti hiukan vajaa kolmikymppisenä maalattavat ritariukkonsa ja muutti muualle. Silloin paheni meidän suunnassa. Anopilla oli kyllä runsaasti aikaa manipuloida ja kertoa valheitaan. Tuli ensin anoppi solvaamaan ja sitten appi, myöhemmin tämä mamin ritarinmaalaaja.
Onneksi ei tarvitse enää nähdä ketään noista. Appi oli kyllä porukan viisain, että hiukan harmittaa hänen menetys. Hän tuntui olevan silkka pelinappula anopille, sillä eivät kykeneet eron jälkeen olemaan edes samoilla syntymäpäivillä saman katon alla.
Mut hei, meillä menee hyvin! :)